Vaihdetaan vapaalle, Ferris (Ferris Bueller's Day Off - 1986) - elokuva-arvostelu

VAIHDETAAN VAPAALLE, FERRIS

FERRIS BUELLER'S DAY OFF

Ohjaus: John Hughes

Näyttelijät: Matthew Broderick, Mia Sara, Alan Ruck, Jeffrey Jones, Jennifer Grey, Cindy Pickett, Lyman Ward, Edie McClurg, Charlie Sheen, Ben Stein, Del Close, Virginia Capers ja Richard Edson

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 7

"Life moves pretty fast. If you don't stop and look around once in a while, you could miss it."

Ferris Bueller's Day Off, eli suomalaisittain Vaihdetaan vapaalle, Ferris on Matthew Broderickin tähdittämä komediaelokuva. John Hughes sai idean elokuvaan helmikuussa 1985 ja jo seuraavana päivänä hän esitteli sen Paramountin johtajalle Ned Tanenille, joka innostui heti. Hughes työsti viikossa elokuvan käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa. Lopulta Vaihdetaan vapaalle, Ferris sai maailmanensi-iltansa 11. kesäkuuta 1986 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma menestys, joka sai parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Vuosien varrella leffan maine on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään ehtana komediaklassikkona ja yhtenä elokuvahistorian merkittävimmistä nuorisoelokuvista. Itse katsoin Vaihdetaan vapaalle, Ferrisin ensi kertaa lähes kymmenen vuotta sitten ja pidin sitä ihan hauskana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin pitkästä aikaa katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

High schoolista pian valmistuva chicagolaisnuori Ferris Bueller teeskentelee olevansa kipeä, viettääkseen vapaapäivän tyttöystävänsä ja parhaan kaverinsa kanssa.

Päärooliin Ferris Buelleriksi oli ehdolla muun muassa Jim Carrey, Tom Cruise, Johnny Depp, Michael J. Fox ja George Clooney, mutta lopulta rooliin valikoitui Matthew Broderick, joka oli ollut alun perinkin ohjaaja John Hughesin mielessä, kun hän kirjoitti käsikirjoitusta. Broderick onkin nappivalinta rooliin, tulkiten hyvin hahmonsa velmua olemusta. Ferris on rento teinipoika, joka haluaa ottaa elämästä kaiken irti ja kun säät alkavat vihdoin näyttää nätiltä talven jälkeen, hän ei pysty vastustamaan kiusausta teeskennellä kipeää, viettääkseen vapaapäivää auringossa. Ferris on tykättävä heppu, vaikka hänestä löytyy myös kyseenalaisia puolia, kuten kavereiden manipuloiminen siihen, että hän saa tahtonsa läpi.

     Elokuvassa nähdään myös Mia Sara Ferrisin tyttöystävänä Sloanena ja Alan Ruck Ferrisin parhaana kaverina Cameronina, jotka nuorukainen keplottelee myös vapaalle, Cindy Pickett ja Lyman Ward Ferrisin vanhempina ja Jennifer Grey Ferrisin siskona Jeaniena, sekä Jeffrey Jones koulun rehtorina Ed Rooneyna, joka vihaa laiskottelevaa Ferristä sydämensä kyllyydestä ja on heti varma, ettei poika ole kipeä ja päättää omistaa päivänsä saadakseen Ferrisin nalkkiin. Rooney onkin aivan mahtava mulkerohahmo, jota oikein rakastaa vihata. Jones on vieläpä täydellinen valinta rooliin, tehden hahmostaan sekä kieron että hauskan pakkomielteisyydessään. Muutkin näyttelijät istuvat osiinsa passelisti. Ruck on varsin hupaisa Ferrisin hieman vässykkänä bestiksenä, jolle tuottaa vaikeuksia sanoa kenellekään vastaan.

Vuosia sitten ensimmäisellä katselulla mielsin Vaihdetaan vapaalle, Ferris -elokuvan ihan kivaksi teinikomediaksi, mutta nyt uudelleenkatselulla jopa yllätyin siitä, kuinka hauskaa minulla olikaan elokuvan parissa. Leffa ei mielestäni ihan yllä John Hughesin edellisen teinikomedian, vuotta aiemmin ilmestyneen The Breakfast Clubin (1985) tasolle, mutta se on silti loistava elokuva, eikä ihme, että monet pitävät myös tätä yhtenä kaikkien aikojen teinikomedioista. Leffan ilmapiiri on yksinkertaisesti valloittavan miellyttävä ja tämän luvattoman vapaapäivän viettoon hyppää itsekin ilomielin mukaan. Ferris raahaa Sloanea ja Cameronia sinne ja tänne, samalla kun elokuva tarjoaa oikeasti hyvää sanomaa siitä, että ihmisten pitäisi osata päästää irti ja elää enemmän. Sekään ei siis ole ihme, että Ferrisin lausahdus siitä, että "elämä kulkee vauhdilla ja jos välillä ei pysähdy katselemaan ympärille, elämä voi salakavalasti mennä ohi", on jäänyt ikoniseksi.

Elokuva on myös alusta loppuun täynnä todella hauskoja hetkiä ja repliikkejä. Alkupäässä on aivan hulvaton osio, jossa Ferris ja Cameron huiputtavat puhelinsoitolla rehtoria, jotta tämä päästäisi Sloanen lähtemään kotiin. Ferris on vielä valmis viemään metkunsa yllättävänkin pitkälle, mikä tarjoaa vain lisää hupaisuutta. On hauska jatkuva vitsi, että jostain selittämättömästä syystä kaikki Chicagossa vaikuttavat tietävän, kuka Ferris on ja sana pojan "kuolemanvakavasta sairastumisesta" kirii nopeasti ympäri kaupunkia. Elokuvan edetessä Buellerien talon eteinen täyttyy kukkalähetyksistä "parane pian" -korttien kera. Oman veikeän lisänsä menoon tuo myös Ferrisin jatkuva tapa rikkoa neljättä seinää ja puhua suoraan katsojille.

John Hughesin rakentama ilmapiiri on todella valloittavan hyväntuulinen ja hänen käsikirjoituksensa on erittäin nokkela dialogia myöten. Vaihdetaan vapaalle, Ferris on myös osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja äänimaailma hyvin rakennettu. Ira Newbornin säveltämät musiikit säestävät tätä vauhdikasta vapaapäivää lystikkäästi.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ferris Bueller's Day Off, Yhdysvallat, 1986, Paramount Pictures

Arvostelu: The Mask - naamio (The Mask - 1994)

THE MASK - NAAMIO

THE MASK

Ohjaus: Chuck Russell

Pääosissa: Jim Carrey, Peter Greene, Cameron Diaz, Richard Jeni, Peter Riegert, Jim Doughan, Amy Yasbeck, Orestes Matacena, Jeremy Roberts, Ben Stein, Reg E. Cathey ja Ivory Ocean

Genre: komedia, rikos

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 12

The Mask - naamio perustuu Dark Horse Comicsin samannimiseen sarjakuvaan, jota on julkaistu epäsäännöllisestä vuodesta 1991 lähtien. Jo ennen kuin ensimmäistä numeroa oli edes julkaistu, sarjakuvafirmalle työskentelevät Mike Richardson ja Todd Moyer alkoivat kaupitella sarjakuvan elokuvaoikeuksia. New Line Cinema tarttui projektiin, mutta elokuvan suunnitteluprosessi kesti ajateltua kauemmin. Aluksi elokuvasovituksen oli tarkoitus olla synkkä kuin sarjakuva ja jossain kohtaa suunnitteilla oli kauhuleffa, kunnes ohjaajaksi valittu Chuck Russell päätti viedä filmatisoinnin kevyempään suuntaan. Päärooliin suunniteltiin Rick Moranista, Robin Williamsia ja Martin Shortia, kunnes roolin nappasi tuohon aikaan lähes tuntematon Jim Carrey. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 1993 ja lopulta The Mask - naamio sai maailmanensi-iltansa 28. heinäkuuta 1994 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli jättimäinen menestys, jopa ilmestymisvuotensa neljänneksi menestynein leffa, joka keräsi kehuja kriitikoiltakin, minkä lisäksi elokuva sai parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden ja parhaiden erikoistehosteiden Oscar-ehdokkuuden. Itse katsoin The Mask - naamion vasta vajaa kymmenen vuotta sitten Netflixistä ja pidin sitä hauskana hömppänä. Pitkän metsästyksen jälkeen onnistuin löytämään hyllyyni elokuvan kotimaisen Blu-ray -julkaisun, yhden harvinaisimmista Suomessa ja olen pitkään pohtinut leffan uudelleenkatselua. Kun huomasin The Mask - naamion täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan uudestaan ja samalla arvostella sen!

Stanley Ipkiss saa haltuunsa eriskummallisen vihreän naamion, joka kasvoille puettuna muuttaa tästä epävarmasta ja epäonnisesta pankkivirkailijasta riehakkaan ja supervoimaisen veijarin. Stanley joutuu ongelmiin, kun hänen uusi yöllinen alter egonsa sekaantuu paikallisen rikollisorganisaation bisneksiin.

Vielä vuonna 1993 Jim Carrey oli lähes tuntematon koomikonalku, joka tiedettiin lähinnä In Loving Color -ohjelmasta (1990-1994). Seuraavan vuoden helmikuussa Carrey nousi kuuluisaksi komediallaan Ace Ventura - lemmikkidekkari (Ace Ventura: Pet Detective - 1994). Koomikosta innostuneiden ei tarvinnut kauaa odottaa Carreyn uutta leffaa, sillä The Mask - naamio ilmestyi jo puoli vuotta myöhemmin ja se oli jättihitti. Carrey on täydellinen valinta elokuvan päärooliin Stanley Ipkissiksi. Siis niin täydellinen, että on täysi mahdottomuus kuvitella ketään muuta rooliin. Hän taitaa oivallisesti hönön reppanan osan, Stanleyn ollessa varsinainen epäonnen ja epävarmuuden lähettiläs. Kuitenkin kun mystinen vihreä naamio saapuu kuvioihin, Stanley muuttaa itsensä sen avulla hyperenergiseksi ja räävittömäksi sekopääksi, jota ei pidättele mikään ja joka pystyy oikeastaan kaikkeen - vain Stanleyn oma mielikuvitus on rajana. Ace Venturassa Carrey osoitti riehakkaat lahjansa naaman, äänen ja koko kehon vääntelyssä ja hän vie tämän vielä pidemmälle Stanleyn uutena alter egona, Naamiona. Jos siis Carrey kutitteli enemmän ärsytys- kuin nauruhermoja lemmikkidekkarina, on turha odottaa, että hän voittaa puolelleen Stanleynä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Richard Jeni Stanleyn turhan itsevarmana työkaverina Charliena, Peter Riegert komisario Kellawayna, Amy Yasbeck journalisti Peggynä, Peter Greene gangsteri Dorian Tyrellinä, joka suunnittelee kaappaavansa vallan pomoltaan, mafioso Nikolta (Orestes Matacena), sekä Cameron Diaz ihka ensimmäisessä elokuvaroolissaan Dorianin tyttöystävänä Tinana, joka laulaa Nikon klubilla ja johon Stanley iskee silmänsä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat oivallisesti, joskin kaikki jäävät Carreyn räväkän show'n varjoon. Debyyttirooliksi Diaz hoitaa hommansa erityisen mainiosti.

Nykyään sarjakuviin perustuvat elokuvat ovat yksi Hollywoodin moderneista peruspilareista ja niitä pusketaan teattereihin suunnilleen joka toinen kuukausi. 1990-luvun puolessa välissä sarjakuvasovituksia oli kuitenkin vain kourallinen, niistä tunnetuimpina DC Comicsin ikonisimmista hahmoista tehdyt Teräsmies (Superman - 1978) ja Batman (1989), sekä niiden ailahtelevan vastaanoton saaneet jatko-osat. Näiden perässä, mutta muutamia vuosia ennen kuin sarjakuvaleffojen suosio räjähti, ilmestyi The Mask - naamio, joka on edelleen yksi vekkuleimmista tapauksista genressään. Vaikka filmatisointi on lukemani perusteella huomattavasti kepeämpi ja perheystävällisempi kuin synkkää huumoria ja roisia väkivaltaa sisältävä lähdemateriaali, lopputulos on silti ilahduttava ja elokuva jaksaa viihdyttää makeasti yhä kolmekymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Leffa lähtee vielä aika rauhallisesti liikkeelle, esitellen hyvän tovin Stanleyn elämää ja rakentaen mysteeriä vihreän naamion ympärille. Kun Stanley vihdoin pistää maskin naamalleen, nupit väännetään saman tien kaakkoon ja lähes koko loppuelokuva onkin sitten hurjaa tykitystä. Osaamattomissa käsissä elokuva voisi lässähtää pahasti, mutta ohjaaja Chuck Russell hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Hän yhdistelee veikeästi totisempaa gangsterimeininkiä Looney Tunesia kopioiviin kohelluksiin. Piinkovat roistot yliherkkien liipaisinsormien kanssa kohtaavat Naamio-Stanleyn, joka pystyy täysin älyttömiin ihmetekoihin. Kontrasti on hauska ja Naamion kohtaukset pitävät hymyä huulilla, vaikka toisinaan hahmo meneekin liian pitkälle estottoman käytöksensä kanssa. Loppuhuipennus ei ole kaiken jälkeen täysi napakymppi, vaikka se sisältääkin hyvät hetkensä. Siitä huolimatta kokonaisuus riemastuttaa.

Pitkän prosessin jälkeen Mike Werb kirjoitti käsikirjoituksen, joka päätyi tuotantoon. Werbin teksti on kelvollinen pohja, josta Russell ja Carrey kumppaneineen ovat voineet ammentaa suorituksiinsa. The Mask - naamio on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat pääasiassa mainiot, joskin ihan alun vedenalainen kohtaus ei näytä kovin uskottavalta merenpohjalta. Puvustus- ja maskeeraustiimit tekevät hyvää työtä Carreyn kanssa, tehdessään Stanleystä harmaan arkisen ja Naamiosta värikkään ja hullunkurisen. Elokuvan digitehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä, mutta toisaalta juuri hieman kököt efektit lisäävät filmin viehätystä ja piirroselokuvamaisuutta. Äänimaailma hyödyntää myös paljon looneytunesmaisia tehosteita ja säveltäjä Randy Edelman tunnelmoi menevästi musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Mask, 1994, New Line Cinema, Dark Horse Entertainment