Arvostelu: Trolls: Maailmankiertue (Trolls World Tour - 2020)

TROLLS: MAAILMANKIERTUE

TROLLS WORLD TOUR

Ohjaus: Walt Dohrn
Pääosissa: Anna Kendrick, Justin Timberlake, Rachel Bloom, James Corden, Ron Funches, Sam Rockwell, Ozzy Osbourne, Karan Soni, Anderson Paak, George Clinton, Mary J. Blige, Kelly Clarkson, Kunal Nayyar, Jamie Dornan, J Balvin, Kenan Thompson, Walt Dohrn, Aino Jawo, Caroline Hjelt, Zooey Deschanel ja Christopher Mintz-Plasse
Genre: animaatio, musikaali, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 7

Tanskalaisen Thomas Damin vuonna 1959 luomiin trolli-peikkonukkeihin perustuva DreamWorksin animaatioelokuva Trolls (2016) oli suuri hitti, joten sille päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. Näyttelijät palasivat äänittämään repliikkinsä ja animointi alkoi. Trolls: Maailmankiertueen oli tarkoitus saada ensi-iltansa tänä keväänä, mutta koronaviruksen takia elokuvateatterit suljettiin, eikä teatterilevitys ollut mahdollista. Yhdysvalloissa ja muutamissa muissa maissa filmi julkaistiinkin suoraan vuokrattavaksi internetistä, mutta Suomessa olemme joutuneet odottamaan lähes puoli vuotta, sillä vasta nyt Trolls: Maailmankiertue saa meillä ensi-iltansa. Suomessa olemme tosin onnekkaita, sillä elokuvateatterimme ovat auki ja filmin pääsee näkemään valkokankaalta muun yleisön kanssa, eikä kotisohvalla televisiosta. Omat odotukseni elokuvaa kohtaan eivät todellakaan olleet korkeat, sillä en pitänyt ensimmäisestä Trolls-rainasta lähes lainkaan. Olen kuitenkin ihmetellyt kesäkuusta asti, kun leffateatterit taas aukesivat, että miksei filmiä päätetty heti julkaista teattereissa - olihan se pyörinyt monissa maissa jo pari kuukautta netissä. Kun Trolls: Maailmankiertue nyt vihdoin saapui Suomen teattereihin, päätin heti käydä katsomassa sen ensi-illassa.

Poptrollit Poppy ja Risu saavat selville, että on olemassa muitakin trolleja, jotka kaikki kuuntelevat eri musiikkia. Hevitrollien kuningatar Roxy on päättänyt tuhota muun musiikin ja yhdistää kaikki trollit rockin alle. Poppy ja Risu yrittävät saada muut trolliheimot yhdistymään hevitrolleja vastaan.

Tutut trollihahmot ensimmäisestä elokuvasta tekevät paluun ja he ovat yhtä iloisia, säihkyviä ja energisiä kuin viimeksikin - niin hyvässä kuin pahassa. Poppysta (äänenä Anna Kendrick) on tullut poptrollien kuningatar ja hänen isänsä Pepe (ääni vaihtunut ohjaaja Walt Dohrniin) seuraa ylpeänä sivusta. Poppy on heti valmis seikkailuun, eikä vieläkään anna minkään tulla hänen eteensä - ei edes viisaiden neuvojen. Risusta (Justin Timberlake) muovautui viime leffan lopussa rennompi ja iloisempi tyyppi, mutta tässä hän palaa aika samaksi araksi synkistelijäksi, mistä hänen hahmonsa lähti alunperin liikkeelle. Mukana ovat myös hieman ärsyttävä Biggie (James Corden) ja tämän herra Tinkle, omaa heimoaan etsivä Cooper (Ron Funches), kaksoset Satin ja Chenille (ruotsalaisduo Icona Pop), sekä glitterinen Kai Timantti (autotunetettu Kunal Nayyar) ja tämän uusi poika, yllättävän lystikäs Mini Timantti (Kenan Thompson).

     Elokuvassa esitellään poptrollien lisäksi uusia trolliheimoja, joiden piirteet tietty määräytyvät heidän fanittamansa musiikkilajityypin perusteella. On funktrolleja, klassisen musiikin trolleja, kantritrolleja, jazztrolleja, teknotrolleja, sekä hevitrolleja, joiden johtaja Thanos... ei kun siis Roxy (Rachel Bloom) yrittää kerätä kuusi värikästä ikuisuuskiveä... ei kun siis musiikkikieltä, jotta voi yhdistää ne ikuisuushanskaansa... ei kun siis kitaraansa ja muokata maailmaa tahtonsa mukaan. Roxy on paikoitellen hieman ärsyttävä tapaus, mutta siitä huolimatta pystyin samaistumaan hänen synkistelyynsä enemmän kuin poptrollien glitterhuumaan. Roxyn isän äänenä muuten kuullaan itse Ozzy Osbourne.

Kuten jo alussa totesin, odotukseni Trolls: Maailmankiertuetta kohtaan eivät olleet korkeat. Kenties juuri siksi poistuin teatterista positiivisesti yllättyneenä. Elokuva ei ollutkaan huono, vaan jopa parannus ensimmäiseen osaan verrattuna. Ei tämäkään filmi kovin kummoinen ole ja siitä löytyy paljon ongelmia, joille pudistelin päätäni pitkin filmiä, mutta minua ei ärsyttänyt elokuvan päätyttyä, kuten ensimmäisen Trollsin kohdalla kävi. Kyseessä on harmitonta viihdettä, mistä lapset voivat innostua ja minkä kappaleita vanhemmat joutuvat luultavasti kuuntelemaan vielä pitkään. Elokuvassa on kivaa ja tärkeää sanomaa lapsille siitä, että ei pitäisi olla ennakkoluuloinen, että erilaisuus on hieno juttu ja että maailma olisi mukavampi paikka, jos kaikki olisivat kivoja toisilleen. Periaatteessa sanoma on sama kuin viimeksi, mutta tällä kertaa toteutus on parempi. Ensimmäinen Trolls-leffa tuntui sanomansa kanssa liian naiivilta ja sinisilmäiseltä, mutta Trolls: Maailmankiertue osaa mennä vähän syvemmälle - etenkin kun painotetaan, etteivät poptrollit ole välttämättä olleet sen kivempia kuin hevitrollit. Viime vuosina isosti esillä ollut kulttuurillinen omiminenkin on pohdiskelussa.

Paria aikuisille suunnattua silmäniskua lukuunottamatta elokuva ei paljoa onnistunut itseäni naurattamaan. Ensimmäisen osan tavoin Trolls: Maailmankiertuekin on pääasiassa perheen pienimmille katsojille suunnattu. Lapsia filmin pöhköt hahmot takuulla ilahduttavat ja värikäs, tapahtumarikas seikkailu pitää innon korkealla. Itselleni elokuva tuntui paikoitellen pitkäveteiseltä, eikä tarina koskaan napannut minua mukaansa. Tämä johtuu luultavasti siitä, kuinka turvallisia latuja elokuva hiihtelee, mennen jatkuvasti aidan matalimmasta kohdasta. Alusta alkaen on selvää, miten homma ratkeaa, eikä yllätyksiä edes tarjoa se, miten lopputulokseen päädytään. Isoin harmi on, kuinka helposti asiat lopulta saadaankaan selvitettyä. Elokuva päättyy tietenkin yhteislauluun, missä kaikki musiikkigenret ovat esillä.

Edellisen osan tavoin Trolls: Maailmankiertuekin on musikaali. Toisin kuin edellisessä osassa, tästä ei kuitenkaan löydy samanlaista uutta megahittikappaletta, mitä soitettaisiin radiossa kyllästymiseen asti ja vielä satoja kertoja senkin jälkeen kuin Can't Stop the Feeling. Leffa luottaakin lähinnä jo olemassa oleviin biiseihin, luomatta oikein mitään uutta siihen sekaan. Elokuvassa kuullaan mm. Rock You Like a Hurricane, Wannabe, Party Rock Anthem, Crazy Train, Gangnam Style, Who Let the Dogs Out, sekä Girl Just Want to Have Fun - tosin muotoiltuna elokuvassa Trolls Just Want to Have Fun. Mukaan mahtuu myös useita lyhyitä pätkiä joistain biiseistä. Alussa peräkkäin kuultavat musikaalinumerot saivat kiusaantuneena ajattelemaan, että tätäkö tämä koko filmi nyt on? Onneksi elokuvasta löytyy lopulta oikeaakin sisältöä... edes jonkin verran.

Jos jostain elokuvassa ei löyty erityisemmin kritisoitavaa, niin sen animaatiolaadusta. Trolls: Maailmankiertue on visuaalisesti aikamoinen väripläjäys, täynnä upeita yksityiskohtia. En tiedä, huomasinko edes ensimmäistä elokuvaa katsoessani, että lähes kaikki trollien maailmassa on valmistettu villasta ja huovasta. Maa on täynnä täytettä kuin pehmolelut. Hahmot ovat veikeän näköiset ja heidän liikkeensä sulavat, vaikka mukana on myös muutama, stop motion -tyyliin tönkösti liikkuva hahmo. Tämänkertainen ohjaaja Walt Dohrn tekee parempaa työtä kuin edeltäjänsä ja käsikirjoittajakaksikko Jonathan Aibel ja Glenn Berger parantavat tasoaan. Silti on vielä matkaa, jotta he saisivat näistä trolleista oikeasti hyvää filmiä aikaiseksi.

Yhteenveto: Trolls: Maailmankiertue on keskinkertainen animaatioraina, mutta silti ensimmäistä osaa laadukkaampi teos. Sanoma erilaisuuden hyväksymisestä on aika pitkälti sama kuin viime leffassa, mutta nyt paremmin ja hieman syvällisemmin toteutettuna. Aikuiset voivat hoksata elokuvan kertomuksesta selviä viittauksia eri kulttuurien kohteluun vuosisatojen varrella ja kuinka historiaa kirjoitellaan uusiksi kertojan eduksi. Lapset varmasti viihtyvät filmin parissa, eikä seikkailusta vauhtia ja hölmöä huumoria puutu. Aikuiskatsojat meno voi silti jättää kylmäksi. Jokin leffan energisessä kimalleloistossa ja väripommituksessa, sekä isoissa musikaalinumeroissa on kamalan väsyttävää. Tarina on turhankin tuttu ja se kulkee helpoimpia reittejä maaliinsa. Animointi on kyllä erinomaista ja visuaalisesti filmi on näyttävä. Hahmot eivät tee kummoista vaikutusta, vaikka Marvel-fanille onkin hilpeää huomata yhtäläisyyksiä Roxyn ja Thanoksen välillä. Trolls: Maailmankiertuetta voikin suositella lähinnä vain lapsille, sekä niille aikuisille, jotka pitivät ensimmäisestä Trollsista. Itse pidin tätä siedettävänä parannuksena ensimmäiseen elokuvaan verrattuna, mutta enpä silti ala innoissani odottamaan mahdollista kolmososaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Trolls World Tour, 2020, DreamWorks Animation

Arvostelu: Angry Birds -elokuva 2 (The Angry Birds Movie 2 - 2019)

ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2

THE ANGRY BIRDS MOVIE 2

Ohjaus: Thurop Van Orman
Pääosissa: Jason Sudeikis, Josh Gad, Danny McBride, Rachel Bloom, Leslie Jones, Bill Hader, Awkwafina, Sterling K. Brown, Eugenio Derbez, Peter Dinklage, Dove Cameron, Brooklyn Prince ja Nicki Minaj
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Suomalaisen Rovio-yhtiön Angry Birds -megahittipeliin perustuva animaatio Angry Birds -elokuva (The Angry Birds Movie - 2016) oli iso menestys, joten jatkoa päätettiin tehdä. Käsikirjoituksen työstö alkoi ja tekijät halusivat tarjota jotain, mitä ensimmäisessä osassa ei nähty. Animointiprosessi lähti käyntiin ja nyt Angry Birds -elokuva 2 saa ensi-iltansa. Itse en odottanut leffan näkemistä lähes lainkaan, sillä ensimmäinen osa oli mielestäni aika keskinkertaista hömppää. En ole koskaan ollut innoissani Angry Birdsistä, vaikka olen tyytyväisesti viime aikoina pelannut muutaman kerran pelin VR-versiota, mikä on huomattavasti hauskempi kuin puhelinversio. Tämä ei kuitenkaan saanut minua innostumaan elokuvan näkemisestä ja olenkin läpi vuoden jatkuvasti unohtanut leffan ilmestymisen. Kävin kuitenkin mahdollisimman positiivisin mielin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Lintujen ja possujen täytyy lyöttäytyä yhteen, kun molempien saaria uhkaavat jäisen saaren kotkat, joiden johtaja Zeta on kyllästynyt kylmyyteen.

Tutut hahmot peleistä ja ensimmäisestä elokuvasta tekevät paluun. Punaista lintu Rediä (Jason Sudeikis) juhlitaan sankarina, mutta samalla hän kokee olonsa yksinäiseksi ja merkityksettömäksi. Keltainen ja vauhdikas Sakke (Josh Gad) taas ärsyttää koko leffan ajan ja suuri osa hänen vitseistään vain raivostuttaa. Räjähtävä Pommi (Danny McBride) on pidettävä hömelö, jonka tyhmyys menee välillä turhankin pitkälle. Pääkolmikko toimii osittain ihan kivasti ja Redin tympeys hölmöjen ystäviensä vierellä on samaistuttavaa. Myös ensimmäisestä leffasta tuttu Mahti Kotka (Peter Dinklage) nähdään toistamiseen, mutta hahmoa hyödynnetään aika kömpelösti. Uutena lintuna esitellään Saken älykkösisko Silver (Rachel Bloom), jonka täytyy usein keksiä keino pelastaakseen pääkolmikon pulasta.
     Possuja johtava Leonardkin (Bill Hader) tekee paluun ja hän saa rinnalleen häntä auttavan Oonan (Awkwafina) ja Rediäkin tympeämmän neron Karin (Sterling K. Brown). Siinä, missä ensimmäinen leffa sai hieman kritiikkiä siitä, että sen sanoma tuntuu vahingossa olevan, että erilaiset ja ulkomaalta tulevat ovat vihollisia ja heidät täytyy karkottaa, tässä yritetään korjailla tätä pistämällä linnut ja possut toimimaan yhdessä. Tämä onkin mukava idea, ottaen huomioon, kuinka Angry Birds -peleissä lajit ovat olleet koko ajan toisiaan vastaan, mutta valitettavasti homma jää lähinnä idean tasolle. Possut jäävät lopulta todella pienelle huomiolle ja loppujen lopuksi elokuva seuraa jälleen lähinnä lintuja.
     Vastaansa linnut ja possut saavat kotkat ja heitä johtavan Zetan (Leslie Jones). Kotkien saari on jään peitossa ja heidän olonsa siellä ovat kauheat. Ei olekaan ihme, että he haluavat sieltä mukavampiin olosuhteisiin. Zetan juoni sotia lintuja ja possuja vastaan on kuitenkin aika urpo, minkä lisäksi Zeta itse on todella rasittava hahmo. Tekijät ovat selvästi yrittäneet luoda ymmärrettävää motiivia hahmon taustalle, jotta katsojana ymmärtäisi hänen puolensa, mutta tässäkin kompastellaan, eikä päästä maaliin asti.

Itse asiassa koko Angry Birds -elokuva 2 on iso hutilaukaus. Jo ensimmäinen leffa oli keskinkertainen, mutta on käsittämätöntä, kuinka paljon huonompi tämä jatko-osa onnistuu olemaan. Saken tavoin leffa on liiankin vauhdikas, mutta samalla se on puuduttavan tylsä. Filmi tuntuu kulkevan turbovauhtia eteenpäin, mutta samalla se matelee kuin etana. Ohut juoni on täytynyt venyttää äärimmilleen vitseillä, mitkä olisi pitänyt poistaa jo käsikirjoitusvaiheessa ja jatkuvilla tanssinumeroilla, mitkä ainakin omalla kohdalla nostivat ärsyytymiskäyrää huomattavasti. Leffaan on ängetty mahdollisimman paljon isoja hittikappaleita viime vuosikymmenten varrelta ja elokuvassa kuullaankin niin David Bowien "Space Odditya" ja Survivorin "Eye of the Tigeria" kuin DJ Snaken ja Lil Jonin "Turn Down For Whatia" ja Right Said Fredin "I'm Too Sexyä" - puhumattakaan Eric Carmenin "All By Myselfistä" ja Europen "The Final Countdownista". Aivan kuin leffa yrittäisi saada katsojan pitämään leffasta pitämällä sisällään paljon kappaleita, jotka katsoja tietää ja joista pitää. Itseäni jatkuvat tutut ja liiankin usein elokuvissa käytetyt kappaleet häiritsivät, etenkin kun niitäkin hyödynnetään kehnosti.

Lisäksi Angry Birds -elokuva 2 on tuskallisen epähauska. Naurahdin leffan aikana pari kertaa ja lähinnä sille, kuinka huonoja kyseiset vitsit ovat. Elokuvan kestoa on venytetty lisäämällä irtonaisilta sketseiltä tuntuvia pätkiä mukaan. Ne keskeyttävät tarinan kulun välillä turhankin pitkäksi aikaa, mikä vain lisää pitkästyttävyyttä. Toisaalta yllättäen parasta koko leffassa on juurikin tällainen päälleliimatulta tuntuva sketsi, missä kolme pientä lintua kadottavat munat ja yrittävät löytää ne. Aivan kuin Roviolla olisi ollut tällainen lyhytleffa ja se on päätetty tunkea mukaan itse elokuvaan. Irrallisena lyhärinä se voisikin olla hauska ja aivan varmasti paljon parempi kuin tämä elokuva. Pienet lapset löytävät luultavasti riemua lintujen ja possujen toilailuista, mutta itselle ne toilailutkin olivat liian laiskasti toteutettuja, jotta ne olisivat naurattaneet. Lapsille tämä siis mitä luultavimmin toimii, mutta teineille ja aikuisille tämä saattaa olla erittäin turhauttava, ärsyttävä ja pitkäveteinen katselukokemus... ja kestoahan on siis vain puolitoista tuntia.

Jos leffaa voi jostain kehua, niin sen visuaalisuudesta. Elokuvan animaatiojälki on todella taidokasta ja tyylikästä. Lähikuvissa voi erottaa lintujen yksittäiset sulat ja laajoissa kuvissa on mahtavaa ihastella vaikuttavia maisemia. Animaattorit ovat tehneet todella pikkutarkkaa työtä. Eritoten pidän siitä, kuinka värikäs elokuva Angry Birds -elokuva 2 on. Läpi leffan nähdään kirkkaita värejä ja vaikka katselukokemus ei muuten ollut mieluinen, auttoi erittäin mainio animaatiojälki kestämään loppuun asti. Ääniefektitkin ovat hyvin toteutettuja. Musiikkien sävellyksestä vastaa Heitor Pereira, mutta hänen työnsä ei koskaan pääse esille jatkuvien hittijumputuksien vuoksi. Yllättävää kyllä, Angry Birdsin tunnusmusiikkia ei kuulla lähes lainkaan leffan aikana.

Yhteenveto: Angry Birds -elokuva 2 on käsittämätön rimanalitus ja yksi huonoimmista animaatioelokuvista vuosiin. Elokuva on visuaalisesti tyylikäs ja animaattorit ovat tehneet taidokasta työtä, mutta se ei auta, kun leffa epäonnistuu muuten aika lailla kaikessa. Juoni on todella ohut ja jotta elokuva on saatu edes puolentoista tunnin mittaan, on sitä pitänyt venyttää hullun lailla irtosketsien ja typerien tanssinumeroiden kautta, mikä tekee katselukokemusta pitkästyttävän. Itse Angry Birdsin tunnusmusiikkia ei kuitenkaan kuulla, vaan leffa on täynnä hittikappaleita, joista muutamien käyttäminen elokuvissa pitäisi tässä kohtaa olla jo laitonta. Leffan vitsit eivät naurata (ja jos ne naurattavat, niin nauru syntyy vitsien surkeudesta) ja monet jutut ovat todella ärsyttäviä. Itse pääpahis Zeta on erittäin rasittava, kuten on myös vauhdikas Sakke. Loppujen lopuksi parasta leffassa on irralliselta lyhytelokuvalta tuntuva juonikuvio munia etsivistä lintulapsista. Se oli huomattavasti parempi kuin kaikki muu elokuvassa ja olisinkin mieluummin katsonut ihan vain sen lyhärinä. Lapsille tämän sekoilu varmaan toimii (vaikka filmi aliarvioi lapsikatsojia todella paljon), mutta aikuisille tämä voi olla todella vaikea kokemus. Suosittelenkin jättämään Angry Birds -elokuva 2:n väliin ja odottamaan, että erinomainen Toy Story 4 (2019) saapuu teattereihin syyskuun alussa. Tämän elokuvan näkemistä ei auttanut yhtään, että näin Toy Story 4:n juuri ennen tätä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Angry Birds Movie 2, 2019, Rovio Animation, Sony Pictures Animation