CLOVERFIELD (2008)
Ohjaus: Matt Reeves
Pääosissa: Michael Stahl-David, T.J. Miller, Lizzy Caplan, Jessica Lucas, Mike Vogel ja Odette Annable
Genre: scifi, kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 12
Näin Cloverfieldin ensimmäisen kerran joko vuonna 2011 tai 2012, kun se tuli televisiosta. Olin nähnyt siitä aiemmin monien tunteman julisteen, jossa näkyy Vapaudenpatsas päättömänä, mutta juonesta en tiennyt mitään. Pidin elokuvasta ja olenkin katsonut sen pariin otteeseen uudestaan. Nyt kun sen "jatko-osa" 10 Cloverfield Lane (2016) on vihdoin ilmestynyt Suomessa vuokrattavaksi, oli aika katsoa Cloverfield uudestaan ja arvostella se, jotta olisin valmis sarjan toiseen osaan.
Läksiäisjuhlat New Yorkissa keskeytyvät ikävästi, kun jättimäinen hirviö saapuu tekemään tuhoa.
Elokuva keskittyy pääasiassa kuuteen henkilöön. Robert Hawkins (Michael Stahl-David) on elokuvan keskiössä ja alussa juhlitaan hänen läksiäisiä. Hän on saanut työpaikan Japanista ja olisi kauan pois tuttujensa luota. Stahl-David on ihan hyvä roolissa ja näyttää kauhun tunteet hyvin.
Robertin parasta kaveria Hudia näyttelee T.J. Miller, joka on mielestäni aika ärsyttävä näyttelijä. Tässä häntä ei tosin nähdä lähes ollenkaan, sillä Hud on kaiken aikaa kameran takana, minkä takia en edes muistanut Millerin olevan tässä mukana. Jos näyttelijä siis ärsyttää jotain muutakin, niin tässä ei onneksi tarvitse muuta kuin kuunnella hänen ääntään.
Robertin veli Jason (Mike Vogel) ei ole kovin isossa roolissa, mutta hänen tyttöystävänsä Lily (Jessica Lucas) on muiden mukana kaiken aikaa. Lily tuntuu olevan välillä porukan järkevin, mutta hän romahtaa henkisesti, kun tuhoaminen alkaa.
Läksiäisissä ovat myös Marlena (Lizzy Caplan), josta Hud on kiinnostunut, sekä Beth (Odette Annable), jonka kanssa Robertilla on ollut juttua aiemmin. Näyttelijäsuoritukset ovat läpikotaisin ihan kivat.
Alkuosuus Cloverfieldista on selkeästi hidastempoisempi. Siinä esitellään hahmot ja kerrotaan, kuinka he liittyvät toistensa elämiin. Läksiäisjuhlissa yritetään juttuun tunkea mukaan hieman draamailun tynkää, jotta katsoja pääsisi paremmin perille, miten hahmot suhtautuvat toisiinsa. Jos tietää, mitä on luvassa, niin alun haluaa lähinnä vain hypätä yli. Keskellä yötä alkaa järistä, jossain räjähtelee, Vapaudenpatsaan pää lentää kadulle ja armeija saapuu tulittamaan jotain jättimäistä, joka liikkuu pilvenpiirtäjien välissä. Ihmiset juoksevat henkensä edestä, selvitäkseen tilanteesta elävinä. Ja jostain kumman syystä Hud päättää kuvata kaiken sen sijaan, että vain juoksisi ihan törkeän kovaa pois vaaratilanteista.
Elokuva on tehty "foundfootage"-tyylillä, eli hahmot itse kuvaavat kaiken, jolla yritetään yleensä hakea sitä, että elokuva tuntuisi todelliselta tapahtumalta. Alussa ymmärrän, että juhlan järjestäjät haluavat, että läksiäisistä saadaan muisto, mutta sitä miksi hahmot kantavat kameraa mukanaan koko loppuelokuvan ajan, ei hirveästi perustella. Toisaalta mikäs siinä, kun kyseessä on mielestäni yksi parhaista "foundfootage"-elokuvista. Alussa näytöllä lukee teksti, jossa kerrotaan, että tämä materiaali on USA:n puolustusministerin omaisuutta ja että se on löydetty New York Cityn Keskuspuistosta. Videolla yksinkertaisesti näytetään, kuinka päähahmot yrittävät selvitä kauheasta tilanteesta, eikä heillä ole käsitystäkään, miksi asiat tapahtuvat. Ja koska heillä ei ole käsitystä, niin katsojilla ei myöskään ole. Elokuvassa ei kertaakaan selitetä, mistä hirviö ilmestyy New Yorkiin tai että minkä takia tai että mikä se oikeastaan edes on? Cloverfield saa katsojan haluamaan vastauksia ja tietämään lisää tapahtuneesta.
Itse en yleisesti erityisemmin perusta "foundfootage"-elokuvista, sillä niissä yleensä lähinnä kyseenalaistaa, miksi hahmot kuvaavat vaaratilanteissa jotain. Niissä myös kuvaus on huonosti toteutettua ja heiluvaa, sillä useasti hahmo juoksee kameransa kanssa. Tekniikalla yritetään pistää katsoja siihen asemaan, että hän voisi olla kameran takana, mutta itselläni tulee yleensä mieleen, että katselen hieman erilaisia kotivideoita televisiosta. Leikkaukset tulevat tietysti aina, kun kuvaaja painaa "rec"-nappulaa ja useassa kohtaa on käytetty hyppyleikkauksia. "Foundfootage"-tyyliä käytetään yleensä kauhuelokuvissa, mihin tämäkin elokuva tavallaan kuuluu. Cloverfield ei ole erityisemmin pelottava elokuva, mutta on siinä karmivatkin hetkensä, kuten kohtaus metrotunnelissa. Jättihirviötä ei kunnolla näytetä kertaakaan, vaan katsojat joutuvat näkemään vain vilahduksia siitä. Mukana on myös pienempiä, vikkeliä mörököllejä, joihin ei varmasti haluaisi kadulla törmätä. Läpi elokuvan nähdään myös todella nopeita väläyksiä hirviöelokuvista King Kong (1933), The Beast from 20,000 Fathoms (1953) ja Them! (1954), joita ei varmasti huomaa katsoessa elokuvaa, sillä ne käyvät niin äkkinnäisesti ruudulla. Scifimeininkiä on myös hieman mukana.
Monet luulevat, että elokuvan olisi ohjannut J.J. Abrams, mutta hän on toiminut vain tuottajana ja ohjaajana toimiikin Matt Reeves. Tekijöillä on ollut hyvä visio siitä, miten elokuva kuuluu toteuttaa ja he ovat tehneet oikean ratkaisun siinä, ettei katsojille selitetä tapahtumien merkitystä. Mitä luultavimmin todellisessakaan tilanteessa kaupungin väki ei saisi selville, mistä on todella kyse. Vaikka elokuvan mukaan Hud kuvaa lähes koko jutun, T.J. Miller ei kuitenkaan oikeasti ole kuvannut kuin muutamia juttuja. Kuvaus on tosiaan useasti sekavaa ja hyppyleikkauksia on käytetty useasti. Visuaaliset tehosteet ovat yllättävän tyylikkäitä. Äänitehosteilla on tuotu hienosti lisää eloa ja tunnelmaa tapahtumiin. Musiikkia ei tietenkään ole käytetty, sillä missä musiikki soisi tuhoutuneessa kaupungissa? Läksiäisissä kuuluu tietysti taustalta musiikkia. Lopputeksteissä kuullaan kuitenkin oikein toimiva "Roar!", jonka on säveltänyt Michael Giacchino. Se kannattaa kuunnella loppuun asti, sillä lopputekstien jälkeen kuullaan jonkun sanoma lause "Help us!", jonka voi myös kuunnella väärinpäin, jolloin viestin merkitys muuttuu.
Yhteenveto: Cloverfield on hyvä elokuva, vaikka sen alku laahaa liikaa ja se toimisi paremmin, jos se olisi nopeatempoisempi. Ymmärrän kyllä, että hahmot pitää esitellä, mutta senkin voi tehdä nopeammin ja hahmoja voi syventää läpi elokuvan. Näyttelijätyö on ihan sujuvaa läpi elokuvan. Välillä ei oikeastaan ymmärrä, miksi Hud haluaa kuvata kaiken, mutta sen voi antaa anteeksi, sillä kyseessä on yksi parhaista "foundfootage"-elokuvista. Ehdottomasti parasta elokuvassa on, ettei se selitä tapahtumiaan katsojille, vaan jättää heidät vaille vastauksia kysymyksiin, joita varmasti herää elokuvan aikana. Elokuva ei kerro hirviön alkuperästä mitään, vaan näyttää tapahtumat, kuten yksi newyorkilaisjoukko ne kokevat. Vaikka kyseessä on kauhuelokuva, niin se ei ole erityisen pelottava. Herkimpien voi olla vaikeaa katsoa tätä, mutta kauhun suurkuluttajat eivät luultavasti koe jännitystä tämän aikana. Suosittelen silti katsomaan Cloverfieldin, jos pitää hirviöelokuvista tai jos "foundfootage"-tyyli kolahtaa. Toivon, että jatko-osa 10 Cloverfield Lane toimisi samalla lailla ja että siinä hieman vastattaisiin kysymyksiin, muttei liikaa. Jostain olen kuullut juttua, ettei siinä olisi hirviöitä, eikä se kovin paljoa liittyisi tähän elokuvaan, mutta toivon, että asia olisi toisin ja siinä kerrotaan, miten tämän elokuvan tapahtumat vaikuttavat eri porukkaan.
Kirjoittanut: Joonatan, 7.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screenrant.com
Cloverfield, 2008, Paramount Pictures, Bad Robot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti