Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hettienne Park. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hettienne Park. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Disclosure Day (2026) - elokuva-arvostelu

DISCLOSURE DAY



Ohjaus: Steven Spielberg
Näyttelijät: Josh O'Connor, Emily Blunt, Colin Firth, Eve Hewson, Colman Domingo, Wyatt Russell, Henry Lloyd-Hughes, Elizabeth Marvel, Hettienne Park ja Jeremy Shamos
Genre: scifi, trilleri
Kesto: 2 tuntia 25 minuuttia
Ikäraja: 12

Disclosure Day on Steven Spielbergin uusi scifielokuva. Spielberg kiinnostui The New York Timesin artikkelista Glowing Auras and 'Black Money': The Pentagon's Mysterious U.F.O. Program ja ryhtyi vuonna 2023 kynäilemään omaa tarinaansa sen pohjalta. Spielberg esitteli ideaansa käsikirjoittaja David Koeppille, joka innostui ja alkoi työstämään varsinaista elokuvatekstiä sen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Disclosure Day on saapunut elokuvateattereihin. Minulle elokuva on ollut yksi eniten odottamistani leffoista tältä vuodelta - onhan Spielberg yksi suosikkiohjaajistani, minkä lisäksi pidän valtavasti miehen aiemmista avaruusolentoihin keskittyvistä teoksista Kolmannen asteen yhteydestä (Close Encounters of the Third Kind - 1977) ja E.T. the Extra-Terrestrialista (1982). Kävinkin positiivisin odotuksin katsomassa Disclosure Dayn heti sen ensi-iltapäivänä.

Daniel Kellner on varastanut huippusalattuja tiedostoja, jotka paljastavat avaruusolentojen vierailut Maassa ja aikoo julkistaa ne koko ihmiskunnan saataville. Wardex-yhtiötä pakoileva Daniel tarvitsee apua säätiedottaja Margaret Fairchildilta, jolle on muodostunut psyykkinen yhteys muukalaisiin.




Josh O'Connor näyttelee Daniel Kellneriä, Wardex-yhtiön kyberturvallisuusvastaavaa, joka on saanut selville järisyttävän salaisuuden: avaruusolentoja on olemassa ja Yhdysvaltojen hallitus on vuosikymmeniä peitellyt asiaa. Emily Blunt taas esittää Margaret Fairchildia, säätiedottajaa, joka kesken uutislähetyksen alkaa puhua muukalaiskielellä ja käyttäytyä muutenkin omituisesti. Heidän käsissään on paljastaa totuus koko ihmiskunnalle ja samalla toivon mukaan myös yhdistää uuden maailmansodan partaalla olevat kansat. O'Connor on mainio Danielina, joka on mieltänyt Wardexin toiminnan kyseenalaiseksi ja päättänyt sitten, että totuus kuuluisi kaikkien tietoisuuteen. Vielä parempi on Blunt, jonka elämä menee sekaisin, kun alkaa tuntua siltä, että hänelle olisi muodostunut yhteys johonkin toismaailmalliseen.
     Elokuvassa nähdään myös Colin Firth Wardexin johtajana Noah Scanlonina, joka on valmis tekemään kaikkensa estääkseen totuuden leviämisen, Colman Domingo Danielin värvänneenä Hugo Wakefieldina, joka uskoo maailman ansaitsevan tietää, sekä Eve Hewson Danielin tyttöystävänä Janena ja Wyatt Russell Margaretin poikaystävänä Jacksonina, jotka ajautuvat tapahtumaketjun keskelle rakkaidensa takia. Myös sivunäyttelijät ovat oivallisia. Firth ja Domingo ovat nappivalinnat kilpailevien järjestöjen keulakuviksi, joiden pelinappuloita Daniel ja Margaret ovat, ja Hewson ja Russell tulkitsevat hyvin hahmojensa kummastusta, kun heidän rakkaansa ovat yhtäkkiä maailmanhistorian isoimman salaliiton keskiössä.




Disclosure Day ei yllä scifiklassikoiden Kolmannen asteen yhteyden ja E.T. the Extra-Terrestrialin korkeuksiin, mutta on se silti erittäin mainio uusi avaruusolioelokuva Steven Spielbergiltä, joka ei selvästi ole saanut tarpeekseen ajatuksesta, että mitä jos emme olekaan yksin tässä universumissa? Sama ajatus on nostellut viime vuosina taas reippaasti päätään maailmalla ja ufobuumi on jälleen vallannut monien mielet. Asiassa on jopa menty niin pitkälle, että USA:n presidentti Donald Trumpin hallitus julkaisi tänä keväänä asiakirjoja, jotka toimivat väitetysti todisteena sille, että Maassa olisi ihan oikeasti piipahtanut vieraita tämän planeetan ulkopuolelta. Myös nykypäivän räjähdysherkkä maailmanpoliittinen tilanne ei ole mennyt Spielbergiltä ohi ja läpi Disclosure Dayn nähdään televisiolähetyksiä ja kuullaan radiosta keskustelua lähestyvästä ydinsodasta.

Näiden ajankohtaisten puolten lisäksi Spielberg ja käsikirjoittaja Koepp pohtivat kiehtovasti, voivatko uskonnot elää samassa maailmassa, jossa avaruusolennot pystytään esittämään faktatietona? Miksi uskoa enää Raamatun kertomuksiin, jos taivaalla lentävä ihka aito avaruusalus haastaisi sen täydellisesti? Vaikken ole uskovainen, pidin näitä pohdintoja kiehtovina ja ne toimivat hyvänä jatkumona jo viisi vuosikymmentä sitten Kolmannen asteen yhteydessä esitettyihin teemoihin avaruusolioiden ja kristinuskon törmäämisestä, toistamalla esimerkiksi Baabelin tornin tarinaa toisen planeetan muukalaisten kautta.




Näistä kiinnostavista pohdinnoista Spielberg ja Koepp ovat pyöritelleet pääasiassa erittäin hyvin otteessaan pitävän scifitrillerin. Se on toisaalta toiminnallisempi salaliittojännäri kuin mainittu Kolmannen asteen yhteys, mutta voi tuottaa pettymyksen, jos odottaa samanlaista vauhdikasta invaasioleffaa kuin Spielbergin Maailmojen sota (War of the Worlds - 2005). Useita hahmoja seuratessa lähes kahden ja puolen tunnin kesto kulkee varsin vauhdikkaasti ja tietty tiivis ilmapiiri on kaiken aikaa läsnä. Leffan pieni kompastuskivi tosin on, kuinka paljon Koeppin käsikirjoitus panttailee katsojalta tietoa siitä, että varastetuissa tiedoissa on kyse avaruusolioista. Tuohan kun on ollut tiedossa jo parin vuoden ajan, Spielbergin ilmoitettua suoraan tekevänsä uutta ufoelokuvaa. Tästä huolimatta Disclosure Day osoittautui oikein mainioksi elokuvaksi ja on erityisen ilahduttavaa nähdä, että vielä vuonna 2026 voimme saada teattereihin isolla rahalla tuotetun scifielokuvan, joka ei perustu suoraan mihinkään tai ole jatko-osa tai uudelleenfilmatisointi. Leffalle toivookin menestystä jo siksi, että vastaavaa tapahtuisi enemmänkin.

Teknisesti Disclosure Day on pääasiassa vakuuttava, vaikka esimerkiksi leffan muutamat digieläimet ovat aika silmiinpistäviä. Elokuva on kuitenkin taitavasti kuvattu ja mukana on useita näyttäviä otoksia ja kamera-ajoja. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja parasta antia taitavat olla Danielin varastamat videopätkät, joissa nähdään klippejä vuosikymmenten takaa, jolloin tekijätiimi pääsee kaikin tavoin loihtimaan vaikkapa 1970-luvun estetiikkaa niin puitteiden, asujen, tehosteiden kuin visuaalisen yleisilmeen kanssa. Äänimaailmakin on vahvasti rakennettu ja vaikka John Williams ei enää 94-vuotiaana saa aikaiseksi samanlaisia ikimuistoisia sävelmiä kuin herran ja Spielbergin vuosien takaisissa yhteistöissä, hetkittäin on ilahduttavaa, että musiikit nousevat esille ja niistä löytyy yhä ripaus sitä Williams-taikaa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.6.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Disclosure Day, Yhdysvallat, 2026, Universal Pictures, Amblin Entertainment


keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Arvostelu: Sorry, Baby (2025)

SORRY, BABY



Ohjaus: Eva Victor
Pääosissa: Eva Victor, Naomi Ackie, Lucas Hedges, Louis Cancelmi, Kelly McCormack, John Carroll Lynch, Hettienne Park, E. R. Fightmaster ja Cody Reiss
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 12

Sorry, Baby on Eva Victorin ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä draamakomedia. Sosiaalisessa mediassa videoita tehnyt Victor sai ohjaaja Barry Jenkinsiltä viestin, jossa mies pyysi häntä lähettämään käsikirjoituksensa Jenkinsin yhtiölle Pastelille, mikäli Victor haluaisi edetä elokuvauralle. Victor oli kynäillyt käsikirjoitustaan jo jonkin aikaa ja lähetti sen Jenkinsille, joka innostui siitä suuresti. Victor vieraili useasti I Saw the TV Glow'n (2024) kuvauksissa opetellakseen ohjaamista ja lopulta hänen oman leffansa kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2024. Sorry, Baby sai maailmanensi-iltansa tammikuussa 2025 Sundancen elokuvajuhlilla ja nyt se on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin. Itse en tiennyt leffasta etukäteen mitään, mutta kiinnostuin siitä, koska elokuvan julisteessa on kissa. Kävinkin katsomassa Sorry, Babyn heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Kun kirjallisuutta opiskeleva Agnes joutuu professorinsa raiskaamaksi, hän kokee suuria vaikeuksia päästä elämässään eteenpäin traumansa takia.




Sen lisäksi, että Eva Victor käsikirjoitti Sorry, Babyn ja ohjasi elokuvan, hän myös näyttelee sen pääroolia Agnesta, New Englandissa kirjallisuutta opiskelevaa naista, jolle tapahtuu hänen omien sanojensa mukaan "paha juttu" ja joka kokee suuria vaikeuksia päästä yli tapahtuneesta nauttiakseen jälleen elämästään. Itselleni entuudestaan täysin tuntematon Victor suoriutuu mainiosti roolistaan, tulkiten hyvin hahmonsa vaikeita fiiliksiä hirveän tapahtuman jälkeen. Agnes on oiva hahmo, sekä osalle katsojista varmasti hyvinkin samaistuttava - niin pahassa kuin hyvässäkin. Sen lisäksi, että jotkut katsojista voivat tunnistaa itsensä siinä, kuinka Agnes jämähtää paikoilleen tiettyyn ilottomuuteen, voi Agnes toimia myös hyvänä esimerkkinä siinä, kun tavoittelee elämänilon, kontrollin ja oman minuutensa löytämistä uudelleen.
     Elokuvassa nähdään myös Naomi Ackie Agnesin parhaana ystävänä Lydiena, Louis Cancelmi Agnesin professorina Deckerinä, Lucas Hedger Agnesin naapurina Gavinina, Kelly McCormack Agnesin ja Lydien luokkatoverina Natashana, sekä John Carroll Lynch lyhyessä, mutta merkittävässä roolissa voileipiä myyvänä Petenä. Sivunäyttelijät ovat myös vähintään passeleita osissaan ja Victor ja Ackie onnistuvat tuntumaan oikeasti parhailta ystäviltä, jotka olisivat tunteneet toisensa vuosikaudet.




Elokuvia seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutuneista naisista on ilmestynyt viime aikoina yhä enemmän - edellisestä, After the Huntista (2025) on vain muutama viikko. Sorry, Baby ottaa kuitenkin erilaisen lähestymistavan aiheeseen. Kyse ei ole niinkään tapauksesta ja tekijän vastuuseen pistämisestä, vaan jopa raadollisen totuuden ymmärtämisestä, että elämä jatkuu. Kun Agnes joutuu professorinsa raiskaamaksi, hän joutuu myös huomaamaan, että maailma pyörii samaan tapaan kuin ennen tätä tapausta. Professori pääsee kuin koira veräjästä, ystävät ovat hetken tukena ja keskittyvät sitten omaan elämäänsä. Se ei tunnu reilulta, mutta Eva Victor ei selvästi ole halunnut kertoa mitään kostotarinaa tai voimafantasiaa.

Sorry, Baby on pääasiassa mainio kuvaus siitä, kuinka aika korjaa haavat - kunhan itse tekee ensin sen työn, että päästää irti traumastaan, keskittyäkseen elämän uudelleenrakentamiseen. Elokuva hyppii aina vuoden eteenpäin, näyttäen, kuinka Agnes alkaa hissuksiin löytämään minuuttaan uusiksi, rakentamaan ihmissuhteita ja luottamaan. Kaikki tämä esitetään niin pääasiassa pätevän draaman kuin omalaatuisen kuivan huumorin kera. Mukaan mahtuu joitain varsin hauskoja juttuja, kuten kohtaus, jossa Agnes käy kadultaan löytämänsä kissan kanssa kaupassa. Muuten täytyy todeta, että Victorin töksähtävä huumorintaju ei purrut minuun. On myös pakko sanoa, että toisinaan - kiinnostavasta aiheestaan huolimatta - mielsin leffan jopa hitusen laahaavaksi. Jotkut katsojista, todennäköisesti he, jotka ovat itse joutuneet kohtaamaan vastaavan "huonon jutun" elämänsä aikana, ihastuvat elokuvaan ja voivat kokea sen jopa terapeuttiseksi sessioksi. Osa katsojista taas tulee taatusti tuomitsemaan näkemänsä ihan vain tylsäksi.




Teknisesti Sorry, Baby on pääasiassa laadukas. Elokuva on taitavasti kuvattu, kameran usein jämähtäessä paikoilleen, toisinaan seuraamaan vaikkapa tyhjää katua. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus menevää ja äänityöskentelykin on mainiota. Lia Ouyang Ruslin säveltämät musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.11.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Sorry, Baby, 2025, Tango Entertainment (III), High Frequency Entertainment, Big Beach, PASTEL, Charades, Case Study Films, AF Films