maanantai 3. joulukuuta 2018

Arvostelu: The Christmas Chronicles (2018)

THE CHRISTMAS CHRONICLES



Ohjaus: Clay Kaytis
Pääosissa: Darby Camp, Judah Lewis, Kurt Russell, Lamorne Morris, Martin Roach, Kimberly Williams-Paisley ja Goldie Hawn
Genre: jouluelokuva, komedia
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 7

The Christmas Chronicles on Netflixin omalla tuotannolla tehty uusi jouluelokuva. Netflix ilmoitti leffasta viime vuonna, kuvaukset alkoivat tämän vuoden tammikuussa ja elokuva ilmestyi Netflixin suoratoistopalveluun marraskuun lopussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä. Pidän hauskoista jouluseikkailuista ja innostuin ideasta, että Kurt Russell esittäisi itse Joulupukkia. Kun filmi oli ilmestynyt katseltavaksi, päätimme tyttöystäväni kanssa viettää pientä esijoulua. Katsoimme The Christmas Chroniclesin piparkakkujen ja glögin kera.

Jouluaattona sisarukset Kate ja Teddy Pierce päättävät saada Joulupukin visiitin kuvattua. He onnistuvat törmäämään itse Pukkiin, mutta samalla sekoittavat täysin tämän lahjojen jakelureissun. Sisarusten täytyy auttaa Joulupukkia etsimään lahjat ja karanneet porot, ja pelastamaan joulun.

Tarinan päähenkilöitä, eli Piercen sisaruksia Katea ja Teddyä näyttelevät Darby Camp ja Judah Lewis. Kate on innokas pikkusisko, joka uskoo täysillä Joulupukkiin ja onkin heti valmis lähtemään seikkailulle. Teddy taas on kyynisempi isoveli, jota ei koko joulu enää kiinnosta. Sisarusten välit eivät ole kummoiset ja niitä täytyy tietty korjailla läpi leffan, sillä muuten joulunkaan pelastamisesta ei tule mitään. Lapsinäyttelijöiden kohdalla on aina harmillista sanoa, jos he eivät ole kovin kummoisia rooleissaan. Tämän vuosikymmenen aikana on onneksi tuntunut siltä, että Hollywood löytää aina vain lahjakkaampia lapsinäyttelijöitä, oli kyseessä sitten huikea Jacob Tremblay tai Stranger Things -sarjan (2016-) päämuksut. Tässä leffassa roolitus on valitettavasti mennyt pieleen. Camp ylinäyttelee läpi leffan ja Lewis on täysin pökkelö roolissaan, jolloin he ovat molemmat jollain tapaa tylsiä tai ärsyttäviä. Heidän puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että aikuisenkin olisi vaikea työskennellä tällaisen käsikirjoituksen kanssa. Lapsihahmot ovat kömpelösti kirjoitetut, eikä heidän rikkinäinen suhteensa onnistu hetkauttamaan katsojaa.
     Joulupukkia näyttelevä Kurt Russell on ehdottomasti parasta, mitä elokuvalla on tarjottavanaan. Russell heittäytyy täysillä rooliinsa ja tekee Joulupukista täysin omansa. Tämä Pukki on hieman tavallista synkempi ja ovelampi, mutta hänestä löytyy kyllä tiettyä lämpöä, mitä hahmosta kuuluukin löytyä. Paikoitellen Russellkin kokee selkeitä ongelmia näytellä leffan tekstin pohjalta, mutta juuri silloin hän vain antaa palaa. Muutamassa kohtaa Russell saa jopa huijattua katsojaa siitä, että tämä katsoisi hyvää elokuvaa.
     Elokuvassa nähdään myös Kimberly Williams-Paisley sisarusten äitinä, sekä Lamorne Morris ja Martin Roach poliisikaksikkona, jotka hankaloittavat Joulupukin ja Piercen sisarusten tehtävää.




The Christmas Chronicles on valitettavasti aikamoinen pettymys, vaikken mitään merkkiteosta odottanutkaan. Toivoin näkeväni hauskan ja hurmaavan jouluseikkailun, mutta tämä leffa lähinnä pitkästytti ja sai minut toivomaan, etten olisikaan tuhlannut aikaa tähän. Ilman Kurt Russellia tätä elokuvaa olisi äärimmäisen vaikea katsoa loppuun asti. Russellin Joulupukin ollessa ruudulla oikein kunnolla, leffa onnistuu viihdyttämään edes hieman. Mukana on esimerkiksi mainio musikaalinumero, missä Russell todella antaa palaa, mutta aina kun filmi siirtyy takaisin Piercen sisaruksiin, ei elokuva vain toimi. Minä todella pidän siitä, kun perheleffassa pystytään syventämään hahmoja ja luomaan kunnollista draamaa. Tässä on selvää yritystä, sillä lapsille on lähiaikoina tapahtunut järkyttävä asia, minkä aiheuttamia traumoja he yrittävät käsitellä läpi elokuvan. Se kuitenkin tuodaan mukaan niin kömpelösti, ettei tämä onnistu liikuttamaan katsojaa. Lapsinäyttelijöiden taidottomuus myös korostuu, kun draamahetket alkavat, jolloin niitä ei ole helppo seurata. Hahmoihin ei ole kunnolla panostettu, jolloin heidän murheistaan ei jaksa välittää. Tekijät ovat vain luottaneet siihen, että katsoja voisi samantien heittäytyä heidän tunteisiinsa mukaan, eikä heidän siten tarvitsisi tehdä töitään huolella.

Kaikkein harmillisinta elokuvassa kuitenkin on, että siitä puuttuu jouluhenki. Paljon on puhetta joulusta ja näytetään jouluun liittyviä asioita, mutta se ei vielä riitä. Oikeaa tunnelmaa ei vain löydy. Mukana ei ole edes mukaansatempaavaa seikkailuhenkeä. Hurjemmat hetket eivät jännitä tai edes viihdytä. Vitsitkään eivät onnistu naurattamaan. Mukaan mahtuu pari ihan hupaisaa heittoa, mutta muuten huumori on todella kömpelöä. Pääasiassa elokuva on vain myötähäpeällistä seurattavaa. Enkä siis tarkoita, että huumori syntyisi myötähäpeästä. Minä rakastan myötähäpeästä syntyvää huumoria, kuten vaikkapa Mr. Beanin tapauksessa, mutta tämä ei ole sitä. Ehei, leffa on paikoitellen niin kehno ja tönkkö, että itseäni hävetti. Elokuva myös kierrättää kliseitä, minkä kerkeää, muttei tuo niihin mitään omaa kosketusta. Mukana on paljon asioita, mitkä on nähty paljon paremmin toteutettuina muissa joulufilmeissä. Loppujen lopuksi kyseessä on vain valitettavan huono ja totaalisen unohdettava joulutarina, minkä voi helposti jättää väliin. Potentiaalia kyllä löytyisi ja jos lapsinäyttelijät vaihdettaisiin, heidän hahmojensa välinen draama kirjoitettaisiin paremmin ja mukaan saisi joulun taikaa, seikkailuhenkeä ja huumoria, voisi The Christmas Chronicles olla oikein mainio teos. Nyt se on vain hukkaan heitetty mahdollisuus.




Elokuvan on ohjannut Clay Kaytis, joka on aiemmin ohjannut vain yhden filmin, Angry Birds -elokuvan (The Angry Birds Movie - 2016), mikä ei sekään ollut kaksinen tekele. Pääasiassa Kaytis on toiminut animaattorin hommissa Disney-leffoissa, kuten Keisarin uudet kuviot (The Emperor's New Groove - 2000), Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph - 2012) ja Frozen - huurteinen seikkailu (Frozen - 2013) ja tehnyt niissä paljon laadukkaampaa työtä. Kenties hänen olisikin pitänyt pysyä siinä työssä, sillä osaa sen asian hyvin. Animaatiosta puheenollen, tietokoneella toteutetut tontut ja porot ovat aika kauheat ilmestykset. Porot ovat kyllä ihan söpöjä, mutta ollessaan ihmisten kanssa samaan aikaan ruudulla, niiden digitaalisuus pistää vahvasti silmään. Psykopaattitontut taas ovat niin selkeät digihahmot, etteivät ne kuulu leffaan lainkaan. Täysin animoituun elokuvaan ne sopisivat, mutta näyttelijöiden vierellä ne ovat todella kehnosti toteutetut. Filmin efekteissä ei muutenkaan ole kehumista. Taustakankaan käytön huomaa täysin selvästi vauhdikkaissa kohtauksissa. The Christmas Chroniclesia ei ole edes kuvattu kummoisesti. Kuvaus tuo mieleen enemmänkin televisiosarjan kuin elokuvan. Leikkaus on sentään sujuvaa, ja lavasteet ja puvut ovat tyylikkäästi toteutetut. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu, mutta Christophe Beckin säveltämät musiikit eivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: The Christmas Chronicles on harmillisen kehno joulutarina, jonka unohtaa heti, kun lopputekstit pyörivät. Elokuvan seikkailu ei viihdytä, sen vitsit eivät naurata, eikä mukana ole edes kunnon jouluhenkeä. Darby Camp ja Judah Lewis ovat yllättävän huonot valinnat päärooleihin, ja heidän vuoksi filmiä on paikoitellen todella hankalaa katsoa. On hienoa, että heidän hahmoilleen on yritetty luoda draamaa ja konfliktia, mutta Camp ja Lewis tekevät niin kömpelöä työtä draamakohtauksissa, että yritys menee täysin hukkaan. Paikoitellen elokuva on jopa myötähäpeällistä seurattavaa. Tarina kierrättää kliseitä, eikä tarjoa minkäänlaista jännitettä joulun pelastamisen onnistumisesta. Digiefektit ovat käsittämättömän surkeat. Tietokoneella toteutetut porot ja tontut pistävät ikävästi silmään aina ollessaan ruudulla, minkä lisäksi selkeä taustakankaan käyttö vie makua hurjemmista lentokohtauksista. Elokuvan ainoa hyvä asia on Kurt Russell, joka suoriutuu oikein mallikkaasti Joulupukin roolista. Aikuiset saattavat kokea riemua nähdessään Russellin Joulupukkina ja lapsille kököt digiefektit menevät luultavasti läpi, mutta silti on hyvin vaikea sanoa, kenelle The Christmas Chronicles on tehty, enkä voi suositella sitä oikeastaan kenellekään.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Christmas Chronicles, 2018, Netflix, 1492 Pictures, Madhouse Entertainment, Wonder Worldwide


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti