Arvostelu: Hiidenpata (The Black Cauldron - 1985)

HIIDENPATA

THE BLACK CAULDRON

Ohjaus: Ted Berman ja Richard Rich
Pääosissa: Grant Bardsley, Freddie Jones, John Byner, Susan Sheridan, Nigel Hawthorne, John Hurt, Arthur Malet ja Phil Fondacaro
Genre: animaatio, fantasia
Kesto: 1 tunti 20 minuuttia
Ikäraja: 7

The Black Cauldron, eli suomalaisittain Hiidenpata on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 25. osa. Elokuva perustuu Lloyd Alexanderin kirjoittaman viisiosaisen "Prydainin kronikan" (1963-1968) kahteen ensimmäiseen kirjaan, eli "Kolmen kertomukseen" (1963) ja "Hiidenpataan" (1965). Disneyn tarkoituksena oli alunperin tehdä koko kirjasarja elokuviksi, mutta ongelmien takia Hiidenpata jäi ainoaksi leffaksi. Ensinnäkin se oli liian synkkä useiden mielestä, eikä se tuottanut takaisin kuin vain puolet budjetistaan. Toiseksi itse Lloyd Alexander ei erityisemmin pitänyt siitä. Silti joillekin elokuva kuuluu heidän suosikkianimaatioidensa joukkoon. Itse en ole lukenut Alexanderin kirjoja, mutta näin kyllä Hiidenpadan lapsena ja pelkäsin sitä, kuten varmasti muutkin lapset. Kului monia vuosia, enkä katsonut leffaa uudestaan, kunnes vuoden 2015 loppupuolella vilkaisin sen jälleen. Leffa ei ollut mielestäni kovin erityinen, enkä ostanut sitä, kun ostin suurimman osan Walt Disneyn klassikoista. Yksi syy oli myös, ettei leffaa löytynyt Blu-raylta, vaan ainoastaan DVD-muodossa. Lopulta kuitenkin vuoden 2017 alussa, kun päätin kirjoittaa lähes kaikista Disney-klassikoista arvostelut, ostin Hiidenpadan DVD-version ja katsoin sen heti seuraavana päivänä.

Prydain-nimisessä maassa nuori sikopaimen Taran haaveilee olevansa suuri soturi. Kun oraakkelisika Hennikki näkee näyn, jossa paha Hornansarvi tietää possun kyvyistä, siankasvattaja Dallben lähettää Taranin viemään Hennikin piiloon. Jos Hornansarvi saisi Hennikin käsiinsä, hän voisi käyttää tämän voimia löytääkseen mystisen Hiidenpadan, jolla hän voi alistaa koko maailman valtaansa.

Elokuvan päähenkilö on sikopaimen Taran, joka on kyllästynyt elämään maatilalla ja haluaisi päästä sotimaan maailman pahuutta vastaan. Leffan aikana hän haaveileekin useasti olevansa suuri soturi ja löytäessään kepin maasta, hän kuvittelee sen olevan mahtava miekka. Taran on tavallaan kuin mikä tahansa muukin fantasiasankari. Kuten esimerkiksi "Hobitin" ("The Hobbit" - 1937) Bilbo, "Taru sormusten herrasta" ("The Lord of the Rings" - 1954-1955) Frodo ja "Harry Potterin" (1997-2007) nimikkohahmo, Tarankin on aluksi täysi nobody, josta vähitellen kasvaa tarinan sankari. Eipä siinä mitään, sillä sellainen hahmokaari toimii paljon paremmin kuin vaikkapa se, että hahmo olisi kaiken aikaa yhtä loistava. Loppupuolella elokuvaa Taran alkaa vakavoitua, eikä ota soturina olemista enää yhtä leikkisänä ajatuksena. Hahmon äänenä kuullaan Grant Bardsley.
     Siankasvattaja Dallben (Freddie Jones) ei kovin paljoa esiinny elokuvassa. Hän on oikeasti velho, joka esittää olevansa tavallinen maatilan omistaja. Dallbenin ainoa tarkoitus on lähettää Taran matkalleen ja siihen hänen osansa oikeastaan päättyykin.
     Matkallaan Taran kohtaa Purri-nimisen otuksen, joka pitää omenoista. Purri on karvainen ja puhuu hassusti (itselleni hahmosta tuli mieleen Andy Serkisin esittämä Klonkku, eli Sméagol Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia -leffasta - 2002). Hän on Hiidenpadan "the söpö hahmo", joka riemastuttaa lapsia ja lapsenmielisiä. Minunkin on pakko tunnustaa, että Purri on suloinen ja häntä katsoisi mielellään lisääkin. Hahmo on pelkuri, mutta hänestä löytyy tarpeen vaatiessa urheampikin puoli. Purria esittää John Byner.
     Taran kohtaa myös prinsessa Ellenin (Susan Sheridan) ja trubaduuri Harpon (Nigel Hawthorne). Prinsessa Ellen on päättäväinen ja urhea, eikä tunnu erityisemmin pelkäävän mitään. Onkin hienoa, että välillä naishahmo voi olla rohkeampi kuin pääroolissa oleva mies. Harpokin on hieman pelkuri ja hänessä mielenkiintoisinta on hänen lyyra-soittimensa, josta katkeaa aina kieli, kun Harpo valehtelee. Paikoitellen Harpo kuitenkin tuntuu hieman turhalta hahmolta.
     Hiidenpadassa nähdään Walt Disney -elokuvien pelottavin pahis, nimittäin John Hurtin ääninäyttelemä Hornansarvi. Hahmolla on synkkä kaapu ja hän on pelkkä luuranko, jolla on nimen mukaisestikin suuret sarvet. Ei mikään ihme, että lapsena pelkäsi tätä elokuvaa, sillä nykypäivänäkin katsottuna Hornansarvi näyttää karmivalta. Hän haluaa herättää kuolleiden armeijan Hiidenpadan avulla, joiden kanssa hän voisi hallita maailmaa. Nämä kuolleetkin ovat luurankoja. Hornansarvi voisi olla täydellinen pahis, mutta valitettavasti hän on liian alikäytetty. Ulkonäöllisesti hänet kuitenkin muistaa varmasti. Hornansarven ylin palvelija on outo vihreä pieni örkki, jonka nimeä ei kerrota elokuvassa. Hahmo ei kuitenkaan pidä Hornansarvesta - mitä luultavimmin sen takia, että hän joutuu kärsimään aina, jos jokin menee pieleen. Palvelijaörkin äänenä kuullaan Phil Fondacaro.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat keijukuningas (Arthur Malet) ja hänen avustajansa Doli (myös John Byner), sekä kolme ilkikurista noitaa Orddu (Eda Reiss Merin), Orwen (Adele Malis-Morey) ja Orgoch (Billie Hayes).

Hiidenpadalla on hyvät lähtökohdat. Aluksi katsojille selitetään myytti itse padasta, jonka jälkeen hahmot esitellään. Alku tuntuukin vielä mainiolta ja Prydainin maailmaan pääsee helposti mukaan. Yleisesti ottaen fantasiamaailmojen esittelyt tuntuvat hyviltä tarinoissa, mutta vain muutamat onnistuvat pitämään tasonsa loppuun asti, kuten esimerkiksi J.R.R. Tolkienin Keski-Maahan sijoittuvat kertomukset. Hiidenpata ei valitettavasti onnistu. Vaikka mukana onkin paljon yksittäin toimivia asioita, ne eivät täysin tunnu toimivan yhdessä. Värikkään maalaismaiseman ja synkän Hornansarven linnan kontrastit ovat erinomaisia. Niiden esittelyn aikana maailma tuntuu sopivan hieman yli tunnin mittaiseen elokuvaan. Keijujen maailma kuitenkin tuntuu erittäin päälleliimatulta, eivätkä noidatkaan tunnu ihan täysin toimivan sellaisinaan. Niiden kohdalla elokuvan pituus tulee vastaan ja tuntuu siltä, että Hiidenpataan olisi tungettu mukaan liikaa.

Elokuva tosiaan kestää tunnin ja kaksikymmentä minuuttia, ja sen kyllä huomaa. Tarina tuntuu kiirehtivän lähes kaiken aikaa. Tapahtumasta toiseen loikitaan nopeasti, eikä kertaakaan anneta kunnolla aikaa muulle kuin uusien asioiden lyhyille esittelyille. Välillä ei katsojana edes oikein tiedä, mitä päähenkilöt etsivät. Loppu tuntuu myös ratkeavan liian nopeasti, mikä on tietysti harmi, sillä katsojana odottaisi jotain eeppistä. Alunperin leffa kesti kymmenisen minuuttia kauemmin, mutta useita kohtia jouduttiin leikkaamaan pois, sillä leffa tuntui liian synkältä lapsille. Ja kyllähän se on synkkä pätkä. Itse omalla tavallaan pidän todella paljon leffan synkkyydestä ja sen karmivuudesta. Tällä tavoin se poikkeaa selkeästi aiemmista Disneyn elokuvista. Valitettavasti poikkeavuus on myös heikkous. Useaan otteeseen ei oikeastaan tiedosta katsovansa Disney-leffaa, eikä siinä ole kunnon Disneyn seikkailuhenkeä. Hiidenpadasta tulee lähinnä mieleen Taru sormusten herrasta -animaatio (The Lord of the Rings) vuodelta 1978, joka on aivan hirveä tekele. Vaikka Hiidenpatakaan ei ole kovin hyvä elokuva, se on selkeästi parempi kuin kyseinen Taru sormusten herrasta ja lähempänä sitä, mitä sen olisi pitänyt olla.

Hiidenpadasta löytyy kyllä seikkailua ja jos se kestäisi kauemmin, se voisi toimiakin paremmin. Tällaisenaan leffa tuntuu vain pintaraapaisulta, eikä siinä mitään, jos tarinalle olisi tullut jatkoa, mutta kun ei. Tarina viedään päätökseen elokuvan lopussa ja kun lopputekstit alkavat pyöriä, katsojana jää hieman hämillään tuijottamaan ruutua, että tässäkö tämä nyt oli. Ei mikään ihme, miksei elokuva menestynyt ja miksei siitä oikein pidetä. Hyviä hetkiä onneksi löytyy ja muutamat vitsit ovat hauskoja. Mukana on myös surullinenkin hetki. Ja kuten sanoin, Hornansarvi on todella hyvä ja karmiva pahis, ja Purri on söpö karvaheppu. Elokuva ei ole huono, mutta ei se hyväkään ole. Se on aluksi ihan kiva, mutta loppujen lopuksi vain heikko.

Elokuvan animointi on ihan hyvää. Etenkin taustat ovat tyylikkään näköisiä. Päähenkilöt näyttävät tyylillisesti perinteisiltä Disney-ihmisiltä, mutta Hornansarvi on onnistuneen uniikki. Elokuvaan animoitu usva on hienosti toteutettu, mutta kuolleiden armeija näyttää kaikessa karmivuudessaan hölmöltä, sillä jostain syystä armeijan luurangot kulkevat kaksinkertaisina ruudulla, mikä näyttää 3D-tehosteelta ilman 3D-laseja. Hauskana faktana, että leffaa oli työstämässä animaatiopuolella ohjaaja Tim Burton. Hiidenpadan ohjauksesta vastaavat Ted Berman ja Richard Rich, jotka olivat tätä ennen ohjanneet yhdessä Disney-klassikko 24:n, Topin ja Tessun (The Fox and the Hound - 1981). Tarinan sekavuuden ja pomppimisen voi selittää sillä, että elokuvalla on jopa yhdeksän käsikirjoittajaa. Heidän lisäkseen tarinaa oli työstämässä seitsemän muuta henkilöä. Ei siis mikään ihme, ettei tarina tunnu toimivan erityisen hyvin. Musiikista vastaa Elmer Bernstein, jonka sävellykset ovat hyviä.

Leffassa nähdään muutamia "easter eggeja", eli viittauksia muihin hahmoihin, elokuviin jne. mutta ei kovin montaa. Mikki Hiiren pään siluetin voi huomata useassa eri paikassa piilotettuna ja Peter Panista (1953) tutun Helinä-keijun voi bongata keijujen maailmasta.

Yhteenveto: Hiidenpata sisältää hyvät lähtökohdat ja mielenkiintoisen maailman, mutta leffan tarina ei ole kovin kummoisesti toteutettu. Elokuva on liian lyhyt, jonka takia tarina kiirehtii eteenpäin. Hahmot ovat ihan hyviä, vaikka Harpo tuntuukin aika turhalta välillä. Suosikeiksi nousevat helposti söpö Purri ja karmiva Hornansarvi. Keijut tuntuvat väkinäisesti mukaan otetuilta, eivätkä noidatkaan oikein vakuuta. Elokuva ei saavuta sitä eeppisyyttä, mitä se yrittää. Loppuratkaisu selviää liian nopeasti. Animointi on ihan hyvin toteutettu, vaikkei tunnukaan täysin Disney-leffalta. Hiidenpata on todella synkkä, eikä sitä voi siksi suositella perheen pienimmille. Vaikka elokuva on K7, voivat seitsemänvuotiaatkin saada painajaisia tästä, jos ovat herkkiä. Disney-fanien täytyy tietenkin nähdä Hiidenpata, mutta monet tämä mitä luultavimmin jättää kylmäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.parody.wikia.com
The Black Cauldron, 1985, Walt Disney Pictures, Silver Screen Partners II

Arvostelu: Hook - Kapteeni Koukku (Hook - 1991)

HOOK - KAPTEENI KOUKKU

HOOK

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Robin Williams, Dustin Hoffman, Julia Roberts, Bob Hoskins, Charlie Korsmo, Amber Scott, Caroline Goodall, Maggie Smith, Dante Basco, Raushan Hammond ja Arthur Malet
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

Hook - Kapteeni Koukku perustuu J. M. Barrien näytelmään "Peter Pan; or, the Boy Who Wouldn't Grow Up" vuodelta 1904 ja toimii jatkona sen tarinalle. Elokuvan ohjaaja Steven Spielberg oli lapsesta asti pitänyt Peter Panin tarinasta, joten jossain kohtaa hänen täytyi tietenkin päästä tekemään siitä elokuva. Mutta koska tuttu tarina oli tehty elokuvaksi jo muutamaan otteeseen aiemmin - mukaan lukien Walt Disneyn animaatioversio Peter Pan (1953) - päätyi hän tekemään tarinaa, joka tapahtuisi tutun seikkailun jälkeen. Elokuvan teko alkoi jo 1980-luvun alussa, mutta kun Spielberg sai lapsen, päätti hän jättää projektin ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Nick Castle. Kuitenkin kun päänäyttelijöillä oli voimakkaasti eri mielipiteet teoksesta kuin Castlella, Castle päätettiin erottaa projektista ja tuoda Spielberg takaisin. Elokuvan kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 1991 ja leffa ilmestyi jo saman vuoden joulukuussa. Hook - Kapteeni Koukku oli yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä elokuvista, mutta kriitikot eivät siitä välittäneet. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin hieman noussut, sillä ne monet, jotka näkivät Hook - Kapteeni Koukun lapsena ja pitivät siitä, pitävät siitä yhä nykypäivänäkin, koska se oli heille tärkeä elokuva vuosia aiemmin. Itse myös näin leffan, kun olin lapsi ja pidin siitä. En kuitenkaan usko, että olisin nähnyt sitä jälkeenpäin kertaakaan kokonaan. Muistan pari kertaa, että se on tullut televisiosta ja olen jäänyt katsomaan vähän matkaa, mutta siihen se on jäänyt. Kun mietin vuoden 2017 alussa, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle 2018, useat Steven Spielbergin teokset tulivat mieleeni ja tajusin heti, että tässä olisi oiva tilaisuus vilkaista Hook - Kapteeni Koukku uudelleen, jos se vaikka olisi sen verran mainio, että voisin ostaa sen itselleni. Löysinkin elokuvan C Moren tarjonnasta ja lähdin Mikä-Mikä-Maahan seikkailemaan.

Peter Pan on jättänyt seikkailut taakseen ja kasvanut aikuiseksi. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta, minkä lisäksi hän on erinomainen työssään. Kuitenkin eräänä iltana paha kapteeni Koukku sieppaa Peterin lapset, jolloin tämän täytyy palata Mikä-Mikä-Maahan ja nousta uudestaan sankariksi. Ongelmana on, ettei Peter enää muista mitään Mikä-Mikä-Maasta, vaan luulee koko jutun olevan isoäiti-Wendyn satua.

Peter Panina - tai kuten hän leffan alussa kulkee nimellä Peter Banning - nähdään Robin Williams, joka on aivan loistava roolissa. Williamsilla on todella paljon energiaa, jota hän tuo mukaan esiintymiseensä kaiken aikaa. Hän tuntuu olevan innoissaan roolista ja antaa kaikkensa joka kohtauksessa. Muutama hieman yliampuva hetki häneltä löytyy, mutta muuten Williamsin suorituksessa ei ole mitään moitittavaa. Peter on tosiaan aikuinen, eikä enää muista Mikä-Mikä-Maata ja vanhoja seikkailujaan. Tämä on hieno ratkaisu, sillä aiemmin ollaan päästy tarinaan mukaan lasten kautta, joille kaikki on uutta, mutta tällä kertaa itse Peter Pan luulee kokevansa kaiken ensimmäistä kertaa. Vaikka Peter on täysin muuttunut, löytyy hänestä rohkeutta... paitsi kun kyseessä ovat korkeat paikat, joita hän kammoaa, mikä aiheuttaa tietty vaikeuksia, kun hänen tavaramerkkinsä on lentäminen.
     Peterin arkkivihollisena ja leffan nimikkohahmona, eli kapteeni Koukkuna nähdään Dustin Hoffman, joka on myös loistava valinta. Erikoista kyllä, vaikka elokuvan nimi viittaa lähinnä kapteeni Koukkuun, on hänen roolinsa paljon pienempi kuin Peter Panin. Koukku on vuosikausia janonut kostoa ja kun hän vihdoin saa napattua Peterin lapset, pettyy hän suuresti, kun tutun sankaripojan tilalla lapsia tuleekin pelastamaan aikuinen mies, joka ei osaa vanhoja taitojaan. Koukulta löytyy pari hauskaa hetkeä, minkä lisäksi hän on myös paikoitellen uhkaava, mutta kovin erityisesti hahmo ei pääse esille.
     Peterin lapset ovat kaksitoistavuotias Jack (Charlie Korsmo) ja seitsemänvuotias Maggie (Amber Scott). Jack kokee vanhempana olevansa vastuussa pienestä Maggiesta vaaroja täynnä olevassa Mikä-Mikä-Maassa. Kuitenkin leffan aikana hän alkaa vähitellen unohtamaan oikean elämänsä ja luulemaan Mikä-Mikä-Maan olevan hänen kotinsa. Jack on suuttunut isälleen Peterille, joka on jatkuvasti töissä, eikä ehdi katsomaan poikansa pesäpallo-otteluita. Maggie jääkin lapsista vähemmälle huomiolle, kun tarina keskittyy lähinnä rikkinäiseen isä-poika-suhteeseen. Molemmat lapsinäyttelijät toimivat rooleissaan.
     Julia Roberts esittää Peterin vanhinta ystävää Helinä-keijua, joka on ainoa Peteriin uskova, kun tämä palaa aikuisena Mikä-Mikä-Maahan. Hook - Kapteeni Koukun Helinä-keiju on paljon mukavampi tapaus kuin vaikkapa Walt Disneyn Peter Panissa ja hän pyrkii auttamaan ihmisiä, sen sijaan että olisi ilkeä heille. Hän yrittää muokata Peteristä vanhan kunnon itsensä taistelemaan Koukkua vastaan. Roberts on mainio Helinänä.
     Aikoinaan Peterin johtamia kadonneita lapsia johtaa nykyään Rufio (Dante Basco), joka ei usko Peteriin ollenkaan. Rufiosta on pyritty saamaan aikaiseksi todella kova ja "siisti" jätkä, mutta lähinnä hän on vain ärsyttävä. Hahmosta tulee onneksi hieman tykättävämpi, mitä pidemmälle leffa kulkee. Muita tärkeitä kadonneita lapsia ovat innokas Thud Butt (Raushan Hammond), lempeä Pockets (Isaiah Robinson) ja pieni Too Small (Thomas Tulak).
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kapteeni Koukun hömelö apuri Smee (Bob Hoskins), isoäiti Wendy (Maggie Smith), Peterin vaimo Moira (Caroline Goodall), hassu Tootles (Arthur Malet) ja Wendyn taloudenhoitaja Liza (Laurel Cronin).

Hook - Kapteeni Koukussa on todella mielenkiintoiset lähtökohdat. Peter Pan on aina ollut tunnettu siitä, ettei hän koskaan kasva aikuiseksi. Siksi elokuvan tarina alkaa sillä idealla, että näin onkin päässyt tapahtumaan. On kiinnostavaa seurata aikuista Peteriä, joka ei usko satuihin ja on jämähtänyt täysin "todelliseen maailmaan". Hieman kyllä häiritsee, miten paljon leffan alussa käytetään aikaa katsojien harhaanjohtamiseen siitä, että onko tämä jatkoa Peter Panille? Heti kun Peterin tai Wendyn nimet mainitaan ensimmäisen kerran, katsojana tietää jo kenestä on kyse ja millaiset hahmojen lähtökohdat ovat olleet. Leffassa mietitään hauskasti, että Wendyn naapurissa asui eräs James Barrie, joka kuunteli Wendyn tarinoita ja kirjoitti niistä kirjan. Barriehan on tosiaan oikeasti Panin tarinan takana. Hook - Kapteeni Koukun ensimmäinen puolituntinen, kun tarinaa pohjustetaan, on parasta leffassa. Tunnelma on todella mainiosti luotu ja katsoja saadaan houkuteltua mystiseen maailmaan vähitellen. Kuitenkin kun Mikä-Mikä-Maahan päästään, alkaa leffan taso heikentyä. Tämä on todella suuri sääli, sillä seikkailuitahan eniten odottaa. Kadonneet pojat alkavat vastahakoisesti kouluttamaan Peteriä saaren sankariksi, joka on ihan yhtä vastahakoinen kouluttautumaan. Samalla kapteeni Koukku keksii oivan tavan saada Peterin koko elämä pilattua.

Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tunnelma alkaa vaihdella liian voimakkaasti. Välillä Hook tuntuu todella lapselliselta ja sitä on hieman kiusallista katsoa, kun taas joskus siinä on synkkyyttä ja uhkaavia asioita. Vaikka yleisesti fantasialeffoissa kuuluu olla sekä keveyttä että synkkyyttä, ne pitää osata yhdistää kulkemaan käsi kädessä. Tässä elokuvassa tunnelmat vievät pois toisiltaan ja vaihtelu on parissa kohtaa niin raju, että leffa työntää katsojaa pois. Paikoitellen fantasiamaailmaan on saatu hyvin realistisuutta, jolloin se tuntuu uskottavalta, mutta tämä uskottavuus viedään lapsellisuuksien alkaessa. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä, mutta muutamassa kohtaa se on tuotu mukaan jotenkin laiskasti ja elokuva tuntuu silloin hieman tylsältä. Hook - Kapteeni Koukun toimintakohtaukset eivät valitettavasti ole kovin kummoisesti toteutettuja tai mukaansatempaavia ja mielestäni leffan loppukamppailu on aika mitäänsanomaton ja liian pitkä. Taistelussa joutuu kohottelemaan myös kulmakarvojaan, kun Peter on joutunut tukalaan tilanteeseen, mutta yhtäkkiä hän saakin maagisesti voimaa, kun kadonneet pojat sanovat vuoronperään uskovansa Peteriin. Kohdan pitäisi saada hieno tunnelma kohoamaan, mutta lähinnä se vain latistaa koko juttua kiusallisesti ja toivoisi, että Koukku ehtisi käyttää tilanteen hyödykseen ja katkaisemaan Peterin pään. Hienointa Hook - Kapteeni Koukussa on teema rikkinäisestä isä-poika-suhteesta, sillä se on uskottava ja koskettava. Sitä haluaisikin päästä tutkimaan enemmän, joten on harmi, että leffa keskittyy enemmän siihen, kun Peterin pitää valita, kumpaan maailmaan hän kuuluu? Katsojat olisivat vaikeammassa tilanteessa valitsemassa Peterin kanssa, jos Mikä-Mikä-Maa -vaihtoehto kiinnostaisi paljon enemmän.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Steven Spielberg, joka on yleensä mahtava seikkailuelokuvien kanssa. Hook - Kapteeni Koukun kohdalla hänen aikeensa ovat kuitenkin menneet huti. Välillä Spielberg on löytänyt taitonsa, mutta usein se valuu hukkaan. James V. Hartin ja Malia Scotch Marmon käsikirjoitus sisältää monessa kohtaa hölmöjä repliikkejä, jotka tavallaan voi katsoa sormien läpi, jos miettii niiden kuuluvan Peter Paniin. Elokuva on kuvattu hyvin, mutta leikkauksessa olisi voinut tehdä hieman tiivistämistä. Lavasteet ovat tyylikkäät ja puvustus on onnistunut, vaikka jotkut asut näyttävätkin hieman halvoilta. Maskeeraus on toteutettu todella hyvin, etenkin Wendyä näyttelevän Maggie Smithin vanhentamisen kohdalla. Visuaaliset tehosteet ovat paikoitellen hyvät, mutta yksi lentokohta näyttää liikaa piirretyltä, eikä oikealta ihmiseltä. Ääniefektit ovat toimivat ja Spielbergin vakiosäveltäjä John Williams on onnistunut luomaan hienoja teemoja, jotka parantavat useiden kohtien seikkailutunnetta.

Yhteenveto: Hook - Kapteeni Koukku on ihan menevä seikkailuelokuva, joka on usein mainio, mutta jää vielä useammin keskinkertaiseksi. Ensimmäiset puoli tuntia toimivat todella hyvin ja siinä pohjustetaan tunnelmaa hienosti. Valitettavasti itse Mikä-Mikä-Maassa tunnelma lässähtelee, eikä teos tiedä, onko se lastenleffa vai vakavampi fantasiaelokuva? Leffa tuntuu paikoitellen tylsältä ja loppuhuipennus on yllättävän mitäänsanomaton. Rikkinäinen isä-poika-teema on paljon mielenkiintoisempi kuin seikkailut kadonneiden poikien kanssa. Robin Williams on mahtava pääosassa Peter Panina ja Dustin Hoffman on erittäin hyvä nimikkohahmo Koukkuna. John Williams on tehnyt erittäin oivallista työtä sävellystensä parissa. Lavasteet, maskeeraukset ja useat puvut ovat tyylikkäitä, mutta tunnelmapuoli kärsii, eikä yleensä hienoja seikkailuteoksia tekevä Steven Spielberg tunnu onnistuvan tällä kertaa. Lapsille tämä kannattaa näyttää, sillä heille se toimii varmasti paremmin. Jos itse katsoit tätä lapsena, niin voit siinä samalla hyvin nauttia Hook - Kapteeni Koukusta, mutta jos elokuvan katsoo ensimmäistä kertaa aikuisena, voi se jättää helposti kylmäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.supercultshow.files.wordpress.com
Hook, 1991, Amblin Entertainment, TriStar Pictures