PILVILINNA JOKA ROMAHTI
LUFTSLOTTET SOM SPRÄNGDES
Ohjaus: Daniel Alfredson
Pääosissa: Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Annika Hallin, Lena Endre, Anders Ahlbom, Niklas Hjulström, Aksel Morisse, Georgi Staykov, Micke Spreitz, Tomas Köhler, Hans Alfredson ja Lennart Hjulström
Genre: trilleri, draama
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia / Extended TV Version: 3 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 16
Luftslottet som sprängdes, eli suomalaisittain Pilvilinna joka romahti perustuu edesmenneen Stieg Larssonin samannimiseen kirjaan vuodelta 2007. Kirja on kolmas ja viimeinen osa Larssonin Millennium-trilogiasta, jonka Yellow Bird -elokuvayhtiö päätti filmatisoida kerralla kokonaan. Alunperin vain trilogian aloitusosan, Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor - 2009) oli tarkoitus ilmestyä teattereissa, mutta sen saaman suuren suosion vuoksi myös jatko-osat päätettiin pistää leffateatterilevitykseen. Toinen osa Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden - 2009) sai ensi-iltansa jo seitsemän kuukautta ensimmäisen osan jälkeen ja lopulta trilogian huipennus Pilvilinna joka romahti ilmestyi marraskuussa 2009. Elokuva oli pieni hitti, vaikkakin tuotti alle puolet trilogian avausosan lipputuloista. Kriitikot eivät erityisemmin innostuneet leffasta, vaan kutsuivat sitä päätösosaksi, joka ei tyydytä katsojiaan. Itse tutustuin Millennium-trilogiaan kunnolla vasta tänä vuonna. Tulin tietoiseksi sarjasta jo 2009, kun leffat ilmestyivät nopealla tahdilla (kenties liiankin nopealla, ottaen huomioon roimasti pudonneet lipputulot), mutten kiinnostunut niistä tarpeeksi katsoakseni leffat. Kuitenkin kun kuulin, että Millennium-sarjaa jatkanut David Lagercrantzin kirja "Se mikä ei tapa" ("Det som inte dödar oss" - 2015) kääntyisi samannimiseksi elokuvaksi (The Girl in the Spider's Web - 2018), päätin vihdoin katsoa koko leffasarjan läpi. Ostin kerralla nämä ruotsileffat, sekä yhdysvaltalaisen uudelleenfilmatisoinnin The Girl with the Dragon Tattoon (2011). Pidin Miehet jotka vihaavat naisia -elokuvasta todella paljon, mutta Tyttö joka leikki tulella tuotti pettymyksen. Katsoin siis Pilvilinna joka romahti -leffan hieman varautunein mielin.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Miehet jotka vihaavat naisia ja Tyttö joka leikki tulella!
Lisbeth Salander toipuu sairaalassa ja odottaa oikeuskäsittelyään. Samaan aikaan Mikael Blomkvist jatkaa yritystä todistaakseen Lisbethin viattomuuden. Tutkimus pistää Mikaelin salaperäisen järjestön jäljille.
Noomi Rapace palaa viimeistä kertaa Lisbeth Salanderin rooliin, muttei vieläkään saa mitään erityistä tehtäväksi. Lisbeth viettää suuren osan ajastaan joko sairaalassa tai oikeudessa, jolloin hahmon potentiaalia ei päästä hyödyntämään. Loppupäässä Lisbeth onneksi pääsee hieman toimintaan ja näyttämään coolilta punkkari-tyylinsä kanssa, mutta muuten hahmosta on kadonnut se tietty hohto, mikä teki hänestä niin kiehtovan sarjan aloitusosassa. Rapace tekee tietysti parhaansa sen kanssa, mitä hänelle on annettu ja osoittaa jälleen lahjansa näyttelijänä.
Viime vuonna menehtyneen Michael Nyqvistin hahmoa Mikael Blomkvistia onneksi hyödynnetään paljon paremmin kuin Tyttö joka leikki tulella -leffassa. Mikael tuntuu tekevän paljon intensiivisemmin hommia todistaakseen Lisbethin syyttömyyden ja paljastaakseen järjestön kaiken pahan takana, mikä johtaa paikoitellen hyvinkin vaikeisiin tilanteisiin. Valitettavasti tästäkin leffasta puuttuu se erinomainen ydin Miehet jotka vihaavat naisia -elokuvasta, eli Mikaelin ja Lisbethin yhteiset kohtaukset. Kaksikko nähdään yhdessä pari kertaa enemmän kuin viime leffassa, mutta siinä he hädintuskin esiintyivät yhdessä, joten huimaa parannusta ei ole tapahtunut, mikä on suuri sääli.
Elokuvassa nähdään myös muita edellisistä osista tuttuja hahmoja, kuten asianajaja Annika (Annika Hallin) joka nousee isoon osaan puolustaessaan Lisbethiä oikeudessa, Millenniumilla työskentelevä Erika (Lena Endre), Lisbethiä aikoinaan tutkinut tohtori Teleborian (Anders Ahlbom), Lisbethin inhottava isä Zalatsenko (Georgi Staykov), sekä tämän järkälemäinen poika Niedermann (Micke Spreitz). Annikasta saadaan aikaiseksi kiinnostava hahmo, minkä lisäksi kunnolla esiin nostetusta tohtori Teleborianista tehdään pienillä tavoilla kiero äijä.
Yllättäen pidin Pilvilinna joka romahti -elokuvaa parempana kuin Tyttö joka leikki tulella -leffaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole läheskään yhtä mahtava leffa kuin Miehet jotka vihaavat naisia, mutta elokuva piti kuitenkin mielenkiintoni yllä paremmin kuin trilogian keskimmäinen osa. Leffasta löytyy huomattavasti enemmän jännitystä kuin edeltäjästään. Mikaelin tutkimukset johtavat tosiaan pahoihin paikkoihin, minkä lisäksi on jännittävää nähdä, mitä tapahtuu, kun Lisbeth ja Zalatsenko ovat hoidossa samassa sairaalassa. Terminaattoria muistuttava Niedermann on vapaalla jalalla ja osoittaa uhkaavuutensa jo alkuvaiheissa hyvin. Kaiken takana oleva paha järjestö on selvästi valmis ottamaan järeät keinot käyttöön hiljentääkseen Lisbethin, jolloin kaiken aikaa ilmassa leijailee painostava tunnelma. Loppua kohti jännitys vain kasvaa ja yllättävää kyllä, aluksi kuivalta kuulostava oikeuskäsittely onkin erittäin mielenkiintoista seurattavaa.
Vaikka pidin elokuvasta enemmän kuin edellisestä osasta, ymmärrän hyvin kriitikoita, jotka ovat sanoneet, ettei leffa tunnu riittävältä finaalilta trilogialle. Onhan se pakko sanoa, että vaikka oikeuskäsittely onkin kiehtova, on se huipennuksena pettymys, etenkin kun muistelee, kuinka intensiivinen ja ahdistava Miehet jotka vihaavat naisia -elokuvan lopetus oli. Trilogian aloitusosassa palaset loksahtelivat upeasti kohdilleen, eivätkä sen jatko-osat valitettavasti nouse lähellekään samaa tasoa. Vaikka Lisbethin menneisyyden selvittäminen on kiinnostavaa, ei se ole lainkaan yhtä mukaansatempaavaa kuin aloitusosan katoamismysteerin selvittäminen. Useaan otteeseen jatko-osien aikana toivookin, että nekin olisivat itsenäisempiä jännäreitä. Pilvilinna joka romahti -leffaa on myös kritisoitu liiasta pituudesta ja sen ymmärrän oikein hyvin. Elokuvalla on kestoa noin kaksi ja puoli tuntia, ja siitä saisi helposti leikattua kymmenisen minuuttia pois. Vaikka filmissä tapahtuu paljon kiinnostavia asioita, on siinä myös pitkäveteisiä kohtauksia, jotka latistavat tunnelmaa juuri, kun sitä on ehditty nostattaa. Kokonaisuutena kyseessä on siis mainio, vaikkakin kompasteleva teos, joka saa lähinnä toivomaan, että katsoisi sarjan aloitusosaa uudestaan kuin että pääsisi näkemään jatkoa.
Ohjaajana toimii Tyttö joka leikki tulella -leffan ohjaaja Daniel Alfredson, mikä on toimiva ratkaisu, sillä elokuvan ollessa suoraa jatkoa edelliselle osalle, on hyvä että puikoissa pyörii sama tekijä. Alfredson tekee leffan kanssa parempaa työtä ja saa luotua oivallista tunnelmaa mukaan. Käsikirjoittajana toimii yhä Jonas Frykberg, joka on saanut toverikseen Ulf Rydbergin. Kaksikko onnistuu edellistä filmiä paremmin käsittelemään monimutkaista tarinaa ja pitämään pakettia kasassa. Valitettavasti tästäkään elokuvasta ei löydy sarjan aloitusosan vahvaa visuaalisuutta, vaan siitä huomaa usein, että Pilvilinna joka romahti oli alunperin tarkoitus julkaista suoraan televisiossa. Kuvaus on hyvää, muttei mitään ihmeellistä. Leikkaamossa leffaa olisi voinut tiivistellä sieltä sun täältä. Puvustajat ovat päässeet vauhtiin Lisbethin punkkarityylin kanssa ja maskeeraajat ovat tehneet hyvää työtä erilaisten ruhjeiden kanssa. Äänimaailma ei erityisemmin erotu, eivätkä Jacob Grothin kierrättämät musiikit tee enää vaikutusta.
Millennium-leffat kuvattiin mahdollisimman tarkoiksi kopioiksi Larssonin kirjoista, mutta koska leffoille tuli siten liikaa pituutta, tarpeettomammat juonikuviot karsittiin pois ennen kuin elokuvat julkaistiin teattereissa. Vuonna 2010 nämä pidemmät versiot julkaistiin kuusiosaisena minisarjana ja edellisten osien tavoin myös Pilvilinna joka romahti -leffan pidennetty minisarjaversio löytyy Suomessa Blu-raylta ja DVD:ltä. Pidennetty versio kestää hieman yli puoli tuntia kauemmin ja siitä löytyy useita pidennettyjä sekä täysin uusia kohtauksia. Elokuvan alkupää on hieman eri tavalla rakennettu ja pidempi versio keskittyy sivuhahmoihin enemmän. Tyttö joka leikki tulella tavoin tämäkään leffa ei hyödy lisäkestostaan, vaan tuntuu paikoitellen hieman puuduttavalta, mutta toisin kuin Tyttö joka leikki tulella, tätä elokuvaa ei ole tarvinnut venyttämällä venyttää kolmeen tuntiin.
Yhteenveto: Pilvilinna joka romahti on hieman sarjan edellistä osaa parempi elokuva, muttei pääse lähellekään sarjan avausosan tasoa. Filmistä löytyy jännittävää tunnelmaa ja mukavaa mysteerisyyttä, mutta päähenkilö Lisbeth Salanderille ei keksitä lähes lainkaan kiinnostavaa tekemistä. Noomi Rapace joutuu oikein etsimään jotain kiinnostavaa hahmostaan, kun taas Michael Nyqvist pääsee paremmin toimintaan toimittaja Mikael Blomkvistina. Anders Ahlbom vakuuttaa hyvin kierona tohtori Teleborianina. Yllättävää kyllä, puuduttavalta kuulostava oikeuskäsittely onkin erittäin mielenkiintoinen ja pitkäveteiset hetket löytyvät muualta leffasta. Liikapituutta elokuvasta kyllä löytyy ja siitä saisikin helposti pätkittyä lähes vartin pois. Kokonaisuudessaan kyseessä on kelpo huipennus Millennium-trilogialle, vaikka se jättääkin toivomisen varaan useilla osa-alueilla. Hieman harmittaa, että tason pudotus trilogian rautaisen avausosan jälkeen on näin huima, mutta kyllä elokuvasta löytyy todella hyvätkin puolensa. Jos siis pidit sarjan kahdesta edellisestä osasta, kannattaa myös Pilvilinna joka romahti vilkaista. Ensi viikolla siirrymmekin sitten takaisin tarinan alkuun ja katsomme, mitä ohjaaja David Fincher sai aikaan Larssonin tarinasta...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.svenskfilmdatabas.se
Luftslottet som sprängdes, 2009, Yellow Bird, Nordisk Film Sveriges Television, Film i Väst, ZDF Enterprises
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti