Arvostelu: Häivähdys purppuraa (The Color Purple - 1985)

HÄIVÄHDYS PURPPURAA

THE COLOR PURPLE

Ohjaus: Steven Spielberg

Pääosissa: Whoopi Goldberg, Danny Glover, Oprah Winfrey, Margaret Avery, Willard Pugh, Akosua Busia, Desreta Jackson, Howard Starr, Adolph Caesar, Laurence Fishburne, Leonard Jackson, Carl Anderson, Dana Ivey, Phillip Strong, Peto Kinsaka ja Lelo Masamba

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 34 minuuttia

Ikäraja: 12

The Color Purple, eli suomalaisittain Häivähdys purppuraa perustuu Alice Walkerin samannimiseen, Pulitzer-palkittuun kirjaan vuodelta 1982. Walker ei aluksi halunnut myydä kirjan oikeuksia elokuvaa varten, sillä hän ei ollut tyytyväinen siihen, kuinka afroamerikkalaisia ja naisia kohdeltiin Hollywoodissa. Hän kuitenkin suostui lopulta tuottajakaksikko Jon Petersin ja Peter Guberin tarjoukseen sillä ehdolla, että ainakin 50 prosenttia työryhmän jäsenistä olisi afroamerikkalaisia tai naisia ja että hänellä olisi päätösvalta lopullisesta käsikirjoituksesta. Elokuvan säveltäjäksi palkattu Quincy Jones ehdotti Steven Spielbergiä ohjaajaksi, mistä aluksi niin Walker kuin Spielberg olivat epäileväisiä, kummatkin siksi, että Spielberg on valkoinen mies. Lopulta Walker kuitenkin innostui ajatuksesta, nähtyään Spielbergin E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) ja Spielberg suostui hommaan, saatuaan Walkerin siunauksen. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Häivähdys purppuraa sai ensi-iltansa joulukuussa 1985. Elokuva oli taloudellinen menestys, joka sai runsaasti kehuja niin katsojilta kuin kriitikoilta, sekä jopa yksitoista Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, naispääosa, naissivuosa, käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, puvustus ja musiikki), sekä viisi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras draamaelokuva, ohjaus, naissivuosa ja musiikki), joista se voitti parhaan naispääosan palkinnon. Elokuva sai kuitenkin myös kritiikkiä sen kuvauksesta tummaihoisista miehistä ja siitä, että elokuvaa ei ohjannut tummaihoinen. Itse en ollut aiemmin nähnyt Häivähdystä purppuraa, vaikka olenkin jopa omistanut elokuvan Blu-rayna muutaman vuoden. Nyt kun Walkerin kirjan pohjalta on tehty uusi elokuvasovitus, päätin sitä odotellessa vihdoin katsoa ja arvostella Spielbergin elokuvan.

Vuonna 1909 isänsä hyväksikäyttämä teini-ikäinen Celie-tyttö naitetaan leskeksi jääneelle Albert Johnsonille. Varttuessaan Celie yrittää löytää paikkansa maailmassa ja päästä takaisin siskonsa ja heti syntyessään Celieltä pois vietyjen lastensa luokse.

Ennen Häivähdys purppuraa -elokuvan ilmestymistä Whoopi Goldberg oli tunnettu lavakoomikkona. Hän oli ollut mukana vain yhdessä elokuvassa aiemmin, pienelle huomiolle jääneessä Citizen: I'm Not Losing My Mind, I'm Giving It Awayssa (1982). Häivähdys purppuraa nosti Goldbergin maailmankuuluksi ja toi hänelle niin Golden Globe -palkinnon kuin Oscar-ehdokkuuden, kummatkin täysin ansaitusti. Goldberg näyttelee Celie Harrisia, joka on joutunut kestämään lapsuutensa väkivaltaisuutta ja seksuaalista pahoinpitelyä isältään (Leonard Jackson), jonka seurauksena hän on jopa synnyttänyt kaksi lasta, Adamin ja Olivian, jotka kuitenkin kummatkin vietiin häneltä heti syntymisen jälkeen. Rankka elämä jatkuu, kun Celie naitetaan leskeksi jääneelle ja väkivaltaan taipuvalle Albert Johnsonille (Danny Glover). Goldberg (sekä Celietä lapsena esittävä Desreta Jackson) on loistava roolissaan, tehden kertaheitolla kenties koko uransa vakuuttavinta työtä. Hän tulkitsee moniulotteista hahmoaan erinomaisesti ja tunteikkaasti. Glover tekee myös väkevän roolisuorituksen, joskin hänen hahmonsa on mitä inhottavin paskiainen.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Akosua Busia Celien siskona Nettienä, Willard Pugh Albertin poikana Harpona, Oprah Winfrey ensimmäisessä leffaroolissaan Harpon tyttöystävänä Sofiana, Margaret Avery Albertin show-esiintyjärakkaana Shug Averyna, Adolph Caesar Albertin isänä, sekä nuori Laurence Fishburne yhdessä ensimmäisistä leffarooleistaan Harpon muusikkokaverina Swainina. Sivunäyttelijät ovat myös hyviä osissaan, etenkin huikeaa työtä tekevä Oprah sanavalmiina Sofiana.

Jo ennen elokuvan ilmestymistä on väitelty siitä, oliko Steven Spielberg oikea tyyppi Häivähdys purppuraa -elokuvan ohjaksiin? Pohdintaa puolesta ja vastaan tapahtui tosiaan myös Spielbergin itsensä toimesta. Oli sitten mitä mieltä tahansa siitä, että valkoinen mies on ohjannut elokuvan tummaihoisen naisen vaikeista kokemuksista, ei voi kuin myöntää, että Spielberg on saanut aikaiseksi helkkarin hyvän filmin. Tuohon aikaan vielä pääasiassa viihteellisistä leffoista, kuten Tappajahaista (Jaws - 1975), Kadonneen aarteen metsästäjistä (Raiders of the Lost Ark - 1981) ja E.T. the Extra-Terrestrialista tunnettu ohjaaja näytti ensi kertaa kykyjään vaativien draamateosten puolella ja osoitti, miksi Spielbergiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista ja moniosaavimmista elokuvaohjaajista.

Häivähdys purppuraa on varsinaista tunteiden vuoristorataa. Kyseessä ei todellakaan ole helppo katselukokemus, se käy selväksi jo ensiminuuteilla, kun isänsä raiskaama, teini-ikäinen Celie synnyttää jo toisen lapsensa, joka napataan heti äitinsä sylistä ja viedään ties minne. Elokuva on ajoittain todella rankka, kun siinä on mukana lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, kotiväkivaltaa ja naisten ala-arvoista kohtelua monin eri tavoin. Monet kohtaukset ovat todella ahdistavia ja iljettäviä. Niiden vastapainona elokuvassa kuitenkin vallitsee toivon tunne, mikä antaa lohtua aina, kun kaikki näyttää synkältä. En etukäteen tiennyt, mihin olin ryhtymässä ja rankan aloituksen jälkeen yllätyinkin, kuinka hauska elokuva välillä on. Ikävyyksineenkin siitä löytyy suurta elämän riemua, joka nostaa tunteet pintaan. Silmät kostuvat leffan aikana useasti, välillä surusta, välillä ilosta. Välillä ei välttämättä edes osaa täysin sanoa, että miksi. Siitä yleensä tunnistaa vaikuttavan elokuvan.

Tunteikkuuteen vaikuttaa myös todella vahva tarina. Alice Walkerin kirjan pohjalta Menno Meyjesin käsikirjoitus on väkevä ja se pitää mielenkiinnon tiukasti yllä, vaikka kestoa on kaksi ja puoli tuntia. Katsojana jää täysin koukkuun Celien elämäntarinaan ja on erittäin mielenkiintoista seurata, kun teini-ikäinen, hyväksikäytetty ja lukutaidoton tyttö kasvaa läpi leffan ja löytää paikkaansa maailmasta. Sivuhahmojen tuomat sivujuonet ovat myös toimivat, etenkin Sofian, osittain juuri Oprah Winfreyn upean roolityön ansiosta. 

Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan laadukas. Se on hienosti kuvattu. Mukana on useita upeita otoksia, joissa niin kuvasommittelu kuin kameraliikkeet ovat tarkoin suunniteltuja. Leikkauskin on sulavaa ja pitkästä kestostaan huolimatta elokuva tuntuu ytimekkäältä. Lavastus- ja puvustustiimit ovat tehneet vakuuttavaa työtä, kuljettaessaan tarinaa visuaalisesti vuodesta 1909 1930-luvun lopulle. Maskeeraajat ovat saaneet aikaan ikäviä ruhjeita hahmoille. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu ja Quincy Jonesin säveltämät musiikit tunnelmoivat nätisti taustalla läpi leffan. Ei ihme, että Jonesin työ sai useita palkintoehdokkuuksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Color Purple, 1985, Warner Bros., Amblin Entertainment, The Guber-Peters Company