TV-sarja: The Umbrella Academy, kausi 1 (2019)

THE UMBRELLA ACADEMY - KAUSI 1



Luoja: Steve Blackman
Pääosissa: Ellen Page, Tom Hopper, David Castañeda, Emmy Raver-Lampman, Aidan Gallagher, Robert Sheehan, Mary J. Blige, Cameron Britton, John Magaro, Justin H. Min, Kate Walsh, Sheila McCarthy, Jordan Claire Robbins, Ashley Madekwe, Colm Feore, Adam Godley ja Ken Hall
Genre: toiminta, komedia, scifi, fantasia
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: noin 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 16

The Umbrella Academy perustuu My Chemical Romance -yhtyeen laulaja Gerard Wayn ja piirtäjä Gabriel Bán samannimisiin sarjakuviin, joiden ensimmäinen numero julkaistiin syksyllä 2007. Pian sarjakuvan ilmestymisen jälkeen Universal Pictures alkoi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Mark Bomback työsti ensimmäisen käsikirjoituksen ja hänen tekstiään saapui parantelemaan Rawson Marshall Thurber. Projekti ei kuitenkaan edennyt ja vuonna 2015 Universalin televisiopuoli yhdisti voimansa Netflixin kanssa tehdäkseen sarjakuvien pohjalta televisiosarjan elokuvan sijaan. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2018 ja lopulta The Umbrella Academyn ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä helmikuussa 2019. Sarja nousi heti suureen suosioon (sitä katsottiin ensimmäisen kuukauden aikana yli 45 miljoonaa kertaa) ja monet kriitikotkin antoivat sille positiviisia arvioita. Lisäksi kausi sai mm. parhaan lavastuksen Emmy-ehdokkuuden. Itse kiinnostuin The Umbrella Academysta vasta tänä vuonna ja nyt kun sarjan toinen tuotantokausi on tulossa, päätin vihdoin katsoa ja arvostella ensimmäisen kauden.

1. lokakuuta 1989 kello kaksitoista 43 naista synnytti erityisvoimaisen lapsen. Rikas sir Reginald Hargreeves etsi heistä seitsemän käsiinsä ja koulutti heistä supersankaritiimin, Umbrella Academyn. Vuosia myöhemmin erilleen päätyneet akatemialaiset palaavat takaisin kotiinsa, kun sir Hargreeves yllättäen menehtyy.




Tom Hopper näyttelee Numero Yhtä, eli Luther Hargreevesia, aikamoista järkälettä, joka on yli-inhimillisen vahva. David Castañeda esittää Numero Kahta, eli Diego Hargreevesia, joka pystyy ohjaamaan heittämiään esineitä ja hyödyntääkin veitsiä taisteluissa monipuolisin tavoin. Emmy Raver-Lampman näyttelee Numero Kolmea, eli Allison Hargreevesia, joka pystyy manipuloimaan ihmisiä, kertomalla heille kuulleensa huhun heistä. Robert Sheehan näyttelee Numero Neljää, eli Klaus Hargreevesia, joka pystyy kommunikoimaan kuolleiden kanssa ja hän on siten ainoa, joka näkee Justin H. Minin esittämän Numero Kuuden, eli Ben Hargreevesin, joka on kuollut joskus vuosien varrella. Aigan Gallagher näyttelee Numero Viittä, joka kykenee siirtymään niin paikasta kuin ajasta toiseen mielensä voimalla. Ellen Page nähdään Numero Seitsemänä, eli Vanya Hargreevesina, joka on perheen ainoa supervoimaton, mutta hän on lahjakas viulisti. Hahmot ovat mielenkiintoisia niin yksilöinä kuin yhdessä (molemmin tavoin he ovat rikkinäisiä tapauksia) ja kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mainiosti.
     Muita hahmoja sarjassa ovat mm. Umbrella Academyn jäsenten isähahmo, sir Reginald Hargreeves (Colm Feore), jonka tavat toimia "lastensa" kanssa ovat vähintäänkin kyseenalaiset, tämän robottivaimo Grace (Jordan Claire Robbins), sir Hargreevesin palvelija, älykäs, hienostunut ja puhuva simpanssi Pogo (Ken Hall esitti hahmon liikkeet ja Adam Godley toimii Pogon äänenä), sekä salaperäiset Hazel (Cameron Britton) ja Cha-Cha (Mary J. Blige). Hazel ja Cha-Cha ovat ihan kiinnostavat tapaukset, mutta pääasiassa katsojan keskittyminen iskeytyy Pogoon aina, kun tämä on ruudulla. Vaikka sarjassa hahmoilla onkin yliluonnollisia kykyjä, on puhuva simpanssi silti hämmentävä ilmestys kaiken keskellä. Onneksi hahmo on kuitenkin hyvin toteutettu (digiefektein tehty Pogo on upea näky), sillä muuten hän voisi helposti pilata kaikki kohtaukset, joissa hän esiintyy.




Aluksi The Umbrella Academy voi muistuttaa voimakkaasti Marvelin sarjakuvien supersankariryhmä X-Meniä, iäkkään herran kouluttaessa yliluonnollisilla voimilla varustettuja nuoria. Kuitenkin heti, kun siirrytään siihen, kuinka tämä usein jopa julma ja häikäilemätön koulutus on vaikuttanut nuoriin, kun he ovat kasvaneet aikuisiin, sarjasta tulee täysin oma juttunsa. Juurikin nämä lapsuuden ja nuoruuden tapahtumien seuraukset aikuisiällä ovat kiehtovaa seurattavaa. Klausin kyky nähdä kuolleita on aiheittanut hänelle voimakkaat traumat ja sitä lievittääkseen hän on sortunut huumeisiin, turruttaakseen mielensä. Supervoimaton Vanya taas on kirjoittanut kirjan lapsuudestaan supervoimaisten lasten keskellä, paljastaen paljon "perheestään", mikä on saanut muut hyljeksimään häntä. Ainoastaan Diego yrittää edelleen elää supersankarina, mutta muut ovat pyrkineet jättämään sen elämän taakseen. Tämä usein jopa kypsä tapa käsitellä hahmoja onnistuu viehättämään heti alussa ja kun heidän täytyy kauden aikana unohtaa erimielisyytensä, toimiakseen yhdessä jälleen kerran, tuotantokausi on erittäin hyvä.

Siksi onkin harmi, että kaudella on selkeät heikkoutensa. Tekijät yrittävät revitellä vähän joka suuntaan kymmenen jakson aikana, mikä johtaa aika epätasaiseen kokonaisuuteen niin tarinallisesti kuin tunnelmallisesti. Välillä tuntuu siltä kuin tekijät eivät itsekään tiedä, pitäisikö homma hoitaa haudanvakavasti vai kieli poskessa? Asiat otetaan usein erittäin tosissaan ja synkistellen, mutta sitten muistetaan, että mukana on puhuva apina ja kausi vaihtaakin huomattavasti kevyempään hömppähenkeen. Jakso saattaa olla pitkään erittäin vakavaa meininkiä ja yhtäkkiä alkaakin hämmentävä tanssiminen. Lisäksi kun jokaiselle Umbrella Academyn jäsenistä on kirjoitettu oma juonikuvionsa ja ne ovat todella erilaisia tyyleiltään (aikamatkustusta, maailmanloppua, perhedraamaa, huumeongelmaa ja rakkauskertomusta), kausi venyy vähän liikaa kaikkialle. Hahmojen yhdistyminen kauden loppupäässä auttaa tätä ongelmaa huomattavasti ja kauden loppupää onkin paljon keskittyneempi. Tunnelmakin tasoittuu iskevämmäksi ja pari viimeistä jaksoa ovat paikoitellen jopa loistavia.




Sarjan ohjaajat ja kirjoittajat hakevat useamman jakson ajan oikeaa tyyliä. He luovat mainioita kohtauksia näillä eri tyyleillä, mutta heille tuottaa vaikeuksia saada ne tuntumaan yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Päähenkilöitä kirjoittajat käsittelevät kuitenkin erittäin taidokkaasti. The Umbrella Academyn ensimmäinen kausi on oivallisesti kuvattu, mutta leikkaus vaatisi paikoitellen pientä tiivistämistä kauden puolen välin paikkeilla. Pogo-simpanssin toteutus ansaitsee vielä toisetkin kehut, mutta muuten efektit eivät tee kovinkaan suurta vaikutusta. Etenkin räjähdykset näyttävät parissa kohtaa keskeneräisiltä tehosteilta. Lavasteet ovat kuitenkin näyttävät. Asut ja maskeerauksetkin ovat mallikkaasti toteutetut. Äänimaailma on hyvin rakennettu. Jeff Russon säveltämät musiikit eivät nouse koskaan esille, sillä sarja hyödyntää niin paljon jo olemassa olevia kappaleita. Kaudella kuultavat biisit ovat pääasiassa hyviä (paikoitellen mahtavia), mutta välillä nämä kappaleet vain tungetaan mukaan, mikä johtaa tunnelman äkilliseen muutokseen ja juurikin sarjan tönkköön ongelmaan.

Yhteenveto: The Umbrella Academyn ensimmäinen tuotantokausi on mainio, joskin hieman epätasainen paketti. Tekijät eivät tunnu tietävän, olisiko sarja tarkoitus esittää vakavasti vai huumorilla, jolloin pitkin tuotantokautta tunnelma vaihtelee voimakkaasti. Eri ohjaajat tarjoavat monet absurdit asiat eri keinoin, mikä estää tuotantokautta olemasta eheä paketti. Itse tarina on kuitenkin kiinnostava ja vaikka se puolessa välissä junnaa hieman paikoillaan, ovat Akatemian jäsenet niin mielenkiintoinen porukka, että heikompiakin osioita seuraa mielellään. Erityisen kiehtovaa on, kuinka heidän lapsuutensa on vaikuttanut jokaiseen eri tavoin ja jokainen on jollain tavalla rikkinäinen sisältä. Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja on mahtavaa nähdä, kun hahmot pikkuhiljaa yhdistävät voimansa. Yhdistyminen onnistuu myös tekemään kauden parista viimeisestä jaksosta keskittyneemmät ja tunnelmallisesti selkeämmät. Onkin vain harmi, että kaudella kestää kauan päästä siihen pisteeseen. Digiefektein toteutettu puhuva Pogo-simpanssi on hämmästyttävän upea ilmestys, mutta muuten tekninen toteutus ei ole mitään päätä huimaavaa. Toivonkin, että meno paranee The Umbrella Academyn toisella tuotantokaudella ja nyt kun tekijät ovat lämmitelleet itsensä sisälle sarjaan, he pääsevät itsekin paremmin vauhtiin sen parissa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.6.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The Umbrella Academy, Yhdysvallat, 2019-, Netflix, Dark Horse Entertainment, Universal Cable Productions


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti