Arvostelu: Minun Afrikkani (Out of Africa - 1985)

MINUN AFRIKKANI

OUT OF AFRICA

Ohjaus: Sydney Pollack

Pääosissa: Meryl Streep, Robert Redford, Klaus Maria Brandauer, Michael Kitchen, Shane Rimmer, Malick Bowens, Joseph Thiaka, Stephen Kinyanjui, Michael Gough, Suzanne Hamilton, Rachel Kempson ja Graham Crowden

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia

Ikäraja: 12

Out of Africa, eli suomalaisittain Minun Afrikkani perustuu Isak Dinesenin, eli Karen Blixenin samannimiseen omaelämäkerralliseen kirjaan vuodelta 1937, Judith Thurmanin kirjaan Karen Blixen - tarinankertojan elämä (Isak Dinesen: The Life of a Story Teller) vuodelta 1983 ja Errol Trzebinskin kirjaan Silence Will Speak: A Study of the Life of Denys Finch Hatton and His Relationship With Karen Blixen vuodelta 1977, jotka kaikki pohjautuvat tositapahtumiin Karen Blixenin elämästä. Mirage Enterprises hankki oikeudet kirjoihin ja ryhtyi työstämään niiden pohjalta filmatisointia. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Minun Afrikkani sai maailmanensi-iltansa 10. joulukuuta 1985 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka sai kriitikoilta positiivista palautetta, sekä yksitoista Oscar-ehdokkuutta (mm. paras naispääosa, miessivuosa, puvustus ja leikkaus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen, kuvauksen, lavastuksen, äänityksen ja musiikin palkinnot, sekä kuusi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, käsikirjoitus ja naispääosa), joista se voitti parhaan draamaelokuvan, miessivuosan ja musiikin palkinnot. Itse en ollut aiemmin nähnyt Minun Afrikkani -elokuvaa, vaikka olen omistanutkin sen jo jonkin aikaa Blu-rayna. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa Minun Afrikkani ja samalla arvostella sen.

Vuonna 1913 rikas tanskalainen Karen Blixen muuttaa Keniaan, naidakseen ruotsalaisen paronin ja asuakseen tämän kanssa maitofarmilla. Keniassa Karen kuitenkin tapaa metsästäjä Denys Finch Hattonin, johon hän rakastuu.

Alun perin päärooliin Karen Blixeniksi oli ehdolla Audrey Hepburn, mutta pestin nappasi Meryl Streep, joka sai roolityöllään uransa jo kuudennen Oscar-ehdokkuuden. Kuten odottaa saattaakin, Streep on osassaan erinomainen. Kaikki eleitä, ilmeitä ja puhetapaa myöten on huolellisesti suunniteltu ja sulavasti tarjottu kameran edessä. Streepistä löytyy eleganssia rikkaaksi tanskalaisnaiseksi, joka haluaa vahvistaa asemaansa hyvillä naimakaupoilla. Hänellä on myös taito lumota katsoja kuuntelemaan tarkkaan, mitä hänellä on sanottavanaan, mikä on tärkeää, kun hänen hahmonsa Karen kehuskelee läpi leffan tarinankertojan taidoillaan.

     Elokuvassa nähdään myös parhaan miessivuosan Golden Globe -palkinnon voittanut Klaus Maria Brandauer Karenin miehenä, paroni Bror von Blixeninä, Robert Redford suurriistan metsästäjänä Denys Finch Hattonina, Michael Kitchen tämän ystävänä Berkeley Colena, Malick Bowens Karenin avustajana Farahina, Stephen Kinyanjui paikallisen kikuju-heimon päällikkö Kinanjuina, sekä myöhemmin hovimestari Alfredin roolista Batman-elokuvista (1989-1997) tunnetuksi tullut Michael Gough lordi Cholmondeleynä. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan. Brandauer on oiva fiininä, mutta silti lipevänä paronina ja Redfordissa on tiettyä vetovoimaa, ettei ihme, että Karen ei pysty vastustaa tämän metsästäjähahmoa. Redfordin ja Streepin väliltä löytyykin kiistämätöntä kemiaa.

Nyt pitääkin todeta, että Minun Afrikkani ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta, vaan tuotti minulle jopa jonkinmoisen pettymyksen. Ei kyseessä huono elokuva ole, mutta kun miettii, ketä on työskennellyt kameran edessä ja takana, sekä että elokuva voitti useita palkintoja, odotin siltä kyllä enemmän. Elokuva ei onnistunut erityisemmin imaisemaan mukaansa, eikä sen liikuttavaksi tarkoitettu lopetus juuri osunut tunteisiini toivotulla tavalla. Elokuva hyötyykin runsaasti siitä, kuinka lahjakkaita näyttelijöitä siinä on mukana ja kuinka teknisesti taidokkaasti se on tehty (palataan tähän kohta), sillä Sydney Pollackin ohjaus ja Kurt Luedtken käsikirjoitus jättivät mielestäni toivomisen varaa.

Vielä elokuvan ensimmäinen puolikas oli mielestäni oikein toimiva. On kiinnostavaa seurata, kun varakas Karen matkustaa Afrikkaan ja asettuu aloilleen Keniassa. Kulttuurilliset erot ovat huomattavia ja sen lisäksi, että on mielenkiintoista nähdä, kuinka Karen tutustuu Keniaan, on myös ajoittain huvittavaa, kun paikalliset kummaksuvat hänen tapojaan. Hymy nousee väkisinkin huulille, kun lapset ihmettelevät monipäisellä joukolla Karenin käkikelloa, odottaen milloin lintu ilmestyy esiin laulamaan. Parit kohtaukset saalistavien leijonien kanssa ovat onnistuneen jännittävät. Karenin ja Denysin romanssi lähtee rakentumaan mainiosti, mutta sitten meno jotenkin tyssähtää puolen välin tietämillä. Toisen puoliskon aikana kahden tunnin ja kolmen vartin kesto alkaa tosissaan tuntua ja elokuva muuttuu yllättävänkin raskassoutuiseksi. Hyvin alustettu rakkaustarina vajoaa latteaksi melodraamaksi ja näin nykypäivänä katsottuna Karenin "valkoinen pelastaja" -rooli alkaa muuttua vaivaannuttavaksi. Kokonaisuus on kelvollinen, mutta parhaan elokuvan Oscar-pysti olisi mielestäni tuona vuonna kuulunut Steven Spielbergin filmille Häivähdys purppuraa (The Color Purple - 1985).

Näyttelijätöiden lisäksi kehut ansaitsee myös työryhmä kameran takana. Lukuun ottamatta alkupäässä nähtävää kohtausta lumisessa Tanskassa, joka on kiusallisen selvästi kuvattu taustakankaan edessä studiossa, Minun Afrikkani tarjoaa varsinaista teknistä taituruutta. Se on parhaimmillaan upeasti kuvattu teos, jonka isoja maisemakuvia kelpaa kyllä katsella. Lavastus on hienoa, puvustus tyylikästä ja maskeeraus oivallista. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja John Barryn säveltämät musiikit maalailevat erittäin kauniisti läpi elokuvan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Out of Africa, 1985, Mirage Enterprises

Arvostelu: Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia (Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb - 1964)

TOHTORI OUTOLEMPI ELI: KUINKA LAKKASIN OLEMASTA HUOLISSANI JA OPIN RAKASTAMAAN POMMIA

DR. STRANGELOVE OR: HOW I LEARNED TO STOP WORRYING AND LOVE THE BOMB

Ohjaus: Stanley Kubrick

Pääosissa: Peter Sellers, George C. Scott, Sterling Hayden, Keenan Wynn, Jack Creley, Slim Pickens, Peter Bull, James Earl Jones, Tracy Reed ja Shane Rimmer

Genre: jännitys, komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 12

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, eli suomalaisittain Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia perustuu löyhästi Peter Georgen kirjaan Red Alert vuodelta 1958. Ohjaaja Stanley Kubrick halusi tehdä elokuvan, joka ottaisi kantaa ydinsodan uhkaan ja pelkoon, ja kun Alastair Buchan suositteli hänelle Georgen kirjaa, Kubrick innostui toteuttamaan suunnitelmansa ja hankki kirjan elokuvaoikeudet. Hän kirjoitti elokuvaa aluksi vakavin mielin, mutta alkoi pian kokea, että rankan aiheen käsittely toimi paremmin absurdin ja synkän huumorin kautta. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 1963 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo saman vuoden lopulla, mutta julkaisu viivästyi muutamastakin syystä. Ensinnäkin Kubrick ei ollut tyytyväinen alkuperäiseen lopetukseen ja halusi muuttaa sen. Toiseksi Sidney Lumet työsti parhaillaan elokuvaa Pommin varjossa (Fail Safe - 1964), jonka tarina oli erittäin samanlainen, mikä johti siihen, että niin Red Alert -kirjailija Peter George kuin Stanley Kubrick haastoivat elokuvan tekijät oikeuteen, pelätessään tunnetumpien tekijöiden elokuvan aiheuttavan Tohtori Outolemmen taloudellisen epäonnistumisen. Ja kolmanneksi elokuvan testinäytös järjestettiin samana päivänä marraskuussa 1963, jolloin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy salamurhattiin ja tekijät kokivat, ettei ankeita aiheita sisältävä elokuva sopinut siihen hetkeen. Lopulta Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia sai maailmanensi-iltansa 29. tammikuuta 1964 - tasan 60 vuotta sitten! Elokuva oli tekijöiden ja erityisesti studiopomojen huolista huolimatta taloudellinen menestys, joka keräsi valtavasti kehuja kriitikoilta. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, miespääosa ja sovitettu käsikirjoitus) ja seitsemän BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras brittimiesnäyttelijä, brittikäsikirjoitus ja ulkomaalainen näyttelijä), joista se voitti parhaan elokuvan, parhaan brittielokuvan ja lavastuksen, sekä Yhdistyneiden kansakuntien palkinnon. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Itse katsoin Tohtori Outolemmen liian nuorena ja sen aiheet menivät minulta pääasiassa yli hilseen. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kun Yhdysvaltojen ilmavoimien kenraali Jack D. Ripper menettää järkensä ja lähettää ydinaseilla varustetut pommikoneet hyökkäämään Neuvostoliittoon, presidentti ja sotilasjohto kokoontuvat keksiäkseen keinon pysäyttää hyökkäyksen ja sen potentiaalisesti käynnistämän maailmanlaajuisen ydintuhon.

Vanhoja Vaaleanpunainen pantteri -komedioita (The Pink Panther - 1963-1982) tähdittänyt Peter Sellers nähdään elokuvassa jopa kolmessa roolissa. Sellersin oli alun perin tarkoitus esittää jopa neljää hahmoa, mutta hän jättäytyi pois neljännestä osasta, kapteeni "King" Kongista, uskoessaan, ettei hän pystyisi omaksumaan hahmolle suunniteltua texasilaista korostusta. Lopulta Sellers näytteli eversti Mandrakea, joka avustaa seonnutta kenraali Jack D. Ripperiä (Sterling Hayden) käynnistämään hyökkäyksen Neuvostoliittoon, Yhdysvaltojen presidentti Muffleytä, sekä itse nimikkohahmoa, tohtori Outolempeä, entistä natsitutkijaa, joka siirtyi Yhdysvaltojen avuksi toisen maailmansodan jälkeen. Sellers esittelee näyttelijälahjojaan upeasti ja läpi elokuvan katsojana joutuu muistuttamaan itseään, että näitä kolmea hahmoa esittää sama heppu, eikä kolme eri näyttelijää. Eversti Mandrakea ja presidentti Muffleytä Sellers tulkitsee vakavammin, kun taas tohtori Outolemmestä hän tekee suorastaan karikatyyrin. Sellers improvisoi suuren osan repliikeistään kuvauksissa, mikä johti siihen, että Kubrickin täytyi vähän väliä muokata käsikirjoitustaan.

     Elokuvassa nähdään myös George C. Scott kenraali Buck Turgidsonina, joka näkee Ripperin sekoamisen hyvässä valossa, Jack Creley presidentin neuvonantajana Stainesina, Slim Pickens Sellersille alun perin tarkoitetussa roolissa ydinpommia kantavan lentokoneen kapteeni "King" Kongina, Peter Bull Neuvostoliiton lähettiläänä Alexei de Sadeskina, Keenan Wynn Ripperin pysäyttämistä yrittävänä eversti Guanona, sekä myöhemmin muun muassa alkuperäisessä Tähtien sota -trilogiassa (Star Wars - 1977-1983) pahaa Darth Vaderia ääninäytellyt James Earl Jones ensimmäisessä elokuvaroolissaan luutnantti Zoggina. Muukin näyttelijäkaarti suoriutuu hyvin rooleistaan, etenkin Scott yhä vain kaistapäisemmäksi muuttuvana Buckina.

Ei ole mikään ihme, että Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia -elokuvaa pidetään edelleen niin korkeassa arvossa. Kyseessä on erinomainen ja terävä satiiri, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan viimeisten 60 vuoden aikana, vaan joka tuntuu edelleen pelottavankin ajankohtaiselta. Elokuvassa käsiteltävä ydinsodan jännite Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä ei ole kadonnut minnekään, se vain kasvaa ja hiipuu tasaisin väliajoin ja nyt vuonna 2024 sen mahdollisuus on jälleen karmivasti läsnä. Asiaa ei auta, kuinka misinformaatio ja erilaiset salaliittoteoriat vyöryvät ympäri internetiä, napaten yhä vain useampia koukeroihinsa. Ripper ja Buck ovat nasevia parodioita tällaisista ihmisistä, joiden päät ovat täyttyneet salaliittoteorioista siihen pisteeseen asti, että heidän on pakko ryhdyttävä äärimmäisyyksiin.

Elokuva vaihtelee tehokkaasti jännityksen ja huumorin välillä, jolloin kumpikaan puoli ei syö toista. Kubrickin päätös lähestyä aihetta komedian kautta on täydellinen. Välillä katsoja saadaan naureskelemaan täysin absurdilta tuntuville jutuille ja heti perään kauhistelemaan, että jotain tällaista olisi mahdollista tapahtua. Millaisten ahneiden ja jopa typerien yksilöiden käsissä kahdeksan miljardin ihmisen elämät ovat, puhumattakaan kaikesta muusta elämästä eläimistä kasveihin. Kubrick löytää aiheesta hämmentävää huumoria, unohtamatta kuitenkaan maalailla todella ahdistavaa uhkakuvaa. 60 vuotta sitten Yhdysvalloissa säikähdettiin elokuvan myötä siihen malliin, että tehtiin säädöksiä, jotta tällainen ei voisi millään vahingossa käydä toteen. Puolentoista tunnin paketti on kaikin puolin väkevästi rakennettu ja kaikki johtaa hyytävään finaaliin, joka jättää katsojan aikamoisen tunnemyllerryksen valtaan. Harva satiiri puree näin lujaa kohteeseensa ja jää kummittelemaan katsojan päässä näin voimakkaasti vielä pitkäksi aikaa leffan päättymisen jälkeen. Tohtori Outolempi on täysin ymmärrettävästi ottanut paikkansa elokuvahistoriassa, eikä toista vastaavaa teosta ole tehty.

Kubrickin ohjaus on hallittua ja väkevää, kuten on myös hänen, Terry Southernin ja kirjailija Peter Georgen työstämä käsikirjoitus. Kolmikko on saanut toinen toistaan oivaltavampia ajatuksia, eivätkä he pelkää ujostella rankkojen aiheiden äärellä. He ovat myös saaneet mukaan joitain nerokkaita repliikkejä, joista etenkin "Gentlemen, you can't fight in here, this is the War Room!" on täysin ymmärrettävästi jäänyt parhaiten kaikkien mieleen ristiriitaisuudessaan. Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia on myös hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat hienot, etenkin lentokoneen ja sotahuoneen, puvustus on oivallista ja maskeeraajat ovat saaneet Sellersin hyvin muovautumaan eri hahmoikseen. Tehosteet toimivat hyvin ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. Musiikista parhaiten mieleen jää pommikonekohtausten taustalla jatkuvasti soiva marssitahti, sekä loppuhuipennuksessa täydellisesti hyödynnetty Vera Lynnin We'll Meet Again -kappale.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 1964, Stanley Kubrick Productions