Arvostelu: Heart Eyes (2025)

HEART EYES

Ohjaus: Josh Ruben

Pääosissa: Olivia Holt, Mason Gooding, Gigi Zimbado, Jordana Brewster, Devon Sawa, Michaela Watkins ja Yoson An

Genre: kauhu, romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 16

Heart Eyes on Josh Rubenin ohjaama kauhuelokuva. Phillip Murphy, Christopher Landon ja Michael Kennedy työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024. Nyt Heart Eyes on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä positiivisin mielin. Ystävänpäivään sijoittuva slasher kuulosti lystikkäältä idealta ja elokuvan saamat tyytyväiset arviot kriitikoilta ja katsojilta tekivät minusta optimistisen leffan onnistumisesta. Kävinkin katsomassa Heart Eyesin heti ystävänpäivänä tyttöystäväni kanssa.

Viimeisten kahden vuoden ajan sarjamurhaaja Heart Eyes Killer on tappanut pariskuntia ystävänpäivänä. Kollegat Ally ja Jay joutuvat murhaajan piinaamiksi, kun tämä luulee heitä rakastavaisiksi.

Elokuvan keskiössä on Marvelin Cloak & Dagger -sarjasta (2018-2019) tutun Olivia Holtin näyttelemä Ally ja uusista Scream-kauhuleffoista (2022-) tutun Mason Goodingin näyttelemä Jay. Ally on joutunut pulaan työpaikallaan, kun hänen ideoima mainoskampanjansa koetaan mauttomaksi ja Jay on pestattu pelastamaan firman maine. Kaksikon riidellessä korjausliikkeestä, he saavat peräänsä Heart Eyes Killerin, sarjamurhaajan, joka ottaa kohteekseen pariskuntia juuri ystävänpäivänä ja luulee Allya ja Jayta pariksi. Holt ja Gooding ovat mainiot valinnat rooleihinsa. Ally ei usko enää rakkauteen hajonneen suhteensa takia, kun taas Jay on parantumaton romantikko. Kaksikko on oiva ja Holtin ja Goodingin väliltä löytyy hyvää kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Gigi Zumbado Allyn parhaana kaverina Monicana, Michaela Watkins heidän pomonaan Crystalina, sekä Devon Sawa ja Jordana Brewster etsiväkaksikko Hobbsina ja Shaw'na, jotka ovat pitkään yrittäneet saada Heart Eyes Killeriä nalkkiin. Ja kyllä, nimet Hobbs ja Shaw tulevat Fast & Furious -elokuvasarjan (2001-) hahmoilta, mistä Heart Eyesissa heitetään suoraan vitsiä. Hassuahan toki on, että Brewster on nimenomaan parhaiten tunnettu kyseisestä kaahailusarjasta Mia Toretton roolista. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa tarpeeksi kelvollisesti ja etenkin Watkins on hupaisa Allyn ärsyttävänä pomona.

Vaikka olinkin kuullut kehuja elokuvasta, Heart Eyes osoittautui silti erittäin positiiviseksi yllätykseksi. Elokuva on todella viihdyttävä yhdistelmä slasher-kauhua ja romanttista komediaa, pyöritellen näistä kahdesta genrestä vekkulin paketin, joka istuu täydellisesti ystävänpäivään treffileffaksi, jonka katsoo mielellään uudelleenkin ja jolle voisi oikein sujuvasti katsoa jatkoa. Siinä, missä elokuvan selvänä innoittajana toimineet Scream-elokuvat ovat jo haalistuneet aika tylsäksi kierrätykseksi itsestään, Heart Eyes tuntuu taas raikkaalta slasher-parodialta, joka pistää tietty arvuuttelemaan, että kuka oikein löytyy sydänsilmäistä emojia muistuttavan maskin takaa?

Kauhukomedioissahan tärkeää toki on, että elokuva onnistuu kummallakin saralla ja Heart Eyes on mainio niin pelottelussa kuin hauskuuttamisessa. Leffa tarjoaa useita nauruja, mutta kun murhaaja saapuu ruutuun, leffa osaa myös synkentyä ja pistää katsojan jännittämään. Osa tapoista ovat inhottavan brutaaleja, toiset taas ovat yliampuvassa verisyydessään tai kekseliäisyydessään hupaisia. Veikeää on myös, kuinka elokuva onnistuu leikittelemään eri lajityyppien - slashereiden ja romanttisten komedioiden - kliseillä. Löytyypä loppuhuipennuksesta toki juoksua lentokentälle tunteiden tunnustamisen takia, mutta omalla kivalla twistillään.

Elokuvan ohjauksesta vastaa CollegeHumor-sketseistä tuttu Josh Ruben, joka taitaa niin komedian kuin säikyttelyn. Hänen rakentamansa ilmapiiri on kaikin puolin ilahduttava. Käsikirjoituksesta vastaava kolmikko Christopher Landon, Phillip Murphy ja Michael Kennedy hyödyntävät eri lajityyppejä kekseliäästi, mikä on toki Landonille tuttua - kuuluuhan miehen filmografiaan muun muassa kauhukomediat Happy Death Day (2017) ja Freaky (2020). Heart Eyes on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Itse Heart Eyes Killerin toteutus on tyylikäs ja pimeässä punaisena loistavat sydänsilmät ovat sekä vekkuli että karmiva näky. Erikoistehosteet ovat mainiot, mutta jotkut digiefektit jättävät toivomisen varaa. Selvänä tyylirikkona toimii ärsyttävästi valaistu poliisiasemakohtaus, missä jostain syystä kattovalot muuttuvat lähes yökerhomaisen välkkyviksi valoiksi ilman muuta syytä kuin että välkyntä loisi jännitettä - ja aiheuttaisi mahdollisia epilepsiakohtauksia yleisössä. Äänimaailma ei onneksi täysin luota kovaäänisiin böö-säikyttelyihin ja Jay Wadleyn säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Heart Eyes, 2025, Screen Gems, Divide/Conquer, Ground Control, Spyglass Media Group

Arvostelu: The House / Pimeä kasino (2017)

THE HOUSE (2017)

PIMEÄ KASINO

Ohjaus: Andrew Jay Cohen
Pääosissa: Will Ferrell, Amy Poehler, Jason Mantzoukas, Ryan Simpkins, Nick Kroll, Rob Huebel, Allison Tolman, Michaela Watkins ja Jeremy Renner
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Heti alkuun pitää sanoa, että The Housen suomenkielinen nimi Pimeä kasino on kaikin puolin parempi nimi, joten aion poikkeuksellisesti käyttää sitä läpi arvostelun. Elokuvan teko alkoi alkuvuodesta 2015, kun New Line Cinema osti oikeudet sen käsikirjoitukseen. Kuvaukset alkoivat saman vuoden lopulla ja nyt se ilmestyy teattereihin. Itse kuulin Pimeästä kasinosta ensimmäisen kerran, kun selasin, mitä leffoja olisi ilmestymässä ja se tuli listalla vastaan. Aihe vaikutti mielenkiintoiselta ja ennen Wonder Womania (2017) teatterissa pyörinyt trailer näytti hauskalta, joten ajattelin, että kyseessä voisi olla toimiva kesäkomedia. Positiivisin mielin menin katsomaan elokuvaa. Kovin positiivisin mielin en näytöksestä poistunut...

Scott ja Kate Johansenin tytär on aloittamassa collegen, mutta vanhemmat tajuavat, ettei heillä ole varaa kustantaa opiskeluja. Ystävänsä Frankin kanssa pariskunta perustaa laittoman kasinon, tienatakseen tarvittavat rahat.

Will Ferrell näyttelee Scott Johansenia, hölmöä isää, joka ei ole yhtään hyvä matematiikassa. Amy Poehler taas esittää Kate Johansenia, hömelöä äitiä, joka on aikoinaan ollut kova bilettäjä. Pariskuntana he ovat siis molemmat jokseenkin urpoja ja vanhempina taas niitä todella perinteisiä, jotka saavat lapsensa jatkuvasti nolostumaan oudoilla jutuillaan. Kumpikaan heistä ei ole mikään laittomuuksien harrastaja, joten kasinon perustamisen ei uskoisi tulevan heiltä luonnostaan. Kuitenkin yllättävän helposti molemmat alkavat elämään leveästi ja heille alkaa kehkeytyä addiktio kasinoa kohtaan. Valitettavasti kumpikaan näyttelijöistä ei ole kovin hyvä roolissaan. Ferrell pääsee esittämään kaikki tutut tyylinsä yhteen hahmoon tungettuna. Välillä hän on nössö, joka kauhistelee kaikkea ja välillä hän on muka-cool mies, jollaisena hän ei vakuuta. Poehler taas tuntuu vain roikkuvan mukana. Hänelle on saatu hetkiä, joissa hän nousee selkeästi esille, mutta pääasiassa vitsit syntyvät Ferrellin kautta. Kaksikon välillä ei ole lähes ollenkaan kemiaa, jolloin heidän yhteiset hetkensä ovat väärällä tavalla vaivaannuttavaa katseltavaa.
     Pariskunnan teinitytär Alex Johansenilla (Ryan Simpkins) ei oikein ole tekemistä leffassa. Muutamassa kohtauksessa hän on eniten esille, mutta elokuvassa on pitkiä pätkiä, joissa häntä ei nähdä lainkaan. Alex tosiaan nolostuu vanhempiensa toiminnasta usein, mutta siihen hänen hahmonsa oikeastaan jääkin. Hän on kiltti tyttö, joka kuitenkin hieman haluaisi kokeilla erilaisia juttuja, mutta tätä ei erityisemmin tuoda esille, jolloin Alex jää usein täysin taka-alalle. Simpkins vaikuttaa ihan hyvältä roolissaan, joten on harmi, ettei rooli tarjoa hänelle kovin paljoa.
     Alexia enemmän esille pääsee pariskunnan ystävä Frank, jota esittää Jason Mantzoukas. Frankille on luotu kunnolla persoonaa, kun hän yrittää epätoivoisesti saada vaimoansa takaisin, joka haluaa avioeron Frankin erilaisten riippuvuuksien takia. Frank on yllättävän toimiva ja huvittava hahmo, joten on mukavaa, että hän esiintyy todella paljon elokuvassa. Paikoitellen Mantzoukas vetää homman yli, mutta pääasiassa hän suoriutuu osastaan ihan hyvin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat valtuutettu Bob (Nick Kroll), joka vaikeuttaa Scottin ja Katen elämää, tämän avustaja Dawn (Allison Tolman), kaupungin ainoalta poliisilta vaikuttava Chandler (Rob Huebel) ja Frankin ex-vaimo Raina (Michaela Watkins). Elokuvassa nähdään myös Jeremy Renner pienessä roolissa, johon hän ei sovi yhtään. Päänäyttelijöiden tapaan myös Kroll vetää pahasti yli useassa kohdassa, etenkin loppupäässä elokuvaa.

Pimeä kasino on niitä komedioita, joissa on se ikävä ongelma, että ne eivät ole hauskoja. Nauruthan ovat niitä, joita tällaisesta haluaa kokea - tarina tulee kivana kakkosena - joten on suuri harmi, että teos ei oikein naurata. Tällä kertaa tosin elokuvan tarina on mielenkiintoinen ja onneksi kasinon pyörittämisidea lähtee nopeasti käyntiin heikon aloituksen jälkeen. Lopputulos ei kuitenkaan ole toimiva. Kiinnostava idea tarinasta alkaa nopeasti kärsimään kehnosta kerronnasta ja rytmityksestä, kun tapahtumat hyppivät kiireellä päivästä toiseen ja yhtäkkiä saa kuulla, että nyt onkin jo kulunut kuukausi. Useassa kohtaa jää hämilleen, että miten tässä nyt yllättäen tapahtuikin jo näin, kun äsken oltiin vasta tuossa tilanteessa? Elokuva on myös monessa kohtaa hyvin epälooginen. Suurin kysymys on tietenkin se, että jos Scottin ja Katen täytyy saada tyttärelleen 50 tuhatta dollaria, miksi ihmeessä heidän täytyy saada heti kerättyä viisinkertainen määrä rahaa?! Ai niin, koska leffa loppuisi muuten jo puolen tunnin kohdalla. Kyllä, siinä kohtaa tarvittavat rahat olisivat jo kasassa, mutta tietenkin sitä pitää tienata vain lisää ja lisää. Koko collegen rahoitusoperaatio tuntuu jäävän täysin unholaan, kun kasinoon pitää saada lisää erilaisia pelipöytiä, sekä muuta viihdykettä, kuten stand up -koomikkoja, tarjoilijoita, hierojia ja strippareita. Ymmärtäähän sen, että peliriippuvuus voi syntyä, mutta tuo menee vain surkean vanhemmuuden piikkiin.

Tämän lisäksi pituutta on haluttu vääntämällä vääntää lisää ja mukaan on tuotu täysin tarpeettomia kohtauksia. Erään ihan huvittavan (ja yllättävän verisen) kohtauksen jälkeen alkaa montaasi, joka tuntuu niin väkisin mukaan kirjoitetulta, että koko homman voisi skipata kokonaan. Onneksi taustalle on sentään saatu ihan kiva sivujuoni koskien erästä hämärää heppua, mutta sekin kuvio menee pilalle, kun loppuhuipennus ratkeaa lähes noin vain. Lopetus on todella hätäisesti kasattu ja siinä todella ratkotaan kaikki todella nopeasti, jolloin yhtäkkiä filmi onkin jo ohi. Eipä siinä, hyvä että päättyi, mutta kun mukana oli turhia hetkiä tuomassa lisäpituutta, niin miksei niitä tarpeellisia kohtia voitu käydä omalla painollaan läpi? Pimeä kasino on aika juosten kustu kokonaisuus, mikä jää oikeasti harmittamaan, sillä tarinalla olisi potentiaalia viihdyttävään teokseen. Leffa ei edes viihdytä hölmöilyllään tarpeeksi, eikä siitä montaa hyvää vitsiä löydy. Hauskimmat hetket tulevat itse asiassa mokaotoksien aikana, jotka pyörivät lopputekstien vierellä. Tämä kertoo aikas paljon teoksesta. Ja minä jo ajattelin, että Rough Night (2017) oli kökkö komedia... Onneksi tarina ei tunnu millään lailla sellaiselta, että siitä saisi jatko-osan.

Elokuvan on ohjannut Andrew Jay Cohen, jolle tämä on ensimmäinen koko illan leffa, jonka hän ohjaa. Ja sen myös näkee. Cohen on aiemmin tehnyt lähinnä käsikirjoituksia - jopa ihan hauskoja, kuten Neighbors (Bad Neighbours - 2014) ja Neighbors 2: Sorority Rising (Bad Neighbours 2 - 2016) - ja niin hän on kirjoittanut myös tämän, yhdessä Brendan O'Brienin kanssa. Kaksikon toimiva tarinaidea on mennyt ihan hukkaan huonossa tekstissä, eikä Cohenia olisi pitänyt laittaa ohjaajaksi. Onneksi Pimeä kasino on sentään kuvattu hyvin. Kuvat ovat selkeitä, tarkkoja ja tasaisia. Leikkauksessa on taas menty vähän minne sattuu ja se on käsikirjoituksen ohella toinen syy kehnoon rytmitykseen. Visuaalisuudesta on pakko sanoa, että on ihanaa, että leffassa käytettiin kunnon veripanoksia, eikä digiverta, mitä useissa teoksissa nykyään näkee.

Yhteenveto: Pimeä kasino on kehno komedia, joka tarjoaa hauskimmat hetkensä mokaotoksien aikana. Leffassa on kiinnostava juoni, mutta se menee pilalle huonon tarinankerronnan takia, mistä voi syyttää käsikirjoittaja/ohjaaja Andrew Jay Cohenia. Muutamia hassuja hetkiä on tiedossa ja välillä jotkut jutut ovat niin huonoja, ettei voi muuta kuin vähän nauraa, mutta siihen se jää. Näyttelijät eivät ole kovin hyviä ja vanhemmat ovat hahmoina jotenkin liian nähtyjä. Tarina on täynnä epäloogisuuksia ja sen vaikeudet ratkeavat ihan liian helposti. Minun on aika vaikea sanoa, kumpi on huonompi: Pimeä kasino vai Rough Night? Tämä tuntui pahemmalta, sillä odotin tältä jotain, eikä se tarjonnut minulle oikein mitään hyvää. En suosittele lähtemään elokuviin tämän takia. Jos Pimeä kasino kiinnostaa, niin odottakaa vuokrausmahdollisuutta tai sitä, että se on jonain päivänä katsottavissa jossain striimipalvelussa. Viaplayhin tällaiset tulevat yleensä ensin ja ensimmäinen kuukausihan on aina ilmainen.

Kirjoittanut: Joonatan, 22.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
The House, 2017, Gary Sanchez Productions, Good Universe, New Line Cinema, Village Roadshow Pictures