Daredevil: Born Again, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

DAREDEVIL: BORN AGAIN - KAUSI 2

Luojat: Dario Scardapane, Matt Corman ja Chris Ord

Näyttelijät: Charlie Cox, Vincent D'Onofrio, Deborah Ann Woll, Michael Gandolfini, Wilson Bethel, Arty Froushan, Nikki M. James, Zabryna Guevara, Genneya Walton, Ayelet Zurer, Margarita Levieva, Hamish Allan-Headley, Matthew Lillard, Tony Dalton, Camila Rodriguez, Krysten Ritter, Elden Henson, Toby Leonard Moore ja Mike Colter

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 18

Marvelin sarjakuviin perustuva ja Netflixin Daredevil-sarjan (2015-2018) tarinaa jatkava Daredevil: Born Again nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Disney+ -palvelussa keväällä 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kakkoskauden kuvaukset olivat jo käynnistyneet, ennen kuin ensimmäisestä kaudesta oli julkaistu yhtäkään jaksoa ja nyt Daredevil: Born Againin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun Disney+:ssa. Itse pidän valtavasti Netflixin Daredevilista, mutta Daredevil: Born Againin ensimmäinen kausi oli pienoinen pettymys, kaudella näkyessä tuotannon ongelmat. Odotin silti positiivisin mielin toisen kauden näkemistä ja katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Daredevil yrittää kaikkensa pysäyttääkseen pormestari Wilson Fiskin, joka kiristää otettaan New Yorkista.

Charlie Cox nähdään jälleen kerran sokeana asianajaja Matt Murdockina, eli New Yorkin katuja suojelevana Daredevilina. Mattin jouduttua murhayrityksen kohteeksi edelliskauden päätteeksi, mies on päättänyt piiloutua ja lähteekin ulos lähinnä pirullisena alter egonaan. Cox on taas kerran mahtavassa vedossa, tulkiten vakuuttavasti hahmonsa sisäisiä dilemmoja, kun eskaloituva tilanne puskee Mattia tekemään ratkaisuja, joita hän ei hyväksy. Erinomainen on toki myös vastapuolelta löytyvää New Yorkin pormestari Wilson Fiskiä, eli julmaa rikollispomo Kingpiniä näyttelevä Vincent D'Onofrio. Fiskillä ei ole supervoimia, joilla pystyisi vaikkapa hävittämään puolet ihmiskunnasta sormien napsautuksella, mutta D'Onofrion huikean hyytävä suoritus saa katsojan aina jännittyneeksi, kun mies astelee ruutuun.

     Tuotantokaudella nähdään myös vanhat tutut Deborah Ann Woll Mattia auttavana Karen Pagena, Ayelet Zurer Fiskin vaimona Vanessana, Wilson Bethel tappaja Benjamin "Bullseye" Poindexterinä, Arty Froushan, Michael Gandolfini ja Zabryna Guevara Fiskiä seuraavina Buck Cashmanina, Daniel Blakena ja Sheila Riverana, Genneya Walton reportteri BB Urichina, sekä Margarita Levieva Mattin ex-tyttöystävänä, terapeutti Heather Glenninä. Uutena hahmona kausi esittelee Matthew Lillardin näyttelemän mysteerisen herra Charlesin, joka saapuu New Yorkiin hoitamaan omia tarkoitusperiään. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Bethel, joka onnistuu tekemään esittämästään Bullseyesta entistä arvaamattoman. Miehen janotessa kostoa Fiskille, voi hänestä kuoriutua juuri se liittolainen, jota Daredevil tarvitsisi, mutta jonka metodeja sankarimme ei hyväksy.

Daredevil: Born Againin ensimmäinen tuotantokausi kärsi hieman tuotannollisista ongelmista. Sarjaa ryhdyttiin kuvaamaan tietynlaisena, mutta kun niin koeyleisöt, päätähdet Cox ja D'Onofrio kuin Marvel-pomo Kevin Feige tuumivat, että tämä ei toimi yhtään, tuotanto pistettiin tauolle siksi aikaa, että suuri osa sarjasta kirjoitettiin uusiksi. Tämä vanhojen ja uusien palojen yhdistelmä näkyi esimerkiksi omituisena rytmityksenä ja hieman sinne tänne rönsyilevänä tunnelmana. Onneksi toista tuotantokautta on ryhdytty tekemään huomattavasti selvemmällä visiolla ja kakkoskausi onkin kaikin tavoin edeltäjäänsä parempi paketti, sekä parasta mitä Marvel on hetkeen tarjonnut.

Nämä kahdeksan jaksoa vievät täysin mennessään, eikä konflikti Daredevilin ja Wilson Fiskin välillä ole koskaan ollut näin haastava. Fiskin yhä vain julmempi ja häikäilemättömämpi tapa johtaa New Yorkia pistää Daredevilin entistä ahtaammalle ja turvautumaan keinoihin ja liittolaisiin, joita hän tavallisesti välttelisi. Jännite pysyy korkealla kaiken aikaa, mitä toki edesauttaa se, kuinka epämukavan läheltä meininki usein liippaa tämän hetken Yhdysvaltoja. Fiskin AVTF-erityisjoukko heijastelee selvästi ICE-agenttien toimia. Kausi tarjoaa myös aivan mahtavia toimintakohtauksia, jotka luottavat enemmän Netflix-sarjasta tuttuun brutaaliin käsirysyyn kuin Born Againin avauskauden tietokonekikkailuun. Onpa mukana toki se Daredevilille ominainen yhdellä pitkällä otoksella kuvattu turpaanveto useita vihollisia vastaan. Tämäkään kausi ei ole sieltä lapsiystävällisimmästä Marvel-päästä, vaan veri roiskuu, luut katkeilevat ja kallot halkeilevat.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät tiukkaa ilmapiiriä ansiokkaasti yllä, samalla kun Dario Scardapanen johtama käsikirjoitustiimi vie kertomusta ja hahmoja mukaansatempaavasti eteenpäin. Kirjoittajat tarjoavat toisaalta väkevän huipennuksen, mutta jättävät tietyt jutut auki erittäin kiinnostaviin paikkoihin, enkä malta odottaa, kuinka homma tästä jatkuu ensi maaliskuussa käynnistyvällä kolmoskaudella. Teknisestikin Daredevil: Born Againin toinen kausi on pätevä, vaikka digiefektit eivät aina täysin vakuuta. Kameratyöskentely on usein tyylikästä ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset rujot ja puvustus hienoa. Pidän valtavasti Daredevilin tämänkertaisesta asusta, joka on se vanha punainen asu, mutta maalattuna mustaksi. Kauden varrella maali rapisee pois ja punaista pilkistää alta yhä enemmän. Ja hahmon fanina on suuri ilo vihdoin nähdä kahden D-kirjaimen koristavan hahmon rintakehää. Äänimaailma on vahvasti rakennettu ja Newtonin veljekset tunnelmoivat musiikeillaan jälleen jännittävästi ja toisinaan mahtipontisestikin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Daredevil: Born Again, Yhdysvallat, 2025-, Marvel Studios, Marvel Television, 20th Television, Corman & Ord, The Walt Disney Company

Arvostelu: Ben-Hur (2016)

BEN-HUR (2016)

Ohjaus: Timur Bekmambetov
Pääosissa: Jack Huston, Toby Kebbell, Nazanin Boniadi, Morgan Freeman, Rodrigo Santoro, Pilou Asbæk, Ayelet Zurer ja Sofia Black D'Elia
Genre: toiminta, draama
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 12

Vuonna 1880 ilmestyi kirja nimeltä "Ben-Hur: A Tale of the Christ", jonka oli kirjoittanut Lew Wallace. Kirjasta tuli suurmenestys ja vuonna 1925 siitä tehtiin samanniminen mykkäelokuva. Tämä filmatisointi on kuitenkin jäänyt unholaan, sillä vuonna 1959 siitä ilmestyi uusi versio, joka kulki yksinkertaisesti nimellä Ben-Hur. Tämä lähes neljän tunnin mittainen eeposelokuva oli kriitikoiden suosikki ja se voitti ennätykselliset yksitoista Oscar-palkintoa. Elokuva on jäänyt elämään suurena klassikkona, jota kukaan ei voisi koskaan tehdä uudestaan... kunnes vuonna 2014 Paramount Pictures ja MGM ilmoittivat tekevänsä niin. Uuden Ben-Hurin tekeminen oli varmasti innokkaampaa kuin sen ilmestymisen odottaminen. Internet oli nimittäin täynnä henkilöitä, jotka olivat täysin tätä uutta teosta vastaan. Jos halusi positiivisia reaktioita löytää, niin piti varata kunnolla aikaa, jotta jaksoi selata pitkiä kommenttikenttiä, löytääkseen ehkä pari henkilöä, jotka olivat sitä mieltä, että voisihan siitä ihan hyvä leffa tulla. Ben-Hur oli suuri taloudellinen pettymys tuotantoyhtiöille, sillä se ei saanut tienattua sadan miljoonan dollarin budjettiaan takaisin. Leffaa myös haukuttiin suuresti, eikä kukaan tuntunut pitävän siitä. Elokuva ei saanut Suomessa edes teatterilevitystä, sillä sen uskottiin tekevän tappiota täälläkin. Lopulta Ben-Hur ilmestyi kuitenkin myyntiin ja vuokralle, jolloin kiinnostuneet saivat tilaisuuden katsoa sen. Jotkut halusivat nähdä sen, koska he oikeasti halusivat katsoa sen, kun taas monet halusivat nähdä sen tietääkseen, onko se niin paska kuin useimmat väittävät. Itse kuulun jälkimmäisiin. Halusin tietää, onko elokuva todella niin surkea, että se ansaitsisi vuoden 2016 huonoimman elokuvan tittelin? Valmistautumisena uuteen elokuvaan katsoin tietty vuoden 1959 Ben-Hurin ja olin iloinen, kun huomasin, että tämä uusi versio oli ilmestynyt C Moren valikoimaan, josta katsoinkin sen viikkoa myöhemmin klassikkoversion jälkeen.

Judah Ben-Hurin piilottama seloottimies hyökkää roomalaisen komentajan kimppuun, jolloin Ben-Huria ja tämän perhettä syytetään maanpetoksesta. Ben-Hur lähetetään orjaksi kaleerille ja hänen äitinsä ja siskonsa viedään ristiinnaulittavaksi. Vuosien varrella Ben-Hur alkaa janoamaan kostoa - etenkin kun hänen perheensä tuominnut oli hänen ottoveljensä.

Pääosassa Judah Ben-Hurina nähdään Jack Huston, joka tuntuu aluksi sopivan rooliinsa. Ben-Hur on rento prinssi, joka ei halua nähdä sotaa ja kuolemaa, vaan haluaa kansojen välille rauhan, jolloin kaikki voisivat elää sovussa keskenään. Kuitenkin tapahtumaketjun muuttaessa rajusti hänen elämäänsä, myös hänen tapansa nähdä elämä muuttuvat ja synkkyys alkaa kasvaa hänen sisällään. Tässä kohtaa Hustonin näytteleminen ei enää toimi yhtä sujuvasti, eikä hän vakuuta katsojaa samalla lailla. Onneksi loppupäässä hänen taitonsa alkavat jälleen näkyä, muttei erityisen onnistuneesti.
     Ben-Hurin ottoveljeä, roomalaiskapteeni Messala Severusta esittää Toby Kebbell. Pakko sanoa, että Messala on hieman onnistuneempi hahmo tässä kuin vuoden 1959 versiossa. Siinä hänen muutoksensa tapahtuivat enemmän yhtäkkisesti, eikä hänestä saanut erityisen paljoa irti. Tässä taas katsojana näkee päivänselvästi, miksi Messala toimii tietyin tavoin. Hahmon taustoja avataan hyvin ja hänestä tehdään myös lähestyttävä, sillä häntä ylempänä olevat haukkuvat häntä kaiken aikaa ja saavat hänet tuntemaan olonsa vähäisemmäksi, jolloin hänen on kaiken aikaa pakko osoittaa uskollisuutensa Roomaa kohtaan. Harmi vain, ettei Kebbell ole täysin osuva valinta rooliin.
     Nazanin Boniadi näyttelee Estheriä, joka toimii palvelijana Ben-Hurin talossa. Ben-Hur on kuitenkin rakastunut häneen ja he menevät naimisiin. Valitettavasti pariskunnan rakkaus ei pääse erityisemmin esille, eikä sitä usein muista, sillä Esther tuntuu jäävän selkeästi taka-alalle.
     Morgan Freeman näyttelee Ilderimiä, joka pyörii hevosilla käytävässä kilpa-ajobisneksessä. Hän on tärkeä henkilö, joka osaa olla ovela roomalaisten seurassa, jotta pääsee parhaiten voitolle. Freeman suoriutuu roolistaan aika helpolla, eikä koskaan tunnu siltä, että hän oikeasti yrittäisi kovin paljoa. On silti hienoa nähdä hänet leffassa mukana, vaikka hänen rastahiuksensa eivät oikein tunnu sopivan hänen päähänsä. Maagisen äänen kun kerran omistaa, Freeman toimii myös kertojaäänenä leffan alussa ja lopussa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Jeesus (Rodrigo Santoro), Ben-Hurin äiti Naomi (Ayelet Zurer), sisko Tirzah (Sofia Black D'Elia) ja roomalainen maaherra Pontius Pilatus (Pilou Asbæk). Ben-Hurin äidin ja siskon roolit ovat yllättävän pienet, mikä on sääli tarinan kannalta, sillä katsojalle on vaikeampaa haluta nähdä Ben-Hurin kostavan, kun häntä motivoivia henkilöitä ei kunnolla esitellä. Jeesuksen rooli leffassa ei juurikaan vakuuta. Vuoden 1959 Ben-Hurissa Jeesus oli mystinen hahmo, sillä hänen kasvojaan ei koskaan paljastettu, eikä hänen nimeään koskaan sanottu. Silti kaikki tietävät kuka on kyseessä, sillä aina kun hahmo saapuu tarinaan, häntä ympäröi hienosti luotu tunnelma, jossa on jotain maagista, mitä katsojana pysähtyy katsomaan, vaikka ei uskovainen olisikaan. Tässä Jeesuksen naama näkyy useasti ja hänen nimensä sanotaan, mikä rikkoo tunnelman täysin. Santoro ei myöskään sovi rooliin lainkaan, sillä hän ei saa tuotua mitään upeaa tai salaperäistä mukaan.

Yllättävää kyllä, Ben-Hurin ensimmäinen tunti on ihan hyvä. Ei siis hyvä, vaan ihan hyvä tai ihan kiva tai "ookoo". Aluksi tietty kerrotaan, keitä hahmot ovat ja missä mennään. Elokuva siis tapahtuu noin 30 vuotta ajanlaskun alkamisen jälkeen, jolloin roomalaiset olivat vallassa ja juutalaiset - joko vapaasta tahdostaan tai vasten tahtoaan - joutuivat elämään heidän vallan alla. Tästä huolimatta juutalainen Ben-Hur ja roomalainen Messala ovat veljeksiä ja läheisimpiä ystävyksiä, kunnes Messalan täytyy lähteä sotaan Rooman armeijan kanssa. Takaisin tullessaan kaikki tuntuisi olevan hyvin, mutta samalla moni asia on muuttunut ikävämpään suuntaan ja veljeksien eri uskomukset alkavat tuottaa ongelmia heidän ystävyydelleen. Valitettavasti tilanne laukeaa käsiin, jolloin Messalan tekee päätöksen pettää veljensä. Tähän asti leffa toimii ja ajattelin, että ihmiset haukkuvat tätä vain sen takia, etteivät kestä ajatusta uusintafilmatisoinnista, vaikka vuoden 1959 Ben-Hurkin on sellainen. Kuitenkin kun tarina jatkuu ja viihdyttävä tunnelma alkaa muuttua synkemmäksi, elokuvan rytmitys alkaa vaihdella, jolloin leffa tuntuu välillä kiirehtivän.

Noin puolen välin kohdalla leffa alkaa menettää otettaan katsojasta, eikä ole samalla lailla yhtä kiinnostava, vaikka voisi luulla, että nyt vasta mielenkiintoisin osuus alkaa. Kiirehtimisen huomaa helposti siitä, että uusia asioita tuodaan tarinaan yhtäkkisesti, jolloin ne tuntuvat aluksi oudoilta ja päälleliimatuilta. Vaikka tahti muuttuu nopeammaksi, leffa muuttuu hieman tylsemmäksi, eikä ole sama viihdyttävä toimintaseikkailu, mitä se alkupuoliskolla oli. Onneksi elokuva löytää "Ben-Hurin" tarinan kaikkein tunnetuimman kohtauksen ajaksi jälleen viihdyttävyytensä ja muuttuu hetkeksi taas ihan kivaksi, mutta vajoaa sitten taas alas. Jopa yllättävän alas, sillä leffan lopetus on kehno. En erityisemmin pitänyt vuoden 1959 version lopetuksesta, mutta tämä oli jopa naurettavan surkea. Lopetus tuntuu olevan vastakohta sille tarinalle, mitä muu elokuva on ollut ja se jättää helposti pahan maun suuhun, jolloin elokuvaa ei kovin mielellään katsoisi uudestaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole vuoden 2016 huonoin teos, kuten jotkut väittävät, eikä leffa edes ole huono. Heikko se kuitenkin on, eikä pääse lähellekään todella hyvää vuoden 1959 Ben-Huria.

Yritin kovasti, etten vertaisi tätä elokuvaa aiempaan teokseen, mutta se on erittäin vaikeaa, kun aiemman on katsonut vain vähän yli viikko sitten ja kyseessä on kuitenkin sama tarina. Kuten jo sanoin, kyseessä ei ole yhtä hyvä elokuva, mutta on pakko sanoa, että tämän leffan erilainen aloitus on yllättävän toimiva. Siinä päästään nimittäin näkemään aikaa, jolloin Ben-Hur ja Messala olivat läheiset ystävät, mikä antaa katsojille paremman kuvan heidän väleistään, kun he jälleen tapaavat muutaman vuoden jälkeen, mistä taas vuoden 1959 Ben-Hur lähtee käyntiin. Tämän lisäksi pääsemme näkemään pätkiä Messalasta sotimassa roomalaisten kanssa, mikä oli mielestäni mainio lisäys. Alun aikana toivoin muutamaan otteeseen, että kyseiset kohtaukset olisivat olleet mukana aiemmassa versiossa, vaikka se onkin jo sellaisenaan ylipitkä teos.

Elokuvan on ohjannut Timur Bekmambetov, jonka tunnetuimpia teoksia ovat Wanted (2008) ja Abraham Lincoln: Vampire Hunter (2012). Itse kuulun niihin, joiden mielestä Wanted on ihan menevä toimintapätkä, mutta jälkimmäinen leffa taas on aivan kauheaa katseltavaa. Kovin suosittu ohjaaja ei ole kyseessä, enkä usko, että hänen suosionsa tästä nousee. Bekmambetov ei tunnu ymmärtävän, miten Ben-Hurin kaltainen suurtarina saadaan pidettyä kasassa. Käsikirjoituksesta vastaavat Keith R. Clarke ja John Ridley, jotka ovat välillä onnistuneet, mutta jotkut leffan teksteistä ovat selkeästi heikompia. Hauskaa on, että Ridley toimi käsikirjoittajana 12 Years a Slavessa (2012), josta hän voitti jopa Oscar-pystin, mutta tähän hän ei ole saanut samanlaista luovuutta. Ben-Hurista löytyy tyylikkäitä kuvia, mutta mukana on myös selkeästi heikompia otoksia, sekä todella hätäisesti otetun näköisiä kuvia. Leikkaus on useassa kohtaa sujuvaa, mutta paikoitellen liian nopeatempoista; etenkin toimintakohtauksissa. Lavasteet ovat tyylikkäät ja puvustus on taidokkaasti toteutettu. Maskeerauksen kohdalla on pakko hehkuttaa Messalan korvassa olevaa arpea, joka näytti oikeasti todella häijyltä. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaasta päästä, mutta ihan toimivat kuitenkin. Ääniefekteillä on tuotu hyviä lisäyksiä. Musiikista vastaa Marco Beltrami ja vaikka hänen työnsä tuntuu toimivan leffan aikana, ei se jää mieleen. Jostain kumman syystä lopputekstien päälle on pistetty soimaan liian 2010-luvun kappale "The Only Way Out", jonka esittää Andra Day.

Yhteenveto: Ben-Hurin ensimmäinen puolisko on yllättävän viihdyttävä, mutta sen jälkeen taso alkaa laskea, jolloin lopputuloksena on heikko teos. Alussa nähdään toimivia kohtauksia, jotka pohjustavat tarinaa, joita ei vuoden 1959 versiossa ollut. Nämä olivat mainioita lisäyksiä ja niiden lisäksi jotkut muutkin muutokset tuntuivat ihan meneviltä. Valitettavasti jotkut muutokset ovat heikkoja, minkä lisäksi tunnin kohdalla leffa alkaa enemmän tai vähemmän kiirehtiä. Lopetus on todella kehno ja jättää pahan maun katsojan suuhun. Pääosassa nähtävä Jack Huston on aluksi ihan kelpo valinta rooliin, mutta kun viha alkaa kasvaa hahmon sisällä, eivät Hustonin lahjat riitä tämän esittämiseen. Messalaa esittävä Toby Kebbell ei ole kovin kummoinen, mutta hänen hahmonsa motiivit pääsevät selkeästi esille. Valitettavasti Jeesus oli todella huonosti rakennettu hahmo elokuvassa, eikä samanlaista mystisyyttä ja voimaa ollut hänen mukanaan, kuten vuoden 1959 leffassa. Tekninen toteutus ei ole parhaasta päästä, vaikka mukana onkin hienoja lavasteita ja pukuja. Ohjaaja Timur Bekmambetov ei tunnu tietävän, miten näin iso kokonaisuus pidetään kasassa, mutta tavallaan tarina on saatu tiivistettyä ihan toimivasti. Lopputulos ei kuitenkaan ole hyvä, enkä suosittele katsomaan tätä, jos klassikko Ben-Hur on lähellä sydäntänne. Teille tulee luultavasti vain paha mieli tämän olemassaolosta. Vaikkei uusi Ben-Hur olekaan kummoinen, ei se kuitenkaan ole niin huono kuin monet väittävät.

Kirjoittanut: Joonatan, 23.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Ben-Hur, 2016, LightWorkers Media, Metro-Goldwyn-Mayer, Paramount Pictures, Sean Daniel Company

Arvostelu: Angels & Demons / Enkelit ja demonit (2009)

ANGELS & DEMONS (2009)

ENKELIT JA DEMONIT

Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Tom Hanks, Ayelet Zurer, Ewan McGregor, Stellan Skarsgård, Pierfrancesco Favino, Armin Mueller-Stahl ja Nikolaj Lie Kaas
Genre: jännitys
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia / Extended Version: 2 tuntia 26 minuuttia
Ikäraja: 12

"Angels & Demons" (2000), eli suomalaisittain "Enkelit ja demonit", on toinen Dan Brownin jonkinlaisen Langdon-kirjasarjan teoksista, joka käännettiin elokuvaksi, "The Da Vinci Coden" (2003) ollessa ensimmäinen. Hassusti kirjat muutettiin elokuviksi eri järjestyksessä kuin miten kirjat olivat ilmestyneet, mutta ratkaisu toimii ihan hyvin, sillä tarinat eivät ole kytköksissä toisiinsa. Jos siis olet miettinyt katsovasi Angels & Demonsin, muttet ole nähnyt The Da Vinci Codea (2006) ja mietit, onko tämä jatko-osa, niin vastaus on, että ei ole. Päähenkilö on kyllä sama molemmissa, mutta muuten ne ovat itsenäisiä tarinoita. Kuitenkin näin elokuvat siinä järjestyksessä, missä ne oli tehty, kun katsoin ne ensimmäistä kertaa; The Da Vinci Coden kesällä 2014 ja Angels & Demonsin alkuvuodesta 2015, kun se tuli televisiosta. Nyt kun kolmas Langdom-kirja on tulossa elokuvana Inferno (2016), täytyi tietysti katsoa sarjan kaksi aiempaa osaa uudestaan ja arvostella ne.

Paavi menehtyy ja maailman kardinaalit kokoontuvat valitsemaan uuden paavin. Neljä kardinaaleista katoaa, Vatikaania kohtaan tehdään pommiuhkaus ja syylliseksi epäillään Illuminati-salaseuraa. Professori Robert Langdon haetaan Vatikaaniin selvittämään tapausta.

Tom Hanks on jälleen aivan huippu pääroolissa Robert Langdonina. Symbologistin rooli sopii Hanksille oivallisesti ja tuntuu kuin hänen olisi helpompaa esittää Langdonia nyt, kun on jo esittänyt häntä yhdessä elokuvassa. Hanks osaa olla erittäin vakuuttava, mikä on yksi tärkeimmistä asioista hahmossa. Vaikka Langdonin puhetta ei välillä ymmärtäisi, niin tapa jolla hän sanoo asiansa, täytyy olla luonteva ja uskottava, jotta katsojana uskoisi, että tämä hahmo todella tietää nämä jutut. Hanksin vahvuutena on juurikin se uskottavuus ja mielestäni hän on yhä täydellinen valinta pääosaan. Langdonilla on muuten hieno Mikki Hiiri -kello.
     Langdonia Vatikaanissa auttaa tohtori Vittoria Vetra, jota näyttelee Ayelet Zurer. Vetra ei ole hahmona erityisen mielenkiintoinen, eikä katsojana saa oikein kiinni siitä, että miten Vetra tietää joitain asioita, kun ottaa huomioon, mitä hahmo tekee työkseen. Zurer kuitenkin suoriutuu osastaan mainiosti.
     Ewan McGregor esittää isä McKenneyta, joka toimii Vatikaanissa camerlengona, eli henkilönä jolle siirtyy suurin valta paavin kuoltua. Aluksi minun oli hieman vaikea ottaa McGregoria tosissaan, kun minulle tuli kaiken aikaa mieleen hänen roolinsa Obi-Wan Kenobina elokuvissa Star Wars: Episode I - The Phantom Menace (1999), Star Wars: Episode II - Attack of the Clones (2002) ja Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith (2005). Onneksi totuin hänen rooliinsa tässä jossain kohtaa ja McGregor sai minut vakuuttuneeksi siitä, että on uskon mies, joka yrittää toimia Vatikaanin ja kirkon parhaaksi.
     Stellan Skarsgård näyttelee Vatikaania turvaavan sveitsiläiskaartin komentaja Richteriä. Skarsgård on tuttuun tapaansa hyvä, vaikkei kovin paljoa pääse esille ja välillä hänen hahmonsa ärsyttääkin, sillä hän ei tunnu luottavan Langdonin teorioihin. Elokuvassa nähdään myös Pierfrancesco Favino poliisi Olivettina ja Armin Mueller-Stahl kardinaali Straussina, joka on kardinaaleista isoimmassa roolissa.

Elokuva alkaa paavin kuolemalla, sekä kertojaäänellä joka selittää katsojille, miten Vatikaanissa toimitaan, kun näin käy. Samoihin aikoihin Sveitsissä tehdään antimateriaalikoetta hiukkaskiihdyttimellä. Tohtori Vetra, joka työskentelee Sveitsin tutkimuskeskuksella, huomaa, että yksi antimateriasäiliöistä on varastettu. Jos säiliöstä loppuu akku, tapahtuu räjähdys, eli varas voisi käyttää sitä pommina. Professori Langdon pyydetään Vatikaaniin, kun Illuminatin symboli yhdistetään kardinaalien katoamiseen. Yhdessä hahmot saavat selville, että jonkun on tarkoitus tappaa kardinaalit ja räjäyttää antimateriasäiliön avulla Vatikaani. Langdon ja Vetra huomaavat, että säiliön sijainti liittyy Illuminatin salaisuuteen ja alkavat seurata vihjeitä ympäri Vatikaania ja Roomaa löytääkseen kardinaalit ja säiliön, ennen kuin Vatikaani tuhoutuu.

Tämäkin Langdon-seikkailu koostuu vihjeiden metsästyksestä, sekä ikivanhojen salaisuuksien paljastumisista - joista suuri osa on tosin jälleen luotu tätä tarinaa varten. Vaikka Angels & Demons sisältää samanlaisia asioita kuin The Da Vinci Code, niin se ei kuitenkaan ole samanlainen "aarteenetsintäelokuva". Pidän silti paljon siitä, että kahteen erilaiseen juoneen on saatu niin paljon samankaltaisuuksia. Vaikka antimateriapommi kuulostaa paikoitellen hieman hölmöltä ja tavallaan futuristiselta verrattuna muuhun tarinaan, niin homma toimii silti erittäin hyvin. Elokuva on todella jännittävä ja pitää otteessaan loppuun saakka. Tylsiä kohtia ei oikeastaan ole ja katsojan mielenkiinto saadaan säilymään läpi elokuvan keston. Kun hahmot tajuavat, että kardinaaleja kuolisi tunnin välein, täytyy heidän toimia mahdollisimman nopeasti ja päättelytyö pitää tehdä kiireellä, jolloin on suurempi vaara siihen, että jotain menee pieleen. Paniikin näkee hahmojen kasvoilta ja itsekin huomaa olevansa kuin naulittuna paikoilleen ja haluaa jo päästä näkemään - ei vaan kokemaan - loppuratkaisun. Kuten The Da Vinci Code, myös Angels & Demons pääsee yllättämään monta kertaa kestonsa aikana.

Kirkko ja uskonto ovat tietysti vahvoja teemoja koko elokuvan ajan, minkä voi helposti päätellä elokuvan tapahtumapaikasta. Paikoitellen kirkon toiminta on esitetty erittäin kyseenalaisesti elokuvassa ja välillä heidän toimintansa moraalius tuntuu vaihtelevan siitä, minkä porsaanreiän he löytävät laistaan. Angels & Demons myös esittelee yleisesti pahana pidetyn Illuminatin todellisia puolia ja tarkoitusperiä, sekä kertoo, miksi salaseura toimii niin kuin toimii. Mielestäni on hienoa, että elokuvassa kyseenalaistetaan, kumpi onkin oikeasti se suurempi paha: kirkko vai Illuminati? Kuten The Da Vinci Code, niin myös tämän elokuvan loppupuolelta löytyy hieman hölmöjä asioita, kuten todellinen juoni kaiken taustalla, jossa ei ole paljoa järkeä, kun tarkkaan miettii. Onneksi muuten elokuva toimii niin hienosti, että katsojana voi antaa tuollaisen asian anteeksi.

The Da Vinci Coden tapaan myös Angels & Demonsin on ohjannut Ron Howard. Howard ja Hanks ovat selkeästi hyvä yhdistelmä ja paketti pysyy loistavasti kasassa. Kuvaus ja leikkaus ovat taidokkaasti toteutettuja. Kuvat liikkuvat sujuvasti, eikä heiluvaa käsivarakuvaa oltu erityisemmin käytetty. Lavasteet ovat erittäin upeat ja visuaalisesti elokuva on näyttävä. Katsojana ei joskus edes hahmota, milloin taustana on todellinen Rooma, milloin lavaste ja milloin taas tietokoneella luotu tausta. Äänimaailma on myös hiottu loppuun saakka ja Hans Zimmerin musiikki säestää kokonaisuutta mainiosti. Harmi vain, ettei musiikki jää jälkikäteen erityisemmin mieleen. Elokuvasta on olemassa kahdeksan minuuttia pidempi versio, joka sisältää lisättyjä, sekä pidennettyjä kohtauksia ja joissain kohtaa kuvaa on vaihdettu esimerkiksi laajempaan. Pidennetyssä versiossa on näkyvissä enemmän verta kuin teatteriversiossa.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on pätkät "Writing Angels & Demons", jossa kerrotaan, kuinka kirjaa alettiin siirtämään elokuvaksi ja "Angels & Demons: The Full Story", jossa kerrotaan elokuvan teosta. Mukana on myös mainoksia, sekä "Cinechat"-ominaisuus, jos laitteesta löytyy internetyhteys.

Yhteenveto: Hassusti ajateltuna omasta mielestäni The Da Vinci Coden tarina on mielenkiintoisempi, mutta elokuvana Angels & Demons on parempi kokonaisuus. En muistanut kovin paljoa elokuvasta, kun katsoin sen uudestaan, sillä olin nähnyt sen vain kerran aiemmin lähes puolitoista vuotta sitten. Hanks on yhä todella hyvä pääosassa ja muidenkin suoritukset ovat mainiot. Visuaalisesti kyseessä on hieno elokuva, sillä katsojana ei voi välillä tietää, miten taustat ovat toteutettu. Loppupuolen suuri paljastus on hieman hölmö ja se muuttuu hölmömmäksi, kun sitä miettii tarkemmin, mutta onneksi muu elokuva on niin hieno ja jännittävä, että lopun voi antaa anteeksi. Jos pidit The Da Vinci Codesta, niin suosittelen katsomaan tämänkin. Se ei ole samalla lailla "aarteenetsintäelokuva", mutta siinä on paljon samanlaisia asioita. Jos haluat nähdä erittäin hyvän jännityspätkän, niin kannattaa tämä vilkaista. Angels & Demons nappaa katsojan mukaansa lähes heti alussa ja pitää otteessaan loppuun saakka. Odotan erittäin paljon näkeväni Infernon ja toivon, että taso pysyy samana, vaikka elokuvien ilmestymisien välissä on jopa seitsemän vuotta.

Kirjoittanut: Joonatan, 9.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Angels & Demons, 2009, Columbia Pictures, Imagine Entertainment, Skylark Productions, Panorama Films