Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chris Geere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chris Geere. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. toukokuuta 2023

Arvostelu: After Earth (2013)

AFTER EARTH



Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: Jaden Smith, Will Smith, Sophie Okonedo, Zoë Kravitz, Glenn Morshower, Kristofer Hivju, Sacha Dhawan ja Chris Geere
Genre: scifi, jännitys, toiminta
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 12

After Earth on Will Smithin ja hänen poikansa Jaden Smithin tähdittämä scifielokuva. Will Smith keksi idean elokuvasta, jossa isä ja poika joutuisivat auto-onnettomuuteen ja pojan täytyisi lähteä etsimään apua haavoittuneelle isälleen. Smith muovasi tarinaansa lopulta sijoittumaan kauas tulevaisuuteen, ennen kuin hän ehdotti sitä käsikirjoittaja Gary Whittalle, joka innostui ideasta ja ryhtyi työstämään tekstiä. Smith tarjosi tekstiä M. Night Shyamalanille, joka oli myös innoissaan ideasta ja suostui ohjaamaan elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2012 ja lopulta After Earth sai maailmanensi-iltansa 1. toukokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei ollut kuitenkaan toivottu hitti ja kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Leffa saikin kuusi Razzie-ehdokkuutta (mm. huonoin elokuva, ohjaus ja käsikirjoitus), joista se voitti huonoimman miespääosan, miessivuosan ja näyttelijäkaksikon palkinnot. Elokuvan ympärille suunniteltu franchise täynnä jatko-osia, televisiosarjoja, kirjoja, sarjakuvia, teemapuistoja ja muuta peruttiin, ja pari vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen Smith kutsui After Earthia Esquiren haastattelussa uransa kivuliaimmaksi virheeksi. Itse katsoin After Earthin vasta vuokralta muutamaa vuotta sen ilmestymisen jälkeen, enkä pitänyt näkemästäni. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

On kulunut tuhat vuotta siitä, kun ihmiskunta jätti tuhoutuvan Maan ja muutti kaukaiselle Nova Primelle. Sotilaskomentaja Cypher Raige ja hänen kadettipoikansa Kitai joutuvat tekemään pakkolaskun Maahan, kun asteroidimyrsky osuu heidän alukseensa. Isän ja pojan täytyy yrittää selviytyä vaaroilta ja keksiä keino lähettää avuntarvesignaali Nova Primeen.




Will Smith ei tosiaan vain keksinyt elokuvan ideaa ja muovannut sitä sitten tavan jännäristä dystooppiseksi scifiseikkailuksi, vaan hän myös toimi elokuvan tuottajana ja tähdittääkin sitä yhdessä poikansa Jadenin kanssa. Isä ja poika Smith olivat aiemmin näytelleet isää ja poikaa elokuvassa Onnen potkuja (The Pursuit of Happyness - 2006) ja vieläpä onnistuneesti. Samaa onnistumista ei After Earthissa nähdä. Will esittää Cypher Raigea, Nova Primen arvostetuinta sotilaskomentajaa, joka omaa kyvyn liikkua "aaveena". Nova Primella on nimittäin hirviöitä, ursia, jotka ovat sokeita, mutta metsästävät ihmisten tuottamien pelkoferomonien avulla. Cypher ei pelkoa tunne ja niinpä hän on ursille kuin näkymätön aave. Jaden taas näyttelee Kitaita, Cypherin kadettipoikaa, joka yrittää epätoivoisesti näyttää arvonsa kunnioitetun isänsä silmissä. Mahdollisuus siihen muodostuu, kun isä ja poika tekevät pakkolaskun Maahan ja Cypherin haavoituttua törmäyksessä, Kitain täytyy pystyä pelastamaan heidät. Ajatuksen tasolla homma toimii, mutta toteutus ontuu ja pahasti. Isä-Smith on totuttu näkemään veijarisankarin roolissa, eikä Williltä luonnistu kovakasvoisen äijän esittäminen. Will tekee Cypheristä tylsän yhden ja ainoan tympeän ilmeensä kanssa. Pointtina on, että Cypher hallitsee tunteensa, mutta tämä tekee hänestä henkilönä aika mitäänsanomattoman. Jaden-poika on vielä huonompi. On selvää, että täysin lahjaton Smith junior ei pärjäisi elokuva-alalla ilman isänsä rahallista tukea ja sysäystä eteenpäin. Siinä, missä Will pidättelee tunteitaan, Jaden on täysin yliampuva ja epäuskottava hahmonsa tunteiden kanssa. Äkkipikainen ja kitisevä Kitai on myös aika ärsyttävä nulikka, eikä katsoja paljoa piittaa hahmojen selviytymisestä. Smithit voittivatkin Razzie-palkintoja niin yksin kuin yhdessä, eikä ihme. Vaikka kyseessä ovatkin todelliset isä ja poika, ei heidän väliltään löydy minkäänlaista kemiaa tai yhteyttä elokuvan aikana.




After Earth on lähtökohdiltaan erittäin kiinnostava ja lupaava scifielokuva. Premissi toimii ja siitä voisi saada aikaiseksi erittäin jännittävän leffan. Will Smith osaa näytellä niin tahtoessaan ja hänestä löytyy karismaa toimintasankariksi. M. Night Shyamalan näytti uransa alkupäässä osaamistaan ohjaajana, elokuvillaan Kuudes aisti (The Sixth Sense - 1999), Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) ja Signs (2002). Joten mitä ihmettä tapahtui, että elokuva lässähti näin pahasti? Jos lukee juttuja elokuvan tuotannosta, käy ilmi, että Smith varasti jatkuvasti ohjaksia Shyamalanilta, määräillen elokuvaa haluamaansa suuntaan. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä After Earth ei tunnu Shyamalanin tekeleeltä. Mutta jos tarkoituksena oli olla Smithin intohimoprojekti, niin eipä sekään näy leffasta, sillä niin pitkästyneesti Will roolinsa hoitaa.

Loppujen lopuksi koko homma tuntuu isukin yritykseltä nostattaa poikansa elokuvauraa tekemällä leffan varta vasten hänelle. Kenties Will toivoi, että hänen ja Shyamalanin nimet, yhdessä kiinnostavan juonen kera houkuttelisivat tarpeeksi katsojia, jotta Jaden saisi kertaheitolla itselleen suuren franchisen, joka pursuaisi kaikenlaista oheismateriaalia Tähtien sodan (Star Wars - 1977-) tapaan. Miksei elokuvasta kuitenkaan löydy mitään yritystä? After Earth on todella väsynyt ja ponneton raina, jonka parissa katsoja tylsistyy jo ennen puolta väliä. Kun päänäyttelijät ovat näin kehnoja ja heidän hahmonsa näin mitäänsanomattomia, ei selviytymisyritys jaksa napata mukaansa. Ja kun elokuvasta ei löydy muuta, eivät lupaavat lähtökohdatkaan kanna pitkälle.




Vaikka Kitai kohtaakin erilaisia vaaroja, etsiessään kauemmas aluksesta pudonnutta hätäsignaalilähetintä, ei elokuva tarjoa katsojalleen jännitettä. Erilaiset uhat eivät saa katsojansa sydäntä hakkaamaan lujempaa ja hikipisaroita valumaan ohimoilla, vaan menoa tuijottaa yhtä ilmeettömästi kuin Cypher-isä, joka seuraa poikansa menoa tämän pukuun asennetun kameran kautta. Ainoa jännityksen hiven syntyy siitä, kun leffa piilottelee loppuhuipennukseensa asti pelkoferomonien avulla metsästävää ursaa, mutta sekin vähäinen pelko katoaa, kun viimeistelemätön digimörkö vihdoin ilmestyy karjumaan ruudulle. Elokuva luulee tekevänsä katsojaansa vaikutuksen Kitain kasvutarinan kanssa, mutta suuret hetket eivät tunnu missään - ei, vaikka James Newton Howard kuinka tykittelisi mahtipontisilla musiikeillaan.

Toimi ohjaajana lopulta Shyamalan tai Smith, ei kumpikaan onnistu rakentamaan jännitettä tai pitämään katsojaa koukussa ruudulla nähtäviin tapahtumiin. Vaikka leffalla on kestoa vain noin puolitoista tuntia ilman lopputekstejä, tuntuu After Earth päälle kaksituntiselta filmiltä, sillä se laahaa niin pahasti. Gary Whittan ja Shyamalanin käsikirjoitus Smithin idean pohjalta on ihan kelvollinen, mutta teksti ei siirry onnistuneesti elokuvamuotoon vaisun ohjauksen, kehnon näyttelemisen ja muutenkin tönkön toteutuksensa kanssa. Sentään After Earth on hyvin kuvattu ja äänimaailma on toimivasti työstetty. Lavasteet ja asut näyttävät kuitenkin paikoin aika halvoilta ja niin näyttävät myös erikoistehosteet. Efektit ovat läpikotaisin keskeneräisen näköisiä, eikä aika ole tehnyt hyvää niille. Välillä on huvittavaa, kuinka liian kalliit efektit on korvattu pistämällä kuva pimeäksi ja käyttämällä pelkkiä äänitehosteita.




Yhteenveto: After Earth on harmillisen huono scifiseikkailu, jonka lähtökohdissa olisi aineksia parempaan. Sen tarinasta löytyy potentiaalia erittäin viihdyttävään tieteisleffaan, mutta lopputulos on lähinnä pitkästyttävä. Kestoa on vain vähän päälle puolitoista tuntia, mutta sekin menee haukotellessa ja kelloa vilkuillessa. Elokuva on läpikotaisin todella ponnettomasti tehty, vailla mitään kunnon panostusta. M. Night Shyamalanin ohjaus on latteaa ja Will Smith on tylsän yksi-ilmeinen Cypher Raigena. Jaden Smith taas on myötähäpeällisen huono Cypherin poikana, ylinäytellessään läpi leffan. On kiusallisen selvää, että elokuvan ainoa pointti oli yrittää luoda Jadenille elokuvauraa isänsä jalanjäljissä. Vaikka Smithit ovat isä ja poika tosielämässäkin, ei heidän välillä ole mitään kemiaa ruudulla. Leffa ei vakuuta edes visuaalisesti ja pitkään piilossa pidetty ursa on lopulta naurettavan kökkö digimonsteri. After Earthia ei pysty suosittelemaan scifin, Shyamalanin tai Smithin faneille. Selkeämmällä panostuksella ja paremmalla nuorella näyttelijällä siitä olisi voinut saada aikaan kelpo elokuvan, mutta tällaisenaan se on ihan syystäkin vaipunut unholaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.en.wikipedia.org, www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
After Earth, 2013, Columbia Pictures, Overbrook Entertainment, Blinding Edge Pictures


perjantai 31. toukokuuta 2019

Arvostelu: Pokémon Detective Pikachu (2019)

POKÉMON DETECTIVE PIKACHU



Ohjaus: Rob Letterman
Pääosissa: Justice Smith, Ryan Reynolds, Kathryn Newton, Bill Nighy, Ken Watanabe, Chris Geere, Rita Ora, Suki Waterhouse, Omar Chaparro ja Karan Soni
Genre: seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Pokémon Detective Pikachu perustuu "Detective Pikachu" -videopeliin (名探偵ピカチュウ) vuodelta 2016, mikä taas on osa isompaa, huippusuosittujen "Pokémon"-pelien sarjaa. Pelisarja alkoi vuonna 1996 ja vuosien varrella Pokémonin suosio on vain kasvanut kasvamistaan pelien, keräiltävien pelikorttien ja muiden oheistuotteiden, kuten anime-televisiosarjojen (1997-) kautta. Vuonna 1998 ilmestyi anime-elokuva Pokémon - Mewtwon vastaisku (劇場版ポケットモンスター ミュウツーの逆襲), mitä seurasivat useat filmit. Pokémonin suosio levisi myös muihin maihin ja viime vuosien aikana franchise nousi jälleen isoksi hitiksi puhelinpeli "Pokémon Go'n" (2016) myötä. Samana vuonna julkaistiin myös vähemmälle huomiolle jäänyt "Detective Pikachu" -peli. Hollywoodissa tämä peli herätti kuitenkin mielenkiintoa ja Warner Bros.- ja Legendary-yhtiöt lähtivät työstämään sen pohjalta elokuvaa. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2018 ja nyt Pokémon Detective Pikachu on saanut ensi-iltansa. Itse katsoin lapsena innoissani alkuperäistä Pokémon-animea ja ostin jopa pelikortteja, vaikken niillä koskaan mitään tehnyt. Varttuessani into sarjaa kohtaan katosi, enkä edes lähtenyt "Pokémon Go" -villitykseen mukaan, mutta toivoin silti, että Hollywoodissa tehtäisiin joskus ison luokan näytelty Pokémon-filmatisointi. Mielenkiintoni heräsi, kun kuulin elokuvan olevan tekeillä, mutta kiinnostus lopahti, kun kuulin, millaisesta leffasta on kyse. Trailerit eivät tehneet minuun vaikutusta ja pohdinkin jopa elokuvan jättämistä väliin sen teatterikierroksella. Lopulta päätin kuitenkin antaa filmille reilun mahdollisuuden ja kävin katsomassa sen, toivoen yllättyväni positiivisesti.

Nuori Tim Goodman saa kuulla, että hänen salapoliisi-isänsä on menehtynyt. Hänen isänsä pokémon, sähköä kehostaan tuottava Pikachu on kuitenkin selvinnyt hengissä, ja yhdessä Tim ja Pikachu päättävät selvittää, mitä Timin isälle oikein tapahtui?

Leffoissa, kuten Paper Towns (2015) ja Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018) sivurooleja tehnyt Justice Smith on ensimmäistä kertaa urallaan asetettu pääosaan. Smith näyttelee nuorta miehenalkua, Tim Goodmania, joka on yrittänyt aloittaa elämän, mihin ei liity pokémoneja, mutta joka tietty päätyy seikkailuun täynnä näitä "taskuhirviöitä". Leffa pyrkii saamaan katsojan heti välittämään Timistä ja kokemaan empatiaa tämän kuolleen isän vuoksi, mutta harmillisesti tämä ei onnistu ja katsojan on vaikea hypätä hahmon mukaan - pääasiassa Smithin roolityön vuoksi. Ei Smith huono ole, mutta häneltä puuttuu vaadittavaa karismaa ja leffa toimisikin paremmin, jos Timin rooliin olisi keksitty joku muu.




Mukaansa matkalleen Tim saa sähkö-pokémon Pikachun ja yllättäen Tim ja Pikachu pystyvät ymmärtämään toisiaan. Siinä missä muut kuulevat Pikachun vain suloisesti hokevan "Pika pika!", Tim kuuleekin Ryan Reynoldsin äänen, mikä on aluksi hämmentävää niin päähenkilölle kuin katsojallekin. Kun alunperin kuulin, että Reynolds oli roolitettu Pikachuksi, olin täysin ihmeissäni ja vielä elokuvan alkupäässä pohdin, oliko tämä kovin hyvä ratkaisu. Deadpoolin (2016) nähtyäni Reynoldsia on ollut vaikea kuvitella muissa rooleissa ja nyt kun Pikachu kuulostaa Deadpoolilta, on siinä jotain... väärää. Paikoitellen minusta tuntui kuin Reynoldsille tuottaisi suuria vaikeuksia pitää roolityönsä lapsiystävällisenä, mutta huojennuin, kun noin puolen tunnin jälkeen huomasinkin tottuneeni Reynoldsiin Pikachuna. Kun Smith ei vakuuta pääroolissa, on leffan onnistuminen aika pitkälti Reynoldsin harteilla ja hänen ansiostaan mielenkiintoni säilyi suurimman osan elokuvan kestosta. Etukäteen pelkäsin Reynoldsin pilaavan koko homman, mutta loppujen lopuksi ilman häntä leffa olisi tuhoon tuomittu.
     Pikachun lisäksi elokuvasta löytyy paljon muitakin tuttuja pokémoneja, kuten luuta heiluttava Cubone, migreeninen Psyduck, nuoleskeleva Lickitung, tulta hönkivä Charizard, suloinen Squirtle ja monien suosikki Bulbasaur. Pelien ja animen faneille riittää paljon bongailtavaa. Samassa näytöksessä kanssani oli joku kovempi Pokémon-intoilija, jonka näytti olevan vaikea pysyä penkissään, kun uusi digiversio tutusta pokémonista ilmestyi valkokankaalle. Itse en tosiaan ole ollut innoissani Pokémonista yli kymmeneen vuoteen, mutta pidin silti hauskana nähdä vanhoja tuttuja päivitettynä digimuotoon. Jo tässä kohtaa täytyy sanoa, että paria olentoa lukuunottamatta pokémonit olivat upeasti luotu elämään oikeiden näyttelijöiden rinnalle.
     Harmi vain, että Pikachua lukuunottamatta muut pokémonit tekevät lähinnä lyhyitä visiittejä filmissä ja elokuva keskittyy enemmän ihmishahmoihin, jotka ovat todella unohdettavia ja mitäänsanomattomia tapauksia. Mukana on mm. Kathryn Newtonin esittämä nuori reportteri Lucy, Bill Nighyn näyttelemä bisnesmies Howard Clifford, Omar Chaparron näyttelemä pokémonien taisteluareenan johtaja, sekä Ken Watanaben näyttelemä etsivä Yoshida, jolle Timin isä työskenteli. Näyttelijät tekevät kohtalaista työtä, mutta Watanaben ja Nighyn kohdalla huomaa jatkuvasti, kuinka hekin taitavat tiedostaa pystyvänsä parempaan ja ettei käsikirjoituksen tarjoama materiaali ole tarpeeksi.




Odotukseni Pokémon Detective Pikachua kohtaan eivät olleet korkeat. Odotin filmin olevan ihan kiva, kerran katsottava leffa, minkä varmaan unohtaisin hyvin nopeasti sen näkemisen jälkeen ja juuri sen myös sain. Ainoa positiivinen yllätys, minkä elokuva tarjosi, oli, että Ryan Reynolds olikin kelpo valinta Pikachun rooliin. Muuten kyseessä on juurikin kertakäyttöinen paketti, mitä katsoo jokseenkin mielellään, mutta minkä näkemistä ei muista enää parin päivän jälkeen (paitsi jos on kovemman luokan Pokémon-fani, kuten se eräs näytöksessäni ollut). Elokuva ei ole erityisen kiinnostava, eikä se onnistunut tarjoamaan minkäänlaista "hei vau" -hetkeä. Tarinan käänteet ovat todella ennalta-arvattavia ja tiesin, kuka on filmin salaperäinen pahis heti, kun hän ilmestyi ruutuun ensimmäisen kerran. Parissa kohtaa elokuva käy jopa hieman pitkäveteiseksi, eikä se koskaan nappaa mukaansa siten kuin voisi toivoa. Leffan jälkeen en voinut olla pohtimatta samaa kuin ennen sitä, eli miksi tekijät valitsivat juuri tämän tarinan? Ash Ketchumin ja Pikachun seikkailut olisi varmasti parempi elokuva. Tai jos ei parempi, niin ainakin mielenkiintoisempi.

Itse olen aina nähnyt Pokémonin hilpeänä seikkailuna, missä napataan pokémoneja ja niillä sitten taistellaan areenoilla muita pokémon-kouluttajia vastaan. Animesarja, mitä lapsena katsoin, oli juurikin tätä ja se sisälsi veikeitä hahmoja ja otuksia, joiden pariin halusi aina palata takaisin. Niinpä minulle tuli suurena yllätyksenä (eikä tällä kertaa positiivisena), että Pokémon Detective Pikachu painottuu usein enemmän draaman puolelle. Ymmärrän, että leffan pitää yrittää saada katsoja välittämään Timistä ja että vanhemman menettäminen on surullinen asia, mutta alkupäässä tuntui siltä kuin olisin päätynyt katsomaan väärää elokuvaa, kun sen hilpeän seikkailun sijaan katsoinkin ankeaa ja masentavaa tarinan alkua. Kuka haluaa masentua Pokémonia katsoessaan?! Mukana on onneksi myös huumoria, lähinnä Pikachun puolelta, mutta suuri osa vitseistä meni mielestäni enemmän tai vähemmän huti. Mukaan mahtuu hieman toivottua pokémon-taistoakin, mutta valitettavasti toimintapuolikin jättää keskinkertaisen maun suuhun. Eikä se draamapuolikaan niin haittaisi, jos siitä olisi osattu tehdä oikeasti katsojan tunteisiin iskevä ja koskettava osuus.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Rob Letterman, jonka pari edellistäkään filmiä, Gulliverin matkat (Gulliver's Travels - 2010) ja Goosebumps (2015) eivät olleet lähdemateriaaleistaan huolimatta kovin kummoisia. Letterman kuuluu selvästi niihin ohjaajiin, jotka tekevät mielellään sen, mitä studio sanoo ja veikkaan, että Pokémon Detective Pikachu olisi parempi filmi pätevämmän ohjaajan kanssa. Ainakin leffa vaatisi huomattavasti paremman käsikirjoituksen. Lettermanin, Dan Hernandezin, Benji Samitin ja Derek Connollyn työstämä teksti aliarvioi katsojaansa todella pahasti. Olin välillä erittäin hämmentynyt, kuinka tyhminä tekijät taitavat pitää katsojiaan, kun hahmojen täytyy selittää kaikista simppeleimmätkin tapahtumat, teot ja juonenkäänteet ääneen. Mukaan on jopa lisätty tutkijahahmo, jonka ainoa tarkoitus on selittää asioita, jottei katsoja varmasti putoa pois kärryiltä. Sentään Pokémon Detective Pikachu on kuvattu tyylikkäästi ja leffa sisältää hienoja lavasteita ja asuja. Kuten jo sanoin, suurimmaksi osaksi pokémonit ovat vaikuttavasti toteutetut, mutta mukaan mahtuu myös paljon kehnompiakin efektejä, etenkin loppuhuipennuksessa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ääniefekteistä Henry Jackmanin säveltämiin musiikkeihin asti. Vanha kunnon Pokémon-tunnuslaulu kuullaan tietty elokuvassa... ainakin jossain muodossa.

Yhteenveto: Pokémon Detective Pikachu on ihan kiva, kerran katsottava leffa, minkä unohtaa hyvin nopeasti sen näkemisen jälkeen. Valitettavasti mukana ei ole lainkaan animesarjasta tuttua riemua, lystikkyyttä ja mukaansatempaavaa tarinaa mainioilla hahmoilla höystettynä, vaan leffa painottuu oudonkin paljon masentavaan draamaan ja tylsiin, yksiulotteisiin ihmisiin. Päähenkilö Tim Goodman on lattea tapaus, mitä ei helpota Justice Smithin keskinkertainen roolisuoritus. Toisin kuin etukäteen pelkäsin, Ryan Reynolds on Pikachuna elokuvan selkeä tähti ja vaikka monet hänen vitseistään ovatkin aika kehnoja, onnistuu hän pitämään mielenkiinnon yllä muuten hieman pitkäveteisessä filmissä. Pikachu ja muut pokémonit ovat näyttävästi toteutetut, enkä voisi kuvitella parempia digiversioita tutuista möröistä. Onkin vain suuri sääli, että tekijät valitsivat tämän tarinan, eikä huomattavasti tunnetumpaa Ash Ketchumin kertomusta, mitä fanit ovat toivoneet vuosia. Käsikirjoittajia voi myös moittia todella pahasti katsojia aliarvioivasta tekstistä, mikä menee usein jopa typeryyden puolelle. Leffa on täysin ennalta-arvattava, mutta silti se kokee suurta tarvetta selittää mahdollisimman selkeästi aivan kaiken, vaikka selitykset eivät millään sopisi dialogiin mukaan. Pokémon Detective Pikachu voi olla toimiva pätkä kaikista kovimmille Pokémon-faneille, mutta muille leffalla on harmillisen vähän tarjottavanaan. Kenties me vielä jonain päivänä saamme sen kunnon Pokémon-filmin...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.5.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Pokémon Detective Pikachu, 2019, Warner Bros., Legendary Entertainment, The Pokémon Company, Toho Company