Arvostelu: Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb - 1964)

TOHTORI OUTOLEMPI ELI: KUINKA LAKKASIN OLEMASTA HUOLISSANI JA OPIN RAKASTAMAAN POMMIA

DR. STRANGELOVE OR: HOW I LEARNED TO STOP WORRYING AND LOVE THE BOMB

Ohjaus: Stanley Kubrick

Pääosissa: Peter Sellers, George C. Scott, Sterling Hayden, Keenan Wynn, Jack Creley, Slim Pickens, Peter Bull, James Earl Jones, Tracy Reed ja Shane Rimmer

Genre: jännitys, komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 12

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, eli suomalaisittain Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia perustuu löyhästi Peter Georgen kirjaan Red Alert vuodelta 1958. Ohjaaja Stanley Kubrick halusi tehdä elokuvan, joka ottaisi kantaa ydinsodan uhkaan ja pelkoon, ja kun Alastair Buchan suositteli hänelle Georgen kirjaa, Kubrick innostui toteuttamaan suunnitelmansa ja hankki kirjan elokuvaoikeudet. Hän kirjoitti elokuvaa aluksi vakavin mielin, mutta alkoi pian kokea, että rankan aiheen käsittely toimi paremmin absurdin ja synkän huumorin kautta. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 1963 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo saman vuoden lopulla, mutta julkaisu viivästyi muutamastakin syystä. Ensinnäkin Kubrick ei ollut tyytyväinen alkuperäiseen lopetukseen ja halusi muuttaa sen. Toiseksi Sidney Lumet työsti parhaillaan elokuvaa Pommin varjossa (Fail Safe - 1964), jonka tarina oli erittäin samanlainen, mikä johti siihen, että niin Red Alert -kirjailija Peter George kuin Stanley Kubrick haastoivat elokuvan tekijät oikeuteen, pelätessään tunnetumpien tekijöiden elokuvan aiheuttavan Tohtori Outolemmen taloudellisen epäonnistumisen. Ja kolmanneksi elokuvan testinäytös järjestettiin samana päivänä marraskuussa 1963, jolloin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy salamurhattiin ja tekijät kokivat, ettei ankeita aiheita sisältävä elokuva sopinut siihen hetkeen. Lopulta Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia sai maailmanensi-iltansa 29. tammikuuta 1964 - tasan 60 vuotta sitten! Elokuva oli tekijöiden ja erityisesti studiopomojen huolista huolimatta taloudellinen menestys, joka keräsi valtavasti kehuja kriitikoilta. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, miespääosa ja sovitettu käsikirjoitus) ja seitsemän BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras brittimiesnäyttelijä, brittikäsikirjoitus ja ulkomaalainen näyttelijä), joista se voitti parhaan elokuvan, parhaan brittielokuvan ja lavastuksen, sekä Yhdistyneiden kansakuntien palkinnon. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Itse katsoin Tohtori Outolemmen liian nuorena ja sen aiheet menivät minulta pääasiassa yli hilseen. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kun Yhdysvaltojen ilmavoimien kenraali Jack D. Ripper menettää järkensä ja lähettää ydinaseilla varustetut pommikoneet hyökkäämään Neuvostoliittoon, presidentti ja sotilasjohto kokoontuvat keksiäkseen keinon pysäyttää hyökkäyksen ja sen potentiaalisesti käynnistämän maailmanlaajuisen ydintuhon.

Vanhoja Vaaleanpunainen pantteri -komedioita (The Pink Panther - 1963-1982) tähdittänyt Peter Sellers nähdään elokuvassa jopa kolmessa roolissa. Sellersin oli alun perin tarkoitus esittää jopa neljää hahmoa, mutta hän jättäytyi pois neljännestä osasta, kapteeni "King" Kongista, uskoessaan, ettei hän pystyisi omaksumaan hahmolle suunniteltua texasilaista korostusta. Lopulta Sellers näytteli eversti Mandrakea, joka avustaa seonnutta kenraali Jack D. Ripperiä (Sterling Hayden) käynnistämään hyökkäyksen Neuvostoliittoon, Yhdysvaltojen presidentti Muffleytä, sekä itse nimikkohahmoa, tohtori Outolempeä, entistä natsitutkijaa, joka siirtyi Yhdysvaltojen avuksi toisen maailmansodan jälkeen. Sellers esittelee näyttelijälahjojaan upeasti ja läpi elokuvan katsojana joutuu muistuttamaan itseään, että näitä kolmea hahmoa esittää sama heppu, eikä kolme eri näyttelijää. Eversti Mandrakea ja presidentti Muffleytä Sellers tulkitsee vakavammin, kun taas tohtori Outolemmestä hän tekee suorastaan karikatyyrin. Sellers improvisoi suuren osan repliikeistään kuvauksissa, mikä johti siihen, että Kubrickin täytyi vähän väliä muokata käsikirjoitustaan.

     Elokuvassa nähdään myös George C. Scott kenraali Buck Turgidsonina, joka näkee Ripperin sekoamisen hyvässä valossa, Jack Creley presidentin neuvonantajana Stainesina, Slim Pickens Sellersille alun perin tarkoitetussa roolissa ydinpommia kantavan lentokoneen kapteeni "King" Kongina, Peter Bull Neuvostoliiton lähettiläänä Alexei de Sadeskina, Keenan Wynn Ripperin pysäyttämistä yrittävänä eversti Guanona, sekä myöhemmin muun muassa alkuperäisessä Tähtien sota -trilogiassa (Star Wars - 1977-1983) pahaa Darth Vaderia ääninäytellyt James Earl Jones ensimmäisessä elokuvaroolissaan luutnantti Zoggina. Muukin näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin rooleistaan, etenkin Scott yhä vain kaistapäisemmäksi muuttuvana Buckina.

Ei ole mikään ihme, että Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia -elokuvaa pidetään edelleen niin korkeassa arvossa. Kyseessä on erinomainen ja terävä satiiri, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan viimeisten 60 vuoden aikana, vaan joka tuntuu edelleen pelottavankin ajankohtaiselta. Elokuvassa käsiteltävä ydinsodan jännite Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ei ole kadonnut minnekään, se vain kasvaa ja hiipuu tasaisin väliajoin ja nyt vuonna 2024 sen mahdollisuus on jälleen karmivasti läsnä. Asiaa ei auta, kuinka misinformaatio ja erilaiset salaliittoteoriat vyöryvät ympäri internetiä, napaten yhä vain useampia koukeroihinsa. Ripper ja Buck ovat nasevia parodioita tällaisista ihmisistä, joiden päät ovat täyttyneet salaliittoteorioista siihen pisteeseen asti, että heidän on pakko ryhdyttävä äärimmäisyyksiin.

Elokuva vaihtelee tehokkaasti jännityksen ja huumorin välillä, jolloin kumpikaan puoli ei syö toista. Kubrickin päätös lähestyä aihetta komedian kautta on täydellinen. Välillä katsoja saadaan naureskelemaan täysin absurdilta tuntuville jutuille ja heti perään kauhistelemaan, että jotain tällaista olisi mahdollista tapahtua. Millaisten ahneiden ja jopa typerien yksilöiden käsissä kahdeksan miljardin ihmisen elämät ovat, puhumattakaan kaikesta muusta elämästä eläimistä kasveihin. Kubrick löytää aiheesta hämmentävää huumoria, unohtamatta kuitenkaan maalailla todella ahdistavaa uhkakuvaa. 60 vuotta sitten Yhdysvalloissa säikähdettiin elokuvan myötä siihen malliin, että tehtiin säädöksiä, jotta tällainen ei voisi millään vahingossa käydä toteen. Puolentoista tunnin paketti on kaikin puolin väkevästi rakennettu ja kaikki johtaa hyytävään finaaliin, joka jättää katsojan aikamoisen tunnemyllerryksen valtaan. Harva satiiri puree näin lujaa kohteeseensa ja jää kummittelemaan katsojan päässä näin voimakkaasti vielä pitkäksi aikaa leffan päättymisen jälkeen. Tohtori Outolempi on täysin ymmärrettävästi ottanut paikkansa elokuvahistoriassa, eikä toista vastaavaa teosta ole tehty.

Kubrickin ohjaus on hallittua ja väkevää, kuten on myös hänen, Terry Southernin ja kirjailija Peter Georgen työstämä käsikirjoitus. Kolmikko on saanut toinen toistaan oivaltavampia ajatuksia, eivätkä he pelkää ujostella rankkojen aiheiden äärellä. He ovat myös saaneet mukaan joitain nerokkaita repliikkejä, joista etenkin "Gentlemen, you can't fight in here, this is the War Room!" on täysin ymmärrettävästi jäänyt parhaiten kaikkien mieleen ristiriitaisuudessaan. Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia on myös hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat hienot, etenkin lentokoneen ja sotahuoneen, puvustus on oivallista ja maskeeraajat ovat saaneet Sellersin hyvin muovautumaan eri hahmoikseen. Tehosteet toimivat hyvin ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. Musiikista parhaiten mieleen jää pommikonekohtausten taustalla jatkuvasti soiva marssitahti, sekä loppuhuipennuksessa täydellisesti hyödynnetty Vera Lynnin We'll Meet Again -kappale.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 1964, Stanley Kubrick Productions

Arvostelu: Bernard ja Bianca Australiassa (The Rescuers Down Under - 1990)

BERNARD JA BIANCA AUSTRALIASSA

THE RESCUERS DOWN UNDER

Ohjaus: Hendel Butoy ja Mike Gabriel
Pääosissa: Bob Newhart, Eva Gabor, Adam Ryen, John Candy, Tristan Rogers, George C. Scott, Wayne Robson, Frank Welker, Peter Firth ja Douglas Seale
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 17 minuuttia
Ikäraja: 7

The Rescuers Down Under, eli suomalaisittain Bernard ja Bianca Australiassa on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 29. osa. Elokuva on jatkoa Disneyn Pelastuspartio Bernard ja Bianca -animaatiolle (The Rescuers - 1977), joka perustuu Margery Sharpin kirjoihin. Kyseessä on ensimmäinen jatko-osa Disney-klassikolle, joka on myös osa klassikkosarjaa. Elokuvan kirjoittaminen alkoi vuonna 1986. Sen oli alunperin tarkoitus olla musikaali edeltäjänsä tavoin, mutta tekijät päättivät poistaa kappaleet, sillä he uskoivat niiden vaikuttavan rytmitykseen kehnolla tavalla. Sen lisäksi, että kyseessä on ensimmäinen Disney-klassikon klassikkojatko-osa, elokuva on merkittävä myös siitä syystä, että se oli Disneyn ensimmäinen filmi, jossa hyödynnettiin Computer Animation Production Systemsiä eli CAPS-tekniikkaa. Siinä piirretyt kuvat skannataan tietokoneelle, jolloin niitä voi käsitellä monipuolisemmin. Tekniikan hyödyntäminen aloitti Walt Disneyn ja Pixar-studion yhteistyön, eikä Pixar ollut silloin vielä edes julkaissut ensimmäistä elokuvaansa, Toy Story - Leluelämää (Toy Story - 1995)! Bernard ja Bianca Australiassa ilmestyi loppuvuodesta 1990 ja se sai pääasiassa positiiviset arviot. Elokuva menestyi kuitenkin todella heikosti, eikä se ole jäänyt elämään samalla lailla monien muiden Walt Disney -klassikoiden kanssa. Itse näin filmin vasta loppuvuodesta 2015, kun katsoin sen samana päivänä ensimmäisen osan kanssa. Silloin en kuitenkaan erityisemmin pitänyt teoksesta, joten en ole katsonut sitä toistamiseen. Ostin sen silti Blu-rayna muiden Disney-klassikoiden kanssa ja kun vuonna 2017 päätin arvostella noin puolet Disneyn animaatioista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, tiesin että olisi jälleen aika katsoa leffa. Bernard ja Bianca Australiassa olikin viimeinen, jonka suunnittelemastani listasta katsoin, sillä se on viimeinen Disney-arvioni tältä erää! Olin todella iloinen, kun sain käytyä lähes kolmekymmentä animaatiota läpi, minkä lisäksi olin erittäin tyytyväinen, sillä Bernard ja Bianca Australiassa oli selvästi parempi elokuva kuin muistin.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pelastuspartio Bernard ja Bianca!

Pelastushiiret Bernard ja Bianca matkaavat Australiaan auttamaan Toni-poikaa, jonka salametsästäjä McLeach on kidnapannut. Toni nimittäin tietää arvokkaan maakotkan sijainnin ja McLeach yrittää saada pojan paljastamaan sen.

Hiirikaksikko Bernard (Bob Newhart) ja Bianca-neiti (Eva Gabor) ovat tosiaan palanneet, mutta harmillisesti he tuntuvat usein jäävän sivuhahmoiksi. Varsinkaan Biancalla ei ole kovin paljoa merkittävää tekemistä, vaan hän vain saa jälleen kaikki hiirimiehet ihastumaan itseensä jo sillä, että hän saapuu paikalle. Bernardille on sen sijaan annettu selkeämpi tavoite elokuvan aikana, sillä hän ja Bianca-neiti ovat nykyään myös pariskunta, ja Bernard on päättänyt kosia rakastaan. Kosimisyritykset tuovat oivan lisänsä filmiin ja katsojana kannustaa Bernardia onnistumaan.
     Nuorella Toni-pojalla (Adam Ryen) on iso rooli tarinassa. Hän huolehtii kotinsa lähellä asuvista eläimistä, ja päättäväisenä ja reippaana yrittää pitää metsästäjät erossa karvaisista ja höyhenpeitteisistä ystävistään. Tonista alkaa välittämään nopeasti leffan alussa ja katsojana toivoo näkevänsä Tonin päihittämässä salametsästäjä McLeachin. Hahmo ei samalla lailla tarvitse apua kuin edellisen osan Penny-tyttö, sillä hän on nokkela nuorukainen.
     Elokuvan pahis, salametsästäjä McLeach (George C. Scott) on oivallisen häijy roisto. Hänen pahuutensa näkyy välittömästi, kun hän ilmestyy ruutuun. Hahmo on huomattava parannus edellisen elokuvan Meduusa-pahikseen, joka oli lähinnä vain laiska kopio 101 dalmatialaista -elokuvan (One Hundred and One Dalmatians - 1961) Cruella De Vilistä. McLeach on uskottava paha, sillä salametsästäjiä on oikeasti olemassa ja he saattavat olla ihan yhtä itsekkäitä ja välinpitämättömiä. Salametsästäjä McLeachilla on kuitenkin oma eläinystävänsä, kummallinen lisko Jonna (Frank Welker). Jonna tuo kätyrinä paljon huumoria mukaan ja hän nouseekin helposti suosikkihahmoksi filmistä toilailujensa ansiosta. Vaikka Jonna on myös inhottava, on hän lähinnä huvittava ja tarjoaa useat naurut.
     Uusina tärkeinä hahmoina elokuvassa esitellään myös loikkiva hiiri Jake (Tristan Rogers) ja edellisen osan Orville-albatrossin veli Vilpuri (John Candy). Jake on hieman Indiana Jonesia muistuttava seikkailijahenkinen tyyppi, joka on valmis kohtaamaan huimia vaaroja. Hän tietty iskee samantien silmänsä Bianca-neitiin, mikä aiheuttaa vaikeuksia Bernardin kosintayrityksiin. Vilpuri sen sijaan on hieman pelokas hölösuu, joka tarjoaa myös komediaa mukaan elokuvaan. Pari Vilpurin jutuista ovat hieman ärsyttäviä, mutta suurimmaksi osaksi hahmo on onnistuneen hauska.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Tonin rakas kotkaystävä Maara (myös Frank Welker), mukava mutta turhan innokas lisko Frank (Wayne Robson), kenguru Red (Peter Firth) ja koala Krebbs (Douglas Seale).

En yhtään tiedä, miksen viimeksi pitänyt Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvasta, sillä mielestäni kyseessä on oikein mainio seikkailuleffa koko perheelle. Tarina lähtee vauhdikkaasti käyntiin Tonin lennellessä Maara-kotkalla Australian yllä ja salametsästäjä McLeachin siepatessa hänet. Alkupäässä saattaa hieman kummastella, onko teos jatkoa Pelastuspartio Bernard ja Biancalle, sillä kestää melkein kaksikymmentä minuuttia ennen kuin nimikkohahmot edes saapuvat tarinaan mukaan! Hiirikaksikko lähtee kuitenkin välittömästi suorittamaan pelastusoperaatiota, joka tarjoaa läpi elokuvan hassuja, pienesti jännittäviä, sekä vauhdikkaita hetkiä. Jonna-liskon kohtaukset ovat omasta mielestäni filmin parasta antia, sillä luihun hahmon saapuessa ruutuun, katsojana voi arvata, että kohta saa taas nauraa. Vilpurin sairaalakohtauksetkin ovat ihan huvittavia, mutta samalla ne ovat myös täysin tarpeettomia. Ne saavat hieman hekottelemaan, mutta silti toivoisi, että itse tarina kulkisi eteenpäin. Elokuva on selvästi koomisempi kuin edeltäjänsä, minkä lisäksi se tuntuu muutenkin mukaansatempaavammalta seikkailulta.

Isoin miinukseni filmille on se, kuinka alikäytettyjä sen päähahmot ovat. Muille henkilöille on annettu selkeämpiä kehittymiskaaria, mutta Bianca-neiti jää tosiaan täysin muiden varjoon, vaikka hänen olisi tarkoitus erottua joukosta kaiken aikaa. Bernard-poloisen rohkeuden keräämistä on mukava seurata, mutta toivoisi, että hiirikaksikolla olisi jokin selvästi tärkeä kohtaus yhdessä tehtävän kannalta. Vaikka Jake on ihan toimiva lisäys, on hänen tuomansa kolmiodraama paikoitellen tarpeetonta. Teoksen loppuun on saatu mainio huipennus, joka saa lapset varmasti jännittämään, minkä lisäksi vanhemmatkin jäävät luultavasti miettimään, miten hahmoille käy? Vaikka mukana ei ole oikeastaan mitään syvällistä tai erikoista, tarjoaa Bernard ja Bianca Australiassa myös aikuisille miellyttävän elokuvakokemuksen, joka viihdyttää alusta loppuun asti. Muutama heikompi hetki on livahtanut mukaan, mutta pääasiassa filmi on selvästi parempi kuin muistin.

Bernard ja Bianca Australiassa on tosiaan animoitu CAPS-tekniikkaa hyödyntäen ja sen myös huomaa. Monissa kohdissa on täysin selvää, etteivät ne ole käsin piirrettyjä, ja joidenkin asioiden liikkuminen on saatu tietokoneella luontevammaksi. Esimerkiksi salametsästäjä McLeachin auto on toteutettu tietokoneen avulla, kuten myös useat maisemat. Australiasta on saatu erittäin tyylikkään näköinen ja varsinkin filmin alku on näyttävä. Valitettavasti alkupäässä nähtävä maapallo, New Yorkin pilvenpiirtäjät ja Sydneyn oopperatalo ovat todella tönkösti toteutettuja. Ne näyttävät siltä kuin niihin ei olisi käytetty aikaa lähes ollenkaan. Muuten filmi on kuitenkin visuaalisesti oivallinen. Elokuvan ohjauksesta vastaavat Hendel Butoy ja Mike Gabriel, jotka ovat aiemmin tehneet lähinnä animaattorin hommia. Kaksikko onnistuu hyvin esikoisohjauksestaan. Leffa ei tosiaan ole edeltäjänsä tavoin musikaali, mutta Bruce Broughtonin säveltämät musiikit ovat toimivia ja hän on saanut mukaan melodiaa edellisen osan Pelastusyhdistyksen tunnuskappaleesta, "Rescue Aid Societysta".

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on noin kymmenen minuuttia kestävä "The Making of The Rescuers Down Under" ja 3D Blu-rayn esittely Leijonakuninkaasta (The Lion King - 1994) tuttujen Timonin ja Pumban kanssa.

Yhteenveto: Bernard ja Bianca Australiassa on oikein kelpo seikkailuelokuva. Leffa nappaa nopeasti mukaansa ja viihdyttää katsojaansa hauskoilla hetkillä, sekä pienellä jännitteellä. Harmillisesti elokuvan päähenkilöt jäävät hieman etäisiksi, vaikka on kiinnostavaa seurata Bernardin kosintayrityksiä. Leffassa esitellyt sivuhahmot salametsästäjä McLeach, Jonna-lisko ja Vilpuri-albatrossi pääsevät hyvin esille. Jonna-lisko nousi helposti suosikikseni pöhköytensä avulla. Hänen ja Vilpurin ansiosta elokuvaa on hauska katsoa ja siinä on hyvää seikkailuhenkeä. Joitakin ongelmia teoksesta löytyy, eikä siinä ole oikeastaan mitään syvällistä, mutta se sopii silti erittäin hyvin koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Bernard ja Bianca Australiassa on selvästi parempi teos kuin muistin ja suosittelenkin sitä kaikille lapsille, jotka pitävät seikkailuista tai tämän edellisestä osasta. Tähän nämä Walt Disney -klassikoiden arviot tosiaan tältä erää päättyvät, mutta aion palata niiden pariin vielä myöhemmin. Tämän elokuvan jälkeen ilmestyneen Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) olenkin jo arvostellut, kuten myös sitä seuraavat animaatiot, eli Aladdinin (1992) ja Leijonakuninkaan, mutta jossain kohtaa arvostelen Pocahontasin (1995) ja jatkan siitä eteenpäin!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
The Rescuers Down Under, 1990, Walt Disney Pictures, Walt Disney Feature Animation, Silver Screen Partners IV