Näyttelijät: Rashida Jones, Kate McKinnon, Daveed Diggs, Jorge Vargas, Tanaya Beatty, Skywalker Hughes, Tatyana Rose Baptiste, Karin Konoval, Yeji Kim, Aria Kim, Diana Tsoy, Andrea Bang ja Rhona Rees
Genre: scifi, draama
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 14
In the Blink of an Eye on Andrew Stantonin ohjaama tieteiselokuva. Colby Day kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen jo vuosia sitten ja hänen tekstinsä liikkui 2020-luvun taitteessa Hollywoodin mustalla listalla tykätyimmistä käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Lokakuussa 2022 ilmoitettiin, että Stanton ohjaisi Dayn tekstistä leffan Searchlight Picturesille. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa In the Blink of an Eye sai Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa. Nyt elokuva on julkaistu suoraan Disney+ -palvelussa ja itse kiinnostuin leffasta, kun luin sen olevan Stantonin ohjaama. Katsoinkin In the Blink of an Eyen muutama päivä sen julkaisun jälkeen.
Päällekkäin kulkevat kolme tarinaa eri aikakausilta heijastelevat rakkautta, toivoa ja elämän kiertokulkua.
In the Blink of an Eye seuraa kolmea tarinakaarta. Niistä ensimmäinen sijoittuu 47 000 vuotta menneisyyteen, neandertalinihmisten aikaan ja kertoo perheestä, Thorn-isästä (Jorge Vargas), Hera-äidistä (Tanaya Beatty) ja heidän lapsistaan, teini-ikäisestä Larkista (Skywalker Hughes) ja Ebb-vauvasta, jotka yrittävät selviytyä karuissa olosuhteissa. Toinen tarina taas hyppää nykyhetkeen ja seuraa antropologi Clairea (Rashida Jones), joka tutkii löytyneen neandertalilaisen jäännöksiä ja joka on ajautunut suhteeseen samalla yliopistolla työskentelevän Gregin (Daveed Diggs) kanssa, samalla kun hän jännittää sairaan äitinsä (Karin Konoval) tilannetta. Kolmas tarina taas vie katsojan tulevaisuuteen, vuoteen 2417, kun mystinen virus on tappanut ihmiset ja jäljelle jäänyt tutkija Coakley (Kate McKinnon) matkaa avaruuden halki uutta elinkelpoista planeettaa kohti, seuranaan vain tekoäly ROSCO (äänenä Rhona Rees). Kaikki kolme kuviota ovat lähtökohtaisesti kiinnostavia, mutta kaikkien kohdalla hahmot jäävät puolitiehen ja varsin pinnallisiksi. Näyttelijät tekevät parhaansa sen kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa ja positiivisena yllätyksenä koin yleensä todella ärsyttävän McKinnoninkin ihan hyvänä hillitymmässä roolissa.
Valitettavasti myös elokuvana In the Blink of an Eye jäi lopulta varsin ohkaiseksi ja vajaaksi. Siitä löytyy hyviä aihioita, mutta mistään ei saada oikeasti kypsyteltyä mitään erityistä. Elokuva tuntuu usein haukanneen aivan liian isoja paloja kakusta kuin mitä sillä on kykenevyyttä sulatella, mikä tekee menon sivusta seuraamisen paikoitellen jopa hieman kiusalliseksi. Elokuvaksi, joka periaatteessa pohtii ihmisyyttä, elämää, kuolemaa, rakkautta sun muuta mojovaa, In the Blink of an Eye on aivan liian vaisu ja jopa yhdentekevä. Leffa myös kalpenee totaalisesti selkeiden esikuviensa, kuten vaikkapa scifin mestariteoksen 2001: Avaruusseikkailun (2001: A Space Odyssey - 1968) rinnalla, joka sekin sisältää esi-ihmisiä ja avaruudessa matkaavan, joka juttelee seinässä valona esitetylle tekoälylle.
Ei In the Blink of an Eye mikään täysi pohjakosketus tai mitenkään erityisen huono ole, vaan se jää vain harmillisen latteaksi. Osasyy tähän on tiukka puolentoista tunnin kesto, mikä ei ole tarpeeksi näin isojen pohdintojen tarinan kertomiseksi. Etenkin loppusuoralla tuntuu, että elokuvalle tulee kiire viedä kaikki pakettiin ja vielä jollain tapaa yhdistää nämä kolme tarinakaarta toisiinsa. Toiveena on taatusti ollut, että kaiken päätteeksi katsoja olisi syvästi liikuttunut ja miettisi maailmaa uusin silmin, mutta In the Blink of an Eye ei vain hetkauta juuri suuntaan tai toiseen. Lopputekstien rullatessa ruutuun, koko homma tuntuu vain valitettavasti hukatulta mahdollisuudelta.
Voi olla, että pitkään Hollywoodin mustalla listalla pyörinyt Colby Dayn käsikirjoitus oli väkevämpi ja kenties sitä jouduttiin muokkaamaan reippaasti kuvausten alettua tai sitten teksti oli jo itsessään hieman raakile. Jälkimmäinen tuntuu uskottavammalta vaihtoehdolta, sillä ohjaaja Andrew Stantonin filmografiaan kuuluu yksi 2000-luvun parhaista scifielokuvista, WALL-E (2008), joka tarjoaa oikeastaan kaikkea sitä, mikä In the Blink of an Eyesta jää uupumaan. Teknisesti elokuva on ailahteleva. Neandertalilaisia seuraavat osiot ovat näyttävästi kuvattuja, mutta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen sijoittuvat osiot ovat paljon tavanomaisemmin ja rajatummin filmattuja. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja neandertalilaisten maskeeraukset oivalliset. Efektit ajavat asiansa ja jos jostain leffassa oikeasti pidin, niin Thomas Newmanin säveltämistä näteistä musiikeista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
In the Blink of an Eye, Yhdysvallat, 2026, Searchlight Pictures, Mighty Engine
Ohjaus: Matt Reeves Pääosissa: Andy Serkis, Woody Harrelson, Karin Konoval, Terry Notary, Michael Adamthwaite, Amiah Miller, Steve Zahn, Ty Olsson, Gabriel Chavarria, Max Lloyd-Jones ja Devyn Dalton Genre: draama, jännitys Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia Ikäraja: 12 Pierre Boullen "La Planète des Singes" -kirjaan perustuva elokuva Apinoiden planeetta (Planet of the Apes - 1968) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai neljä jatko-osaa. Sarjan viides osa, Taistelu apinoiden planeetasta (Battle for the Planet of the Apes - 1973) ei kuitenkaan ollut enää kovin pidetty, jolloin sarja jäi kesken. Tarinaa jatkettiin hieman parilla televisiosarjalla, mutta lopulta koko homma päätettiin aloittaa alusta. Tim Burtonin ohjaama Apinoiden planeetta (Planet of the Apes)ilmestyi vuonna 2001, mutta sekin sai heikon vastaanoton, jolloin uusintaversio sarjasta ei lähtenyt käyntiin. Lopulta vuonna 2011 ilmestyi alkuperäisiä elokuvia aiemmin tapahtuva Apinoiden planeetan synty, (Rise of the Planet of the Apes) jossa nähtiin, miten koko homma lähti liikkeelle. Elokuva oli hitti ja kriitikot pitivät siitä, joten jatkoa oli luvassa. Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes - 2014) oli jälleen menestys ja kriitikot ylistivät sitä. Hyvin nopeasti paljastettiinkin, että sarja saisi vielä kolmannenkin osan. Itse pidän näistä kahdesta 2010-luvulla ilmestyneistä Apinoiden planeetta -elokuvista erittäin paljon. Ne ovat mielestäni aivan mahtavia, joten ei ole ihme, että olen kesästä 2014 asti odottanut sarjan kolmatta osaa. War for the Planet of the Apes, eli suomeksi Sota apinoiden planeetasta kuuluu minun listallani niihin elokuviin tältä vuodelta, joiden ilmestymistä en malttanut odottaa lainkaan. Hieman minua kuitenkin pelotti, olisiko leffa nimensä mukaisesti liian toiminnallinen ja katoisiko sarjasta tietty taiteellisuus? Minua huojensi äärimmäisen paljon, kun huomasin ensimmäiset arviot teoksesta, jotka ylistivät sitä yhdeksi vuoden parhaista, enkä olisi halunnut odottaa enää yhtään. Meninkin ensi-ilta-aamuna katsomaan Sodan apinoiden planeetasta, toivoen, etteivät korkeat odotukseni tuottaisi minulle pettymystä.
Julman ihmisiä johtavan everstin hyökätessä apinoiden kimppuun, Caesar lähtee kostoreissulle vanhojen ystäviensä ja uusien tuttavuuksien kanssa.
Andy Serkis nähdään jälleen Caesarina, apinayhteiskunnan johtohahmona. Serkis osoittaa taas kerran, ettei kukaan pysty samaan kuin hän ja suoriutuu osastaan todella vaikuttavasti. Caesar on muuttunut synkemmäksi, eikä pidä ihmisistä enää. Viha on alkanut ottaa valtaa hänestä, minkä näkee useasti läpi elokuvan. Hahmolle onkin kirjoitettu onnistunut kehityskaari, kun tämä yrittää pysyä omalla polullaan, mutta huomaa jatkuvasti lipsahtelevan Koban viitoittamalle tielle. Caesarin lisäksi elokuvassa nähdään muitakin tuttuja apinahahmoja. Oranki Maurice (Karin Konoval) on Caesarin uskollinen ja sympaattinen ystävä. Rocket (Terry Notary) seuraisi johtajaansa maailman ääriin asti. Caesarin vaimo Cornelia (Judy Greer) jää taas todella etäiseksi, mutta niin jää myös hänen poikansa Blue Eyes (Max Lloyd-Jones). Sen sijaan Apinoiden planeetan vallankumouksessa syntynyt Cornelius (Devyn Dalton) on isommassa roolissa. Uusina apinoina nähdään muun muassa gorilla Luca (Michael Adamthwaite), takinkääntäjä Red (Ty Olsson), simpanssinaaras Lake (Sara Canning) ja pitkään yksin elänyt Tuhma Apina (Steve Zahn). Tuhma Apina on aikamoinen hölöttäjä, mikä tekee hänestä humoristisemman hahmon. Muuten vakavassa leffassa tällainen hahmo voisi helposti koitua elokuvan kohtaloksi, mutta Tuhma Apina onnistuukin hämmentävän hyvin tasapainottelemaan sillä rajalla, että hän sopii menoon mukaan.
Elokuvan pahis on tosiaan eversti, jota näyttelee Woody Harrelson. Everstistä on saatu aikaan todella hyvä antagonisti, joka luo aitoa uhkaa apinoille. Hahmolle kirjoitetut motiivit ovat jopa ymmärrettävät. Harrelson osoittaa pystyvänsä huomattavasti vakavampiinkin rooleihin kuin millaisissa hänet yleensä nähdään. Muita ihmishahmoja elokuvassa ovat Gabriel Chavarrian esittämä sotilas Preacher ja Amiah Millerin näyttelemä mykkä tyttö, jonka alkuperäisen leffasarjan fanit tunnistavat nopeasti tärkeäksi hahmoksi vanhoissa Apinoiden planeetoissa.
Sota apinoiden planeetasta jatkaa tarinaa pari vuotta siitä, mihin Apinoiden planeetan vallankumous päättyi. Ihmiset ja apinat ovat ajautuneet kunnon sotaan keskenään. Caesarin johtamat apinat ovat päätyneet piileskelemään metsän siimekseen. Jotkut apinat ovat peloissaan vaihtaneet ihmisten puolelle, sillä uskovat, etteivät apinat voi mitenkään voittaa taistelua. Elokuvan lähtökohdat ovat äärimmäisen mielenkiintoiset ja heti alkuun pääsee kokemaan pienen taistelukohtauksen, joka rakentaa hienosti leffan tunnelmaa. Sarja on jälleen kulkenut synkempään ja vakavampaan suuntaan, mikä toimii. Caesarin kostoretki pohjustetaan mainiosti ja on huikeaa, miten tekijät ovat uskaltaneet säilyttää aiemmista osista tutun tyylin. Tämäkin filmi kulkee rauhallisesti eteenpäin, eikä siitä löydy perinteisiä piirteitä, joita isot tehosteleffat sisältävät. Mukana on useita kohtia, joissa apinat viittovat toisilleen ja lähinnä vain murahtelevat (vaikkakin Caesar vastaa lähes kaikkeen ääneen), jolloin ei voi muuta kuin ihailla tekijöiden rohkeutta tehdä jotain erilaista. Rauhalliset kohdat ovat kiehtovia ja ne luovat tunnelmaa oivallisesti. Niitä pääsee kokemaan Caesarin ja hänen tovereidensa matkan aikana, mikä on paras osuus elokuvassa. Samalla voi nähdä, millaiseksi maailma on muuttunut. Leffassa päästään näkemään uusia maisemia, mikä on mukavaa, sillä edelliset osat tapahtuivat lähinnä San Franciscossa ja sen läheisessä metsässä. Sen lisäksi elokuva tapahtuu talvella; lumiset maisemat ovat todella kauniita. Sota apinoiden planeetasta onkin useassa kohtaa kaunis elokuva, vaikka mukana on useita karuja kohtia, kuten ristiinnaulittuja apinoita.
Kun tarina päätyy ihmisten tukikohtaan, syntyy riski, että elokuva ryhtyisi liikaa toistamaan Apinoiden planeetan synnyssä nähtyä vankikuviota. Tietty toisto kuitenkin toimii omanlaisenaan ympyrän sulkemisena. Tämänkertainen vankilakuvio on myös huomattavasti karumpaa seurattavaa ja samalla sitten pakosuunnitelman pistäminen toteutukseen on entistä jännittävämpää. Tiivis tunnelma vallitsee läpi elokuvan ja vaikka kestoa on liki kaksi ja puoli tuntia ja elokuva vieläpä kulkee rauhallisesti eteenpäin, ei aika käy pitkäksi. Joillekin voi tulla pettymyksenä, että nimestä huolimatta elokuva ei tarjoa toistuvia suuria sotakohtauksia. Sotimista kyllä lopulta löytyy, mutta eri tavalla toteutettuna kuin voisi odottaa. Finaalista löytyy myös tehokkaan liikuttavat hetkensä ja kuivin silmin teatterista tuskin ulos selviää. Elokuva vie trilogian kunniakkaasti päätökseen, mutta samalla se myös pohjustaa tulevaa, eli alkuperäisissä Apinoiden planeetta -klassikoissa nähtyä. Filmin on ohjannut Apinoiden planeetan vallankumouksen tapaan Matt Reeves, joka on tällä kertaa toiminut myös käsikirjoittajana. Reeves hoitaa molemmat tontit kunnialla kotiin, eikä suostu menemään siitä, mistä aita on matalin tai mistä yleensä isoissa studioelokuvissa halutaan kuljettavan. On varmaan sanomattakin selvää, että elokuva visuaalinen ilme on mielettömän upea. Sota apinoiden planeetasta on kuvattu erittäin hyvin ja leffan efektit ovat tietty erinomaiset. Apinat näyttävät uskomattoman hienosti toteutetuilta ja katsojalle tuottaa jälleen vaikeuksia uskoa, että apinoita esittivät ihmiset. Ääniefektit ovat myös mainiot ja säveltäjä Michael Giacchino tunnelmoi oivallisesti taustalla.
Yhteenveto: Sota apinoiden planeetasta on hieno elokuva ja vahva päätös yhdelle kaikkien aikojen kovimmista trilogioista. Sotaisasta nimestä huolimatta rauhallinen lähestymistapa on yllättävänkin toimiva. Kohtauksia, joissa apinat keskustelevat viittomalla toisilleen, on erittäin kiehtovaa seurata. Andy Serkis on loppuun asti huikeassa vedossa Caesarina, jolle on kirjoitettu erinomainen kaari. Maurice on tuttu vanha symppis ja uudetkin hahmot toimivat Woody Harrelsonin näyttelemää pahaa everstiä myöten. Osa katsojista voi tosin mieltää Tuhman Apinan ärsyttäväksi. Elokuva vain tiukentaa otettaan edetessään ja tarjoaa lopulta jännittävän ja liikuttavan finaalin. Ohjaaja Matt Reeves jatkaa vahvaa työtään ja odotan innolla, mitä Reeves aikoo tehdä The Batmanin kanssa. Visuaalisesti teos on upea ja kaunis. Jos pidit edellisistä osista, suosittelen ehdottomasti katsomaan Sodan apinoiden planeetasta. Tästä sarjaa aiotaan jatkaa uuteen suuntaan, joka johtaisi vihdoin alkuperäiseen tarinaan, mutta itse toivoisin, että tämän jälkeen seuraava olisi juurikin alkuperäinen vuoden 1968 Apinoiden planeetta, eikä uusia osia enää tehtäisi. Vanhojen Apinoiden planeetta -elokuvien arvostelut ovatkin tiedossa joskus myöhemmin...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.reddit.com
War for the Planet of the Apes, 2017, Chernin Entertainment
Ohjaus: Matt Reeves Pääosissa: Andy Serkis, Jason Clarke, Keri Russell, Kodi Smit-McPhee, Gary Oldman, Toby Kebbell, Kirk Acevedo, Nick Thurston, Karin Konoval, Terry Notary, Doc Shaw ja Judy Greer Genre: draama, toiminta Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia Ikäraja: 12
Pierre Boullen kirjaan La Planète des Singes (1963) perustuva elokuva Apinoiden planeetta (Planet of the Apes - 1968) oli menestysja kriitikoiden ylistämä teos. Suosion takia leffa sai jopa neljä jatko-osaa, sekä televisiosarjan ja vieläpä animaatiosarjan. Aihe kuitenkin hiipui suosiosta ja sarjan teosta tuli vaikeaa. Vihdoin vuonna 2001 ilmestyi Tim Burtonin ohjaama Apinoiden planeetta (Planet of the Apes), joka oli menestys, mutta josta kansa ei erityisemmin välittänyt. Kesti muutama vuosi, kunnes Rick Jaffan idean pohjalta alkoi uuden Apinoiden planeetta -tarinan kehittely, joka kertoisi siitä, miten kaikki alkoi. Apinoiden planeetan synty(Rise of the Planet of the Apes) ilmestyi kesällä 2011 ja se oli iso hitti, minkä lisäksi myös kriitikot pitivät siitä, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Loppuvuodesta 2011 ilmoitettiin, että leffalle ollaan tekemässä toista osaa, joka veisi tarinaa ja maailmaa lähemmäs sitä, millaisena monet tietävät sen alkuperäisessä sarjassa. Kuvaukset alkoivat keväällä 2013 ja Apinoiden planeetan vallankumous sai ensi-iltansa kesällä 2014. Kriitikot ylistivät filmiä ja se oli iso kassamagneetti - jopa koko Apinoiden planeetta -saagan menestynein leffa. Itse näin Apinoiden planeetan vallankumouksen ensimmäisen osan tapaan isäni kanssa leffateatterissa - en tosin ensi-iltaviikolla, sillä tulin silloin pahasti kipeäksi - ja olin erittäin häkeltynyt näkemästäni. Kyseessä oli mielestäni yksi vuoden parhaista teoksista ja olen katsonut sen pariin otteeseen uudestaan, viimeksi vähän alle vuosi sitten. Nyt kun sarja on saamassa jatkoa elokuvalla Sota apinoiden planeetasta (War for the Planet of the Apes - 2017) oli aika katsoa edelliset kaksi osaa uudestaan ja arvostella ne. Katsoin Apinoiden planeetan vallankumouksen päivää Apinoiden planeetan synnyn jälkeen.
Kymmenen vuotta viruksen leviämisen jälkeen ihmiskunnasta on suurin osa menehtynyt ja apinat ovat perustaneet yhteiskunnan metsäänsä. Kun ihmisiltä loppuu sähkö, muutaman hengen joukko lähtee metsään Caesarin johtaman apinasivilisaation luokse pyytämään apua. Vaikka rauha voisi olla mahdollinen, on kummallakin osapuolella niitä, jotka eivät voi nähdä kahta lajia ystävinä.
Caesaria näyttelee edellisen osan tapaan Andy Serkis, joka on esittänyt hahmon kaikki liikkeet ja ilmeet, eikä toiminut vain ääninäyttelijänä. Serkis osoittaa jälleen olevansa täydellinen sellaisessa esiintymisessä ja on jopa parempi kuin Apinoiden planeetan synnyssä! Caesarista on tosiaan tullut apinoiden johtaja ja sen myös huomaa. Aina kun hahmo saapuu ruudulle, hänestä huokuu niin paljon voimaa, että hänet todella uskoo suureksi johtajaksi. Tämä voima syntyy juurikin Serkisin huikean upeasta roolityöstä, jota on lumoavaa, sekä hieman myös pelottavaa katsottavaa. Hän pystyy välittämään paljon tunteita, vaikka lopputulos onkin tietokoneella toteutettu apina. Joka ikinen kerta, kun Caesar avaa suunsa, hän häikäisee katsojat auktoriteetillaan. Jokainen sana tuntuu tarkkaan mietityltä ja voimaa täynnä olevalta. Caesar ei kuitenkaan nimensä tapaisesti ole mikään hirmuvaltainen diktaattori, vaan hänellä on hyvä sydän ja hän välittää lajitovereistaan suuresti. Hahmo yrittää toimia aina sen mukaan, mikä on parasta muille apinoille ja ajattelee vasta sitten itseään. Sarjan uusi ihmissankari on Jason Clarken näyttelemä Malcolm, hyväsydäminen mies, joka miettii sekä ihmiskunnan että tietysti oman perheensä parasta. Malcolm johtaa joukkoa, joka yrittää löytää metsästä vanhaa patoa, jonka he uskovat tarjoavan sähköä kaupungille. Hahmo uskoo ihmisten ja apinoiden välisen rauhan olevan mahdollista ja pyrkiikin saavuttamaan sen. Malcolm on pidettävä tyyppi ja Clarkesta löytyy oikeaa henkeä hahmolle.
Malcolmilla on poika nimeltä Alexander (Kodi Smit-McPhee) ja naisystävä nimeltä Ellie (Keri Russell). Alexander on aika hiljainen nuori, joka pitää piirtämisestä. Ellie taas on entinen lääkäri ja hän ihastuu apinoiden luomaan kulttuuriin. Vaikka hahmot ovat kiva lisä tarinaan ja tarjoavat toimivia motiiveja Malcolmille, minkä lisäksi Smit-McPhee ja Russell ovat hyviä rooleissaan, eivät he silti oikein tunnu erityisemmin miltään. Kaksikko jää aika vaisuksi, eikä heitä muista kovin hyvin leffan päätyttyä. Pariskunnan ja Alexanderin lisäksi metsään lähtee myös Carver (Kirk Acevedo), joka ei kovin usein toimi viisaasti.
San Franciscon ihmisten johtajaksi on noussut Gary Oldmanin esittämä Dreyfus, joka uskoo, että apinat aiheuttivat sairauden, joka tappoi lähes kaikki ihmiset ja sen takia hän ei pidä niistä lainkaan. Alexanderin ja Ellien tapaan myös Dreyfus on hyvä lisä tarinaan, mutta jotain jää silti uupumaan. Onneksi yhdessä kohtauksessa hahmolle näytetään hieman taustatarinaa, mikä luo mainion lisän ja katsoja ymmärtää paremmin, miksi Dreyfus ei apinoista välitä. Oldman on tuttuun tapaansa oivallinen roolissaan ja uskottava ihmisten johtohahmona.
Edellisestä elokuvasta tuttu Koba-apina tekee paluun, mutta tällä kertaa häntä esittää Christopher Gordonin sijaan Toby Kebbell. JoApinoiden planeetan synnyssä näki, että Koban ilkeys tulee vielä joskus kasvamaan ja niinhän hänelle tapahtuu. Koba oli viettänyt suuren osan elämästään vankeudessa ihmisten koe-eläimenä, joten hänellä on todella hyvä syy suorastaan vihata ihmisiä. Hahmo ei todellakaan hyväksy minkäänlaista rauhaa kahden lajin välille ja siitä alkaa seurata ongelmia. Koban lisäksi muutama muukin tuttu apinahahmo palaa. Oranki Maurice (Karin Konoval) on sama sympaattinen heppu kuin aiemminkin. Rocket (Terry Notary) on muuttunut kiltimmäksi ja hänellä on lapsi nimeltä Ash (Doc Shaw). Viimeksi vain nopeasti esitellystä Corneliasta (Judy Greer) on tullut Caesarin sielunkumppani ja heillä on kaksi lasta: Blue Eyes (Nick Thurston) ja pienokainen, joka syntyy heti leffan alussa. Blue Eyes ihailee Kobaa ja on omaksunut tämän ajatusmallin ihmisistä. Edellisessä osassa esiintyviä ihmisiä ei tässä nähdä ollenkaan, jos yhtä valokuvaa ja videoklippiä James Francon näyttelemästä Will Rodmanista ei lasketa mukaan.
Jos Apinoiden planeetan synty ei tuntunut perinteiseltä megabudjetin tehoste-elokuvalta, vaan perustuikin enemmän draamaan, syvällisempiin pohdintoihin ja jännitykseen, niin se ei ollut vielä mitään verrattuna tähän teokseen. Heti alussa nähdään lyhyesti kertaus edellisen osan lopusta ja uutispätkiä ihmiskunnan tuhoutumisesta, joka pohjustaa upeasti tulevaa synkkää tunnelmaa. Tämän jälkeen elokuva muuttuu kuin hyvin kummalliseksi luontodokumentiksi, jossa suuresti viisaantuneet apinat metsästävät itselleen ruokaa ja näytetään, millaisen "kaupungin" he ovat rakentaneet itselleen. Nuorimmille opetetaan yhteiskunnan perussääntöjä ja viisaimmat miettivät tapoja, miten he voivat turvata olonsa täydellisesti. Elokuvan alku on rauhallinen ja jos se ei olisi jo tällä lailla poikkeava normaalista, lähes kaikki dialogi tapahtuu viittomalla. Siinä sitä sitten katsoo, kun apinat viittovat toisilleen asioista ja välillä päästävät lajille tyypillisiä murahduksia. Tylsää se ei kuitenkaan ole, ehei, vaan kaukana siitä. Kaikki Apinoiden planeetan vallankumouksen kohtaukset, joissa pelkät apinat kommunikoivat toistensa kanssa ja leffa tuntuu puhtaasti draamalta, ovat suorastaan hypnoottisen vangitsevia. Tällaiset kohdat ovat kauniita ja niiden aikana unohtaa kokonaan katsovansa tietokoneella tehtyjä apinoita, joita näyttelijät alun perin esittivät harmaissa kokovartaloasuissa. Niiden hetkien aikana elokuva tuntuu oikeasti taiteelta.
Elokuvan ensimmäiset kolme varttia ovat lähestulkoon täydellistä katseltavaa. Kuitenkin ei-niin-mielenkiintoisen patojuonikuvion noustessa suuremmin esille, teos alkaa heikentyä hieman. Ihmishahmot nousevat entistä enemmän esille, eikä leffasta löydy täysin samaa koukuttavuutta. Samalla onneksi alkaa jännittävän ilmapiirin luonti, kun syntyy juoni toisen lajin hävittämiseksi ja alkaa odottamaan, mitä tulee tapahtumaan? Konfliktit kasvavat hiljalleen elokuvan edetessä ja homma huipentuu nimen mukaiseen vallankumoukseen. Vaikka loppupää on alkua toiminnallisempi, ei meno koskaan muutu tavanomaiseksi Hollywoodin popcorn-viihteeksi, vaan elokuva pitää väkevästi otteensa loppuun saakka.
Apinoiden planeetan vallankumouksessa käsitellään paljon tunteita, etenkin apinoiden puolelta. Caesarin suuret tunteet ovat vaikuttavia ja ne koskettavat kaiken aikaa katsojaa. Apinoiden luoman yhteiskunnan tutkiminen on erittäin kiehtovaa ja sitä haluaisi nähdä vieläkin enemmän. Apinat ja ihmiset pystyisivät ihan varmasti elämään sovussa, jos tiettyjä yksilöitä ei olisi olemassa. Mutta kun kumpikaan laji ei oikein tunne toista, eivät he voi luottaa siihen, että toinen olisi yhtä ystävällinen. Näin lajien välille syntyy jännite, jonka laukeamista odottaa innolla. Todellisessakin maailmassa on tällaista voimakasta jännitettä eri maiden tai uskontojen välillä, varsinkin nykypäivänä kun kaikenlaisia hirveyksiä tapahtuu yllättäen. Elokuvaan on saatu hienosti samanlaisuutta, vaikka toinen osapuoli koostuukin puhuvista apinoista. Hyvin nopeasti leffan aikana syntyy sellainen tunne, että toinen osapuolista ei tule selviämään ja elokuvan nimen mukaisesti kyseessä todella on apinoiden planeetta ja tarina on selvästi viemässä kohti alkuperäistä Apinoiden planeettaa.
Elokuvan ohjaus on vaihtunut Rupert Wyattilta Matt Reevesille, joka tietää selvästi, millaisen maailman hän haluaa luoda, kun suurin osa ihmisistä on kuollut. Reeves on onnistunut hienosti työssään ja on erinomaista, että hän ohjaa sarjan seuraavankin osan. Käsikirjoituksesta vastaa tässäkin pariskunta Rick Jaffa ja Amanda Silver, joiden lisäksi kirjoittamisessa on ollut mukana myös Mark Bomback. Kolmikko on tehnyt upeaa työtä, vaikka he olisivat voineet syventää ihmishahmoja enemmän ja uskaltaa näyttää lisää hiljaista apinaeloa. Elokuvan visuaaliset tehosteet ovat tietenkin todella näyttävät. Apinat näyttävät uskomattoman aidoilta, jolloin unohtaa, että he ovat osittain tietokoneella toteutetut. Leffa on myös kuvattu mainiosti ja mukana on useita pitkiä otoksia, jotka ovat tyylikkäitä. Leikkaus on sujuvaa ja onneksi elokuva saa kulkea rauhassa eteenpäin. Lavasteet ovat erinomaiset, kuten myös puvustus ja maskeeraus. Ääniefektit ovat loistavia ja säveltäjä Michael Giacchino on saanut aikaiseksi koskettavaa, kaunista ja eeppistä musiikkia.
Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, trailereita, leffan lähtökohdista kertova "Journey to Dawn", Caesarista kertova "Andy Serkis: Rediscovering Caesar", näyttelijöistä kertova "Humans and Apes: The Cast of Dawn", apinoiden teosta kertovat "Move Like an Ape: An Artist's Medium" ja "Weta and Dawn", apinoiden kulttuurista kertova "The Ape Community", leffan maailmasta kertova "The World of Dawn" ja lopputaistelusta kertova "The Fight for a New Dawn", sekä lyhyt vilkaisu Ridley Scottin elokuvaa Exodus: Gods and Kings (2014).
Yhteenveto:Apinoiden planeetan vallankumous on kaunis teos, joka poikkeaa hyvin voimakkaasti tavallisista tehoste-elokuvista. Mukana on paljon kohtauksia, joissa keskustellaan vain viittomakielellä, eikä niissä erityisemmin tapahdu mitään, mutta katsojana ei silti voi muuta kuin jäädä tuijottamaan. Elokuvan tunteet ja tunnelmat välittyvät hienosti katsojille. Andy Serkis on edelleen täydellinen Caesarina, minkä lisäksi muutkin apinat ovat niin hyvin esitettyjä, että heissä on persoonaa jopa enemmän kuin ihmisissä. Malcolm on mainio heppu ja Gary Oldman suoriutuu osastaan Dreyfusina hyvin, mutta pääasiassa ihmiset jäävät apinoiden jalkoihin kiinnostavuudessa. Visuaalisesti teos on huikean upea. Sen maailma on kiehtova ja leffan päätyttyä on pakko saada nähdä lisää. Jos pidit sarjan edellisestä osasta, niin kannattaa katsoa tämäkin teos. Sarjan fanit voivat innostua, sillä tämä on selvästi enemmän Apinoiden planeettaa kuin edeltäjänsä, vaikkei olekaan vielä siinä pisteessä, missä koko saagan alkuperäinen filmi on. Apinoiden planeetan vallankumous sopii myös niille, jotka eivät yleisesti isoista tehostepätkistä välitä. Kyseessä on hieno elokuva ja todella toivon, että taso pysyisi Sota apinoiden planeetasta -leffassa. Hieman pelottaa, että tarkoittaako nimi puhdasta efektitaistelua, vai voisiko kyseessä olla todellisen sotaelokuvan kaltainen upeus? Jännityksellä jään odottamaan, mihin sarja tästä jatkuu...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Dawn of the Planet of the Apes, 2014, Chernin Entertainment, Ingenious Media, SOHO VFX, TSG Entertainment
Ohjaus: Rupert Wyatt Pääosissa: James Franco, Andy Serkis, Freida Pinto, John Lithgow, David Oyelowo, Tyler Labine, Brian Cox, Tom Felton, Jamie Harris, Karin Konoval, Terry Notary ja Christopher Gordon Genre: draama, seikkailu, toiminta Kesto: 1 tunti 45 minuuttia Ikäraja: 12 "La Planète des Singes", eli suomeksi "Apinoiden planeetta", on Pierre Boullen tieteiskirja vuodelta 1963. Kirja herätti huomiota Yhdysvalloissa ja sen pohjalta tehtiin elokuva Apinoiden planeetta (Planet of the Apes) vuonna 1968. Elokuva oli menestys ja kriitikot ihastuivat siihen, joten jatkoa tietenkin ilmestyi. Jatko-osia tuli jopa neljä kappaletta, mutta kun sarjan viides osa, Taistelu apinoiden planeetasta (Battle for the Planet of the Apes - 1973) ei saanut hyvää vastaanottoa, ei leffoja tehty enää lisää. Tarinaa kuitenkin jatkettiin televisiosarjalla Planet of the Apes, joka pyöri vuonna 1974. Tämän lisäksi vuonna 1975 ilmestyi animaatiosarja Return to the Planet of the Apes, mutta sen jälkeen ei apinasarjasta kuulunut kovin paljoa mitään, kunnes vuonna 2001 Tim Burton ohjasi uuden version Apinoiden planeetasta, jonka tarkoituksena oli aloittaa sarja alusta. Teos sai kuitenkin heikon vastaanoton, eikä jatkoa ilmestynyt. Kesti jälleen muutama vuosi, kunnes 2006 Rick Jaffa sai idean tarinasta, joka keskittyi apinoihin ja niiden väleihin ihmisten kanssa. Hyvin nopeasti Jaffa tajusi, että hänen ideansa voisi yhdistää Apinoiden planeettaan ja kertoa näin alkutarina koko saagalle. Twentieth Century Fox innostui tarinasta ja leffan teko lähti liikkeelle. Rise of the Planet of the Apes, eli suomalaisittain Apinoiden planeetan synty sai ensi-iltansa elokuussa 2011 ja sekä kriitikot, että tavalliset katsojat pitivät siitä paljon. Itse myös näin elokuvan (syntymäpäivänäni!), kun se ilmestyi ja pidin siitä todella paljon. Olen katsonut sen muutaman kerran uudestaan, viimeksi alle vuosi sitten. Nyt kun leffan aloittama uusi sarja on saamassa jatkoa teoksella Sota apinoiden planeetasta (War for the Planet of the Apes - 2017), oli aika katsoa Apinoiden planeetan synty uudestaan ja arvostella se.
Will Rodman on keksinyt lääkeaineen, jolla uskoo voivansa parantaa Alzheimerin taudin. Lääkettä testataan apinoilla ja yksi apinoista, Caesar päätyy poikasena Willin hoteisiin. Vuosien kuluessa Caesarin älykkyys kehittyy yhä vain enemmän ja hän alkaa miettiä paikkaansa maailmassa, joka näkee hänet pelkkänä vaarallisena eläimenä.
Will Rodmania esittää James Franco, joka ei yleisesti tunnu kovin ihmeelliseltä näyttelijältä, mutta tässä elokuvassa hän suoriutuu roolistaan mainiosti. Will on pitkään työskennellyt projektinsa parissa ja kun hänellä on mahdollisuus jatkaa tutkintaansa ikioman simpanssin kautta, pääsevät hänen aivonsa kunnolla töihin. Williä painaa jatkuvasti huoli eri asioista, muttei halua näyttää sitä muille, joten kaikki näkevät hänet reippaana työntekijänä. Tämä luo hahmoon toimivaa syvyyttä, etenkin kun alkaa miettiä, mitä hän ajattelee eläinkokeista, kun hän itse saa hoidettavaksi simpanssin, jonka huomaa hyvinkin ihmismäiseksi. Franco on jokseenkin uskottava tiedemiehenä, mutta paremmin hän onnistuu ollessaan vain Caesarin isähahmo. Itse Caesaria näyttelee Andy Serkis, joka on aivan mieletön roolissaan! Caesar ei ole vain tietokoneella tehty apina, vaan Serkis on esittänyt hahmon kaikki liikkeet ja ilmeet, sekä tehnyt joitain ääntelyjä ja hänen näyttelemisensä pohjalta on luotu digiapina. Leffan aikana ei kuitenkaan koskaan ajattele, etteikö Caesar olisi oikea, sillä niin vakuuttavaa ja täydellistä Serkisin työ on. Serkis on aiemmin työskennellyt samalla tavalla Taru sormusten herrasta -trilogiassa (The Lord of the Rings - 2001-2003) Klonkkuna ja King Kongissa (2005) nimikkohahmona, joten esiintymistapa hänelle on todella tuttua puuhaa. Hahmona Caesar on äärimmäisen mielenkiintoinen. Aluksi hän tuntuu pelkältä apinalta, mutta leffan aikana hän alkaa muistuttaa enemmänkin todella karvaista ihmistä. Kuitenkin Caesarin alkaessa pohtia, kuka hän oikeasti on, alkaa apinapuoli nousta enemmän esille. Vaikkei Caesar puhu (jos nyt viittomakieltä ei laske mukaan), koko hänen ajatusmaailmansa välittyy kunnolla katsojille, jolloin on täysin perillä, miksi hän tekee eri asioita. Caesarin upeasti luotujen tunteiden ansiosta hän ei ole vain apina, vaan kunnon hahmo muiden joukossa.
Alzheimerin taudin parantaminen on Willille äärettömän tärkeää, sillä hänen isänsä (John Lithgow) sairastaa sitä. Tämä tuo oivallisen lisän Willin hahmoon ja tämän takia hänen tekonsa ovat kaiken aikaa ymmärrettäviä, minkä lisäksi katsojana haluaa nähdä Willin onnistuvan. Charles-isä ei ole onneksi pelkkä potilashahmo, vaan hänestä on tehty tyyppi, josta näkyy oikeita tunteita; rakkautta poikaansa ja perheen uutta tulokasta kohtaan. Lithgow on erittäin sympaattinen roolissaan, jolloin hänestä alkaa välittämään hyvinkin nopeasti. Freida Pinto esittää Willin tyttöystävä Carolinea, joka työskentelee eläinlääkärinä. Valitettavasti alun lyhyttä kohtausta lukuunottamatta hänen ammattinsa ei nouse esille, eikä häneen luoda muuta lisäsisältöä. Caroline on Willin tukena ja leikkii innoissaan Caesarin kanssa, mutta siihen se jää. Hahmo roikkuu poikaystävänsä mukana ja heittää välillä osuvia tai fiksuja repliikkejä, mutta muuten Carolinella ei ole mitään merkitystä tarinan etenemisen kannalta. Elokuvassa nähdään myös David Oyelowo Willin pomona herra Jacobsina, Tyler Labine Willin työkaveri Franklinina, Brian Cox tunteettomana eläinsuojan omistajana, Tom Felton suojan inhottavana työntekijä Landonina, Jamie Harris suojan kivana työntekijä Rodneyna ja David Hewlett Willin naapurina, joka ei voi sietää Caesaria. Muuten sivunäyttelijät hoitavat hommansa toimivasti, etenkin Oyelowo varakkaana yhtiön johtajana, joka ei tosin ymmärrä apinoista mitään, mutta Harry Potterista (2001-2011) tuttu Tom Felton vetää aika heikon Draco Malfoy -kopion, mikä on erikoista, sillä hän esitti kymmenen vuotta kyseistä hahmoa ja näytti osaavansa Pottereissa.
Caesarin lisäksi leffassa esiintyy myös muitakin apinoita. Koba (Christopher Gordon) on häijynnäköinen simpanssi, joka on viettänyt elämänsä laboratorioissa tutkittavana ja nopeasti huomaa, ettei Koba ole pitänyt elämästään yhtään. Maurice (Karin Konoval) on suloinen iso oranki, joka ottaa rennosti ja seurailee tilanteita taustalla. Rocket (Terry Notary) on eläinsuojan apinoiden johtaja. Buck (Richard Ridings) on suurikokoinen gorilla, jota muut apinat pelkäävät. Muutkin apinahahmot on toteutettu samalla tavalla kuin Caesar ja jokaista esittää joku henkilö. Näin muidenkin apinoiden tunteet nousevat hienosti esille ja vaikka he eivät puhu muuten kuin omilla ääntelyillään, katsojana on silti täysin perillä heidän mietteistään. Apinoiden planeetan synty ei ole kovin tavallinen ison budjetin tehoste-elokuva. Vaikka rahaa on selvästi mennyt apinoiden luomiseen ja suureen loppuhuipennukseen, on kyseessä lähinnä draamateos, jossa käsitellään hahmojen tunteita ja ajatuksia, sekä pohdiskellaan, millaista olisi olla, kun ei apinana kuulu ihmisten joukkoon, mutta todella älykkäänä apinana ei kuulu edes omiensa pariin? Tarina kertoo siitä, millaista on, kun lähellä on henkilöitä, jotka rakastavat sinua, mutta olet silti hylkiö ja miten sellainen vaikuttaa sinuun. Caesarin matka on kerrottu hienosti ja rauhallisesti, jolloin hänen kasvava vihansa tuntuu oikeasti ymmärrettävältä. Aluksi teos tuntuu kertovan Willistä, vaikkakin Caesar on vahvasti läsnä, mutta jossain kohtaa tarina uskaltaa vaihtaa päähenkilöksi apinan, joka ei sano mitään. Yksi suuri ero perinteisiin megaleffoihin on se, että mukana on useita kohtauksia, joissa ei puhuta ollenkaan, vaan asioita näytetään ja katsojien annetaan päätellä, mitä on tapahtumassa. Tämä on iso riski ja on olemassa monia, jotka eivät näistä dialogittomista kohtauksista pidä, mutta minusta on upeaa, että riski on otettu. Hieman kuitenkin harmittaa, että asioiden näyttäminen kertomisen sijaan ei päde läpi leffan ja mukana on muutamia kohtia, joissa Willin ääni selittää asioita katsojille, jotka voisi ihan hyvin nähdä kuvinakin. Onneksi nämä repliikit eivät vie makua kokonaisuudesta kuin vain hieman, jolloin teoksesta nauttii kunnolla tällaisenaankin.
Mukana on tosiaan iso finaali, jota kohti tarina kaiken aikaa vie katsojia, mutta sen lisäksi toimintaa ei erityisemmin ole mukana. Tarina kulkeekin rauhallisesti eteenpäin, vaikka rytmi nopeutuu hieman, mitä pidemmälle päästään, jolloin jännitekin kasvaa. On todella mahtavaa, että elokuva saa katsojan hämilleen siitä, kumpaa lajia pitäisi kannustaa voittoon. Tavallaan haluaisi olla ihmisten puolella, sillä alkuperäisessä tarinassa haluaa nähdä ihmisen päihittävän apinoiden perustaman sivilisaation, mutta tällä kertaa apinoihin on saatu niin paljon tunnetta, että he muuttuvat enemmän ihmisiksi kuin ihmiset ja haluaa nähdä tarinan vievän apinat voittoon. Elokuvan nimi ei ole kovin salaileva ja monet tietävät alkuperäisen Apinoiden planeetan, jolloin loppuratkaisu ei tule minään yllätyksenä. Kuitenkin teos saa pidettyä katsojan mielenkiinnon yllä täysillä, jolloin ei edes haittaa, että lopputuloksen tietää etukäteen. Alkuperäisen teoksen faneille on luvassa paljon viittauksia, joista monet voivat riemastua. Itse en ole alkuperäistä nähnyt, mutta tiedän monia juttuja, mitä siinä tapahtuu. Tim Burtonin Apinoiden planeetan olen nähnyt ja olenkin kiitollinen, että saimme tämän sarjan sen sijaan, että Burtonin tarinaa olisi jatkettu.
Vaikka Apinoiden planeetan synty on jo tällaisenaan erittäin hyvä teos, on tarinaan laitettu mukaan sivujuoni koskien Willin kehittelemää ALZ-113 -lääkettä, joka tuntuu aluksi aika pieneltä jutulta, mutta lopputekstien kohdalla tajuaa viimeistään, että tämä sivujuoni olikin erittäin tärkeä. Leffan aikana kannattaakin keskittyä kunnolla, sillä muuten voi olla, ettei huomaa tärkeää hetkeä, joka pohjustaa seuraavan elokuvan lähtökohtia. Sivujuoni on kirjoitettu mukaan erinomaisesti ja se nostaa leffan laatua hieman, jolloin kyseessä on loistava teos.
Elokuvan ohjauksesta vastaa aika tuntematon Rupert Wyatt, joka oli tätä ennen ohjannut vain elokuvan The Escapist (2008). Wyatt kuitenkin osoittaa taitonsa erinomaisesti ja hän on saanut mukaan hienon tunnelman, jolloin haluaisi nähdä lisää hänen teoksiaan. Käsikirjoituksesta vastaavat idean isä Rick Jaffa ja hänen vaimonsa Amanda Silver, jotka ovat kynäilleet loistokkaan tarinan. Kaksikko olisi kuitenkin voinut poistaa muutamia tarpeettomia repliikkejä tai ne olisi voinut älytä poistaa leikkausvaiheessa. Muuten leikkaus on erittäin hyvää, kuten myös kuvaus. Lavasteet ovat mainiot, etenkin eläinsuojassa. Visuaalisesti Apinoiden planeetan synty on aivan tajuttoman hieno! Vain muutamissa kuvissa apinat näyttävät digitaalisilta, mutta muuten on vaikea uskoa, että kyseessä on ihmisnäyttelijä, jota on muokattu tietokoneella. Apinat ovat uskomattoman aidon näköisiä, jolloin niiden olemassaolon uskoo ja jotkut voivat ehkä ihmetellä, miten apinat saatiin koulutettua noin hyvin. Ääniefektit ovat erinomaisia, minkä lisäksi säveltäjä Patrick Doyle on tehnyt todella mainiota työtä musiikkien kanssa. Elokuvan musiikilliset pääteemat ovat jopa kauniita. Blu-rayn kuvanlaatu on todella mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on trailereita, poistettuja kohtauksia, kuvagallerioita, sarjan historiasta lyhyesti kertova Mythology of the Apes, elokuvan teosta kertovat pätkät A New Generation of Apes ja Breaking Motion Capture Boundaries, musiikista kertova Composing the Score with Patrick Doyle, apinoista kertova kolmiosainen The Great Apes ja Andy Serkisin roolityöstä Caesarina kertova The Genius of Andy Serkis. Katsottavaa on yhteensä noin puoleksitoista tunniksi.
Yhteenveto: Apinoiden planeetan synty on aivan mahtava elokuva. Tarinankerronta on rauhallista ja jännitettä kasvatetaan hienosti, jolloin loppuhuipennus on erittäin pysäyttävä. Mukaan on myös saatu todella mainio sivujuoni, joka on loppujen lopuksi hyvinkin tärkeä seuraavien osien kannalta. Apinoihin on saatu kunnolla mukaan tunteita, jolloin heistä välittää ja heitä kannustaa. Andy Serkis on täydellinen Caesarina, eikä kukaan muu voisi suoriutua roolista yhtä loistokkaasti kuin hän. Muutkin näyttelijät ovat pääasiassa hyviä, vaikka Tom Felton onkin aika rasittava ilkeänä nuorena. Mukana on useita kohtia, joissa ei puhuta mitään ja näin katsojat saavat päätellä asioita itse, mikä on erinomaista. Valitettavasti mukaan on lisätty tarpeettomia repliikkejä toisiin kohtauksiin, joita elokuva ei tarvitse onnistuakseen. Visuaalisesti teos on äärimmäisen näyttävä ja muutamia kuvia lukuun ottamatta apinat näyttävät täysin aidoilta. Tekninen toteutus on muutenkin onnistunut. Alkuperäisten elokuvien fanien kannattaa katsoa Apinoiden planeetan synty, sillä sen lisäksi, että se on erinomainen elokuva, mukana on paljon viittauksia alkuperäiseen teokseen, sekä se aloittaa kertomuksen siitä, miten päästään siihen vaiheeseen saagaa, että alkuperäinen elokuva tapahtuu. Muutenkin suosittelen katsomaan leffan, vaikka epäilisitte sen toimivuutta, kun kyseessä on syntytarina vanhalle klassikolle. Myös ne, jotka eivät isoista tehostepätkistä välitä, voivat kokea tästä riemua, sillä kyseessä on erilainen ja syvällinen teos. Lopputekstien alussa nähdään vielä lyhyt kohtaus, joka todella kannattaa katsoa, sillä se pohjustaa sarjan seuraavaa osaa, Apinoiden planeetan vallankumous (Dawn of the Planet of the Apes - 2014).
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste flickfeast.co.uk
Rise of the Planet of the Apes, 2011, Twentieth Century Fox Film Corporation, Dune Entertainment, Chernin Entertainment, Ingenious Media, Big Screen Productions, Ingenious Film Partners, Dune Entertainment III
