Arvostelu: 12 Years a Slave (2013)

12 YEARS A SLAVE

Ohjaus: Steve McQueen

Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Benedict Cumberbatch, Paul Dano, Michael Fassbender, Lupita Nyong'o, Adepero Oduye, Sarah Paulson, Alfre Woodard, Brad Pitt, Garret Dillahunt, Scoot McNairy, Taran Killiam, Chris Chalk, Paul Giamatti, Christopher Berry, Michael K. Williams, Bryan Batt ja Bill Camp

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: 16

12 Years a Slave perustuu Solomon Northupin omaelämäkertaan Twelve Years a Slave vuodelta 1853. Ohjaaja Steve McQueen ja käsikirjoittaja John Ridley ryhtyivät ideoimaan elokuvaa orjuudesta, mutta projekti ei tuntunut etenevän, kunnes McQueenin puoliso Bianca Stigter esitteli miehelleen Northupin kirjan. McQueen oli täysin häkeltynyt kirjaa lukiessaan ja päätti saman tien hankkia sen elokuvaoikeudet. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2012 ja lopulta 12 Years a Slave sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla 30. elokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai muun muassa yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, miespääosa, miessivuosa, lavastus, puvustus ja leikkaus), joista se voitti parhaan elokuvan, naissivuosan ja sovitetun käsikirjoituksen palkinnot, seitsemän Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, miespääosa, miessivuosa, naissivuosa, käsikirjoitus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan palkinnon, sekä yksitoista BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras ohjaus, miessivuosa, naissivuosa, käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, leikkaus, musiikki ja nouseva tähti), joista se voitti parhaan elokuvan ja miespääosan palkinnot. Itse katsoin 12 Years a Slaven pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin leffasta. Kun huomasin sen täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1841 vapaa afroamerikkalainen viulisti Solomon Northup huumataan ja myydään orjaksi.

Pääroolissa orjaksi vangittuna Solomon Northupina nähdään Chiwetel Ejiofor, joka sai roolityöstään parhaan miespääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet, sekä BAFTA-palkinnon. Ejiofor on roolissaan erinomainen, tulkiten hienosti Solomonin epätoivoa, kun hänet houkutellaan uuden työn varjolla pois perheensä luota, huumataan ja myydään orjana. Jopa hänen nimensä viedään ja kaikki kutsuvat häntä Plattiksi. Solomon ei pysty mitenkään todistaa olevansa vapaa mies ja vaikka pystyisikin, häntä tuskin kuunneltaisiin. Katsoja on tietty heti Solomonin puolella, haluten nähdä hänen vapautuvan vankeudestaan.

     Ejioforin lisäksi elokuva pitää sisällään muutenkin vaikuttavan näyttelijäkaartin. Scoot McNairy ja Taran Killam näyttelevät Brownia ja Hamiltonia, jotka sieppaavat Solomonin, Paul Giamatti esittää orjakauppias Freemania ja Benedict Cumberbatch Solomonin ostavaa William Fordia. Paul Dano nähdään plantaasin orjapiiskurina Tibeatsina, Michael Fassbender toisena plantaasinomistajana Edwin Eppsinä ja Sarah Paulson tämän vaimona Maryna. Alfre Woodard näyttelee vapaata afroamerikkalaisnaista Shaw'ta, tuottajanakin toimivan Brad Pittin esittäessä Solomonin vapauteen ainoana uskovaa Samuelia. Muita Solomonin tapaamia orjia näyttelevät mm. Michael K. Williams, Chris Chalk, Adepero Oduye ja Lupita Nyong'o, joka tekee 12 Years a Slavessa ensimmäisen elokuvaroolinsa ja voitti ansaitusti parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon. Näyttelijät ovat läpikotaisin fantastisia. Cumberbatch ja Fassbender tekevät hyvää työtä todella erilaisina orjaomistajina. Nyong'o saapuu mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa, mutta tekee loppuleffan ajan niin hyvää työtä, ettei ihme, että tulokkaan työ huomioitiin heti palkintogaaloissa.

Pidin 12 Years a Slavesta jo ensimmäisellä katselukerralla, mutta nyt uusintakatselulla pidin siitä vielä enemmän. Kyseessä on hieno ja voimakas kuvaus tositarinasta aikakaudelta, jolloin jotkut ihmiset saivat laillisesti olla hirviöitä. Kuten jo nimestä "kaksitoista vuotta orjana" voi päätellä, tämä leffa ei todellakaan ole helppoa katseltavaa. Se työntyy visusti ihon alle ja aiheuttaa epämiellyttävää oloa ja suurta ahdistusta. Tapahtumat ovat kuin kauhuelokuvasta ja välillä on vaikea uskoa, että tällainen kamaluus oli joskus arkipäivää. Elokuvasta löytyy useita hetkiä, jotka on tarkoituksella venytetty pidemmiksi lisäämään inhottavaa ilmapiiriä. Esimerkiksi todella pitkällä kuvalla toteutettu ruoskimiskohtaus aiheuttaa tunnemyllerryksen. Leffa onnistuu kuitenkin taidokkaasti välttämään kurjuuksilla mässäilyyn sortumisen.

Tarina pitää hyvin mukanaan läpi kahden tunnin ja vartin keston. Itse asiassa koin lopulta, että olisin voinut katsoa elokuvan vielä pidempänä - kertoohan se nimensä mukaisesti kahdentoista vuoden tapahtumat. Noin puolessa välissä leffa tekee pientä oikomista, Solomonin siirtyessä Cumberbatchin esittämän Fordin omistuksesta Fassbenderin näyttelemän Eppsin haltuun ja esimerkiksi tähän olisi saanut vaikkapa kymmenisen minuuttia lisää. Jos jotain valitettavaa leffasta löytyy, niin juurikin se, ettei tunnu siltä, että tapahtumat kattavat yli vuosikymmenen. Muuten elokuva on vaikuttava ja sellaisia teoksia, mitkä jokaisen kuuluisi nähdä edes kerran elämässään. Tätä historiaa ei sovi unohtaa, jottei sitä koskaan toistettaisi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Steve McQueen. Siis ei se muun muassa Suuresta pakoretkestä (The Great Escape - 1963), Bullittista (1968) ja Papillonista (1973) tuttu näyttelijälegenda Steve McQueen, vaan Fassbenderin kanssa aiemmin Hungerin (2008) ja Shamen (2011) tehnyt ohjaaja. McQueen rakentaa tunnelmaa erittäin tehokkaasti ja pitää katsojaa otteessaan, yhdessä John Ridleyn vahvan käsikirjoituksen kanssa. McQueen ei halua päästää katsojaa helpolla ja hyvä niin. Häneltä löytyy myös silmää hienoille visuaalisuuksille. 12 Years a Slave on upeasti kuvattu teos ja maisemaotokset ovat usein jopa kauniita. Pitkillä kuvilla toteutetut kohtaukset ovat toinen toistaan parempia. Lavasteet ja asut tuovat hienosti 1840-lukua takaisin eloon ja maskeeraukset ovat toisinaan inhottavia ruoskaniskujen aiheuttamien arpien takia. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Hans Zimmer tunnelmoi oivallisesti musiikeillaan, joskin jatkuvasti monet hänen sävelmänsä kuulostavat kierrätyksiltä herran aiemmista töistä.

Yhteenveto: 12 Years a Slave on hieno elokuva ja rankka kuvaus kaamealta aikakaudelta. On hirvittävää seurata, kun vapaa Solomon Northup siepataan ja myydään orjana, ja kuinka miehen fiilikset vaihtelevat sinnikkyydestä epätoivoon. Elokuva ei todellakaan ole helppoa seurattavaa, eikä ohjaaja Steve McQueen halua päästää katsojaa helpolla. Kurjuudella mässäilyyn ei sorruta, mutta esimerkiksi pitkä ruoskintakohtaus aiheuttaa katsojassa suorastaan yökötystä. Näyttelijät ovat läpikotaisin erinomaisia. Chiwetel Ejiofor vakuuttaa pääroolissa, mutta aikamoisia tähtiä sisältävässä elokuvassa kenties jopa parasta työtä tekee yllättäen ensikertalainen Lupita Nyong'o, joka kyllä ansaitsi palkintonsa. Visuaalisesti filmi on upea niin kuvausta kuin tarkkaan tehtyjä lavasteita myöten. Elokuvan pieneksi kompastuskiveksi koituu sen ajoittain hieman hätiköivä kerronta, etenkin kun Solomonia siirretään orjanomistajalta toiselle. Vaikkei elokuva olekaan helppoa katsottavaa, mielestäni se voisi olla ainakin vartin pidempi. Jo tällaisenaankin 12 Years a Slave on kaikessa inhottavuudessaankin hieno filmi, mikä jokaisen kuuluisi katsoa edes kerran elämässään. Se on muistutus hirvittävältä aikakaudelta, jota ei missään nimessä sovi unohtaa, jottei vastaavia kauheuksia enää toistettaisi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

12 Years a Slave, 2013, New Regency Productions, Summit Entertainment, Fox Searchlight Pictures, River Road Entertainment, Plan B Entertainment, Film 4

Arvostelu: Puhdistuksen yö: Anarkia (The Purge: Anarchy - 2014)

PUHDISTUKSEN YÖ: ANARKIA

THE PURGE: ANARCHY

Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Frank Grillo, Carmen Ejogo, Zoë Soul, Zach Gilford, Kiele Sanchez, Justina Machado, Lakeith Stanfield, Roberto Valderrama ja Michael K. Williams
Genre: jännitys, toiminta
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 16

James DeMonacon ohjaama ja käsikirjoittama jännityselokuva Puhdistuksen yö (The Purge - 2013) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta suurmenestys lippuluukuilla, joten sille päätettiin heti tehdä jatkoa. Kuvaukset alkoivat jo puoli vuotta ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen ja lopulta Puhdistuksen yö: Anarkia sai ensi-iltansa heinäkuussa 2014. Elokuva oli vielä ensimmäistäkin osaa isompi hitti, minkä lisäksi se sai myös paremmat arviot kriitikoilta. Itse näin leffan, kun vuokrasimme sen ja ensimmäisen osan serkkujeni kanssa kesällä 2015 ja katsoimme molemmat peräkkäin. En oikein pitänyt kummastakaan osasta, enkä ole katsonut näiden jälkeen ilmestyneitä leffoja tai The Purge -televisiosarjaa (2018-2019). Ajattelin kuitenkin antaa koko hommalle uuden mahdollisuuden, kun kuulin leffasarjan viidennen osan, The Forever Purgen olevan tulossa. Sen julkaisu kuitenkin siirrettiin vuoteen 2021 koronan takia, joten päätin sitä odotellessa katsoa ja arvostella aiemmat osat. Muutama päivä ensimmäisen Puhdistuksen yön jälkeen katsoin Puhdistuksen yö: Anarkian.

21. maaliskuuta 2023 Yhdysvalloissa valmistaudutaan uuteen Puhdistuksen yöhön. Los Angelesissa viisi ihmistä joutuvat tekemään yhteistyötä, selvitäkseen väkivaltaisista puhdistautujista.

Puhdistuksen yö: Anarkia seuraa viittä henkilöä, jotka yrittävät selvitä Puhdistuksesta. Carmen Ejogo ja Zoë Soul näyttelevät äitiä ja tytärtä, Evaa ja Calia, jotka aikoivat viettää Puhdistuksen kaikessa hiljaisuudessa kotonaan, mutta jotka joutuvat pakenemaan kaduille, kun heidän taloonsa hyökätään. Zach Gilford ja Kiele Sanchez esittävät eronnutta pariskuntaa, Shanea ja Liziä, joiden auto simahtaa juuri, kun he ovat ajamassa kotiinsa ja he jäävät jumiin keskustaan. Frank Grillo taas näyttelee yksinäistä soturia, jolla on omat kanat kynittävänään, mutta joka joutuu pitkittämään suunnitelmiaan, törmätessään Evaan ja Caliin, ja Shaneen ja Liziin. Hahmot ovat juuri ja juuri tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta heidän tarinaansa jaksaa seurata ja heidän puolestaan jopa hieman jännittää. Näyttelijätkin ovat kelpo valintoja rooleihinsa, etenkin Ejogo äidiksi, joka haluaa suojella tytärtään millä hinnalla hyvänsä. Grillosta löytyy karismaa tehokkaan taistelijan osaan.

Siinä, missä ensimmäinen Puhdistuksen yö -elokuva oli pienimuotoinen ja pysytteli yhdessä talossa, jonne puhdistautujat yrittivät tunkeutua, Puhdistuksen yö: Anarkia näyttää tosissaan, millaisesta sekopäisestä kaksitoistatuntisesta onkaan kyse. Budjetti on kolminkertainen ensimmäiseen osaan verrattuna, minkä ansiosta pääsemme siirtymään sisätiloista ja käyttämään koko kaupunkia leikkikenttänä. Kun ensimmäisessä leffassa pelättiin yhtä jengiä, tällä kertaa joka ikinen vastaantuleva on potentiaalinen uhka. Jännitettä rakennetaan paremmin kuin viimeksi ja muutenkin tämä elokuva on hieman edeltäjäänsä tehokkaampi paketti. Jo se, ettei mukana ole ärsyttäviä ja typeriä lapsia on huomattava parannus. Silti jotain erityistä tästäkin leffasta puuttuu ja vaikka elokuva nostaa tasoa, on Puhdistuksen yö: Anarkia lähinnä ihan kelvollinen, mutta aika keskinkertainen toimintajännäri. Jännitettä löytyy, mutta leffa ei ole läheskään yhtä piinaava tai mukaansatempaava kuin voisi toivoa.

Ensimmäisen elokuvan tavoin tämä jatko-osakin toimii James DeMonacon allegoriana Yhdysvaltojen hallitukselle, sorrolle ja asekulttuurin ihannoinnille. Parhaiten nämä vertaukset ilmenevät tällä kertaa, kun puhdistautujat puhuvat kansalaisoikeuksistaan murhatessaan ihmisiä. Tällä kertaa ei kuitenkaan pohdita niinkään sitä, löytyykö jokaisesta salakavala halu tehdä näitä kauheuksia, vaan tässä filmissä keskitytään usein pohtimaan, mitä maan johto hyötyy Puhdistuksesta? Luokkaerot ja rasismi nostetaan huomattavasti isommin esiin, kun mukaan tuodaan tummaihoisten vähäosaisten joukko, joka kapinoi Puhdistusta vastaan. Puhdistautujat taas ovat usein valkoisia ja rikkaita, jotka saavat nautintoa vähäosaisten poistamisesta maailmasta. Onkin toistamiseen suuri sääli, että nämä kiehtovat poliittiset kannanotot löytyvät muuten niin keskinkertaisesta leffasta. Näistä elokuvista löytyy väkevää asiaa, mutta olisi hienoa, kun kaikki siinä ympärillä toimisi huomattavasti paremmin, luoden eheitä paketteja.

Toistamiseen DeMonaco näyttää, että häneltä löytyy kiehtovia ja oivallisen piikitteleviä ideoita, mutta toistamiseen hän myös osoittaa, ettei ole kovin kummoinen ohjaaja tai käsikirjoittaja. Hän tekee hitusen verran parempaa työtä hahmojen kanssa ja isompi budjetti tarjoaa enemmän vaihtoehtoja, minne viedä hahmoja, mutta silti meno jää turhan vaisuksi. Isompi budjetti näkyy myös teknisessä toteutuksessa. Elokuva on visuaalisesti tyylikkäämpi kuin edeltäjänsä. Kuvaus on toimivaa, lavasteet näyttävät ja puvustajat ovat päässeet leikittelemään puhdistautujien kanssa. Äänimaailma on myös kunnossa ja Nathan Whiteheadin musiikit jumputtavat sujuvammin kuin viimeksi.

Yhteenveto: Puhdistuksen yö: Anarkia on edeltäjäänsä parempi elokuva, mutta jää silti aika keskinkertaiseksi toimintajännäriksi. Siirtyminen yhdestä talosta koko kaupunkiin laajentaa kertaheitolla itse Puhdistusta ja sekopäistä menoa pääseekin näkemään paljon isommin. Elokuvasta löytyy edellisen osan tavoin paljon kritiikkiä Yhdysvaltojen menosta jopa satiirimaisin keinoin. Piikittely on oivallista ja osuvaa, mutta samalla kaikki pysyy hieman vaisuna. Jokin tästäkin elokuvasta jää uupumaan. Näyttelijät ovat kelvollisia osissaan ja heidän hahmonsa ovat tarpeeksi toimivia, että heidän puolestaan voi jännittääkin hieman. Silti on toistamiseen selvää, ettei James DeMonaco ole villistä ideastaan huolimatta oikea tekijä näihin leffoihin. Kritisointi toimii, mutta elokuvat siinä ympärillä eivät niinkään. Puhdistuksen yö: Anarkia on kuitenkin askel oikeaan suuntaan, joten kenties sarja vain paranee tästä...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Purge: Anarchy, 2014, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Why Not Productions