Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin (The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Treader - 2010) - elokuva-arvostelu

NARNIAN TARINAT: KASPIANIN MATKA MAAILMAN ÄÄRIIN

THE CHRONICLES OF NARNIA: THE VOYAGE OF THE DAWN TREADER

Ohjaus: Michael Apted

Näyttelijät: Georgie Henley, Skandar Keynes, Will Poulter, Ben Barnes, Simon Pegg, Gary Sweet, Shane Rangi, Liam Neeson, Arabella Morton, Terry Norris, Bille Brown, Laura Brent, Nathaniel Parker, Tilda Swinton, Anna Popplewell ja William Moseley

Genre: fantasia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 12

C. S. Lewisin fantasiakirjoihin perustuva elokuva Narnian tarinat: Velho ja leijona (The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe - 2005) oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (The Chronicles of Narnia: Prince Caspian - 2008) ei kuitenkaan ollut edeltäjänsä veroinen hitti, joten Walt Disney -studio päätti jättäytyä pois kolmannesta elokuvasta, jolloin leffasarja siirtyi 20th Century Foxille. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2009 ja lopulta Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin sai ensi-iltansa joulukuussa 2010. Elokuva ei kuitenkaan menestynyt toivotulla tavalla ja se sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, minkä myötä suunniteltu neljäs leffa Hopeinen tuoli -kirjan (The Silver Chair - 1953) pohjalta päätettiin unohtaa. Itse kävin katsomassa Kaspianin matkan maailman ääriin tätini kanssa, kun elokuva saapui Suomen teattereihin. Leffa oli mielestäni selvästi heikompi kuin edeltäjänsä ja olen katsonut sen vain kerran uusiksi. Kun viime vuonna huomasin Narnian tarinat: Velhon ja leijonan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella leffasarjan läpi. Pidin edelleen kahdesta ensimmäisestä osasta ja ihan uteliaana ryhdyin katsomaan Narnian tarinat: Kaspianin matkaa maailman ääriin vuosien tauon jälkeen.

Lucy ja Edmund päätyvät jälleen Narniaan, seilaamaan kuningas Kaspianin kanssa maailman ääriin, pelastaakseen maailman mystiseltä vihreältä usvalta.

Kahdesta edellisestä Narnian tarinat -elokuvasta tutut Pevensien sisarukset tekevät paluun, joskin heistä vanhimmat, eli Peter (William Moseley) ja Susan (Anna Popplewell) nähdään vain pikaisesti, sillä kuten kakkosleffa Prinssi Kaspianin lopussa kävi ilmi, he ovat vanhentuneet liikaa palatakseen enää Narniaan. Niinpä seikkailuun lähtevät tällä kertaa nuoremmat Lucy (Georgie Henley) ja Edmund (Skandar Keynes), jotka saavat seuraa serkustaan Eustacesta, jota näyttelee nykyään Narnian lapsinäyttelijöistä kuuluisimmaksi noussut Will Poulter. Lucy on varttunut vuosien varrella paljon, mutta tuttu taikuudesta intoileva tyttö on yhä tallella. Edmundkin on viisastunut, joskin vanhat kunnianhimot nostelevat seikkailun varrella päätään. Eustace-serkku on puolestaan aluksi suorastaan raivostuttavan ärsyttävä nulikka, jonka toivoo joutuvan jonkin hirviön kitaan mahdollisimman nopeasti. Hahmolle on kuitenkin kirjoitettu hyvä kasvukertomus ja nuori Poulter hoitaa tonttinsa pätevästi.

     Narniassa kolmikko kohtaa vanhoja tuttuja, kuten kuningas Kaspianin (Ben Barnes), Riipitsiip-hiiren (Simon Pegg) ja Aslan-leijonan (Liam Neeson), sekä tapaa uusia tuttavuuksia, kuten Sarastus-laivan kapteenin Drinianin (Gary Sweet), Tavros-minotauruksen (Shane Rangi), velho Koriakinin (Bille Brown) ja äitiään etsivän Gael-tytön (Arabella Morton). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan passelisti ja omaksi suosikikseni nousi jälleen suloinen mutta hurja Riipitsiip, jonka hiljalleen rakentuva ystävyys Eustacen kanssa tuo leffaan hyvää sydäntä.

Kaspianin matka maailman ääriin jäi mielestäni vielä kolmannellakin katselukerralla heikoimmaksi Narnian tarinat -elokuvaksi, jo yksinkertaisesti sen takia, että luvassa ei ole läheskään yhtä vahvaa tarinaa kuin aiemmin. Siinä, missä Velhossa ja leijonassa Pevensiet matkasivat Narniaan pelastaakseen tämän satumaailman pahalta Valkealta velholta ja Prinssi Kaspianissa Pevensiet taistelivat Kaspianin pahaa setää vastaan, pelastaakseen Narnian ja sen satuolennot, Kaspianin matkassa maailman ääriin hahmot lähinnä vain päätyvät meriseikkailulle, jossa he kohtaavat erilaisia vaaroja. Tämänkertainen uhka, mystinen vihreä sumu jää lopulta perin yhdentekeväksi, puhumattakaan hahmojen etsimistä seitsemästä Aslanin miekasta, joilla tämä sumu voitaisiin pysäyttää.

Vaikka tarina jättääkin tällä kertaa toivomisen varaa, tarjoaa merimatka silti omat mainiot hetkensä ja jos jotain, niin ainakin seikkailun henki on vahvasti läsnä läpi leffan. Merimatkan varrelta löytyy monenlaisia vaaroja ja tilanteita, jotka tarjoavat niin hupia, jännitystä kuin hyviä teemoja muun muassa ahneuden palkasta. Sen sijaan en pahemmin välittänyt loppusuoran turhan selvistä raamatullisista viittauksista. Onhan Narnian tarinoissa aina ollut läsnä kirjailija C. S. Lewisin kristillisyys, mutta tässä Aslanin jumalmetafora menee mielestäni liian pitkälle, mitä eivät auta finaalin moosesmaiset merenjakautumisvisuaalit. Vaikkei Kaspianin matka maailman ääriin ole yhtä toimiva fantasialeffa kuin edeltäjänsä, on se silti tarpeeksi kelpo satuseikkailu, jotta sen katsoo sujuvasti kahden ensimmäisen perään. Täytyy minun myös todeta, että minua harmittaa, että elokuva floppasi lippuluukuilla niin, että loput Narnian tarinat -elokuvat jäivät tekemättä tällä poppoolla. Tänä vuonna on kuitenkin tiedossa paluu Narniaan, kun Greta Gerwig ja Netflix käynnistävät elokuvasarjan uusiksi esiosakirja Taikurin sisarenpojan (The Magician's Nephew - 1955) pohjalta.

Tällä kertaa ohjauksesta vastaa Michael Apted, joka ei ihan saa luotua samanlaista taianomaista fiilistä kuin edeltäjänsä Andrew Adamson, mutta pitää oivaa seikkailuhenkeä hyvin yllä. Christopher Markuksen, Stephen McFeelyn ja Michael Petronin käsikirjoitus horjuu aiempia osia heikomman lähdemateriaalin takia, mutta onnistuu hetkittäin. Simppelimpi tarina ja tiiviimpi leikkaus johtavat myös siihen, että elokuva kestää noin puoli tuntia vähemmän kuin aiemmat osat. Teknisesti Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin on vanhentunut vaihtelevasti. Kameratyöskentely, lavasteet ja asut näyttävät yhä hienoilta, mutta tietokonetehosteet ovat ajoittain nähneet parhaat päivänsä vuosia sitten. Äänimaailma on kuitenkin osaavasti rakennettu ja David Arnoldin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Treader, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2010, Fox 2000 Pictures, Walden Media, Dune Entertainment

Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (The Chronicles of Narnia: Prince Caspian - 2008) - elokuva-arvostelu

NARNIAN TARINAT: PRINSSI KASPIAN

THE CHRONICLES OF NARNIA: PRINCE CASPIAN

Ohjaus: Andrew Adamson

Näyttelijät: William Moseley, Anna Popplewell, Georgie Henley, Skandar Keynes, Ben Barnes, Sergio Castellitto, Peter Dinklage, Warwick Davis, Ken Stott, Eddie Izzard, Pierfrancesco Favino, Cornell John, Liam Neeson, Vincent Grass, Damián Alcázar, Klara Issova ja Tilda Swinton

Genre: fantasia, seikkailu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia

Ikäraja: 12

C. S. Lewisin satukirjoihin perustuva elokuva Narnian tarinat: Velho ja leijona (The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe - 2005) oli suuri menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Andrew Adamson oli jo työstänyt käsikirjoituksen jatko-osalle, kun ensimmäistä elokuvaa vielä viimeisteltiin, sillä hänen huolenaan oli, että lapsinäyttelijät ehtisivät vanheta liikaa, jos jatko-osan tekoa viivästytettäisiin. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2007 ja lopulta Narnian tarinat: Prinssi Kaspian sai ensi-iltansa toukokuussa 2008. Elokuva ei kuitenkaan ollut edeltäjänsä veroinen hitti lippuluukuilla, eikä se saanut yhtä positiivista vastaanottoa kriitikoilta. Jos oikein muistan, kävin katsomassa Prinssi Kaspianin elokuvateattereissa äitini kanssa. Olen nähnyt leffan muutaman kerran uudestaan, joskin viime kerrasta on kulunut jo useita vuosia. Kun viime vuonna huomasin Velhon ja leijonan viettävän 20-vuotisjuhlaansa, päätin arvostella Narnian tarinat -elokuvat läpi - etenkin nyt kun elokuvasarja on heräämässä takaisin eloon Greta Gerwigin ja Netflixin käsissä.

Pevensien sisarukset Peter, Susan, Lucy ja Edmund palaavat yllättäen Narniaan, missä heidän pitää auttaa nuorta prinssi Kaspiania pelastamaan maailma Kaspianin vallanahneelta sedältä.

William Moseley, Anna Popplewell, Skandar Keynes ja Georgie Henley tekevät paluun rooleihinsa Pevensien sisaruksiksi, Peteriksi, Susaniksi, Edmundiksi ja Lucyksi, jotka ensimmäisessä elokuvassa päätyivät vaatekaapin kautta satumaailma Narniaan. Pelastettuaan paikan pahalta Valkealta velholta (Tilda Swinton), he hallitsivat Narniaa muutaman vuosikymmenen ajan, kunnes vahingossa tupsahtivat takaisin tavalliseen maailmaan ja palasivat lapsiksi. Nyt, vuotta myöhemmin sisarukset löytävät itsensä jälleen Narniasta, mutta paikka on muuttunut täysin. Kuten jo ykkösleffassa kävi ilmi, aika kulkee Narniassa paljon nopeammin kuin meidän maailmassamme ja siinä, missä sisarusten mielestä heidän viime seikkailustaan on kulunut vasta vuosi, Narniassa aikaa on kulunut jopa tuhat vuotta ja Pevensiet ovat muuttuneet paikalliseksi legendaksi, johon osa ei enää edes usko. Moseley, Popplewell, Keynes ja Henley ovat selvästi kehittyneet näyttelijöinä, mutta tällä kertaa heidän hahmonsa jäävät hieman sivuun.

     Narnian tarinat: Prinssi Kaspianin keskiössä on nimittäin juuri sen nimikkohahmo, Ben Barnesin näyttelemä prinssi Kaspian. Kyseessä on nykyään Narniaa hallitsevien ihmisten, telmarilaisten kruununperijä. Prinssin isä, edellinen kuningas on kuollut ja telmarilaisten odotellessa, että Kaspian on tarpeeksi vanha valtaistuimelle, hänen setänsä Miraz (Sergio Castellitto) on toiminut sijaishallitsijana. Mutta eipä Mirazille tietenkään sovi vallasta luopuminen ja niinpä hän päättääkin yrittää tappaa Kaspianin, joka lähtee pakomatkalle. Barnes istuu erittäin passelisti rooliinsa ja hänestä löytyy niin hahmon kaipaamaa sinisilmäisyyttä kuin kasvavaa rohkeutta ja johtajaluonnetta. Castellitto on myös hyvä valinta tämänkertaiseksi pahikseksi, joka eroaa Valkeasta velhosta heti sillä, että Miraz on tuiki tavallinen ihminen.

Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Mirazille uskollinen kenraali Glozelle (Pierfrancesco Favino), Kaspianin pakomatkalla kohtaamat kääpiöt Trumpkin (Peter Dinklage) ja Nikabrik (Warwick Davis), mäyrä Juormukas (Ken Stott), miekkaa heilutteleva hiiri Riipitsiip (Eddie Izzard), kentaurikenraali Glenstorm (Cornell John), sekä tietty vanha kunnon leijona Aslan (Liam Neeson), joka katosi Narniasta samoihin aikoihin, kun Peter, Susan, Edmund ja Lucy päätyivät takaisin tavalliseen maailmaan. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan oivallisesti. Dinklage on väkevä Trumpkinina ja suloinen, mutta luonteeltaan pippurinen Riipitsiip nousee helposti suosikiksi uusista tuttavuuksista.

Minun on aina ollut vaikea päättää, kummasta Narniat tarinat -elokuvasta pidän enemmän, Velhosta ja leijonasta, vai Prinssi Kaspianista. Ensimmäinen elokuva on ihastuttavan taianomainen koko perheen satuseikkailu, kun taas jatko-osa on selvästi synkempi ja vanhemmille lapsille suunnattu fantasiaelokuva. Prinssi Kaspian siis toisaalta menettää osan edeltäjänsä satumaisesta viehätyksestä, mutta samalla se tarjoaa katsojilleen Narnian uudella tavalla. Maailma on muuttunut kolkommaksi telmarilaisten vallan alla. Kentaurit, minotaurukset, kääpiöt, yksisarviset, satyyrit ja muut taikaolennot on joko metsästetty tai ajettu piiloon kaukaisiin metsiin. Siinä, missä ykkösleffassa neljän ihmislapsen saapuminen nähtiin ihmeenä, jatko-osassa ihmisten ja satuolentojen välillä on muodostunut kiivaisa konflikti, eivätkä Pevensiet koe oloaan yhtä tervetulleeksi kuin viime visiitillään.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi vain jotain synkkyyksissä murjottamista, vaan lähinnä sitä, että Pevensiet ovat varttuneet, katsojat ovat varttuneet ja samalla myös elokuva on varttunut ja kypsentynyt. Ankeista puolistaan huolimatta Narnia ei ole menettänyt kaikkea taikaansa ja luvassa onkin toinen onnistuneesti mukanaan vievä fantasialeffa, joka tarjoaa hyvää seikkailun tuntua, sopivasti vauhtia ja vaaratilanteita, sekä näyttävää toimintaa miekankalisteluineen kaikkineen. Konflikti on tosiaan hyvin rakennettu ja on mielenkiintoista seurata, kuinka se avautuu, joskin jossain kohtaa Pevensiet alkavat tuntua lähes ulkopuolisilta elokuvassa, Kaspianin ottaessa selvää sijaa johtajana. Tiettyä viilausta tämäkin leffa jää kaipaamaan ja kahden ja puolen tunnin kesto tuntuu paikoitellen liialliselta. Kun elokuva muuten keskittyy niin hyvin tarinaansa narnialaisten ja telmarilaisten välirikosta, kerrontaa rikkoo täysin totaalisen turha kohtaus, jossa Valkeaa velhoa yritetään vapauttaa vankeudestaan. Kohtaus olisi pitänyt älytä poistaa tai lisätä mukaan vasta johonkin kotijulkaisun pidennettyyn versioon.

Velhon ja leijonan ohjannut Andrew Adamson toimii myös Prinssi Kaspianin puikoissa, hoitaen tonttinsa tälläkin kertaa mallikkaasti ja tuoden tuoreen näkökulman samaan maailmaan. Adamson on myös käsikirjoittanut elokuvan Christopher Markuksen ja Stephen McFeelyn kanssa ja lukuun ottamatta aiemmin mainitsemaani turhaa osiota kolmikko pitää kertomuksen pääasiassa hyvin kasassa. Teknisiltä ansioiltaan Narnian tarinat: Prinssi Kaspian on suurimmaksi osaksi mainio, joskin osa tietokonetehosteista on vanhentunut ja etenkin digitaalisesti luodut puhuvat eläimet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat komeat, puvustus oivallista ja äänimaailmakin vakuuttavasti rakennettu. Harry Gregson-Williams palasi säveltämään myös kakkosleffan ja hän tunnelmoikin musiikeillaan jälleen nätisti, lisäten seikkailun henkeä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Chronicles of Narnia: Prince Caspian, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2008, Walt Disney Pictures, Walden Media, Ozumi Films, Pakt Media, Silverbell Films, Stillking Films

Arvostelu: Narnian tarinat: Velho ja leijona (The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe - 2005)

NARNIAN TARINAT: VELHO JA LEIJONA

THE CHRONICLES OF NARNIA: THE LION, THE WITCH AND THE WARDROBE

Ohjaus: Andrew Adamson

Pääosissa: Georgie Henley, William Moseley, Skandar Keynes, Anna Popplewell, Tilda Swinton, James McAvoy, Ray Winstone, Dawn French, Jim Broadbent, Liam Neeson, Kiran Shah, Elizabeth Hawthorne, Michael Madsen, Patrick Kake, Rupert Everett ja James Cosmo

Genre: fantasia, seikkailu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: 12

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe, eli suomalaisittain Narnian tarinat: Velho ja leijona perustuu C. S. Lewisin kirjaan Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe) vuodelta 1950. Kirjan pohjalta oli jo tehty muutama televisiosarjasovitus ja näytelmä, ja 1990-luvulla siitä suunniteltiin elokuvaa tuottajakaksikko Frank Marshallin ja Kathleen Kennedyn toimesta. He kuitenkin tulivat lopulta siihen tulokseen, ettei teknologia ollut tarpeeksi kehittynyt elokuvan toteuttamiseen ja projekti jäi kesken. He olivat myös suunnitelleet tarinan siirtämistä nykypäivän Yhdysvaltoihin, mistä Lewisin perikunta ei pitänyt. Vuonna 2001 julkaistujen Harry Potter ja viisasten kiven (Harry Potter and the Philosopher's Stone) ja Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritareiden (The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring) menestyksen myötä tuottaja Mark Johnson koki, että Lewisin työt voitaisiin kääntää uskollisiksi elokuviksi. Walt Disney -studio halusi päästä ratsastamaan fantasiaelokuvien uudella suosiolla ja nappasikin projektin itselleen. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2004 ja lopulta Narnian tarinat: Velho ja leijona sai maailmanensi-iltansa 7. joulukuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joka sai kolme Oscar-ehdokkuutta (mm. paras äänitys ja parhaat erikoistehosteet), joista se voitti parhaan maskeerauksen palkinnon, sekä kaksi Golden Globe -ehdokkuutta (paras musiikki ja laulu). Itse näin elokuvan vasta myöhemmin vuokralta ja pidin siitä, joskaan en innostunut Narniasta samalla lailla kuin Harry Potterista ja Taru sormusten herrasta -trilogiasta. Olen vuosien varrella nähnyt elokuvan muutaman kerran uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Sotaa pakenevat Pevensien sisarukset päätyvät elämänsä seikkailuun, kun he löytävät professorin vaatekaapista portin satumaailma Narniaan, missä heidän täytyy pysäyttää paha Valkea velho, joka on kironnut Narnian ikuiseen talveen.

Lähes kolmentuhannen hakijan joukosta Pevensien sisaruksia valittiin lopulta esittämään William Moseley, Anna Popplewell, Skandar Keynes ja Georgie Henley. Moseley näyttelee sisaruksista vanhinta, Peteriä, joka yrittää ottaa vanhemman roolin, kun sisarukset joutuvat pakenemaan toista maailmansotaa nelistään. Popplewell esittää Susania, kirjaviisasta siskoa, joka jää vielä tässä ensimmäisessä elokuvassa pienimpään rooliin nelikosta. Keynes esittää Edmundia, kapinahenkistä poikaa, joka kokee itsensä ulkopuoliseksi perheessä. Henley taas näyttelee sisaruksista nuorinta, Lucyä, joka löytää Narnian ja joka onkin tavallaan sisaruksista merkittävin tässä ensimmäisessä leffassa. Moseley, Popplewell, Keynes ja Henley ovat selvästi suurin osa ensikertalaisia kameran edessä, mutta he suoriutuvat rooleistaan vähintään kelvollisesti. Peter, Susan, Edmund ja Lucy ovat oivallisen erilaiset hahmot, erottuen hyvin toisistaan, mutta myös tukien toisiaan.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat vain alussa nopeasti nähtävä sisarusten äiti (Judy McIntosh), professori Kirke (Jim Broadbent), jonka luokse Pevensiet muuttavat sodan ajaksi ja professorin tiukka taloudenhoitaja Macready (Elizabeth Hawthorne), sekä Narnian satumaailmassa kohdatut erilaiset tyypit ja olennot, kuten suuri ja mahtava Aslan-leijona (äänenä Liam Neeson), fauniherra Tumnus (James McAvoy), mukavat herra ja rouva Majava (Ray Winstone ja Dawn French), kentaurikenraali Oreius (Patrick Kake), sekä paha Valkea velho Jadis (Tilda Swinton) ja tämän kätyrit Ginarrbrik (Kiran Shah) ja Maugrim (Michael Madsen). Sivuhahmotkin ovat oivia. Neesonin ääni on sekä täydellisen lempeä että jylhä Aslanille ja Swinton on nappivalinta katalan noita-akan rooliin.

Olen aina pitänyt Narnian tarinat: Velhosta ja leijonasta, mutta siitä ei edes lapsena muodostunut minulle kova juttu, kuten Taru sormusten herrasta -trilogiasta ja Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista, jotka olivat sytyttäneet intoni fantasiagenreä kohtaan. Niiden rinnalla Narnia ei erityisemmin säväyttänyt, mutta nyt 20 vuotta myöhemmin katseltuna täytyy myöntää, että joko vuodet ovat muodostaneet elokuvalle nostalgia-arvoa tai sitten myöhemmin ilmestyneistä fantasialeffoista on tullut vielä heikompia ja ennen kaikkea muovisia, jolloin Narnian satumaisuus pääsee viehättämään paremmin edukseen kuin ilmestyessään.

Jos jossain Narnian tarinat: Velho ja leijona onnistuu hyvin, niin toistamaan C. S. Lewisin kirjan satumaisen hengen. Katsoja voi tuntea Pevensien sisarusten ihmetyksen ja ihastuksen, kun nämä ensi kertaa astuvat professorin vaatekaapin läpi Narniaan. Maailma on täynnä erilaisia olentoja ja taikuutta, joihin tutustutaan läpi elokuvan. Seikkailun tunne on myös valloillaan, imaisten katsojan hyvin mukaansa. Valkea velho taas tuo omat synkät puolensa kertomukseen ja kuten Lewisin kirjasta, myös elokuvasta voi löytää selviä viittauksia raamatullisiin tarinoihin, lähtien Jeesuksen kertomusta mukailevasta uhrautumisesta ja ylösnousemisesta. Lewisin inspiraationlähde Narniaan olivat sotaa paenneet lapset, jotka hän itse otti asumaan luokseen 1940-luvun alussa. Etenkin leffan alkupäässä tätä sota-aspektia puidaan kiinnostavasti, joskin se jää lopulta varsin taka-alalle seikkailun alkaessa.

Elokuvalla on kestoa pari tuntia ja parikymmentä minuuttia, mikä kulkee pääasiassa kuin hujauksessa, eikä aika ehdi juurikaan käydä pitkäksi leffan aikana. Elokuva tekee alkupäässä hyvää työtä ensin sisarusten esittelemisessä ja sitten Narnian. Kun matka halki satumaan käynnistyy, on sitä mukavaa seurata ja onpa loppuhuipennukseksi saatu varsinainen suuri sotakohtaus. Elokuvan voimavara ovat tietty itse Pevensien sisarukset ja parasta antia ovat heidän väliset konfliktinsa, joita setvitään läpi leffan. Heikkoutena taas voisi pitää sitä, että Velho ja leijona ei tunnu toisinaan osaavan päättää, minkä ikäisille se on tehty. Puhuvien eläintensä ja tiettyjen söpöstelyhetkien kera elokuva voi olla turhan lapsellinen aikuisille, mutta jotkut varsin tummasävyiset jutut ovat todennäköisesti liian hurjia lapsille.

Elokuvan ohjaajaksi valittiin Andrew Adamson, joka oli aiemmin toiminut ohjaajana DreamWorksin Shrekissä (2001) ja Shrek 2:ssa (2004). Adamsonin loihtima ilmapiiri on pääasiassa mainio. Hänen, Ann Peacockin, Christopher Markuksen ja Stephen McFeelyn työstämä käsikirjoitus on oiva, joskin he olisivat voineet laatia Susanille selkeämmän tarkoituksen tarinassa. Narnian tarinat: Velho ja leijona on hyvin kuvattu ja suurimmaksi osaksi sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot ja puvustus komeaa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisänsä tunnelmaan. Erikoistehosteiden taso on kuitenkin ailahtelevaa. Aslan on edelleen vakuuttava digileijona ja mukana on joitain muitakin hyvin aikaa kestäneitä tietokoneluomuksia, mutta sitten taas taustakankaiden käyttö ja osa taustalla nähtävistä digiotuksista pistävät paikoin varsin ikävästi silmään.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe, 2005, Walt Disney Pictures, Walden Media