maanantai 1. toukokuuta 2023

Arvostelu: After Earth (2013)

AFTER EARTH



Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: Jaden Smith, Will Smith, Sophie Okonedo, Zoë Kravitz, Glenn Morshower, Kristofer Hivju, Sacha Dhawan ja Chris Geere
Genre: scifi, jännitys, toiminta
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 12

After Earth on Will Smithin ja hänen poikansa Jaden Smithin tähdittämä scifielokuva. Will Smith keksi idean elokuvasta, jossa isä ja poika joutuisivat auto-onnettomuuteen ja pojan täytyisi lähteä etsimään apua haavoittuneelle isälleen. Smith muovasi tarinaansa lopulta sijoittumaan kauas tulevaisuuteen, ennen kuin hän ehdotti sitä käsikirjoittaja Gary Whittalle, joka innostui ideasta ja ryhtyi työstämään tekstiä. Smith tarjosi tekstiä M. Night Shyamalanille, joka oli myös innoissaan ideasta ja suostui ohjaamaan elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2012 ja lopulta After Earth sai maailmanensi-iltansa 1. toukokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei ollut kuitenkaan toivottu hitti ja kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Leffa saikin kuusi Razzie-ehdokkuutta (mm. huonoin elokuva, ohjaus ja käsikirjoitus), joista se voitti huonoimman miespääosan, miessivuosan ja näyttelijäkaksikon palkinnot. Elokuvan ympärille suunniteltu franchise täynnä jatko-osia, televisiosarjoja, kirjoja, sarjakuvia, teemapuistoja ja muuta peruttiin, ja pari vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen Smith kutsui After Earthia Esquiren haastattelussa uransa kivuliaimmaksi virheeksi. Itse katsoin After Earthin vasta vuokralta muutamaa vuotta sen ilmestymisen jälkeen, enkä pitänyt näkemästäni. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

On kulunut tuhat vuotta siitä, kun ihmiskunta jätti tuhoutuvan Maan ja muutti kaukaiselle Nova Primelle. Sotilaskomentaja Cypher Raige ja hänen kadettipoikansa Kitai joutuvat tekemään pakkolaskun Maahan, kun asteroidimyrsky osuu heidän alukseensa. Isän ja pojan täytyy yrittää selviytyä vaaroilta ja keksiä keino lähettää avuntarvesignaali Nova Primeen.




Will Smith ei tosiaan vain keksinyt elokuvan ideaa ja muovannut sitä sitten tavan jännäristä dystooppiseksi scifiseikkailuksi, vaan hän myös toimi elokuvan tuottajana ja tähdittääkin sitä yhdessä poikansa Jadenin kanssa. Isä ja poika Smith olivat aiemmin näytelleet isää ja poikaa elokuvassa Onnen potkuja (The Pursuit of Happyness - 2006) ja vieläpä onnistuneesti. Samaa onnistumista ei After Earthissa nähdä. Will esittää Cypher Raigea, Nova Primen arvostetuinta sotilaskomentajaa, joka omaa kyvyn liikkua "aaveena". Nova Primella on nimittäin hirviöitä, ursia, jotka ovat sokeita, mutta metsästävät ihmisten tuottamien pelkoferomonien avulla. Cypher ei pelkoa tunne ja niinpä hän on ursille kuin näkymätön aave. Jaden taas näyttelee Kitaita, Cypherin kadettipoikaa, joka yrittää epätoivoisesti näyttää arvonsa kunnioitetun isänsä silmissä. Mahdollisuus siihen muodostuu, kun isä ja poika tekevät pakkolaskun Maahan ja Cypherin haavoituttua törmäyksessä, Kitain täytyy pystyä pelastamaan heidät. Ajatuksen tasolla homma toimii, mutta toteutus ontuu ja pahasti. Isä-Smith on totuttu näkemään veijarisankarin roolissa, eikä Williltä luonnistu kovakasvoisen äijän esittäminen. Will tekee Cypheristä tylsän yhden ja ainoan tympeän ilmeensä kanssa. Pointtina on, että Cypher hallitsee tunteensa, mutta tämä tekee hänestä henkilönä aika mitäänsanomattoman. Jaden-poika on vielä huonompi. On selvää, että täysin lahjaton Smith junior ei pärjäisi elokuva-alalla ilman isänsä rahallista tukea ja sysäystä eteenpäin. Siinä, missä Will pidättelee tunteitaan, Jaden on täysin yliampuva ja epäuskottava hahmonsa tunteiden kanssa. Äkkipikainen ja kitisevä Kitai on myös aika ärsyttävä nulikka, eikä katsoja paljoa piittaa hahmojen selviytymisestä. Smithit voittivatkin Razzie-palkintoja niin yksin kuin yhdessä, eikä ihme. Vaikka kyseessä ovatkin todelliset isä ja poika, ei heidän väliltään löydy minkäänlaista kemiaa tai yhteyttä elokuvan aikana.




After Earth on lähtökohdiltaan erittäin kiinnostava ja lupaava scifielokuva. Premissi toimii ja siitä voisi saada aikaiseksi erittäin jännittävän leffan. Will Smith osaa näytellä niin tahtoessaan ja hänestä löytyy karismaa toimintasankariksi. M. Night Shyamalan näytti uransa alkupäässä osaamistaan ohjaajana, elokuvillaan Kuudes aisti (The Sixth Sense - 1999), Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) ja Signs (2002). Joten mitä ihmettä tapahtui, että elokuva lässähti näin pahasti? Jos lukee juttuja elokuvan tuotannosta, käy ilmi, että Smith varasti jatkuvasti ohjaksia Shyamalanilta, määräillen elokuvaa haluamaansa suuntaan. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä After Earth ei tunnu Shyamalanin tekeleeltä. Mutta jos tarkoituksena oli olla Smithin intohimoprojekti, niin eipä sekään näy leffasta, sillä niin pitkästyneesti Will roolinsa hoitaa.

Loppujen lopuksi koko homma tuntuu isukin yritykseltä nostattaa poikansa elokuvauraa tekemällä leffan varta vasten hänelle. Kenties Will toivoi, että hänen ja Shyamalanin nimet, yhdessä kiinnostavan juonen kera houkuttelisivat tarpeeksi katsojia, jotta Jaden saisi kertaheitolla itselleen suuren franchisen, joka pursuaisi kaikenlaista oheismateriaalia Tähtien sodan (Star Wars - 1977-) tapaan. Miksei elokuvasta kuitenkaan löydy mitään yritystä? After Earth on todella väsynyt ja ponneton raina, jonka parissa katsoja tylsistyy jo ennen puolta väliä. Kun päänäyttelijät ovat näin kehnoja ja heidän hahmonsa näin mitäänsanomattomia, ei selviytymisyritys jaksa napata mukaansa. Ja kun elokuvasta ei löydy muuta, eivät lupaavat lähtökohdatkaan kanna pitkälle.




Vaikka Kitai kohtaakin erilaisia vaaroja, etsiessään kauemmas aluksesta pudonnutta hätäsignaalilähetintä, ei elokuva tarjoa katsojalleen jännitettä. Erilaiset uhat eivät saa katsojansa sydäntä hakkaamaan lujempaa ja hikipisaroita valumaan ohimoilla, vaan menoa tuijottaa yhtä ilmeettömästi kuin Cypher-isä, joka seuraa poikansa menoa tämän pukuun asennetun kameran kautta. Ainoa jännityksen hiven syntyy siitä, kun leffa piilottelee loppuhuipennukseensa asti pelkoferomonien avulla metsästävää ursaa, mutta sekin vähäinen pelko katoaa, kun viimeistelemätön digimörkö vihdoin ilmestyy karjumaan ruudulle. Elokuva luulee tekevänsä katsojaansa vaikutuksen Kitain kasvutarinan kanssa, mutta suuret hetket eivät tunnu missään - ei, vaikka James Newton Howard kuinka tykittelisi mahtipontisilla musiikeillaan.

Toimi ohjaajana lopulta Shyamalan tai Smith, ei kumpikaan onnistu rakentamaan jännitettä tai pitämään katsojaa koukussa ruudulla nähtäviin tapahtumiin. Vaikka leffalla on kestoa vain noin puolitoista tuntia ilman lopputekstejä, tuntuu After Earth päälle kaksituntiselta filmiltä, sillä se laahaa niin pahasti. Gary Whittan ja Shyamalanin käsikirjoitus Smithin idean pohjalta on ihan kelvollinen, mutta teksti ei siirry onnistuneesti elokuvamuotoon vaisun ohjauksen, kehnon näyttelemisen ja muutenkin tönkön toteutuksensa kanssa. Sentään After Earth on hyvin kuvattu ja äänimaailma on toimivasti työstetty. Lavasteet ja asut näyttävät kuitenkin paikoin aika halvoilta ja niin näyttävät myös erikoistehosteet. Efektit ovat läpikotaisin keskeneräisen näköisiä, eikä aika ole tehnyt hyvää niille. Välillä on huvittavaa, kuinka liian kalliit efektit on korvattu pistämällä kuva pimeäksi ja käyttämällä pelkkiä äänitehosteita.




Yhteenveto: After Earth on harmillisen huono scifiseikkailu, jonka lähtökohdissa olisi aineksia parempaan. Sen tarinasta löytyy potentiaalia erittäin viihdyttävään tieteisleffaan, mutta lopputulos on lähinnä pitkästyttävä. Kestoa on vain vähän päälle puolitoista tuntia, mutta sekin menee haukotellessa ja kelloa vilkuillessa. Elokuva on läpikotaisin todella ponnettomasti tehty, vailla mitään kunnon panostusta. M. Night Shyamalanin ohjaus on latteaa ja Will Smith on tylsän yksi-ilmeinen Cypher Raigena. Jaden Smith taas on myötähäpeällisen huono Cypherin poikana, ylinäytellessään läpi leffan. On kiusallisen selvää, että elokuvan ainoa pointti oli yrittää luoda Jadenille elokuvauraa isänsä jalanjäljissä. Vaikka Smithit ovat isä ja poika tosielämässäkin, ei heidän välillä ole mitään kemiaa ruudulla. Leffa ei vakuuta edes visuaalisesti ja pitkään piilossa pidetty ursa on lopulta naurettavan kökkö digimonsteri. After Earthia ei pysty suosittelemaan scifin, Shyamalanin tai Smithin faneille. Selkeämmällä panostuksella ja paremmalla nuorella näyttelijällä siitä olisi voinut saada aikaan kelpo elokuvan, mutta tällaisenaan se on ihan syystäkin vaipunut unholaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.en.wikipedia.org, www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
After Earth, 2013, Columbia Pictures, Overbrook Entertainment, Blinding Edge Pictures


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti