KLEOPATRA
CLEOPATRA
Ohjaus: Joseph L. Mankiewicz
Pääosissa: Elizabeth Taylor, Rex Harrison, Richard Burton, Roddy McDowall, Kenneth Haigh, Pamela Brown, Martin Landau, George Cole, Robert Stephens, Hume Cronyn, Cesare Danova, Andrew Keir, Richard O'Sullivan, Francesca Annis, Grégoire Aslan, Herbert Berghof, John Doucette, Andrew Faulds, John Hoyt ja Douglas Wilmer
Genre: draama, historia
Kesto: 4 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12
Cleopatra, eli suomalaisittain Kleopatra perustuu Carlo Maria Franzeron kirjaan The Life and Times of Cleopatra vuodelta 1957, joka taas pohjautuu Egyptin kuningattaren, Kleopatra VII:n elämään. Tuottaja Walter Wanger oli vuosia haaveillut tekevänsä elokuvan Kleopatrasta ja kun hän näki Elizabeth Taylorin elokuvassa Paikka auringossa (A Place in the Sun - 1951), hän tiesi, että hänen täytyi vihdoin toteuttaa elokuvaideansa Taylorin kanssa. Wanger etsi idealleen studiota ja sai lopulta taloudellisissa vaikeuksissa olleen 20th Century Foxin tarttumaan projektiin. Wanger yritti saada Alfred Hitchcockin ohjaamaan elokuvan, mutta Hitchcock kieltäytyi ja ohjaajaksi valittiin Rouben Mamoulian. Pitkän taivuttelun jälkeen Wanger sai Taylorin tähdittämään elokuvaa ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 1960. Heti kuvausten alussa kylmässä kohtausta kuvannut Taylor tuli pahasti kipeäksi ja vietti useita viikkoja sairaalahoidossa. Tauon aikana Nunnally Johnson palkattiin kirjoittamaan käsikirjoitus uudestaan, mutta ohjaaja Mamoulian ei pitänyt tekstistä ja päätti hylätä projektin. Hänen tilalle valittiin Joseph L. Mankiewicz, joka oli myös tyytymätön käsikirjoitukseen ja päätti kirjoittaa tekstin kokonaan uusiksi. Juuri kun kuvausten oli tarkoitus jatkua huhtikuussa 1961, Taylor sairastui keuhkokuumeeseen ja keisareita Julius Caesaria ja Antoniusta näyttelemään palkatut Peter Finch ja Stephen Boyd jättivät myös projektin, kuvaustauon venähdettyä useiden kuukausien mittaiseksi. Heidät korvattiin Wangerin alkuperäisillä toiveilla, Rex Harrisonilla ja Richard Burtonilla. Kun Taylor oli vihdoin parantunut, kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 1961. Tuotanto-ongelmien takia elokuvan budjetti oli kasvanut ennätyssuureksi, mikä johti siihen, että Foxin oli pakko lopettaa muita projektejaan kesken kaiken saadakseen filmin valmiiksi. Kun kuvauksetkin kestivät yliaikaa, Foxin toimitusjohtajat matkustivat kuvauspaikalle aikeenaan ilmoittaa tuotannon lopettamisesta. Mankiewicz sai kuitenkin taivuteltua Foxin johtajan, Samuel Rosenmanin antamaan heille vielä lisäaikaa. Wanger erotettiin hetkellisesti tuottajan virasta, mutta kun näyttelijät uhkasivat mennä lakkoon, Wanger palautettiin takaisin hommaan. Kuvaukset päättyivät heinäkuussa 1962 ja alun perin Mankiewicz halusi leikata filmin kahdeksi kolmen tunnin elokuvaksi, mutta Foxin uudeksi johtajaksi noussut Darryl F. Zanuck ei hyväksynyt ajatusta, vaan potki Mankiewiczin pihalle projektista ja palkkasi ohjaaja Elmo Williamsin hoitamaan leikkauksen valvonnan. Mankiewicz sai nähdä Williamsin tiivistetyn leikkausversion ja raivostui siitä toden teolla ja sai lopulta vaadittua paikkansa takaisin ohjaajana. Elokuva leikattiin uudelleen ja lopulta Kleopatra sai maailmanensi-iltansa 12. kesäkuuta 1963 - tasan 60 vuotta sitten! Leffa sai kuitenkin hieman ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta ja vaikka se olikin ilmestymisvuotensa isoin hitti lippuluukuilla, elokuvan tuotantokustannukset olivat paisuneet niin suuriksi, että elokuva osoittautui taloudelliseksi pettymykseksi. Elokuva sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, miespääosa, leikkaus, äänitys ja musiikki), joista se voitti parhaan kuvauksen, lavastuksen, puvustuksen ja erikoistehosteiden palkinnot, sekä neljä Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaaja, miespääosa ja miessivuosa). Leffan floppaaminen taloudellisesti oli osasyy studioiden perääntymiseen vastaavanlaisista megabudjetin eepoksista ja samalla television suosion nousu johti ns. "Hollywoodin kulta-ajan" päättymiseen. Itse en ollut aiemmin nähnyt Kleopatraa, mutta olin tiennyt siitä ja sen ongelmallisesta tuotannosta jo pidemmän aikaa. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa ja arvostella sen.
Vuonna 48 ennen ajanlaskun alkua, Farsaloksen taistelun jälkeen Rooman keisari Julius Caesar matkustaa Egyptiin, missä hän kohtaa faaraon siskon Kleopatran, joka haluaa nousta kuningattareksi veljensä tilalle.
Elokuvan nimikkoroolissa Kleopatrana nähdään tosiaan Elizabeth Taylor, jolle kuvaukset osoittautuivat äärimmäisen haastavaksi prosessiksi, niiden vietyä hänet pitkiksi ajoiksi sairaalaan. Tayloria ei voi kuin ihailla; että hän päätti kaiken jälkeen tehdä elokuvan loppuun asti ja kuinka hienosti hän hommansa hoitaa kameran edessä. Taylor omaksuu oikeaa arvokkuutta ja eleganssia, mitä rooli vaatii. Hän istuu täydellisesti kunnianhimoiseksi ja valtaa havittelevaksi hahmokseen, ja katsojankin tekee mieli kumartaa, kun Kleopatra saapuu mitä teatraalisimmin tavoin paikalle. Hahmo on kiinnostava, onhan kyseessä yksi historian ensimmäisistä suurista naishallitsijoista. Siksi onkin hieman sääli, että Kleopatra tuntuu usein sivuhahmolta omassa filmissään.
Elokuva keskittyykin enemmän Kleopatran elämän miehiin, eli Rooman keisari Julius Caesariin (Rex Harrison) ja Marcus Antoniukseen (Richard Burton) ja heidän käymäänsä valtakiistaan. Harrison ja Burtonkin tekevät hyvää työtä rooleissaan. Harrison sopii vakuuttavasti ikoniseksi Caesariksi, tulkiten hahmoaan hieman humoristisemmin ja enemmän pilke silmäkulmassa kuin minä keisari yleensä esitetään. Burton taas näyttää hyvin hahmonsa epävarmuuden, kun Antonius vertaa itseään koko ajan Caesariin. Niin Harrisonin kuin Burtonin kemiat kohtaavat hyvin Taylorin kanssa.
Muita hahmoja leffassa ovat muun muassa Kleopatran veli, faarao Ptolemaios XIII (Richard O'Sullivan), tämän hovimarsalkka Pothinus (Grégoire Aslan), kenraali Achilla (John Doucette), Caesaria avustava mykkä Flavius (George Cole), Caesaria kadehtiva Brutus (Kenneth Haigh), Caesarin adoptiolapsi Octavian, eli Augustus (Roddy McDowall), sekä kenraali Agrippa (Andrew Keir). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mallikkaasti, etenkin McDowall keisarin virkaa havittelevana, ylimielisenä Octavianina.
Jos Kleopatra-elokuvaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se varmaan "mammuttimainen". Kaikki elokuvassa on valtavan isoa, oli kyse sitten sen yli neljän tunnin kestosta, taustaesiintyjien määrästä, aivan järjettömistä puitteista, ennätyksellisen isosta budjetista tai tuotannon ongelmien määrästä. Leffasta löytyy paljon ihmettelemisen aihetta, lähtien siitä, että kaikenlaisten vaikeuksien jälkeen elokuva ylipäätään saatiin valmiiksi. Heti alkusoiton jälkeen suu loksahtaa herkästi auki, kun massiivinen tuotanto läimäistään heti päin katsojan näköä. Lavasteet ovat aivan mielettömät ja niitä myös esitelläänkin pitkillä laajakuvilla, jotta vaikuttavat puitteet pääsevät esille koko komeudessaan. Kohtaus kohtaukselta elokuva esittelee yhä henkeäsalpaavampia näkyjä, eikä ihme, että varmaan vartin mittainen Kleopatran teatraalinen saapuminen Roomaan on jämähtänyt elokuvahistoriaan ikonisena hetkenä.
Vaikka elokuva tarjoaakin toinen toistaan ällistyttävämpiä vau-elämyksiä (joita katsoessa huomaa harmittelevansa, ettei tällaista enää tehtäisi nykypäivänä tässä mittakaavassa ilman valtavaa määrää tietokone-efektejä), on harmi, kuinka pieni rooli itse Kleopatralla tuntuu lopulta olevan. Oliko kyse sitten esimerkiksi Taylorin jatkuvista sairasteluista, miespainotteisesta tuotantotiimistä jota ei kiinnostanut tehdä filmiä naishallitsijasta, vai studioiden epäilyksistä, ettei naispäähenkilöllä saataisi tarpeeksi yleisöä teattereihin? Syystä tai toisesta Rooman hallitsijat ovat merkittävämmässä osassa ja Kleopatra on mukana enemmänkin siksi, että kaikki nämä miehet olivat rakastuneita samaan naiseen. On tämä (vapauksia ottava) historian oppitunti Roomasta toki mielenkiintoinen, mutta jos elokuvan nimi on Kleopatra, olisi toivottavaa, että yli neljätuntisessa elokuvassa Kleopatralla olisi ruutuaikaa enemmän. Onkohan hahmo mukana edes kahden tunnin verran omassa elokuvassaan.
Leffan nelituntinen kesto voi herkästi tuntua liian hurjalta ja jopa luotaantyöntävältä ennakkoon. Kun olen itse viime vuosina katsonut hieman samanlaisia megaeepoksia, kuten Ben-Hurin (1959), Spartacuksen (1960) ja Arabian Lawrencen (Lawrence of Arabia - 1962), otin itse tämän mammuttifilmin avosylin vastaan. Neljän tunnin kesto kyllä tuntuu aika ajoin, eikä filmi ihan onnistu perustelemaan pituuttaan, etenkin kun se kertoo tarinaansa vääristä vinkkeleistä. Pääasiassa elokuva saa katsojansa koukkuunsa ja varsinkin Kleopatran kohtaukset pitävät mielenkiintoa yllä - häntä juurihan katsoja halusi mitä luultavimmin nähdä. Vaikkei ohjaaja Mankiewicz saanut tahtoaan läpi ja leikattua kahta elokuvaa, on hän ovelasti onnistunut jakamaan tarinan sulavasti kahtia väliajan kanssa. Väliaika istuu filmiin täydellisesti, merkiten suuria muutoksia ja että loppuelokuvassa tulisi olemaan hyvin erilainen meno kuin ensimmäisen parituntisen aikana. Se antaa myös katsojalle aikaa pohtia näkemäänsä... sekä tauon käydä vessassa ja hakea lisää leffaherkkuja.
Osalle katsojista voi koitua pettymyksenä, ettei mammuttimainen eepos tarjoa ihan niin paljon mittavia taisteluja kuin siltä voisi odottaa, vaan Kleopatra on enemmänkin rakkaustarina valtavissa puitteissa. Romanttinen puoli ei onneksi ole siirappista höttöä. Kleopatran suhteet eri miehien kanssa kuvataan hyvin eri tavoin, minkä ansiosta leffa ei tunnu kiertävän kehää, kun Antonius ilmestyy kuvioihin Caesarin jälkeen. Klassisten Shakespearen kertomusten tavoin myös Kleopatran romanssit olivat varsinaisia tragedioita. Elokuvan lopetus onnistuu iskemään yllättävänkin lujaa tunteisiin, kun nelituntiseen teokseen on imeytynyt mukaan kerronnallisen näkökulman kyseenalaisuudesta huolimatta.
Elokuvan ohjasi useamman mutkan jälkeen Joseph L. Mankiewicz, joka oli jo kymmenen vuotta aiemmin tehnyt Julius Caesar -filmin (1953). Tällaiset historialliset valtiaseepokset eivät siis olleet Mankiewiczille uusi juttu ja hän pitääkin hurjan kokoista pakettia ihailtavasti kasassa. Tuotantotiimille Kleopatra on voinut olla joko unelmatyö tai harmaita hiuksia aiheuttava stressipommi valtavan työtaakkansa takia. Tiimi ansaitsee kuitenkin aplodit upeasta panoksestaan. Lavasteet ja asut ovat kaikki käsittämättömän hienoja ja tyylikäs kuvaus esittelee niitä vakuuttavasti. Erikoistehosteet ovat myös vaikuttavat ja äänimaailma onnistunut efektejä ja Alex Northin mahtipontisia musiikkeja myöten.
Yhteenveto: Kleopatra on erittäin mainio mammuttieepos, joka olisi vielä parempi, jos se ymmärtäisi ihan oikeasti keskittyä nimikkohahmoonsa. Kleopatran tarina on mielenkiintoinen ja Elizabeth Taylorista löytyy eleganssia ja arvokkuutta, mitä rooli vaatii. Kaikki hänen kohtauksensa pitävät mielenkiintoa yllä ja onkin sääli, että tekijöitä on tuntunut syystä tai toisesta keskittyä enemmän Kleopatran miehiin. Neljän tunnin kesto voi vaikuttaa hurjalta ja vaikka leffa tuntuukin ajoittain laahaavan, pitää se silti hyvin kiinnostusta yllä. Kaksi romanssia onneksi tarjotaan eri tavoin, jottei leffa tunnu toistavan itseään toisella puoliskollaan. Käsikirjoitus jättää toivomisen varaa, mutta sen sijaan elokuvan teknistä toteutusta ei voi kuin ihailla suu ammollaan. Elokuvan puitteet ovat aivan järisyttävän upeat valtavia lavasteita ja toinen toistaan hienompia asuja myöten. Pitkillä ja suurilla otoksilla oikein kunnolla esitellään tuotantotiimin hurjaa panostusta, enkä voi muuta kuin nostaa heille hattua. Visuaalisesti leffa on todella komeaa katseltavaa, eikä kokoluokaltaan montaa vastaavaa elokuvaa löydy. Suosittelen Kleopatraa pääasiassa historiasta kiinnostuneille, sekä ennen kaikkea elokuvahistoriasta kiinnostuneille. Muun muassa tuohon aikaan kalleimpana elokuvana ja Hollywoodin kulta-ajan loppumiseen vahvasti vaikuttaneena filminä Kleopatra on jättänyt jälkensä elokuvahistoriaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Cleopatra, 1963, Twentieth Century Fox, MCL Films S.A., Walwa Films S.A.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti