Arvostelu: Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 1997)

TIEDÄN MITÄ TEIT VIIME KESÄNÄ

I KNOW WHAT YOU DID LAST SUMMER

Ohjaus: Jim Gillespie

Pääosissa: Jennifer Love Hewitt, Sarah Michelle Gellar, Ryan Philippe, Freddie Prinze Jr., Johnny Galecki, Bridgette Wilson, Anne Heche, Stuart Green ja Muse Watson

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 16

I Know What You Did Last Summer, eli suomalaisittain Tiedän mitä teit viime kesänä perustuu löyhästi Lois Duncanin samannimiseen kirjaan vuodelta 1973. Elokuvan työstäminen käynnistyi jo 1980-luvulla, kun tuottaja Erik Feig sai Mandalay Entertainment -yhtiön hankkimaan kirjan elokuvaoikeudet ja pestasi Kevin Williamsin työstämään käsikirjoituksen. Tuotanto käynnistyi kuitenkin tosissaan vasta, kun Williamsin käsikirjoittama Scream (1996) nousi kehutuksi jättihitiksi. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 1997 ja lopulta Tiedän mitä teit viime kesänä sai ensi-iltansa jo muutamaa kuukautta myöhemmin, lokakuussa 1997. Elokuva ei voittanut kriitikoita puolelleen, mutta siitä muodostui menestys lippuluukuilla. Itse en ole koskaan aiemmin katsonut Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvia ja olen lähinnä tiennyt leffoista Scary Movie -parodian (2000) kautta. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoin Tiedän mitä teit viime kesänä eräänä kesäisenä iltana. 

Juhliessaan itsenäisyyspäivää, pienen kalastajakaupungin neljä nuorta ajavat vahingossa ihmisen yli, tappaen tämän. Nuoret vannovat pitävänsä tapahtuneen salassa, mutta joku on saanut vihiä kuolemasta, sillä vuotta myöhemmin joku ryhtyy vainoamaan nuoria.

Jennifer Love Hewitt ja Freddie Prinze Jr. näyttelevät rakastavaisia Julieta ja Rayta, Ryan Philippen ja tuohon aikaan juuri kuuluisaksi Buffy, vampyyrintappaja -sarjasta (Buffy the Vampire Slayer - 1997-2003) nousseen Sarah Michelle Gellarin esittäessä näiden ystäväpariskuntaa Barrya ja Heleniä. Julie on hieman vaisumpi tapaus, Helenin ollessa kuuluisuutta havitteleva ja juuri paikallisen missikisan, Kalakuningatar-tittelin voittaja. Samalla lailla Ray on maltillisempi tyyppi, kun taas Barry on huomattavasti äkkipikaisempi, haastaen riitaa minkä ehtii. Nämä neljä nuorta ovat tarpeeksi erilaiset persoonat ja he muodostavat ihan menevän poppoon, jonka edesottamuksia ryhtyy seuraamaan kiinnostuneena. Kun eräänä itsenäisyyspäivänä nuoret vahingossa ajavat tuntemattoman miehen päältä, on tapahtuneella erilaiset vaikutukset jokaiseen heistä. Hewitt, Prinze Jr., Philippe ja Gellar ajavat kaikki oivallisesti asiansa rooleissaan, etenkin Hewitt ja Gellar, jotka muovautuvat eniten tapahtumaketjun aikana.

     Elokuvassa nähdään myös myöhemmin Rillit huurussa -sarjan (The Big Bang Theory - 2007-2019) myötä kuuluisuuteen noussut Johnny Galecki Julieen ihastuneena Maxina, Bridgette Wilson Helenin siskona Elsana ja Anne Heche kuolleen miehen siskona Missynä. Sivunäyttelijätkin ovat vähintään kelvollisia osissaan, joskin kukaan ei tee mitään erityistä vaikutusta.

Tiedän mitä teit viime kesänä oli ilmestyessään kassamagneetti, mutta kriitikoilta se sai huomattavasti nuivemman vastaanoton kuin Kevin Williamsin kynäilemä kauhuleffa Scream vuotta aiemmin. Monet kritisoivat Williamsin työtä tässä, osa aiheellisesti ja toiset hieman kömpelösti. Osa mielsi Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvan tylsäksi kopioksi Screamista, mitä itse en voi allekirjoittaa. Vaikka kummatkin ovat slasher-leffoja, ovat ne lopulta varsin erilaisia toisistaan, Screamista löytyvien huumorin ja itseironisten metatasojen kautta. Jotkut kriitikot sitten taas nimenomaan kritisoivat, että Tiedän mitä teit viime kesänä tuntuu hassusti juuri sellaiselta elokuvalta, jollaisia Williams parodioi Screamissa. Tästä olen samaa mieltä, mutta sitten pitää kuitenkin muistaa, että Williams oli kirjoittanut tämän leffan kauan ennen Screamia.

Omasta mielestäni Tiedän mitä teit viime kesänä jää toki kauas Screamin nerokkuudesta, mutta pidin sitä silti oikein toimivana teinikauhurainana. Se on oivallisen jännittävä ja seasta löytyy pari erittäin toimivaa takaa-ajoa koukkukätisen murhaajan kanssa. Finaali on muuten tehokkaan tiivistunnelmainen, mutta erään hahmon jatkuva typerä kirkuminen käy kieltämättä hermoille. On myös mielenkiintoista ryhtyä selvittämään mysteeriä, että kuka oikein onkaan teinien perässä? Elokuvan vahvinta antia on lopulta sen moraalinen dilemma. Teinit syyllistyivät tappoon, joten onko heitä jahtaava tyyppi oikeutettu tekoihinsa? Katsoja pistetäänkin pohtimaan, kenen puolella tässä oikeasti pitäisi olla ja juuri tämä pohdinta nostaa Tiedän mitä teit viime kesänä -leffaa monien muiden vastaavien slashereiden yläpuolelle.

Elokuvan ohjaajaksi valikoitui Kevin Williamsin toiveesta Jim Gillespie, joka teki leffassa debyyttinsä pitkän elokuvan ohjaajana. Gillespie rakentaa ilmapiiriä oivallisesti, tehden elokuvasta jännittävän ja mysteerisen, mitä vain tehostaa John Debneyn musiikki. Teknisiltä ansioiltaan Tiedän mitä teit viime kesänä on myös kelvollinen. Se on ihan hyvin kuvattu ja leikattu kasaan niin, ettei vajaan tunnin ja kolmen vartin kesto tuntu missään kohtaa liialliselta. Lavasteet ovat oivat, puvustus mainiota ja maskeeraukset toimivat hyvin. Äänimaailma on menevästi rakennettu, eikä se luota liikaa pelkkiin kovaäänisiin böö-pelotteluihin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

I Know What You Did Last Summer, 1997, Mandalay Entertainment, Original Film, Summer Knowledge LLC

Arvostelu: Last Action Hero (1993)

LAST ACTION HERO

Ohjaus: John McTiernan

Pääosissa: Austin O'Brien, Arnold Schwarzenegger, Charles Dance, Robert Prosky, Frank McRae, Tom Noonan, Anthony Quinn, Bridgette Wilson, F. Murray Abraham, Mercedes Ruehl, Art Carney, Ian McKellen, Tina Turner, Robert Patrick, Sharon Stone, Maria Shriver, Jim Belushi, Jean-Claude Van Damme, Chevy Chase ja Danny DeVito

Genre: toiminta, komedia, fantasia

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 16

Last Action Hero on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintakomedia. Zak Penn ja Adam Leff saivat idean uudenlaisesta toimintaelokuvasta, joka parodioisi lajityypin kliseitä. Kaksikko sai ideansa myytyä, mutta heidän käsikirjoitustaan muovattiin useaan otteeseen muun muassa Shane Blackin ja Carrie Fisherin toimesta, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät. Kuvauksissa koettiin suuria ongelmia niskaan hengittävien studiopomojen taholta ja leffaa muovattiin paljon myös jälkitöissä. Lopulta Last Action Hero sai maailmanensi-iltansa 13. kesäkuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu kassamagneetti, vaan se jäi parikymmentä miljoonaa dollaria tappiolle. Leffa ei myöskään ollut kriitikoiden mieleen ja se sai kuusi Razzie-ehdokkuutta (huonoin elokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus, uusi tähti ja laulu), voittamatta niistä kuitenkaan ainuttakaan. Vuosien varrella filmin arvostus on kuitenkin noussut ja nykyään sitä pidetään väärinymmärrettynä kulttiklassikkona. Itse näin Last Action Heron joskus lapsena ja pidin siitä. Olen omistanut sen Blu-raylla parisen vuotta, mutten ollut vielä katsonut sitä uudestaan, kunnes huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin katsoa, toimiiko elokuva yhä aikuisiällä, vai oliko se alkuperäisen lyttäyksensä ansainnut.

Toimintaelokuvien innokas fani Danny saa käsiinsä leffalipun, jolla hän pääsee katsomaan uusimman "Jack Slater" -rainan ennakkoon. Taianomainen lippu kuljettaa Dannyn kuitenkin valkokankaan läpi mukaan elokuvaan, missä hän pääsee seikkailemaan suosikkisankarinsa kanssa.

Austin O'Brien näyttelee Danny Madigania, nuorta poikaa, jolla ei ole kavereita ja joka jatkuvasti lintsaa koulusta mennäkseen katsomaan Arnold Schwarzeneggerin tähdittämiä toimintaelokuvia paikalliseen elokuvateatteriin. Eräänä päivänä koneenhoitaja Nick (Robert Prosky) antaa Dannylle maagisen leffalipun, jonka kanssa hän voisi päästä näkemään ennakkoon Schwarzeneggerin tähdittämän "Jack Slater IV" -leffan. Lippu kuitenkin viskaa Dannyn suoraan valkokankaasta läpi mukaan elokuvaan! Näin lapsesta pitäen elokuvien suurkuluttajana koin Dannyn helposti samaistuttavana heppuna. Koulupäivät turhauttivat, kun lähimmässä Finnkinossa olisi pyörinyt uusin Marvelin tai DC:n sarjakuviin perustuva elokuva tai vaikka uusi Harry Potter. Dannysta on helppo pitää, vaikka O'Brien onkin paikoitellen aika rasittava ja kehno roolissa.

     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Arnold Schwarzenegger, joka näyttelee Schwarzeneggerin esittämää toimintasankari Jack Slateria. Slaterista on tarkoituksella kirjoitettu mahdollisimman kova äijä, joka pistää pahiksia kumoon noin vain, murjoo korneja repliikkejä ja näyttää kaiken aikaa coolilta. Schwarzenegger istuu osaan tietty kuin valettu. Slater kuitenkin poikkeaa Schwarzeneggerin aiemmista toimintasankareiden rooleista siten, että kyseessä on satiiri hänen aiemmista hahmoistaan. Onkin hauska, että hän on suostunut naljailemaan aiempien filmiensä kustannuksella, silti näyttäen, kuinka paljon ne hänelle merkitsevät.

Lisäksi elokuvassa nähdään Mercedes Ruehl Dannyn äitinä, sekä Frank McRae, Anthony Quinn, Charles Dance, F. Murray Abraham, Bridgette Wilson ja Tom Noonan kuvitteellisessa "Jack Slater" -leffassa esiintyvinä poliisipäällikkö Dekkerinä, rikollispomo Tony Vivaldina, palkkatappaja Benedictinä, Slaterin kaverina Practicena, Slaterin tyttärenä Whitneynä ja murhaaja Ripperinä. Moni Schwarzeneggerin kanssa aiemmin esiintynyt näyttelijä, kuten Sharon Stone, Robert Patrick, Danny DeVito, Jean-Claude Van Damme ja Sylvester Stallone tekevät pienet cameot leffassa. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Dance häijyn lasisilmäisen tappajan osassa. Prosky on varsin sympaattinen iäkkään elokuvateatterityöntekijän roolissa.

Minun on kyllä todettava, että liityn niiden joukkoon, jotka kokevat, että ilmestyessään Last Action Hero ymmärrettiin täysin väärin ja lytättiin siksi harmillisesti. Löytyyhän leffasta toki ongelmansa, kuten paikoitellen aika huono lapsinäyttelijä, mutta muuten filmi on erittäin mainio. Se sisältää todella nokkelan idean ja sen tapa liikkua metatasoilla on melkeinpä nerokas. Vuonna 1993 metatasoilla liikkuminen ei kuitenkaan ollut erityisen tuttu konsepti ja voin kuvitella, että toimintaelokuville piikittelevä toimintasatiiri ei mennyt läpi - erityisesti kun filmi vielä markkinoitiin tavanomaisena Schwarzenegger-blockbusterina.

Tarinat, joissa nuorukainen napataan arkisesta maailmasta ja heitetään tämän ihailemaan fiktiiviseen maailmaan, eivät tietenkään olleet mitään uutta vuonna 1993, mutta Last Action Hero hyödynsi tuttua kaavaa omaperäisin keinoin. Läpi leffan toimintagenren kliseitä nostetaan esille naureskellen ja elokuvan aikana saa hekotella useaan otteeseen. Slaterin lausumat vuorosanat ovat jatkuvasti tarkoituksellisen kökköjä, oikein korostaen, millaista kamaa kasarin toimintarainat tarjosivat. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään keskisormi toimintagenrelle, vaan pikemminkin pilke silmäkulmassa rustattu rakkauskirje. Vähän niin kuin muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt kauhuteos Scream (1996) - joskin ei yhtä onnistunut kuin se.

Vaikka elokuvasta voikin huomata selviä vaikutteita muista teoksista, ei Last Action Hero ole parodia. Se on tuotantohelvetistään johtuneista vioistaankin huolimatta toimivasti omilla jaloillaan seisova toimintaseikkailu, joka imaisee katsojan heti mukaansa. Varmasti itse kukin on elokuvia katsoessaan tai vaikkapa kirjoja lukiessaan haaveillut pääsevänsä itsekin mukaan tarinaan ja niinpä on mielenkiintoista nähdä, kun niin käy. Last Action Hero viihdyttää varsin passelisti läpi kestonsa. Huumorin lisäksi siitä löytyy muutama oikein tyylikäs toimintakohtaus. Montaa Arska-fania jäi harmittamaan, että leffa tehtiin lapsikatsojia ajatellen verettömästi ja kiroilematta, mutta itseäni se ei haittaa ja lapsiystävällisyydestä jopa revitään muutama lisävitsi, esimerkiksi kohtauksessa, jossa Danny yrittää saada Slaterin kiroilemaan, mutta tämä ei kykene siihen. Loppupäässä elokuva menettää osan viihdyttävyydestään, mutta toimii silti passelisti viimeminuuteille saakka.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John McTiernan, joka oli tehnyt aiemmin aivan mahtavat toimintaelokuvat Predator - saalistajan (Predator - 1987) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988), sekä jännittävän Punaisen lokakuun metsästyksen (The Hunt for Red October - 1990). Voin vain kuvitella, kuinka Arska-fanit ovat menneet innoissaan katsomaan Last Action Heroa, McTiernanin ja Schwarzeneggerin yhdistettyä voimansa toistamiseen ja pettyneet, kun lopputuloksena ei olekaan brutaali toimintateos, vaan perheystävällisempi hassuttelu. McTiernan hoitaa homman tässäkin oivallisesti ja pilke silmäkulmassa. Kirjoittajalta toiselle siirtynyt käsikirjoitus on lopulta toimiva, vaikka siinä olisi potentiaalia lopussa vielä villimpiin hetkiin. Last Action Hero on myös hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Jälkimmäinen hoidettiin kiireessä, mutta homma toimii silti. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Kyseessä oli muuten ensimmäinen filmi, joka hyödynsi ääniformaattia, josta muodostuisi lopulta 7.1-ääni. Michael Kamenin musiikit ovat mainiot, kuten myös leffassa hyödynnetyt kappalevalinnat. Vuonna 1993 elokuvan soundtrack otettiinkin huomattavasti paremmin vastaan kuin itse elokuva.

Yhteenveto: Last Action Hero on erittäin mainio ja ilmestyessään täysin väärinymmärretty elokuva, jolle ehdottomasti kannattaa näin 30 vuotta myöhemmin antaa uusi mahdollisuus. Kyseessä on todella vekkuli toimintaseikkailu, jonka tarina nappaa täysillä mukaansa ja joka liikkuu etenkin omana aikanaan erittäin hupaisasti meta-tasoilla. Pilke on ollut silmäkulmassa elokuvaa tehdessä ja läpi leffan on luvassa hauskoja hetkiä toimintagenren kliseiden kustannuksella. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään puhdas parodia, vaan pikemminkin itsetietoinen rakkauskirje lajityyppiä kohtaan. Arnold Schwarzenegger on tietty täydellinen esittämään machomies Jack Slateria, mutta Austin O'Brien jää hieman rasittavaksi Dannyna. Tekniseltä puoleltaan elokuva on oivallinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi etenkin loppupäässä hieman viilausta. Tiettyine heikkouksineenkin Last Action Hero on mielestäni huomattavasti parempi elokuva kuin millaisena se otettiin vastaan 30 vuotta sitten. Suosittelenkin elokuvaa kaikille Arska-faneille - kunhan vain pystyy näkemään idolinsa myös hupsumman linssin kautta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Last Action Hero, 1993, Columbia Pictures, Oak Productions

Arvostelu: Mortal Kombat (1995)

MORTAL KOMBAT

Ohjaus: Paul W. S. Anderson

Pääosissa: Robin Shou, Linden Ashby, Bridgette Wilson, Cary-Hiroyuki Tagawa, Christopher Lambert, Talisa Soto, Trevor Goddard, Chris Casamassa, François Petit, Tom Woodruff Jr., Kevin Michael Richardson ja Frank Welker

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 16

Mortal Kombat perustuu samannimiseen videopelien sarjaan, mikä käynnistyi vuonna 1992. Elokuvatuottaja Lawrence Kasanoff oli vierailemassa pelin luoneella Midway Gamesilla, kun pelintekijät esittelivät hänelle uuden pelinsä. Kasanoff innostui pelistä ja hankkikin pian sen elokuvaoikeudet. Kuvaukset alkoivat elokuussa 1994 ja lopulta Mortal Kombat ilmestyi elokuvateattereihin vuotta myöhemmin. Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaiset arviot, mutta lippuluukuilla se oli valtava hitti. Leffa on vuosien varrella kerännyt itselleen oman fanikuntansa ja se on saavuttanut kulttistatuksen. Itse en ole koskaan pelannut Mortal Kombat -pelejä tai nähnyt tätä elokuvaa. Kuitenkin nyt kun on ilmestymässä uusi Mortal Kombat -elokuva (2021), päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla edes tämän vanhan filmatisoinnin. 

Veljensä kuoleman kostamista himoitseva Liu Kang, toimintanäyttelijä Johnny Cage ja huippuagentti Sonya Blade kutsutaan mystiselle saarelle taistelemaan Mortal Kombat -turnauksessa toisen maailman valloittajaolentoja vastaan.

Robin Shau näyttelee Liu Kangia, jonkin sortin munkkiryhmän taakseen jättänyttä (leffa ei kauheasti vaivaudu selittelemään tätä) miestä, joka on menettänyt veljensä ja janoaa nyt kostoa. Linden Ashby taas esittää Johnny Cagea, toimintastaraa, joka on joutunut huonoihin otsikoihin ja etsii nyt keinoa nostaa maineensa takaisin korkeuksiin. Alunperin Cameron Diazin oli tarkoitus esittää Sonya Bladea, mutta hän satutti juuri ennen kuvauksia ranteensa, joten hänet täytyi korvata pikaisesti Bridgette Wilsonilla. Sonya on jonkinlainen agentti tai sotilas, muttei harmillisesti oikein pääse esittelemään näitä kykyjään, miestaistelijoiden pyrkiessä jatkuvasti varastamaan mahdollisen valokeilan häneltä. Liulle ja Johnnylle annetaan jotain mielenkiintoista sisältöä, mutta lopulta pääkolmikko jää täysin yksiulotteiseksi ryhmäksi. Heidän näyttelijänsä tekevät tarpeeksi kelvollista työtä - lähinnä toimintakohtauksissa, joissa Shau ja Ashby pistivät itsensä niinkin isosti likoon, ettei kuvauksista ilman vammoja selvitty.

Elokuvassa nähdään myös Christopher Lambert koomisessa roolissa ukkosenjumala Raidenina, joka jorisee viisauksia pääkolmikolle, Cary-Hiroyuki Tagawa velho Shang Tsungina, joka aikoo voittaa Mortal Kombatin ja siten myös meidän maailmamme herruuden Keisarilleen, Talisa Soto kymmentuhatvuotisena prinsessa Kitanana, sekä Chris Cassama ja François Petit yliluonnollisia kykyjä hallitsevina Scorpionina ja Sub-Zerona. Mukana on myös aika kömpelösti liikkuvan nuken avulla toteutettu nelikätinen Goro-jättiläinen (äänenä Kevin Michael Richardson), sekä hirvittävän huonoilla tietokonetehosteilla luotu lisko-olio Reptile. Pelisarjan faneille on varmasti ilahduttavaa nähdä omat suosikit valkokankaalla. Itse lähinnä pidin monia hahmoista huvittavina, etenkin Raidenia, josta ei oikein tiedä, kuinka tosissaan Lambert roolinsa ottaa. Tagawasta löytyy häijyyttä pahikseksi ja ovathan Scorpionin ja Sub-Zeron asut päheät.

Mortal Kombat ei niinkään vaadi pelien pelaamista, jotta siitä voi nauttia, vaan enemmänkin sen, että elokuvan näki silloin 1990-luvulla nuorena. Itselläni ei tosiaan ole minkäänlaista nostalgista sidettä koko hommaan ja niinpä katsottuna nyt 25 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen, Mortal Kombat ei paljoa onnistunut tarjoamaan. Siitä löytyy omat onnistumisena, kuten aivan törkeän kova tunnusmusiikki, joka jää jumputtamaan päässä aikamoisena korvamatona, sekä tietty vahva videopelimäinen henki. Leffaa ei ole lähdetty tekemään liian vakavamieleisesti, vaan sopivasti kieli poskessa. Ei se mikään puhdas komedia ole ja paikoitellen se muuttuu hieman synkäksikin, mutta tekijöillä on selvästi ollut hauskaa leffaa kuvatessaan. Pariin otteeseen elokuvan täysin pöljä ja korni toteutus onnistui jopa viihdyttämään.

Elokuvan ongelmat eivät ole niinkään siinä, kuinka urpo ja juustoinen filmi se on, vaan lähinnä sen yksiulotteisissa hahmoissa ja tarinassa. Tai siis, jos elokuvan ohutta juonta voi tarinaksi kutsua. Toisaalta kun pohjana on peli, jossa lähinnä vain vedetään vastustajaa turpaan, kannattaako elokuvasovituksessa kovin monimutkikasta tarinaa edes yrittää rakentaa? Ongelma on enemmänkin se, kuinka köykäisesti se vähäinenkin tarina on rakennettu. Hahmot esitellään pikakelauksella, jotta heidät voi mahdollisimman nopeasti heittää turnaukseen tappelemaan epäreiluilla kyvyillä varustettuja vastuksia vastaan. Jos elokuva syventyisi paremmin pääkolmikkoon ja mytologiaan Outworldista, olisi se jo parempi teos. Aina välillä Raiden saapuu kertomaan pari tarpeellista tietoa, mutta siihen se oikeastaan jää. Mortal Kombat on pelkkää pintaa, ilman erityistä sisältöä. En nyt sano, että tästä olisi pitänyt yrittää tehdä mitään parhaan elokuvan Oscar-ehdokasta, mutta tekijät olisivat voineet rohkeammin uppoutua pintaa syvemmälle. Paremmin esitellyt hahmot ja mytologia saisivat katsojan innostumaan enemmän, kun turpaanveto alkaa.

Elokuvan on ohjannut Paul W. S. Anderson (joka tosin tätä leffaa tehdessä kulki vielä nimellä Paul Anderson), joka on tämän jälkeen tehnyt myös mm. pelileffa Resident Evilin (2002) ja muutaman sen jatko-osista, Alien vs. Predatorin (2004) ja uusimman Kolme muskettisoturia -filmatisoinnin (The Three Musketeers - 2011) kymmenen vuoden takaa. Mortal Kombat oli sis pelkkä ensimmäinen osoitus siitä, että Anderson on parhaimmillaankin vain keskinkertainen elokuvantekijä. Andersonin ohjaus on kömpelöä ja hänen luomansa tunnelma läpikotaisin hömelö. Eipä Kevin Droneynkaan käsikirjoitusta voi kehua tai Martin Hunterin leikkaustaitoja. Sentään mukana on ihan tyylikästä kuvausta, mainioita lavasteita ja oivallisia asuja. Erikoistehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä jo parikymmentä vuotta sitten. Äänimaailma on kelvollinen ja kuten jo tulikin todettua, elokuvan ehdottomasti parasta antia on The Immortalsin tykittelevä tunnusmelodia, mikä lähtee soimaan heti leffan ensisekunneilla ja kuullaan onneksi monta kertaa pitkin filmiä. Biisi on niinkin kova, että kuuntelin sitä tauotta koko tämän arvostelun kirjoittamisen ajan.

Yhteenveto: Mortal Kombat on kehno toimintapläjäys, mikä toimii lähinnä nostalgiannälkäisille ysärilapsille, jotka innostuivat elokuvasta sen ilmestymisen aikaan. Itse jouduin etsimällä etsiä siitä positiivista sanottavaa. Tykittävä korvamato-tunnusmusiikki on ehdottomasti parasta koko leffassa, minkä lisäksi täytyy myöntää, että tietty videopelimäisyys on onnistuttu siirtämään peleistä elokuvaan ja muutamat kohdat onnistuivat jopa viihdyttämään kaikessa hölmöydessään. Rakenteeltaan leffa on todella kömpelösti kirjoitettu ja leikattu, eikä mitään vaivauduta pohjustamaan tarpeeksi, jotta hahmojen (tai maailman) kohtalo kiinnostaisi, kun turpaanveto alkaa. Pääkolmikossa olisi potentiaalia, mutta huonon käsikirjoituksen kanssa se vähä valuu hukkaan. Näyttelijät eivät ole kaksisia rooleissaan ja Lambertin viisaan tietäjän osa on jopa lähinnä kiusallinen. Erityisen kiusallisia ovat kököt tietokonetehosteet, joita ajan julmat hampaat ovat nakerrelleet ahkerasti. Etenkin Reptile-olento on naurettavan surkuhupaisa ilmestys. Paul W. S. Anderson osoittaa elokuvassa kertaheitolla "lahjansa" ohjaajana ja onkin pitänyt visusti uransa hyvin pitkälti samanlaisena tähän päivään asti. 

"Fatality!"

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mortal Kombat, 1995, New Line Cinema, Threshold Entertainment