Arvostelu: Heart Eyes (2025)

HEART EYES

Ohjaus: Josh Ruben

Pääosissa: Olivia Holt, Mason Gooding, Gigi Zimbado, Jordana Brewster, Devon Sawa, Michaela Watkins ja Yoson An

Genre: kauhu, romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 16

Heart Eyes on Josh Rubenin ohjaama kauhuelokuva. Phillip Murphy, Christopher Landon ja Michael Kennedy työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024. Nyt Heart Eyes on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä positiivisin mielin. Ystävänpäivään sijoittuva slasher kuulosti lystikkäältä idealta ja elokuvan saamat tyytyväiset arviot kriitikoilta ja katsojilta tekivät minusta optimistisen leffan onnistumisesta. Kävinkin katsomassa Heart Eyesin heti ystävänpäivänä tyttöystäväni kanssa.

Viimeisten kahden vuoden ajan sarjamurhaaja Heart Eyes Killer on tappanut pariskuntia ystävänpäivänä. Kollegat Ally ja Jay joutuvat murhaajan piinaamiksi, kun tämä luulee heitä rakastavaisiksi.

Elokuvan keskiössä on Marvelin Cloak & Dagger -sarjasta (2018-2019) tutun Olivia Holtin näyttelemä Ally ja uusista Scream-kauhuleffoista (2022-) tutun Mason Goodingin näyttelemä Jay. Ally on joutunut pulaan työpaikallaan, kun hänen ideoima mainoskampanjansa koetaan mauttomaksi ja Jay on pestattu pelastamaan firman maine. Kaksikon riidellessä korjausliikkeestä, he saavat peräänsä Heart Eyes Killerin, sarjamurhaajan, joka ottaa kohteekseen pariskuntia juuri ystävänpäivänä ja luulee Allya ja Jayta pariksi. Holt ja Gooding ovat mainiot valinnat rooleihinsa. Ally ei usko enää rakkauteen hajonneen suhteensa takia, kun taas Jay on parantumaton romantikko. Kaksikko on oiva ja Holtin ja Goodingin väliltä löytyy hyvää kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Gigi Zumbado Allyn parhaana kaverina Monicana, Michaela Watkins heidän pomonaan Crystalina, sekä Devon Sawa ja Jordana Brewster etsiväkaksikko Hobbsina ja Shaw'na, jotka ovat pitkään yrittäneet saada Heart Eyes Killeriä nalkkiin. Ja kyllä, nimet Hobbs ja Shaw tulevat Fast & Furious -elokuvasarjan (2001-) hahmoilta, mistä Heart Eyesissa heitetään suoraan vitsiä. Hassuahan toki on, että Brewster on nimenomaan parhaiten tunnettu kyseisestä kaahailusarjasta Mia Toretton roolista. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa tarpeeksi kelvollisesti ja etenkin Watkins on hupaisa Allyn ärsyttävänä pomona.

Vaikka olinkin kuullut kehuja elokuvasta, Heart Eyes osoittautui silti erittäin positiiviseksi yllätykseksi. Elokuva on todella viihdyttävä yhdistelmä slasher-kauhua ja romanttista komediaa, pyöritellen näistä kahdesta genrestä vekkulin paketin, joka istuu täydellisesti ystävänpäivään treffileffaksi, jonka katsoo mielellään uudelleenkin ja jolle voisi oikein sujuvasti katsoa jatkoa. Siinä, missä elokuvan selvänä innoittajana toimineet Scream-elokuvat ovat jo haalistuneet aika tylsäksi kierrätykseksi itsestään, Heart Eyes tuntuu taas raikkaalta slasher-parodialta, joka pistää tietty arvuuttelemaan, että kuka oikein löytyy sydänsilmäistä emojia muistuttavan maskin takaa?

Kauhukomedioissahan tärkeää toki on, että elokuva onnistuu kummallakin saralla ja Heart Eyes on mainio niin pelottelussa kuin hauskuuttamisessa. Leffa tarjoaa useita nauruja, mutta kun murhaaja saapuu ruutuun, leffa osaa myös synkentyä ja pistää katsojan jännittämään. Osa tapoista ovat inhottavan brutaaleja, toiset taas ovat yliampuvassa verisyydessään tai kekseliäisyydessään hupaisia. Veikeää on myös, kuinka elokuva onnistuu leikittelemään eri lajityyppien - slashereiden ja romanttisten komedioiden - kliseillä. Löytyypä loppuhuipennuksesta toki juoksua lentokentälle tunteiden tunnustamisen takia, mutta omalla kivalla twistillään.

Elokuvan ohjauksesta vastaa CollegeHumor-sketseistä tuttu Josh Ruben, joka taitaa niin komedian kuin säikyttelyn. Hänen rakentamansa ilmapiiri on kaikin puolin ilahduttava. Käsikirjoituksesta vastaava kolmikko Christopher Landon, Phillip Murphy ja Michael Kennedy hyödyntävät eri lajityyppejä kekseliäästi, mikä on toki Landonille tuttua - kuuluuhan miehen filmografiaan muun muassa kauhukomediat Happy Death Day (2017) ja Freaky (2020). Heart Eyes on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Itse Heart Eyes Killerin toteutus on tyylikäs ja pimeässä punaisena loistavat sydänsilmät ovat sekä vekkuli että karmiva näky. Erikoistehosteet ovat mainiot, mutta jotkut digiefektit jättävät toivomisen varaa. Selvänä tyylirikkona toimii ärsyttävästi valaistu poliisiasemakohtaus, missä jostain syystä kattovalot muuttuvat lähes yökerhomaisen välkkyviksi valoiksi ilman muuta syytä kuin että välkyntä loisi jännitettä - ja aiheuttaisi mahdollisia epilepsiakohtauksia yleisössä. Äänimaailma ei onneksi täysin luota kovaäänisiin böö-säikyttelyihin ja Jay Wadleyn säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Heart Eyes, 2025, Screen Gems, Divide/Conquer, Ground Control, Spyglass Media Group

Arvostelu: Final Destination - viimeinen määränpää (Final Destination - 2000)

FINAL DESTINATION - VIIMEINEN MÄÄRÄNPÄÄ

FINAL DESTINATION

Ohjaus: James Wong
Pääosissa: Devon Sawa, Ali Larter, Kerr Smith, Seann William Scott, Kristen Cloke, Daniel Roebuck, Roger Guenveur Smith, Chad E. Donella ja Amanda Detmer
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Final Destination - viimeinen määränpää lähti liikkeelle Jeffrey Reddickin ideasta Salaiset kansiot -sarjan (The X-Files - 1993-2018) jaksoksi. Reddick oli ollut lentokoneessa ja luki kertomusta naisesta, joka oli vaihtanut lentoa, sillä hänen äitinsä oli varoittanut, että lennolla tapahtuisi jotain pahaa. Lentokone oli joutunut onnettomuuteen ja äidin varoituksen ansiosta nainen oli selvinnyt hengissä. Reddick alkoi tuumia, että mitä jos naisen kohtalo oli kuolla tuolla lennolla ja alkoi tämän idean pohjalta kirjoittamaan tarinaa. Hän oli viemässä sitä Salaisten kansioiden tekijöille, kun hänen tuttunsa sanoi, että hänen kannattaisi tehdä tarinasta täysin oma juttunsa. Reddick muokkasi tarinasta elokuvan käsikirjoituksen ja sai New Line Cineman innostumaan ideasta. Leffan teko lähti liikkeelle nimellä "Flight 180" ja kuvaukset alkoivat. Lopulta uudelleennimetty Final Destination - viimeinen määränpää sai maailmanensi-iltansa 16. maaliskuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli iso hitti, mutta se sai aika negatiiviset arvostelut kriitikoilta. Filmi kuitenkin voitti parhaan kauhuelokuvan Saturn Award -palkinnon. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Final Destination - viimeistä määränpäätä, vaikka olen ollut tietoinen siitä jo kauan. Muistan, kun olin ala-asteella ja monet luokkalaiseni puhuivat, kuinka leffa oli lähestulkoon hurjinta, mitä he olivat koskaan nähneet. Olen pitkään pohtinut elokuvan katselua, mutta se ei ole syystä tai toisesta käynyt toteen. Kuitenkin nyt kun leffa täyttää 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa elokuvan ja sen jatko-osat, ja arvostella koko sarjan.

High school -opiskelija Alex Browning on lähdössä Pariisiin luokkansa kanssa, kun hän kokee näyn, missä heidän lentokoneensa räjähtää. Alex panikoi ja poistuu koneesta muutaman muun opiskelijan kanssa. Lentokentältä käsin he kauhistelevat, kun Alexin näky toteutuu ja lentokone räjähtää noustuaan ilmaan. Pian Alexille alkaa selvitä, että kun hän muutti hänelle ja luokkatovereilleen suunnitellun kohtalon, kuolema lähtee heidän peräänsä...

Pääosassa Alexina nähdään Devon Sawa, joka on suoraan sanottuna todella huono roolissaan. Sawa ei onnistu koskaan tuomaan esille uskottavaa tunnetta ja kaikki hänen suorituksestaan menee pahasti ylinäyttelemisen puolelle. Sawa on aivan liian dramaattinen kuolemakohtausten aikana, sekä surun hetkinä, puhumattakaan siitä, kun Alex alkaa pakkomielteisesti selvittämään "kuoleman suurta suunnitelmaa" lennolta selvinneiden nuorten varalle ja kuinka kuolemaa voisi huijata. Hahmona Alex on lähinnä rasittava ja jossain kohtaa katsoja saattaa huomata toivovansa, että Alex olisikin vain jäänyt lennolle kaikenlaisista varoituksista huolimatta.
     Muut lennolta pelastuvat ovat Alexin hömelö ystävä Tod (Chad E. Donella), opettaja Lewton (Kristen Cloke), syrjästä muita seuraava Clear (Ali Larter), pariskunta Carter (Kerr Smith) ja Terry (Amanda Detmer), sekä herkkä Billy Hitchcock, jota näyttelee American Pie -komedioista (1999-2012) tunnettu Seann William Scott. Nämäkään hahmot eivät ole kovin kummoisia, mielenkiintoisia tai pidettäviä, eikä katsoja jaksa välittää kenenkään kohtalosta. Sawan lisäksi muutkin näyttelijät ylinäyttelevät, mutta eivät onneksi ihan yhtä myötähäpeällisellä tasolla. Elokuvassa nähdään myös Daniel Roebuck ja Roger Guenveur Smith FBI-agentteina, jotka tutkivat lentokoneen räjähdystä. Jokseenkin hassuna faktana täytyy kertoa, että monet leffan hahmoista on nimetty kauhuelokuvissa työskennelleiden ohjaajien ja näyttelijöiden, kuten jännitysmaestro Alfred Hitchcockin mukaan.

Jos olisin nähnyt Final Destination - viimeisen määränpään lapsena, olisi se mitä luultavimmin ollut karmiva ja koukuttava kokemus, mitä voisin nyt aikuisiällä katsella nostalgiahuuruissa. Valitettavasti näin elokuvan vasta nyt. Eikä se todellakaan ollut hyvä, puhumattakaan karmivasta tai koukuttavasta. Aika on todella tehnyt tepposensa leffalle ja nykypäivänä filmi on enemmänkin tahattoman koominen. Se on usein korni kaikessa ylidramaattisuudessaan, mitä ei auta yhtään Devon Sawan surkea roolisuoritus. Elokuvan idea siitä, että kuolema olisi laatinut kaikkien elävien kohtalot valmiiksi ja kun kohtalon onnistuu välttämään, kuolema alkaa jahtaamaan, on vielä kiinnostava konsepti, mutta lopputulos epäonnistuu monella tasolla. Alexin kehittelemä suunnitelma kuoleman huijaamiseksi on sitä huvittavampi, mitä enemmän sitä miettii.

Tässä kohtaa on jo varmaan selvää, ettei elokuva ole pelottava (paitsi ehkä juuri lapsikatsojille, jotka vasta tutustuvat kauhugenreen). Filmi ei onnistu edes olemaan jännittävä, sillä katsojaa ei voisi vähempää kiinnostaa kenenkään kohtalo. Katsojana lähinnä jopa odottaa, milloin seuraava lennolta selvinneistä kuolee, sillä kuolemat ovat tahattoman huvittavia. Hauskaksi leffaahan ei siis ole tarkoitettu, vaan se kulkee eteenpäin erittäin vakavin mielin, uskoen, että tämä on kammottavinta, mitä kukaan tulee koskaan näkemään. Noh, on Final Destination - viimeinen määränpää tavallaan kammottava, muttei luultavasti sillä tavalla, miten tekijät toivoivat. Kyseessä on huono elokuva, mutta onneksi siitä löytyy paljon kummallista viihdearvoa, minkä ansiosta sen huonous kääntyy sen eduksi. Kaveriporukan kanssa katsottuna leffa voi olla jopa riemastuttavan lystikäs kokemus ja ymmärrän hyvin, jos tämä on joillekin "guilty pleasure" tai "niin huono että se on jo hyvä". Mutta jos tätä rupeaa katsomaan vakavasti otettavana kauhuelokuvana, on kyseessä ihan vain kehno raina.

Elokuvan on ohjannut James Wong, jolle Final Destination - viimeinen määränpää on ensimmäinen elokuvaohjaus. Wong oli aiemmin ohjannut Salattujen kansioiden jaksoja, mutta leffojen puolella hän oli tässä kohtaa ensikertalainen. Ja sen myös huomaa. Wong epäonnistuu rakentaessaan tunnelmaa, eikä saa uskottavia roolisuorituksia irti näyttelijöistään. Hänen, Glen Morganin ja leffan idean isän Jeffrey Reddickin työstämä käsikirjoitus myös hukkaa mielenkiintoisen idean, eikä hyödynnä sitä niin hyvin kuin olisi mahdollista. Elokuvan kuvauskaan ei ole kovin kaksista ja vaikka mukaan mahtuu hyviä kuvia, on mukana myös kehnompaa kameratyöskentelyä. Samaa tapahtuu myös leikkauksessa. Lavasteet ovat tyylikkäästi toteutetut, mutta efektit eivät ole kestäneet aikaa. Äänimaailma on tarpeeksi kelvollisesti rakennettu, mutta Shirley Walkerin säveltämät musiikit eivät tee minkäänlaista vaikutusta.

Yhteenveto: Final Destination - viimeinen määränpää sisältää mielenkiintoisen idean, mutta huonon toteutuksen. Elokuva ei ole lainkaan pelottava, eikä edes oikeastaan jännittävä, sillä ajan tekemien tepposten vuoksi se on lähinnä tahattoman koominen. Leffa on vieläpä väännetty niin ylidramaattiseksi, että sitä katsoessa pyörittelee silmiään useasti. Monet asiat ovat täysin pöhköjä ja katsojan on vaikea ottaa niitä tosissaan, etenkin kun surkeasti näyttelevä Devon Sawa yrittää niistä puhua. Lähinnä sitä vain odottaa, milloin seuraava hahmo kuolee, sillä nämä kohtaukset tarjoavat edes jotain viihdykettä. Tunnelma on kehnosti rakennettu, eikä käsikirjoituskaan ole kummoinen. Elokuva on monin tavoin nähnyt parhaat päivänsä aikoja sitten ja nykypäivänä se on lähinnä korni. Final Destination - viimeistä määränpäätä voikin suositella lähinnä kauhuun vasta tutustuville nuorille tai kaveriporukalla katsottavaksi, jolloin sen kökköydelle voi naureskella yhdessä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Final Destination, 2000, New Line Cinema, Zide-Perry Productions, Hard Eight Pictures