SUPER MARIO BROS.
Ohjaus: Rocky Morton ja Annabel Jankel
Pääosissa: Bob Hoskins, John Leguizamo, Dennis Hopper, Samantha Mathis, Fisher Stevens, Richard Edson, Fiona Shaw, Mojo Nixon, Dana Kaminski, Francesca P. Roberts, Gianni Russo, Frank Welker, Lance Henriksen ja Dan Castellaneta
Genre: seikkailu, fantasia, komedia
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12
Super Mario Bros. perustuu Nintendon videopelisarjaan Super Mario (1985-) ja se on kaikkien aikojen ensimmäinen videopeliin perustuva näytelty elokuva. Lightmotive-yhtiön tuottaja Roland Joffé kiinnostui kääntämään pelin elokuvamuotoon ja sai tehtyä diilin Nintendo-johtaja Hiroshi Yamauchin kanssa. Barry Morrow kirjoitti elokuvan ensimmäisen käsikirjoituksen, mutta kun se koettiin liian vakavamieliseksi, Jim Jennewein ja Tom S. Parker pyydettiin mukaan kirjoittamaan viihteellisempi ja komediallisempi versio. Ohjaajaksi valittiin aluksi Greg Beeman, mutta kun hänen elokuvansa Mom and Dad Save the World (1992) osoittautui jättimäiseksi flopiksi, Beeman sai kenkää. Tilalle pyydettiin Harold Ramisia, joka kieltäytyi ja lopulta Joffé palkkasi pestiin pariskunta Rocky Mortonin ja Annabel Jankelin. Pari halusi tehdä elokuvasta synkän ja pyysivätkin Parker Bennettiä ja Terry Runtéa kirjoittamaan käsikirjoituksesta tummasävyisemmän. Tekstiä hioivat myös feministisiä elementtejä mukaan tuovat Dick Clement ja Ian Le Frenais, sekä komediaa Joffén pyynnöstä lisänneet Ed Solomon ja Ryan Rowe, mikä melkein johti ohjaajakaksikon poistumiseen projektista. Koska ketään muuta ei saatu lyhyellä ajalla ohjaajaksi, Morton ja Jankel päättivät pysyä hommassa mukana. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 1992 ja lopulta Super Mario Bros. sai maailmanensi-iltansa 28. toukokuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli kuitenkin taloudellinen floppi, jota haukkuivat niin kriitikot kuin pelisarjan fanit. Vuosien varrella elokuva on saanut maineen yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana elokuvana ja jopa sen päänäyttelijä Bob Hoskins on julkisesti useaan otteeseen sanonut katuvansa leffan tekoa. Itse en ollut aiemmin nähnyt Super Mario Bros. -leffaa, vaikka olin tiennyt siitä ja sen maineesta jo vuosia. Kun huomasin elokuvan täyttävän 30 vuotta, päätin vihdoin etsiä sen jostain käsiini ja katsoa sen juhlan kunniaksi - etenkin nyt, kun Mario-pelien pohjalta tehtiin pitkän ajan jälkeen uusi filmatisointi, animoitu The Super Mario Bros. Movie (2023).
Brooklyniläiset putkimiehet Mario ja Luigi päätyvät seikkailuun toiseen todellisuuteen, kun he lähtevät pelastamaan Luigin kidnapattua ihastuksenkohdetta, Daisya.
Esimerkiksi Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -komediasta (Who Framed Roger Rabbit - 1988) tuttu Bob Hoskins näyttelee Mariota... tai siis Mario Mariota, sillä elokuvan mukaan sekä hahmon etunimi, että hänen sukunimensä on Mario. Hänen veljeään, Luigi Mariota taas näyttelee elokuvauraansa tuossa kohtaa vasta aloitteleva John Leguizamo, joka tultaisiin myöhemmin tuntemaan muun muassa Ice Age -animaatioelokuvien (2002-) Sid-laiskiaisen äänenä. Yhdessä Mario ja Luigi työskentelevät putkimiehinä Brooklynissä, kunnes päätyvät ulottuvuuksienväliseen seikkailuun. Hoskins ja Leguizamo ovat rooleissaan ihan kelvollisia, siitäkin huolimatta, että näyttelijöiden päivänselvän, lähes 20 vuoden ikäeron takia Mario ja Luigi vaikuttavat enemmänkin isältä ja pojalta kuin veljeksiltä ja että Hoskinsin omien sanojen mukaan he hörppivät alkoholia pitkin leffan kuvausten, ollessaan turhautuneita elokuvan tuotantoon, käsikirjoitukseen ja ohjaajiin. Vaikka näyttelijävalinnat hyväksyisikin täysin, pelisarjan faneja silittää varmasti vastakarvaan se, että Mariolla on lähes koko elokuvan vihreä takki päällään, kun taas Luigi pukeutuu punaiseen huppariin - peleissähän hahmojen värimaailmat ovat tunnetusti toisinpäin.
Elokuvassa nähdään myös Samantha Mathis Daisynä, johon Luigi on ihastunut ja joka siepataan toiseen ulottuvuuteen, Dennis Hopper toista ulottuvuutta johtavana kuningas Koopana, Fisher Stevens ja Richard Edson tämän tomppeleina kätyreinä Iggynä ja Spikena, Fiona Shaw kuningasta seuraavana Lenana, sekä Mojo Nixon mieltään osoittavana Toadina. Jos pääkaksikon vaatteiden värit turhauttavat pelisarjan faneja, sivuhahmot saavat takuuvarmasti näkemään enemmän punaista. Erityisesti kuningas Koopa (tai kuten hänet paremmin tunnetaan nimellä Bowser) on pilattu myötähäpeällisen huonon maskeerauksen kanssa. Yleensä mainioita pahisrooleja tekevä Hopperkaan ei onnistu pelastamaan lopputulosta. Mathis on aika pökkelö osassaan, eivätkä Stevens ja Edson ole läheskään niin hauskoja kätyreinä kuin varmasti luulevat.
Kuten etukäteen ounastelin, Super Mario Bros. on huono elokuva. Kenties jonkinlaisena positiivisena juttuna täytyy kuitenkin sanoa, ettei leffa ollut mielestäni niin läpimätää roskaa kuin pelkäsin. Siitä löytyy jopa joitain kehumisen arvoisia juttuja. Esimerkiksi Yoshi-dinosaurus on yllättävänkin onnistunut nukke, vaikkei se olekaan ikääntynyt yhtä vakuuttavasti kuin samana vuonna ilmestyneen Jurassic Parkin (1993) tyrannosaurus Rex. Kun Mario ja Luigi saavat vihdoin ikoniset punaiset ja vihreät haalarinsa (ja vieläpä värit oikeinpäin), hahmot näyttävät hyviltä. Nämä onnistumiset ovat kuitenkin harmillisen harvassa, sillä ympärillä oleva raina on aikamoinen fiasko.
Ymmärrän hyvin, miksi elokuva sai videopelien fanit raivon partaalle, mutta ymmärrän toisaalta myös sen, että jotkut mieltävät Super Mario Brosin "guilty pleasure" -kategoriaan niin huonoksi, että se on hyvä. Myönnän itsekin, että ajoittain leffan kökköys huvitti minua ja parissa kohtaa viihdyin elokuvan parissa ihan vain siksi, että sen käppäisyydessä oli jotain oudon viehättävää. Sitten taas toisinaan pyörittelin silmiäni ja suutuin joillekin tekijöiden ratkaisuista. Erityisesti pahisosasto turhautti minua valtavasti. Kuningas Koopa on todella typerä ilmestys, joka ei aiheuta minkäänlaista uhkaa. Lisäksi leffan huumori on lähinnä vaivaannuttavaa.
On todella selvää, ettei elokuvan tuotantoprosessi ollut mikään mutkaton huviajelu. Kuten jo kerroin, käsikirjoittajia kävi kääntymässä useaan otteeseen, jokaisen tuodessa mukaan oman panoksensa, mistä syntyi aikamoinen sekametelisoppa. Ohjaajapariskunta meinasi lähteä kävelemään, mutta heitä painostettiin pysymään mukana ja päätähdet ryyppäsivät läpi kuvausten. Mitään yhtenäistä visiota ei ole, vaan ohjaajapari ja tuottaja Joffé ovat selvästi ottaneet yhteen siitä, millainen lopputuloksesta pitäisi tulla. Toinen puoli halusi perheystävällisempää hassuttelua, joka toisi lapset teattereihin, toinen puoli taas halusi kopioida Tim Burtonin Batmania (1989) ja Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat -filmatisointia (Teenage Mutant Ninja Turtles - 1990), jotka olivat molemmat siihen aikaan tunnistettavinta lähdemateriaaliaan synkempiä ja herättivät myös aikuisten mielenkiinnon. Näiden kahden esikuvaleffan tuoma inspiraatio on erityisesti nähtävillä kuningas Koopan johtamassa, läpikotaisin likaisessa ja synkistelevässä rinnakkaismaailmassa.
On vaikea sanoa, ketä Super Mario Brosin epäonnistumisesta voisi lopulta edes syyttää. Jos Joffé tai ohjaajat Rocky Morton ja Annabel Jankel olisivat päässeet selvästi toteuttamaan omaa ideaansa, lopputulema voisi olla laadukkaampi. Elokuvan kompastelu ja naamalleen kaatuminen ovat monen asian summa. Sentään kyseessä on kelvollisesti kuvattu leffa. Vaikka miljöönä saastainen ja sienirihmaston peittämä rinnakkaistodellisuus ei tunnu ihan Mariolta, on lavastajien työtä pakko kehua. Maskeeraajat taas tarjoavat toinen toistaan kiusallisempia ilmestyksiä ruudulle. Tehostetiimi onnistuu käytännön efekteissään, mutta leffan digitehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä vuosia sitten. Äänimaailma on ailahteleva, mutta Alan Silvestri tunnelmoi menevästi musiikeillaan, joskin säveltäjä olisi voinut reippaammin hyödyntää videopelin ikonista tunnusmelodiaa.
Yhteenveto: Super Mario Bros. on huono elokuva ja vielä sitäkin huonompi adaptaatio ikonisesta videopelisarjasta, mutta sen huonoudessa on myös jotain viihdyttävää. Elokuvan hauskuus ei todellakaan synny sen vitseistä, vaan sen kökköydestä. Katsojana on vaikea olla pudistelematta päätään, nauraa ja sitten taas pyöritellä silmiään tekijöiden ratkaisuille, heidän siirtäessä Mario-maailmaa peleistä valkokankaille. Elokuvasta oikein paistaa läpi sen tuotannon monet vaikeudet, näyttelijöiden turhautuminen ja sinne tänne rönsyilevät visiot. Kun osa halusi tehdä lapsiystävällistä hassuttelua ja toiset taas aikuisempaa synkistelyä, on selvää, että lopputulos tulee tuntumaan oudolta. Bob Hoskins ja John Leguizamo tekevät ihan kelvollista työtä Mario Mariona ja Luigi Mariona, joskin veljesten sijaan hahmot tuntuvat enemmänkin isältä ja pojalta, minkä lisäksi puvustajat aiheuttavat pitkään katsojalle tuskailua hahmojen vaatetusten värivalintojen takia. Yleensä mainio Dennis Hopper ei onnistu pelastamaan kammottavasti toteutettua pahishahmo kuningas Koopaa. Tekniseltä puolelta löytyy onnistumisia, kuten jotkut hienot lavasteet ja oivalla nukella toteutettu Yoshi-dinosaurus, mutta sitten taas maskeeraukset ja digitehosteet ovat toisinaan jopa myötähäpeällistä katseltavaa. Super Mario Bros. on aikamoinen fiasko, enkä yhtään ihmettele, että Nintendolta kesti liki kolme vuosikymmentä, ennen kuin he antoivat Hollywoodin koskea Mario-franchiseen uudelleen. Suosittelenkin uutta animaatioelokuvaa, The Super Mario Bros. Movieta paljon lämpimämmin, mutta samalla kuitenkin totean, että kyllä tämä vanhempikin raina kannattaa vilkaista edes kerran. Ensimmäisenä videopelielokuvana se on juurtunut merkittäväksi osaksi elokuvahistoriaa - tuskin tosin siten kuin tekijät alun perin suunnittelivat.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Super Mario Bros., 1993, Hollywood Pictures, Allied Filmmakers, Cinergi Pictures Entertainment, Lightmotive, Nintendo, Touchwood Pacific Partners 1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti