Arvostelu: Pixels (2015)

PIXELS

Ohjaus: Chris Columbus

Pääosissa: Adam Sandler, Michelle Monaghan, Kevin James, Josh Gad, Peter Dinklage, Brian Cox, Sean Bean, Matt Lintz, Jane Krakowski, Affion Crockett, Ashley Benson, Dan Aykroyd, Nick Swardson, Fiona Shaw ja Serena Williams

Genre: scifi, komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 7

Pixels perustuu Patrick Jeanin samannimiseen ranskalaiseen lyhytelokuvaan vuodelta 2010. Adam Sandler innostui lyhäristä ja hankki sen oikeudet, tehdäkseen siitä täyspitkän elokuvan. Tim Herlihy kirjoitti ensimmäisen käsikirjoitusversion elokuvasta, mutta se torjuttiin täysin, jolloin Timothy Dowling palkattiin muokkaamaan tekstiä. Sandlerin hankittua oikeudet lukuisiin videopelihahmoihin, kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2014 ja lopulta Pixels sai maailmanensi-iltansa 16. heinäkuuta 2015 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden lyttäämä taloudellinen epäonnistuminen, joka sai huonoimman elokuvan, miespääosan, miessivuosan, naissivuosan ja käsikirjoituksen Razzie-ehdokkuudet. Itse katsoin Pixelsin vasta myöhemmin vuokralta ja mielsin sen ihan katsottavaksi hömpäksi. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella Pixelsin juhlan kunniaksi.

Kun avaruusolennot hyökkäävät Maahan vanhojen videopelien muodossa, vain ryhmä nörttejä voi pelastaa planeetan.

Adam Sandler näyttelee Sam Brenneriä, joka asentaa työkseen teknologisia laitteita ihmisten koteihin ja joka oli lapsena lähes mestari vanhojen videopelien kanssa, huomatessaan pelien liikekuviot ja kääntäessään ne pelejä vastaan. Ottaen huomioon, että Sandler itse hankki oikeudet Pixelsiin ja sai siitä vielä uransa kalleimman elokuvan, hän hoitaa hommansa kameran edessä yllättävänkin laiskasti. Hänestä löytyy energiaa aina silloin tällöin, mutta monessa kohtaa tuntuu siltä kuin hän olisi vain paikalla hakemassa helppoja rahoja.

     Elokuvassa nähdään myös Kevin James Samin lapsuudenystävänä ja nykyisenä Yhdysvaltain presidenttinä Will Cooperina, Josh Gad videopeleistä edelleen intoilevana ja salaliittoteorioihin hurahtaneena Ludlow "Ihmepoika" Lamonsoffina, Peter Dinklage videopelimestari Eddie "Tulittaja" Plantina, Michelle Monaghan Samin asiakkaana Violet van Pattenina, Brian Cox amerikkalaiskenraali Porterina ja Sean Bean brittieversti Hillinä. Myös muun muassa Sandlerin kamu Nick Swardson, sekä Ghostbusters-tähti Dan Aykroyd käyvät kääntymässä. Sivunäyttelijöidenkään suorituksissa ei ole pahemmin hurraamista, eivätkä hahmot ole kaksiset. Gad on todella ärsyttävä eksentrisenä Ludlow'na, yrittäessään aivan liian kovasti olla hauska. James ei vakuuta presidenttinä, mihin vaikuttaa se, että koko kansa näyttäisi inhoavan Cooperia. Miten ihmeessä hänet edes valittiin työhön? Game of Thronesista (2011-2019) tutulla Dinklagella sentään näyttäisi olevan hauskaa ketkun Eddien osassa.

Valitettavasti kulunut vuosikymmen ei ole juuri tehnyt hyvää Pixelsille, vaan olin pitkälti samaa mieltä elokuvasta kuin sen ilmestymisen aikoihin. En inhoa elokuvaa kuten monet, sillä pidän sen vekkulista konseptista. Onhan se aivan totaalisen pöljää, että Maahan hyökkäävät avaruusoliot tekeytyisivät kasarin hittivideopeleiksi, kuten Pac-Maniksi, Space Invadersiksi, Galagaksi tai Donkey Kongiksi, mutta onhan se pakko myöntää, että idea on veikeä ja ennen kaikkea uniikki. Ideasta olisi tosin taatusti saanut paremman elokuvan kuin tämä, jo ihan vain pistämällä lähes koko näyttelijäkaartin vaihtoon.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista on sen epähauskuus. Seasta löytyy parit hassut hetkensä tai vitsinsä, mutta suurimmaksi osaksi ajasta komediapuoli on lähinnä vaivaannuttavaa - erityisesti jos Josh Gad on äänessä, enkä edes halua miettiä hänen kiusallista laulunumeroaan. Monet vitsit ovat vain väsyneitä ja suuri osa Sandlerin popkulttuuriviittauksista jää täysin latteiksi. Leffasta löytyykin pätkiä, jotka olisi mielellään voinut leikata pois, jolloin lopputuloksesta olisi saanut ytimekkäämmän. Sekaan mahtuu silti myös joitain helmentapaisia. Pidän elokuvan sympaattisesta alusta, jossa vuonna 1982 nuoret Sam ja Cooper käyvät ensimmäistä kertaa elämässään pelihallissa ja osallistuvat videopeliturnaukseen, minkä lisäksi leffan puolivälin tietämiltä löytyvä Pac-Man -kohtaus on varsin viihdyttävä. Tekijät ovat keksineet hauskan tavan siirtää pelistä tutut haamut ja sokkelomaisen pelikentän sääntöineen oikeaan maailmaan.

On vaikea kuvitella, että Pixelsin on ohjannut sama heppu kuin kaksi ensimmäistä Yksin kotona -leffaa (Home Alone - 1990-1992) ja kaksi ensimmäistä Harry Potteria (2001-2002). Chris Columbus tarttui projektiin innoissaan, sillä mielsi käsikirjoituksen niin omaperäiseksi. Columbuksen ote ei kuitenkaan juuri näy lopputuloksesta, vaan leffa tuntuu täysin tavanomaiselta Sandler-rainalta - tosin efektipainotteisempana. Pixels on kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat oivat ja puvustus menettelevää. Erikoistehosteet ajavat toimivasti asiansa ja tutut videopelihahmot on siirretty onnistuneesti esiintymään oikein ihmisten rinnalla. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu musiikkeja myöten, joskin Henry Jackman olisi voinut hyödyntää enemmän videopeleistä tuttuja sävelmiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Pixels, 2015, Columbia Pictures, LStar Capital, China Film Group Corporation, Happy Madison Productions, 1492 Pictures, Film Croppers Entertainment, Prime Focus

Arvostelu: The Christmas Chronicles 2 (2020)

THE CHRISTMAS CHRONICLES 2

Ohjaus: Chris Columbus

Pääosissa: Kurt Russell, Darby Camp, Jazhir Bruno, Goldie Hawn, Julian Dennison, Judah Lewis, Kimberly Williams-Paisley, Tyrese Gibson, Sunny Suljic ja Malcolm McDowell

Genre: seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 7

Netflixin jouluelokuva The Christmas Chronicles oli iso hitti suoratoistopalvelussa, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Alunperin Clay Kaytisin oli tarkoitus ohjata myös jatko-osa, mutta hän jättäytyi projektista, jolloin ohjaajaksi valittiin ensimmäisen osan tuottanut Chris Columbus. Kuvaukset alkoivat ja nyt The Christmas Chronicles 2 on julkaistu Netflixissä. Itse en pitänyt ensimmäisestä osasta, joten en ollut lainkaan innoissani, kun jatko-osan teosta ilmoitettiin. Pitkän pohdiskelun jälkeen päätin lopulta katsoa The Christmas Chronicles 2:n, jos se vaikka onnistuisikin yllättämään minut positiivisesti. Ja jo nyt täytyy todeta, että minä kyllä pidin tästä jatko-osasta enemmän kuin ensimmäisestä elokuvasta.

Kun entinen tonttu Belsnickel janoaa kostoa Joulupukille ja päättää varastaa Betlehemin tähden, Joulupukki tarvitsee jälleen Kate Piercen, sekä tämän uuden velipuolen Jackin apua joulun pelastamiseksi.

Kurt Russell palaa Joulupukin rooliin ja on yhä parasta näissä elokuvissa. Russell muovautuu toistamiseen täydellisesti ikoniseksi punanutuksi ja uhkuu karismaa, vaikka olisikin kuinka hupsu tai lämminhenkinen. Tällä kertaa myös Russellin vaimo Goldie Hawn pääsee kunnolla vauhtiin Joulumuorina. Vaikka Russellin ja Hawnin väliltä löytyy aitoa kemiaa, ei Hawn yksinään vakuuta, eikä ole ihme, ettei Hawnia ole leffoissa oikeastaan nähty viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Paluun tekevät myös Piercen sisarukset Kate (Darby Camp) ja Teddy (Judah Lewis), joista jälkimmäinen tosin jätetään tällä kertaa seikkailun ulkopuolelle, sekä heidän äitinsä (Kimberly Williams-Paisley). Äiti on nyt parisuhteessa uuden miehen (Tyrese Gibson) kanssa, jota Kate ei täysin hyväksy, sillä suree yhä menehtynyttä isäänsä. Miehen kautta perheessä on nyt kolmaskin lapsi, Jazhir Brunon esittämä Jack-poika, joka päätyy Katen mukana Korvatunturille... tai siis Pohjoisnavalle, missä hupsut amerikkalaiset luulevat Joulupukin majailevan. Camp on yhä mainio, mutta Lewis näyttää vähäisessä ruutuajassaan siltä, että on tyytyväinen, ettei hänen tarvitse olla enempää mukana. Bruno on kelpo löytö nuoren ja innokkaan Jackin osaan. Hassua muuten on, että tulokasnäyttelijä Bruno on vasta näytellyt kahdessa elokuvassa, tässä ja pian Suomeen ilmestyvässä Kuka pelkää noitia -filmissä (The Witches - 2020) ja minä näin molemmat hänen elokuvansa samalla viikolla täysin sattumalta. Gibson on täysillä mukana ne muutamat minuutit, mitä häntä leffassa näkee, mutta Williams-Paisley vain lähinnä on.

     Elokuvassa nähdään myös Deadpool 2:sta (2018) tuttu Julian Dennison entisenä tonttuna, Belsnickelinä, joka aikoinaan joutui häädetyksi Joulupukin kylästä ja nyt vannoo saavansa kostonsa. Dennisonista tulee lähinnä mieleen uhmaikäinen muksu, joka kiukuttelee vanhemmilleen, eikä hän siten ole kovin vakuuttava antagonisti.

Tietyistä vioistaan (kuten kehnosta pahiksesta ja aivan liian pitkästä kestosta) huolimatta The Christmas Chronicles 2 osoittautui edellistä osaa paremmaksi filmiksi. Ei tämäkään kummoinen tekele ole, mutta erittäin heikkoon ykkösosaan verrattuna elokuva tarjosi tarpeeksi positiivisen kokemuksen. Iso syy tähän johtuu luultavasti kokeneemmasta ohjauksesta. Vaikkei The Christmas Chronicles 2 todellakaan nouse Chris Columbuksen aiempien perheleffojen, kuten Yksin kotona (Home Alone - 1990), Mrs. Doubtfire - isä sisäkkönä (Mrs. Doubtfire - 1993) ja Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) tasolle, tarjoaa se miellyttävää jouluhenkeä ja toimiikin oikein passelisti tämän elokuvavuoden joulun aloittajana. Itse söinkin vuoden ensimmäisen riisipuuron ja ensimmäiset piparkakut leffan aikana. Elokuvaa katsoessa teki myös mieli käydä kaivamassa joulukuusikin kellarista ja koristella asunto juhlaa varten.

Vielä elokuvan alku ei oikein vakuuta ja hetken jo pelkäsin, että luvassa olisi ihan yhtä tökerö jouluraina kuin viimeksi. Kuitenkin kun päästään Joulupukin kylään, elokuvan taso lähtee nousuun. Aito jouluhenki ympäröi katsojan ja tietyt siirappisuudetkin katsoo sormien läpi. Digitontut ovat yhä aika kammottavia ilmestyksiä, mutta muuten tonttujen maailma on valloittava. Itse kylä näyttää siltä kuin se olisi jättimäinen lumisadepallo ja tietty lämmin tunnelma huokuu kylän esittelyn aikana. Elokuvafani voi kokea riemua hassuista viittauksista muihin teoksiin, kuten se, että kylän elokuvateatteri taitaa pyörittää Will Ferrellin Elfiä (2003) tauotta ja televisiossa taas näkyy Ihmeellinen on elämä (It's a Wonderful Life - 1946) tontuksi dubattuna.

Vaikka elokuva tarjoaakin tarpeeksi joulumieltä, veikeää seikkailuhenkeä, muutaman aidosti hauskan jutun, sekä Russellin mahtavuutta, jotta sen parissa viihtyy juuri ja juuri läpi lähes kahden tunnin keston, säännöllisin väliajoin elokuvan ongelmat nostelevat päätään. Jotkut sekoiluhetket saattavat riemastuttaa perheen pienimpiä, mutta saavat monet muut pyörittelemään silmiään. Pakollinen musikaalinumero on harvoja asioita, mitkä ovat heikompia tässä kuin ensimmäisessä osassa. Heikkous on myös se, että elokuvasta puuttuu tietty kiireellisyyden tunne. Siinä, missä ensimmäisessä The Christmas Chroniclesissa hahmoilla oli yksi yö aikaa pelastaa joulu, tässä ei ole samaa tunnetta. Monet pulmat myös ratkeavat turhankin helposti ja etenkin loppuratkaisu on aika tylsä kaiken koetun jälkeen.

Matt Liebermann palaa käsikirjoittajaksi ja saa avukseen Columbuksen. Jatkotarinan luonti on paikoitellen väkinäisen tuntuista, mutta silti lopputulos yllättää ihan positiivisesti. Kaksikko on keksinyt joitain kivoja ideoita, mutta eivät jaksa viedä kaikkia kunnolla loppuun. Lisäksi dialogissa ärsyttää, kuinka hahmojen täytyy välillä tarpeettomasti todeta ääneen päivänselviä asioita. The Christmas Chronicles 2 on kuvattu ihan sujuvasti, mutta leikkauksessa kuvattua materiaalia olisi voinut tiivistää reippaasti. Lavasteet ja asut ovat mainiot, mutta erikoistehosteet näyttävät siltä kuin ne olisi tehty yli kymmenen vuotta sitten. Monet efektit hurjemmissa kohdissa näyttävät jopa viimeistelemättömiltä, aivan kuin animaattorit olisivat uskoneet, että jos jokin asia näkyy vain noin sekuntin ajan, ei siihen tarvitse panostaa. Vauhdikkaammista kohtauksista löytyykin siis aikamoista digimössöä. Äänimaailma on kuitenkin kelvollisesti rakennettu ja Christophe Beckin säveltämistä musiikeista löytyy oivaa joulutunnelmaa.

Yhteenveto: The Christmas Chronicles 2 on parannus kehnon ykkösosan jälkeen ja ihan passeli jouluelokuva. Lähes kahden tunnin kesto on aivan liikaa, digitontut näyttävät yhä kamalilta, musikaalinumero aiheuttaa myötähäpeää ja kiukuttelevalta uhmaikäiseltä tuntuva pääpahis on aika laimea tapaus. Paikoitellen nämä viat onnistuu kuitenkin unohtamaan. Lämmin jouluhenki valtaa katsojan, kun päästään Joulupukin kylään ja oivaa seikkailun tunnelmaakin löytyy. Joitain hauskoja vitsejäkin löytyy, mutta tarpeellinen jännite jää minimaaliseksi. Kurt Russell on jälleen mahtava itse Joulupukkina, mutta Goldie Hawn ei oikein vakuuta Muorina. Lapsinäyttelijät Darby Camp ja Jazhir Bruno tekevät oivaa työtä. Lopputuloksena on tarpeeksi toimiva 2020-joulun aloittajaleffa ja positiivinen yllätys heikon ensimmäisen The Christmas Chroniclesin jälkeen. Toisaalta ensimmäinen osa oli hitti ja monet siitä pitivät, joten voi olla, että monet taas näkevät jatko-osan juuri toisin silmin kuin minä. Noh, niin tai näin, tämäkin on takuuvarma menestys, joten eiköhän Netflix pian ilmoita työstävänsä kolmatta osaa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Christmas Chronicles 2, 2020, 1492 Pictures, Wonder Worldwide

 

Arvostelu: Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä (Mrs. Doubtfire - 1993)

MRS. DOUBTFIRE - ISÄ SISÄKKÖNÄ

MRS. DOUBTFIRE

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Robin Williams, Sally Field, Lisa Jakub, Matthew Lawrence, Mara Wilson, Pierce Brosnan, Harvey Fierstein, Robert Prosky, Anne Haney ja Scott Capurro
Genre: komedia, draama
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: S

Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä perustuu Anne Finen kirjaan "Madame Doubtfire" vuodelta 1987. Kun elokuva alunperin ilmestyi, se sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, joista osa piti leffaa mainiona ja joista osa ei pitänyt siitä yhtään. Muuten filmi oli kuitenkin todella suosittu ja se oli iso kassamagneetti, jopa vuoden toiseksi menestynein elokuva Jurassic Parkin (1993) jälkeen! Ristiriitaisista arvioista huolimatta elokuva voitti Golden Globeseissa Parhaan musikaali- tai komediaelokuvan palkinnon, minkä lisäksi myös edesmennyt päätähti Robin Williams sai palkinnon roolistaan. Elokuva voitti myös sekä Oscar- että BAFTA-palkinnot maskeerauksistaan. Nykyään leffaa pidetään jopa jonkinlaisena klassikkona omassa lajityypissään. Itse näin Mrs. Doubtfiren lapsena varmaankin pariin otteeseen, minkä lisäksi olen jäänyt katsomaan siitä pätkiä, kun se on esitetty televisiossa. Viime katselukerrasta oli kuitenkin ehtinyt kulua vuosia, ennen kuin jälleen katsoin elokuvan uudestaan. Olin jo pitkään halunnut nähdä leffan ja eräänä viikonloppuna päätimmekin tyttöystäväni (joka ei ollut filmiä nähnyt) kanssa katsoa sen. Elokuva oli paljon parempi kuin muistin, joten jo ennen kuin se oli päättynyt, tiesin, että minun oli pakko kirjoittaa siitä.

Daniel menettää työnsä näyttelijänä ja hänen vaimonsa eroaa hänestä ja saa lasten yksinhuoltajuuden. Daniel ei kykene olemaan erossa lapsistaan ja kuullessaan, että hänen ex-vaimonsa etsii lapsille hoitajaa, hän päättää hyödyntää näyttelijätaitojaan ja ottaa homman vastaan valeasussa rouva Doubtfirenä.

Daniel Hillardia, eli rouva Doubtfirea näyttelee tosiaan erinomainen Robin Williams, joka on aivan mahtava roolissaan. Daniel on ääninäyttelijä, joka osaa luoda ties minkälaisia hahmoja äänellään ja olen täysin varma, että Williams oikeasti esitti kaikki erilaiset äänet. Daniel on erittäin rento ja hauska mies, joka rakastaa lapsiaan. Doubtfire on sen sijaan tiukempi vanha rouva, joka on kuitenkin mukava ja jolla on pehmeä ääni. Vaikka Daniel ja rouva Doubtfire ovat täysin erilaiset luonteiltaan Williams saa upeasti heidät tuntumaan samalta henkilöltä. Hänen ilmeensä ja eleensä ovat loistavia, joten hän varastaa show'n kaiken aikaa.
     Danielin ex-vaimoa, Mirandaa esittää Sally Field, joka on vanhempana paljon tiukempi kuin lasten isä. Koska Miranda ei kohtele Danielia kovin hyvin, on hänestä vaikea pitää, vaikka jotkut voivatkin samaistua hänen asemaansa. Vaikka Miranda on tiukka, rakastaa hänkin suuresti lapsiaan ja parissa kohtaa häntä käy hieman sääliksi, kun lapset eivät halua olla tekemisissä äitinsä kanssa, vaan haluavat vain isänsä takaisin. Field on mainio roolissaan.
     Danielin ja Mirandan lapsia ovat Lydia (Lisa Jakub), Chris (Matthew Lawrence) ja pieni Natalie (Mary Wilson). Lydiasta oikein huokuu teini-ikä, sillä hän ei välillä vaikuta pitävän mistään. Chris on stereotyyppisesti sporttinen poika, joka pelaa jalkapalloa. Natalie on sympaattinen pieni tyttö, joka kaipaa isäänsä ja jonka mielestä rouva Doubtfire on hassu mummeli. Lapsinäyttelijät suoriutuvat osistaan ihan hyvin, mutta yksikään ei ole kovin ihmeellinen.
     Elokuvassa nähdään myös entinen agentti 007 James Bond, eli Pierce Brosnan, joka esittää ylimielistä ja rikasta Stuartia, sekä Harvey Fierstein Danielin Frank-veljenä, Scott Capurro Frankin poikaystävänä, Robert Prosky televisioyhtiön johtajana ja Anne Haney epämiellyttävänä rouva Sellnerinä, jonka tehtävä on vahtia, että Daniel saa elämänsä raiteilleen, jotta tämä voisi tavata lapsiaan.

Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä on täynnä erilaisia tunteita. Ensinnäkin se on todella hauska, vaikkei mikään erityisen hulvaton olekaan. Hauskinta koko leffassa on tietysti Robin Williams, jonka kohellukselle ei voi olla nauramatta. Toiseksi siinä on erittäin mukavan lämmin henki ja siitä löytyy paljon sydäntä. Läpi elokuvan voi tuntea, kuinka suuresti Daniel rakastaa lapsiaan ja kuinka paljon häntä sattuu se, ettei hän voi tavata heitä omana itsenään kuin kerran viikossa parin tunnin ajan - ja silloinkin lapset tuodaan hänen luokseen myöhässä ja haetaan etuajassa. Kolmanneksi elokuvan aikana saa usein jännittää, mokaako Daniel jossain kohtaa niin pahasti, että hän jää kiinni rouva Doubtfiren esittämisestä, mikä voisi johtaa siihen, ettei hän saa tavata lapsiaan vuosiin. Riski hänen puuhassaan on siis suuri. Neljänneksi, vaikka transvestisuus onkin täysin hyväksyttävää, tuntuu se hieman häiriintyneeltä, että mies keksii vaihtaa sukupuolensa ja persoonansa vanhaksi tädiksi, jotta voi viettää aikaa lastensa kanssa. Sillä vaikka katsoja kannustaakin Danielia onnistumaan, kun tilannetta miettii Mirandan näkökulmasta, niin olisihan se hirveää, jos huomaisi, että lastenhoitajanainen paljastuukin omaksi ex-mieheksi! On huolestuttavaa kuitenkin huomata, että tämä leffa tuli yli 25 vuotta sitten, mutta suhtautuminen transvestisuuteen ei ole hirveästi muuttunut. Joillekin se on niin normaalia, etteivät he edes ihmettele koko asiaa, kun taas jotkut ovat valmiita soittamaan poliisit heti, kun tajuavat, että heidän tuntemansa nainen onkin mies.

Elokuvassa on myös hienon koskettavia hetkiä, kuten myös onnellisia ja onkin loistavaa, miten sen tunteet välittyvät katsojille. Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä on erittäin mainio elokuva, joka sopii erinomaisesti koko perheen elokuvahetkeen, vaikkakin nykypäivänä jotkut leffan kohtaukset ja vitsit eivät ole täysin lapsille sopivia. Mukana oli pari hetkeä, joista oikein yllätyin, että saiko aikoinaan laittaa sellaisia juttuja lastenelokuviin? Toisaalta se, että mukana on myös selkeitä aikuisille suunnattuja juttuja, vain parantaa tunnetta koko perheelle suunnatusta filmistä, josta voi nauttia minkä ikäinen tahansa. Isoin miinukseni leffalle on sen pituus, sillä vähän yli kahden tunnin kestoon mahtuu pientä tyhjäkäyntiä, jolloin elokuva pyörii, mutta tarina ei tunnu etenevän lainkaan. Filmistä voisi pätkiä pieniä hetkiä sieltä täältä, jolloin se olisi noin vartin lyhyempänä tiiviimpi teos. Jo tällaisenaan se on kyllä todella hyvä leffa, jonka katsoo mielellään useasti uudestaan. Mrs. Doubtfiren aikana kokee niin paljon erilaisia tunteita yllättävän ihanalla tavalla, että siitä on vaikea olla pitämättä.

Leffan ohjauksesta vastaa Chris Columbus, joka onkin hyvin tunnettu koko perheen elokuvien ohjaajana. Hänen aiempia töitään ovat olleet mm. Yksin kotona (Home Alone - 1990) ja sen jatko-osa Yksin kotona 2 - Eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992), minkä lisäksi hänet tunnetaan nykyään parhaiten Harry Potter ja viisasten kiven (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) ja Harry Potter ja salaisuuksien kammion (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002) ohjaajana. Kyseessä on siis lajityyppi, jonka Columbus taitaa hienosti ja näyttää osaamisensa myös tässä. Käsikirjoittajat Randi Mayem Singer ja Leslie Dixon ovat onnistuneet luomaan hauskan tekstin, joka pitää otteessaan. Leffa on kuvattu hyvin, mutta leikkauksessa olisi voinut tehdä tosiaan pientä tiivistämistä. Maskeeraus on erinomaista. Rouva Doubtfire on toteutettu mielettömän hyvin ja Robin Williams on saatu hienosti näyttämään vanhalta naiselta, vaikka tietyt tutut piirteet ovatkin mukana. Äänimaailma on oikein kelpo, mutta harmillisesti Howard Shoren säveltämät musiikit eivät millään jää mieleen.

Yhteenveto: Mrs. Doubtfire - Isä sisäkkönä on lämmin, hauska ja koskettava draamakomedia koko perheen yhteiseen leffahetkeen. Elokuva saa nauramaan, jännittämään ja liikuttumaan oivallisesti. Tarina on mukaansatempaava ja vaikka leffa on hieman liian pitkä, pitää se kuitenkin otteessaan loppuun asti. Robin Williams on erinomainen valinta päärooliin ja hän loistaa sekä Danielina että rouva Doubtfirena. Rouva Doubtfire on muutenkin upeasti toteutettu hahmo aina maskeerauksista puvustukseen asti. Muutkin näyttelijät ovat toimivia, mutta yksikään ei ole yhtä hyvä kuin Williams. Elokuvasta löytyy paljon sydäntä, jolloin sitä on todella miellyttävää katsella ja ihmettelen suuresti, jos siitä ei pidä lainkaan. Suosittelenkin Mrs. Doubtfiren katsomista kaikille, sillä siinä on jotain jokaiselle sukupolvelle. Vuonna 2001 leffalle mietittiin jatko-osaa, mutta se pistettiin jatkuvasti jäihin ja herätettiin sitten takaisin tuotantoon. Kuitenkin Robin Williamsin kuollessa vuonna 2014, jatkosuunnitelmat lopetettiin kokonaan, mikä on täydellinen päätös, sillä elokuva ei todellakaan tarvitse jatko-osaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.fi.wikipedia.org
Mrs. Doubtfire, 1993, Twentieth Century Fox Film Corporation, Blue Wolf Productions

Arvostelu: Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992)

YKSIN KOTONA 2 - EKSYNYT NEW YORKISSA

HOME ALONE 2: LOST IN NEW YORK

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Macaulay Culkin, Joe Pesci, Daniel Stern, Catherine O'Hara, John Heard, Devin Ratray, Tim Curry, Rob Schneider, Brenda Fricker, Eddie Bracken, Dana Ivey, Gerry Bamman, Terrie Snell, Kieran Culkin ja Donald Trump
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 7

Jouluelokuva Yksin kotona (Home Alone - 1990) ei ollut ilmestyessään kovin pidetty kriitikoiden keskuudessa, mutta kansa rakasti sitä ja se oli menestys, joten se sai tottakai jatkoa. Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa sai ensi-iltansa juuri ennen joulua vuonna 1992 ja se oli ilmestymisvuotensa kolmanneksi menestynein elokuva Aladdinin (1992) ja Bodyguardin (1992) jälkeen. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät filmin, mutta silti siitäkin on muodostunut vuosien varrella jouluklassikko edellisen osan tavoin. Itse näin filmin lapsena ja pidin siitä. Olen nähnyt sen useana jouluna uudestaan, sillä sitä on esitetty usein televisiossa. Viime vuonna päätin ennen joulua arvostella alkuperäisen Yksin kotona -leffan ja samalla päätin myös, että arvioin jatko-osan tälle vuodelle. Nyt kun jouluun ei ole enää kovin kauaa, katsoin Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa tyttöystäväni kanssa, mikä nosti joulutunnelman erittäin mukavasti esille.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Yksin kotona!

McCallisterin perheen joulusuunnitelmat kokevat jälleen ikävän käänteen, kun Kevin-poika päätyykin vahingossa New Yorkiin, muiden matkustaessa Floridaan. New Yorkissa Kevin kohtaa vankilasta karanneet Harryn ja Marvin, joilla on kana kynittävänä pojan kanssa.

Kevin McCallisterin roolissa nähdään jälleen Macaulay Culkin, jonka näyttelijäntaidot eivät ole parantuneet parin vuoden aikana. Culkinin roolisuoritus on usein aika kehnoa ja hän ylinäyttelee välillä liikaa. Silti on pakko sanoa, etten osaisi kuvitella ketään muuta rooliin, joten hän on siinä mielessä täydellinen valinta. Culkinilta löytyy kyllä hyviäkin hetkiä ja hänen ansiostaan Kevinin seikkailua New Yorkissa on hauska seurata. Edellisen leffan tapahtumat ovat selvästi muuttaneet Keviniä, sillä hän on alusta alkaen nokkelampi, eikä yhtä avuton kuin ennen.
     Kevinin perheeseen kuuluvat vanhat tutut edellisestä filmistä, joista esille pääsevät kuitenkin vain Kate-äiti (Catherine O'Hara), Peter-isä (John Heard), ilkeä Buzz-isoveli (Devin Ratray), Frank-setä (Gerry Bamman) ja Fuller-serkku (Macaulayn pikkuveli Kieran Culkin). Leffassa nähdään useita McCallisterin lapsia, mutta heille ei anneta nimiä tai persoonallisuutta. Kate-äiti on jälleen todella ylihuolehtivainen ja kauhuissaan Kevinin katoamisesta, kun taas Peter-isä suhtautuu tilanteeseen rennommin. Buzz on yhä inhottava, eikä Frank-setä vieläkään pidä Kevinistä. Fuller on sentään muuttunut hieman, eikä ole ihan yhtä outo kuin viimeksi.
     Rosvotkin ovat samat vanhat tutut, eli lyhyt ilkikurinen Harry (Joe Pesci) ja pitkä hömelö Marv (Daniel Stern). Roistokaksikko toimii edelleen erinomaisesti ja heihin on lisätty uhkaavuutta, sillä tällä kertaa he haluavat kunnolla kostaa Kevinille, jonka takia he kärsivät paljon ja joutuivat vankilaan. Harrysta on tehty häijympi, kun taas Marvia on muutettu hieman typerämmäksi. Pesci ja Stern ovat yhä loistavat rosvoina, ja vaikka katsojana jännittääkin aluksi, miten Kevinille käy, jos hän joutuu heidän kynsiinsä, jossain kohtaa on taas tiedossa osio, jolloin lähinnä säälii Harrya ja Marvia, jotka lankeavat pienen pojan ansoihin.
     Muita hahmoja filmissä ovat hienon Plaza-hotellin - jossa Kevin yöpyy New Yorkissa - vastaanottovirkailija Hector (Tim "Pennywise" Curry), naisvirkailija Hester (Dana Ivey), laukunkantaja Cedrick (koomikko Rob Schneider), outo pulunainen (Brenda Fricker) ja lelukaupan omistaja herra Duncan (Eddie Bracken). Tim Curry on aivan mahtava roolissaan ilmeidensä ja olemuksensa ansiosta. Schneider taas näyttelee paljon maltillisemmin kuin yleensä. Brenda Frickeriltä löytyy hienosti sydäntä kummallisen pulunaisen osaan, joka on hieman samanlainen hahmo kuin edellisen filmin Marley-naapuri (Roberts Blossom).
     Elokuvassa nähdään myös nopeasti Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump, sillä tätä leffaa tehdessä hän omisti Plaza-hotellin.

Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa on aika lailla sama elokuva kuin Yksin kotona, sillä poikkeuksella että tarina sijoittuu New Yorkiin. Leffa alkaa perheriidalla, jonka takia Kevin toivoo viettävänsä joulun yksin. Matkalle lähdössä tulee jälleen kiire ja muu perhe päätyy viettämään joulua eri paikassa kuin Kevin. Poika joutuu ongelmiin Harryn ja Marvin kanssa, ja rakentaa heille ansoja. Kevin katselee televisiosta "Angels with Even Filthier Souls" -elokuvaa, jonka päähenkilö ei ole muuttunut yhtään mukavammaksi. Leffaan on kierrätetty todella paljon kohtauksia edellisestä osasta, mikä on välillä hieman harmillista, mutta siinä on silti tarvittavaa raikkautta, mikä syntyy tapahtumapaikasta. New York on täysin uusi kaupunki Kevinille, joten hän ei tunne sitä lainkaan niin hyvin kuin omaa kotiaan. Hotellivirkailijat tuovat myös oman lisäyksensä tapahtumiin ja vaikeuttavat Kevinin seikkailua. Seikkailuhenki onkin mainiosti läsnä läpi leffan, minkä lisäksi siinä on muutenkin todella oivallinen tunnelma. Parista kohtaa löytyy hienosti jännitystä lapsille ja mukana on useita hetkiä, joissa on hyviä opetuksia ennakkoluuloista ja läheisten merkityksestä. Joulumieli korostuu ihanasti ja siitä löytyy niin lämmin fiilis, ettei kylmänä talvi-iltana edes tarvitse juoda lämmintä kaakaota tai glögiä, sillä pelkkä Yksin kotona 2:n katselu riittää.

Lämminhenkisyyden ja seikkailemisen lisäksi kyseessä on todella hauska elokuva. Huumori syntyy edellisen osan tavoin Kevinin hassusta luonteesta, rosvojen toilailusta ja ennen kaikkea siitä, kun Harrya ja Marvia sattuu. Edeltäjänsä tavoin Eksynyt New Yorkissa sai kritiikkiä eniten siitä, miten hurjan väkivaltaisia kohtauksia se sisältää. Omasta mielestäni "väkivaltaisuudet" ovat tarpeeksi hölmösti ja urposti tehtyjä, jottei lapsi saa niistä traumoja, vaan ulvoo naurusta, kun rikolliset saavat ansionsa mukaan. Pakkohan se on myöntää, että mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä enemmän kyllä kauhistelee, miten paljon roistoja todellisuudessa sattuisi. Youtubesta löytyy muuten hauska video, jossa kerrotaan, kuinka monta kertaa Harry ja Marv kuolisivat elokuvan aikana, jos ansoista olisi heille oikeasti haittaa. Esimerkiksi yhdessä kohtaa Kevin heittää Marvia tiiliskivillä päähän kerrostalon katolta, mikä aiheuttaisi todellisuudessa kallon murtumisen ja... noh, kuoleman. Koko perheen elokuvasta kun on kyse, niin Marv näyttää osumien jälkeen vain siltä, että hän heräisi kamalassa krapulassa. Ja vaikka hieman kauhistelenkin muutamia hurjuuksia, on minulla tarpeeksi kiero huumorintaju, joten pääasiassa vain nauran rosvojen kokemalle "kivulle". Mukana on kuitenkin yksi hetki, joka aiheuttaa minussa pelkkää myötähäpeää ja se on Marvin muuttuminen pikaisesti luurangoksi saadessaan sähköiskun.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Chris Columbus, joka kyllä taitaa koko perheen elokuvat. Columbus osaa luoda mahtavan tunnelman, kun niin oikeasti haluaa ja tätä tehdessä kävi niin. John Hughes ei ole työstänyt mitä luovinta käsikirjoitusta, mutta tarina toimii silti. Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa on mainiosti kuvattu, kuten myös leikattu. Elokuva on lavastettu tyylikkäästi. Jopa Duncanin lelulaatikko näyttää hienolta, vaikkei sisälläkään lähes ollenkaan leluja, jos katsoo tarkkaan. Äänitehosteet ovat mainioita ja John Williams on tehnyt jälleen erittäin hyvää työtä musiikkien parissa. Tuttu tunnusmusiikki on tietty mukana, minkä lisäksi leffassa kuullaan tunnettuja joulukappaleita. Lopputekstien aikana kuultava "Merry Christmas, Merry Christmas" on koominen oudon mutta osuvan mahtipontisuutensa takia.

Yhteenveto: Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa on todella mainio ja lämminhenkinen jouluseikkailu. Tarina kierrättää paljon asioita ja hetkiä ensimmäisestä osasta, mutta mukaan on saatu tarpeeksi raikkautta, jottei filmi tunnu pelkältä kopiolta. New York tarjoaa suurkaupunkina paljon isomman seikkailun, minkä lisäksi on hienoa, ettei Kevin-poika tunne paikkoja samalla tavalla kuin ensimmäisessä filmissä. Leffassa on useita hauskoja kohtauksia; hauskimpana tietty se kun rosvot lankeavat Kevinin ansoihin. Roistot tarjoavat oivaa jännitystä, mutta mukana on myös sydäntä ja hyviä opetuksia ennakkoluulojen ylittämisestä pulunaisen kautta. Näyttelijät eivät ole mitä ihmeellisimpiä, mutta toimivat kuitenkin rooleissaan. Vaikka Macaulay Culkin onkin jälleen aika kehno, on päärooliin hyvin hankala kuvitella ketään muuta. Ohjaaja Chris Columbus on onnistunut toistamiseen viihdyttävän ja erittäin mainion jouluseikkailun kertomisessa. John Williamsin hienot musiikit tuovat tunnelmaan myös oivallisen lisäyksen. Suosittelenkin Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa todella lämpimästi koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen näin joulukuussa. Jos ette ole vielä filmiä nähneet, niin tänä jouluna on aika katsoa se. Vain siinä tapauksessa en suosittele tätä, jos ette pitäneet edellisestä elokuvasta. Myöhemmin tälle tehtiin vielä kolme jatko-osaa: ihan katsottava Yksin kotona 3 (Home Alone 3 - 1997) jolla ei ole mitään tekemistä Columbuksen leffojen kanssa, järkyttävän surkea Yksin kotona 4 (Home Alone 4 - 2002) jota inhoan, sekä suoraan televisioon tehty Home Alone: The Holiday Heist (2012) josta en ollut edes kuullutkaan aiemmin. Kolmannen osan saatan arvioida joskus, mutta neljättä en halua nähdä enää uudestaan. Yksin kotona -arviot päättyvät siis tältä erää tähän; kannattaa osata lopettaa, kun on vielä voitolla, eli hyvien elokuvien puolella.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.dvdsreleasedates.com
Home Alone 2: Lost in New York, 1992, Twentieth Century Fox, Hughes Entertainment

Arvostelu: Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief / Percy Jackson: Salamavaras (2010)

PERCY JACKSON & THE OLYMPIANS:

THE LIGHTNING THIEF (2010)

PERCY JACKSON: SALAMAVARAS

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Logan Lerman, Brandon T. Jackson, Alexandra Daddario, Pierce Brosnan, Sean Bean, Kevin McKidd, Steve Coogan, Catherine Keener, Jake Abel, Uma Thurman, Rosario Dawson ja Joe Pantoliano
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 12

Innostuin Rick Riordanin kirjoittamista "Percy Jackson" -kirjoista (2005-2009) joko vuonna 2008 tai 2009. Luin siihen mennessä suomeksi ilmestyneet sarjan kirjat nopeasti läpi pariinkin otteeseen ja jäin koukkuun. Siihen aikaan vielä luin paljon. "Harry Pottereita" (1997-2007) ei enää ilmestynyt, joten olihan sitä pakko löytää jotain tilalle ja siihen aikaan minuun iski parhaiten fantasiaseikkailut. Tietenkin innostuin paljon, kun kuulin, että "Percy Jacksonista" tehtäisiin elokuva. Katsoin trailerit useaan otteeseen ja minun oli pakko päästä katsomaan itse leffa. Luin kirjat läpi jälleen kerran, juuri ennen elokuvan näkemistä ja olin niin innoissani nähdessäni Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thiefin (eli suomalaisittain Percy Jackson: Salamavaras), etten edes kyennyt välittämään kaikista sen virheistä ja kuinka se noudatti kirjaa lähinnä vain vähän siihen suuntaan. Katsoin elokuvan useasti uudestaan, kun sain sen DVD:nä ja useat katselukerrat alkoivat vähentämään leffan hienoutta silmissäni. Näin sen vuoden sisään useaan otteeseen, mutta sitten olikin pari vuotta, etten katsonut elokuvaa ollenkaan. Jostain syystä loppuvuodesta 2016 minun teki jälleen mieli vilkaista leffa uudestaan ja se olikin lopulta ensimmäinen elokuva, jonka katsoin vuonna 2017.

Percy Jackson saa tietää olevansa merenjumala Poseidonin poika ja samalla häntä aletaan epäilemään ukkosenjumala Zeuksen mestarisalaman varastamisesta. Menettäessään äitinsä kuolemanjumala Haadekselle, Percy lähtee yhdessä satyyri Groverin ja puolijumala Annabethin kanssa etsimään reittiä Manalaan, jotta hän voisi saada äitinsä pelastettua. Niin ja kyllä se salamakin tarinaan aina välillä liittyy.

Pääosassa Percy Jacksonina nähdään Logan Lerman, jota en ollut tätä elokuvaa ennen nähnyt missään. Percy Jacksonia ennen Lerman esittikin lähinnä vain pikkurooleja. Vaikka häneltä löytyy heikotkin osuudet, Lerman on pääosassa ihan toimiva ja sopii rooliin, vaikkei kirjan mukaisesti olekaan kaksitoistavuotias. Aluksi Percy ei tietenkään tiedä olevansa mitenkään erityinen ja luulee kärsivänsä ADHD:sta ja lukihäiriöstä. Kun hän alkaa oppimaan enemmän itsestään, hän ymmärtää, että ADHD johtuu puolijumalten impulsiivisesta käyttäytymisestä ja lukihäiriö johtuu siitä, että Percy osaa lukea vain muinaiskreikkaa. Hahmo on mielenkiintoinen ja katsojaa kiinnostaa nähdä, miten hän alkaa muuttua tarinan sankariksi, vaikka se käykin paikoitellen liian helposti. Percy kykenee useisiin asioihin harjoittelematta niitä lainkaan.
     Satyyri Groveria esittää Brandon T. Jackson, joka tuo komiikkaa mukaan elokuvaan. Suurin osa hahmon lauseista ovat joko vitsejä tai sutkautuksia. Onneksi häneltä löytyy myös viisaampi puoli, jolloin Grover ei jää pelkästään nauruhahmoksi. Jackson on juuri sopiva rooliin ja hän pistää itsensä täysillä mukaan kaiken aikaa. Jos ette tienneet, niin satyyrit ovat olentoja, joiden ylävartalo muistuttaa ihmistä, mutta joilla on vuohen jalat ja sarvet.
     Puolijumala Annabethia näyttelee Alexandra Daddario, jolla on Lermanin tavoin heikkoja hetkiä, mutta hän suoriutuu roolistaan silti ihan hyvin. Annabeth on sotataidon ja viisauden jumalatar Athenen tytär, joten Annabeth on hyvä taistelutaidoissa sekä nokkela. Aluksi Percy ja Annabeth eivät täysin tule juttuun, joten onkin hieman outoa, että Annabeth lähtee noin vain mukaan matkalle. Ja tietysti kaksikon välille syntyy jonkinlaista kemiaa...
     Mielestäni toiseksi huonoin James Bond -näyttelijä (George Lazenbyn ollessa huonoin) Pierce Brosnan nähdään herra Brunnerina, Percyn opettajana. Todellisuudessa pyörätuolissa kulkeva Brunner onkin Kheiron-kentauri, joka opettaa puolijumalia. Kentaurit ovat puoliksi ihmisiä ja puoliksi hevosia - jälleen yläruumis tulee ihmisten puolelta. Brosnan ei mielestäni ole kummoinen näyttelijä, mutta tässä roolissa hän on toimiva. Kheiron ei kovin paljoa esiinny elokuvassa, joten Brosnania ei myöskään tarvitse katsella kovin paljoa.
     Elokuvassa tietysti nähdään Kreikan mytologian kolme pääjumalaa, eli Zeus, Poseidon ja Haades. Zeusta näyttelee Sean Bean, joka on kaiken aikaa vihainen, sillä hänen salamansa on varastettu. Poseidon (Kevin McKidd) on hieman passiivisempi kaveri, muttei pidä siitä, että hänen veljensä Zeus luulee Percyn olevan varas. Kuolemanjumala Haades taas on rento rocktähden näköinen heppu ja häntä esittää Steve Coogan. Elokuvan versio Haadeksesta tuntuu pienoiselta pohjanoteeraukselta, mutta toisaalta hahmo on samalla ihan huvittavakin. Kaikki kolme hahmoa nähdään vain lyhyesti.
     Percyn huolehtivaa Sally-äitiä esittää Catherine Keener. Sally selvästi rakastaa poikaansa ja haluaa hänelle pelkkää hyvää, ja Keener sopii rooliin juuri sopivasti. Jostain syystä Sally on parisuhteessa ääliömäisen Gabe Uglianon kanssa (Joe Pantoliano), joka vain ryyppää ja huutaa Sallylle. Pantoliano sopii alkoholisti-Gaben rooliin täydellisesti.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Jake Abelin esittämä puolijumala Luke, joka on jumalten sanansaattaja Hermeksen poika, sekä Haadeksen kyllästynyt vaimo Persefone, jota näyttelee Rosario Dawson ja Uma Thurmanin näyttelemä Medusa-hirviö, joka muuttaa katseellaan ihmisiä kiveksi.

Kuten on varmaan jo voinut päätellä, Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thiefin fantasiajutut on otettu Kreikan mytologiasta - ja siirretty Yhdysvaltoihin. Jumalten koti Olympokselle pääsee Empire State Buildingista, Manalaan pääsee Hollywoodista jne. Tarinassa annetaan ihan kiva selitys sille, miksi kreikkalaiset jumalat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin (oikeasti varmaan Kreikan rahatilanteen takia), mutta hieman hölmöltähän se tuntuu. Monet muutkin asiat elokuvassa tuntuvat hölmöiltä, joten leffan katselun ajaksi on suositeltavaa kytkeä aivoista muutama katkaisija pois, jolloin lopputuloksesta voi nauttia paremmin.

Puolijumalat, eli jumalien ja ihmisten lapset, elelevät Puoliveristen leirillä, jossa heistä koulutetaan sotureita. Ensimmäinen asia, mikä Percylle tökätään kouraan, on miekka. Puoliveristen leirissä on ihan minimaalisesti Tylypahka-vibaa Harry Potterista, mutta sen voi katsoa sormien läpi. Harmi vain, että elokuva tuntuu muutenkin yrittävän olla "uusi Harry Potter", onnistumatta siinä kuitenkaan. Seikkailutunnelma on aika samanlainen kuin Potterissa ja etenkin pääkolmikossa on samoja piirteitä: Percy on aluksi erittäin hämmentynyt, mutta hänestä alkaa syntyä suuri sankari kuten Harrysta, Grover on päähenkilön hömelö kaveri, joka on kuitenkin apuna tiukan paikan tullen kuten Ron ja Annabeth on viisas nuori nainen, joka pyörii kaksikon mukana, muttei tunnu aluksi kuuluvan joukkoon kuten Hermione. Asetelma toimi Potterissa, joten miksei se toimisi myös tässä. Kolmikkoa on viihdyttävää seurata, joten erityisemmin ei tarvitse valittaa.

Leffa kulkee nopealla temmolla eteenpäin. Alku on varsinkin hieman pikakelauksen tuntuinen ja asiat selitetään nopeasti pois alta, jotta itse tarina ja seikkailu päästään aloittamaan. Aluksi katsojille selitetään, että salama on kadonnut, joten katsojana miettii, että sitä tässä varmaan etsitään. Sitten Percyn äiti viedään ja hahmot lähtevätkin etsimään häntä. Tai siis Manalaa, josta hänet löytää. Kuitenkin jotta he pääsisivät pois Manalasta, heidän täytyy löytää mysteeriset teleporttihelmet, joita on ripoteltu ympäri Yhdysvaltoja. Ja niitähän on juurikin sopivasti kolme kappaletta, jotta jokaiselle olisi oma. Jos elokuvaa ei seuraa tarpeeksi tarkasti, voi pudota kärryiltä, että mitä elokuvassa oikein etsitään. Kirjassa Zeuksen mestarisalama kuulosti luettuna ihan loogiselta ja joissain maalauksissa ja piirroksissahan näkee Zeuksen pitelemässä salamoita, mutta elokuvassa kuitenkin salama on lähinnä vain sinisenä hehkuva valotikku, joka rätisee sähköä. Kyllähän siihen tottuu, mutta aluksi koko salama tuntuu vain aika urpolta.

Mutta eipä sellaisia asioita ehdi miettiä elokuvan aikana, sillä siinä tapahtuu lähes kaiken aikaa jotain. Milloin taistellaan minotaurusta vastaan tai piilotellaan Medusalta tai juostaan hydraa karkuun - hengähdystaukoja löytyy "toimintapätkien" välistä, mutta ne kestävät yhä vain vähemmän aikaa, mitä pidemmälle tarina kulkee. Onneksi toimintapätkät ovat erilaisia, jolloin elokuva ei käy tylsäksi. Itse asiassa Percy Jackson & the Lightning Thief ei edes tunnu kaksituntiselta elokuvalta, kun siinä tapahtuu kaiken aikaa jotain. Välillä meno on liian hätäinen, jolloin katsojan pitää olla hyvin kiinni, ettei putoa kärryiltä. Kun lopputekstit alkavat, katsojana voi miettiä: "Mitäs manalaa, nytkö se jo päättyi?" Vaikkei elokuva itsessään ole kovin hyvä, vaan enemmänkin vain ihan kiva, se on tarpeeksi viihdyttävä, jotta sen jaksaa katsoa uudestaankin. En kyllä ymmärrä, miten tämä oli joskus mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista? Olin silloin vielä niin pieni, viaton ja tietämätön. Voi minua...

Elokuvan on ohjannut Chris Columbus, joka ohjasi tätä ennen mm. Harry Potter and the Philosopher's Stonen (2001) ja Harry Potter and the Chamber of Secretsin (2002). Se voi tietenkin selittää, miksi tästä löytyy Potter-tunnelmaa. Aiemmin hyviä pätkiä ohjannut Columbus on alkanut menettämään otettaan leffamaailmasta ja tuntuu, ettei hän enää kykene samanlaiseen laatuun kuin ennen. Hänen ohjaamiaan Pottereita kritisoitiin siitä, että ne noudattivat kirjoja liian orjallisesti, joten ehkä siitä syystä tässä elokuvassa on otettu useita vapauksia. Käsikirjoituksesta vastaa Craig Titley, enkä tiedä johtuuko se hänen tekstistään vai leikkauksesta, että elokuva on hätäinen. Titleyta voi ainakin syyttää hölmöstä dialogista, mutta onneksi näyttelijät tekevät kaikkensa saadakseen sen kuulostamaan luontevalta. Leffa on kuvattu hyvin. Visuaaliset tehosteet eivät ole mitä parhaimmat, mutta tarpeeksi toimivat. Green screenin käytön huomaa aina välillä hahmojen äärirajoista. Äänitehosteilla on tuotu hienoja lisäyksiä mukaan toimintaosuuksiin. Musiikin sävellyksestä vastaa Christophe Beck ja pakko myöntää, että elokuvalla on oikeasti hyvä soundtrack. Jotkut sävellykset ovat todella mainioita. Elokuvassa kuullaan myös kappaleita kuten AC/DC-yhtyeen "Highway to Hell" ja Lady Gagan "Poker Face".

Yhteenveto: Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief on viihdyttävä fantasialeffa, mutta kulkee liian hätäisellä temmolla ollakseen oikeasti hyvä. Lähes kaiken aikaa tapahtuu jotain ja jos leffaa ei seuraa, voi olla pihalla tapahtumista. Sen lisäksi useat jutut ovat erittäin hölmöjä. Seikkailupätkät ovat kuitenkin toimivia, jolloin elokuvan katsoo helposti läpi, eikä se tunnu edes kestävän kahta tuntia. Elokuvassa tunnutaan etsivän useita asioita ja itse salama jää pahasti taka-alalle, jolloin sen voi helposti unohtaa. Dialogi on aika hölmöä, mutta näyttelijäkaarti yrittää kaikkensa saadakseen sen kuulostamaan luonnolliselta. Logan Lerman on pääosassa Percy Jacksonina ihan toimiva, mutta paras pääkolmikosta on kuitenkin Brandon T. Jacksonin näyttelemä Grover. Tehosteet eivät ole mitä parhaimmat, mutta elokuvaan sävelletty musiikki on oikeasti hyvää. Potter-tunnelmaa leffasta löytyy, mutta Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief ei onnistu kuitenkaan olemaan "uusi Harry Potter", mitä on aivan varmasti yritetty. Ohjaaja Chris Columbus ei ole täysin tiennyt, mitä tekee ja jos leffa noudattaisi paremmin kirjaa, se voisi olla selkeästi parempi. Jos pidät fantasiaseikkailuelokuvista, niin voihan tämän vilkaista, mutta mitään ihmeellistä ei kannata odottaa. Kirjat kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa. Lopputekstien alkupuolella nähdään lyhyt kohtaus, joten älkää laittako leffaa vielä pois, kun lopputekstit alkavat rullaamaan. Elokuvaa ei erityisemmin kehuttu, eikä se ollut kovin suuri menestys, joten on aika kummallista, että jatko-osa Percy Jackson: Sea of Monsters (2013) edes tehtiin.

Kirjoittanut: Joonatan, 2.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Percy Jackson & the Olympians: The Lightning Thief, 2010, Fox 2000 Pictures, 1492 Pictures, Sunswept Entertainment, Dune Entertainment, Big Screen Productions, Ingenious Film Partners, Dune Entertainment III, TCF Vancouver Productions

Arvostelu: Yksin kotona (Home Alone - 1990)

YKSIN KOTONA

HOME ALONE

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Macaulay Culkin, Jos Pesci, Daniel Stern, Catherine O'Hara, John Heard, Roberts Blossom, Devin Ratray, Gerry Bamman ja John Candy
Genre: jouluelokuva, komedia, jännitys
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: S

Home Alone, eli suomalaisittain Yksin kotona on yksi suosituimmista jouluelokuvista ja sitä pidetään modernina klassikkona. Näin ei kuitenkaan ollut vielä 1990, kun leffa ilmestyi, sillä vaikka elokuva oli iso hitti lippuluukuilla, kriitikot eivät lämmenneet sille. Vuosien varrella elokuvan arvostus on kasvanut ja nykyään sitä pidetään tosiaan korkeassa asemassa. Itse olen nähnyt Yksin kotona useasti elämäni aikana. Kyseessä on yksi harvoista jouluelokuvista, jotka katson lähes jokaisena jouluna ja kun mietin, mitä jouluelokuvia arvostelisin nyt joulun alla, Yksin kotona oli yksi ensimmäisistä, jotka tulivat mieleeni. Joulun lähestyessä katsoinkin sen Netflixistä.

Kahdeksanvuotiaan Kevin McCallisterin täytyy puolustaa kotiaan kahdelta rikolliselta, hänen perheensä unohtaessa hänet lomamatkaltaan.

Keviniä näyttelee Macaulay Culkin. Suurimmaksi osaksi Culkin toimii roolissaan, mutta vetää välillä selkeästi yli ja häneltä löytyy heikot hetkensä. Silti Culkin on juuri osuva valinta hahmoksi, enkä tiedä, kenen muun edes pitäisi esittää roolia. Kevin on tosiaan vasta kahdeksanvuotias ja elokuvan alkupuolella hahmo tuntuukin siltä. Kevin ei osaa paljoa ja hän tarvitsee jatkuvasti vanhempiensa tai sisarustensa apua. Kun hän jää yksin, hänen täytyy keksiä itse, miten toimia. Hahmon kehityskaari on toteutettu mainiosti.

Kevinin perheeseen kuuluu Kate-äiti (Catherine O'Hara), Peter-isä (John Heard) ja lapset Buzz (Devin Ratray), Jeff (Mike Marona), Megan (Hillary Wolf) ja Linnie (Angela Goethals). Kate vaikuttaa hieman tiukalta, mutta hänestä löytyy äidillistä lämpöä. O'Hara on hyvä roolissaan, kuten Heard on hyvä hieman huolettomampana Peterina. Lapsista Buzz on isoimmassa osassa ja hän käyttää isoveljen roolia väärin Kevinia kohtaan ja on monin tavoin ärsyttävä ja inhottava.

     Joe Pesci ja Daniel Stern esittävät kahta rikollista, Harrya ja Marvia, jotka yrittävät murtautua McCallisterien taloon. Pelottavuuden tilalla Harry ja Marv ovat lähinnä huvittavia, etenkin elokuvan loppupuolella. Harry on selvästi kaksikon aivot ja Marv taas hieman hönömpi tapaus. Kaksikkoa on mielenkiintoista seurata, ja Pesci ja Stern vetävät hyvät roolisuoritukset. Harryn "kiroilu" elokuvassa on loistavasti keksitty.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Gerry Bamman epämiellyttävänä Frank-setänä, Roberts Blossom naapurin vanhana Marleyna, josta lapset levittävät huhuja, että kyseessä olisi pahamaineinen lapiomurhaaja, sekä John Candy polkkayhtyeen jäsenenä, Gus Polinskina.

McCallisterin perhe on muiden sukulaistensa kanssa lähdössä lomamatkalle Ranskaan jouluksi. Kevinilla tulee riitaa perheensä kanssa, jolloin hänen äitinsä käskee hänet yöpymään ullakolla. Aamulla kun perhe lähtee kiireessä lentokentälle, Kevin unohtuu vahingossa ullakolle. Kun lentokone nousee, Kevin herää kotonaan ja huomaa olevansa yksin. Aluksi yksin kotona olo tuntuu parhaalta tavalta viettää joulua, mutta se muuttuukin painajaiseksi, kun Kevin tajuaa, että Harry ja Marv aikovat murtautua hänen taloonsa. Kevinin täytyy kehittää strategia, jolla hän pystyy pitämään murtovarkaat ulkona.

Olen aina pitänyt Yksin kotona -elokuvasta ja itseäni (kuten monia muita) kiehtoo paljon se, kuinka uusavuton pikkupoika muuttuu sotasuunnitelmia laativaksi ramboksi. Ylipäätään on todella koominen lähtökohta, ettei kukaan McCallisterin perheessä huomaa yhden lapsen puuttuvan joukosta matkalle lähtiessään. Oman perheen katsoessa elokuvaa, on varmasti hauskaa, kuinka perheenjäsenet näkevät tarinan eri tavoin. Vanhemmat kauhistelevat, mitä jos tämä kävisi omalle kohdalle ja lapset joko riemastuvat tai säikähtävät ajatuksesta, että he jäisivät joskus yksin kotiin päiviksi. Miten ikinä asian näkeekään, on Kevinin puuhailuja todella viihdyttävää seurata. Alkupuolella on hauska nähdä, miten hahmo selviää arkipäivän jutuista yksin (esimerkiksi kaupassa hän yrittää puhua kuin aikuinen) ja lopussa jännitetään, kun Kevin ansoittaa taloaan varkaita vastaan. Katsojana odottaa sitä hetkeä, kun Kevin vihdoin kohtaa Harryn ja Marvin silmästä silmään ja loppuhuipennushan on aivan mahtava. Sitä ennenkin nähdään jännittäviä kohtauksia - perheen pienimmille kenties jopa liiankin hurjia - mutta myös paljon hauskoja, sekä todella koskettavia hetkiä. Elokuvasta löytyy sydäntä ja vaikka joulu ei olekaan täysin tarinan keskiössä, lämmin jouluteema on vahvasti läsnä koko leffan ajan. Kaiken kaikkiaan Yksin kotona on siis ansainnut paikkansa jouluklassikoiden joukossa, sillä kyseessä on oikein erinomainen paketti.

Elokuvan on ohjannut Chris Columbus, joka oli tätä ennen ohjannut elokuvat Ilta kaupungilla (Adventures in Babysitting - 1987) ja Heartbreak Hotel (1988). Columbuksella on selvästi taitoa tehdä elokuvia lapsinäyttelijöiden kanssa ja onkin hoitanut hommansa mallikkaasti. Elokuva on kuvattu mainiosti ja leikkaus on sujuvaa. Äänitehosteilla on tuotu toimivia lisäyksiä mukaan. Musiikista vastaa legendaarinen John Williams, joka on luonut hienon soundtrackin elokuvalle. Etenkin Yksin kotona tunnusmusiikki on hyvä, mutta läpi elokuvan kuullaan myös muitakin upeita sävellyksiä. Koska kyseessä on jouluelokuva, niin joulukappaleita kuullaan myös, kuten Hugh Martinin ja Ralph Blanen Have Yourself a Merry Little Christmas ja Adolphe Adamin O Holy Night.

Yhteenveto: Yksin kotona on loistava jouluelokuva, josta koko perhe voi nauttia. Macaulay Culkin on heikkojenkin osuuksiensa kanssa loistava valinta pääosaan Keviniksi. Harryn ja Marvin toilailuja on viihdyttävää seurata. Elokuvassa saa nauraa sekä jännittää ja siitä löytyy koskettavia kohtia, sydäntä ja lämmintä joulumieltä. Ohjaaja Chris Columbus on tiennyt, mitä tekee ja osaakin toimia lapsinäyttelijöiden kanssa taidokkaasti. John Williams on jälleen säveltänyt erittäin mainioita musiikkeja. Suosittelen elokuvaa jokaisen perheen jouluelokuvailtaan. Vanhemmat ovat mitä luultavimmin jo nähneet sen ja lasten kuuluu katsoa se. Jos sellainen jaksaa naurattaa, että pahiksia sattuu eri tavoin, on tässä erinomainen leffa sen näkemiseen. Pakko vielä sanoa, että nykypäivänä jos lentokentällä juoksee samalla lailla kuin McCallisterin perhe, ei välttämättä pääse koneeseen asti...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.12.2016 - Muokattu 7.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.helloscarlettblog.com
Home Alone, 1990, Twentieth Century Fox Film Corporation, Hughes Entertainment

Arvostelu: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002)

HARRY POTTER JA SALAISUUKSIEN KAMMIO

HARRY POTTER AND THE CHAMBER OF SECRETS

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Richard Harris, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, Kenneth Branagh, Tom Felton, Jason Isaacs, Richard Griffiths, Fiona Shaw, Julie Walters, Mark Williams, Christian Coulson ja Toby Jones
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia / Extended Version: 2 tuntia 54 minuuttia
Ikäraja: 12

J.K. Rowlingin kirjoittama Harry Potter (1997-2007) on ehdottomasti suosikkikirjasarjani. Olen kasvanut sekä Harry Potter -kirjojen, että niistä tehtyjen elokuvien (2001-2011) parissa, joten ne ovat jopa äärettömän tärkeitä minulle. Kirjojen pohjalta tehty ensimmäinen elokuva Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), oli huikea menestys, joten elokuvasarjaa päätettiin tietty jatkaa. Menestys oltiin kuitenkin arvattu jo etukäteen ja toisen osan esituotanto oli jo alkanut, kun edellistä elokuvaa vasta viimeisteltiin. Loppuvuodesta 2002 ensi-iltansa saikin Harry Potter ja salaisuuksien kammio, mikä oli jälleen iso hitti. Itse olin kuitenkin silloin niin pieni, etten olisi mitenkään päässyt elokuvateatteriin katsomaan sitä. Muistan kuitenkin, miten näin leffan ensimmäistä kertaa - nimittäin salaa kurkkimalla tuolien välistä, kun äitini ja isäni katsoivat sitä kotona. Ensimmäisellä kerralla katsoessani en nähnyt vielä ensimmäisiä minuutteja, mutta olen sen jälkeen nähnyt elokuvan niin monta kertaa, että muistan sen lähes ulkoa. Nyt kun Rowlingin velhomaailma saa jatkoa elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), oli aika katsoa Harry Potter -filmit uudestaan ja arvostella ne. Katsoin Salaisuuksien kammion päivä Viisasten kiven jälkeen.

Kotitonttu Dobbyn varoituksista huolimatta Harry Potter palaa Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun. Kun myyttinä pidetty Salaisuuksien kammio aukeaa, ei koulu ole enää turvallinen ja Harryn, Ronin ja Hermionen täytyy selvittää, kuka tai mikä on kammottavien hyökkäysten takana.

Daniel Radcliffe parantaa suoritustaan Harry Potterina. Ihan sama, vaikka hänellä on väärän väriset silmät, minun mielestäni Radcliffe näyttää tässä juurikin sellaiselta, miten Rowling kuvaili hahmon kirjoissa. Elokuvassa ei selitetä ollenkaan, miksi Harry joutui palaamaan takaisin hirveän Dursleyn perheen luo. Vernon-setänä nähdään jälleen edesmennyt Richard Griffiths, Petunia-tätinä Fiona Shaw ja kiusaajahahmo Dudleyna Harry Melling. Potterista näkee elokuvan alussa, että paluu Dursleyn perheen luo oli kova pala ensimmäisen vuoden seikkailuiden jälkeen, etenkin kun hän ei ole saanut yhtä ainoaa kirjetta ystäviltään koko kesän aikana. Tässä elokuvassa Harry pääsee vihdoin taikomaan ja olemaan vielä suurempi sankari kuin aiemmin.
     Harry Potterin ystävät Ron Weasley (Rupert Grint) ja Hermione Granger (Emma Watson) ovat jälleen Harryn mukana uudessa seikkailussa. Sekä Grint, että Watson parantavat myös roolisuoritustaan. Pääkolmikon näyttelijät ovat kasvaneet vuodessa huomattavasti. Heidän ystävyytensä näkyy selvästi katsojille.
     Edellisestä elokuvasta tutut Tylypahkan opettajat palaavat, paitsi Zoë Wanamakerin näyttelemä matami Huiski. Vanha viisas rehtori Albus Dumbledore (Richard Harris) pääsee jälleen antamaan filosofisia neuvoja Harrylle, professori Severus Kalkaros (Alan Rickman) on yhtä inhottava kuin ennenkin, Rohkelikon tuvanjohtaja professori McGarmiwa (Maggie Smith) näyttää todellista huolta, kun Kammio avataan ja on äidillisempi hahmo kuin aiemmin. Tietysti myös äreä vahtimestari Voro (David Bradley), ja Tylypahkan avainten ja tilusten vahti Hagrid (Robbie Coltrane) ovat mukana. Katsojille annetaan tässä hieman lisätietoja Hagridin menneisyydestä.

Uusina opettajina esitellään professori Verso, jota näyttelee Miriam Margoleys. Versoa ei paljoa nähdä, mutta hänellä on omalla tavallaan tärkeä rooli elokuvan lopputuloksen kannalta, kuten myös sairaalasiiven hoitaja Matami Pomfreylla, jona nähdään Gemma Jones. Merkittävin uusista opettajista on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, professori Gilderoy Lockhart, jota näyttelee Kenneth Branagh. Branagh suoriutuu ylimielisen, itseään ylistävän hahmon roolista erinomaisesti. Hahmon narsistisen luonteen tuo täydellisesti esille se, että hänellä on maalaus itsestään, joka maalaa maalausta itsestään.
     Myöt tutut oppilaat ovat mukana, kuten toilaileva Neville Longbottom (Matthew Lewis), kiusaajahahmo Draco Malfoy (Tom Felton) ja tämän kaverit Crabbe ja Goyle, joiden näyttelijät Jamie Waylett ja Josh Herdman pääsevät paremmin esille tässä osassa, sekä Ronin veljet Fred (James Phelps), George (Oliver Phelps) ja Percy Weasley (Chris Rankin).
     Edellisessä osassa vain nopeasti esiintynyt Ginny Weasley on isommassa ja tarinan kannalta tärkeämmässä roolissa kuin edellisessä elokuvassa. Ginnya näyttelee Bonnie Wright. Kokonaan uutena oppilaana nähdään Harryn ihailija Colin Creevey (Hugh Mitchell), joka ottaa kaiken aikaa kuvia Harrysta. Hahmoa nähdään enemmän elokuvan alkupuolella ja Mitchellin suoritus ärsyttävänä fanipoikana on onnistunut.
     Muina uusina hahmoina nähdään Ronin isä Arthur Weasley, jota esittää Mark Williams (myös Julie Waltersin näyttelemä Ronin äiti Molly on hieman isommassa roolissa), sekä Taikaministeri Cornelius Toffee, jota näyttelee Robert Hardy, Dracon isä Lucius Malfoy (Jason Isaacs), joka on yhtä inhottava kuin poikansa, koulun tyttöjen vessassa kummitteleva Murjottava Myrtti, jota esittää Shirley Henderson, sekä mystinen Tom Valedro (Christian Coulson), jonka ikivanhaa päiväkirjaa Harry lukee. Näistä suosikkini on ehdottomasti Murjottava Myrtti, jonka ankeus on esitetty erittäin koomisesti ja Hendersonin suoritus on oikein mainio.

Paras uusi hahmo on kuitenkin digitaalisesti toteutettu kotitonttu Dobby, jonka äänenä kuullaan Toby Jones. Minulla on sydämessäni paikka kaikille suloisille hahmoille, joita olen nähnyt elokuvissa, mihin kuuluvat mm. BB-8 -droidi Star Wars: The Force Awakensista (2015), nimikkohahmo elokuvasta WALL-E (2008), Nasu Disneyn Nalle Puh -elokuvista (1977-) ja Jyrsis-orava Ice Age -sarjasta (2002-). Dobby kuuluu sinne ehdottomasti, vaikka onkin tavallaan myös aika ruma. Dobby on suunniteltu erittäin tarkkaan, aina designista Jonesin ääneen asti. Dobby saattaa ehkä olla jopa lempihahmoni Harry Potter -sarjasta. Muita uusia ei-ihmishahmoja elokuvassa ovat mm. Dumbledore feenikslintu Fawkes ja jättihämähäkki Hämäkäk, jonka äänenä kuullaan Julian Glover.

Elokuvan alussa Harryn luona vierailee kotitonttu Dobby, joka kertoo, että on luotu suunnitelma aiheuttamaan hirveyksiä Tylypahkassa. Harry ei kuuntele Dobbya, mutta saa selville, että Dobby on varastanut kaikki hänen ystäviensä lähettämät kirjeet. Jahdatessaan Dobbya Harry onnistuu pilaamaan Vernon-sedältä tärkeän työasian, jonka seurauksena Harry lukitaan huoneeseensa ja hänen ikkunoihinsa laitetaan kalterit, jotta hän ei koskaan pääsisi takaisin taikamaailmaan (tämä on taas näitä juttuja, joista lastensuojeluliitot olisivat hyvin kiinnostuneita). Kuitenkin hädässä ystävät tunnetaan ja eräänä yönä Ron, Fred ja George saapuvat pelastamaan Harryn lentävällä Ford Anglia -autolla ja muutaman vastoinkäymisen jälkeen Harry pääsee aloittamaan toisen vuotensa Tylypahkassa. Ei aikaakaan, kun alkaa tapahtua kummia; ihmisiä kangistuu ja koulun hämähäkit pakenevat sankoin joukoin metsään. Harry, Ron ja Hermione alkavat yhdessä selvittää, kuka on kaiken takana ja mikä oikein on salaisuuksien kammio.

Harry Potter ja viisasten kivessä oli jo samanlaista salapoliisityöskentelyä, mutta tässä se on suuremmassa roolissa kuin edellisessä. Päähenkilöt käyttävät monipuolisesti erilaisia keinoja, kuten monijuomalientä ja tuttua näkymättömyysviittaa yrittäessään saada selville totuuden. Harry Potter ja salaisuuksien kammio hyötyy tietty siitä, ettei sen tarvitse esitellä velhomaailmaa, vaan voi hypätä nopeammin mysteeriin mukaan ja laajentaa maailmaa siinä samalla. Edellisen elokuvan tavoin myös tämä filmi kulkee Tylypahka-osiossaan loistavasti kohtauksesta toiseen ja kaiken aikaa saadaan kokea jotain uutta, jolloin elokuva pitää otteessaan tiukasti loppuun saakka. Myös alun rytmitys sujuu tyylikkäämmin, mutta silti leffa ei ole ihan yhtä koukuttava kuin edeltäjänsä. Se on myös hyvin uskollinen kirjalle, vaikka muutamia asioita on muutettu ja joitain juttuja on jätetty kokonaan pois. Koska Harrylle monet asiat ovat vielä uusia, niin myös katsojalle ne tulevat uusina, sillä tarinaa seurataan Harryn näkökulmasta. Tämä elokuva on samaan aikaan sekä synkempi, että myös hauskempi. Huumoria riittää paljon, kuten jännitystä ja seikkailua. Loppupuoliskolla lähes kaikki viittaukset lastenelokuvaksi katoavat pois ja loppu voi tuntua jopa hieman pelottavalta. Perheen pienimmille ei tätä kannata näyttää, etenkin jos he ovat kovin herkkiä. Kirja kannattaa silti tietysti lukea!

Uusina asioina ulkonäköä muuttavan monijuomaliemen ja lentävän auton lisäksi on mm. Tällipaju, joka on aggressiivinen puu; hormipulveri, jolla voi siirtyä paikasta toiseen; räyhääjäkirjeet, jotka huutavat asiansa lukijalleen; siniset cornwallilaiset ilkiöt; kirkuvat alruunakasvit; sekä kärmessuut, jotka kykenevät puhumaan käärmeille. Lisäksi velhomaailmassa on termi "kuraverinen", mikä tarkoittaa jästisyntynyttä velhoa. Termiä voi helposti verrata erääseen haukkumasanaan tummaihoisista ja mielestäni on mielenkiintoista (vaikkakin surullista), että myös velhomaailmassa voi olla rasismia. Se ei tietenkään ole oikein, mutta se tuo tietynlaista realismia mukaan, sillä rasismi on yhä vakava asia todellisessa maailmassa. Rasismi ja tummaihoisten kokema kohtelu on verrattavissa myös kotitonttujen orjuuteen ja millä lailla esitetään Dobbyn kokemia asioita. Harry Potterin maailma tuntui laajalta jo Viisasten kivessä, joten on hienoa, että sitä on pystytty laajentamaan todella paljon jo toisessa osassa. Silti ei olla päästy vielä näkemään läheskään kaikkea, jolloin jokaisessa uudessa elokuvassa on omaa tuoreutta katsojan silmissä. Kun Harry käy Weasleyn perheen kotona Kotikolossa, hän ja katsojat pääsevät näkemään ensimmäistä kertaa, millaista on oikeassa velhokodissa. Muutamat asiat, kuten Taikaministeriö ja Azkabanin vankila mainitaan, mutta niitä ei vielä pohjusteta lähes mitenkään.

Harry Potter ja salaisuuksien kammion on ensimmäisen elokuvan tapaan ohjannut Chris Columbus. Columbus on jälleen tehnyt hyvää työtä ja hän on yhdessä tuottaja David Heymanin ja käsikirjoittaja Steve Klovesin kanssa saanut siirrettyä kirjan onnistuneesti elokuvaksi, vaikka joitain asioita jää puuttumaan. Columbusin lapset Violet, Eleanor, Brendan ja Isabella Columbus esiintyvät pienissä taustarooleissa elokuvassa. Elokuva on kuvattu erittäin taidokkaasti, kuten myös leikattu. Värimaailma on valoisissa kohdissa hyvin lämmin ja synkissä erittäin kylmä. Päiväkirjakohtauksessa on toimivasti hyödynnetty mustavalkoisuutta. Elokuvan rytmi on todella hyvä, eikä se tunnu yli kaksi ja puolituntiselta, niin kuin se todellisuudessa on. Musiikista vastaa jälleen John Williams, joka on tehnyt huikeaa työtä sävellystensä parissa. Ainoa miinuspiste Williamsille täytyy antaa siitä, että hän on kierrättänyt Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) kuultua lyhyttä jännitysmusiikkia ja käyttänyt sitä tässä huispauskohtauksessa. Ymmärtäähän sen sinänsä, kun kyseessä on saman säveltäjän tuotos ja molemmat elokuvat tulivat samana vuonna, mutta silti se tuntuu mielestäni hieman halvalta ratkaisulta. Elokuvan äänitehosteet ovat hyvin toteutettuja.

Ottaen huomioon, että elokuvalla oli pienempi budjetti kuin edellisellä osalla, tämän tehosteet ovat säilyneet huomattavasti paremmin vuosien aikana. Digitaalisesti tehdyssä Dobbyssa on vain muutaman kerran nähtävissä, että hän on tietokoneella luotu. Kun muut hämähäkit toteutettiin tietokoneella, niin jättimäinen Hämäkäk - kuten myös Fawkes ja Tällipaju - toteutettiin robotiikalla. Tietokoneanimaatiota ja robotiikkaa yhdistelemällä on saatu luotua todella uskottavan ja karmivan näköinen jättikäärme basiliski, joka näyttää upealta yhä tänäkin päivänä. Jotkut vihreän kankaan käytöt ovat aika selkeitä, mutta ne voi helposti katsoa sormien läpi. Jälleen ovat päässeet myös lavastajat, puvustajat ja maskeeraajat näyttämään todelliset taitonsa. Esimerkiksi itse Salaisuuksien kammion lavaste näyttää uskomattoman hienolta. Uusina paikkoina nähtyihin Kotikoloon ja Dumbledoren toimistoon on saatu tungettua tolkuttoman paljon pieniä yksityiskohtia. Kirjakauppa Säilä & Imupaperin kiemurtelevat kirjapinot ovat hauska keksintö.

Harry Potter ja viisasten kiven tavoin myös Salaisuuksien kammiosta on olemassa pidennetty versio, mitä ei valitettavasti ole saatavilla Suomessa. Toisin kuin edellisessä osassa, tämä sisältää lähinnä pidennettyjä kohtauksia, eikä uusia, mikä ainakin omalla kohdallani häiritsi hieman filmin rytmitystä. Jotkut lisäykset, kuten kohtaus sairaalassa, missä pääkolmikko tutkii Tom Valedron päiväkirjaa, tuovat oikeasti hyvän lisäyksensä, mutta mukana on paljon turhaa, mitkä on täysin ymmärrettävästi leikattu pois teatteriversiosta.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on keskustelu J.K. Rowlingin ja Steve Klovesin kanssa, jossa he kertovat kirjojen siirtämisestä elokuviksi, näyttelijöiden haastatteluja, kertausvideo ensimmäisestä osasta, mainos ja lyhyet videopätkät Lockhartista. Mukana on myös Behind Hogwarts: Buildind a Scene, joka käsittelee elokuvan tekoa, sekä poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia. Muutamia hieman turhia kohtia lukuunottamatta poistetut kohtaukset toimisivat hyvin itse elokuvassa. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten HBO:n esittelyvideo elokuvalle vuodelta 2002, pääkolmikon koekuvauksia, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter toinen, lähes puolitoista tuntia kestävä osa Characters, jossa kerrotaan sarjan hahmoista.

Yhteenveto: Harry Potter ja salaisuuksien kammio on aivan mahtava fantasiaelokuva. Se kulkee täydellisellä rytmillä eteenpäin ja se on saatu hyvin lähelle kirjaa. Elokuva on synkempi, mutta silti myös humoristisempi kuin edeltäjänsä, muttei silti pääse ihan samalle tasolle. Elokuva on täynnä hauskoja, sekä jännittäviä ja jopa hieman pelottaviakin kohtia. Pääkolmikon näyttelijöiden suoritukset ovat parantuneet ja uudet hahmot ovat hyvä lisä. Dobby on aivan ihana tyyppi! Taikamaailmasta löytyy vertauksia todellisiin asioihin, sekä myös hyviä neuvoja, jotka kannattaisi pitää mielessä oman elämän takia. Seikkailua riittää, jolloin aika ei käy pitkäksi, vaikka kyseessä onkin aika pitkä elokuva. Elokuva tuo paljon uutta Harry Potter -maailmaan ja kun se päättyy, katsojana haluaa välittömästi nähdä jatkoa. Suosittelen elokuvaa kaikille Potter-faneille, kuten myös kaikille muillekin - katsokaa silti Harry Potter ja viisasten kivi ensin ja lukekaa myös kirjat! Älkää ottako levyä vielä pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään lyhyt kohtaus. Tämä elokuva myös aloittaa hyvin tunnetun aloituksen, jossa Warner Brosin logo tulee katsojaa kohti pilvien läpi, elokuvan logo perässään. Pelkästään "Harry Potter and the ..." -tekstin leijuminen kohti saa katsojan oikeaan tunnelmaan ja kun näitä katsoo yhä uudestaan ja uudestaan, on pelkän logon näkeminen tunteet pintaan nostattava.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.7.2016 - Muokattu 19.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.harrypotterfanzone.com
Harry Potter and the Chamber of Secrets, 2002, Warner Bros, Heyday Films, 1492 Pictures, MIRACLE Productions GmbH & Co. KG