Arvostelu: Last Action Hero (1993)

LAST ACTION HERO

Ohjaus: John McTiernan

Pääosissa: Austin O'Brien, Arnold Schwarzenegger, Charles Dance, Robert Prosky, Frank McRae, Tom Noonan, Anthony Quinn, Bridgette Wilson, F. Murray Abraham, Mercedes Ruehl, Art Carney, Ian McKellen, Tina Turner, Robert Patrick, Sharon Stone, Maria Shriver, Jim Belushi, Jean-Claude Van Damme, Chevy Chase ja Danny DeVito

Genre: toiminta, komedia, fantasia

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 16

Last Action Hero on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintakomedia. Zak Penn ja Adam Leff saivat idean uudenlaisesta toimintaelokuvasta, joka parodioisi lajityypin kliseitä. Kaksikko sai ideansa myytyä, mutta heidän käsikirjoitustaan muovattiin useaan otteeseen muun muassa Shane Blackin ja Carrie Fisherin toimesta, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Kuvauksissa koettiin suuria ongelmia niskaan hengittävien studiopomojen taholta ja leffaa muovattiin paljon myös jälkitöissä. Lopulta Last Action Hero sai maailmanensi-iltansa 13. kesäkuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu kassamagneetti, vaan se jäi parikymmentä miljoonaa dollaria tappiolle. Leffa ei myöskään ollut kriitikoiden mieleen ja se sai kuusi Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus, uusi tähti ja laulu), voittamatta niistä kuitenkaan ainuttakaan. Vuosien varrella filmin arvostus on kuitenkin noussut ja nykyään sitä pidetään väärinymmärrettynä kulttiklassikkona. Itse näin Last Action Heron joskus lapsena ja pidin siitä. Olen omistanut sen Blu-raylla parisen vuotta, mutten ollut vielä katsonut sitä uudestaan, kunnes huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa, toimiiko elokuva yhä aikuisiällä, vai oliko se alkuperäisen lyttäyksensä ansainnut.

Toimintaelokuvien innokas fani Danny saa käsiinsä leffalipun, jolla hän pääsee katsomaan uusimman "Jack Slater" -rainan ennakkoon. Taianomainen lippu kuljettaa Dannyn kuitenkin valkokankaan läpi mukaan elokuvaan, missä hän pääsee seikkailemaan suosikkisankarinsa kanssa.

Austin O'Brien näyttelee Danny Madigania, nuorta poikaa, jolla ei ole kavereita ja joka jatkuvasti lintsaa koulusta mennäkseen katsomaan Arnold Schwarzeneggerin tähdittämiä toimintaelokuvia paikalliseen elokuvateatteriin. Eräänä päivänä koneenhoitaja Nick (Robert Prosky) antaa Dannylle maagisen leffalipun, jonka kanssa hän voisi päästä näkemään ennakkoon Schwarzeneggerin tähdittämän "Jack Slater IV" -leffan. Lippu kuitenkin viskaa Dannyn suoraan valkokankaasta läpi mukaan elokuvaan! Näin lapsesta pitäen elokuvien suurkuluttajana koin Dannyn helposti samaistuttavana heppuna. Koulupäivät turhauttivat, kun lähimmässä Finnkinossa olisi pyörinyt uusin Marvelin tai DC:n sarjakuviin perustuva elokuva tai vaikka uusi Harry Potter. Dannysta on helppo pitää, vaikka O'Brien onkin paikoitellen aika rasittava ja kehno roolissa.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Arnold Schwarzenegger, joka näyttelee Schwarzeneggerin esittämää toimintasankari Jack Slateria. Slaterista on tarkoituksella kirjoitettu mahdollisimman kova äijä, joka pistää pahiksia kumoon noin vain, murjoo korneja repliikkejä ja näyttää kaiken aikaa coolilta. Schwarzenegger istuu osaan tietty kuin valettu. Slater kuitenkin poikkeaa Schwarzeneggerin aiemmista toimintasankareiden rooleista siten, että kyseessä on satiiri hänen aiemmista hahmoistaan. Onkin hauska, että hän on suostunut naljailemaan aiempien filmiensä kustannuksella, silti näyttäen, kuinka paljon ne hänelle merkitsevät.

Lisäksi elokuvassa nähdään Mercedes Ruehl Dannyn äitinä, sekä Frank McRae, Anthony Quinn, Charles Dance, F. Murray Abraham, Bridgette Wilson ja Tom Noonan kuvitteellisessa "Jack Slater" -leffassa esiintyvinä poliisipäällikkö Dekkerinä, rikollispomo Tony Vivaldina, palkkatappaja Benedictinä, Slaterin kaverina Practicena, Slaterin tyttärenä Whitneynä ja murhaaja Ripperinä. Moni Schwarzeneggerin kanssa aiemmin esiintynyt näyttelijä, kuten Sharon Stone, Robert Patrick, Danny DeVito, Jean-Claude Van Damme ja Sylvester Stallone tekevät pienet cameot leffassa. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Dance häijyn lasisilmäisen tappajan osassa. Prosky on varsin sympaattinen iäkkään elokuvateatterityöntekijän roolissa.

Minun on kyllä todettava, että liityn niiden joukkoon, jotka kokevat, että ilmestyessään Last Action Hero ymmärrettiin täysin väärin ja lytättiin siksi harmillisesti. Löytyyhän leffasta toki ongelmansa, kuten paikoitellen aika huono lapsinäyttelijä, mutta muuten filmi on erittäin mainio. Se sisältää todella nokkelan idean ja sen tapa liikkua metatasoilla on melkeinpä nerokas. Vuonna 1993 metatasoilla liikkuminen ei kuitenkaan ollut erityisen tuttu konsepti ja voin kuvitella, että toimintaelokuville piikittelevä toimintasatiiri ei mennyt läpi - erityisesti kun filmi vielä markkinoitiin tavanomaisena Schwarzenegger-blockbusterina.

Tarinat, joissa nuorukainen napataan arkisesta maailmasta ja heitetään tämän ihailemaan fiktiiviseen maailmaan, eivät tietenkään olleet mitään uutta vuonna 1993, mutta Last Action Hero hyödynsi tuttua kaavaa omaperäisin keinoin. Läpi leffan toimintagenren kliseitä nostetaan esille naureskellen ja elokuvan aikana saa hekotella useaan otteeseen. Slaterin lausumat vuorosanat ovat jatkuvasti tarkoituksellisen kökköjä, oikein korostaen, millaista kamaa kasarin toimintarainat tarjosivat. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään keskisormi toimintagenrelle, vaan pikemminkin pilke silmäkulmassa rustattu rakkauskirje. Vähän niin kuin muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt kauhuteos Scream (1996) - joskin ei yhtä onnistunut kuin se.

Vaikka elokuvasta voikin huomata selviä vaikutteita muista teoksista, ei Last Action Hero ole parodia. Se on tuotantohelvetistään johtuneista vioistaankin huolimatta toimivasti omilla jaloillaan seisova toimintaseikkailu, joka imaisee katsojan heti mukaansa. Varmasti itse kukin on elokuvia katsoessaan tai vaikkapa kirjoja lukiessaan haaveillut pääsevänsä itsekin mukaan tarinaan ja niinpä on mielenkiintoista nähdä, kun niin käy. Last Action Hero viihdyttää varsin passelisti läpi kestonsa. Huumorin lisäksi siitä löytyy muutama oikein tyylikäs toimintakohtaus. Montaa Arska-fania jäi harmittamaan, että leffa tehtiin lapsikatsojia ajatellen verettömästi ja kiroilematta, mutta itseäni se ei haittaa ja lapsiystävällisyydestä jopa revitään muutama lisävitsi, esimerkiksi kohtauksessa, jossa Danny yrittää saada Slaterin kiroilemaan, mutta tämä ei kykene siihen. Loppupäässä elokuva menettää osan viihdyttävyydestään, mutta toimii silti passelisti viimeminuuteille saakka.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John McTiernan, joka oli tehnyt aiemmin aivan mahtavat toimintaelokuvat Predator - saalistajan (Predator - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988), sekä jännittävän Punaisen lokakuun metsästyksen (The Hunt for Red October - 1990). Voin vain kuvitella, kuinka Arska-fanit ovat menneet innoissaan katsomaan Last Action Heroa, McTiernanin ja Schwarzeneggerin yhdistettyä voimansa toistamiseen ja pettyneet, kun lopputuloksena ei olekaan brutaali toimintateos, vaan perheystävällisempi hassuttelu. McTiernan hoitaa homman tässäkin oivallisesti ja pilke silmäkulmassa. Kirjoittajalta toiselle siirtynyt käsikirjoitus on lopulta toimiva, vaikka siinä olisi potentiaalia lopussa vielä villimpiin hetkiin. Last Action Hero on myös hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Jälkimmäinen hoidettiin kiireessä, mutta homma toimii silti. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Kyseessä oli muuten ensimmäinen filmi, joka hyödynsi ääniformaattia, josta muodostuisi lopulta 7.1-ääni. Michael Kamenin musiikit ovat mainiot, kuten myös leffassa hyödynnetyt kappalevalinnat. Vuonna 1993 elokuvan soundtrack otettiinkin huomattavasti paremmin vastaan kuin itse elokuva.

Yhteenveto: Last Action Hero on erittäin mainio ja ilmestyessään täysin väärinymmärretty elokuva, jolle ehdottomasti kannattaa näin 30 vuotta myöhemmin antaa uusi mahdollisuus. Kyseessä on todella vekkuli toimintaseikkailu, jonka tarina nappaa täysillä mukaansa ja joka liikkuu etenkin omana aikanaan erittäin hupaisasti meta-tasoilla. Pilke on ollut silmäkulmassa elokuvaa tehdessä ja läpi leffan on luvassa hauskoja hetkiä toimintagenren kliseiden kustannuksella. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään puhdas parodia, vaan pikemminkin itsetietoinen rakkauskirje lajityyppiä kohtaan. Arnold Schwarzenegger on tietty täydellinen esittämään machomies Jack Slateria, mutta Austin O'Brien jää hieman rasittavaksi Dannyna. Tekniseltä puoleltaan elokuva on oivallinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi etenkin loppupäässä hieman viilausta. Tiettyine heikkouksineenkin Last Action Hero on mielestäni huomattavasti parempi elokuva kuin millaisena se otettiin vastaan 30 vuotta sitten. Suosittelenkin elokuvaa kaikille Arska-faneille - kunhan vain pystyy näkemään idolinsa myös hupsumman linssin kautta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Last Action Hero, 1993, Columbia Pictures, Oak Productions

Arvostelu: Gremlins 2 - uusi pesue (Gremlins 2: The New Batch - 1990)

GREMLINS 2 - UUSI PESUE

GREMLINS 2: THE NEW BATCH

Ohjaus: Joe Dante

Pääosissa: Zach Galligan, Phoebe Cates, John Glover, Robert Picardo, Christopher Lee, Robert Prosky, Haviland Morris, Dick Miller, Jackie Joseph, Gedde Watanabe, Kathleen Freeman, Keye Luke, Howie Mandel, Tony Randall, Frank Welker ja Hulk Hogan

Genre: komedia, fantasia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

Joe Danten ohjaama joulunaikainen kauhukomedia Riiviöt (Gremlins - 1984) oli taloudellinen jättihitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Dante ei kuitenkaan ollut aluksi halukas palaamaan riiviöiden pariin, kokiessaan, että tarina oli jo kerrottu. Warner Bros. päätti silti jatkaa elokuvasarjaa ja kyseli muita ohjaajia ja kirjoittajia mukaan, mutta projekti ei edennyt. Studio palasi takaisin Danten luokse, pyytämään häntä uudestaan työstämään jatko-osan ja lopulta Dante suostui sillä ehdolla, että hän saisi täysin vapaat kädet elokuvan kanssa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 1989 ja lopulta Gremlins 2 - uusi pesue sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Elokuva jakoi mielipiteitä ilmestyessään ja se oli taloudellinen pettymys. Itse näin sekä Riiviöt, että Gremlins 2 - uuden pesuen joskus lapsena, pitäen tuolloin lähinnä ykkösosasta. Olen katsonut kummatkin ainakin kerran uudestaan, mutta viime katselusta on jo aikaa. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa televisiosarjalla Gremlins: Secrets of the Mogwai (2023-), päätin odotellessa katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne.

New Yorkiin muuttanut Billy Peltzer saa tietää, että suloinen mogwai Gizmo on joutunut laboratorion koe-eläimeksi Billyn uudella työpaikalla älytalo Clampissa. Yrittäessään pelastaa Gizmon, uusi pesue riiviöitä syntyy ja pian on koko New York vaarassa ajautua kaaokseen.

Zach Galligan tekee paluun Billy Peltzeriksi, joka on muuttanut New Yorkiin tyttöystävänsä Katen (Phoebe Cates) kanssa ja saanut työpaikan hulppeasta Clamp-älytalosta. Siellä hän saa tietää entisen lemmikkinsä, Gizmo-mogwain joutuneen koe-eläimeksi laboratorioon ja päättää pelastaa suloisen ystävänsä. Matkan varrella mogwaihin liittyvät säännöt tietty unohtuvat ja pian on taas piru merrassa. Galligan - jonka ura ei oikein ottanut tuulta alleen Gremlins-leffojen myötä - on toistamiseen mainio Billynä ja Cateskin suoriutuu hyvin osastaan Katena. Gizmo varastaa show'n jälleen aina ollessaan ruudulla, päästessään esimerkiksi kanavoimaan sisäistä Ramboaan. Paluun ykkösosasta tekevät myös mystistä itämaista kauppaa pyörittävä herra Wing (Keye Luke), sekä Futtermanin pariskunta Murray (Dick Miller) ja Sheila (Jackie Joseph).

     Elokuvassa nähdään lisäksi John Glover Clamp-älytalon omistavana Daniel Clampina, Robert Picardo turvallisuuspäällikkö Forsterina, Haviland Morris Billyä työpaikalla vikittelevänä Marlana, Robert Prosky televisiojuontaja Grandpa Fredinä, sekä Christopher Lee tiedemies Katetrina, jonka laboratoriosta Gizmo löytyy. Karismaattinen Lee on tietty nappivalinta tutkijaksi. Hänen lisäksi sivunäyttelijöistä erityismaininnan ansaitsee Glover, joka on lystikäs hölmönä miljonäärinä, joka alkaa tietysti pohtia täysin vääriä seikkoja, kun hänen älytalonsa täyttyy pahantahtoisista vihreistä olennoista.

Siinä, missä Riiviöt oli välitön hitti niin taloudellisessa mielessä kuin kriitikoiden ja katsojien näkökulmasta, hassusti osittain suomentamatta jäänyt Gremlins 2 - uusi pesue on ilmestymisestään asti jakanut mielipiteitä. Monien mielestä jatko-osa on selvästi ykkösosaa huonompi, osan mielestä jatko-osa pyyhkii alkuperäisellä lattioita ja sitten on niitä, jotka eivät osaa päättää, kummasta tykkäävät enemmän. Aiemmin en ole pahemmin piitannut jatko-osasta, vaikka olenkin myös ymmärtänyt, mikä siinä viehättää monia. Ilokseni voin sanoa, että tällä katselukerralla se viehätys puri minuunkin ja pidin Gremlins 2 - uudesta pesueesta aika paljonkin. Ei se ole mielestäni yhtä mahtava kuin jouluklassikon asemaa pitävä ykkösleffa, mutta on se varsin veikeä jatkohömpötys.

Ensimmäisen elokuvan ohjaaja Joe Dante suostui tekemään jatko-osan lopulta sillä ehdolla, että hän saisi täysin vapaat kädet leffan kanssa. Epätoivoinen Warner Bros. suostui ja Dante ryhtyi selvästi työstämään jatkoa sillä ajatusmallilla, että "jos tämä nyt on kerran pakko tehdä, niin tehdään tämä sitten ihan täysillä". Elokuva lähtee aika rauhallisesti liikkeelle, saaden katsojan voivottelemaan, että hellanlettas kuinka söpönöpö pieni pörrökaveri Gizmo onkaan. Kun Gizmo kastuu, virnuileva Dante ryhtyy lisäämään kierroksia ja vääntää hullunkurisuuden nuppeja visusti kohti kaakkoa. Riiviöiden ilmestyessä kehiin, elokuva muuttuu täysin sekopäiseksi. Ykkösosasta tutun riehumisen ohessa Dante on halunnut tuoda uuttakin mukaan ja tarjoaa niin erilaisia riiviöitä kuin myös aikamoista itsetietoisuutta. Leffa rikkoo neljättä seinää muutamaankin otteeseen todella lystikkäin tavoin, sekä tarjoaa useita hilpeitä parodioita ja jopa riiviöiden musikaalinumeron. Monessa jutussa ei ole mitään järkeä, mutta eipä tarvitsekaan. Dante hoitaa työnsä tyylikkäästi, eikä leffa äidy hulluttelussaan ihan aivottomaksi kohellukseksi. Vaikka elokuvasta löytyykin parit hieman karmivat hetkensä (hämähäkkikammoisille varoitus), Dante on pitänyt menon lapsiystävällisempänä ja Gremlins 2 - uusi pesue panostaa enemmän komediaan kuin kauhuelementteihin.

Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on mainio. Taaskaan ei voi kuin ihastella tehostetiimin häikäisevää työtä Gizmon ja riiviöiden parissa. Rick Bakerin johdolla efektivastaavat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen. Gizmosta on jollain ilveellä tehty vielä ykkösleffaa söpömpi ilmestys. Riiviöitä on luotu runsaasti erilaisia, eriin tarkoituksiin. Voin vain kuvitella, kun suunnitteluvaiheessa tekijät ovat vain heitelleet ideoita, että "hei tässä voisi olla myös tällainen". Loistotehosteiden lisäksi elokuva on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma toimii hyvin niin tehosteita kuin Jerry Goldsmithin säveltämiä musiikkeja myöten. Riiviöiden rallatustunnari jää jälleen soimaan päässä pitkäksi aikaa.

Yhteenveto: Gremlins 2 - uusi pesue ei ihan yllä alkuperäisen jouluklassikon tasolle, mutta se on silti erittäin mainiota ja hullunkurista jatkoa. Vapaat kädet saanut Joe Dante on päättänyt vääntää nupit ihan tosissaan kaakkoon ja kun riiviöt vihdoin kuoriutuvat ja ryhtyvät mellastamaan, Dante paahtaa menemään yhä vain mielikuvituksellisemmin ja sekopäisemmin. Kauhuelementit jäävät taakse ja leffa panostaa lähinnä komediapuoleen, tarjoten niin fyysistä toilailua, veikeää parodiaa kuin myös kekseliästä itsetietoisuutta muun muassa neljättä seinää rikkomalla. Väärissä käsissä meno voisi äityä typerryttäväksi koheltamiseksi, mutta Dantelta löytyy tyylitajua sekoiluun. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan oivallisesti ja erilaisilla nukeilla luodut Gizmo ja riiviöt ovat toistamiseen uskomattomia ilmestyksiä. Efektitiimi ansaitsee aplodit edelleen ja on jälleen vääryys, ettei tehosteita noteerattu Oscar-gaalassa. Jerry Goldsmithin räikeät musiikit riemastuttavat jälleen. Gremlins 2 - uusi pesue ei ole yhtä mahtava teos kuin alkuperäinen Riiviöt-leffa, mutta se on silti ilahduttava jatko-osa, joka täysin ymmärrettävästi nauttii kummallista suosiotaan. Jos siis pidit Riiviöistä, kannattaa jatko-osakin katsoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Gremlins 2: The New Batch, 1990, Warner Bros., Amblin Entertainment

Arvostelu: Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä (Mrs. Doubtfire - 1993)

MRS. DOUBTFIRE - ISÄ SISÄKKÖNÄ

MRS. DOUBTFIRE

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Robin Williams, Sally Field, Lisa Jakub, Matthew Lawrence, Mara Wilson, Pierce Brosnan, Harvey Fierstein, Robert Prosky, Anne Haney ja Scott Capurro
Genre: komedia, draama
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: S

Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä perustuu Anne Finen kirjaan "Madame Doubtfire" vuodelta 1987. Kun elokuva alunperin ilmestyi, se sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, joista osa piti leffaa mainiona ja joista osa ei pitänyt siitä yhtään. Muuten filmi oli kuitenkin todella suosittu ja se oli iso kassamagneetti, jopa vuoden toiseksi menestynein elokuva Jurassic Parkin (1993) jälkeen! Ristiriitaisista arvioista huolimatta elokuva voitti Golden Globeseissa Parhaan musikaali- tai komediaelokuvan palkinnon, minkä lisäksi myös edesmennyt päätähti Robin Williams sai palkinnon roolistaan. Elokuva voitti myös sekä Oscar- että BAFTA-palkinnot maskeerauksistaan. Nykyään leffaa pidetään jopa jonkinlaisena klassikkona omassa lajityypissään. Itse näin Mrs. Doubtfiren lapsena varmaankin pariin otteeseen, minkä lisäksi olen jäänyt katsomaan siitä pätkiä, kun se on esitetty televisiossa. Viime katselukerrasta oli kuitenkin ehtinyt kulua vuosia, ennen kuin jälleen katsoin elokuvan uudestaan. Olin jo pitkään halunnut nähdä leffan ja eräänä viikonloppuna päätimmekin tyttöystäväni (joka ei ollut filmiä nähnyt) kanssa katsoa sen. Elokuva oli paljon parempi kuin muistin, joten jo ennen kuin se oli päättynyt, tiesin, että minun oli pakko kirjoittaa siitä.

Daniel menettää työnsä näyttelijänä ja hänen vaimonsa eroaa hänestä ja saa lasten yksinhuoltajuuden. Daniel ei kykene olemaan erossa lapsistaan ja kuullessaan, että hänen ex-vaimonsa etsii lapsille hoitajaa, hän päättää hyödyntää näyttelijätaitojaan ja ottaa homman vastaan valeasussa rouva Doubtfirenä.

Daniel Hillardia, eli rouva Doubtfirea näyttelee tosiaan erinomainen Robin Williams, joka on aivan mahtava roolissaan. Daniel on ääninäyttelijä, joka osaa luoda ties minkälaisia hahmoja äänellään ja olen täysin varma, että Williams oikeasti esitti kaikki erilaiset äänet. Daniel on erittäin rento ja hauska mies, joka rakastaa lapsiaan. Doubtfire on sen sijaan tiukempi vanha rouva, joka on kuitenkin mukava ja jolla on pehmeä ääni. Vaikka Daniel ja rouva Doubtfire ovat täysin erilaiset luonteiltaan Williams saa upeasti heidät tuntumaan samalta henkilöltä. Hänen ilmeensä ja eleensä ovat loistavia, joten hän varastaa show'n kaiken aikaa.
     Danielin ex-vaimoa, Mirandaa esittää Sally Field, joka on vanhempana paljon tiukempi kuin lasten isä. Koska Miranda ei kohtele Danielia kovin hyvin, on hänestä vaikea pitää, vaikka jotkut voivatkin samaistua hänen asemaansa. Vaikka Miranda on tiukka, rakastaa hänkin suuresti lapsiaan ja parissa kohtaa häntä käy hieman sääliksi, kun lapset eivät halua olla tekemisissä äitinsä kanssa, vaan haluavat vain isänsä takaisin. Field on mainio roolissaan.
     Danielin ja Mirandan lapsia ovat Lydia (Lisa Jakub), Chris (Matthew Lawrence) ja pieni Natalie (Mary Wilson). Lydiasta oikein huokuu teini-ikä, sillä hän ei välillä vaikuta pitävän mistään. Chris on stereotyyppisesti sporttinen poika, joka pelaa jalkapalloa. Natalie on sympaattinen pieni tyttö, joka kaipaa isäänsä ja jonka mielestä rouva Doubtfire on hassu mummeli. Lapsinäyttelijät suoriutuvat osistaan ihan hyvin, mutta yksikään ei ole kovin ihmeellinen.
     Elokuvassa nähdään myös entinen agentti 007 James Bond, eli Pierce Brosnan, joka esittää ylimielistä ja rikasta Stuartia, sekä Harvey Fierstein Danielin Frank-veljenä, Scott Capurro Frankin poikaystävänä, Robert Prosky televisioyhtiön johtajana ja Anne Haney epämiellyttävänä rouva Sellnerinä, jonka tehtävä on vahtia, että Daniel saa elämänsä raiteilleen, jotta tämä voisi tavata lapsiaan.

Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä on täynnä erilaisia tunteita. Ensinnäkin se on todella hauska, vaikkei mikään erityisen hulvaton olekaan. Hauskinta koko leffassa on tietysti Robin Williams, jonka kohellukselle ei voi olla nauramatta. Toiseksi siinä on erittäin mukavan lämmin henki ja siitä löytyy paljon sydäntä. Läpi elokuvan voi tuntea, kuinka suuresti Daniel rakastaa lapsiaan ja kuinka paljon häntä sattuu se, ettei hän voi tavata heitä omana itsenään kuin kerran viikossa parin tunnin ajan - ja silloinkin lapset tuodaan hänen luokseen myöhässä ja haetaan etuajassa. Kolmanneksi elokuvan aikana saa usein jännittää, mokaako Daniel jossain kohtaa niin pahasti, että hän jää kiinni rouva Doubtfiren esittämisestä, mikä voisi johtaa siihen, ettei hän saa tavata lapsiaan vuosiin. Riski hänen puuhassaan on siis suuri. Neljänneksi, vaikka transvestisuus onkin täysin hyväksyttävää, tuntuu se hieman häiriintyneeltä, että mies keksii vaihtaa sukupuolensa ja persoonansa vanhaksi tädiksi, jotta voi viettää aikaa lastensa kanssa. Sillä vaikka katsoja kannustaakin Danielia onnistumaan, kun tilannetta miettii Mirandan näkökulmasta, niin olisihan se hirveää, jos huomaisi, että lastenhoitajanainen paljastuukin omaksi ex-mieheksi! On huolestuttavaa kuitenkin huomata, että tämä leffa tuli yli 25 vuotta sitten, mutta suhtautuminen transvestisuuteen ei ole hirveästi muuttunut. Joillekin se on niin normaalia, etteivät he edes ihmettele koko asiaa, kun taas jotkut ovat valmiita soittamaan poliisit heti, kun tajuavat, että heidän tuntemansa nainen onkin mies.

Elokuvassa on myös hienon koskettavia hetkiä, kuten myös onnellisia ja onkin loistavaa, miten sen tunteet välittyvät katsojille. Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä on erittäin mainio elokuva, joka sopii erinomaisesti koko perheen elokuvahetkeen, vaikkakin nykypäivänä jotkut leffan kohtaukset ja vitsit eivät ole täysin lapsille sopivia. Mukana oli pari hetkeä, joista oikein yllätyin, että saiko aikoinaan laittaa sellaisia juttuja lastenelokuviin? Toisaalta se, että mukana on myös selkeitä aikuisille suunnattuja juttuja, vain parantaa tunnetta koko perheelle suunnatusta filmistä, josta voi nauttia minkä ikäinen tahansa. Isoin miinukseni leffalle on sen pituus, sillä vähän yli kahden tunnin kestoon mahtuu pientä tyhjäkäyntiä, jolloin elokuva pyörii, mutta tarina ei tunnu etenevän lainkaan. Filmistä voisi pätkiä pieniä hetkiä sieltä täältä, jolloin se olisi noin vartin lyhyempänä tiiviimpi teos. Jo tällaisenaan se on kyllä todella hyvä leffa, jonka katsoo mielellään useasti uudestaan. Mrs. Doubtfiren aikana kokee niin paljon erilaisia tunteita yllättävän ihanalla tavalla, että siitä on vaikea olla pitämättä.

Leffan ohjauksesta vastaa Chris Columbus, joka onkin hyvin tunnettu koko perheen elokuvien ohjaajana. Hänen aiempia töitään ovat olleet mm. Yksin kotona (Home Alone - 1990) ja sen jatko-osa Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992), minkä lisäksi hänet tunnetaan nykyään parhaiten Harry Potter ja viisasten kiven (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) ja Harry Potter ja salaisuuksien kammion (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002) ohjaajana. Kyseessä on siis lajityyppi, jonka Columbus taitaa hienosti ja näyttää osaamisensa myös tässä. Käsikirjoittajat Randi Mayem Singer ja Leslie Dixon ovat onnistuneet luomaan hauskan tekstin, joka pitää otteessaan. Leffa on kuvattu hyvin, mutta leikkauksessa olisi voinut tehdä tosiaan pientä tiivistämistä. Maskeeraus on erinomaista. Rouva Doubtfire on toteutettu mielettömän hyvin ja Robin Williams on saatu hienosti näyttämään vanhalta naiselta, vaikka tietyt tutut piirteet ovatkin mukana. Äänimaailma on oikein kelpo, mutta harmillisesti Howard Shoren säveltämät musiikit eivät millään jää mieleen.

Yhteenveto: Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä on lämmin, hauska ja koskettava draamakomedia koko perheen yhteiseen leffahetkeen. Elokuva saa nauramaan, jännittämään ja liikuttumaan oivallisesti. Tarina on mukaansatempaava ja vaikka leffa on hieman liian pitkä, pitää se kuitenkin otteessaan loppuun asti. Robin Williams on erinomainen valinta päärooliin ja hän loistaa sekä Danielina että rouva Doubtfirena. Rouva Doubtfire on muutenkin upeasti toteutettu hahmo aina maskeerauksista puvustukseen asti. Muutkin näyttelijät ovat toimivia, mutta yksikään ei ole yhtä hyvä kuin Williams. Elokuvasta löytyy paljon sydäntä, jolloin sitä on todella miellyttävää katsella ja ihmettelen suuresti, jos siitä ei pidä lainkaan. Suosittelenkin Mrs. Doubtfiren katsomista kaikille, sillä siinä on jotain jokaiselle sukupolvelle. Vuonna 2001 leffalle mietittiin jatko-osaa, mutta se pistettiin jatkuvasti jäihin ja herätettiin sitten takaisin tuotantoon. Kuitenkin Robin Williamsin kuollessa vuonna 2014, jatkosuunnitelmat lopetettiin kokonaan, mikä on täydellinen päätös, sillä elokuva ei todellakaan tarvitse jatko-osaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fi.wikipedia.org
Mrs. Doubtfire, 1993, Twentieth Century Fox Film Corporation, Blue Wolf Productions