Greenland 2: Migration (2026) - elokuva-arvostelu

GREENLAND 2: MIGRATION

Ohjaus: Ric Roman Waugh

Näyttelijät: Gerard Butler, Morena Baccarin, Roman Griffin Davis, Amber Rose Revah, Trond Fausa Aurvåg, William Abadie, Nelia Valery Da Costa, Ken Nwosu, Sophie Thompson, Tommie Earl Jenkins, Gina Gangar ja Nathan Wiley

Genre: jännitys, draama

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Ric Roman Waugh'n ohjaama katastrofielokuva Greenland (2020) oli tarpeeksi iso menestys kotijulkaisunsa myötä, että sille päätettiin tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt Greenland 2: Migration saapuu elokuvateattereihin myös Suomessa. Itse mielsin ensimmäisen Greenlandin kelpo katastrofileffaksi, mutta yllätyin, kun luin sen saavan jatkoa, sillä en kokenut elokuvan tarvitsevan sellaista. Maailmalta kantautunut vaisu vastaanotto ei juuri saanut minua innostumaan, mutta kävin silti ihan uteliaana katsomassa Greenland 2: Migrationin sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

On kulunut viisi vuotta siitä, kun Clarke-komeetta iskeytyi maahan. Grönlannissa sijaitsevan bunkkerin tuhoutuessa mannerlaattojen liikkumisen myötä, Garrityn perheen täytyy suunnata kohti Etelä-Ranskaa, missä sijaitsevan kraatterin uskotaan olevan uuden elämän alkupiste.

Gerard Butler ja Morena Baccarin palaavat rooleihinsa John ja Allison Garrityksi, kun taas heidän poikanaan Nathanina nähdään tällä kertaa Jojo Rabbitista (2019) tuttu Roman Griffin Davis. Ensimmäisen Greenland-elokuvan aikana Garrityt onnistuivat matkaamaan tuhoutuvan maailman läpi Grönlantiin ja siellä sijaitsevaan turvabunkkeriin. Nyt viisi vuotta myöhemmin perhe on asettunut aloilleen. John on yksi uskaliaista, jotka nousevat maan pinnalle etsimään hyödyllisiä tarvikkeita, kun taas Allison on päässyt osaksi neuvostoa, joka päättää bunkkerin asioista. Paniikki tosin alkaa taas, kun mannerlaattojen liikkuminen tuhoaa bunkkerin ja pistää perheen jälleen tien päälle. Butler ja Baccarin suoriutuvat toistamiseen menevästi osistaan ja Davis on passeli valinta nyt teini-ikäiseksi Nathaniksi.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Amber Rose Revah ja Trond Fausa Aurvåg bunkkerissa eläneinä ja Garrityjen matkaan lähtevinä tohtori Aminana ja Adam Shaw'na, sekä muun muassa Ken Nwosu, William Abadie ja Nelia Valery Da Costa ihmisinä, joihin perhe matkansa varrella törmää. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, mutta heidän hahmonsa jäävät aika yhdentekeviksi.

Maailmanlopputarinoita on kerrottu ja nähty jo pitkään, mutta minusta tuntuu, että tällaisten tuhojen jälkiseuraamuksia on alettu esittämään vasta viime aikoina. Sarjoissa, kuten Siilossa (Silo - 2023-), Falloutissa (2024-) ja Paradisessa (2025-) on nähty erilaisten syiden takia tuhoutunut planeettamme, missä ihmiskunnan rippeet ovat selvinneet maanalaisissa bunkkereissa ja nousevat selvittämään, voiko maan pinnalla jälleen elää. Tästä on kyse myös Greenland 2: Migrationissa. Kun turvapaikaksi luultu Grönlanti osoittautuukin pettymykseksi, on aika löytää uusi toivo tulevaisuudelle jostain muualta.

Kun elokuva on hetkensä kerrannut elokuvien välissä tapahtunutta, se pistää aika nopeasti Garrityt takaisin vaaralliselle matkalle. Tekijät ovat keksineet ties mitä vastoinkäymisiä hyökyaalloista laskeumamyrskyihin ja ryöstelevistä ihmisistä hurjiin rotkoihin, joiden ylittämiskohtaus tekee takuulla pahaa korkean paikan kammoisille. Periaatteessa jännittävä reissu kuitenkin vesittyy hieman sillä, mikä kiire tekijöillä on viskata hahmoja skenaariosta toiseen. Potentiaalisesti tiivistunnelmaiset kohtaukset lähes juostaan läpi ja ne tuntuvat enemmän hahmojen matkaa hetkellisesti viivästyttäviltä häiriötekijöiltä kuin todellisilta hengenvaarallisilta tilanteilta. Matkan varrella kohdattuja hahmoja esitellään ja tapetaan niin nopeaan tahtiin, että nämä kuolematkin hoidetaan pois alta olankohautuksella. Greenland 2: Migrationissa olisi ainesta parempaan, mutta tällaisenaan se jää lähinnä aika keskinkertaiseksi tapaukseksi. Kenties tämäkin olisi toiminut paremmin sarjaformaatissa kuten aiemmin mainitsemani teokset.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tapaan Ric Roman Waugh, joka rakentaa ilmapiiriä kelvollisesti. Chris Sparlingin ja Mitchell LaFortunen työstämä käsikirjoitus jää kiinnostavista skenaarioista huolimatta aika pinnalliseksi ja vaisuksi, mitä ei auta leffan saksittu leikkaustapa. Greenland 2: Migration on kuitenkin ihan toimivasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeerauksetkin näyttävät päteviltä. Tietokonetehosteet toimivat vakuuttavasti, etenkin taustalle loihditut tuhoutuneet kaupunkienrippeet. Äänimaailma rymisee hyvin, David Buckleyn säveltämien musiikkien säestäessä matkaa eri tilanteisiin passelisti sopien.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Greenland 2: Migration, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2026, Anton, CineMachine Media Works, G-BASE, STX Entertainment, Thunder Road Pictures

Arvostelu: Neljät häät ja yhdet hautajaiset (Four Weddings and a Funeral - 1994)

NELJÄT HÄÄT JA YHDET HAUTAJAISET

FOUR WEDDINGS AND A FUNERAL

Ohjaus: Mike Newell

Pääosissa: Hugh Grant, Andie MacDowell, Charlotte Coleman, James Fleet, Simon Callow, John Hannah, Kristin Scott Thomas, David Bower, Timothy Walker, Sara Crowe, Sophie Thompson, David Haig, Corin Redgrave, Anna Chancellor ja Rowan Atkinson

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Four Weddings and a Funeral, eli suomalaisittain Neljät häät ja yhdet hautajaiset on Hugh Grantin tähdittämä romanttinen komediaelokuva. Käsikirjoittaja Richard Curtis sai idean elokuvaan, kun hän tajusi kolmikymppisenä osallistuneensa jopa yli kuuteenkymmeniin häihin kymmenen vuoden sisällä. Hän työsti omien kokemustensa pohjalta useita eri vedoksia käsikirjoituksesta, kunnes oli tyytyväinen tulokseen. Curtis koki vaikeuksia saada elokuvalle rahoitusta, kunnes hän sai Working Title Filmsin kiinnostumaan projektista. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 1993 ja lopulta Neljät häät ja yhdet hautajaiset sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 20. tammikuuta 1994 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka voitti niin katsojat kuin kriitikot puolelleen, sekä keräsi useita palkintoja ja ehdokkuuksia, kuten kaksi Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva ja käsikirjoitus), neljä Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras komediaelokuva, naispääosa ja käsikirjoitus), joista se voitti parhaan miespääosan palkinnon, sekä jopa kymmenen BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus, miessivuosa, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan ja naissivuosan palkinnot. Itse katsoin Neljät häät ja yhdet hautajaiset ensi kertaa vajaa kymmenen vuotta sitten, mutten pahemmin piitannut näkemästäni. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden ja samalla arvostella leffan.

Charles on ollut elämänsä aikana parisuhteessa usean naisen kanssa, mutta kenestäkään ei tunnu löytyvän hänelle sitä oikeaa. Mies osallistuu kerta toisensa perään tuttujensa häihin ja surkuttelee, kun onni ei osu hänen kohdalleen. Mutta eräissä häissä hän iskee silmänsä amerikkalaiseen Carrieen, johon Charles rakastuu välittömästi.

1990-luvulla Hugh Grantista muodostui brittiläisten romanttisten komedioiden kuumin nimi ja tämä suosio käynnistyi nimenomaan Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvan myötä. Uransa takeltelevaan alkutaipaleeseensa turhautunut Grant oli jo melkein luopumassa koko näyttelijähommasta, kunnes hän päätyi mukaan tähän leffaan ja yhtäkkiä hän olikin jo maailmankuulu. Kuten Grant osoitti useampaan otteeseen myöhemminkin, hän istuu täydellisesti rooliinsa hieman epäonnisena renttuna, joka onnistuu kuitenkin hurmaamaan naispäähenkilön täysin. Grant näyttelee Charlesia, rakkauselämässä töpeksivää heppua, joka viettää monet viikonloppunsa tuttujensa ja vähemmän tuttujensa häissä, pohtien samalla, milloin rakkauden arpaonni suosisi vihdoin häntä? Grant tekee Charlesista heti pidettävän hahmon, jonka romanttisia edesottamuksia ryhtyy mielellään seuraamaan.

     Elokuvassa nähdään myös Charlotte Coleman Charlesin kämppiksenä Scarlettina, David Bower Charlesin kuurona veljenä Davidina, James Fleet, Simon Callow, John Hannah, Kristin Scott Thomas ja Sophie Thompson Charlesin kavereina Tomina, Garethina, Matthew'na, Fionana ja Lydiana, Timothy Walker ja Sara Crowe elokuvan alussa naimisiin menevinä Anguksena ja Laurana, sekä Andie MacDowell heidän häissään vieraana olevana ja Charlesilta välittömästi jalat alta vievänä Carriena. Myös brittiläisistä hittikomediasarjoista Musta kyy (Blackadder - 1983-1989) ja Nolojen tilanteiden mies (Mr. Bean - 1990-1995) tuttu Rowan Atkinson esiintyy pappikokelas Geraldina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat mainiosti rooleistaan, ajoittain jopa varastaen show'n. MacDowell istuu erittäin hyvin Charlesin ihastuksenkohteeksi Carrieksi ja hänen ja Grantin väliltä löytyy vahvaa kemiaa.

Kuten jo kerroin, en ensimmäisellä katselukerralla vajaa kymmenen vuotta sitten oikein piitannut Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvasta. Vuosien varrella unohdin periaatteessa kaiken leffasta, lukuun ottamatta toki sitä, että nimensä tapaan elokuva todella sisältää neljät häät ja yhdet hautajaiset. Harva leffa tarjoaa näin osuvasti juuri sitä, mitä nimi lupaileekin. Näiden juhlien ja surutilaisuuden ympärillä ei paljoa muuta nähdä, vaan leffa lähinnä esittää nämä viisi tapahtumaa peräkkäin yksi kerrallaan. Vaikka näemme periaatteessa vain viisi yksittäistä päivää näiden hahmojen elämistä, elokuva onnistuu yllättävänkin hyvin rakentamaan hahmojaan, heidän välisiä suhteitaan ja viemään tarinaa luontevasti eteenpäin.

Tällä toisella katselukerralla pidin leffasta valtavan paljon enemmän. Heti ensiminuuteista lähtien koin elokuvan todella lystikkäänä, nauraessani sen kuivalle ja pöljälle huumorille erittäin makeasti vitsi toisensa perään. Jotkut hetket ovat suorastaan hulvattomia ja siitä huolimatta, että loppupäähän tuodaan myös dramaattisempia sävyjä esimerkiksi nimenmukaisten hautajaisten merkeissä, elokuva pysyy loppuun asti hupaisana. Suurimmaksi osaksi tästä kaikesta voi kiittää aiemmin mainitsemieni Mustan kyyn ja Nolojen tilanteiden miehen luoneen Richard Curtisin mahtavaa käsikirjoitusta, joka onnistuu hyödyntämään näitä viittä tilaisuutta esimerkillisesti. Parin tunnin kesto kulkee kuin siivillä, sillä niin täysillä Curtisin työstämät tilanteet ja hahmojen väliset kanssakäymiset vievät mukanaan. Dialogi on erinomaista ja Curtis osaa repiä todella hauskoja juttuja irti todella vaivaannuttavista hetkistä. Kohtaus, jossa Charles jää piileskelemään erään hääparin huoneeseen, kun nämä ryhtyvät petipuuhiin, saa kiusallisuudessaan nauramaan niin, että kylkiin meinaa sattua.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Mike Newell, joka tunnettaisiin myöhemmin myös Donnie Brascon (1997) ja Harry Potter ja liekehtivän pikarin (Harry Potter and the Goblet of Fire - 2005) ohjaajana. Curtisin vahvan tekstin pohjalta Newell rakentaa erittäin hilpeää ilmapiiriä, sekä hempeää romantiikkaa, äitymättä koskaan imeläksi siirapiksi. Hän myös saa näyttelijät irrottelemaan onnistuneesti.. Neljät häät ja yhdet hautajaiset on myös hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavastus ja puvustus ovat oivallisesti toteutetut ja äänimaailma toimivasti kasattu Richard Rodney Bennettin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Four Weddings and a Funeral, 1994, Working Title Films, Channel Four Films, PolyGram Filmed Entertainment

Arvostelu: Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä (Eat Pray Love - 2010)

EAT PRAY LOVE - OMAA TIETÄ ETSIMÄSSÄ

EAT PRAY LOVE

Ohjaus: Ryan Murphy
Pääosissa: Julia Roberts, Viola Davis, Billy Crudup, James Franco, Richard Jenkins, Tuva Novotny, Javier Bardem, Mike O'Malley, Sophie Thompson, Luca Argentero, Christine Hakim ja Hadi Subiyanto
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: S

Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä perustuu Elizabeth Gilbertin omiin kokemuksiin pohjautuvaan kirjaan Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (Eat, Pray, Love: One Woman's Search for Everything Across Italy, India and Indonesia) vuodelta 2006. Kirja nousi nopeasti valtavaksi menestykseksi - se pysyi mm. The New York Timesin bestsellerinä 187 viikkoa putkeen! Elokuvastudiot aloittivat tietty kiivaan kilpailun kirjan elokuvaoikeuksista, mitkä nappasi lopulta Columbia Pictures. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2009 ja lopulta Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä sai maailmanensi-iltansa 10. elokuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei ollut kriitikoiden mieleen, mutta se nousi nopeasti isoksi hitiksi lippuluukuilla. Itse en ollut aiemmin nähnyt filmiä, mutta olin tiennyt siitä jo sen ilmestymisestä lähtien. Kun huomasin leffan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa sen ja kirjoittaa siitä arvostelun juhlistamaan elokuvan kymmenvuotissyntymäpäivää.

Avioliittoonsa tyytymätön Elizabeth Gilbert aloittaa uuden suhteen nuoren näyttelijän kanssa, mutta sekään ei tunnu oikealta. Elizabeth päättääkin lähteä vuoden kestävälle matkalle Italiaan, Intiaan ja Indonesiaan löytääkseen jälleen itsensä ja kyvyn nauttia elämästä.

Romanttisten komedioiden kuningatar Julia Roberts nähdään pääroolissa elämänsä matkalle lähtevänä Elizabeth Gilbertinä. Monelle parisuhteeseensa kyllästyneelle naiselle Elizabeth on varmasti samaistuttava hahmo, mikä jo itsessään selittää elokuvan, sekä tietty kirjan menestyksen. Heidän lisäksi varmasti suuri osa on muutenkin ollut jossain kohtaa tympääntynyt elämäänsä ja haluaa löytää itsensä uudestaan. Siksi Elizabethin matkalle lähteekin aluksi ihan mielellään. Paikoitellen kuitenkin tuntuu siltä, että Elizabeth käyttää enemmän aikaa asioista valittamiseen ja niistä pakenemiseen kuin niiden korjaamiseen. Välillä tämä valitus alkaakin ärsyttämään. Roberts on kuitenkin erittäin mainio tuttuun tapaansa ja unelmiaan toteuttamaan lähtevän rooli onkin kuin suoraan hänelle kirjoitettu.

Elizabethin aviomiehenä Steveninä ja laastarisuhteen miehenä Davidina nähdään Billy Crudup ja James Franco. Crudup on passeli mitäänsanomattomana miehenä, jolloin katsoja voi ymmärtää, miksi Elizabeth haluaa tästä eroon. Francon ja Robertsin väliltä ei kuitenkaan löydy mitään kemiaa - mikä onkin varmaan tarkoitus, sillä Elizabeth jättää tämänkin nopeasti lähteäkseen reissuun. Loistava Viola Davis taas esittää Elizabethin ystävää Deliaa, joka ei ole täysin varma, mitä olisi mieltä Elizabethin matkaideasta. Matkallaan Elizabeth tapaa mm. ruotsalaisen reissaaja Sofin (Tuva Novotny), meditoivan Richardin (Richard Jenkins), bisnesmies Felipen (Javier Bardem) ja viisaita oppeja sekä hyvää huumoria latovan Ketut Liyerin (Hadi Subiyanto). Näyttelijät sopivat pääasiassa hyvin rooleihinsa, mutta sivuhenkilöt jäävät lopulta todella ohuiksi.

Vaikka on helppoa ymmärtää, mistä Eat Pray Loven suosio johtuu ja miksi jotkut ovat suorastaan rakastuneet teokseen, on myös äärimmäisen helppoa hoksata, miksi filmi sai osakseen myös niin paljon tylytystä. Kyseessä on lopulta aika tyhjänpäiväinen teos, missä puolet ajasta käytetään lähinnä maisemien ja nähtävyyksien ihasteluun, sekä syömiseen. Suosittelenkin jo tässä vaiheessa syömään joko ennen elokuvaa tai sen aikana, sillä etenkin Italian osuuden aikana kasvaa nopeasti kova nälkä, herkullisia pasta- ja pizza-annoksia katsellessa. Samalla juurikin Italian osuus on se tyhjänpäiväisin. Tarinallisen elokuvan sijaan tuntuu usein siltä kuin katsoisi Julia Robertsin matkailuohjelmaa. Esitellään muutaman maan kulttuuria pintapuolisesti ja maistellaan vähän kaikenlaista. Elokuvan kolmisanainen nimi Eat Pray Love kuvastaakin kolmea eri maata, joissa Elizabeth käy. Italiassa syödään, Intiassa rukoillaan ja Indonesiassa sitten on sitä rakkautta. Kaksi ensimmäistä maata yrittävät myös kuvastaa Elizabethin tapaa päästää elämänsä aiemmista miehistä irti.

Isoin kritiikkini leffaa kohtaan ei kuitenkaan ole se, kuinka paljon enemmän se muistuttaa matkailuohjelmaa kuin elokuvaa, vaan että se tuntuu pettävän katsojansa lopussa. Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä lähtee liikkeelle hyvästä ajatusmaailmasta, ettei naisen elämän tarkoitus ole vain löytää miestä, jonka kanssa olla ja jolle omistautua, vaan pitäisi antaa enemmän arvoa omalle elämälle. Tämä on tärkeä viesti ja vahva sanoma, mutta elokuva ei tunnu olevan valmis menemään loppuun asti sen kanssa. Lopetus lähestulkoon kumoaa sen vahvan viestin. Tätä voi toki perustella sillä, että näin Elizabethille oikeastikin kävi matkallaan, mutta se luo silti ison ongelman, kun elokuvan lopetus sotii sitä vastaan, mitä se esitti pitkään edustavansa. Jostain syystä tämä "petos" on kuitenkin ennalta-arvattava ratkaisu ja sitä odottaa alusta alkaen - kenties siksi kun leffa on alusta alkaen niin imelää hömppää. Tähän kun vielä lisää päälle, kuinka vähän todellista sisältöä filmissä oikeasti on ja että elokuvaa vielä kestää kaksi tuntia ja vartin, on Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä erittäin pitkäveteinen raina.

Elokuvan ohjaaja Ryan Murphy on tehnyt tämän lisäksi pari muutakin filmiä, mutta pääasiassa hänet tiedetään televisiosarjojen, kuten Gleen (2009-2015) ja American Horror Storyn (2011-) luojana. Eat Pray Lovesta löytyykin vahvaa televisiomaisuutta ja kun jokainen maa tuntuu omalta jaksoltaan, voisi kirjan pohjalta helposti tehdä televisiosarjan. Murphy ei kuitenkaan onnistu tuomaan mitään erityistä mukaan, vaan käsittelee kaikkea lopulta todella pintapuoleisesti - etenkin käsikirjoituksessaan, yhdessä Jennifer Saltin kanssa. Elokuvan loputtua tuntuu siltä, että päähenkilö on matkallaan oppinut vain sen, että jos nämä huonommissa olosuhteissa elävät voivat olla onnellisia, niin sittenhän myös hyvävarainen New Yorkissa asuva nainenkin voi olla. Sentään leffa on hyvin kuvattu ja mukana on paljon kauniita ja värikkäitä maisemaotoksia. Leikkauksessa elokuva kaipaisi kuitenkin paljon tiivistämistä. Äänimaailma on sujuvasti rakennettu ja säveltäjä Dario Marianelli yrittää tuoda tiettyä haikeutta mukaan kelpo musiikeillaan.

Teattereissa julkaistun version lisäksi elokuvasta on olemassa muutaman minuutin pidempi ohjaajan versio. Se alkaa hieman eri tavalla, minkä lisäksi Elizabethin lähtö New Yorkista kestää kauemmin. Lisäksi mm. yksi ruokailuista Italiassa kestää kauemmin, kuten kestää myös eräs meditointikohtaus Intiassa.

Yhteenveto: Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä haaskaa vahvan sanomansa naisen oman elämän merkityksestä muuttumalla täysin tyhjänpäiväiseksi matkailuohjelmaksi ja lopussa vielä pettämällä katsojansa unohtamalla teemansa. Julia Roberts on kyllä mainio pääroolissa Elizabeth Gilbertinä ja aluksi hänen kanssa lähtee matkalle mielellään, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän haluaisi vain palata kotiin. Jo ensimmäisessä kohteessa koko homma muuttuu elokuvasta Julia Robertsin matkailushowksi. Syömiseen ja nähtävyyksien ihailuun käytetään hurjasti aikaa. Muutenkin elokuva on todella venytetty ja aika käy jatkuvasti pitkäksi kahden tunnin ja vartin keston aikana. Loppupää alkaa jopa ärsyttämään ja romanttinen puoli tuntuu tyhmältä ratkaisulta kaiken jälkeen. Toisaalta se tuo vihdoin jotain sisältöä täysin tyhjänpäiväiseen leffaan, mutta tuntuu kuitenkin kumoavan sen, miksi koko matka ylipäätään alkoi. Lopputuloksena onkin heikko raina, mitä jaksaa katsoa vain Robertsin vetovoiman ansiosta. Eat Pray Lovea voi suositella lähinnä Gilbertin kirjasta innostuneille ja kehnossa suhteessa tai elämäntilanteessa eläville, jotka haaveilevat pakomatkasta ja rohkeasta arjen irtiotosta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Eat Pray Love, 2010, Columbia Pictures Corporation, Plan B Entertainment, Red Om Films