KLAUS
Ohjaus: Sergio Pablos
Pääosissa: Jason Schwartzman, J. K. Simmons, Rashida Jones, Joan Cusack, Will Sasso, Norm Macdonald, Neda Margrethe Labba ja Sergio Pablos
Genre: animaatio, joulu, komedia, draama
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7
Klaus on Netflixin jouluinen animaatioelokuva. Leffa lähti liikkeelle espanjalaisen Sergio Pablosin ideasta. Pablos oli työskennellyt pitkään Disneyn animaatiostudiolla, mutta halusi luoda jotain uutta ja omaa palattuaan Espanjaan. Hän perustikin oman animaatiostudionsa, Sergio Pablos Animation Studiosin ja päätti keskittyä perinteisiin 2D-piirrettyihin, uusien tietokoneilla tehtyjen 3D-animaatioiden sijaan. Elokuvalle oli kuitenkin vaikeaa löytää rahoittajaa ja levittäjää, sillä monet yhtiöt pitivät sitä liian erikoisena. Lopulta Netflix innostui Pablosin ideasta marraskuussa 2017 ja elokuvan teko lähti kunnolla liikkeelle. Klaus ilmestyikin pari vuotta myöhemmin, marraskuussa 2019 ja se nousi nopeasti suureen suosioon suoratoistopalvelussa. Niin katsojat kuin kriitikot ylistivät elokuvaa ja se voittikin niin Annie Awardin kuin BAFTA:n parhaana animaatioelokuvana, sekä oli ehdolla parhaan animaation Oscar-palkinnosta. Mutta jostain syystä kaikkien kehujenkin keskellä Klaus jäi minulta katsomatta. Siinä kohtaa, kun leffa alkoi vihdoin oikeasti kiinnostamaan, joulusesonki oli jo ohi ja halusinkin katsoa kaikkea muuta. Kuitenkin nyt kun pohdin, mitä jouluelokuvia katsoisin tänä jouluna ja mistä tekisin vuoden jouluarvion, mieleeni muistui tämä Netflixin oma animaatio, jonka olin vuotta aiemmin ohittanut. Katsoinkin Klausin eräänä talvipäivänä joulupuuron, lämpimän kaakaon ja piparipaketin kera. Ei kestänyt kauaa, kun jo moitin itseäni suuresti siitä, että olin vuoden ajan viivytellyt elokuvan näkemistä.
Huonosti työnsä tekevä Jesper Johansson lähetetään syrjäiselle ja synkälle Smeerensburgin saarelle uudeksi postinkantajaksi. Nähdessään kylän riitelevien sukujen onnettomat lapset ja tavatessaan leluntekijä Klausin, Jesper keksii tavan ilahduttaa kyläläisiä: lapset kirjoittavat kirjeen Klausille, joka tuo heille yöllä leluja lahjaksi.
Elokuvan päähenkilö on ylimielinen Jesper Johansson (äänenä Jason Schwartzman), joka on sellainen häpeäpilkku postifirman omistavalle isälleen, että tämä lähettää hänet kaikista syrjäisimpään kyläpahaseen, missä hän ei voi aiheuttaa ongelmia firman maineelle. Smeerensburgissa Jesper joutuu kohtaamaan huomattavasti kehnommat oltavat kuin mihin on tottunut, mikä alkaa tietty vähitellen kasvattamaan häntä ihmisenä. Ylimielisestä käytöksestään huolimatta Jesper on pidettävä tapaus alusta alkaen, lähinnä siksi, kuinka huvittavaa on seurata, kun hienoihin oloihin tottunut Jesper heitetään synkimpään mahdolliseen loukkuun.
Syvällä Smeerensburgin metsässä taas asuu hiljainen ja yksinäinen leluntekijä Klaus (J. K. Simmons), jonka kyvyt väläyttävät Jesperille idean, millä hän voisi tuoda iloa kylään ja todistaa samalla kykynsä postinkantajana isälleen ja siten päästä pois Smeerensburgista. Klaus pidetään pitkään mysteerinä, kunnes hänen taustojaan aletaan vähitellen avaamaan, selittäen, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on. Jesperin ja Klausin välille hitaasti muodostuva ystävyys on kaikin puolin onnistuneesti rakennettu.
Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. kylän kahden, keskenään sodassa olevan suvun johtajat rouva Krum (Joan Cusack) ja herra Ellingboe (Will Sasso), kylään opettajaksi saapunut, mutta kalamyyjän hommiin päätynyt Alva (Rashida Jones), sarkastinen lautturi Mogens (Norm Macdonald), sekä pieni saamelaistyttö Márgu (pelkästään saamea leffassa puhuva Neda Margrethe Labba). Hahmogalleria on kaikin puolin veikeä. Alvasta saadaan kehitettyä kunnon hahmo päätarinan ohessa, Mogens tarjoaa hilpeät naurut ja Krum ja Ellingboe tarjoavat hyvät antagonistit, hahmojen inhotessa Jesperin ideaa leluja lapsille tuovasta punanutusta.
Voi miksi, MIKSI minä en katsonut Klausia viime vuonna, kun se ilmestyi? Tämä on aivan valloittavan taianomainen ja ihana teos, jolla on vahvaa potentiaalia nousta uudeksi jouluklassikoksi! Kuten arviosta on jo voinut päätellä, kyseessä on hieman erilainen kertomus Joulupukin legendasta ja omanlaisensa alkutarina kaikkien tuntemalle valkoparralle. Sergio Pablosin työstämä tarina on todella kiehtova ja lumoava. Hän ottaa vaikutteita erilaisista joulutaruista ja tutuista Joulupukkiin kuuluvista jutuista, mutta rakentaa niistä täysin uudenlaisen teoksen. Kertomuksen keskellä vallitsevat perinteiset teemat muiden kohtelemisesta hyvin, ilon levittämisestä ja rakkaimpien arvostamisesta. Aluksi posti- ja lelubisneksenä alkava homma muuttuu vähitellen erittäin merkitykselliseksi Jesperille ja Klausille.
Mielestäni parhaat animaatiot ovat niitä, joista ihan kaikenikäiset voivat nauttia ja Klaus on juuri sellainen. Lapsille luvassa on mukaansatempaava ja hauska joulusatu, mutta aikuiset voivat poimia seasta juttuja, mitkä perheen pienimmiltä jäävät bongaamatta. Tämän voi huomata myös huumorissa, mitä todella löytyy vähän jokaiseen makuun. On hupsua fyysistä komediaa ja nokkelia visuaalisuuksia, mutta myös yllättävän synkkääkin huumoria. Kun Jesper ensimmäisen kerran saapuu Smeerensburgiin, kylä esitetään aika hurjanakin paikkana (kaupungin kellon naru on solmittu hirttoköydeksi, jolloin siitä löytyy kahdenlaista hyötyä). Se on samanaikaisesti hieman karmiva, mutta silti todella hauska paikka, täynnä mitä erikoisempia ihmisiä. Etenkin elokuvan ensimmäiset puoli tuntia ovat paikoitellen jopa hulvatonta menoa ja nauroin jatkuvasti ääneen.
Kiehtovan tarinan, kypsän lähestymistavan ja mahtavan huumorin lisäksi elokuvassa erityisen onnistunutta on sen tunnelma. Vähitellen kylään Jesperin ja Klausin toimesta leviävä joulun henki on niin maagista ja niin käsinkosketeltavan aidon onnellista, että katsoja kuin katsoja voi herkistyä ihan kyyneliin asti. Mukana on kyllä surullisuuttakin ja lopussa itse kukin on tippa linssissä, mutta itse olin äimistynyt siitä, että juurikin Klausin valloittava kauneus, sydän ja lämpö saivat minut lähes itkemään. Ja juurikin tämä valloittava, katsojan lämmöllä täyttävä henki on se, minkä ansiosta Klaus voisi olla uusi, rakastettu jouluklassikko. Jos Netflix on olemassa vielä 20 vuoden päästä, voin hyvinkin kuvitella, että he, jotka näkivät Klausin lapsena, kerääntyvät uuden perheensä kanssa näyttämään tätä omille lapsilleen jouluna.
Ja sitten on tietty elokuvan visuaalinen puoli. Siis vau! Klaus on visuaalisesti aivan uskomattoman upea. Perinteinen käsin piirretty 2D-animaatio on alkanut vakavasti tehdä kuolemaa, studioiden turvautuessa digitekniikkaan. Ja vaikkei minulla oikeasti olekaan mitään tietokoneanimaatioita vastaan, kunhan niiden tarinat ovat hyviä ja ne ovat visuaalisesti laadukkaita, aina välillä minulle tulee ikävä käsin piirrettyä työtä. Sergio Pablosillakin on selvästi sitä ikävä ja kun kukaan muu ei ole palannut vanhaan tekniikkaan, on hän päättänyt tehdä sen itse. Hienoa! Klausin visuaalisesta ilmeestä huomaa, että Pablos oli töissä Disneyllä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, mutta silti hän luo siihen täysin omannäköisen tyylin. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä ja taustat ovat täynnä yksityiskohtia. Pablos kuitenkin herättää perinteisen 2D-animaation täysin uudella tavalla eloon lisäämällä siihen digitaalisesti valaistusta ja varjostuksia, mitkä luovat siihen kolmiulotteisen tunteen. Värien käyttö on myös ilmiömäistä. Visuaalinen häikäisevä kauneus vain korostaa Klausin hienoutta, puhumattakaan Alfonso González Aguilarin riemastuttavista musiikeista.
Yhteenveto: Klaus on erinomainen jouluelokuva, jolla on suuret mahdollisuudet nousta lajityyppinsä tulevaksi klassikoksi. Sen erilainen lähestymistapa Joulupukin myyttiin on kiehtova. Tutut pukkijutut ovat mukana, mutta niitä hyödynnetään omalaatuisin keinoin. Tarina nappaa heti mukaansa ja se tekee yhä isompaa vaikutusta, mitä pidemmälle elokuva etenee. Elokuva on erittäin hauska, tarjoten huumoria jokaiseen makuun. Komedia on välillä jopa yllättävänkin synkkää. Silti leffassa vallitsee lämmin ja sydämellinen henki. Se on paikoitellen niin ihana ja kaunis, että jo se saattaa saada katsojansa kyyneliin. Myös surullisuuttakin on mukana ja elokuvaa on vaikea katsoa ilman, että alahuuli alkaa jossain kohtaa väpättämään tai että silmät kostuvat. Visuaalisesti Klaus on huikean upea, yhdistellen perinteistä käsin piirrettyä animaatiota digitaalisiin valo-, varjo- ja värilisäyksiin. Jo pelkkä elokuvan animaatio on erittäin vaikuttava ja kun mukana on vielä näin valloittava kertomus, sekä sen täyttämät mahtavat hahmot, on kyseessä todella hieno teos, joka nousi kertaheitolla suosikkijouluelokuvieni joukkoon. Jos ette ole vielä nähneet Klausia, korjatkaa se virhe tänä jouluna, älkääkä olko hölmöjä kuten minä ja pitkittäkö sen näkemistä. Täten toivotan kaikille ihanaa, lämmintä, rauhallista ja ennen kaikkea turvallista joulua!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Klaus, 2019, The SPA Studios, Atresmedia Cine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti