Arvostelu: Isle of Dogs (2018)

ISLE OF DOGS

Ohjaus: Wes Anderson
Pääosissa: Bryan Cranston, Koyu Rankin, Edward Norton, Bill Murray, Jeff Goldblum, Bob Balaban, Kunichi Nomura, Akira Takayama, Greta Gerwig, Frances McDormand, Scarlett Johansson, Liev Schreiber, Akira Ito, F. Murray Abraham, Tilda Swinton, Ken Watanabe, Harvey Keitel ja Courtney B. Vance
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 7

Isle of Dogs on erikoisesta tyylistään tunnetun Wes Andersonin uusi nukkeanimaatioelokuva. Leffan teosta ilmoitettiin vuonna 2015, kun Andersonin edellinen elokuva The Grand Budapest Hotel (2014) oli poistunut teattereista. Filmin animointi alkoi loppuvuodesta 2016 ja se sai ensi-iltansa helmikuussa Berliinin elokuvajuhlilla. Nyt se on ilmestymässä myös Suomeen. Itse törmäsin leffaan, kun näin kuvia sen koiranukeista. Mietin, että filmi näyttää hyvin erikoiselta ja kun kuulin sen olevan Andersonin teos, ymmärsin sen erikoisuuden ja aloin odottamaan elokuvan näkemistä. Olen nähnyt Andersonilta vain kaksi filmiä, The Grand Budapest Hotelin ja Moonrise Kingdomin (2012), joista ensimmäinen on mielestäni erittäin mainio ja hauska, kun taas toinen tuntui liikaa tyylikikkailulta. En siis yhtään tiennyt, tulisinko pitämään elokuvasta vai en, kun menin katsomaan sen lehdistönäytökseen maaliskuun lopulla.

Tulevaisuuden Japanissa koirat levittävät vaarallista tautia, jolloin ne päätetään siirtää Roskasaarelle elämään . Eräänä päivänä nuori Atari-poika saapuu saarelle etsimään koiraansa Spotsia ja saa avukseen viiden koiran joukon.

Wes Andersonin tuttuun tapaan Isle of Dogs sisältää aikamoisen näyttelijäkaartin. Filmi on täynnä isoja nimiä, mutta pääasiassa se keskittyy Atari-poikaan (Koyu Rankin) ja viiteen koiraan, jotka hän tapaa Roskasaarella. Chief (Bryan Cranston) ja Rex (Edward Norton) käyvät pientä kisaa siitä, kumpi on lauman johtaja. Boss (Bill Murray) on entinen maskotti, kun taas King (Bob Balaban) esiintyi koiranruokamainoksissa. Duke (Jeff Goldblum) sen sijaan tykkää juoruta. Jokainen koirista saa ihan hyvin ruutuaikaa ja heistä on tehty helposti pidettävät, vaikkei Chief tunnukaan lämpenevän ihmispojalle. Bossin, Kingin ja Duken persoonat eivät erityisemmin pääse erottumaan, jolloin läpi leffan unohtaa kuka on kuka. Rex on porukan lempein heppu, mihin vaikuttaa Nortonin rauhallinen ääni. Atarin, kuten lähes kaikkien muidenkin ihmishahmojen kanssa on tehty sellainen hauska ratkaisu, että kun he puhuvat japania, se harvemmin suomennetaan, jolloin heidän puhettaan ei yleensä ymmärrä (paitsi jos osaa japania). Tämä saa katsojan paremmin koirien puolelle, mutta leffa onnistuu silti esittämään ihmiset niin taidokkaasti, ettei katsojan tarvitse tarkkaan tietää, mitä he sanovat, sillä heidän tunteensa ja asiansa tulevat tarpeeksi hyvin esille. Hahmona Atari ei ole mitä kiehtovin, mutta hän on tarpeeksi kiinnostava, jotta katsojana lähtee mielellään hänen ja koirien kanssa etsimään Spotsia (Liev Schreiber).
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. paha pormestari Kobayashi (Kunichi Nomura), joka päätti siirtää koirat Roskasaarelle; hänen Frankensteinin hirviötä muistuttava avustajansa Major Domo (Akira Takayama); innokas vaihto-oppilas Tracy (Lady Birdin, 2017, ohjaaja Greta Gerwig); japania tulkkaava Nelson (juuri parhaan naispääosa-Oscarin voittanut Frances McDormand); sekä koiraepidemiaan lääkettä etsivä professori Watanabe (Akira Ito). Koirahahmoja taas ovat esimerkiksi ennustava Oracle (Tilda Swinton) ja tämän toveri Jupiter (F. Murray Abraham), pahoja jälkiä kuonoonsa saanut Gondo (Harvey Keitel) ja Chiefin ihastuksen kohde Nutmeg (Scarlett Johansson). Tapahtumia selittävänä kertojaäänenä kuullaan Courtney B. Vance. Välillä leffan aikana tuntuu voimakkaasti siltä, että mukana on tällainen määrä hahmoja ihan vain elokuvan myyntitarkoituksessa. Filmin idea on niin erikoinen, eikä kyseessä ole lastenelokuva animoinnista huolimatta, joten vain suuri määrä tunnettuja näyttelijöitä voi kerätä tarpeeksi yleisöä, jotta Isle of Dogs voisi olla menestys.

Kyseessä nimittäin todella on kummallinen teos. Sen juoni on erikoinen ja niin on myös sen toteutustapa. Wes Andersonin tyyli on äärimmäisen vahvasti läsnä koko leffassa kaikilla tavoin. Ensinnäkin Isle of Dogsista löytyy hyvin omaperäinen tarina, jota käsitellään tavalla, jossa yhdistyvät suru ja huumori. Näitä kahta tunnelmaa vahvistavat hienosti Alexandre Desplatin säveltämät musiikit. Andersonin käsikirjoitus on asiasta ja tilanteesta toiseen hyppivä, mutta osaa kuitenkin pitää paketin kaiken aikaa kasassa. Tarina on tietty jaettu osiin, joista jokainen tuntuu omalta pieneltä seikkailultaan osana isompaa kokonaisuutta. Leffa käyttää todella usein takaumia kertoakseen katsojille hauskasti, miten tietty hahmo on päätynyt johonkin tilanteeseen, josta hänet yllättäen löydetään. Anderson on saanut luotua todella kiehtovan maailman ja etenkin ensimmäisen puolen tunnin aikana minä vain ihailin hänen tekemää työtä ja visiota. Jotkut ohjaajat tekevät outoja asioita outouden takia, mistä en erityisemmin välitä, mutta Anderson tekee sen niin taidokkaasti, että filmi suorastaan imaisi minut mukaansa.

Sen lisäksi, että Anderson on lahjakas käsikirjoittaja ja ohjaaja, hänellä on myös silmää upeille visuaalisuuksille. Hän ei ole tainnut kuunnella lainkaan kuvauksen oppitunneilla, sillä läpi leffan nähdään kuvia, joita monet eivät koskaan uskaltaisi ottaa, sillä ne sotivat monia "sääntöjä" vastaan. Anderson esimerkiksi asettaa hahmonsa ruudun alalaitaan niin, että heidän päidensä yläpuolelle jää todella paljon tyhjää tilaa. Turhan tyhjän tilan käyttöä yleensä vältellään, mutta Anderson hyödyntää sitä jatkuvasti. Sen lisäksi hänellä on voimakasta taipumusta pyrkiä symmetrisyyteen. Läpi leffan hahmot on asetettu täysin keskelle kuvaa, etenkin matkustaessaan vaunulla Roskasaaren yllä. Myös rakennuksia keskitetään paljon ja pormestari Kobayashin pitäessä puhetta, kaikki hänen edessään on sommiteltu symmetrisesti. Sitten taas saman verran kuin Anderson luo mahdollisimman symmetrisiä kuvia, hän myös rikkoo sitä voimakkaasti. Kuvan voisi usein jakaa kahtia ylhäältä alas kulkevalla viivalla, jonka yhdellä puolella tapahtuu paljon enemmän kuin toisella puolella. Symmetria ja sen rikkominen luovat Isle of Dogsin visuaalisuuteen oudon harmonian.

Visuaaliselta puolelta täytyy kehua tietysti myös elokuvan animointia. Jos leffa olisi kuvattu oikeilla näyttelijöillä kunnon lavasteissa, se näyttäisi luultavasti aika rumalta. Pääasiassa tarina tosiaan sijoittuu Roskasaarelle, joka on nimensä mukaisesti jättimäinen kaatopaikka. Koirat ovat kuukausia pyörineet kaikenlaisen sotkun peitossa, joten näyteltynä katsoja saattaisi voida pahoin katsoessaan elokuvaa. Animaation voimin Anderson on kuitenkin onnistunut tekemään filmistä jopa erikoisen kauniin. Roskasaari on niin kiehtovan ja lumoavan näköinen paikka, että sitä haluaisi päästä tutkimaan yhä vain lisää ja lisää. Atarin ja koirien matkatessa saaren halki, kaikki tuntuu jotenkin erittäin maagiselta.

Ensimmäisen puolen tunnin ajan pidin Isle of Dogsia oikeasti erinomaisena teoksena. Harmillisesti, kun sen tarina lähtee kunnolla käyntiin, ei se täysin vastaakaan filmin visuaalista tasoa ja sen upeaa ideaa. Spotsin etsintä on kyllä kiinnostavaa, mutta esimerkiksi sivujuoni, jossa vaihto-oppilas Tracy alkaa selvittämään, mistä koiraepidemia alunperin alkoi, ei ole kovin mielenkiintoinen, vaan itse asiassa aika tylsä. Joka kerta Tracyn ollessa ruudulla, toivoin vain, että leffa siirtyisi takaisin Atariin ja hauvoihin. Myös loppuhuipennus tuntuu jotenkin liian helpolta ja massiiviselta. Isle of Dogs on kokonaisuutena todella pöhkö, mutta vasta sen finaali tuntuu yliampuvalta. Silti kyseessä on hieno elokuva, joka nostaa hymyn vähän väliä huulille; johtui se sitten outouksista, huumorista, visuaalisuudesta tai erinomaisesta tunnelmasta.

Yhteenveto: Isle of Dogs on hieno ja kummallinen animaatioseikkailu. Ohjaaja Wes Anderson on selvästi pistänyt kaikkensa peliin ja tarjoaa visuaalisesti todella tyylikkään filmin, sekä äärimmäisen kiehtovan idean. Tapa, jolla Anderson on käsikirjoittanut elokuvan, on usein hauskan kekseliäs, mutta silti täytyy sanoa, että Tracya koskevaa sivujuonta olisi voinut tiivistää, sillä se ei ole kiinnostava. Tarina ei myöskään loppujen lopuksi ole ihan niin erinomainen kuin sen alkupää lupailee, minkä lisäksi loppuhuipennus on turhan yliampuva. Animointi on kyllä erinomaista ja vaikka koko elokuva tapahtuu saaren kokoisella kaatopaikalla, on filmi yllättävän kaunis. Tuttujen näyttelijöiden ääniä on hauska kuulla, mutta silti tuntuu siltä, että elokuva on täynnä tähtiä ihan vain paremman myynnin takia. Saakin siis nähdä, miten Isle of Dogs menestyy, sillä se on hyvin normaalista poikkeava teos. Animaatiosta huolimatta kysessä ei ole lastenleffa, mutten tiedä, miten monet aikuisetkaan innostuisivat tästä. Kuitenkin jos fanitatte Wes Andersonin aiempia töitä (tai koiria), niin onhan teidän pakko nähdä tämä elokuva!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.4.2018 - Muokattu 1.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.shyfyy.files.wordpress.com
Isle of Dogs, 2018, Twentieth Century Fox Animation, Studio Babelsberg, Indian Paintbrush, American Empirical Pictures