MINÄ, SIMON
LOVE, SIMON
Ohjaus: Greg Berlanti
Pääosissa: Nick Robinson, Katherine Langford, Alexandra Shipp, Jorge Lendeborg Jr., Jennifer Garner, Josh Duhamel, Logan Miller, Tony Hale, Natasha Rothwell, Talitha Bateman ja Keiynan Lonsdale,
Genre: romantiikka, komedia, draama
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: S
Love, Simon, eli suomalaisittain Minä, Simon perustuu Becky Albertallin kirjaan "Simon vs. the Homo Sapiens Agenda" vuodelta 2015. Jo samana vuonna Fox 2000 osti kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvaukset alkoivat keväällä 2017 ja se sai ensi-iltansa Australiassa tämän vuoden helmikuussa. Sen jälkeen sitä on esitetty useissa eri maissa, mutta Suomeen Minä, Simon päätyy vasta nyt keväällä. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin siitä. Aiheensa puolesta se vaikutti jollain tapaa ennennäkemättömältä, joten ajattelin, että tämä voisi olla sellainen teos, joka luo uutta suuntaa ja josta puhuttaisiin vielä vuosia. Olin kuullut elokuvasta pari arviota ja ne olivat ylistäviä, joten menin positiivisin mielin katsomaan Minä, Simonin.
Simon Spier ei ole koskaan paljastanut kenellekään olevansa homo. Kuitenkin kun hän tapaa internetissä henkilön, joka on samassa tilanteessa kuin hän, Simonin elämä alkaa kokea suurta muutosta.
Etukäteen ajattelin, että elokuvan suuri kompastuskivi olisi sen päätähti Nick Robinson, joka on tuttu mm. Jurassic Worldista (2015) ja Kaikki kaikessa (Everything, Everything - 2017). Kummassakaan niistä hän ei ollut kovin hyvä, joten pelkäsin tämän leffan epäonnistuvan hänen takiaan. Robinson onnistuu kuitenkin yllättämään iloisesti ja näyttää osaavansa. Parissa kohtaa hänen tuttu eloton ilmeensä nousee esille, mutta pääasiassa hän on erittäin uskottava ja toimiva roolissaan Simonina. Robinson tuo taidokkaasti esille, kuinka Simon suhtautuu eri päivinä hieman eri tavalla homouteensa ja hänestä näkee, kuinka hahmo miettii, miten hän toisi asian esille. Simon on kiinnostava hahmo alusta alkaen ja leffan aikana hänestä oppii todella välittämään, jolloin ikävämmät hetket tuntuvat katsojasta raskailta ja onnellisemmat hetket saavat katsojan iloiseksi Simonin puolesta.
Simonin perheeseen kuuluvat Emily-äiti (Jennifer Garner), Jack-isä (Josh Duhamel) ja Nora-sisko (Talitha Bateman), joka on hulluna kokkaamiseen. Välillä perhe nousee kunnolla esille ja välillä se jää täysin taustalle. Aluksi Simonin perhe tuntuu hieman liiankin upealta ja täydelliseltä, kun hänen vanhempansa ovat satumaisen onnellisesti yhdessä ja he asuvat suuressa talossa, josta suuri osa suomalaisista voi vain unelmoida. Onneksi mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä enemmän Garner ja Duhamel pääsevät näyttämään erilaisia puolia hahmoistaan. Duhamel on erittäin hyvä valinta hupsuilevaksi isäksi ja jopa Garner onnistuu yllättävän hyvin roolissaan.
Simonin ystäviä koulussa ovat hänen paras ystävänsä koskaan Leah (Katherine Langford), Nick (Jorge Lendeborg Jr.) ja uusi tulokas Abby (Alexandra Shipp). Langford osoitti taitonsa Netflixin 13 Reasons Why -sarjassa, jolloin aloin odottamaan, mitä hän tekisi seuraavaksi. Harmillisesti tässä hän ei pääse lähes koskaan kunnolla esille. Myös Lendeborg Jr:lle tuntuu välillä käyvän samoin, mutta Shipp saa omaan rooliinsa näkyvyyttä ja eloa.
Mielestäni suurin ongelma elokuvassa on kaksi sen hahmoa, jotka ovat eri tavoin erittäin ärsyttäviä: Tony Halen näyttelemä vararehtori ja Logan Millerin esittämä kiusaajahahmo Martin. Hale näyttelee pahasti yli, yrittäessään esittää liiankin innokasta vararehtoria, joka yrittää puhua kuten nuoret ja heittää koulun käytävillä jonkinlaisia viisauksia. Hahmosta on tehty todella rasittava, eikä hän tunnu kuuluvan mukaan leffaan. Paljon parempi opettajahahmo on Natasha Rothwellin esittämä neiti Albright, joka on oikeasti hauska kaikessa tympeydessään. Martin on myös hieman ylinäytellyn energinen. Hahmo ei ole mitä fiksuimmasta päästä, minkä lisäksi hän kohtelee Simonia hyvin ilkeästi. Hänestä on siis vaikea pitää, vaikka leffa välillä yrittääkin saada katsojan välittämään hänestä.
Olen täysin varma, että Minä, Simon tulee olemaan monille ihmisille yksi merkittävimmistä ja tärkeimmistä elokuvista tänä vuonna - tai ehkä koskaan. Vuosien varrella homoja on nähty filmeissä usein karikatyyrimäisinä ja stereotyyppisinä hahmoina, mikä on vain vahvistanut useiden mielikuvaa heistä. 2000-luvun aikana tilanne on kuitenkin alkanut muuttua ja homohahmoja on kirjoitettu päähenkilöiksi. Tämä on tosin tuntunut tapahtuvan vain taiteellisissa draamaelokuvissa, kuten Brokeback Mountain (2005), Moonlight (2016) ja Call Me by Your Name (2017). Niistä jokainen on kyllä voittanut palkintoja, mutta ne ovat menneet valtavirralta ohi, koska ne ovat liian taiteellisia teoksia. Ne myös tuntuvat paikoitellen siltä, että ne ovat homoista kertovia elokuvia heteroille, jotta heterot ymmärtäisivät, etteivät homot olekaan sellaisia naisellisia juoruajia, millaisina heidät usein kuvataan. Minä, Simon on eri juttu. Tämä tulee olemaan elokuvakulttuuria mullistava teos. Kyseessä on ensimmäinen valtavirran teinielokuva, mikä käsittelee homoutta. Tällaisten filmien tekoa on aiemmin pelätty Hollywoodissa, mutta tämä elokuva tulee muuttamaan suunnan ja puhaltamaan uutta tuulta. Vaikka kolme mainitsemaani draamateosta ovatkin useille tärkeitä, ei esimerkiksi moni suomalainen homonuori voi täysin samaistua niihin. Minä, Simon on sellainen elokuva, jonka moni homonuori haluaa nähdä ja johon he voivat samaistua täysin, ja jonka moni aikuinen homo toivoisi nähneensä jo nuorena.
Se ei kuitenkaan vielä täysin kerro elokuvan laadusta, että se on jotain uutta. Joku toinen tekijä olisi saattanut tehdä tällaisen leffan, mutta paljon huonompana. Onkin siis suuri ilo todeta, että Minä, Simon on aidosti oikeasti erittäin hyvä elokuva. Vaikka minulla oli joitain ongelmia sen kanssa, pidin siitä enemmän kuin olin koskaan ajatellut pitäväni. Nick Robinsonin lisäksi pelkäsin leffan kompastuvan siihen tosiasiaan, että homoja tai heteroita, tunnelmallisesti ja juonellisesti samanlaisia teiniromanssiteoksia on nähty vuosien varrella usein, eivätkä ne ole yleensä erityisen laadukkaita. Olinkin hyvin huojentunut, että vaikka tästä löytyy tuttuja kliseitä ja monista muista elokuvista varastettuja kohtauksia, se on näytelty ja ennen kaikkea ohjattu ja käsikirjoitettu niin taidokkaasti, että kliseistä ei oikeastaan välitä, eikä alkupään hieman yliampuvan positiivinen ilmapiiri häiritse. Elokuvan rakkaustarina on itse asiassa kirjoitettu niinkin taidokkaasti, että se pitää tiukasti mukanaan, vaikka Simonin netti-ihastuksen henkilöllisyyden arvaisikin jo alkupäässä. On loistoratkaisu, että aina kun Simon epäilee uutta henkilöä mystiseksi kirjekaverikseen, katsojana pääsee näkemään Simonin haaveilua, kun hän kuvittelee kyseisen henkilön kirjoittavan hänelle viestejä. Vaikka arvasin oikein, kuka linjojen päästä lopulta löytyy, huomasin jännittäväni loppuun saakka ja on pakko sanoa, että loppuhuipennuksen tunnelma oli saatu aivan mahtavaksi. Tunnustan: melkein itkin! Ja jos leffa voi saada minussa niin voimakkaan tunnereaktion aikaiseksi, tietää se heti lisäpistettä. Ja niitä koskettavia hetkiä on muuten monta, joten herkimmät ottakaa paperia mukaan kyyneleiden pyyhkimistä varten!
Elokuvan on ohjannut Greg Berlanti, joka on itse homo. Uskonkin, että kyseessä on ollut unelmaprojekti hänelle, sillä niin paljon hän on tuonut mukaan omaa rakkauttaan tarinaa kohtaan. Mielestäni on täydellistä, että ohjaajana toimii homo, sillä siten hahmot ja tunnelma on saatu juuri oikeaksi. Ihan huippuhetki onkin, kun Simon kuvittelee, millaista olisi olla avoimesti homo ja hän näkee päässään hyvin stereotyyppisesti homon tanssinumeron, mutta mikä saa itseironisen käänteen, kun Simon toteaa lopuksi: "Okei, ei ehkä ihan noin homoa." Isaac Aptaker ja Elizabeth Berger ovat muutenkin kirjoittaneet loistavia repliikkejä ja kiinnostavaa dialogia. He ovat todella päässeet sisälle nuoren ajatusmaailmaan, eivätkä ole kyhänneet aikaiseksi samanlaista teinihömppää, mitä joka vuosi nähdään usean tekeleen verran. Kaksikko on myös saanut oivaa pohdiskelua mukaan, kuten Simonin mietintä siitä, miksi heteroiden ei tarvitse tulla kaapista ulos (mikä johtaa myös upeaan kuvitelmahetkeen). Näiden lisäksi Minä, Simon on taidokkaasti kuvattu, leikattu, lavastettu, puvustettu, valaistu ja äänitetty. Rob Simonsenin säveltämät musiikit eivät harmillisesti erityisemmin korostu, vaan teinileffojen tavoin musiikit koostuvat pääasiassa olemassa olevista radiojumputuksista.
Yhteenveto: Minä, Simon on loistava filmi, joka tulee olemaan monille ihmisille tärkein elokuva koskaan. Oli jo aikakin, että homoutta käsitellään tällä lailla valtavirtaleffassa ja olen varma, että tämän jälkeen tällaisia teoksia tullaan näkemään enemmän. Ohjaaja Greg Berlanti ja käsikirjoittajakaksikko Aptaker ja Berger ovat pistäneet kaikkensa peliin, jolloin filmi ei sorru olemaan pelkkää tusinahömppää, vaan kyseessä on oikeasti erinomaisesti rakennettu tarina. He ovat hyödyntäneet useita kliseitä niin taidokkaasti, että elokuva tuntuu jopa hyvin raikkaalta. Vaikka Simonin salaisen kirjekaverin henkilöllisyyden arvaisi jo leffan alussa, on jännite rakennettu niin hienosti, että elokuva vangitsee katsojansa loppuun asti. Ja vähänkö filmillä on muuten upea lopetus! Pääasiassa näyttelijät tekevät hyvää työtä - jopa Nick Robinson, joka ei ollut minua aiemmin vakuuttanut - mutta Logan Millerin esittämä kiusaajahahmo ja etenkin Tony Halen näyttelemä vararehtori eivät toimi. Vararehtorihahmo on selvästi huonointa leffassa, enkä tajua, mitä tekijät ja Hale miettivät luodessaan hahmosta niin yliampuvan ärsyttävän. Muuten elokuvassa on tehty mahtavia ratkaisuja ja suosittelen Minä, Simonin katsomista aivan kaikille! Homoille siitä muodostuu varmasti tärkeä teos ja uskon, että se auttaa useita epävarmoja nuoria tulemaan ulos kaapista. Heteroille se taas tarjoaa parempaa ymmärrystä ja monien vanhempien kannattaa katsoa se siitä syystä. Pyytäkää siis ihastuksenne tai poika- tai tyttöystävänne treffeille ja menkää katsomaan Minä, Simon!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.cineworld.co.uk
Love, Simon, 2018, Fox 2000 Pictures, New Leaf Literary & Media, Temple Hill Entertainment, Twisted Media
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti