Arvostelu: Adrift (2018)

ADRIFT

Ohjaus: Baltasar Kormákur
Pääosissa: Shailene Woodley, Sam Claflin, Jeffrey Thomas ja Elizabeth Hawthorne
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 12

Adrift perustuu Tami Oldham Ashcraftin ja Susea McGearhartin kirjaan "Red Sky at Mourning: A True Story of Love, Loss and Survival at Sea" (2002), joka taas pohjautuu tositapahtumiin. Elokuvan teko lähti liikkeelle alkuvuodesta 2017, STX Entertainmentin hankkiessa kirjan filmatisointioikeudet. Sen päärooleihin valittiin Shailene Woodley ja Miles Teller, jotka olisivat näytelleet jo viidettä kertaa yhdessä, jos Teller ei olisikaan yhtäkkiä jättänyt projektia. Hänen tilalle valittiin Sam Claflin ja kuvaukset alkoivat kesällä 2017. Nyt Adrift saa vihdoin ensi-iltansa. Itse kuulin elokuvasta ensimmäisen kerran, kun näin siitä jättimäisen mainoslakanan Tennispalatsilla. Näyttelijät ja aihe vaikuttivat kiinnostavilta, joten halusin tietty mennä katsomaan leffan ja niin myös tein.

Nuori pariskunta Tami ja Richard ovat purjehtimassa, kun he joutuvat rajun myrskyn kouriin. Richard luokkaantuu pahasti, jolloin Tamin täytyy keksiä, miten hän saisi rikkoutuneen veneen takaisin maihin keskeltä avomerta.

Shailene Woodley on omasta mielestäni ollut näyttelijänä joko hitti tai huti. Ensimmäisen kerran näin hänet teiniromantiikkaleffassa Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars - 2014), missä hän osoitti lahjakkuutensa, mutta Outolintu -sarjassa (Divergent - 2014-2016) hän on ollut kehnompi joka leffan myötä. Olinkin huojentunut, että Woodley suoriutuu oikein mainiosti Tamin osasta, joka tulee rikkinäisestä perheestä ja yrittää paikata elämänsä aukkoja matkustamalla paikasta toiseen. Muutama heikompi hetki Woodleyltä kyllä löytyy, mutta pääasiassa hän on uskottava, etenkin purjehtijana ja tiukan paikan tullen taistelijana.
     Richardia taas näyttelee tosiaan Sam Claflin, joka on myös tuttu romanttisesta elokuvasta Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You - 2016). Vaikka Claflinkin on kelpo näyttelijä, sortuu hän tässä roolissa hieman samanlaiseen ärsyttävään itsesääliin kuin Kerro minulle jotain hyvää -leffassa. Siinä missä Tami ahertaa reippaasti saadakseen venettä paikkailtua, Richard valittaa vahingoittuneen jalkansa kanssa sitä, että on ihan turha yrittää mitään, he kuitenkin kuolevat. Kaksikolle on kuitenkin onnistuttu luomaan ihan hyvää kemiaa.
     Elokuvassa nähdään myös pienissä rooleissa Jeffrey Thomas ja Elizabeth Hawthorne vanhempana pariskuntana, jonka kanssa Tami ja Richard viettävät aikaa Fidžillä. Hahmot esiintyvät vain takaumissa, joita nähdään, kun Tami muistelee elämäänsä ennen onnettomuutta.

Adrift nimittäin alkaa siitä, kun myrsky on jo ohi ja Tami herää veneestä, jonka kyljissä on pahoja naarmuja, jonka masto on katkennut ja jonka sisätiloihin on päätynyt ikävät määrät vettä. Katsoja vetäistään välittömästi pahaan tilanteeseen ja filmi nappaakin oivallisesti mukaansa, kun Tami yrittää keksiä keinoa, jotta pariskunta voisi selvitä elävänä. Veneellä oleilusta on tehty karua ja läpi elokuvan kulkee hyvin lohduton tunnelma. Niinpä onkin hyvä, että aina välillä palataan takaumien kautta ajassa taaksepäin, kun Tami ja Richard vasta tapasivat ja rakastuivat. Paikoitellen nämä takaumat ovat tosin turhankin siirappisia, mutta ne luovat silti tarpeeksi toimivaa vastapainoa synkälle ajalle onnettomuuden jälkeen. Katsojana kykenee välillä jopa tuntemaan hahmojen kokeman kärsimyksen ja usein alkaa pohtimaan, voisiko itse selviytyä tuollaisesta tilanteesta? Minä olen täysin varma, etten ikinä pääsisi takaisin rantaan. Minulle teki jo nyt todella pahaa katsoa kohtauksia, joissa Tami poistuu veneestä korjatakseen sitä vedestä käsin, eikä ympärillä näkynyt muuta kuin pelkkää avomerta. Itse pysyisin vain sisätiloissa ja odottaisin, että vene saattaisi ehkä joskus päätyä jonnekin.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kovin ihmeellinen teos. Vaikka elokuva saa katsojan toivomaan, että hahmot pääsevät turvallisesti kotiinsa, se ei saa katsojaa kunnolla välittämään pariskunnasta. Ja vaikka onnettomuuden jälkeiset ajat saavat katsojan tuntemaan kuin olisi veneessä mukana, katkaisevat takaumat tunnelmaa liian usein, jolloin elokuvan henkeenkään ei pääse täysin mukaan. Jotkut takaumista tuntuvat olevan mukana vain tuomassa vaadittavaa lisäpituutta leffalle. Adrift kestää juuri ja juuri yli puolitoista tuntia, miksi onkin yllättävää, kuinka pitkäveteinen se paikoitellen on. Elokuva käyttää aikaansa tarpeettomampiin asioihin, kun se voisi kunnolla näyttää, millaista elämä on keskellä ei-mitään. Tarina myös hyppii välillä liian nopeasti eteenpäin. Yhdessä kohtaa oli kolmas päivä onnettomuuden jälkeen ja seuraavaksi onkin jo kymmenes. Ainakin itseäni kiinnostaisi tietää, mitä pariskunta teki nämä päivät ja yöt. Onneksi siirappisuuksista ja pitkäveteisistä osioista huolimatta voin todeta, että kyseessä on kuitenkin tarpeeksi kelvollinen ja mielenkiintoinen tositarina, jotta sen jaksaisi katsoa joskus uudestaankin. Olin myös yllättynyt, että mukaan oli saatu iso juonenkäänne, joita ei tositarinoista yleensä löydy.

Elokuvan on ohjannut Baltasar Kormákur, joka on aiemmin tehnyt mm. toisen tositapahtumiin perustuvan selviytymiskamppailun, Everestin (2015). Omasta mielestäni Adrift on selkeä parannus siihen filmiin verrattuna ja osoittaa, että herra voisi jatkaa samanlaisten tarinoiden kertojana. Aaron ja Jordan Kandellin, sekä Ralph Winterin työstämä käsikirjoitus toimii pääasiassa, mutta he olisivat voineet keksiä enemmän tapahtumia veneelle ja vähemmän täytettä takaumiin. Turhia hetkiä olisi voinut myös karsia leikkauksessa, jotta elokuva kulkisi sujuvammin eteenpäin. Filmi on hyvin kuvattu ja onkin yllättävää, että se toteutettiin suurimmaksi osaksi oikeasti avomerellä, eikä vain studiolta löytyvässä vesialtaassa. Eräässä haastattelussa Shailene Woodley kertoikin, että vuorollaan jokainen työryhmästä tuli ainakin kerran merisairaaksi ja oksenteli laidan yli. Valitettavasti elokuvan tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä. Kun odotettu myrsky vihdoin näytetään, toivoin, että se olisi ohi paljon nopeammin, koska digitaalinen meritausta näyttää siinä hyvin viimeistelemättömältä. Äänimaailma on kuitenkin oivallinen ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit toimivat hyvin läpi leffan.

Yhteenveto: Adrift ei ole ihmeellinen elokuva, mutta sen selviytymiskamppailu on tarpeeksi kiehtovaa katseltavaa, jotta leffan jaksaisi katsoa joskus uudelleenkin. Shailene Woodley on mainio rohkeana Tamina, joka ottaa äärimmäisen vaikea tilanteen haltuunsa, eikä luovuta kuten moni muu tekisi. Sam Claflinkin on pääasiassa hyvä, mutta häneltä löytyy myös ärsyttäviäkin hetkiä. He kuitenkin saavat katsojan kiinnostumaan hahmojen kohtalosta tarpeeksi. Vaikka on oiva ratkaisu, että synkän masentavaa onnettomuuden jälkeistä aikaa kevennetään romanttisilla takaumilla, ovat ne jopa turhankin yliampuvaa söpöstelyä ja katkovat tunnelmaa liikaa. Suurimmaksi osaksi takaumat myös tuntuvat ylimääräiseltä täytteeltä, mikä saa puolitoistatuntisen teoksen tuntumaan oudon pitkältä. Filmin tehosteet eivät myöskään ole kummoiset, mikä tekee myrskykohtauksesta lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa. Lopun juonenkäänne kuitenkin nosti leffan arvoa hieman silmissäni ja voinkin todeta nähneeni ihan hyvän elokuvan. Jos siis pidätte leffan päätähdistä tai teitä kiinnostaa tositapahtumiin perustuvat selviytymistaistelut, voi Adrift olla juuri teidän elokuvanne. En usko, että tämän jälkeen kovin moni haluaisi lähteä purjehtimaan...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.com ja elokuvan juliste www.flickeringmyth.com
Adrift, 2018, Huayi Brothers, Lakeshore Entertainment, RVK Studios, STX Entertainment