Arvostelu: Mortal Engines (2018)

MORTAL ENGINES

Ohjaus: Christian Rivers
Pääosissa: Hera Hilmar, Robert Sheehan, Hugo Weaving, Jihae, Leila George, Stephen Lang, Ronan Raftery, Patrick Malahide, Regé-Jean Page, Colin Salmon, Mark Hadlow, Kee Chan, Sarah Peirse ja Caren Pistorius
Genre: fantasia, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 12

Mortal Engines perustuu Philip Reeven "Kävelevät koneet" -kirjaan ("Mortal Engines") vuodelta 2001. Taru sormusten herrasta -fantasiatrilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) ohjaaja Peter Jackson hankki kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia. Jackson valitsi pitkään hänen kanssa yhteistyötä tehneen Christian Riversin ohjaamaan elokuvan ja leffan kuvaukset alkoivat keväällä 2017. Nyt Mortal Engines on saanut ensi-iltansa ja minun täytyy todeta, etten erityisemmin odottanut elokuvan näkemistä. Reeven kirjat eivät ole minulle tuttuja ja innostuin vain nähdessäni Jacksonin nimen julisteessa, kunnes huomasin hänen toimivan vain tuottajana. Ajattelin kuitenkin antaa leffalle mahdollisuuden, jos siitä vaikka avautuisikin uusi mainio fantasiasarja. Menin katsomaan Mortal Enginesin sen ensi-iltapäivänä Finnkino Itiksen uuteen upeaan IMAX-saliin.

Kaukana tulevaisuudessa tuntemamme maat ovat tuhoutuneet ja kaupungit ovat muuttuneet jättimäisiksi liikkuviksi koneiksi - isot suurvallat metsästävät pienempiä kaupunkeja kerätäkseen niiden osat omaan käyttöönsä. Nuori Hester Shaw keplottelee itsensä liikkuvan Lontoon sisälle, kostaakseen yhdelle sen johtajista, Thaddeus Valentinelle.

Hester Shaw'ta näyttelee itselleni täysin tuntematon Hera Hilmar, joka suoriutuu pääroolin paineista oivallisesti. Hilmarista löytyy oikeanlaista sinnikkyyttä ja tuimaa ilmettä rooliin, ja hänen heikommat hetkensä tulevat vain, kun hänen täytyy sanoa kehnosti kirjoitettuja repliikkejä. Hahmona Hester on hyvin mielenkiintoinen. Hester esitellään erittäin onnistuneesti ja katsojana on välittömästi valmis lähtemään seikkailuun mystisen, punaista huivia arpensa peittona pitävän nuoren naisen kanssa. Läpi elokuvan hahmosta oppii uusia puolia, jotka syventävät häntä ja avaavat, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on.
     Tarinan roistona, Thaddeus Valentinena taas nähdään Hugo Weaving, joka vetää pahiksen roolin tutulla ja turvallisella tavallaan. Weaving on kelpo valinta osaan ja toimiva pahis, muttei koskaan täysin vakuuta siitä, että häntä erityisemmin kiinnostaisi olla mukana leffassa. Hahmona Thaddeus on hieman kömpelösti kirjoitettu, eikä hänen pahuudelleen ole vaivauduttu avaamaan motiiveja. Silti hän ajaa asiansa tarpeeksi hyvin ja aiheuttaa päänvaivaa sankareille.

Kostoreissullaan Hester kohtaa useita erilaisia hahmoja, tärkeimpänä heistä liikkuvassa tuhokone-Lontoossa asuvan Tom Natsworthyn, jota näyttelee Robert Sheehan. Tom työskentelee museossa ja on kiinnostunut maailman tuhoutumista edeltävistä asioista, kunnes hän päätyy mukaan seikkailuun ja yllättäen hän onkin aina haaveillut lentäjän hommista. Alkupäässä leffaa Tom on paikoitellen aika ärsyttävä, aiheuttaessaan jatkuvasti hankaluuksia, mutta hahmo alkaa muuttua pidettävämmäksi, mitä pidemmälle tarina etenee. Sheehan ei kuitenkaan tee kovin kummoista roolisuoritusta.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Thaddeuksen tytär Kate Valentine (Leila George), aika ylimääräiseltä tuntuva Tomin teknikkokaveri Bevis (Ronan Raftery), museon johtaja Pomeroy (Colin Salmon), Lontoon pormestari Crome (Patrick Malahide), liikkuvia kaupunkeja vastustava anarkistitaistelija Anna Fang (laulaja Jihae) ja tämän uskollinen kapteeni Khora (Regé-Jean Page), sekä vapauden puolesta taistelevien johtaja Kwan (Kee Chan). Hahmoja esitellään jatkuvasti lisää ja vaikka monet heistä ovat paljonkin esillä ja saavat omat juonikuvionsa, ei heidän hahmojaan syvennetä tarpeeksi. Joten kun sota vaatii veronsa ihmisuhreissa, ei katsoja pääse mukaan muiden hahmojen suruun.
     Elokuvassa nähdään myös Stephen Langin esittämä salamurhaajaolento Shrike, joka ei tunnu kuuluvan mukaan elokuvaan. Leffa sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen ja sisältää toki fantasiaelementtejä, mutta kun tarinassa ei muuten esiinny yliluonnollisia hahmoja, tuntuu Shrike metsästävän väärässä elokuvassa. Hahmolle on kyllä kirjoitettu oma juonikuvionsa ja hän aiheuttaa lisää kiperiä tilanteita päähenkilöille, mutta silti hän ei vain tunnu toimivan tässä filmissä.

Mortal Engines ei sisällä kovin mielenkiintoisia hahmoja, eikä edes kovin mukaansatempaavaa tarinaa, mutta sen maailma on niin kiehtova, että elokuvaan on erittäin helppo hypätä mukaan. Fantasia- ja scifielokuvissa harmittelen usein sitä, etteivät tekijät jaksa panostaa luodakseen kunnon maailmoja, joilla tuntuisi olevan oma historiansa ja kaikella olisi selkeä paikka siinä maailmassa, joten ilahduin huomatessani, että Mortal Enginesissä oli pitkästä aikaa kiinnostavasti rakennettu miljöö. Jonkinlaisen tuhoisan sodan jälkeen ihmiset ovat rakentaneet kaupunkinsa uudestaan renkaiden päälle ja alkaneet metsästämään toisiaan villissä erämaassa. Filmin maailma tuntuu vahvasti siltä kuin joku olisi yhdistänyt Mad Max -leffat (1979-) Liikkuva linna -animeen (ハウルの動く城 - 2004). Pienen linnan sijaan kaupungit ovat kuitenkin kookkaimmillaan monikymmenkertaisesti isompia ja liikkuva Lontoo kuvastaa hyvin Mortal Enginesin massiivisuutta. Kyseessä on kaikin puolin jättimäinen elokuva. Sen maailma on luotu suureksi ja sen toimintakohtaukset leijuvat mahdollisimman eeppisissä sfääreissä. Elokuva on megalomaaninen ja pauhaavan äänekäs, ja siten täydellinen isolta IMAX-kankaalta katsottavaksi.

Leffan massiivisuus kuitenkin kostautuu, vaikka se tekee katselukokemuksesta oikein viihdyttävän. Mortal Engines on nimittäin alusta loppuun niin jättimäistä tykitystä, ettei siinä ole läheskään tarpeeksi hengitystilaa. Enkä tarkoita vain sitä, että mukana pitäisi olla enemmän rauhallisia, hahmoja paremmin syventäviä hetkiä, vaan että katsojankin pitäisi saada hengähtää hetki, ennen kuin filmi pistää seuraavan mahtipontisen toimintakohtauksen pyörimään. Ja kun vihdoin päästään lopputaisteluun, on leffassa jo nähty niin isoja mättöjä, ettei huipennus enää tunnu kovin hulppealta. Jotenkin on hassua, että kun leffaa oli työstämässä tiimi Taru sormusten herrasta -trilogian takaa - jonka jokainen elokuva kestää kolme tuntia (puhumattakaan nelituntisista pidennetyistä versioista) - ei elokuvan uskalleta antaa kulkea omalla painollaan. Vartti lisää henkilöhetkiä, niin kyseessä olisi heti parempi teos, sillä siten katsoja alkaisi myös oikeasti välittämään tapahtumista, eikä vain viihtyisi kaiken mäiskeen parissa. Kuten jo sanoin, koskettavammat hetket eivät iske, sillä leffa ei tee tarpeeksi hyvää työtä saadakseen katsojan välittämään hahmojen kohtalosta.

Elokuvan tarinakaan ei ole kovin ihmeellinen. Hesterin kostoreissu aloittaa koko homman, mutta se tuntuu unohtuvan vähän väliä, leffan keskittyessä sivujuoniinsa saadakseen mukaan tarinallista sisältöä. Päällekkäisistä juonikuvioista huolimatta tarinaa on kuitenkin hyvin helppo seurata, etenkin kun hahmot selittävät paljon katsojille. Mortal Engines ei siis todellakaan ole mikään uusi Taru sormusten herrasta. Tämä ei varmasti tule jäämään elämään elokuvahistorian merkkiteoksena. Elokuva sisältää selkeitä ongelmia, mutta samalla minun täytyy myöntää, että viihdyin oikein hyvin leffan parissa, etenkin kun se näyttää visuaalisesti niin hienolta. Kotioloissa elokuva ei varmasti ole yhtä tyylikästä katseltavaa kuin IMAX-salissa, mutta kyllä minä ihan sujuvasti katsoisin tämän uudestaan ja ennen kaikkea katsoisin täysin sujuvasti myös jatko-osan, sillä elokuvan maailma on niin kiehtova. Leffa tuntui kuitenkin loppujen lopuksi vain pintaraapaisulta maailman mahdollisuuksista ja itse ainakin voisin katsoa tätä vaikkapa joitain vuosia kestävän televisiosarjan verran.

Käsikirjoituksesta vastaa sama kolmikko kuin Taru sormusten herrasta -leffoista, eli Peter Jackson, Philippa Boyens ja Fran Walsh, miksi onkin outoa, että tarina kiirehtii ja jotkut repliikit ovat todella kömpelöitä. Etenkin leffan vitsit ovat aika kehnoja ja koostuvat lähinnä kasarille kuuluvista one liner -lausahduksista. Ainoat naurahdukset syntyvät museon sisällöstä. Ohjaajan hommissa taas toimii ensikertalainen Christian Rivers, joka työskenteli efektipuolella Taru sormusten herrasta -trilogiassa. Mortal Enginesin ohjaus on selvästi ollut liiankin kova pala Riversille, sillä hänellä on paikoitellen vaikeuksia pitää massiivista pakettia kasassa. Rivers on selvästi ihaillen seurannut Jacksonin työskentelyä, muttei ole löytänyt samaa lujaa otetta kuin esikuvansa. Visuaalisesti kyseessä on kuitenkin todella näyttävä teos. Mortal Engines on taidokkaasti kuvattu; mukana on useita upeita maisemaotoksia ja lähikuvia. Lavasteihin on onneksi panostettu ja kaupunkien kulunut ilme luo heti tunnelmaa siitä, että niissä on asuttu vuosikausia. Maskeeraukset ovat hyvin toteutetut, minkä lisäksi puvustustiimi on saanut paljon hommaa luodessaan nuhjuisia ja tyylikkäitä asuja hahmoille. Digiefektit ovat paikoitellen silmiinpistävät, mutta suurimmaksi osaksi massiiviset kaupungit näyttävät todella hienoilta. Ääniefektit ovat erinomaisesti toteutetut, etenkin taisteluiden aikana. Toisaalta Junkie XL:n säveltämä mahtipontinen musiikki sopii täydellisesti muutenkin näin isoon teokseen, mutta samalla se aiheuttaa aikamoista ähkyä pauhullaan.

Yhteenveto: Mortal Engines on jättimäinen elokuva, joka yrittää peitellä tylsiä hahmojaan ja aika ohutta tarinaansa jatkuvilla mahtipontisilla taisteluillaan ja jyrisevällä äänellään. Lopputaisteluun päästessään elokuva on tarjonnut jo sellaisen tykityskyydin, että ähky tulee helposti. Kyseessä on ongelmainen teos, joka kuitenkin saa tuulta purjeisiinsa todella kiehtovan maailmansa ansiosta. Elokuvan kuvaus tulevaisuudesta on mielenkiintoinen ja Mad Max / Liikkuva linna -yhdistelmä toimii hauskasti. Visuaalisesti kyseessä on erittäin näyttävä filmi niin lavasteidensa kuin efektiensä puolesta. Nopeatempoisesti kulkeva tarina viihdyttää läpi kestonsa, vaikkei saa katsojaa välittämään hahmojen kohtaloista. Hester Shaw on kiinnostava päähenkilö ja Hera Hilmar suoriutuu pääroolista mainiosti, mutta muut näyttelijät eivät tee kovin ihmeellistä työtä. Hugo Weavingin pahis tuntuu sieluttomammalta versiolta The Matrixin (1999) agentti Smithistä. Stephen Langin Shrike-hahmo ei oikein tunnu kuuluvan mukaan leffaan, vaikka jollain tavalla ihan kiinnostava tyyppi onkin. Mortal Engines kallistuu siis keskinkertaisuuden suuntaan, eikä tämä todellakaan ole mikään uusi Taru sormusten herrasta, mutta itse viihdyin elokuvan parissa ja katsoisin mielelläni jatkoa - toivoen tietysti sen olevan laadukkaampi tarinaltaan ja hahmoiltaan. Jos fantasia uppoaa ja leffa vaikuttaa kiinnostavalta, menkää katsomaan Mortal Engines. Ei se maailmaa mullista, mutta IMAX-kankaalta katsottuna sen jättimäisyyttä on mukava ihailla. Visuaalisen hohtonsa leffa menettää varmasti kotona pienemmältä ruudulta katsottuna.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mortal Engines, 2018, Universal Pictures, Media Rights Capital, Scholastic Productions, Silvertongue Films, WingNut Films