Supernatural, kausi 8 (2012-2013) - sarja-arvostelu

SUPERNATURAL - KAUSI 8

Luoja: Eric Kripke

Pääosissa: Jared Padalecki, Jensen Ackles, Misha Collins, DJ Qualls, Mark A. Sheppard, Jim Beaver, Osric Chau, Alaina Huffman, Curtis Armstrong, Felicia Day, Liane Balaban, Ty Olsson, Amanda Tapping, Tyler Johnston, Jon Gries, Gil McKinney, Adam Rose, John DeSantis ja Kim Rhodes

Genre: fantasia, jännitys, seikkailu

Jaksomäärä: 23

Jakson kesto: noin 41 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Eric Kripken luoma fantasiaa ja kauhua yhdistelevä sarja Supernatural nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 2005. Toinen, kolmas, neljäs ja viides kausi pitivät suosiota niin hyvin yllä, että sarjaa päätettiin jatkaa vielä sen jälkeen, kun tarinan oli tarkoitus päättyä. Kuudes ja seitsemäs kausi pitivät katsojalukuja korkeina, jolloin sarjaa päätettiin jatkaa vielä lisää. Kripken korvannut showrunner Sera Gamble päätti kuitenkin jättää sarjan, jolloin hänen pestinsä otti käsikirjoittaja Jeremy Carver. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Supernaturalin kahdeksannen kauden esitys alkoi lokakuussa 2012. Tämäkin kausi sai hyvin katsojia, sekä keräsi positiivista palautetta niin katsojilta kuin kriitikoilta. Itse olin tiennyt sarjasta jo vuosia, mutta ryhdyin katsomaan sitä vasta viime vuonna, Supernaturalin täyttäessä 20 vuotta. Pidin näkemästäni ja aloitinkin kahdeksannen kauden katselun positiivisin mielin.

Vuoden jälkeen Dean vapautuu Kiirastulesta, vain huomatakseen että Sam on lopettanut hirviöiden metsästämisen. Veljesten täytyy kuitenkin sysätä erimielisyytensä sivuun, kun he saavat kuulla keinosta, jolla Helvetin portit voisi sulkea pysyvästi.

Jared Padalecki ja Jensen Ackles nähdään taas kerran Winchesterin veljeksinä Samina ja Deanina, jotka onnistuivat edellisellä kaudella päihittämään Kiirastulesta karanneet leviatanit, mutta sillä hinnalla, että Dean päätyi Kiirastuleen Castiel-enkelin (Misha Collins) kanssa. Kahdeksas kausi hyppää ajassa vuoden eteenpäin, kun Dean on vihdoin keksinyt keinon palata takaisin ihmisten maailmaan. Järkytyksekseen hän hoksaa Samin jättäneen metsästyksen taakseen ja aloittaneen normaalin elämän. Tunnelma onkin siis taas kireä veljesten välillä, Deanin taisteltua hengestään vuoden ajan ja Samin taas löydettyä uuden rakkauden, sekä koiran. Ackles ja Padalecki suoriutuvat rooleistaan jälleen kunnialla, ovathan he esittäneet näitä hahmoja tässä kohtaa jo lähes vuosikymmenen ajan. Aiemmin Acklesin varjoon näyttelijänä jäänyt Padalecki pääsee ensi kertaa tosissaan loistamaan ja vakuuttamaan kauden loppupäässä.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät DJ Qualls silmien pyörittelyä aiheuttavana metsästäjä Garthina, Mark A. Sheppard demoni Crowleyna, Osric Chau profeetta Kevin Tranina, Lauren Tom tämän Linda-äitinä, Rachel Mines puolta vaihtaneena demoni Meginä, sekä Felicia Day veljeksiä leviatanien kanssa auttaneena nörtti Charliena. Uusina tuttavuuksina kaudella taas esitellään muun muassa Taivaassa jöötä pitävänä Naomi (Amanda Tapping) ja Jumalan sanan kirjuri Metatron (Curtis Armstrong). Sivuhahmotkin ovat oivallisia ja Sheppard pääsee aiempaa paremmin esille kierona Crowleyna, joka toimii ensi kertaa tuotantokauden varsinaisena pääpahiksena.

Supernaturalin seitsemäs kausi jäi erittäin jännittävään paikkaan, kun Sam jäi yksin ja Dean ja Castiel päätyivät Kiirastuleen. Olin erittäin kiinnostunut näkemään, kuinka tarina tästä etenee, vain huomatakseni, että kaavoihinsa kangistunut sarja pistää veljekset pahaan kiipeliin kauden lopuksi vain ratkoakseen ongelman heti avausjaksossa. Reissut Helvettiin tai tässä tapauksessa Kiirastuleen alkavat olla Winchestereille kuin piknikreissuja lähipuistossa tavanomaisuutensa puolesta. Onneksi kauden alkupää näyttää takaumissa, kuinka Dean ja Castiel selviytyivät Kiirastulessa ja kuinka Dean pääsi lopulta karkuun, sekä Samin normaalia elämää, mutta selvästi sarjan tietynlaista menoa vaativien fanien pelossa tekijät palaavat nopeasti siihen tuttuun ja turvalliseen Supernatural-meininkiin.

Tai no, kahdeksas tuotantokausi on siinä mielessä poikkeava, että niitä yksittäisiä "viikon hirviö" -jaksoja ei ole mukana kuin kourallinen ja niistä ehdoton suosikkini on yhdestoista jakso, jossa Samin ja Deanin monsterijahti vie veljekset keskelle keskiaikaista roolipeliä metsässä. Muuten kausi keskittyy kertomaan muutamaa isompaa tarinakokonaisuutta, joihin liittyvät niin keino sulkea Helvetin portit ikiajoiksi kuin hirviöjahtaajien salaseura. Yksittäiset tapaukset ovat lähinnä ajanvietettä, samalla kun Winchesterit odottavat Kevinin kääntävän Jumalan sanalla kirjoitettuja laattoja, jotka sisältävät ohjeet porttien sulkemiseen. Epätasainen kausi pysyy kuitenkin plussan puolella erityisesti finaalijaksonsa ansiosta, jossa Padalecki ja Sheppard ovat huippuvedossa. Homma jätetään taas ikävään paikkaan kesken, joskin tällä kertaa en nosta odotuksiani liian korkealle, koska tämä kausi osoitti viimeistään, kuinka Supernatural ratkoo nämä pahimmat ongelmansa kausien välissä.

Tuotantokauden ohjaajat tekevät kelvollista työtä tunnelman kanssa, osan jaksoista kallistuessa enemmän jännityksen puoleen ja toisten humoristisemman fantasian suuntaan. Käsikirjoittajat alkavat pikkuhiljaa kokea vaikeuksia keksiä mitään uutta ja mielenkiintoista Winchesterien päiden menoksi ja veljesten omatkin draamat tuntuvat vain kiertävän kehää. Teknisesti Supernatural pysyy ennallaan. Kahdeksas kausi on ihan hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeeraukset onnistuneet. Tietokonetehosteista paistaa kuitenkin taas läpi pieni budjetti. Äänimaailma on menevästi työstetty ja Jay Gruskan ja Christopher Lennertzin säveltämät musiikit ovat aina toimivat.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.9.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Supernatural, Yhdysvallat, 2005-2020, Kripke Enterprises, Warner Bros. Television, Wonderland Sound and Vision, Supernatural Films

Arvostelu: Sota apinoiden planeetasta (War for the Planet of the Apes - 2017)

SOTA APINOIDEN PLANEETASTA

WAR FOR THE PLANET OF THE APES

Ohjaus: Matt Reeves
Pääosissa: Andy Serkis, Woody Harrelson, Karin Konoval, Terry Notary, Michael Adamthwaite, Amiah Miller, Steve Zahn, Ty Olsson, Gabriel Chavarria, Max Lloyd-Jones ja Devyn Dalton
Genre: draama, jännitys
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: 12

Pierre Boullen "La Planète des Singes" -kirjaan perustuva elokuva Apinoiden planeetta (Planet of the Apes - 1968) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai neljä jatko-osaa. Sarjan viides osa, Taistelu apinoiden planeetasta (Battle for the Planet of the Apes - 1973) ei kuitenkaan ollut enää kovin pidetty, jolloin sarja jäi kesken. Tarinaa jatkettiin hieman parilla televisiosarjalla, mutta lopulta koko homma päätettiin aloittaa alusta. Tim Burtonin ohjaama Apinoiden planeetta (Planet of the Apes) ilmestyi vuonna 2001, mutta sekin sai heikon vastaanoton, jolloin uusintaversio sarjasta ei lähtenyt käyntiin. Lopulta vuonna 2011 ilmestyi alkuperäisiä elokuvia aiemmin tapahtuva Apinoiden planeetan synty, (Rise of the Planet of the Apes) jossa nähtiin, miten koko homma lähti liikkeelle. Elokuva oli hitti ja kriitikot pitivät siitä, joten jatkoa oli luvassa. Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes - 2014) oli jälleen menestys ja kriitikot ylistivät sitä. Hyvin nopeasti paljastettiinkin, että sarja saisi vielä kolmannenkin osan. Itse pidän näistä kahdesta 2010-luvulla ilmestyneistä Apinoiden planeetta -elokuvista erittäin paljon. Ne ovat mielestäni aivan mahtavia, joten ei ole ihme, että olen kesästä 2014 asti odottanut sarjan kolmatta osaa. War for the Planet of the Apes, eli suomeksi Sota apinoiden planeetasta kuuluu minun listallani niihin elokuviin tältä vuodelta, joiden ilmestymistä en malttanut odottaa lainkaan. Hieman minua kuitenkin pelotti, olisiko leffa nimensä mukaisesti liian toiminnallinen ja katoisiko sarjasta tietty taiteellisuus? Minua huojensi äärimmäisen paljon, kun huomasin ensimmäiset arviot teoksesta, jotka ylistivät sitä yhdeksi vuoden parhaista, enkä olisi halunnut odottaa enää yhtään. Meninkin ensi-ilta-aamuna katsomaan Sodan apinoiden planeetasta, toivoen, etteivät korkeat odotukseni tuottaisi minulle pettymystä.

Julman ihmisiä johtavan everstin hyökätessä apinoiden kimppuun, Caesar lähtee kostoreissulle vanhojen ystäviensä ja uusien tuttavuuksien kanssa.

Andy Serkis nähdään jälleen Caesarina, apinayhteiskunnan johtohahmona. Serkis osoittaa taas kerran, ettei kukaan pysty samaan kuin hän ja suoriutuu osastaan todella vaikuttavasti. Caesar on muuttunut synkemmäksi, eikä pidä ihmisistä enää. Viha on alkanut ottaa valtaa hänestä, minkä näkee useasti läpi elokuvan. Hahmolle onkin kirjoitettu onnistunut kehityskaari, kun tämä yrittää pysyä omalla polullaan, mutta huomaa jatkuvasti lipsahtelevan Koban viitoittamalle tielle.
     Caesarin lisäksi elokuvassa nähdään muitakin tuttuja apinahahmoja. Oranki Maurice (Karin Konoval) on Caesarin uskollinen ja sympaattinen ystävä. Rocket (Terry Notary) seuraisi johtajaansa maailman ääriin asti. Caesarin vaimo Cornelia (Judy Greer) jää taas todella etäiseksi, mutta niin jää myös hänen poikansa Blue Eyes (Max Lloyd-Jones). Sen sijaan Apinoiden planeetan vallankumouksessa syntynyt Cornelius (Devyn Dalton) on isommassa roolissa.
     Uusina apinoina nähdään muun muassa gorilla Luca (Michael Adamthwaite), takinkääntäjä Red (Ty Olsson), simpanssinaaras Lake (Sara Canning) ja pitkään yksin elänyt Tuhma Apina (Steve Zahn). Tuhma Apina on aikamoinen hölöttäjä, mikä tekee hänestä humoristisemman hahmon. Muuten vakavassa leffassa tällainen hahmo voisi helposti koitua elokuvan kohtaloksi, mutta Tuhma Apina onnistuukin hämmentävän hyvin tasapainottelemaan sillä rajalla, että hän sopii menoon mukaan.

Elokuvan pahis on tosiaan eversti, jota näyttelee Woody Harrelson. Everstistä on saatu aikaan todella hyvä antagonisti, joka luo aitoa uhkaa apinoille. Hahmolle kirjoitetut motiivit ovat jopa ymmärrettävät. Harrelson osoittaa pystyvänsä huomattavasti vakavampiinkin rooleihin kuin millaisissa hänet yleensä nähdään.
     Muita ihmishahmoja elokuvassa ovat Gabriel Chavarrian esittämä sotilas Preacher ja Amiah Millerin näyttelemä mykkä tyttö, jonka alkuperäisen leffasarjan fanit tunnistavat nopeasti tärkeäksi hahmoksi vanhoissa Apinoiden planeetoissa.

Sota apinoiden planeetasta jatkaa tarinaa pari vuotta siitä, mihin Apinoiden planeetan vallankumous päättyi. Ihmiset ja apinat ovat ajautuneet kunnon sotaan keskenään. Caesarin johtamat apinat ovat päätyneet piileskelemään metsän siimekseen. Jotkut apinat ovat peloissaan vaihtaneet ihmisten puolelle, sillä uskovat, etteivät apinat voi mitenkään voittaa taistelua. Elokuvan lähtökohdat ovat äärimmäisen mielenkiintoiset ja heti alkuun pääsee kokemaan pienen taistelukohtauksen, joka rakentaa hienosti leffan tunnelmaa. Sarja on jälleen kulkenut synkempään ja vakavampaan suuntaan, mikä toimii. Caesarin kostoretki pohjustetaan mainiosti ja on huikeaa, miten tekijät ovat uskaltaneet säilyttää aiemmista osista tutun tyylin. Tämäkin filmi kulkee rauhallisesti eteenpäin, eikä siitä löydy perinteisiä piirteitä, joita isot tehosteleffat sisältävät. Mukana on useita kohtia, joissa apinat viittovat toisilleen ja lähinnä vain murahtelevat (vaikkakin Caesar vastaa lähes kaikkeen ääneen), jolloin ei voi muuta kuin ihailla tekijöiden rohkeutta tehdä jotain erilaista. Rauhalliset kohdat ovat kiehtovia ja ne luovat tunnelmaa oivallisesti. Niitä pääsee kokemaan Caesarin ja hänen tovereidensa matkan aikana, mikä on paras osuus elokuvassa. Samalla voi nähdä, millaiseksi maailma on muuttunut. Leffassa päästään näkemään uusia maisemia, mikä on mukavaa, sillä edelliset osat tapahtuivat lähinnä San Franciscossa ja sen läheisessä metsässä. Sen lisäksi elokuva tapahtuu talvella; lumiset maisemat ovat todella kauniita. Sota apinoiden planeetasta onkin useassa kohtaa kaunis elokuva, vaikka mukana on useita karuja kohtia, kuten ristiinnaulittuja apinoita.

Kun tarina päätyy ihmisten tukikohtaan, syntyy riski, että elokuva ryhtyisi liikaa toistamaan Apinoiden planeetan synnyssä nähtyä vankikuviota. Tietty toisto kuitenkin toimii omanlaisenaan ympyrän sulkemisena. Tämänkertainen vankilakuvio on myös huomattavasti karumpaa seurattavaa ja samalla sitten pakosuunnitelman pistäminen toteutukseen on entistä jännittävämpää. Tiivis tunnelma vallitsee läpi elokuvan ja vaikka kestoa on liki kaksi ja puoli tuntia ja elokuva vieläpä kulkee rauhallisesti eteenpäin, ei aika käy pitkäksi. Joillekin voi tulla pettymyksenä, että nimestä huolimatta elokuva ei tarjoa toistuvia suuria sotakohtauksia. Sotimista kyllä lopulta löytyy, mutta eri tavalla toteutettuna kuin voisi odottaa. Finaalista löytyy myös tehokkaan liikuttavat hetkensä ja kuivin silmin teatterista tuskin ulos selviää. Elokuva vie trilogian kunniakkaasti päätökseen, mutta samalla se myös pohjustaa tulevaa, eli alkuperäisissä Apinoiden planeetta -klassikoissa nähtyä.

Filmin on ohjannut Apinoiden planeetan vallankumouksen tapaan Matt Reeves, joka on tällä kertaa toiminut myös käsikirjoittajana. Reeves hoitaa molemmat tontit kunnialla kotiin, eikä suostu menemään siitä, mistä aita on matalin tai mistä yleensä isoissa studioelokuvissa halutaan kuljettavan. On varmaan sanomattakin selvää, että elokuva visuaalinen ilme on mielettömän upea. Sota apinoiden planeetasta on kuvattu erittäin hyvin ja leffan efektit ovat tietty erinomaiset. Apinat näyttävät uskomattoman hienosti toteutetuilta ja katsojalle tuottaa jälleen vaikeuksia uskoa, että apinoita esittivät ihmiset. Ääniefektit ovat myös mainiot ja säveltäjä Michael Giacchino tunnelmoi oivallisesti taustalla.

Yhteenveto: Sota apinoiden planeetasta on hieno elokuva ja vahva päätös yhdelle kaikkien aikojen kovimmista trilogioista. Sotaisasta nimestä huolimatta rauhallinen lähestymistapa on yllättävänkin toimiva. Kohtauksia, joissa apinat keskustelevat viittomalla toisilleen, on erittäin kiehtovaa seurata. Andy Serkis on loppuun asti huikeassa vedossa Caesarina, jolle on kirjoitettu erinomainen kaari. Maurice on tuttu vanha symppis ja uudetkin hahmot toimivat Woody Harrelsonin näyttelemää pahaa everstiä myöten. Osa katsojista voi tosin mieltää Tuhman Apinan ärsyttäväksi. Elokuva vain tiukentaa otettaan edetessään ja tarjoaa lopulta jännittävän ja liikuttavan finaalin. Ohjaaja Matt Reeves jatkaa vahvaa työtään ja odotan innolla, mitä Reeves aikoo tehdä The Batmanin kanssa. Visuaalisesti teos on upea ja kaunis. Jos pidit edellisistä osista, suosittelen ehdottomasti katsomaan Sodan apinoiden planeetasta. Tästä sarjaa aiotaan jatkaa uuteen suuntaan, joka johtaisi vihdoin alkuperäiseen tarinaan, mutta itse toivoisin, että tämän jälkeen seuraava olisi juurikin alkuperäinen vuoden 1968 Apinoiden planeetta, eikä uusia osia enää tehtäisi. Vanhojen Apinoiden planeetta -elokuvien arvostelut ovatkin tiedossa joskus myöhemmin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.reddit.com
War for the Planet of the Apes, 2017, Chernin Entertainment