MAIJA POPPANEN
MARY POPPINS
Ohjaus: Robert Stevenson
Pääosissa: Julie Andrews, Karen Dotrice, Matthew Gaber, Dick Van Dyke, David Tomlinson, Glynis Johns, Hermione Baddeley, Reta Shaw ja Reginald Owen
Genre: musikaali, lastenelokuva, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia
Ikäraja: S
Walt Disneyn Mary Poppins, eli suomalaisittain Maija Poppanen perustuu P. L. Traversin "Maija Poppanen" -kirjasarjaan, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1934 ja viimeinen vuonna 1988. Elokuvan teko syntyi siitä, että Walt Disneyn tyttäret rakastuivat kirjoihin ja pistivät isänsä lupaamaan tekevänsä filmatisoinnin kirjojen pohjalta. Lupauksen pitäminen tuntui kuitenkin vaikealta, sillä kirjailija Travers ei uskonut leffojen tekevän oikeutta kirjoilleen, eikä uskonut Disneyn onnistuvan tarinan kanssa. Kahdenkymmenen vuoden suostuttelun jälkeen Travers lopulta suostui, kunhan hän sai päättää ratkaisevista juonikuvioista, eikä filmiä toteutettaisi animaationa. Hänen ja Disneyn suhde oli kuitenkin todella epäonnistunut, Disneyn toimiessa vähän väliä oman päänsä mukaan ja lisäämällä animaatiopätkiä ja lauluja mukaan. Kaksikon väleistä ja leffan teosta on tehty todella mainio elokuva Saving Mr. Banks (2013). Lopulta Maija Poppanen sai ensi-iltansa loppukesästä 1964 ja oli erittäin rakastettu teos. Sekä kriitikot että muut katsojat ylistivät elokuvaa ja leffa sai jopa kolmetoista Oscar-ehdokkuutta (mukaan lukien Paras elokuva), joista se voitti viisi. Travers itse kuitenkin vihasi elokuvaa ja teki varmaksi, ettei Disney saisi enää tehdä elokuvia hänen kirjoistaan. Kuitenkin nyt kun Travers on ollut kuolleena parikymmentä vuotta, Disney on julkistanut tekevänsä Maija Poppaselle jatko-osan nimeltä Maija Poppasen paluu (Mary Poppins Returns - 2018), jossa pääosaa esittää Emily Blunt. Itse näin Maija Poppasen lapsena tätini kanssa ja muistan pitäneeni siitä. En ole kuitenkaan yksittäisiä pätkiä lukuunottamatta nähnyt sitä uudestaan, kunnes vuoden 2017 alussa mietin, mitä elokuvia arvostelisin vuodelle 2018. Useiden Disneyn animaatioklassikoiden ohessa mieleeni juolahti, että tässä olisi mainio tilaisuus vilkaista myös yhtiön isoin näytelty teos uudestaan ja kirjoittaa siitä, etenkin jatko-osan ilmestyessä. Katsoinkin Maija Poppasen Viaplaysta tyttöystäväni kanssa kevään viimeisenä päivänä.
Yrjö ja Vilma Pankin lapset Anna ja Mikko aiheuttavat jatkuvasti harmia lastenhoitajille, joita irtisanoutuu jatkuvasti. Tämä kuitenkin muuttuu, kun taloon saapuu Maija Poppanen...
Julie Andrews on erittäin mainio pääosassa Maija Poppasena, joka on tiukka ja tarkka hahmo, mutta myös hupsu ja maaginen. Poppasen taustoja ei elokuvassa erityisemmin avata, vaan hän vain tupsahtaa tuulen mukana Pankin perheen ovelle ja aloittaa heti hommansa. Hahmo on erittäin kiehtova ja katsojana haluaa tietää, mihin kaikkeen hän pystyy. Poppanen kykenee tietty lentämään sateenvarjonsa kanssa, mikä on noussut ikoniseksi asiaksi hahmossa, minkä lisäksi hänellä on laukku, joka vaikuttaa tyhjältä, mutta josta hän voi kaivaa kaiken aikaa lisää esineitä. Poppanen on myös äidillinen, mikä lisää hänen tykättävyyttään lasten silmissä. Kuka tahansa olisi lapsena varmasti halunnut lähteä Maija Poppasen kanssa seikkailemaan.
Anna ja Mikko Pankkina nähdään Karen Dotrice ja Matthew Garber, jotka eivät ole kovin ihmeellisiä näyttelijöitä. Lähinnä heidän tarvitsee vain hämmästellä Maija Poppasen ihmeellisiä taitoja ja iloita kaikesta. Hahmoina sisarukset ovat aika samanlaiset ja kummatkin ovat kaiken aikaa innostuneita erilaisista seikkailuista, joille he pääsevät. Kaksikko on pidettävä, mutta välillä he ovat myös jokseenkin ärsyttäviä. Elokuvassa ei kuitenkaan täysin tule selväksi, miksi he olisivat niin kauheita, että lastenvahdit eivät kestä heitä.
Dick Van Dyke näyttelee Perttua, monitoimimiestä, joka nähdään elokuvan aikana tekemässä useita eri hommia. Välillä hän on yhden miehen orkesteri, välillä taas liitutaiteilija ja välillä nuohooja. Perttu on tuntenut Maija Poppasen jo kauan ja osallistuukin hänen ja lapsien seikkailuihin. Kyseessä on lupsakka hahmo, joka löytää maailmasta paljon hupaisia juttuja ja hän selvästi rakastaa hyvän mielen levittämistä. Van Dyke on erinomainen osassaan ja hänellä riittää energiaa läpi elokuvan. Hän esittää myös pankinjohtajaa, herra Naakkaa.
Lasten vanhempia, Yrjö-isää ja Vilma-äitiä esittävät David Tomlinson ja Glynis Johns. Yrjö on paljon vakavampi tapaus, joka ei pidä yhtään lasten leikeistä, vaan on sitä mieltä, että heidän pitäisi alkaa ymmärtämään aikuisten asioita. Nimensä mukaan Yrjö Pankki työskentelee pankissa, mikä tuntuu olevan hänelle ehkä jopa tärkeämpää kuin oma perhe. Vilma sen sijaan on paljon rennompi ja innokkaampi leikkien suhteen. Hän toimii naisten tasa-arvon puolesta ja yrittää saada naisille äänioikeutta, mikä on todella mielenkiintoinen juonikuvio ja onkin hauska, kuinka elokuvan tapahtumien sekaan on ujutettu tällaista poliittista ajattelua ilman, että se muuttuu saarnaavaksi. Tomlinson ja Johns vetävät erittäin oivalliset roolisuoritukset, vaikka Yrjö ei erityisen pidettävä hahmo olekaan.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Pankin taloudenhoitaja Elli (Hermione Baddeley) ja perheen kokkina toimiva rouva Kampela (Reta Shaw), sekä perheen naapurissa asuva pöhkö amiraali (Reginald Owen), joka ampuu katollaan olevasta tykistä pari kertaa päivässä ilmoittaakseen kellonajan.
Maija Poppasen tarina on mahtava. Katsojaa kiehtoo tietää, minne kaikkialle Poppanen vie lapset ja kuinka hän saa kasvatettua heistä hyväkäytöksiset ja kunnolliset. Kaikkein parasta on kuitenkin, kun alkaa ymmärtämään, kenet Poppanen oikeasti saapui muuttamaan paremmaksi ihmiseksi, mikä tuo paljon syvällisyyttä mukaan filmiin ja todella avaa katsojan silmät. Elokuvassa nähdään paljon viihdyttäviä hetkiä, joissa päähenkilöt tekevät hullunkurisia asioita, kuten kilpailevat karusellihevosilla tai juovat teetä katonrajassa. Leffassa on pääasiassa kevyt ja lämmin tunnelma, hurmaavuudesta puhumattakaan, jolloin hymy nousee huulille ja muutamaan otteeseen pääse nauramaan ihan ääneen. Amiraalin tykkiammuskelut ovat todella hupaisia, kun Pankin perhe joutuu tiettyinä kellonaikoina varmistamaan, etteivät heidän arvotavaransa mene rikki laukauksen aiheuttaman jyrähdyksen voimasta. Homman koomisuutta lisää, että koko juttu näyttää olevan täysin arkista perheelle. Elokuvassa kuullaan myös todella tyhmä vitsi, jolle nauroin vielä leffan näkemisenkin jälkeen. Joihinkin kohtiin on saatu onnistuneesti taianomaisuutta mukaan ja lapsille mukana on tietty tärkeitä opetuksia.
Vaikka Maija Poppanen on selvä ajaton klassikko, mikä periytyy sukupolvelta toiselle ja ihastuttaa sekä lapsia että aikuisia kerta toisensa jälkeen, löytyy siitä ongelmansakin. Elokuvalla on kestoa lähes kaksi ja puoli tuntia, mikä on lastenleffaksi turhankin mittava. Vaikka kaikenlaiset tanssi- ja musikaalinumerot ovatkin veikeitä ja päähenkilöiden seikkailut viihdyttävät, nämä kohtaukset kestävät liian kauan. Joitain hetkiä on venytetty aivan liikaa, jolloin niistä alkaa katoilla hupi ja katsojana lähinnä odottaa siirtymistä seuraavaan kohtaukseen. Elokuvasta voisi helposti leikata noin vartin pois ja silti tarina saisi kulkea täysin omalla painollaan ja rauhassa. Onneksi mukaan mahtuu koskettavia hetkiä ja yllättävänkin syvällinen loppu, mikä saa arvostamaan filmiä enemmän ja rytmitykselliset viat pystyy helpommin katsomaan sormien läpi.
Jos joku ei vielä tiennyt, Maija Poppanen todella on musikaali ja vaikka minua harmittaakin, kuinka Disney kohteli kirjailija Traversia, joka ei halunnut lauluja mukaan, täytyy tunnustaa, että kyseessä on yksi parhaista musikaaleista, minkä olen nähnyt. Ei ole mikään ihme, että tämä leffa on jäänyt elämään, sillä sen laulut jäävät soimaan päässä päiväkausiksi. Oli kyseessä sitten Pertun laulama "Chim Chim Cheree" (joka voitti Oscarin parhaasta alkuperäiskappaleesta), Maija Poppasen lääkkeenottobiisi "A Spoonful of Sugar" tai mitä luultavimmin koko elokuvan tunnetuin hoilotus "Supercalifragilisticexpialidocious", on elokuva täynnä aivan fantastisia lauluja, mitkä nostavat hymyn huulille ja tanssijalan vipattamaan. Lauluissakin käy tosin sitä, että muutama niistä kestää liian pitkään, kuten nuohoojalaulu "Step in Time" ja parin laulun välissä ei ole tarpeeksi hengähdystilaa, mutta suurimmaksi osaksi kappaleet ovat huikeita.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Robert Stevenson, joka on tehnyt pääasiassa hyvää työtä, mutta joka olisi voinut ymmärtää, ettei lastenleffan tarvitse kestää selkeästi yli kahta tuntia. Bill Walshin ja Don DaGradin käsikirjoitus on hieman liian pitkä ja sitä olisi voinut jo lyhentää, jotta tekijät olisivat tajunneet tiivistää kohtauksien kohelluksia lisää. Maija Poppanen on kuitenkin kuvattu hyvin. Elokuvassa on toimivasti yhdistelty oikeita näyttelijöitä ja animaatiota, kun päähenkilöt seikkailevat Pertun taideteoksissa. Animaatioidut eläimet ovat selvästi Disney-henkisiä ja suloisia, etenkin tarjoilijapingviinit ja kisaavat hevoset, joiden vatsat ovat suuret ja jalat ohuet. Jälleen minua harmittaa kirjailija Traversin puolesta, mutta silti täytyy sanoa, että kun kyseessä on Disney-filmi, animaation käyttö aika lailla kuuluukin asiaan. Lavastajat ja puvustajat ovat tehneet hienoa työtä ja elokuvan efektit ovat pääasiassa vielä tänäkin päivänä näyttävät, joten voin vain kuvitella, kuinka mullistava teos tämä oli ilmestyessään 1960-luvulla! Ei ihme, että filmi voitti Oscar-palkinnon tehosteistaan.
Yhteenveto: Maija Poppanen on ajaton ja hurmaava klassikko täynnä ikimuistettavia lauluja. Elokuvan mainio tarina imaisee mukaansa ja lopun iso paljastus tuo todella paljon syvyyttä filmiin ja nostaa sen arvoa entisestään. Mukana on myös paljon hauskoja juttuja, sekä maagisuutta. Efektit ovat kestäneet aikaa yllättävänkin hyvin ja mukana on paljon kaunista kuvastoa. Vaikka minua harmittaa, että Disney puski tahtonsa läpi, eikä kuunnellut kirjailija P. L. Traversia, olen sitä mieltä, että piirrosanimaatio ja laulunumerot sopivat filmiin täydellisesti. Näyttelijät tekevät erittäin mainiota työtä - etenkin Julie Andrews itse Poppasena, Dick Van Dyke monitoimimies Perttuna ja David Tomlinson herra Pankkina. Hieman elokuva kärsii rytmitysongelmista ja jotkut musikaalinumerot eivät tunnu koskaan loppuvan, vaikka aluksi tarjoavatkin paljon hupia. Leffasta saisi helposti leikattua kymmenestä minuutista varttiin pois, jolloin kyseessä olisi entistäkin hienompi paketti. Kestossa on sekin harmillinen ongelma, että tämän päivän lapset, jotka ovat tottuneet lyhyihin ja vauhdikkaisiin leffoihin, eivät välttämättä edes jaksa katsoa tätä loppuun. Silti Maija Poppanen on elokuva, mikä kaikkien kuuluu nähdä ainakin kerran elämässään. Supercalifragilisticexpialidocioukset siis kaikille ja Maija Poppasen paluuta odottelemaan!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2017 - Muokattu 9.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
Mary Poppins, 1964, Walt Disney Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti