Arvostelu: Narnian tarinat: Velho ja leijona (The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe - 2005)

NARNIAN TARINAT: VELHO JA LEIJONA

THE CHRONICLES OF NARNIA: THE LION, THE WITCH AND THE WARDROBE

Ohjaus: Andrew Adamson

Pääosissa: Georgie Henley, William Moseley, Skandar Keynes, Anna Popplewell, Tilda Swinton, James McAvoy, Ray Winstone, Dawn French, Jim Broadbent, Liam Neeson, Kiran Shah, Elizabeth Hawthorne, Michael Madsen, Patrick Kake, Rupert Everett ja James Cosmo

Genre: fantasia, seikkailu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia

Ikäraja: 12

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe, eli suomalaisittain Narnian tarinat: Velho ja leijona perustuu C. S. Lewisin kirjaan Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe) vuodelta 1950. Kirjan pohjalta oli jo tehty muutama televisiosarjasovitus ja näytelmä, ja 1990-luvulla siitä suunniteltiin elokuvaa tuottajakaksikko Frank Marshallin ja Kathleen Kennedyn toimesta. He kuitenkin tulivat lopulta siihen tulokseen, ettei teknologia ollut tarpeeksi kehittynyt elokuvan toteuttamiseen ja projekti jäi kesken. He olivat myös suunnitelleet tarinan siirtämistä nykypäivän Yhdysvaltoihin, mistä Lewisin perikunta ei pitänyt. Vuonna 2001 julkaistujen Harry Potter ja viisasten kiven (Harry Potter and the Philosopher's Stone) ja Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritareiden (The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring) menestyksen myötä tuottaja Mark Johnson koki, että Lewisin työt voitaisiin kääntää uskollisiksi elokuviksi. Walt Disney -studio halusi päästä ratsastamaan fantasiaelokuvien uudella suosiolla ja nappasikin projektin itselleen. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2004 ja lopulta Narnian tarinat: Velho ja leijona sai maailmanensi-iltansa 7. joulukuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joka sai kolme Oscar-ehdokkuutta (mm. paras äänitys ja parhaat erikoistehosteet), joista se voitti parhaan maskeerauksen palkinnon, sekä kaksi Golden Globe -ehdokkuutta (paras musiikki ja laulu). Itse näin elokuvan vasta myöhemmin vuokralta ja pidin siitä, joskaan en innostunut Narniasta samalla lailla kuin Harry Potterista ja Taru sormusten herrasta -trilogiasta. Olen vuosien varrella nähnyt elokuvan muutaman kerran uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Sotaa pakenevat Pevensien sisarukset päätyvät elämänsä seikkailuun, kun he löytävät professorin vaatekaapista portin satumaailma Narniaan, missä heidän täytyy pysäyttää paha Valkea velho, joka on kironnut Narnian ikuiseen talveen.

Lähes kolmentuhannen hakijan joukosta Pevensien sisaruksia valittiin lopulta esittämään William Moseley, Anna Popplewell, Skandar Keynes ja Georgie Henley. Moseley näyttelee sisaruksista vanhinta, Peteriä, joka yrittää ottaa vanhemman roolin, kun sisarukset joutuvat pakenemaan toista maailmansotaa nelistään. Popplewell esittää Susania, kirjaviisasta siskoa, joka jää vielä tässä ensimmäisessä elokuvassa pienimpään rooliin nelikosta. Keynes esittää Edmundia, kapinahenkistä poikaa, joka kokee itsensä ulkopuoliseksi perheessä. Henley taas näyttelee sisaruksista nuorinta, Lucyä, joka löytää Narnian ja joka onkin tavallaan sisaruksista merkittävin tässä ensimmäisessä leffassa. Moseley, Popplewell, Keynes ja Henley ovat selvästi suurin osa ensikertalaisia kameran edessä, mutta he suoriutuvat rooleistaan vähintään kelvollisesti. Peter, Susan, Edmund ja Lucy ovat oivallisen erilaiset hahmot, erottuen hyvin toisistaan, mutta myös tukien toisiaan.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat vain alussa nopeasti nähtävä sisarusten äiti (Judy McIntosh), professori Kirke (Jim Broadbent), jonka luokse Pevensiet muuttavat sodan ajaksi ja professorin tiukka taloudenhoitaja Macready (Elizabeth Hawthorne), sekä Narnian satumaailmassa kohdatut erilaiset tyypit ja olennot, kuten suuri ja mahtava Aslan-leijona (äänenä Liam Neeson), fauniherra Tumnus (James McAvoy), mukavat herra ja rouva Majava (Ray Winstone ja Dawn French), kentaurikenraali Oreius (Patrick Kake), sekä paha Valkea velho Jadis (Tilda Swinton) ja tämän kätyrit Ginarrbrik (Kiran Shah) ja Maugrim (Michael Madsen). Sivuhahmotkin ovat oivia. Neesonin ääni on sekä täydellisen lempeä että jylhä Aslanille ja Swinton on nappivalinta katalan noita-akan rooliin.

Olen aina pitänyt Narnian tarinat: Velhosta ja leijonasta, mutta siitä ei edes lapsena muodostunut minulle kova juttu, kuten Taru sormusten herrasta -trilogiasta ja Harry Potter -kirjoista ja -elokuvista, jotka olivat sytyttäneet intoni fantasiagenreä kohtaan. Niiden rinnalla Narnia ei erityisemmin säväyttänyt, mutta nyt 20 vuotta myöhemmin katseltuna täytyy myöntää, että joko vuodet ovat muodostaneet elokuvalle nostalgia-arvoa tai sitten myöhemmin ilmestyneistä fantasialeffoista on tullut vielä heikompia ja ennen kaikkea muovisia, jolloin Narnian satumaisuus pääsee viehättämään paremmin edukseen kuin ilmestyessään.

Jos jossain Narnian tarinat: Velho ja leijona onnistuu hyvin, niin toistamaan C. S. Lewisin kirjan satumaisen hengen. Katsoja voi tuntea Pevensien sisarusten ihmetyksen ja ihastuksen, kun nämä ensi kertaa astuvat professorin vaatekaapin läpi Narniaan. Maailma on täynnä erilaisia olentoja ja taikuutta, joihin tutustutaan läpi elokuvan. Seikkailun tunne on myös valloillaan, imaisten katsojan hyvin mukaansa. Valkea velho taas tuo omat synkät puolensa kertomukseen ja kuten Lewisin kirjasta, myös elokuvasta voi löytää selviä viittauksia raamatullisiin tarinoihin, lähtien Jeesuksen kertomusta mukailevasta uhrautumisesta ja ylösnousemisesta. Lewisin inspiraationlähde Narniaan olivat sotaa paenneet lapset, jotka hän itse otti asumaan luokseen 1940-luvun alussa. Etenkin leffan alkupäässä tätä sota-aspektia puidaan kiinnostavasti, joskin se jää lopulta varsin taka-alalle seikkailun alkaessa.

Elokuvalla on kestoa pari tuntia ja parikymmentä minuuttia, mikä kulkee pääasiassa kuin hujauksessa, eikä aika ehdi juurikaan käydä pitkäksi leffan aikana. Elokuva tekee alkupäässä hyvää työtä ensin sisarusten esittelemisessä ja sitten Narnian. Kun matka halki satumaan käynnistyy, on sitä mukavaa seurata ja onpa loppuhuipennukseksi saatu varsinainen suuri sotakohtaus. Elokuvan voimavara ovat tietty itse Pevensien sisarukset ja parasta antia ovat heidän väliset konfliktinsa, joita setvitään läpi leffan. Heikkoutena taas voisi pitää sitä, että Velho ja leijona ei tunnu toisinaan osaavan päättää, minkä ikäisille se on tehty. Puhuvien eläintensä ja tiettyjen söpöstelyhetkien kera elokuva voi olla turhan lapsellinen aikuisille, mutta jotkut varsin tummasävyiset jutut ovat todennäköisesti liian hurjia lapsille.

Elokuvan ohjaajaksi valittiin Andrew Adamson, joka oli aiemmin toiminut ohjaajana DreamWorksin Shrekissä (2001) ja Shrek 2:ssa (2004). Adamsonin loihtima ilmapiiri on pääasiassa mainio. Hänen, Ann Peacockin, Christopher Markuksen ja Stephen McFeelyn työstämä käsikirjoitus on oiva, joskin he olisivat voineet laatia Susanille selkeämmän tarkoituksen tarinassa. Narnian tarinat: Velho ja leijona on hyvin kuvattu ja suurimmaksi osaksi sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot ja puvustus komeaa. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit tuovat vahvan lisänsä tunnelmaan. Erikoistehosteiden taso on kuitenkin ailahtelevaa. Aslan on edelleen vakuuttava digileijona ja mukana on joitain muitakin hyvin aikaa kestäneitä tietokoneluomuksia, mutta sitten taas taustakankaiden käyttö ja osa taustalla nähtävistä digiotuksista pistävät paikoin varsin ikävästi silmään.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe, 2005, Walt Disney Pictures, Walden Media

Arvostelu: Napoleon (2023)

NAPOLEON

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Vanessa Kirby, Tahar Rahim, Ben Miles, Ludivine Sagnier, Matthew Needham, John Hollingworth, Youssef Kerkour, Phil Cornwell, Édouard Philipponnat, Ian McNeice, Rupert Everett, Anna Mawn, Scott Handy, Mark Bonnar ja Catherine Walker

Genre: draama, historia, sota

Kesto: 2 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Napoleon perustuu tositapahtumiin Ranskaa 1800-luvun alussa hallinneen Napoleon Bonaparten elämästä ja teoista. Miehestä oli jo aiemmin tehty muun muassa elokuvat Napoléon (1927) ja Waterloo (1970), sekä minisarja Napoléon (2002). Työstäessään historiallista elokuvaansa, The Last Duelia (2021), ohjaaja Ridley Scott ilmoitti tekevänsä seuraavaksi leffan Napoleonista. Alun perin Scottin oli tarkoitus tehdä elokuva 20th Century Studiosin kanssa, mutta projekti päätyi lopulta Apple Studiosille. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022 ja nyt Napoleon saapuu elokuvateattereihin. Itse odotin elokuvan näkemistä innolla, vaikka samalla minua jännitti, että elokuva tuottaisi samanlaisen pettymyksen kuin The Last Duel. Elokuvan trailerit näyttivät kuitenkin vaikuttavilta ja kävinkin positiivisin ennakko-odotuksin katsomassa Napoleonin sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1789 Ranskassa koittaa vallankumous. Nuori ja päättäväinen tykistöupseeri Napoleon Bonaparte näkee tilaisuutensa koittaneen nousta maan johtajaksi.

Joaquin Phoenix nähdään toistamiseen Ridley Scottin ohjaamassa historiallisessa elokuvassa, Phoenixin esitettyä häijyä Commodusta Gladiaattorissa (Gladiator - 2000). Phoenix näyttelee tässäkin hallitsijahahmoa, itse Napoleon Bonapartea - siitä huolimatta, että Napoleon oli vasta parikymppinen mies, kun hän aloitti matkansa kohti valtaa ja Phoenix on jo lähes 50-vuotias. Phoenix on tuttuun tapaansa karismaattinen ja hän dominoi kohtauksia kaiken aikaa väkevällä lahjakkuudellaan. Phoenix syventyy hahmonsa esitettyihin ristiriitoihin, joskin hän painottuu Napoleonissa pääasiassa miehen epäonniseen rakkauselämään, sekä strategianerouteen sotatantereella. Napoleonista on usein puhuttu varsinaisena hurmurina, mutta tämä puoli jää täysin piiloon leffan tulkinnassa. Naisten seurassa Napoleon esitetään kiusaantuneena puupökkelönä.

     Toinen merkittävä hahmo elokuvassa on Napoleonin vaimo, Joséphine, jota näyttelee Vanessa Kirby. Myös Kirbyn kohdalla näyttelijäsuoritus on erittäin vahva ja hänen ja Phoenixin väliltä löytyy voimakasta kemiaa, niin suhteen myötätuulissa kuin vastoinkäymisissäkin. Mutta myös Kirbyn kohdalla näyttelijävalinta on iän puolesta hieman vinksallaan. Näyttelijä on yli kymmenen vuotta nuorempi kuin Phoenix, kun todellisuudessa Joséphine oli itse asiassa kuusi vuotta Napoleonia vanhempi.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Matthew Needham Napoleonin veljenä Lucienina, Ben Miles Napoleonin neuvonantaja Caulaincourtina, Tahar Rahim Ranskaa vallankumouksen jälkeen hallinneen Direktorion johtajana Paul Barrasina, Rupert Everett Wellingtonin herttuana, Édouard Philipponnat Venäjän tsaari Aleksanteri I:nä ja Catherine Walker lyhyessä roolissa Ranskan entisenä kuningattarena Marie Antoinettena.

Ilokseni voin todeta, että Napoleon on Ridley Scottin paras historiaan (enemmän tai vähemmän) perustuva elokuva sitten Gladiaattorin. Eipä se toisaalta paljoa vaadi, että ylittää Kingdom of Heaven - Taivaan maan päällä (Kingdom of Heaven - 2005), Robin Hoodin (2010), Exodus: Gods and Kingsin (2014) ja The Last Duelin, joskin minun täytyy tunnustaa, etten ole nähnyt Kingdom of Heavenin yli kolmituntista ohjaajan versiota, jota monet kutsuvat huomattavaksi parannukseksi teatteriversioon nähden. Harmikseni joudun kuitenkin sanomaan, ettei Napoleon ole yhtä vakuuttava teos kuin toivoin sen olevan ja veikkaisinkin, että myös tämä elokuva tulee hyötymään Scottin ilmoittamasta, noin neljän tunnin versiosta, joka julkaistaan myöhemmin Apple TV+ -palvelussa. Vaikka vähän päälle kahden ja puolen tunnin kesto on pitkä (joskin tänä vuonna se tuntuu jopa hassun lyhyeltä moniin muihin elokuviin verrattuna), ei se lopulta ole tarpeeksi kertomaan yli kolmen vuosikymmenen tapahtumat.

Päänäyttelijöiden ja heidän hahmojensa iästä ja historiallisista epätarkkuuksista viis, Napoleonin merkittävin synti tuntuukin olevan sen turhan kiirehtivä kerronta. Muutamassa kohtaa ruutuun ilmestyy todella nopealla aikavälillä uusi vuosiluku, kun elokuva yrittää tunkea kaiken mukaan. Toivonkin, että tuleva, yli puolitoista tuntia pidempi versio antaisi nimenomaan näille osioille enemmän tilaa hengittää. Mutta kun Napoleon sitten toimii, niin se myös toimii täysillä. Napoleonin ja Joséphinen oikukas ja vuosi vuodelta myrkyllisempi suhde on pääasiassa hyvin kuvattu ja ennen kaikkea näytelty. Henkilödraama on toimivaa, joskin seasta löytyy myös koomiset, niin tahalliset kuin tahattomat, hetkensä.

Elokuvan melkeinpä parasta antia ovat sen komeat sotakohtaukset. Vaikka Ridley Scottin historiallisten eeposleffojen tasot heittelisivät muuten, on varmaa, että ne tarjoavat näyttäviä taisteluita, eikä Napoleon todellakaan ole tässä poikkeus. Scottin loihtimia eeppisiä sotatantereita katsellessa tulee ikävä vastaavaa vanhaa kunnon elokuvantekoa. Ei tällaista pääse enää näkemään muuten kuin tällaisten vanhan koulukunnan ohjaajien tarjoamana. Taistelut ovat valtavia, hurjan hienojen puitteiden, satapäisten taustanäyttelijöiden ja vaikuttavien käytännön tehosteiden kera. Erityisesti talvinen Austerlitzin taistelu on toteutukseltaan läpikotaisin erinomainen ja huipennuksena toimiva Waterloon taistelu on myös hienosti työstetty.

Napoleon on muutenkin teknisiltä ansioiltaan vaikuttava teos. Se on tyylikkäästi kuvattu, oli kyse sitten massiivisista ja yksityiskohtaisista maisemaotoksista tai tiukemmista ja henkilökohtaisemmista lähikuvista. Värimäärittelyssä leffasta on tehty perin ankea harmaan ja sinisen sävyin, jolloin Egyptiin sijoittuvat kohtaukset ensimmäisen tunnin aikana korostuvat keltaisuudessaan. Lavastustiimi on tehnyt huikeaa työtä ja puvustustiimikin pistää parastaan. Käytännön efektit ovat hienoja ja pääasiassa myös tietokonetehosteet toimivat. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja Martin Phippsin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Yhteenveto: Napoleon on erittäin mainio eeposelokuva yhdestä kaikkien aikojen tunnetuimmasta hallitsijasta, joskin jopa yli kahden ja puolen tunnin kestossaan leffa kärsii hieman kiirehtivästä kerronnasta, jotta yli kolmen vuosikymmenen tapahtumat saadaan käytyä läpi. Veikkaisinkin, että tuleva neljän tunnin leikkausversio tasoittaisi kerrontaa ja olisi massiivisesta kestostaan huolimatta vieläkin parempi paketti. Joaquin Phoenix ja Vanessa Kirby ovat ikäongelmista huolimatta hyvät valinnat Napoleon Bonaparteksi ja tämän vaimoksi Joséphineksi. Parin haastavaa draamaa käydään hyvin läpi elokuvan halki. Taistelukohtaukset ovat toinen toistaan vaikuttavampia ja niitä katsoessa ei voi kuin harmitella, että tällaiset vastaavat eeppisyydet ovat jäämässä elokuvamaailmassa historiaan. Elokuva on teknisiltä ansioiltaan todella komea kuvausta, lavasteita ja tehosteita myöten. Ridley Scott suoriutuu ansiokkaasti ohjaajana ja uskoisin David Scarpan käsikirjoituksen pääsevän paremmin oikeuksiinsa, kun täyspitkä leikkausversio saapuu katseltavaksi. Vaikka siis toisaalta veikkaisin sen olevan parempi, kehotan silti kaikkia kiinnostuneita käymään katsomassa Napoleonin elokuvateatterissa. Erityisesti näyttävät sotakohtaukset ovat tarkoitettuja katseltavaksi isolta kankaalta kunnon äänentoiston kera. Jos Napoleonkin osoittautuu taloudelliseksi pettymykseksi, on se yksi naula lisää historiallisten eeposelokuvien hauta-arkkuun.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.11.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Napoleon, 2023, Apple Studios, Scott Free Productions

Arvostelu: Shrek 2 (2004)

SHREK 2

Ohjaus: Andrew Adamson, Kelly Asbury ja Conrad Vernon
Pääosissa: Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, John Cleese, Julie Andrews, Antonio Banderas, Jennifer Saunders, Rupert Everett, Larry King, Aron Warner, Cody Cameron, Conrad Vernon ja Chris Miller
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, fantasia, romantiikka
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 7

William Steigin lastenkirjaan Shrek! perustuva animaatioelokuva Shrek (2001) oli kriitikoiden ylistämä jättimenestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Ensimmäisen elokuvan käsikirjoittaneet Terry Rossio ja Ted Elliott eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä jatko-osan tarinasta kuin studio, joten he jättivät sarjan. Niinpä ensimmäisen osan ohjaaja Andrew Adamson otti vastuulleen myös kirjoittamisen tällä kertaa. Päänäyttelijät Mike Myers, Eddie Murphy ja Cameron Diaz palasivat rooleihinsa, neuvoteltuaan itselleen huiman palkan korotuksen 350 tuhannesta dollarista kymmeneen miljoonaan dollariin. Shrek 2 sai ensi-iltansa keväällä 2004 Cannesin elokuvajuhlilla, missä se oli ehdolla pääpalkinnosta, Kultaisesta palmusta. Elokuva sai paljon kehuja kriitikoilta, minkä lisäksi se oli valtava hitti lippuluukuilla, tienaten lähes miljardi dollaria, eli tuplasti sen, mitä ensimmäinen Shrek-elokuva tuotti. Kyseessä oli ilmestymisvuotensa isoin menestys, ohittaen jopa megahitit Harry Potter ja Azkabanin vangin (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) ja Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n (Spider-Man 2 - 2004). En valitettavasti muista, näinkö Shrek 2:n elokuvateatterissa, kun se ilmestyi, vai vasta myöhemmin vuokralta. Sen kuitenkin voin varmuudella sanoa, että katsoin tätä ja ensimmäistä osaa monen monta kertaa niiden ilmestyttyä. Viimeisten vuosien aikana olen katsonut leffat pari kertaa uudestaan ja kun huomasin ensimmäisen Shrekin täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla ja arvostelemalla sen. En kuitenkaan halunnut lopettaa siihen ja katsoinkin pian myös Shrek 2:n.

Shrek ja Fiona ovat vasta palanneet häämatkaltaan, kun Fionan vanhemmat, kuningas Harold ja kuningatar Lillian kutsuvat heidät Kaukaiseen maahan juhlistamaan häitä. He eivät kuitenkaan tiedä Shrekin ja Fionan jättiydestä...

Tuttu pääkolmikko ensimmäisestä elokuvasta tekee tietty paluun. Shrek (Mike Myers) on aika lailla sama jääräpää kuin viimeksi, mutta tällä kertaa hän näyttää enemmän herkempää puolta, rakkaansa prinsessa Fionan (Cameron Diaz) vuoksi. Fiona osoittaa toistamiseen, että prinsessakin voi vetää turpaan, mutta harmillisesti muuten hahmo saa aika vähän tekemistä. Yllättävän onnistuneesti tehty moottoriturpa Aasi (Eddie Murphy) huomattiin varmasti studiolla suosituksi, joten hahmo pääsee jatkuvasti valokeilaan. Aasi ei vieläkään ärsytä, vaan naurattaa vähän väliä hölmöillä jutuillaan.
     Myös monet tutut satuhahmot palaavat jatko-osaan. Iso mutta-ei-kovin-paha susi (Aron Warner), kolme pientä possua (Cody Cameron), Pinocchio (Cameron) ja piparkakku-ukko (yksi ohjaajista, Conrad Vernon) hauskuuttavat jälleen. Hahmoista ja heidän saduistaan tehdään onnistuneesti pilkkaa. Uusina tulokkaina satuhahmojen joukkoon saapuvat mm. Hyvä Haltijatar (Jennifer Saunders), prinssi Uljas (Rupert Everett), sekä oma henkilökohtainen suosikkini, Saapasjalkakissa (Antonio Banderas). Olen selvästi enemmän kissaihminen kuin koiraihminen ja mielestäni kissat eivät pääse läheskään yhtä hyvin esille elokuvissa kuin koirat. Saapasjalkakissa onkin yksi parhaista kissahahmoista elokuvahistoriassa. Hän on äärimmäisen suloinen, mutta myös mitä etevin ja hurjin taistelija. Lisähienouden hahmoon tuo tietty meta-taso, sillä sen lisäksi, että hahmo on selvä parodia Zorrosta, hänen ääninäyttelijänsä Bandoras näytteli Zorroa elokuvissa Zorron naamio (The Mask of Zorro - 1998) ja Zorron legenda (The Legend of Zorro - 2005).
     Pidän kyllä todella paljon myös Hyvästä Haltijattaresta ja prinssi Uljaasta, joiden osuus elokuvassa on hauskasti ja muutenkin erinomaisesti kirjoitettu. Fionan vanhemmat, kuningas Harold (John Cleese) ja kuningatar Lillian (Julie Andrews) ovat vallan mainio lisäys. On samalla niin huvittavaa kuin jopa surullistakin, kuinka he suhtautuvat tyttärensä uuteen olomuotoon, sekä tämän mieheen Shrekiin.

Minulle tuottaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen vaikeuksia sanoa, pidänkö enemmän ensimmäisestä vai toisesta Shrek-elokuvasta. Molemmat ovat mielestäni aivan mahtavia. Shrek 2 onnistuu joissain jutuissa paremmin kuin edeltäjissä, muttei toisissa asioissa taas yllä samalle tasolle. Silti kyseessä on hämmentävän hyvä jatko-osa, minkä onnistumisella oli varmasti suuret paineet. Ensimmäinen Shrek oli fantastinen teos, leikitellessään satujen kliseillä ja tuoden twistejä mukaan vähän joka suunnasta, silti onnistuen pitämään lumoavan satuhengen. Prinsessaa ei pelastanutkaan komea prinssi, eikä prinsessa ole pelkkä avuton neito hädässä. Yksi hienoimmista asioista oli viesti sisäisestä kauneudesta, mikä erotti leffan monista pinnallisista klassikkokertomuksista. Elokuva oli todella nokkela, eikä ole helppo homma toistaa näitä menestyksen aineksia ja pitää juttua raikkaana vielä jatko-osassakin. Kuin ihmeen kaupalla Shrek 2 onnistuu tavoitteissaan ja tarjoaa loistokkaan seikkailun, mistä löytyy paljon samaa, mutta paljon myös uusia oivalluksia.

Jo ensimmäinen osa kikkaili sillä, että se yhdisteli nykypäivän asioita keskiaikaisiin kuvioihin. Shrek 2 vie tämän idean huomattavasti pidemmälle. Kaukaisesta maasta löytyy upeaa linnaa ja vanhanaikaisia taloja, mutta samalla siinä on jotain modernia - aivan kuin se olisi oman aikansa suurkaupunki, kuten Los Angeles (mihin viittaa jo Hollywood-kylttiä muistuttava Far Far Away -kyltti läheisellä kukkulalla). Matkansa varrella Shrek, Fiona ja Aasi kulkevat Beverly Hillsiä muistuttavan alueen läpi, missä asuvat isoimmat julkimot, kuten Tähkäpää ja Tuhkimo. Näitä modernisointeja viljellään pitkin leffaa, välillä isosti ja välillä huomaamattomammin. Yksi suosikeistani on se, että ritarit käyttävät pippurimyllyjä sumuttimien sijaan. Huumoria on siis tälläkin kertaa jokaiseen makuun ja kaikenikäisille. On pieruvitsiä, Aasin toilailua, nokkelaa sanailua, sekä rivoja juttuja, joiden aikana vanhempien täytyy taistella nauramista vastaan, jottei tarvitse selittää jälkikasvulle, mikä oli niin hilpeää. Lapsen kasvaessa elokuvan hienous vain lisääntyy, sillä joka katselukerralla siitä huomaa uusia puolia, joita ei ymmärtänyt aiemmin.

Huumorin lisäksi elokuvasta löytyy vahva seikkailun henki. Se nappaa heti mukaansa satukirja-aloituksella, eikä suostu päästämään irti ennen kuin lopputekstit rullaavat. On vauhdikkaita toimintakohtauksia, hempeää romantiikkaa ja jopa sujuvaa jännitystä. Loppuhuipennuksessa elokuva päättää tosissaan nostaa tasoa edelliseen osaan verrattuna. Kaiken keskellä on toinen erittäin hyvä tarina. Elliottin ja Rossion puuttumisesta huolimatta käsikirjoitustiimi on tehnyt todella taitavaa työtä kuljettaessaan kertomusta, hyödyntäessään hahmoja ja tuomalla mukaan valtavan määrän hulvattomia vitsejä. Kun hahmoista välittää tässä kohtaa paljon, on jatko-osaan saatu jopa kunnon koskettavuutta.

Ensimmäisen ja toisen osan välissä ehti vierähtää kolme vuotta, joten on selvää, että animaatioteknologia on kehittynyt näiden vuosien varrella huimasti eteenpäin. Shrek 2 näyttääkin monin tavoin paremmalta kuin edeltäjänsä (vaikka sekin näyttää yhä todella hyvältä). Taustoista löytyy paljon enemmän yksityiskohtia ja muutenkin filmi tarjoaa vaikuttavampia otoksia, joissa on paljon meneillään. Ihmishahmot näyttävät hieman luontevammilta ja eläinten turkit ovat hämmästyttävän hienoja. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu kaikin puolin. Harry Gregson-Williamsin tutut sävelmät ovat mukana, minkä lisäksi elokuvassa kuullaan paljon vanhempia, jo olemassa olevia kappaleita, kuten Bonnie Tylerin Holding Out For a Hero, Lipps Inc. -yhtyeen Funkytown ja Ricky Martinin Livin' La Vida Loca.

Yhteenveto: Shrek 2 on loistokas jatko-osa, joka yltää vaikuttavasti ensimmäisen elokuvan tasolle, pistäen joitain juttuja jopa paremmaksi. Tämäkin modernisointeja ja vekkulimaisia käänteitä hyödyntävä satu nappaa välittömästi mukaansa ja tarjoaa valtavasti riemua kaikenikäisille. Huumoria löytyy jokaiseen makuun ja filmiä seuraa suurella ilolla. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja filmi tarjoaa kaikenlaista, mitä kunnon satu kaipaakin - ja vielä enemmän! Tutut hahmot jatkavat hauskuuttamista ja uudet lisäykset hahmokaartiin toimivat kaikki hienosti, Saapasjalkakissan noustessa ehdottomasti omaksi suosikikseni. Animaatiojälki on parantunut edelliseen osaan verrattuna ja filmi on täynnä valloittavaa musiikkia. Kaiken kaikkiaan Shrek 2 on jopa hämmentävän laadukas jatko-osa, jota katsoessa en vieläkään osaa päättää, pidänkö enemmän ensimmäisestä vai toisesta osasta. Molemmat ovat loistoleffoja ja jos et vielä ole kumpaakaan nähnyt, tee itsellesi palvelus ja pistä ne katsontaan!

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Shrek 2, 2004, DreamWorks, DreamWorks Animation, Pacific Data Images