Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chloe Coleman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chloe Coleman. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. maaliskuuta 2023

Arvostelu: Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves (2023)

DUNGEONS & DRAGONS: HONOR AMONG THIEVES



Ohjaus: Jonathan Goldstein ja John Francis Daley
Pääosissa: Chris Pine, Michelle Rodriguez, Justice Smith, Sophia Lillis, Hugh Grant, Daisy Head, Chloe Coleman, Regé-Jean Page ja Jason Wong
Genre: fantasia, seikkailu, komedia, toiminta
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 12

Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves perustuu Gary Gygaxin ja Dave Arnesonin luomaan roolipeliin Dungeons & Dragons, joka julkaistiin vuonna 1974. Pelin pohjalta oli jo aiemmin tehty kolme elokuvaa, Dungeons & Dragons (2000), Dungeons & Dragons: Wrath of the Dragon God (2005) ja Dungeons & Dragons 3: The Book of Vile Darkness (2012), jotka otettiin aika nuivasti vastaan. Vuonna 2013 Warner Bros. Pictures ilmoitti työstävänsä uutta elokuvasovitusta pelin pohjalta, mistä pelin oikeudet omistava Hasbro teki lakisyytteen, sillä yhtiö oli parhaillaan tekemässä Dungeons & Dragons -elokuvaa Universal Picturesin kanssa. Vuonna 2015 oikeudessa juttu kääntyi kuitenkin Warner Brosin eduksi ja Hasbro ryhtyi tekemään yhteistyötä studion kanssa. Peliä fanittava näyttelijä Joe Manganiello työsti käsikirjoituksen elokuvaa varten ja yritti viedä filmin tuotantoon ohjaaja Brad Peytonin ja näyttelijä Dwayne Johnsonin kanssa, mutta heidän projektinsa ei edennyt. Sen sijaan Hasbro siirsi elokuvan Warner Brosilta Paramount Picturesille vuonna 2017 ja elokuvan teko lähti vihdoin rullaamaan. Koronaviruspandemian takia tuotantoa jouduttiin viivästyttämään ja kuvaukset käynnistyivät vasta huhtikuussa 2021. Nyt Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa skeptisenä. En ole koskaan pelannut Dungeons & Dragonsia, vaikka se on kiinnostanut minut jo vuosia. Kun leffasta ilmoitettiin, olin aluksi toiveikas, kunnes näin elokuvan trailerin ja se näytti mielestäni kamalalta. Kävinkin varautunein mielin katsomassa Dungeons & Dragons: Honor Among Thievesin ennakkoon Finnkinon järjestämässä mysteerinäytöksessä.

Harpisti, barbaari, taikuri ja muotoaan muuttava druidi lyöttäytyvät yhteen, varastaakseen muinaisen taikaesineen hävyttömältä huijarilta ja tätä auttavalta pahalta velholta.




Uusista Star Trek -elokuvista (2009-2016) tuttu Chris Pine, Fast & Furious -leffoista (2001-) tuttu Michelle Rodriguez, Pokémon: Detective Pikachusta (2019) tuttu Justice Smith ja Se-kauhuelokuvista (It - 2017-2019) tuttu Sophia Lillis näyttelevät harpisti Edgin Darvisia, barbaari Holga Kilgorea, taikuri Simon Aumaria ja druidi Doricia, jotka lähtevät yhdessä rosvohommiin. Edginille ryöstö on erittäin henkilökohtainen ja myös Holgalla on kana kynittävänään ryöstökohteen kanssa. Taikuri Simon sen sijaan on aiemmin kuulunut poppooseen ja hyppää siksi takaisin mukaan, kun kutsu käy, mutta druidi Doricin motiivit ryöstöön jäävät löyhiksi. Yleensä pidettävä Pine on kummallisen ärsyttävä roolissaan hölösuu-Edgininä, jonka haluaa onnistuvan tavoitteissaan, mutta jota ei aika ajoin jaksaisi katsoa ollenkaan. Kova-muija-rooleistaan tunnettu Rodriguez istuu täydellisesti barbaariksi ja omaa karismaa toimintakohtauksissa, mutta jää draaman saralla näyttelijänä heikoksi. Smithin yritys toimia komediahahmona on lähinnä vaivaannuttava, eikä näyttelijä omaa luontaista huumoriajoituksen taitoa. Lillis on innokkaasti mukana leffassa, muttei aina ihan vakuuta, kun hänen hahmonsa pitäisi kertoa synkkiä puolia muodonmuuttajalajinsa kärsimyksestä. Nelikkoa auttaa myös Bridgerton-sarjasta (2020-) tutun Regé-Jean Pagen esittämä paladiini Xenk Yendar. Pagen faneille on luultavasti tiedossa pettymys, sillä vaikka näyttelijä on isosti esillä mainoksissa ja jopa kolmas nimi julisteessa, jää hänen ruutuaikansa ehkä hieman päälle vartin mittaiseksi.
     Elokuvan pahisosastoa edustavat brittihurmuri Hugh Grantin näyttelemä huijari Forge Fitzwilliam, joka pitää Ikikesän kaupunkia hallussaan, sekä tätä auttava paha punainen velho Sofina (Daisy Head). Läpi elokuvan Grantista jotenkin näkee, ettei häntä paljoa kiinnostaisi olla mukana leffassa ja hänen heittäytyminen tuntuu väkinäiseltä. Head on täysillä mukana, mutta hänen hahmonsa jää todella yksiulotteiseksi ja tylsäksi.




Valitettavasti Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves ei päässyt yllättämään positiivisesti, vaan se on juurikin niin kehno fantasiaraina kuin trailerit antoivat ymmärtää. Siitä löytyy muutamia kehun arvoisia juttuja, mutta pääasiassa minulle tuotti leffan jälkeen suuria vaikeuksia keksiä siitä mitään hyvää sanottavaa. Näyttelijät eivät ole kummoisia rooleissaan, eikä yhdenkään hahmo erityisesti kiinnostanut minua. Ryöstöseikkailu ei koskaan saanut napattua mukaansa, vaan lopputuloksena on jopa aika pitkäveteinen elokuva. Tämä on niitä hassuja paradoksitapauksia, jotka tuntuvat siltä kuin kolmen tunnin filmi olisi pakolla puristettu kahteen tuntiin, jolloin kerronta on kamalan kiirehtivää ja hätäistä, mutta silti elokuva tuntuu edelleen yli kolmen tunnin mittaiselta. Kun luulin leffan olevan ihan loppusuoralla, vilkaisin kelloa ja hämmästelin, sillä siitä oli mennyt vasta puolet.

Kaikista huonointa elokuvassa on sen huumori. En edes muista, milloin olisin viimeksi nähnyt näin tuskastuttavan epähauskan leffan. Asiaa vain korosti yleisön hiljaisuus. Elokuva on alusta loppuun täynnä vitsejä, mutta voin laskea yhden käden sormilla, kuinka moni niistä nauratti yleisöä. Pääasiassa kuulin ympäriltäni turhautunutta tuhahtelua, samalla kun pyörittelin itse silmiäni. Huumori on myötähäpeällisen väkinäistä ja elokuva yrittää aivan liikaa olla hauska. Olinkin todella yllättynyt, kun leffan jälkeen huomasin, että sen käsikirjoituksesta vastaavat Jonathan Goldstein ja John Francis Daley, jonka aiemmat työt, kuten Kaameat pomot (Horrible Bosses - 2011), Loma (Vacation - 2015), Spider-Man: Homecoming (2017) ja Game Night (2018) ovat parhaimmillaan suorastaan hulvattomia. Seasta löytyy sentään yksi aidosti hauska pätkä hautausmaalla, sen myönnän, mutta muuten on suorastaan käsittämätöntä, kuinka ala-arvoista läppää leffa onkaan täynnä.




Eipä kaksikon teksti muutenkaan päätä huimaa. Tarina on todella kömpelösti pistetty kasaan ja se vaatii kauheasti hahmoilta selittämistä, jotta katsoja pysyy perässä, että missä oikein mennään. Tärkeitä palasia puuttuu seasta, eikä meille koskaan näytetä sitä "Forgen hirmuvaltaa", josta hahmot kovasti puhuvat. Yksinkertaisen tarinan rattaisiin tungetaan tarpeettomasti lisää palikoita, jolloin juoni kulkee siten, että hahmot jatkuvasti tarvitsevat jonkin esineen, jotta voivat saada jonkin toisen esineen, jolla voidaan ehkä ratkoa jokin juttu. Enpä ole myöskään aikoihin nähnyt näin kökösti mukaan tuotua deus ex machina -taikavimpainta, jolla voidaan ratkoa lähes kaikki hahmojen ongelmat. Turhauttavaa on myös se, kun hoksaa, ettei hahmojen oikeastaan edes tarvitsisi lähteä matkalleen, jotta voisivat saavuttaa lopputuloksen. Matkan varrella kohdattavat vaarat eivät erityisemmin säväytä, vaikka mukana onkin muun muassa vauhdikas toimintajakso lihavan lohikäärmeen kanssa. Trailereissakin nähty turnajaispätkä voisi sisältää vielä enemmän roolipelistä tuttuja mielikuvituksellisia hirviöitä. Lopputaistelu taas äityy Marvelin ja DC:n supersankarielokuvista matkituksi mäiskeeksi. Sentään elokuvan alkupäässä nähdään onnistunut takaa-ajo, jossa druidi Doric hyödyntää voimiaan, muuttuen jatkuvasti eri eläimiksi ja tämä esitetään tyylikkäällä, yhdeksi pitkäksi kuvaksi huijatulla otoksella.

Käsikirjoittamisen lisäksi Goldstein ja Daley toimivat myös ohjaajina, eivätkä onnistu silläkään saralla. He eivät saa rakennettua mukaan kunnon seikkailun henkeä, eivätkä he ole rytmittäneet elokuvaa kummoisesti. Sentään Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves on kelvollisesti kuvattu. Lavasteet ovat oivalliset, asut mainiot ja maskeeraukset näyttävät hyviltä. Erikoistehosteiden taso kuitenkin vaihtelee villisti läpi leffan. Asuin ja maskeerauksin toteutetut praktikaalihirviöt näyttävät hyviltä, mutta digimörököllit jäävät hieman muovisiksi. Taustakankaan käyttö on usein selvää ja osa tietokoneella luoduista taustoista ovat viimeistelemättömän näköisiä. Äänimaailma rymistelee ihan kivasti ja Lorne Balfe tekee ihan hyvää työtä musiikkien kanssa.




Yhteenveto: Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves on kiehtovasta lähdemateriaalistaan ja potentiaalisista lähtökohdistaan huolimatta harmillisen kehno fantasiaelokuva. Kaikkein pahinta; se on suorastaan tuskastuttavan epähauska komedia. Vitsejä väännetään aivan koko ajan ja ne ovat toinen toistaan myötähäpeällisempiä ja surkeampia. Vain muutama juttu saa hymähtämään positiivisesti, mutta muuten leffa kuluu tuhahdellen ja silmiä pyöritellen. Yleensä mainiolta ohjaaja-käsikirjoittajakaksikolta Jonathan Goldsteiniltä ja John Francis Daleyltä voisi odottaa paljon parempaa ja hauskempaa menoa. Elokuva ei ole edes fantasiaseikkailuna järin toimiva. Tarina ei saa napattua mukaansa, eikä kunnollista seikkailuhenkeä löydy. Käsikirjoitus on täynnä kömpelyyksiä huonosti kirjoitetuista deus ex machina -taikaesineistä heikosti esitettyihin motiiveihin. Toimintakohtauksetkin jättävät hieman kylmiksi, vaikka niissä nähdään useita mielikuvituksellisia, vaihtelevalla laadulla toteutettuja hirviöitä. Tekninen puoli ei huimaa päätä, vaan efektien taso heittelee pitkin leffaa. Näyttelijätkään eivät oikein vakuuta ja Hugh Grant näyttää läpi elokuvan siltä, ettei häntä kiinnostaisi yhtään olla kuvauspaikalla. Hautausmaakohtaus on hauska, eräässä kohtauksessa hyödynnetään mainiosti Doricin muodonmuutoskykyjä, ja maskeerauksin ja asuin tehdyt praktikaalimonsterit ovat hienoja. Muuten Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves on turhauttavan kökkö fantasialeffa. Kiinnostaa kyllä nähdä, kuinka pelin fanit ottavat elokuvan vastaan.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.3.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves, 2022, Paramount Pictures, Hasbro, Hasbro Studios, Allspark Pictures, Entertainment One


perjantai 17. maaliskuuta 2023

Arvostelu: 65 (2023)

65



Ohjaus: Scott Beck ja Bryan Woods
Pääosissa: Adam Driver, Ariana Greenblatt, Chloe Coleman ja Nika King
Genre: scifi, jännitys, toiminta
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

65 on Hiljainen paikka -elokuvan (A Quiet Place - 2018) kirjoittaneiden Scott Beckin ja Bryan Woodsin uusi elokuva. Beck ja Woods suunnittelivat 65 miljoonaa vuotta menneisyyteen sijoittuvaa tieteisseikkailua ja saivat Sam Raimin kiinnostumaan projektin tuottamisesta. Kuvaukset käynnistyivät joulukuussa 2020 ja nyt 65 saapuu elokuvateattereihin. Kun viime vuoden lopulla tutkin tämän vuoden uutuuselokuvia, 65 kiinnitti huomioni kiinnostavan konseptinsa takia, kuten myös siksi, että jatko-osien, adaptaatioiden ja uudelleenfilmatisointien tulvassa elokuva oli yksi harvoista alkuperäisideoista. Odotuksiani latistivat maailmalta kuuluneet negatiiviset reaktiot leffaan ja meninkin varautunein mielin katsomaan 65:ä sen lehdistönäytökseen päivää ennen ensi-iltaa.

Avaruuslentäjä Millsin aluksen törmättyä asteroidikenttään, hän tekee pakkolaskun vieraalle planeetalle... Maahan 65 miljoonaa vuotta sitten.




Uudempien Star Wars -elokuvien (2015-2019) Kylo Ren -pahista näytellyt Adam Driver palaa scifielokuvien pariin 65-leffassa Millsinä, toisen maailman pilottina, jonka lentämä avaruusalus tekee pakkolaskun esihistorialliselle Maa-planeetalle 65 miljoonaa vuotta sitten. Karismaattinen Driver hyppää oivallisesti tieteisseikkailun pyörteisiin, hänen hahmonsa joutuessa taistelemaan vieraan planeetan asukkeja, tuohon aikaan tietty dinosauruksia vastaan, selvitäkseen hengissä. Mills ei ole kuitenkaan yksin, sillä lennolta selvisi hengissä myös Koa-tyttö (Ariana Greenblatt), jota lentäjä ryhtyy totta kai suojelemaan. Greenblatt pärjää kelvollisesti Driverin rinnalla ja heidän esittämänsä kaksikon haluaa nähdä selviytyvän Maasta takaisin omaan kotiinsa.

65 ei huimaa päätä käsikirjoituksellaan, vaikka sen konsepti dinosaurusten aikaiseen Maahan tupsahtavasta ihmisen näköisestä avaruuslentäjästä onkin veikeä. Siitä tulee herkästi mieleen Will Smithin ja hänen poikansa Jaden Smithin tähdittämä pahamaineinen After Earth (2013), jossa myös aikuinen ja lapsi tekevät pakkolaskun Maahan ja yrittävät selviytyä planeetan vaaroista, samalla kun he etsivät pakokeinoa. Mielleyhtymiä syntyy myös vastikään HBO Maxissa pyörineeseen The Last of Us -sarjaan (2023-), jossa myös vaarallisessa maailmassa mies joutuu suojelemaan tyttöä erilaisilta vaaroilta ja vähitellen hahmojen välille muodostuu tiivis yhteys. 65 ei nouse The Last of Usin tasolle, ei sitten millään, mutta on se kyllä valtavan paljon parempi kuin kökkö After Earth.




Elokuvasta löytyy selvät vikansa. Käsikirjoitus on varsin kliseinen, eikä se yllätyksiä oikeastaan tarjoa. Leffan ensimmäisellä puoliskolla on hieman kummallisia rytmitysongelmia, tekijöiden kiirehtiessä viedäkseen hahmot Maahan, mutta sinne päästyään leffa jarruttelee välillä turhaan. Millsille kirjoitettu traaginen tausta ei myöskään oikein vakuuta melodramaattisuudessaan. Luultavasti pienehkön budjetin takia dinosauruksia ei nähdä niin usein ja monipuolisesti kuin voisi toivoa. Silti minun täytyy todeta, että pääasiassa viihdyin 65:n parissa. Tarina piti minut tarpeeksi mukavasti otteessaan ja kohtaamiset dinojen kanssa ovat niin viihdyttäviä kuin ajoittain jopa jännittäviäkin. Millsin ja Koan välille muodostuva ystävyys on sympaattinen ja hahmojen pienimuotoinen huumori nostaa pientä hymyntapaista huulille muuten aika vakavassa leffassa. Elokuvan kesto on älytty pitää napakasti puolessatoista tunnissa. Leffa tuntuu rehdiltä B-luokan rainalta ja koen sellaisen kivan raikkaana isompien franchise-tehostemekastusten ohessa.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat Hiljainen paikka -leffat kirjoittaneet Scott Beck ja Bryan Woods. Heidän työnsä ei ole yhtä tasokasta kuin Hiljaisessa paikassa, mutta Beck ja Woods pitävät silti monsterirainaansa tarpeeksi menevästi kasassa, lainaten aika ajoin suoraan Jurassic Park -elokuvista (1993-2022). Kirjoittajilta on oiva ratkaisu, etteivät Mills ja Koa puhu samaa kieltä ja joutuvatkin keksimään muita keinoja kommunikoidakseen. 65 on hyvin kuvattu leffa ja valaisuakin hyödynnetään mainiosti. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset ja erikoistehosteet ajavat asiansa yllättävänkin hyvin. Äänimaailma rymistelee passelisti dinokarjuntoja myöten ja Chris Baconin säveltämät musiikit tunnelmoivat toimivasti taustalla.




Yhteenveto: 65 on kelpo B-luokan raina, joka viihdyttää passelisti läpi puolentoista tunnin kestonsa vioistaan huolimatta. Elokuva on varsin yllätyksetön ja kliseinen, sen alkupäästä löytyy hieman rytmitysongelmia, eikä päähahmon taustasta saada niin tunteikasta draamaa irti kuin tekijät ovat selvästi olettaneet. Tarina pitää silti tarpeeksi hyvin otteessaan ja tarjoaa oikein viihdyttäviä ja välillä jopa aika jännittäviäkin dinosauruskohtaamisia. Luultavasti budjettisyistä dinosauruksia ei ole mukana niin paljon kuin voisi toivoa, mutta pääasiassa leffan erikoistehostepuoli näyttää hyvältä. Adam Driver on mainio pääroolissa ja nuori Ariana Greenblatt suoriutuu hyvin hänen rinnallaan. Bryan Woods ja Scott Beck eivät vakuuta työllään läheskään niin vahvasti kuin Hiljainen paikka -leffoissa, mutta hoitavat tonttinsa tarpeeksi menevästi. 65 on rehtiä ja oikein passelia hömppää, jonka kanssa voi toisaalta ihan hyvin odottaa kotikatselua, mutta jonka silti suosittelen käymään katsomassa elokuvateatterissa, jos elokuvan idea kuulostaa yhtään houkuttelevalta. Näiden tehostepainotteisten originaalileffojen täytyy menestyä, jotta studiot eivät huku lopullisesti jatko-osien, esiosien, lisäosien, uudelleenfilmatisointien ja muunlaisten uudelleenkäynnistysten tulvaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.3.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
65, 2023, Sony Pictures Entertainment, Columbia Pictures, Beck Woods, Bron Creative, Raimi Productions