Arvostelu: Linnunradan käsikirja liftareille (The Hitchhiker's Guide to the Galaxy - 2005)

LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE

THE HITCHHIKER'S GUIDE TO THE GALAXY

Ohjaus: Garth Jennings

Pääosissa: Martin Freeman, Mos Def, Zooey Deschanel, Sam Rockwell, Alan Rickman, Warwick Davis, John Malkovich, Anna Chancellor, Ian McNeice, Richard Griffiths, Helen Mirren, Bill Nighy ja Stephen Fry

Genre: scifi, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 12

The Hitchhiker's Guide to the Galaxy, eli suomalaisittain Linnunradan käsikirja liftareille perustuu Douglas Adamsin samannimiseen tarinaan, joka esitettiin ensin radiokuunnelmana vuonna 1978 ja sitten julkaistiin kirjana vuonna 1979. Teoksen pohjalta oli jo vuonna 1981 tehty televisiosarja, minkä lisäksi siitä ryhdyttiin jo tuolloin suunnittelemaan elokuvasovitusta. Aluksi Adams teki diilin Ivan Reitmanin, Joe Medjuckin ja Michael C. Grossin kanssa, mutta kun Reitman päättikin tehdä Ghostbusters - haamujengin (Ghostbusters - 1984), projekti jäi limboon lähes pariksi vuosikymmeneksi. Vuonna 2001 Jay Roach lähestyi Adamsia adaptaatioidean kanssa ja Adams ryhtyi kynäilemään käsikirjoitusta elokuvalle. Adams ei kuitenkaan saanut tekstiä valmiiksi, sillä hän menehtyi toukokuussa 2001. Roach päätti tehdä kaikkensa viedäkseen projektin loppuun ja pestasi Karey Kirkpatrickin työstämään käsikirjoituksen päätökseen. Työryhmä kasattiin, näyttelijät roolitettiin ja kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2004. Lopulta Linnunradan käsikirja liftareille sai maailmanensi-iltansa 20. huhtikuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti, joka sai kriitikoilta kädenlämpöisen vastaanoton. Itse olen pitänyt leffasta, nähtyäni sen ensi kertaa lapsena vuokralta tai televisiosta. Luinpa myös Adamsin kirjan ala-asteella. Olen katsonut elokuvan pari kertaa uudestaan, mutta viime katselusta on kulunut jo lähes kymmenen vuotta. Kun huomasin Linnunradan käsikirja liftareille -elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Eräänä torstaiaamuna muuan Arthur Dent päätyy elämänsä seikkailuun, kun hänen ystävänsä paljastuu avaruusolennoksi ja he liftaavat kyydin pois Maasta, joka on päätetty tuhota hyperavaruuden pikatien tieltä.

Myöhemmin Hobitti-trilogian (The Hobbit - 2012-2014) Bilbo Reppulina ja Uusi Sherlock -televisiosarjan (Sherlock - 2010-2017) tohtori Watsonina tunnetuksi noussut Martin Freeman näyttelee Arthur Dentiä, aivan tuiki tavallista mattimeikäläistä, josta muodostuu silmänräpäyksessä uhanalaiseksi lajiksi muodostuvien ihmisten edustaja, kun Maapallo räjäytetään, jotta sen tilalle saataisiin rakennettua hyperavaruuden pikatie. Freeman istuu rooliinsa passelisti, joskin Arthurin tehtäväksi jää lähes koko leffan ajan vain kummastella kaikkea ympärillään, kun hahmo ajautuu hullunkuriselle seikkailulle halki galaksin.

     Elokuvassa nähdään myös rap-artisti Mos Def Fordina, Maahan Linnunradan käsikirja liftareille -opusta työstämään saapunutta avaruusolentoa, joka ystävystyi Arthurin kanssa ja päättääkin pelastaa tämän hengen maailmanlopun koittaessa, Sam Rockwell Linnunradan eksentrisenä presidenttinä, Zaphod Beeblebroxina, Zooey Deschanel tämän kanssa matkustavana Trillianina, Anna Chancellor varapresidentti Questularina, John Malkovich aivastuskulttia johtavana Humma Kavulana ja Bill Nighy planeettasuunnittelija Slartibartfastina, minkä lisäksi leffassa kuullaan Stephen Fry kertojaäänenä, Helen Mirren supertietokone Syvänä Mietteenä ja Richard Griffiths vogoni-olento Jeltzinä. Sivuhahmot ovat toinen toistaan yliampuvampia ja lystikkäämpiä tyyppejä, joiden näyttelijät ovat vekkulissa vedossa. Etenkin Rockwell irrottelee hauskasti presidenttiroolissaan. Suosikkini koko poppoosta on kuitenkin masentunut tekoälyrobotti Marvin, jonka puvussa hikoilee Warwick Davis ja jonka äänenä toimii edesmennyt Alan Rickman, jonka ääni on aivan täydellinen sarkastisessa alakuloisuudessaan.

Ei ole mikään ihme, että jo 1970-luvun lopusta lähtien Linnunradan käsikirja liftareille on sekä kerännyt vannoutuneet faninsa kuin myös tuntunut joistakin totaalisen luotaantyöntävältä. Kyseessä on täysin omalaatuisensa scifiseikkailu, jossa mikään idea ei tunnu liian hölmöltä ja joka ei todellakaan pelkää kulkea varsin epätavallisia latuja. Vai miltä kuulostaa elokuva, joka käynnistyy delfiinien esittämällä musikaalinumerolla ja jonka seikkailuun kuuluu niin masentunutta robottia ja aivastuskulttia kuin tulkkaavia kaloja, huokaisevia ovia, epätodennäköisyysmoottoreita ja perimmäistä kysymystä elämästä, universumista ja kaikesta? Jos et innostunut, leffa tuskin iskee sinuun, mutta jos kiinnostuksesi heräsi, kannattaa Linnunradan käsikirja liftareille pistää pyörimään.

Kyseessä ei mielestäni ole mikään järisyttävän vaikuttava tieteiselokuva, mutta se on ilahduttavan uniikki tapauksensa genressään ja yhä vuosia myöhemmin se jaksaa viihdyttää. Elokuva vaatii kyllä katsojaltaan oikeanlaisen mielentilan, jotta sen kyytiin voi hypätä, mutta oikeassa mielentilassa leffa onkin sitten erittäin mainio. Sen hupsu mielikuvituksellisuus jaksaa yllättää ja hauskuuttaa kohtaus ja jopa katselukerta toisensa perään. Leffan aikana pääsee nauramaan totaalisen hölmöiltä vaikuttaville jutuille, mutta samanaikaisesti siitä voi kaivaa jos jonkinlaisia syväanalyysejä. Kuten elokuvan hahmotkin, leffa itsessään pohtii syntyjä syviä elämän tarkoituksesta. Linnunradan käsikirja liftareille voi mieltää parodiaksi scifigenrestä tai vaikkapa satiiriksi maailman menosta. Tai sitten katsojana voi olla aivan totaalisen pihalla siitä, mitä ruudulla oikein tapahtuu, mutta silti kummasti kyllä elokuva viehättää.

Muutaman mutkan kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi Garth Jennings, joka ei ollut aiemmin ohjannut elokuvia. Linnunradan käsikirja liftareille on omituisuudessaan niin haastava tapaus, että sen parissa voisi kokeneemmallakin tekijällä mennä pupu pöksyyn, mutta ensikertalainen Jennings hoitaa tonttinsa pääasiassa mallikkaasti. Douglas Adamsin työstämä ja Karey Kirkpatrickin viimeistelemä käsikirjoitus ei vajoa miksikään tyypilliseksi Hollywood-hötöksi tai muutu liikaa helpommin lähestyttäväksi, vaan pitää Adamsin teksteille ominaisen pilkkeen silmäkulmassaan. Elokuva on myös pätevästi kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat oivat ja puvustus vekkulia. Olen niin iloinen, että etenkin vogonit on toteutettu hieman kömpelöillä asuilla tietokonetehosteiden sijaan, jo sen takia että leffan digiefektit ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Onneksi niitä kuitenkin hyödynnetään säästeliäästi, eikä elokuva luota pelkkien tehosteiden voimaan. Myös äänimaailma on hyvin rakennettu ja Joby Talbotin musiikit säestävät seikkailua vekkulisti. Parhaiten musiikkipuolelta mieleen jää toki delfiinien laulama So Long, and Thanks for All the Fish.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Hitchhiker's Guide to the Galaxy, 2005, Touchstone Pictures, Spyglass Entertainment, Everyman Pictures, Hammer & Tongs

Arvostelu: Ace Ventura - luonto kutsuu (Ace Ventura: When Nature Calls - 1995)

ACE VENTURA - LUONTO KUTSUU

ACE VENTURA: PET DETECTIVE

Ohjaus: Steve Oedekerk

Pääosissa: Jim Carrey, Ian McNeice, Simon Callow, Maynard Eziashi, Bob Gunton, Damon Standifer, Sophie Okonedo, Arsenio Trinidad, Danny Daniels, Bruce Spence, Andrew Steel ja Tommy Davidson

Genre: komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 12

Jim Carreyn tähdittämä komediaelokuva Ace Ventura - lemmikkidekkari (Ace Ventura: Pet Detective - 1994) oli kriitikoiden haukuista huolimatta taloudellinen jättihitti, joten sille ryhdyttiin tekemään jatkoa välittömästi. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 1995 Tom DeCerchion ohjauksessa, mutta Carrey oli tyytymätön hänen työhönsä ja vaati, että tämä korvattaisiin Carreyn ystävällä, elokuvan käsikirjoittaneella Steve Oedekerkillä. Vaatimus meni läpi ja Oedekerkin kanssa leffa saatiin valmiiksi ja lopulta Ace Ventura - luonto kutsuu sai ensi-iltansa jo marraskuussa 1995. Elokuva oli jopa tuplasti edeltäjäänsä isompi hitti, joka sai lähes täystyrmäyksen kriitikoilta. Leffa sai huonoimman jatko-osan Razzie-ehdokkuuden, minkä lisäksi se sai viisi Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuutta (mm. huonoin elokuva, huonoin miespääosa ja jatko-osa, jota kukaan ei halunnut), joista se voitti huonoimman jatko-osan ja epähauskimman komedian palkinnot. Itse näin kummatkin Ace Ventura -elokuvat jo lapsena ja pidin niitä vekkuleina komedioina. Viime katselukerrasta on kulunut jo kauan aikaa ja kun huomasin Ace Ventura - lemmikkidekkarin täyttävän alkuvuodesta 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella leffat. Pari kuukautta ykkösosan jälkeen katsoin vihdoin jatko-osan Ace Ventura - luonto kutsuu.

Lemmikkidekkari Ace Ventura pestataan matkaamaan Afrikkaan, Nibiaan ja etsimään Wachati-heimon pyhä valkoinen lepakko, jonka joku on siepannut.

Vuotta aiemmin Ace Ventura - lemmikkidekkarilla, The Mask - naamiolla (The Mask - 1994) ja Nuijalla ja tosinuijalla (Dumb and Dumber - 1994) kuuluisaksi noussut koomikko Jim Carrey palaa rooliinsa Ace Venturaksi, joka päätyy uuteen seikkailuun, kun fiktiivisen afrikkalaisvaltio Nibian Wachati-heimon palvoma pyhä valkoinen lepakko siepataan. Carrey hyppää takaisin lemmikkidekkarin osaan sellaisella energialla ja antaumuksella, ettei ihme, jos muilla työryhmästä paloi käämit kerran jos toisenkin. Carrey on kuin nuorallatanssija, joka tasapainottelee hulvattoman ja ärsyttävän rajamailla. Jatkuvasti naamaansa vääntelevä ja ääntään korottava Carrey saa varmasti yhdet katsojat nauramaan vedet silmissä ja toiset taas pyörittelemään silmiä ja tuhahtelemaan. Jatko-osassa on vielä ykkösleffaakin selvempää, että Carreylle käsikirjoitus oli pelkkä suunnanosoitus ja hän on päässyt toteuttamaan itseään niin villisti kuin vain haluaa. Mielestäni tämä johtaa toisinaan hysteerisen hauskoihin tilanteisiin ja toisinaan taas ihan vain kiusallisen typeriin juttuihin.

     Elokuvassa nähdään myös Ian McNeice Ace Venturan etsintähommiin pestaavana Fulton Greenwallina, Damon Standifer Wachati-heimon päällikkönä, Sophie Okonedo tämän tyttärenä, heimon prinsessana, Tommy Davidson epäillyn Wachootoo-heimon prinssinä, Simon Callow ja Bob Gunton rikkaina Cadbynä ja Quinninä, sekä Arsenio Trinidad tiibetiläisenä munkkina. Sivunäyttelijät ovat ihan kelvollisia rooleissaan, leffan ollessa edellisen osan tapaan ihan puhtaasti Carreyn show.

Ace Ventura - luonto kutsuu ei elokuvallisilta ansioiltaan ole välttämättä kovin kaksinen, enkä toisaalta ihmettele, miksi se sai todella nuivan vastaanoton kriitikoilta ja miksi monet näkivät leffan jälkeen punaista pelkästään Jim Carreyn nimen kuullessaan. En tiedä, johtuiko se pääasiassa siitä, että katsoin elokuvan keskellä yötä, kun kävin hieman yliväsyneillä energiakierroksilla, mutta minulla oli todella hauskaa elokuvan parissa. Se on aivan hemmetin tyhmä leffa, mutta juuri siksi se on niin pirun veikeä ja viihdyttävä. Käsikirjoitus on liki yhdentekevä raakile, jonka pahishahmot jäävät erityisen kehnoiksi. Teksti onkin lopulta pelkkä kehys sille, että Carrey voi irrotella niin teatraalisesti kuin hän vain haluaa ja jaksaa.

Jos jostain pidän ohjaajanakin lopulta toimineen Steve Oedekerkin käsikirjoituksessa, niin siitä, että hän ei lähtenyt toistamaan ykkösleffan kaupunkimiljöötä, vaan siirtyi betoniviidakosta ehtaan viidakkoon. Heti elokuvan ensimmäinen, Sylvester Stallonen Cliffhanger - kuilun partaalla -jännäriä (Cliffhanger - 1993) parodioiva kohtaus (tosin parodioiden on kai tarkoitus olla hauskoja, mutta tämä prologi on lähinnä sydäntäsärkevän surullinen) viestii uudenlaisesta lähestymistavasta. Afrikan fiktiivinen Nibia-valtio on oikein passeli lokaatio uudelle eläinsieppauksen tutkinnalle ja tarjoaa uudenlaisia hassuja tilanteita. Ace Venturaa höykytetäänkin läpi leffan ties millä tavoin aikamoisella tykityksellä. Leffa kestää napakasti puolitoista tuntia, mikä on täydellinen pituus, jotta leffan hyperenerginen vaihde ei pääse uuvuttamaan katsojaansa.

Jim Carreyn oltua tyytymätön elokuvan alkuperäiseen ohjaajaan, Tom DeCerchioon, hän sai studion erottamaan tämän ja ottamaan tämän tilalle kaverinsa, käsikirjoittaja Steve Oedekirkin. Oedekirk oli aiemmin toiminut ohjaajana vain "Smart Alex" -elokuvassa, jota ei kuitenkaan koskaan saatu valmiiksi. Oedekirk ei ole tainnut laatia Carreylle minkäänlaisia rajoja, vaan antaa tämän toteuttaa itseään niin villisti kuin mahdollista. Välillä jopa tuntuukin siltä, että Carrey on sanellut, kuinka homma rullaa kuvauksissa. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on oivallisesti tehty, sähäkän leikkauksen vain tukiessa Carreyn lennokkaan energistä heittäytymistä. Elokuva on kelvollisesti kuvattu ja sen lavasteet ovat mainiot. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on taitavasti työstetty. Robert Folkin säveltämät musiikit tunnelmoivat menevästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ace Ventura: When Nature Calls, 1995, Morgan Creek Entertainment, Morgan Creek Productions, O Entertainment

Arvostelu: Napoleon (2023)

NAPOLEON

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Joaquin Phoenix, Vanessa Kirby, Tahar Rahim, Ben Miles, Ludivine Sagnier, Matthew Needham, John Hollingworth, Youssef Kerkour, Phil Cornwell, Édouard Philipponnat, Ian McNeice, Rupert Everett, Anna Mawn, Scott Handy, Mark Bonnar ja Catherine Walker

Genre: draama, historia, sota

Kesto: 2 tuntia 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Napoleon perustuu tositapahtumiin Ranskaa 1800-luvun alussa hallinneen Napoleon Bonaparten elämästä ja teoista. Miehestä oli jo aiemmin tehty muun muassa elokuvat Napoléon (1927) ja Waterloo (1970), sekä minisarja Napoléon (2002). Työstäessään historiallista elokuvaansa, The Last Duelia (2021), ohjaaja Ridley Scott ilmoitti tekevänsä seuraavaksi leffan Napoleonista. Alun perin Scottin oli tarkoitus tehdä elokuva 20th Century Studiosin kanssa, mutta projekti päätyi lopulta Apple Studiosille. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022 ja nyt Napoleon saapuu elokuvateattereihin. Itse odotin elokuvan näkemistä innolla, vaikka samalla minua jännitti, että elokuva tuottaisi samanlaisen pettymyksen kuin The Last Duel. Elokuvan trailerit näyttivät kuitenkin vaikuttavilta ja kävinkin positiivisin ennakko-odotuksin katsomassa Napoleonin sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1789 Ranskassa koittaa vallankumous. Nuori ja päättäväinen tykistöupseeri Napoleon Bonaparte näkee tilaisuutensa koittaneen nousta maan johtajaksi.

Joaquin Phoenix nähdään toistamiseen Ridley Scottin ohjaamassa historiallisessa elokuvassa, Phoenixin esitettyä häijyä Commodusta Gladiaattorissa (Gladiator - 2000). Phoenix näyttelee tässäkin hallitsijahahmoa, itse Napoleon Bonapartea - siitä huolimatta, että Napoleon oli vasta parikymppinen mies, kun hän aloitti matkansa kohti valtaa ja Phoenix on jo lähes 50-vuotias. Phoenix on tuttuun tapaansa karismaattinen ja hän dominoi kohtauksia kaiken aikaa väkevällä lahjakkuudellaan. Phoenix syventyy hahmonsa esitettyihin ristiriitoihin, joskin hän painottuu Napoleonissa pääasiassa miehen epäonniseen rakkauselämään, sekä strategianerouteen sotatantereella. Napoleonista on usein puhuttu varsinaisena hurmurina, mutta tämä puoli jää täysin piiloon leffan tulkinnassa. Naisten seurassa Napoleon esitetään kiusaantuneena puupökkelönä.

     Toinen merkittävä hahmo elokuvassa on Napoleonin vaimo, Joséphine, jota näyttelee Vanessa Kirby. Myös Kirbyn kohdalla näyttelijäsuoritus on erittäin vahva ja hänen ja Phoenixin väliltä löytyy voimakasta kemiaa, niin suhteen myötätuulissa kuin vastoinkäymisissäkin. Mutta myös Kirbyn kohdalla näyttelijävalinta on iän puolesta hieman vinksallaan. Näyttelijä on yli kymmenen vuotta nuorempi kuin Phoenix, kun todellisuudessa Joséphine oli itse asiassa kuusi vuotta Napoleonia vanhempi.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Matthew Needham Napoleonin veljenä Lucienina, Ben Miles Napoleonin neuvonantaja Caulaincourtina, Tahar Rahim Ranskaa vallankumouksen jälkeen hallinneen Direktorion johtajana Paul Barrasina, Rupert Everett Wellingtonin herttuana, Édouard Philipponnat Venäjän tsaari Aleksanteri I:nä ja Catherine Walker lyhyessä roolissa Ranskan entisenä kuningattarena Marie Antoinettena.

Ilokseni voin todeta, että Napoleon on Ridley Scottin paras historiaan (enemmän tai vähemmän) perustuva elokuva sitten Gladiaattorin. Eipä se toisaalta paljoa vaadi, että ylittää Kingdom of Heaven - Taivaan maan päällä (Kingdom of Heaven - 2005), Robin Hoodin (2010), Exodus: Gods and Kingsin (2014) ja The Last Duelin, joskin minun täytyy tunnustaa, etten ole nähnyt Kingdom of Heavenin yli kolmituntista ohjaajan versiota, jota monet kutsuvat huomattavaksi parannukseksi teatteriversioon nähden. Harmikseni joudun kuitenkin sanomaan, ettei Napoleon ole yhtä vakuuttava teos kuin toivoin sen olevan ja veikkaisinkin, että myös tämä elokuva tulee hyötymään Scottin ilmoittamasta, noin neljän tunnin versiosta, joka julkaistaan myöhemmin Apple TV+ -palvelussa. Vaikka vähän päälle kahden ja puolen tunnin kesto on pitkä (joskin tänä vuonna se tuntuu jopa hassun lyhyeltä moniin muihin elokuviin verrattuna), ei se lopulta ole tarpeeksi kertomaan yli kolmen vuosikymmenen tapahtumat.

Päänäyttelijöiden ja heidän hahmojensa iästä ja historiallisista epätarkkuuksista viis, Napoleonin merkittävin synti tuntuukin olevan sen turhan kiirehtivä kerronta. Muutamassa kohtaa ruutuun ilmestyy todella nopealla aikavälillä uusi vuosiluku, kun elokuva yrittää tunkea kaiken mukaan. Toivonkin, että tuleva, yli puolitoista tuntia pidempi versio antaisi nimenomaan näille osioille enemmän tilaa hengittää. Mutta kun Napoleon sitten toimii, niin se myös toimii täysillä. Napoleonin ja Joséphinen oikukas ja vuosi vuodelta myrkyllisempi suhde on pääasiassa hyvin kuvattu ja ennen kaikkea näytelty. Henkilödraama on toimivaa, joskin seasta löytyy myös koomiset, niin tahalliset kuin tahattomat, hetkensä.

Elokuvan melkeinpä parasta antia ovat sen komeat sotakohtaukset. Vaikka Ridley Scottin historiallisten eeposleffojen tasot heittelisivät muuten, on varmaa, että ne tarjoavat näyttäviä taisteluita, eikä Napoleon todellakaan ole tässä poikkeus. Scottin loihtimia eeppisiä sotatantereita katsellessa tulee ikävä vastaavaa vanhaa kunnon elokuvantekoa. Ei tällaista pääse enää näkemään muuten kuin tällaisten vanhan koulukunnan ohjaajien tarjoamana. Taistelut ovat valtavia, hurjan hienojen puitteiden, satapäisten taustanäyttelijöiden ja vaikuttavien käytännön tehosteiden kera. Erityisesti talvinen Austerlitzin taistelu on toteutukseltaan läpikotaisin erinomainen ja huipennuksena toimiva Waterloon taistelu on myös hienosti työstetty.

Napoleon on muutenkin teknisiltä ansioiltaan vaikuttava teos. Se on tyylikkäästi kuvattu, oli kyse sitten massiivisista ja yksityiskohtaisista maisemaotoksista tai tiukemmista ja henkilökohtaisemmista lähikuvista. Värimäärittelyssä leffasta on tehty perin ankea harmaan ja sinisen sävyin, jolloin Egyptiin sijoittuvat kohtaukset ensimmäisen tunnin aikana korostuvat keltaisuudessaan. Lavastustiimi on tehnyt huikeaa työtä ja puvustustiimikin pistää parastaan. Käytännön efektit ovat hienoja ja pääasiassa myös tietokonetehosteet toimivat. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja Martin Phippsin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Yhteenveto: Napoleon on erittäin mainio eeposelokuva yhdestä kaikkien aikojen tunnetuimmasta hallitsijasta, joskin jopa yli kahden ja puolen tunnin kestossaan leffa kärsii hieman kiirehtivästä kerronnasta, jotta yli kolmen vuosikymmenen tapahtumat saadaan käytyä läpi. Veikkaisinkin, että tuleva neljän tunnin leikkausversio tasoittaisi kerrontaa ja olisi massiivisesta kestostaan huolimatta vieläkin parempi paketti. Joaquin Phoenix ja Vanessa Kirby ovat ikäongelmista huolimatta hyvät valinnat Napoleon Bonaparteksi ja tämän vaimoksi Joséphineksi. Parin haastavaa draamaa käydään hyvin läpi elokuvan halki. Taistelukohtaukset ovat toinen toistaan vaikuttavampia ja niitä katsoessa ei voi kuin harmitella, että tällaiset vastaavat eeppisyydet ovat jäämässä elokuvamaailmassa historiaan. Elokuva on teknisiltä ansioiltaan todella komea kuvausta, lavasteita ja tehosteita myöten. Ridley Scott suoriutuu ansiokkaasti ohjaajana ja uskoisin David Scarpan käsikirjoituksen pääsevän paremmin oikeuksiinsa, kun täyspitkä leikkausversio saapuu katseltavaksi. Vaikka siis toisaalta veikkaisin sen olevan parempi, kehotan silti kaikkia kiinnostuneita käymään katsomassa Napoleonin elokuvateatterissa. Erityisesti näyttävät sotakohtaukset ovat tarkoitettuja katseltavaksi isolta kankaalta kunnon äänentoiston kera. Jos Napoleonkin osoittautuu taloudelliseksi pettymykseksi, on se yksi naula lisää historiallisten eeposelokuvien hauta-arkkuun.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.11.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Napoleon, 2023, Apple Studios, Scott Free Productions