perjantai 9. elokuuta 2019

Arvostelu: Angry Birds -elokuva 2 (The Angry Birds Movie 2 - 2019)

ANGRY BIRDS -ELOKUVA 2

THE ANGRY BIRDS MOVIE 2



Ohjaus: Thurop Van Orman
Pääosissa: Jason Sudeikis, Josh Gad, Danny McBride, Rachel Bloom, Leslie Jones, Bill Hader, Awkwafina, Sterling K. Brown, Eugenio Derbez, Peter Dinklage, Dove Cameron, Brooklyn Prince ja Nicki Minaj
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Suomalaisen Rovio-yhtiön Angry Birds -megahittipeliin perustuva animaatio Angry Birds -elokuva (The Angry Birds Movie - 2016) oli iso menestys, joten jatkoa päätettiin tehdä. Käsikirjoituksen työstö alkoi ja tekijät halusivat tarjota jotain, mitä ensimmäisessä osassa ei nähty. Animointiprosessi lähti käyntiin ja nyt Angry Birds -elokuva 2 saa ensi-iltansa. Itse en odottanut leffan näkemistä lähes lainkaan, sillä ensimmäinen osa oli mielestäni aika keskinkertaista hömppää. En ole koskaan ollut innoissani Angry Birdsistä, vaikka olen tyytyväisesti viime aikoina pelannut muutaman kerran pelin VR-versiota, mikä on huomattavasti hauskempi kuin puhelinversio. Tämä ei kuitenkaan saanut minua innostumaan elokuvan näkemisestä ja olenkin läpi vuoden jatkuvasti unohtanut leffan ilmestymisen. Kävin kuitenkin mahdollisimman positiivisin mielin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Lintujen ja possujen täytyy lyöttäytyä yhteen, kun molempien saaria uhkaavat jäisen saaren kotkat, joiden johtaja Zeta on kyllästynyt kylmyyteen.

Tutut hahmot peleistä ja ensimmäisestä elokuvasta tekevät paluun. Punaista lintu Rediä (Jason Sudeikis) juhlitaan sankarina, mutta samalla hän kokee olonsa yksinäiseksi ja merkityksettömäksi. Keltainen ja vauhdikas Sakke (Josh Gad) taas ärsyttää koko leffan ajan ja suuri osa hänen vitseistään vain raivostuttaa. Räjähtävä Pommi (Danny McBride) on pidettävä hömelö, jonka tyhmyys menee välillä turhankin pitkälle. Pääkolmikko toimii osittain ihan kivasti ja Redin tympeys hölmöjen ystäviensä vierellä on samaistuttavaa. Myös ensimmäisestä leffasta tuttu Mahti Kotka (Peter Dinklage) nähdään toistamiseen, mutta hahmoa hyödynnetään aika kömpelösti. Uutena lintuna esitellään Saken älykkösisko Silver (Rachel Bloom), jonka täytyy usein keksiä keino pelastaakseen pääkolmikon pulasta.
     Possuja johtava Leonardkin (Bill Hader) tekee paluun ja hän saa rinnalleen häntä auttavan Oonan (Awkwafina) ja Rediäkin tympeämmän neron Karin (Sterling K. Brown). Siinä, missä ensimmäinen leffa sai hieman kritiikkiä siitä, että sen sanoma tuntuu vahingossa olevan, että erilaiset ja ulkomaalta tulevat ovat vihollisia ja heidät täytyy karkottaa, tässä yritetään korjailla tätä pistämällä linnut ja possut toimimaan yhdessä. Tämä onkin mukava idea, ottaen huomioon, kuinka Angry Birds -peleissä lajit ovat olleet koko ajan toisiaan vastaan, mutta valitettavasti homma jää lähinnä idean tasolle. Possut jäävät lopulta todella pienelle huomiolle ja loppujen lopuksi elokuva seuraa jälleen lähinnä lintuja.
     Vastaansa linnut ja possut saavat kotkat ja heitä johtavan Zetan (Leslie Jones). Kotkien saari on jään peitossa ja heidän olonsa siellä ovat kauheat. Ei olekaan ihme, että he haluavat sieltä mukavampiin olosuhteisiin. Zetan juoni sotia lintuja ja possuja vastaan on kuitenkin aika urpo, minkä lisäksi Zeta itse on todella rasittava hahmo. Tekijät ovat selvästi yrittäneet luoda ymmärrettävää motiivia hahmon taustalle, jotta katsojana ymmärtäisi hänen puolensa, mutta tässäkin kompastellaan, eikä päästä maaliin asti.




Itse asiassa koko Angry Birds -elokuva 2 on iso hutilaukaus. Jo ensimmäinen leffa oli keskinkertainen, mutta on käsittämätöntä, kuinka paljon huonompi tämä jatko-osa onnistuu olemaan. Saken tavoin leffa on liiankin vauhdikas, mutta samalla se on puuduttavan tylsä. Filmi tuntuu kulkevan turbovauhtia eteenpäin, mutta samalla se matelee kuin etana. Ohut juoni on täytynyt venyttää äärimmilleen vitseillä, mitkä olisi pitänyt poistaa jo käsikirjoitusvaiheessa ja jatkuvilla tanssinumeroilla, mitkä ainakin omalla kohdalla nostivat ärsyytymiskäyrää huomattavasti. Leffaan on ängetty mahdollisimman paljon isoja hittikappaleita viime vuosikymmenten varrelta ja elokuvassa kuullaankin niin David Bowien "Space Odditya" ja Survivorin "Eye of the Tigeria" kuin DJ Snaken ja Lil Jonin "Turn Down For Whatia" ja Right Said Fredin "I'm Too Sexyä" - puhumattakaan Eric Carmenin "All By Myselfistä" ja Europen "The Final Countdownista". Aivan kuin leffa yrittäisi saada katsojan pitämään leffasta pitämällä sisällään paljon kappaleita, jotka katsoja tietää ja joista pitää. Itseäni jatkuvat tutut ja liiankin usein elokuvissa käytetyt kappaleet häiritsivät, etenkin kun niitäkin hyödynnetään kehnosti.

Lisäksi Angry Birds -elokuva 2 on tuskallisen epähauska. Naurahdin leffan aikana pari kertaa ja lähinnä sille, kuinka huonoja kyseiset vitsit ovat. Elokuvan kestoa on venytetty lisäämällä irtonaisilta sketseiltä tuntuvia pätkiä mukaan. Ne keskeyttävät tarinan kulun välillä turhankin pitkäksi aikaa, mikä vain lisää pitkästyttävyyttä. Toisaalta yllättäen parasta koko leffassa on juurikin tällainen päälleliimatulta tuntuva sketsi, missä kolme pientä lintua kadottavat munat ja yrittävät löytää ne. Aivan kuin Roviolla olisi ollut tällainen lyhytleffa ja se on päätetty tunkea mukaan itse elokuvaan. Irrallisena lyhärinä se voisikin olla hauska ja aivan varmasti paljon parempi kuin tämä elokuva. Pienet lapset löytävät luultavasti riemua lintujen ja possujen toilailuista, mutta itselle ne toilailutkin olivat liian laiskasti toteutettuja, jotta ne olisivat naurattaneet. Lapsille tämä siis mitä luultavimmin toimii, mutta teineille ja aikuisille tämä saattaa olla erittäin turhauttava, ärsyttävä ja pitkäveteinen katselukokemus... ja kestoahan on siis vain puolitoista tuntia.




Jos leffaa voi jostain kehua, niin sen visuaalisuudesta. Elokuvan animaatiojälki on todella taidokasta ja tyylikästä. Lähikuvissa voi erottaa lintujen yksittäiset sulat ja laajoissa kuvissa on mahtavaa ihastella vaikuttavia maisemia. Animaattorit ovat tehneet todella pikkutarkkaa työtä. Eritoten pidän siitä, kuinka värikäs elokuva Angry Birds -elokuva 2 on. Läpi leffan nähdään kirkkaita värejä ja vaikka katselukokemus ei muuten ollut mieluinen, auttoi erittäin mainio animaatiojälki kestämään loppuun asti. Ääniefektitkin ovat hyvin toteutettuja. Musiikkien sävellyksestä vastaa Heitor Pereira, mutta hänen työnsä ei koskaan pääse esille jatkuvien hittijumputuksien vuoksi. Yllättävää kyllä, Angry Birdsin tunnusmusiikkia ei kuulla lähes lainkaan leffan aikana.

Yhteenveto: Angry Birds -elokuva 2 on käsittämätön rimanalitus ja yksi huonoimmista animaatioelokuvista vuosiin. Elokuva on visuaalisesti tyylikäs ja animaattorit ovat tehneet taidokasta työtä, mutta se ei auta, kun leffa epäonnistuu muuten aika lailla kaikessa. Juoni on todella ohut ja jotta elokuva on saatu edes puolentoista tunnin mittaan, on sitä pitänyt venyttää hullun lailla irtosketsien ja typerien tanssinumeroiden kautta, mikä tekee katselukokemusta pitkästyttävän. Itse Angry Birdsin tunnusmusiikkia ei kuitenkaan kuulla, vaan leffa on täynnä hittikappaleita, joista muutamien käyttäminen elokuvissa pitäisi tässä kohtaa olla jo laitonta. Leffan vitsit eivät naurata (ja jos ne naurattavat, niin nauru syntyy vitsien surkeudesta) ja monet jutut ovat todella ärsyttäviä. Itse pääpahis Zeta on erittäin rasittava, kuten on myös vauhdikas Sakke. Loppujen lopuksi parasta leffassa on irralliselta lyhytelokuvalta tuntuva juonikuvio munia etsivistä lintulapsista. Se oli huomattavasti parempi kuin kaikki muu elokuvassa ja olisinkin mieluummin katsonut ihan vain sen lyhärinä. Lapsille tämän sekoilu varmaan toimii (vaikka filmi aliarvioi lapsikatsojia todella paljon), mutta aikuisille tämä voi olla todella vaikea kokemus. Suosittelenkin jättämään Angry Birds -elokuva 2:n väliin ja odottamaan, että erinomainen Toy Story 4 (2019) saapuu teattereihin syyskuun alussa. Tämän elokuvan näkemistä ei auttanut yhtään, että näin Toy Story 4:n juuri ennen tätä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Angry Birds Movie 2, 2019, Rovio Animation, Sony Pictures Animation


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti