TV-sarja: The Walking Dead: World Beyond, kausi 1 (2020)

THE WALKING DEAD: WORLD BEYOND - KAUSI 1



Luojat: Scott M. Gimple ja Matthew Negrete
Pääosissa: Aliyah Royale, Alexa Mansour, Nicolas Cantu, Hal Cumpston, Nico Tortorella, Annet Mahendru, Julia Ormond, Ted Sutherland, Scott Adsit, Jelani Alladin ja Joe Holt
Genre: draama, jännitys
Jaksomäärä: 10
Jakson kesto: 44 minuuttia - 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 1 minuuttia
Ikäraja: 16

Robert Kirkmanin, Tony Mooren ja Charlie Adlairdin sarjakuviin perustuva televisiosarja The Walking Dead (2010-) nousi nopeasti suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin loppuvuodesta 2010. Sen lisäksi, että sarjaa on jatkettu jo kymmenen kauden verran, viidennen kauden jälkeen sarjalle työstettiin lisäosasarja Fear the Walking Dead (2015-), mikä on myös noussut oivaan suosioon. Vuonna 2018 sarjoja työstävä tuottaja Scott Gimple ilmoitti, että toinen lisäosasarja olisi tekeillä. Sarjan kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2019 työnimellä "Monument" ja sen oli tarkoitus ilmestyä huhtikuussa 2020, mutta julkaisua päätettiin siirtää. Lopulta The Walking Dead: World Beyond -nimen saanut sarja alkoi pyöriä lokakuussa 2020 AMC:llä ja Amazon Prime Videossa. Sarjan katsojaluvut olivat kuitenkin todella pienet kahteen muuhun sarjaan verrattuna ja niin kriitikot kuin The Walking Dead -fanitkin lyttäsivät sarjan. Itse aloitin The Walking Deadin katsomisen joitain vuosia sitten, kun siitä oli julkaistu neljä kautta. Menetin kuitenkin kiinnostukseni neloskauden jälkeen. Kun viime vuoden lopussa huomasin sarjan täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi aloittaa sarjan alusta ja vihdoin katsoa niin sen kuin sen lisäosasarjat läpi. Vajaa kuukausi The Walking Deadin yhdeksännen kauden katsomisen jälkeen ja vähän yli viikko Fear the Walking Deadin viidennen kauden jälkeen aloitin The Walking Dead: World Beyondin ja katsoin sen avauskauden muutamassa päivässä.

Kymmenen vuotta zombimaailmanlopun alkamisen jälkeen joukko nuoria lähtee etsimään isäänsä, jonka he saavat tietää työskentelevän mysteerisen Uuden Tasavallan Armeijan salaisessa laboratoriossa New Yorkissa.




The Walking Dead: World Beyond seuraa neljää nuorta, siskoksia Iris ja Hope Bennettiä (Aliyah Royale ja Alexa Mansour), sekä heidän mukaansa lähteviä älykkö-Eltonia (Nicolas Cantu) ja hiljaista, mutta herkästi väkivaltaista Silasia (Hal Cumpston), jotka lähtevät etsimään siskosten isää (Joe Holt), joka on viety tutkijaksi Tasavallan armeijalle (sama kolmen ympyrän logoa käyttävä joukko, joka on nähty vilaukselta kahdessa muussa sarjassa). Sarja on saanut kritiikkiä siitä, että se päättää keskittyä teinihahmoihin, mutta itse en kokenut vielä sitä ongelmaksi. Mielestäni on mielenkiintoista, että sarja nähdään sellaisten hahmojen näkökulmasta, jotka ovat eläneet suuren osan elämästään maailmanlopun keskellä. Irisillä, Hopella, Eltonilla ja Silasilla ei ole kunnon muistikuvia elämästä ennen zombeja, sillä he olivat niin pieniä tuhon alkaessa. Harmillisesti tämä ei vielä ihan riitä, jotta hahmoista jaksaisi oikeasti kiinnostua ja välittää. Joko teinit ovat tylsiä tai sitten ärsyttäviä. Sarja alustaa heidät kertomalla, että heitä on lapsesta asti koulutettu selviytymään ja tappamaan zombeja, mutta pääasiassa he käyttäytyvät niin kuin kohtaisivat eläviäkuolleita ensi kertaa. Royale, Mansour, Cantu ja Cumpston tekevät sentään ihan sujuvaa työtä rooleissaan, mutta heidän hahmonsa ovat koko The Walking Dead -saagan heikointa päätyä päähenkilöiden suhteen.
     Muita hahmoja sarjassa ovat mm. teinien kotina toimivan kampussiirtokunnan turvallisuuspäällikkö Felix (Nico Tortorella) ja tätä auttava Huck (Annet Mahendru), Tasavallan armeijan everstiluutnantti Elizabeth Kublek (Julia Ormond), sekä teinien kohtaamat Percy (Ted Sutherland) ja tämän setä Tony (Scott Adsit). Sivuhahmotkaan eivät ole erityisen kiinnostavia, vaikka heihin on yritetty tuoda joitain puolia, Felixin kokiessa olevansa siskosten huoltaja heidän isänsä poissaollessa ja Huckin salatessa jotain menneisyydestään. Ormond on kelpo valinta Tasavallan armeijan everstiluutnantiksi, jonka katsoja arvaa heti olevan jonkin sortin antagonisti.




Ei ole mikään ihme, että The Walking Dead: World Beyond sai niin nihkeän vastaanoton kriitikoiden lisäksi myös The Walking Deadin faneilta. Sen lisäksi, ettei sarjassa tunnu olevan lainkaan mielenkiintoisia hahmoja, joiden tarinasta ja matkasta välittää, sarjasta oikein paistaa rahastus. Ei mielestäni edellinenkään lisäosasarja Fear the Walking Dead kummoinen ole, mutta on sekin kevyesti laadukkaampi kuin tämä turhake. Välillä jopa tuntuu, että sarja on nimeltään "The Walking Dead" vain, jotta tekijät saivat myytyä ideansa helpommin. Mukaan on sitten tungettu yhdistäviä tekijöitä pääsarjaan ja edelliseen lisäosaan. Lukuun ottamatta enemmän esiteltävää Tasavallan armeijaa, The Walking Dead: World Beyond ei tarjoa oikein mitään ja sitä katsoessa tylsistyy herkästi. Vaikka jaksoja on vain kymmenen eikä kuusitoista, kuten The Walking Dead -sarjoissa yleensä, kesto tuntui paljon pidemmältä laahaavan kertomuksensa takia.

The Walking Dead: World Beyond tekee kenties koko The Walking Dead -saagan kehnointa työtä zombien suhteen ja elävienkuolleiden listiminen on niin innotonta ja laiskaa puuhaa tässä, ettei voi muuta kuin ihmetellä, miksi sarja edes haluttiin tehdä. Ai niin, sen rahan takia. Zombeja on yllättävänkin vähän sarjassa ja lähinnä kyseessä on road trip -seikkailu (ilman mitään seikkailun henkeä) höystettynä puuduttavasti rustatulla teinidraamalla. Hahmojen pysähtyessä yöpymään, alkaa lähes joka kerta ärsyttävää melodramaattista lässytystä, jota kuunnellessa tarkistaa aina silloin tällöin, kauanko jakso vielä kestää? Loppupään muka-suuret käänteet eivät tee vaikutusta, koska juonikuvioista ei ole jaksanut kiinnostua. Jatkokaudesta kiinnostuu vain sen verran, että kenties siinä avataan, mitä Rick Grimesille (Andrew Lincoln) tapahtui, kun Tasavalta vei hänet pois pääsarjasta? Sentään tätä sarjaa ei aiota venyttää loputtomiin, vaan tekijät ilmoittivat heti alkuun, että kyseessä olisi kahden kauden sivutuote. Juurikin tuo sana, "sivutuote" kuvaa The Walking Dead: World Beyondia täydellisesti.




Sentään sarjasta löytyy teknisiä ansioita, joista sitä voi kehua. Mukana on hyvää kuvausta, mitä tukee oiva valaisu. Lavastajat ovat tehneet hienoa työtä saadakseen kadut ja talot näyttämään siltä kuin ne olisi hylätty vuosikymmen sitten. Kasvillisuus on alkanut kasvamaan ja kietoutumaan talojen ympärille, tunkeutuen myös sisätiloihin. Maskeeraajat ovat saaneet tietty aikaiseksi näyttäviä zombimaskeerauksia. Jotkut jalkansa menettäneet zombitkin alkavat olla kasvien ja sammaleen peitossa. Äänimaailma on sujuvasti rakennettu, mutta Newtonin veljesten säveltämät musiikit eivät ole kummoiset. On hassua, kuinka jokaisen lisäosan myötä intro muuttuu yhä vain huonommaksi. Tällä kertaa mukana ei ole edes selvää alkutekstipätkää (ei edes niin lyhyttä kuin Fear the Walking Deadissa), vaan sarjan nimi vain ilmestyy kuvan päälle jakson alussa.

Yhteenveto: The Walking Dead: World Beyondin ensimmäinen tuotantokausi on tylsä ja tarpeeton rahastus, joka edustaa The Walking Dead -saagan huonompaa päätyä. On kiinnostavaa, että päähenkilöt ovat ikänsä puolesta niin nuoria, ettei heillä ole enää muistikuvia yli kymmenen vuotta kestänyttä zombimaailmanloppua edeltävästä ajasta. On vain harmi, että siihen heidän kiinnostavuutensa jääkin. Hahmoina tämä teininelikko on mitäänsanomaton, eikä heidän tyhjänpäiväisestä seikkailuretkestään jaksa innostua. Suuri osa ajasta käytetään melodramaattisiin ja pitkäveteisiin keskusteluihin. Zombeja nähdään harvoin, eivätkä ne tuo mitään jännitettä mukaan. Zombien tappaminenkin on tehty todella laiskasti ja kaikin puolin sarjasta loppuu puhti jo alkumetreillä. Siitä huolimatta, että jaksoja on kuusi vähemmän kuin The Walking Dead -sarjoissa yleensä, meno on todella puuduttavaa ja jaksojen kahlaaminen läpi käy jo parin jakson jälkeen työstä. World Beyond on niin selvästi rahan perässä tehty sivutuote, ettei sitä voi suositella muille kuin saagan kaikista kovimmille hardcore-faneille ja heillekin varoituksen sanalla. Toivottavasti tekijät pitävät lupauksestaan kiinni ja lokakuussa ilmestyvä kakkoskausi jää sarjan viimeiseksi.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.twitter.com
The Walking Dead: World Beyond, Yhdysvallat, 2020-2021, AMC Studios


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti