Cliffhanger - kuilun partaalla (Cliffhanger - 1993) - elokuva-arvostelu

CLIFFHANGER - KUILUN PARTAALLA

CLIFFHANGER

Ohjaus: Renny Harlin

Näyttelijät: Sylvester Stallone, Michael Rooker, John Lithgow, Janine Turner, Rex Linn, Caroline Goodall, Leon Robinson, Craig Fairbrass, Gregory Scott Cummins, Denis Forest, Michelle Joyner, Paul Winfield, Ralph Waite, Max Perlich, Trey Brownell ja Vyto Ruginis

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 16

Cliffhanger - kuilun partaalla on Sylvester Stallonen tähdittämä toimintajännäri. Elokuvan idea syntyi vuorikiipeilijä John Longilta, jonka pohjalta Michael France kynäili tarinan. Alun perin Stallone oli työstämässä suomalaisohjaaja Renny Harlinin kanssa Carolco-yhtiölle toimintaelokuvaa "Gale Force", mutta taiteellisten erimielisyyksien ja alati kasvaneen budjetin takia elokuvaa ei saatu aikaiseksi. Harlin ja Stallone hoksasivat Longin ja Francen kynästä syntyneen vuorikiipeilyyn liittyvän toimintaelokuvan ja innostuivat siitä. He saivat Carolcon vakuuttuneeksi projektista ja Stallone työsti Francen käsikirjoitusta reippaasti uusiksi ennen kuvausten alkamista. Lopulta Cliffhanger - kuilun partaalla sai ensi-iltansa toukokuussa 1993. Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kelpuutettavan vastaanoton kriitikoilta ja sai parhaan äänityksen ja parhaiden äänitehosteiden ja erikoistehosteiden Oscar-ehdokkuudet, mutta myös huonoimman elokuvan, miessivuosan, naissivuosan ja käsikirjoituksen Razzie-ehdokkuudet. Itse en ollut aiemmin nähnyt Cliffhangeria, mutta olin tiennyt elokuvasta jo vuosia, lähinnä sen hassun DVD-kansikuvan takia, missä vähäpukeinen ja hikinen Stallone roikkuu köydestä lumisen taustan edessä. Nyt kun on tulossa uusi Cliffhanger-elokuva (2026), päätin sitä odotellessa katsoa tämän alkuperäisleffan uudestaan ja samalla arvostella sen. 

Vuorikiipeilijä Gabe Walker joutuu auttamaan ryhmää rikollisia, jotka ovat kadottaneet ison rahalastin lumisille Kalliovuorille.

Pääroolissa Gabe Walkerina nähdään tosiaan Sylvester Stallone, joka oli tuohon aikaan kovassa asemassa toimintatähtenä. Stallone kanavoikin tuttua kova äijä -karismaansa, vaikka hänen tämänkertainen hahmonsa ei olekaan mikään sotilas. Gabe on taidokas vuorikiipeilijä, joka käyttää taitojaan auttaakseen pulassa olevia ihmisiä. Hänen viimeisin työkeikkansa päättyi kuitenkin ikävään onnettomuuteen, minkä tuottamasta syyllisyydentunteesta Gabe ei pääse eroon. Hahmo on heti tykättävä ja kun tämä pistetään eräänä päivänä ahdinkoon rikollisryhmän toimesta, Gaben haluaa nähdä käyttävän nokkeluuttaan, kiipeilytaitojaan ja haastavan alueen tuntemustaan noustakseen tilanteessa niskan päälle.

     Elokuvassa nähdään myös Janine Turner, Michael Rooker ja Ralph Waite Gaben metsänvartija-kollegoina, tyttöystävä Jessienä, Halina ja helikopteripilotti Frankina, John Lithgow rikollisryhmää johtavana Eric Qualenina, Rex Linn korruptoituneena agentti Traversina, joka auttaa Qualenia, sekä Caroline Goodall, Leon Robinson, Craig Fairbrass, Gregory Scott Cummins ja Denis Forest Qualenin kätyreinä, joille on saatu sopivasti luotua erilaisia persoonia. Lithgow on näyttelijäkaartin paras osaaja ja hän oikein herkuttelee häikäilemättömän ja täysin kylmäsydämisen rikollispomon roolissa, joka on valmis uhraamaan omia miehiäänkin tavoitteidensa saavuttamiseksi. Muista näyttelijöistä parasta työtä tekee Rooker Halina, Gaben entisenä parhaana ystävänä, joka syyttää Gabea ikävästä onnettomuudesta ja joutuu Gaben kanssa Qualenin ja tämän miesten ansaan, kun nämä hävittävät sata miljoonaa dollaria lumivuorille.

Cliffhanger - kuilun partaalla osoittautui erittäin hyväksi toiminnantäyteiseksi jännäriksi, joka sai minut kyllä kohottelemaan kulmiani elokuvan saamien useiden Razzie-ehdokkuuksien takia. Heti avauskohtauksesta lähtien ohjaaja Renny Harlin osoittaa lahjojaan tunnelmanluojana ja kun Gabe yrittää pelastaa hädässä olevaa Sarahia (Michelle Joyner), ei katsojan tarvitse edes potea korkeanpaikankammoa, että kohtaus saa sydämen hakkaamaan ja kämmenet hikoamaan jännityksestä. Eipä siitä aikaakaan, kun varsinainen tarina jo alkaa ja loppuleffa on mukaansatempaavan tiivistunnelmaista seurattavaa, Gaben yrittäessä keksiä keinon pelastaa niin itsensä kuin kollegansa Qualenin kynsistä ja siinä samalla myös sabotoida miehen katalat suunnitelmat.

Elokuvasta löytyy useita vangitsevia skenaarioita, joissa hahmoja pistetään erilaisiin kiipeleihin ja leikitellään kivasti vaativalla ympäristöllä. Aika ei käy pitkäksi, kun toiminnalliset ja jännittävät kohtaukset tuovat aina jotain uutta sekaan, eivätkä lähde liikaa toistelemaan itseään. Välillä ammutaan, välillä vedetään turpaan ja toisinaan ajetaan jotakuta takaa. Vuoristossa tapahtuvien osioiden lisäksi maininnan arvoinen on myös huimasti toteutettu kohtaus kahden lentokoneen välillä, missä nähtävä stuntti pääsi ihan Guinnessin ennätysten kirjaan. Kaikki tämä huipentuu mainion yliampuvassa finaalissa.

John Longin idean pohjalta Michael Francen kynäilemä ja sitten Sylvester Stallonen hioma käsikirjoitus on juoneltaan oivallisen mielikuvituksellinen ja erilainen. Sen pohjalta Harlinin on ollut helppo ammentaa tiukkaan toimintaleffaan. Cliffhanger - kuilun partaalla on myös teknisiltä ansioiltaan vakuuttava, joskin yhdessä kohtaa tarkkasilmäinen katsoja voi bongata pörröisen mikrofonin kuvasta puiden oksien keskeltä. Kameratyöskentely on tyylikästä ja laajat kuvat lumisista vuorimaisemista ovat upeat. Vaaran tuntu on jatkuvasti läsnä jo pelkästään kuvauskikkailun ansiosta, kun katsojalle näytetään vähän väliä, kuinka haastavissa olosuhteissa hahmot pyörivät. Yksikin harha-askel voi johtaa äkkikuolemaan. Erikoistehosteet ovat hienot, oli kyse sitten räjähdyksistä tai taitavasta taustakankaan käytöstä. Vahvaa visuaalista ilmettä tukee mainio äänimaailma Trevor Jonesin seikkailullisine musiikkeineen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Cliffhanger, Yhdysvallat, 1993, Carolco Pictures, Canal+, Pioneer, RCS Video, Cliffhanger Productions

Arvostelu: Schindlerin lista (Schindler's List - 1993)

SCHINDLERIN LISTA

SCHINDLER'S LIST

Ohjaus: Steven Spielberg

Pääosissa: Liam Neeson, Ben Kingsley, Ralph Fiennes, Caroline Goodall, Jonathan Sagall, Embeth Davidtz, Małgorzata Gebel, Mark Ivanir, Beatrice Macola, Andrzej Seweryn, Friedrich von Thun, Jerzy Nowak, Norbert Weisser, Albert Misak, Michael Gordon, Aldona Grochal, Uri Avrahami, Michael Schneider, Miri Fabian, Anna Mucha, Adi Nitzan, Jacek Wójcicki, Beata Paluch, Piotr Polk, Elina Löwensohn ja Oliwia Dąbrowska

Genre: draama, historia

Kesto: 3 tuntia 15 minuuttia

Ikäraja: 16

"Whoever saves one life saves the world entire."

Schindler's List, eli suomalaisittain Schindlerin lista perustuu Thomas Keneallyn samannimiseen kirjaan (Schindler's Ark - 1982), joka taas pohjautuu tositapahtumiin Oskar Schindlerin yrityksestä auttaa vainottuja juutalaisia natsi-Saksan valloittamassa Puolassa. Yksi Schindlerin pelastamista juutalaisista, Poldek Pfefferberg halusi saada kerrottua tarinan pelastajastaan ja yrittikin saada tehtyä elokuvan Metro-Goldwyn-Mayerin kanssa 1960-luvulla, mutta projekti ei edennyt. 1980-luvulla juutalaiseen perheeseen syntynyt Steven Spielberg sai Keneallyn kirjan käsiinsä ja kiinnostui sen tarinasta niin, että vakuutti Universal Picturesin hankkimaan sen elokuvaoikeudet. Spielberg kävi pitkiä keskusteluja Pfefferbergin kanssa leffaa suunnitellessaan, mutta koki silti, ettei ollut oikea ihminen itse ohjaamaan elokuvaa. Hän yritti saada Roman Polanskia ja Brian De Palmaa tekemään leffan, mutta he kieltäytyivät, jolloin Spielberg kääntyi Martin Scorsesen puoleen. Scorsese oli hetkellisesti kiinnitettynä elokuvan ohjaajaksi, mutta lopulta Spielberg päätti itse tehdä leffan. Itse Keneally palkattiin aluksi leffan kirjoittajaksi, mutta tekstistä tuli liian pitkä ja Kurt Luedtke sai tehtäväksi tiivistää käsikirjoitusta, mutta Luedtke luovutti kesken kaiken. Steven Zaillian otti lopulta vastuulleen filmin kirjoittamisen ja hänen tekstinsä kanssa kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 1993, Spielbergin odotellessa toisen elokuvansa, Jurassic Parkin (1993) erikoistehosteiden valmistumista. Lopulta Schindlerin lista sai maailmanensi-iltansa 30. marraskuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä jättihitti, joka sai kaksitoista Oscar-ehdokkuutta (mm. paras miespääosa, miessivuosa, puvustus, maskeeraus ja äänitys), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, sovitetun käsikirjoituksen, kuvauksen, lavastuksen, leikkauksen ja musiikin palkinnot, kuusi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras miespääosa, miessivuosa ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen palkinnot, sekä kolmetoista BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras miespääosa, lavastus, puvustus, maskeeraus ja äänitys), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen, miessivuosan, kuvauksen, leikkauksen ja musiikin palkinnot. Itse katsoin Schindlerin listan vasta noin kymmenen vuotta sitten, kun isoäitini näytti sen minulle ja muistan, että minulle nousi korkea kuume elokuvan aikana, minkä takia minun piti katsoa se muutamassa osassa. Heikon olotilankin kanssa pidin elokuvaa todella hienona ja olen katsonut sen kerran uudestaan. Kun huomasin Schindlerin listan täyttävän nyt 30 vuotta, tiesin heti, että minun on katsottava ja arvosteltava elokuva sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1939 natsi-Saksa pakottaa Puolan juutalaiset muuttamaan maan suurkaupunkeihin valvotuille gettoalueille. Samaan aikaan Krakovaan saapuu natsipuolueeseen kuuluva ja rikkauksista haaveileva Oskar Schindler, joka perustaa keittiötarviketehtaan, jonka kautta hän ryhtyykin salaa auttamaan juutalaisia.

Liam Neeson tekee uransa hienoimman roolityön Oskar Schindlerinä, natsipuolueeseen kuuluvana miehenä, joka saapui toisen maailmansodan aikaan Puolan pääkaupunkiin Krakovaan, toiveenaan rikastua sodan keskellä. Hän perusti keittiötarvikkeita valmistavan tehtaan ja palkkasi sinne kaupungin juutalaisia töihin. Kun muut natsit näkivät tämän pelkkänä Schindlerin yrityksenä tahkota isoja rahoja juutalaisia hyödyntäen, todellisuudessa Schindler pyrki monin tavoin auttamaan juutalaisia, pistäen oman elämänsä suureen vaaraan. Neeson tulkitsee upeasti tätä monisävyistä henkilöä, jonka todelliset teot ja motiivit alkavat vähitellen aueta. On jopa aika sääli, että Neeson tekee nykyään pelkkiä tusinatoimintarainoja, kun Schindlerin lista osoitti, että hänellä on suurta potentiaalia myös vakavasti otettavana draamanäyttelijänä. Ei hän turhaan saanut useita parhaan miespääosan ehdokkuuksia eri gaaloissa Oskar Schindlerin roolista.

     Loistotyötä tekee myös muu näyttelijäkaarti - erityisesti Ben Kingsley Schindleriä avustavana juutalaismiehenä Itzhak Sterninä ja Ralph Fiennes inhottavana natsikomentaja Amon Göthinä. Kingsley tekee vaikuttavaa työtä todella pieninkin elein ja ilmein, kun taas Fiennes hyppää vimmalla sellaisen mulkvistin rooliin, että katsoja toivoo todella pian Göthin löytävän itsensä kaasukammiosta. Fiennes voittikin työllään parhaan miessivuosan BAFTA-palkinnon.

Lisäksi elokuvassa nähdään myös Caroline Goodall Schindlerin vaimona Emilienä, sekä muun muassa Jonathan Sagall, Embeth Davidtz, Małgorzata Gebel, Jerzy Nowak, Albert Misak, Michael Gordon, Aldona Grochal, Uri Avrahami, Michael Schneider, Miri Fabian, Anna Mucha, Adi Nitzan, Jacek Wójcicki, Beata Paluch, Piotr Polk, Elina Löwensohn ja Oliwia Dąbrowska juutalaisina, joita elokuvan aikana seurataan, Sagallin näytellessä Poldek Pfefferbergiä, joka yritti tosiaan jo 1960-luvulla saada tehtyä elokuvan Oskar Schindleristä.

Vaikka Steven Spielbergin ohjaustöihin kuuluu useita aivan fantastisia elokuvia, kuten Tappajahai (Jaws - 1975), alkuperäinen Indiana Jones -trilogia (1981-1989), E.T. The Extra-Terrestrial (1982), Jurassic Park ja Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan - 1998), Schindlerin lista taitaa jopa olla Spielbergin paras filmi. Kyseessä on sydäntä särkevä mestariteos, jonka katselu ei todellakaan ole helppo kokemus, mutta jonka jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään. Elokuva pistää katsojansa tiukille esimerkiksi todella pitkässä osiossaan, jossa natsi-Saksa päättää tuhota Krakovan juutalaisgeton ja pakottaa juutalaiset junilla keskitysleireille. Osio oli alun perin lyhyempi, mutta Spielberg halusi pidentää sitä, todella näyttääkseen, millaisiin barbaarimaisiin tekoihin natsit syyllistyivät tätä ihmisryhmää tuhotessaan. Todellisuus oli vielä hirviömäisempää, eikä Spielberg halunnut kaunistella sitä. Katsoja ei voi muuta kuin suu auki tuijottaa epäuskoisena ja epätoivoisena tuhoa ja teloitusta. Jos se ei vielä riitä kyynelhanojen avautumiseen, niin se tapahtuu, kun muuten mustavalkoisessa leffassa pieni, viaton tyttö kävelee punaisessa takissaan kaaoksen ja hävityksen keskellä.

Itkun pidättelyä onkin tiedossa sen jälkeen kaiken aikaa ja katsoja pistetään sellaisen tunnemyllerryksen valtaan, että lopputekstien alkaessa voi kestää pidempikin hetki kerätä itsensä ja toipua kokemastaan. Sillä Schindlerin lista todella on kokemus. Ei miellyttävä sellainen, mutta sitä katsoessa todella tuntuu silti, että nyt on kokemassa jotain suurempaa kuin pelkän leffan. Kaiken hirvittävyyden, epätoivon, tuskan, kuoleman ja ahdistuksen keskellä elokuvasta löytyy onneksi kauneutta ja toivoa. Esimerkiksi kohtaus, jossa keskitysleirillä juutalaiset juhlistavat salaa kahden vangin häitä saa katsojan herkistymään kyyneliin täysin toisella tavalla. Kurjuuden keskeltäkin löytyy rakkautta. Schindlerin lista pitää myös sisällään yhden elokuvahistorian hienoimmista finaaleista. Viimeistä varttia seuratessa katsojan on ihan turha yrittää vastustella painostavaa tunnekuohua.

Kestoa Schindlerin listalla on jopa kolme tuntia ja viisitoista minuuttia. Vaikka elokuva kyllä tuntuu pitkältä, on tarina niin vangitseva, ettei pitkä kesto todellakaan haittaa. Lyhyempänä lopputulos olisi luultavasti kiirehditty, mutta näin elokuva saa rauhan kertoa ja antaa painoarvoa monille hetkille. Erityisen vaikuttavia ovat muutamat kerrat, kun leffassa leikataan ristiin useampien, samanaikaisesti tapahtuvien kohtausten välillä, jotka ovat tilanteina täysin erilaisia toisistaan. Elokuva on muutenkin esimerkillisen hienosti rakennettu ja vaikea kertomus soljuu eteenpäin todella luontevasti. Steven Spielberg pelkäsi täysin turhaan, että hän olisi väärä ohjaaja elokuvaan tai että hän ei olisi tarpeeksi kypsä tekemään tällaista filmiä. Schindlerin listan teko oli kuitenkin Spielbergille niin rankka kokemus, että hänen seuraavaa elokuvaansa, Kadonnut maailma - Jurassic Parkia (The Lost World: Jurassic Park - 1997) piti odottaa muutamakin vuosi.

Spielbergin ohjaus on kertakaikkisen erinomaista läpi elokuvan. Hän kohtelee jokaista kohtausta äärimmäisen tärkeänä, eikä missään kohtaa mene siitä, mistä aita on matalin - luultavasti tietäessään tekevänsä kenties uransa merkittävintä filmiä. Häntä ei pelota pistää katsojaa ahtaalle epämiellyttävien kohtausten kanssa. Omalla tavallaan Schindlerin lista on jopa pelottavampi elokuva kaikessa piinaavuudessaan kuin Spielbergin Tappajahai, joka aiheutti minulle pitkään painajaisia katsottuani sen liian nuorena. Spielberg voittikin täysin ansaitusti parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon tällä filmillä. Myös Steven Zaillianin riipaiseva käsikirjoitus ansaitsi pystinsä. Zaillianin teksti on pitkä, mutta se pitää sisällään tarkkaan työstettyjä osioita ja koukuttavia keskusteluja, sekä psykologista pohdintaa siitä, miten ihminen voikaan toimia näin? Miten ihminen voi sortaa toisia tällä tavalla ja miten ihminen voi uhrata kaikkensa auttaakseen sorrettuja?

Elokuva on teknisiltä ansioiltaankin huikea. Kuvauksen ja lavastuksen Oscar-palkinnot menivät myös oikeaan osoitteeseen. Leffa on visuaalisesti häikäisevän hieno kaikkien karmeuksiensakin kanssa, joita ruudulla tapahtuu. Kuvaus on tarkkaa ja mukana on useita vangitsevan pitkiä otoksia. Päätös tehdä elokuva mustavalkoisena oli oikea. Värittömyys kuvastaa elokuvan lohduttomuutta ja siksi aiemmin mainittu punatakkinen tyttö onkin sitä voimakkaampi näky. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi ovat tehneet hienoa työtä herättäessään tätä aikakautta takaisin eloon valkokankaille, joskin ei varmasti ole ollut helppoa hommaa tehdä mitään keskitysleireihin liittyvää. Erikoistehosteet ovat myös mainiot ja äänimaailma on onnistuneesti rakennettu. Musiikeista vastaa tietty Spielbergin luottosäveltäjä John Williams, joka voitti Schindlerin listasta jopa viidennen Oscar-palkintonsa - jälleen täysin ansaitusti. Williamsin musiikit vain vahvistavat tunnelmaa. Hänen säveltämänsä herkkä tunnusmusiikki Itzhak Perlmanin viulunsoiton kera herättää jo itsessään monenlaisia tuntemuksia. Lapsikuoron laulama Oyfn Pripetshik on riipaiseva valinta säestämään pitkää osiota, jossa natsit tuhoavat juutalaisgettoa.

Yhteenveto: Schindlerin lista on yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Kyseessä on riipaiseva mestariteos, joka jokaisen pitäisi katsoa edes kerran elämänsä aikana. Steven Spielberg ei päästä katsojaansa helpolla, vaan hän on luonut useita aivan järkyttäviä kohtauksia, joissa natsien hirviömäisyyttä ei kaunistella tippaakaan. Läpi filmin katsojan on vaikea pidätellä kyyneleitä ja viimeistään viimeisen vartin aikana murtuminen on taattua. Elokuva ei ole kuitenkaan vain kurjuuksissa vellomista, vaan se sisältää myös joitain todella kauniita ja toiveikkaita hetkiä, jotka herkistävät katsojan täysin toisesta syystä. Yli kolmen tunnin kesto on pitkä, muttei silti sekuntiakaan liian pitkä. Tarinaan jää täysin koukkuun ja katsojan on pakko nähdä, miten lopuksi käy. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin lahjakas, Liam Neesonin tarjotessa uransa parhaan roolityön Oskar Schindlerinä. Ralph Fiennes on hyytävä natsikomentaja Göthinä ja Ben Kingsley vakuuttaa Itzhakina. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on erinomainen ja kaiken kruunaa John Williamsin surumielinen ja kaunis musiikki. Schindlerin lista on kiistaton, sydäntä särkevä mestariteos ja 30-vuotisjuhla on mitä parhain syy katsoa elokuva, jos se on jostain syystä jäänyt aiemmin näkemättä tai sitten katsoa elokuva uudestaan, vaikka sen olisikin katsonut jo useampaan otteeseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Schindler's List, 1993, Universal Pictures, Amblin Entertainment

Arvostelu: Hitman's Wife's Bodyguard (2021)

HITMAN'S WIFE'S BODYGUARD

Ohjaus: Patrick Hughes

Pääosissa: Ryan Reynolds, Salma Hayek, Samuel L. Jackson, Antonio Banderas, Frank Grillo, Tom Hopper, Kristofer Kamiyasu, Caroline Goodall, Alice McMillan, Rebecca Front ja Morgan Freeman

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Ryan Reynoldsin ja Samuel L. Jacksonin tähdittämä toimintakomedia The Hitman's Bodyguard (2017) oli menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä elokuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua jouduttiin siirtämään. Nyt Hitman's Wife's Bodyguard saapuu Suomenkin elokuvateattereihin ja itse odotin sitä ihan positiivisin mielin. The Hitman's Bodyguard oli heikkouksineenkin viihdyttävä raina, joten ajattelin katsovani sujuvasti jatkoa - etenkin kun se on näin hilpeästi nimetty. Kävinkin katsomassa Hitman's Wife's Bodyguardin sen lehdistönäytöksessä noin puolitoista viikkoa ennen ensi-iltaa.

Henkivartijan virasta erotettu Michael Bryce yrittää pitää sapattivapaata lievittääkseen stressitasojaan, mutta päätyy pian uuteen tehtävään, kun palkkamurhaaja Darius Kincaidin vaimo Sonia tarvitsee Brycen apua pelastaakseen miehensä mafialta.

Ryan Reynolds ja Samuel L. Jackson palaavat rooleihinsa henkivartija Michael Bryceksi ja palkkamurhaaja Darius Kincaidiksi, minkä lisäksi Salma Hayek nostetaan viime leffaa huomattavasti isompaan rooliin Dariuksen vaimonsa Soniana. The Hitman's Bodyguard ei ollut kovin ihmeellinen tekele, mutta Reynoldsin ja Jacksonin iskevä kemia piti sen viihdearvoa yllä alusta loppuun. Heidän näkeminen yhdessä oli isoin syy, miksi halusin nähdä leffalle jatkoa, mutta nyt kun olen nähnyt Hitman's Wife's Bodyguardin, voin vain todeta, että jatko-osa olisi pitänyt jättää tekemättä. Vaikka Reynoldsin ja Jacksonin hahmojen välinen sananvaihto ja kettuilu tarjoaa muutamat hilpeät heitot, viime filmin yhteys on kadonnut lähes täysin. Outoa on, että sen lisäksi, etteivät hahmot toimi kummoisesti yhdessä, eivät he toimi lähes lainkaan omillaan. Jacksonin voimakas asenne jaksaa vielä hymyilyttää, mutta Reynolds tekee kenties yhden kehnoimmista roolisuorituksistaan. Yleensä hauskan Reynoldsin silmistä puuttuu täysin halu tehdä tätä leffaa ja hän kulkeekin läpi filmin aika tylsällä vaihteella. Harmillisesti isompaan osaan nostettu Hayek ei myöskään vakuuta, sillä hänen tehtäväksi jää lähinnä olla paljastavissa asuissa ja huutaa ärsyttävästi liki kaikki repliikkinsä.

     Heidän lisäksi elokuvassa nähdään myös mm. Antonio Banderas Aristotle-pahiksena, jolla on omat katalat hällä-väliä-suunnitelmansa, Frank Grillo Interpol-agentti O'Neillina, Caroline Goodall tämän pomona, Alice McMillan O'Neillin assistenttina, sekä Morgan Freeman henkivartijoista parhaana. Banderas häijyilee passelisti roiston roolissa, mutta hänen hahmonsa on tylsä ja motiivit olemattomat. Grillo sopii agentiksi ja Goodallissa on arvokkuutta Interpolin johtohahmoksi, mutta McMillan jää nopeasti unohduksiin. Freeman on toki aina mainio, vaikka toimintakohtauksissa on naurettavan selvää, ettei yli 80-vuotias Freeman tee omia stunttejaan.

Jos Hitman's Wife's Bodyguardia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se "äänekäs". Jatkuvasti huutava Salma Hayek on vain yksi osa sitä loputtomalta tuntuvaa meteliä, mitä leffa pitää sisällään. Hiljaista hetkeä ei elokuvasta löydy, sillä silloinkin kun hahmot eivät ammuskele toisiaan kauheassa pauhussa, he vain riitelevät kovaan ääneen siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ja jossain kohtaa aloin kokea sen väsyttäväksi ja olisin halunnut pistää elokuvan pauselle. Harmillisesti olin elokuvateatterissa, eikä sellainen ollut mahdollista. Jos katsoisin filmiä ensi kertaa vuokralta tai suoratoistopalvelusta, tuskin olisin saanut sitä katsottua yhdeltä istumalta kokonaan, vaikka kestoa on vain hieman yli puolitoista tuntia. Ruudulla tapahtuu koko ajan jonkinlaista mekastusta, mutta hyvin nopeasti hoksasin, ettei millään ollut väliä. Pääkolmikko palkkamurhaaja, hänen vaimonsa ja hänen henkivartijansa käyvät hermoille ja jossain kohtaa jopa toivoin pahisten onnistuvan pistämään heidät hengiltä, sillä sentään Banderas ei alkanut ärsyttämään.

Kyseessä on toimintakomedia, joka aika lailla epäonnistuu molemmissa lajityypeissään. Sen toiminta on innotonta ja verisyyttä lukuunottamatta mitäänsanomatonta koheltamista. Asiaa ei auta taistelukohtausten hektinen toteutus, mikä saa monet siisteiksi tarkoitetut hetket näyttämään amatöörimäisiltä. Taistelut jaksavat viihdyttää todella harvoin ja silloinkin lähinnä kökköytensä vuoksi. Vielä toimintaa kehnompaa on elokuvan komediaosasto. Huumori on yllättävänkin väsynyttä, mitä ei auta esimerkiksi Reynoldsin tylsistynyt tapa tarjota repliikkinsä. Kenties hänkin oli pettynyt kirjoitettuun materiaaliin. Muutamat aidosti hauskat jutut ovat päässeet livahtamaan mukaan ja pari kertaa hörähdin kunnolla, mutta valtaosa vitseistä lentää kirkkaasti maalitaulun ohi. 

Ensimmäisen elokuvan tavoin Hitman's Wife's Bodyguardin ohjauksesta vastaa Patrick Hughes, joka on kadottanut paljon edellisen osan veikeydestä. Hughes ei saa pidettyä pakettia kasassa, mitä ei auta yhtään Tom O'Connorin, Brandon Murphyn ja Phillip Murphyn hätiköiden rustattu käsikirjoitus. Kolmikon teksti on läpikotaisin töksähtelevää ja vain parissa kohtaa heidän aivoriihensä osuu lähelle napakymppiä. Filmin tekninenkään toteutus ei vakuuta. Kuvaus on hätäistä ja heiluvaa, erityisesti toimintakohtauksissa, mitä ei auta silppuavan äkkipikainen leikkaustyyli. Leikkauksessa on yritetty pitämään yllä ylienergistä adrenaliiniryöppyä, mikä alkaa vähitellen käydä katsojan voimille. Sentään lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja yksi leffan paremmista vitseistä on, kuinka Bryce on ainoana jatkuvasti veren peitossa. Äänimaailma on tosiaan vielä pahempaa sekamelskaa kuin leikkaus. Atli Örvanssonin säveltämät musiikit jäävät täysin lukuisten artistien kappaleiden jalkoihin, jotka jumputtavat läpi leffan.

Yhteenveto: Hitman's Wife's Bodyguard on harmillisen heikko toimintakomedia, jonka toiminta on sekavaa koheltamista ja komedia todella laiskaa läpänheittoa. Sentään pari hauskaa vitsiä on eksynyt mukaan, mutta muuten huumoriosasto saa pyörittelemään silmiä. Lähinnä filmi onnistuu huvittamaan kökköydellään. Erikoistehosteet ovat jo nyt aikansa eläneet ja Morgan Freemanin stuntmies on naurettavan selkeä. Ryan Reynoldsin ja Samuel L. Jacksonin väliltä ei valitettavasti enää löydy samaa kemiaa ensimmäisestä elokuvasta. Jacksonin tympeä asenne ilahduttaa, mutta Reynolds vaikuttaisi vain haluavan pois koko tuotannosta. Salma Hayekin hommaksi jää lähinnä huutaa koko ajan yhä vain ärsyttävämmin. Huutaminen on vain yksi osa jatkuvaa meteliä, mikä tekee Hitman's Wife's Bodyguardin katselusta turhauttavaa ja uuvuttavaa. Jos olisin katsonut sitä kotona suoratoistosta, olisin luultavasti katsonut sen parissa osassa. Toivon, että tämä jää näiden palkkatappajan, vaimon ja henkivartijan viimeiseksi seikkailuksi.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hitman's Wife's Bodyguard, 2021, Millennium Media, Summit Entertainment, Campbell Gropman Films, Above the Line Set Assistance & Security

Arvostelu: Hook - Kapteeni Koukku (Hook - 1991)

HOOK - KAPTEENI KOUKKU

HOOK

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Robin Williams, Dustin Hoffman, Julia Roberts, Bob Hoskins, Charlie Korsmo, Amber Scott, Caroline Goodall, Maggie Smith, Dante Basco, Raushan Hammond ja Arthur Malet
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

Hook - Kapteeni Koukku perustuu J. M. Barrien näytelmään "Peter Pan; or, the Boy Who Wouldn't Grow Up" vuodelta 1904 ja toimii jatkona sen tarinalle. Elokuvan ohjaaja Steven Spielberg oli lapsesta asti pitänyt Peter Panin tarinasta, joten jossain kohtaa hänen täytyi tietenkin päästä tekemään siitä elokuva. Mutta koska tuttu tarina oli tehty elokuvaksi jo muutamaan otteeseen aiemmin - mukaan lukien Walt Disneyn animaatioversio Peter Pan (1953) - päätyi hän tekemään tarinaa, joka tapahtuisi tutun seikkailun jälkeen. Elokuvan teko alkoi jo 1980-luvun alussa, mutta kun Spielberg sai lapsen, päätti hän jättää projektin ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Nick Castle. Kuitenkin kun päänäyttelijöillä oli voimakkaasti eri mielipiteet teoksesta kuin Castlella, Castle päätettiin erottaa projektista ja tuoda Spielberg takaisin. Elokuvan kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 1991 ja leffa ilmestyi jo saman vuoden joulukuussa. Hook - Kapteeni Koukku oli yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä elokuvista, mutta kriitikot eivät siitä välittäneet. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin hieman noussut, sillä ne monet, jotka näkivät Hook - Kapteeni Koukun lapsena ja pitivät siitä, pitävät siitä yhä nykypäivänäkin, koska se oli heille tärkeä elokuva vuosia aiemmin. Itse myös näin leffan, kun olin lapsi ja pidin siitä. En kuitenkaan usko, että olisin nähnyt sitä jälkeenpäin kertaakaan kokonaan. Muistan pari kertaa, että se on tullut televisiosta ja olen jäänyt katsomaan vähän matkaa, mutta siihen se on jäänyt. Kun mietin vuoden 2017 alussa, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle 2018, useat Steven Spielbergin teokset tulivat mieleeni ja tajusin heti, että tässä olisi oiva tilaisuus vilkaista Hook - Kapteeni Koukku uudelleen, jos se vaikka olisi sen verran mainio, että voisin ostaa sen itselleni. Löysinkin elokuvan C Moren tarjonnasta ja lähdin Mikä-Mikä-Maahan seikkailemaan.

Peter Pan on jättänyt seikkailut taakseen ja kasvanut aikuiseksi. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta, minkä lisäksi hän on erinomainen työssään. Kuitenkin eräänä iltana paha kapteeni Koukku sieppaa Peterin lapset, jolloin tämän täytyy palata Mikä-Mikä-Maahan ja nousta uudestaan sankariksi. Ongelmana on, ettei Peter enää muista mitään Mikä-Mikä-Maasta, vaan luulee koko jutun olevan isoäiti-Wendyn satua.

Peter Panina - tai kuten hän leffan alussa kulkee nimellä Peter Banning - nähdään Robin Williams, joka on aivan loistava roolissa. Williamsilla on todella paljon energiaa, jota hän tuo mukaan esiintymiseensä kaiken aikaa. Hän tuntuu olevan innoissaan roolista ja antaa kaikkensa joka kohtauksessa. Muutama hieman yliampuva hetki häneltä löytyy, mutta muuten Williamsin suorituksessa ei ole mitään moitittavaa. Peter on tosiaan aikuinen, eikä enää muista Mikä-Mikä-Maata ja vanhoja seikkailujaan. Tämä on hieno ratkaisu, sillä aiemmin ollaan päästy tarinaan mukaan lasten kautta, joille kaikki on uutta, mutta tällä kertaa itse Peter Pan luulee kokevansa kaiken ensimmäistä kertaa. Vaikka Peter on täysin muuttunut, löytyy hänestä rohkeutta... paitsi kun kyseessä ovat korkeat paikat, joita hän kammoaa, mikä aiheuttaa tietty vaikeuksia, kun hänen tavaramerkkinsä on lentäminen.
     Peterin arkkivihollisena ja leffan nimikkohahmona, eli kapteeni Koukkuna nähdään Dustin Hoffman, joka on myös loistava valinta. Erikoista kyllä, vaikka elokuvan nimi viittaa lähinnä kapteeni Koukkuun, on hänen roolinsa paljon pienempi kuin Peter Panin. Koukku on vuosikausia janonut kostoa ja kun hän vihdoin saa napattua Peterin lapset, pettyy hän suuresti, kun tutun sankaripojan tilalla lapsia tuleekin pelastamaan aikuinen mies, joka ei osaa vanhoja taitojaan. Koukulta löytyy pari hauskaa hetkeä, minkä lisäksi hän on myös paikoitellen uhkaava, mutta kovin erityisesti hahmo ei pääse esille.
     Peterin lapset ovat kaksitoistavuotias Jack (Charlie Korsmo) ja seitsemänvuotias Maggie (Amber Scott). Jack kokee vanhempana olevansa vastuussa pienestä Maggiesta vaaroja täynnä olevassa Mikä-Mikä-Maassa. Kuitenkin leffan aikana hän alkaa vähitellen unohtamaan oikean elämänsä ja luulemaan Mikä-Mikä-Maan olevan hänen kotinsa. Jack on suuttunut isälleen Peterille, joka on jatkuvasti töissä, eikä ehdi katsomaan poikansa pesäpallo-otteluita. Maggie jääkin lapsista vähemmälle huomiolle, kun tarina keskittyy lähinnä rikkinäiseen isä-poika-suhteeseen. Molemmat lapsinäyttelijät toimivat rooleissaan.
     Julia Roberts esittää Peterin vanhinta ystävää Helinä-keijua, joka on ainoa Peteriin uskova, kun tämä palaa aikuisena Mikä-Mikä-Maahan. Hook - Kapteeni Koukun Helinä-keiju on paljon mukavampi tapaus kuin vaikkapa Walt Disneyn Peter Panissa ja hän pyrkii auttamaan ihmisiä, sen sijaan että olisi ilkeä heille. Hän yrittää muokata Peteristä vanhan kunnon itsensä taistelemaan Koukkua vastaan. Roberts on mainio Helinänä.
     Aikoinaan Peterin johtamia kadonneita lapsia johtaa nykyään Rufio (Dante Basco), joka ei usko Peteriin ollenkaan. Rufiosta on pyritty saamaan aikaiseksi todella kova ja "siisti" jätkä, mutta lähinnä hän on vain ärsyttävä. Hahmosta tulee onneksi hieman tykättävämpi, mitä pidemmälle leffa kulkee. Muita tärkeitä kadonneita lapsia ovat innokas Thud Butt (Raushan Hammond), lempeä Pockets (Isaiah Robinson) ja pieni Too Small (Thomas Tulak).
     Muita hahmoja elokuvassa ovat kapteeni Koukun hömelö apuri Smee (Bob Hoskins), isoäiti Wendy (Maggie Smith), Peterin vaimo Moira (Caroline Goodall), hassu Tootles (Arthur Malet) ja Wendyn taloudenhoitaja Liza (Laurel Cronin).

Hook - Kapteeni Koukussa on todella mielenkiintoiset lähtökohdat. Peter Pan on aina ollut tunnettu siitä, ettei hän koskaan kasva aikuiseksi. Siksi elokuvan tarina alkaa sillä idealla, että näin onkin päässyt tapahtumaan. On kiinnostavaa seurata aikuista Peteriä, joka ei usko satuihin ja on jämähtänyt täysin "todelliseen maailmaan". Hieman kyllä häiritsee, miten paljon leffan alussa käytetään aikaa katsojien harhaanjohtamiseen siitä, että onko tämä jatkoa Peter Panille? Heti kun Peterin tai Wendyn nimet mainitaan ensimmäisen kerran, katsojana tietää jo kenestä on kyse ja millaiset hahmojen lähtökohdat ovat olleet. Leffassa mietitään hauskasti, että Wendyn naapurissa asui eräs James Barrie, joka kuunteli Wendyn tarinoita ja kirjoitti niistä kirjan. Barriehan on tosiaan oikeasti Panin tarinan takana. Hook - Kapteeni Koukun ensimmäinen puolituntinen, kun tarinaa pohjustetaan, on parasta leffassa. Tunnelma on todella mainiosti luotu ja katsoja saadaan houkuteltua mystiseen maailmaan vähitellen. Kuitenkin kun Mikä-Mikä-Maahan päästään, alkaa leffan taso heikentyä. Tämä on todella suuri sääli, sillä seikkailuitahan eniten odottaa. Kadonneet pojat alkavat vastahakoisesti kouluttamaan Peteriä saaren sankariksi, joka on ihan yhtä vastahakoinen kouluttautumaan. Samalla kapteeni Koukku keksii oivan tavan saada Peterin koko elämä pilattua.

Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tunnelma alkaa vaihdella liian voimakkaasti. Välillä Hook tuntuu todella lapselliselta ja sitä on hieman kiusallista katsoa, kun taas joskus siinä on synkkyyttä ja uhkaavia asioita. Vaikka yleisesti fantasialeffoissa kuuluu olla sekä keveyttä että synkkyyttä, ne pitää osata yhdistää kulkemaan käsi kädessä. Tässä elokuvassa tunnelmat vievät pois toisiltaan ja vaihtelu on parissa kohtaa niin raju, että leffa työntää katsojaa pois. Paikoitellen fantasiamaailmaan on saatu hyvin realistisuutta, jolloin se tuntuu uskottavalta, mutta tämä uskottavuus viedään lapsellisuuksien alkaessa. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä, mutta muutamassa kohtaa se on tuotu mukaan jotenkin laiskasti ja elokuva tuntuu silloin hieman tylsältä. Hook - Kapteeni Koukun toimintakohtaukset eivät valitettavasti ole kovin kummoisesti toteutettuja tai mukaansatempaavia ja mielestäni leffan loppukamppailu on aika mitäänsanomaton ja liian pitkä. Taistelussa joutuu kohottelemaan myös kulmakarvojaan, kun Peter on joutunut tukalaan tilanteeseen, mutta yhtäkkiä hän saakin maagisesti voimaa, kun kadonneet pojat sanovat vuoronperään uskovansa Peteriin. Kohdan pitäisi saada hieno tunnelma kohoamaan, mutta lähinnä se vain latistaa koko juttua kiusallisesti ja toivoisi, että Koukku ehtisi käyttää tilanteen hyödykseen ja katkaisemaan Peterin pään. Hienointa Hook - Kapteeni Koukussa on teema rikkinäisestä isä-poika-suhteesta, sillä se on uskottava ja koskettava. Sitä haluaisikin päästä tutkimaan enemmän, joten on harmi, että leffa keskittyy enemmän siihen, kun Peterin pitää valita, kumpaan maailmaan hän kuuluu? Katsojat olisivat vaikeammassa tilanteessa valitsemassa Peterin kanssa, jos Mikä-Mikä-Maa -vaihtoehto kiinnostaisi paljon enemmän.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Steven Spielberg, joka on yleensä mahtava seikkailuelokuvien kanssa. Hook - Kapteeni Koukun kohdalla hänen aikeensa ovat kuitenkin menneet huti. Välillä Spielberg on löytänyt taitonsa, mutta usein se valuu hukkaan. James V. Hartin ja Malia Scotch Marmon käsikirjoitus sisältää monessa kohtaa hölmöjä repliikkejä, jotka tavallaan voi katsoa sormien läpi, jos miettii niiden kuuluvan Peter Paniin. Elokuva on kuvattu hyvin, mutta leikkauksessa olisi voinut tehdä hieman tiivistämistä. Lavasteet ovat tyylikkäät ja puvustus on onnistunut, vaikka jotkut asut näyttävätkin hieman halvoilta. Maskeeraus on toteutettu todella hyvin, etenkin Wendyä näyttelevän Maggie Smithin vanhentamisen kohdalla. Visuaaliset tehosteet ovat paikoitellen hyvät, mutta yksi lentokohta näyttää liikaa piirretyltä, eikä oikealta ihmiseltä. Ääniefektit ovat toimivat ja Spielbergin vakiosäveltäjä John Williams on onnistunut luomaan hienoja teemoja, jotka parantavat useiden kohtien seikkailutunnetta.

Yhteenveto: Hook - Kapteeni Koukku on ihan menevä seikkailuelokuva, joka on usein mainio, mutta jää vielä useammin keskinkertaiseksi. Ensimmäiset puoli tuntia toimivat todella hyvin ja siinä pohjustetaan tunnelmaa hienosti. Valitettavasti itse Mikä-Mikä-Maassa tunnelma lässähtelee, eikä teos tiedä, onko se lastenleffa vai vakavampi fantasiaelokuva? Leffa tuntuu paikoitellen tylsältä ja loppuhuipennus on yllättävän mitäänsanomaton. Rikkinäinen isä-poika-teema on paljon mielenkiintoisempi kuin seikkailut kadonneiden poikien kanssa. Robin Williams on mahtava pääosassa Peter Panina ja Dustin Hoffman on erittäin hyvä nimikkohahmo Koukkuna. John Williams on tehnyt erittäin oivallista työtä sävellystensä parissa. Lavasteet, maskeeraukset ja useat puvut ovat tyylikkäitä, mutta tunnelmapuoli kärsii, eikä yleensä hienoja seikkailuteoksia tekevä Steven Spielberg tunnu onnistuvan tällä kertaa. Lapsille tämä kannattaa näyttää, sillä heille se toimii varmasti paremmin. Jos itse katsoit tätä lapsena, niin voit siinä samalla hyvin nauttia Hook - Kapteeni Koukusta, mutta jos elokuvan katsoo ensimmäistä kertaa aikuisena, voi se jättää helposti kylmäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.supercultshow.files.wordpress.com
Hook, 1991, Amblin Entertainment, TriStar Pictures