Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nia Long. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nia Long. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. huhtikuuta 2026

Michael (2026) - elokuva-arvostelu

MICHAEL



Ohjaus: Antoine Fuqua
Näyttelijät: Jaafar Jackson, Colman Domingo, Juliano Krue Valdi, Nia Long, Laura Harrier, KeiLyn Durrel Jones, Miles Teller, Jamal R. Henderson, Tre Horton, Rhyan Hill, Joseph David-Jones, Jessica Sula, Kendrick Sampson, Larenz Tate, Deon Cole ja Mike Myers
Genre: draama, musiikki
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Michael perustuu tositapahtumiin laulaja Michael Jacksonin noususta maailmanluokan superstaraksi. Vuonna 2019 ilmoitettiin, että Queen-yhtyeestä kertovan Bohemian Rhapsody -elokuvan (2018) tuottaja Graham King oli ryhtynyt tekemään seuraavaksi elokuvaa Jacksonista. Kuvausten oli määrä alkaa kesällä 2023, mutta Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakkojen takia ne saatiin käyntiin vasta tammikuussa 2024. Kuitenkin kun lakitekniset seikat estivät tekijöitä käyttämästä alun perin suunnittelemaansa lopetusta, elokuvan julkaisua jouduttiin siirtämään ja kesällä 2025 elokuvalle tehtiin täysin uusi finaali. Nyt Michael on vihdoin saapunut elokuvateattereihin ja vaikken olekaan artistin fani, minua kiinnosti nähdä, millainen hänestä kertova leffa tulisi olemaan. Kävinkin uteliaana katsomassa Michaelin pari päivää sen ensi-illan jälkeen.

Michael Jackson on jo lapsena heitetty lavoille esiintymään veljiensä kanssa, miellyttääkseen isäänsä, joka haluaa hyötyä heidän menestyksestään. Varttuessaan Michael haluaa kuitenkin luoda oman uransa ja miehen sooloalbumi ampaiseekin hänet kertaheitolla megatähdeksi.




Pääroolissa Michael Jacksonina nähdään itse laulajan veljenpoika Jaafar Jackson, joka on tehnyt uraa muusikkona ja tanssijana, mutta joka tekee tässä leffassa näyttelijädebyyttinsä. Michael Jackson ei ole roolihahmona helpoimmasta päästä ja moni näyttelijäkonkarikaan ei välttämättä pärjäisi tänä popin kuninkaana. Vaikka nepotismilla on varmasti ollut osuutta roolivalintaan, Jacksonin perikunnan ollessa tiiviisti kiinni elokuvan teossa, on pakko kuitenkin myöntää, että Jaafar muovautuu ällistyttävän vakuuttavasti sedäkseen. Hän on treenannut ikoniset tanssiliikkeet niin, että osaisi ne unissaankin ja onnistuu toistamaan Michaelin pehmeän puheäänen muuttumatta miksikään karikatyyrihahmoksi. Jaafar kanavoi myös hyvin laulajan tiettyä sinisilmäisyyttä, sekä päättäväisyyttä nousta koko maailman isoimmaksi artistiksi. Maininnan arvoinen on myös lapsi-Michaelia näyttelevä Juliano Krue Valdi, joka näyttää, että nämä lahjat ovat olleet olemassa jo ihan pienestä pitäen.
     Elokuvassa nähdään myös Colman Domingo Michaelin isänä Josephina ja Nia Long äiti Katherinena, Jamal R. Henderson, Tre Horton, Rhyan Hill ja Joseph David-Jones Michaelin isoveljinä Jermainena, Marlonina, Titona ja Jackiena, Laura Harrier Michaelin bongaavana levy-yhtiön edustajana Suzanne de Passena, Miles Teller manageri John Brancana, KeiLyn Durrel Jones Michaelin henkivartijana Bill Brayna, Kendrick Sampson tuottaja Quincy Jonesina, sekä Mike Myers CBS Records -yhtiön johtaja Walter Yetnikoffina. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Domingo Michaelin inhottavana isänä, joka haluaa lapsistaan tähtiä vain nauttiakseen heidän tuomasta menestyksestä.




Tässä kohtaa on varmaan pakko nostaa kissa pöydälle ja mainita seikka, joka on varjostanut Michael-elokuvaa samalla lailla kuin se varjosti itse Michael Jacksonin uraa myöhempinä vuosina, eli laulajaan kohdistuneet pedofiilisyytökset. Näitähän ei käsitellä elokuvassa millään lailla, mikä on herättänyt paljon keskustelua ja ollut yksi isoimmista kritiikin aiheista. Alun perin elokuvan oli tarkoitus loppua siihen, kun ensimmäiset syytökset katkaisevat Jacksonin uran nousukiidon ja tahraavat miehen maineen pysyvästi. Mutta kun Jacksonin perikunta hoksasi, että laki esti heitä esittämästä syytökset tehnyttä Jordan Chandleria elokuvassa, koko leffan lopetus piti miettiä uusiksi. Nähtävästi yksi aiemmista käsikirjoitusvedoksista olisi jopa alkanut sillä, kun poliisit saapuvat Neverland Ranchille pidättämään Jacksonia.

Lisäsyy näiden syytösten leikkaamiselle on se, että koska elokuvan alkuperäinen leikkausversio kesti nähtävästi lähemmäs neljää tuntia, ovat tekijät halunneet halkaista Jacksonin tarinan kahteen leffaan. Tämä ensimmäinen käsittelee Michaelin lapsuutta hänen isänsä luomassa The Jackson 5 -poikabändissä ja siitä irtautumista omalle soolouralle, sekä toki sen soolouran räjähtämistä tähtitaivaallisiin huippulukemiin. Elokuvan menestyksestä riippuen tehtävä jatko-osa puolestaan käsittelisi sitten näiden syytösten myötä miehen uran synkemmän loppusuoran. Jatko-osaa jääkin kaipaamaan, etenkin koska nyt leffa loppuu hassusti melkein kuin seinään.




Tämä kahdeksi elokuvaksi jakaminen olikin se seikka, minkä takia olen itse lopulta sinut sen kanssa, että nämä hurjemmat jutut Jacksonin elämästä ja urasta jäivät pois tästä kyseisestä leffasta. Ongelmani Michaelin kanssa onkin lopulta se, että kyseessä on aika pintapuoleiseksi jäävä kuvaus miehen ampaisusta superstaraksi. Jehovantodistajana lapsuutensa viettäneestä ja aikamoisesta perfektionistiluonteesta olisi varmasti voitu saada ammennettua enemmän, mutta onneksi Michaelin ja hänen isänsä välinen vaikea suhde tuo sekaan oivaa draamaa. Tämä konflikti onkin elokuvan merkittävä puoli ja tuo nimikkohahmolle muutakin kehityskaarta kuin huimat unelmat.

Oli Michael Jacksonista näin jälkikäteen mitä mieltä tahansa ihmisenä, ei käy kieltäminen, että suosionsa huipulla hän oli artistina täysin omissa sfääreissään ja kenties juuri siksi onkin hieman harmi, että leffa jää lopulta näin kädenlämpöiseksi. Laulajan faneja tuskin haittaa, että elokuva on lähinnä pikakelaus miehen uran noususta ja toki täynnä Jacksonin hittibiisejä Beat Itistä Billie Jeaniin ja Thrillerista Badiin. Konserttikohtaukset ovat toinen toistaan häikäisevämmin toteutettuja ja tanssijalka alkaa väkisinkin vipattaa myös yleisön puolella. Näitä eri artisteista kertovia elokuvia on kuitenkin viime vuosina tehty kuin liukuhihnalla ja koska itse en ole mikään Michael Jacksonin fani, minulle elokuva hieman hukkuu tähän tulvaan, johon kuuluvat vaihtelevasti onnistuneet Elvis (2022), Back to Black (2024), Bob Marley: One Love (2024), A Complete Unknown (2024), Better Man (2024), Springsteen: Deliver Me from Nowhere (2025), sekä kotimainen Kaunis rietas onnellinen (2026).




Elokuvan on ohjannut Antoine Fuqua, jonka aiempiin töihin kuuluvat Training Day (2001) ja The Equalizer (2014), kun taas käsikirjoituksesta vastaa John Logan, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa Gladiatorin (2000) ja Skyfallin (2012). Michael ei kuulu kummankaan parhaimpien aikaansaannosten joukkoon, mutta olisi toki erittäin kiinnostavaa nähdä, millainen kaksikon aiempi visio olisi ollut, ennen pakon sanelemia uudelleenkirjoituksia ja -kuvauksia. Teknisesti Michael on kuitenkin mainio, vaikka osa tietokonetehosteista, kuten digitaalisesti loihditut Michaelin eksoottiset lemmikit ja suuret yleisömassat pistävätkin ajoittain silmään. Leffa on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot ja puvustus erittäin tyylikästä Michaelin monenlaisia asuja myöten. Sen sijaan maskeerausten taso on hieman ailahtelevaa Domingon ja Tellerin kohdalla ja äänityksestä kuulee toisinaan taustakohinan jopa hieman häiritsevästi. Musiikkipuoli on toki kohdillaan, vaikka itseäni jäi harmittamaan, ettei omaa Michael Jackson -suosikkiani, eli Smooth Criminalia kuulla elokuvassa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.4.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Michael, Yhdysvallat, 2026, Lionsgate, GK Films, Universal Pictures


torstai 2. maaliskuuta 2023

Arvostelu: Missing (2023)

MISSING



Ohjaus: Will Merrick ja Nick Johnson
Pääosissa: Storm Reid, Nia Long, Joaquim de Almeida, Ken Leung, Megan Suri, Amy Landeacker, Daniel Henney, Michael Segovia ja Tim Griffin
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

John Chon tähdittämä, omalaatuisesti tehty trillerielokuva Searching (2018) oli kehuttu jättihitti, joten sille ryhdyttiin suunnittelemaan jatkoa. Elokuvan käsikirjoittajat Sev Ohanian ja ohjaaja Aneesh Chaganty ilmoittivat pian, että uusi leffa seuraisi täysin uusia hahmoja, eikä liittyisi tarinallisesti Searchingiin. Alkuvuodesta 2020 levinnyt koronaviruspandemia kuitenkin viivästytti tuotantoa ja leffan teko käynnistyi tosissaan vasta maaliskuussa 2021. Nyt Missing-nimen saanut filmi saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin sen näkemistä positiivisin mielin, pidettyäni paljon Searchingistä. Meninkin innokkaana katsomaan Missingiä sen lehdistönäytökseen muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Kun June-tytön äiti katoaa, tämän ollessa lomamatkalla Kolumbiassa uuden miesystävänsä kanssa, June päättää tehdä kaikkensa löytääkseen hänet.




Missing ei tosiaan jatka Searching-elokuvan hahmojen tarinaa, vaan kertoo täysin uusista henkilöistä, jotka joutuvat keskelle sieppausjännäriä. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat tosin bongata viittauksia Searchingiin ja John Chon näyttelemään David Kimiin. Missingin päähenkilö on nuori June Allen, jota näyttelee muun muassa Euphoria-sarjasta (2019-) tuttu Storm Reid. Reid on nappivalinta päärooliin ja tulkitsee hyvin hahmoaan, joka ei aluksi vaikuta voivan sietää äitiään (Nia Long), mutta kun tämä katoaa, todellisuudessa erittäin rakas äiti on pakko löytää. Kun viime leffassa vanhempi etsi kadonnutta lastaan, on kiinnostavaa kääntää tilanne päinvastoin ja pistää lapsi etsimään vanhempaansa. On myös mielenkiintoista seurata, kuinka nuori päähenkilö hyödyntää tekniikkaa ja muutenkin resurssejaan eri lailla kuin aikuinen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Junen äidin uusi miesystävä Kevin (Ken Leung), Junen kaveri Veena (Megan Suri), äidin asianajajaystävä Heather (Any Landeacker), FBI-agentti Park (Daniel Henney), sekä Junea auttava kolumbialaismies Javier (Joaquim de Almeida). Muut näyttelijät ovat myös pääasiassa oivallisia rooleissaan, joskin syyllisen paljastuessa tämän näyttelijä ampuu hieman yli roolihahmonsa häijyydessä.




Searchingin tapaan myös Missing on toteutettu hyvin erikoisesti, näyttämällä koko elokuva hahmojen, pääasiassa Junen, tietokoneen ja puhelimen näytön kautta. Näemme Junen laitteiden ruuduilta hänen Facetime-puheluitaan muiden kanssa, WhatsApp-keskusteluja, lähetettyjä Snapchat-kuvia, sähköposteja, Google-hakuja, digitaalisten muistilappujen kirjoitteluja sun muuta. Toteutus erottaa nämä leffat lähes sataprosenttisesti kaikista muista filmeistä ja on jälleen veikeää päästä seuraamaan uutta jännäriä tällä tavalla tehtynä. Katsojille selviää asioita samaan aikaan kuin Junelle, kun tämä neuvokkaasti pyrkii pääsemään käsiksi vaikkapa äitinsä tai tämän uuden miehen tileihin, julkisten paikkojen valvontakameroihin jne., selvittääkseen, minne nämä ovat kadonneet. Pääasiassa kikkailu toimii, joskin on epäuskottavaa, että joku pitäisi näin aktiivisesti itsestään videokuvaa esillä tietokoneensa näytöllä. Suuri osa nuoremmista tutuistani pitää tarraa tai laastaria läppärinsä videokameran esteenä, mutta elokuva totta kai vaatii sen, että pääsemme näkemään Junen lähes kaiken aikaa.

Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkän toteutustapakikkailun varaan, vaan siihen on saatu kehiteltyä kiva katoamismysteeri, jonka selvittelyyn katsoja voi uppoutua. Missing ei ole yhtä vahva tapaus kuin Searching, mutta se on varsin passeli vastaavanlainen trilleri. Ongelmaksi muodostuu osittain leffan käsikirjoitus, joka venyttää hommaa turhan pitkäksi ja sisältää joitain hieman turhauttavia juttuja. Välillä June on erittäin neuvokas ja keksii juttuja, jotka eivät tulisi ikinä mieleeni, mutta sitten taas hän ei saa hoidettua joitain omasta mielestäni päivänselviä juttuja. Esimerkiksi hän jää kohtauskaupalla pohtimaan äitinsä salasanaa, joka oli täysin ilmiselvä itselleni. Elokuva ei myöskään jaksa kantaa lähes kahden tunnin kestoaan, vaan se kaipaisi hieman tiivistämistä. Leffaa venytellään useilla käänteillä, joita viljellään tasaisin väliajoin, jotta katsojaa saataisiin mahdollisimman hyvin johdettua harhaan. Ennen lopputekstejä leffa on käyttänyt pitkät tovit rakentaakseen jokaisesta hahmosta vuoronperään uuden epäillyn.




Leffan ohjaajina toimivat ensikertalaiset Will Merrick ja Nick Johnson, jotka ovat myös käsikirjoittaneet elokuvan ykkösosan tehneiden Aneesh Chagantyn ja Sev Ohanianin tarinan pohjalta. Kaksikko hoitaa tonttinsa ohjaajina paremmin kuin käsikirjoittajina ja suoriutuvat mallikkaasti varmasti hyvin haasteellisesta tuotannosta. Toisin kuin voisi kuvitella, näyttelijät eivät ole esittäneet roolejaan tietokoneen äärellä, jota nauhoitettaisiin ruudunkaappauksella, vaan näyttelijöiden roolit on kuvattu kunnon kameroin ja kaikki ruudulla nähtävä on tehty digitehostein. Efektitiimi ansaitseekin aplodit, sillä leffa on lähes täysin heidän käsialaansa ja heidän on pitänyt tutkia kaikenlaiset alustat Facetimesta Gmailiin, kuinka ne toimivat ja miltä ne näyttävät, mitä vain vahvistaa oiva äänimaailma - joskin välillä Julian Scherlen säveltämät jännitysmusiikit pauhaavat turhankin megalomaanisesti.

Yhteenveto: Missing on kelpo itsenäinen jatko-osa positiivisesti yllättäneelle ja veikeän omaperäisesti toteutetulle trillerille. Leffan katoamismysteeri nappaa aluksi koukuttavasti mukaansa, mutta hieman ylipitkäksi venytetty käsikirjoitus liian monen pakotetun juonenkäänteen kera saa tason hiipumaan leffan edetessä. Elokuva yrittää hieman jopa epätoivoisesti johtaa katsojaa harhaan, maalailemalla vuoronperään suunnilleen jokaisesta hahmosta syyllistä. Kun todellinen syyllinen paljastuu, ei näyttelijä oikein vakuuta roolissaan. Storm Reid on kuitenkin loistovalinta haastavaan päärooliin. Tekninen toteutus ansaitsee aplodit, sillä niin vakuuttavasti efektitiimi on luonut uudelleen tietokoneen ja puhelimen näytöt monien eri sovellustensa ja äänitehosteidensa kera. Vaikka toteutustavan vuoksi leffan katselu tuntuisi autenttiselta tietokoneelta katsottuna, suosittelen silti vilkaisemaan Missingin elokuvateatterissa, jos Searching onnistui säväyttämään.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Missing, 2023, Stage 6 Films


torstai 13. toukokuuta 2021

Arvostelu: Boyz n the Hood - kulman kundit (Boyz n the Hood - 1991)

BOYZ N THE HOOD - KULMAN KUNDIT

BOYZ N THE HOOD



Ohjaus: John Singleton
Pääosissa: Cuba Gooding Jr., Ice Cube, Laurence Fishburne, Angela Bassett, Morris Chestnut, Nia Long, Tyra Ferrell, Desi Arnez Hines II, Baha Jackson, Redge Green, Debrick D. Gobert, Baldwin C. Sykes ja Regina King
Genre: draama, rikos
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 16

Boyz n the Hood - kulman kundit on edesmenneen ohjaaja-käsikirjoittaja John Singletonin esikoiselokuva. Singleton kirjoitti käsikirjoituksen alunperin pääsykoetehtävänä elokuvakouluun. Teksti kulki nimellä "Summer of 84" ja se pohjautui Singletonin lapsuuteen. Vuosien varrella hän työsti tekstiä lisää ja lopulta myi sen Columbia Picturesille, mutta sillä ehdolla, että hän saisi itse myös tehdä elokuvan. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 1990 ja lopulta Boyz n the Hood - kulman kundit sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 13. toukokuuta 1991 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli budjettiinsa verrattuna iso menestys, minkä lisäksi se sai paljon kehuja kriitikoilta. Leffa myös sai Oscar-ehdokkuudet parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Itse en ollut nähnyt Boyz n the Hood - kulman kundeja aiemmin, mutta olin tiennyt elokuvasta jo pitkään. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla sen vihdoin ja arvostelemalla sen.

Los Angelesin South Centralissa kolme lasta kasvavat aikuisiksi rikollisuuden, murhan ja huumeiden keskellä.




Boyz n the Hood - kulman kundit keskittyy kolmeen nuoreen, jotka ovat joutuneet kasvamaan vaarallisissa olosuhteissa, mikä on vaikuttanut jokaiseen heistä eri tavoin. Tre Styles (aikuisena Cuba Gooding Jr. ja lapsena Desi Arnez Hines II) yrittää selvitä parhaansa mukaan siihen asti, että voisi muuttaa pois alueelta. Darrin "Pullapoika" Baker (aikuisena Ice Cube ja lapsena Baha Jackson) on ajautunut rikollisille poluille ja viettänytkin aikaa vankilassa. Hänen veljensä Ricky Baker (aikuisena Morris Chestnut ja lapsena Donovan McCrary) haaveilee jalkapalloilijan urasta, mutta pelkää, ettei hänellä ole siihen mahdollisuutta lähtökohtiensa vuoksi. Yllättävänkin hyvät lapsinäyttelijät saavat välittömästi katsojan sympatiat puolelleen, sillä he tulkitsevat karuissa oloissa kasvamista pelottavankin uskottavasti. Siitä Gooding Jr:n, Ice Cuben ja Chestnutin on hyvä jatkaa hahmojen esittämistä, kun he alkavat olla aikuistumisen kynnyksellä. Yllätyin todella paljon, kuinka hienoa työtä Ice Cubekin tekee leffassa. En ole koskaan ollut erityisen vaikuttunut hänestä näyttelijänä, mutta tässä hän osoittaa lahjansa.
     Elokuvassa nähdään myös Angela Bassett ja Laurence Fishburne Tren vanhempina, Tyra Ferrell Bakerin veljesten äitinä, Redge Green, Dedrick D. Gobert ja Baldwin C. Sykes Tren, Darrinin ja Rickyn kanssa hengailevina Chrisinä, Dookyna ja Monsterina, Nia Long Tren tyttöystävänä Brandina, sekä Regina King Trestä kiinnostuneena Shalikana. Sivunäyttelijöistä upeimman roolityön tekee Fishburne Tren isänä, Furious Stylesina, joka yrittää kasvattaa pojastaan kunnon miestä vaikka väkisin. Fishburne suorastaan huokuu karismaa ja auktoriteettia roolissaan.




Alusta alkaen on selvää, että Boyz n the Hood - kulman kundien tarina on erittäin tärkeä ja henkilökohtainen ohjaaja-käsikirjoittaja John Singletonille, jolta löytyy paljon painavaa sanottavaa "amerikkalaisesta unelmasta". Hän todella haluaa näyttää tällaisten "hoodien" karua menoa, missä monet lapset joutuvat kasvamaan, eikä ketään tunnu kiinnostavan. Jopa virkavalta kohtelee näiden katujen kasvatteja kuin roskaa. Ei olekaan mikään ihme, että rikollisuus kukoistaa tällä alueella. Furious Stylesin repliikkien kautta Singleton kommentoikin leffassa sitä, kuinka valkoiset vallanpitäjät sulkevat mustat omalle alueelleen, missä he voivat tappaa toisensa, eivätkä siten olisi valkoisten ongelmana. Meno on traagista läpi elokuvan ja katsoja herkistyy helposti useaan otteeseen - etenkin he, jotka ovat joutuneet elämään vastaavissa oloissa.

Rankasta kertomuksestaan ja traagisista tapahtumistaan huolimatta elokuvasta löytyy paljon sydäntä. Kolmen ystävyksen veljellinen rakkaus toisiaan kohtaan puskee esiin läpi leffan ja karuuden vastakohtana on jopa kauniita hetkiä. Niin kauniista, liikuttavista kuin kauheista kohdista löytyy jotain todella voimakasta. Tunnelma onkin kaikin puolin vahvasti rakennettu. Jo sen ansiosta leffa nappaa mukaansa ja se pitää yhä vain tiukemmin mukanaan, mitä enemmän näistä hahmoista alkaa välittämään. Heidän kasvukertomustaan voisi seurata vieläkin kauemmin. Lapsinäyttelijät olivat niin hyviä, että olisin ihan hyvin voinut katsoa vielä ainakin toiset puoli tuntia pelkästään heidän puuhiaan. Etenkin kun juuri heidän kohdallaan karu kasvuympäristö korostuu tosissaan. He puhuvat asioista, mitkä omaan korvaan kuulostavat kauheilta, mutta heille se on niin arkipäiväistä, että he tajuavat vasta kasvaessaan, kuinka kamala heidän kasvuympäristönsä onkaan ollut. Kaikki tämä johtaa lopulta erittäin iskevään lopetukseen, mikä jättää aika tyhjän olotilan, sillä tietää, että on kokenut jotain hyvin vaikuttavaa.




Vaikuttavuutta vain vahvistaa se, kuinka aidolta kaikki tuntuu. Singletonin ammentaessa omasta elämästään, näkemisistään ja kokemisistaan, hän onnistuu välittämään katsojalle sen tunteen, millaista on elää tällä tavalla. Hän ei pelkää näyttää vaikeita asioita, mutta samalla hän pyrkii sanomaan kaiken aikaa, kuinka väärin tämä on ja kuinka asioiden pitää muuttua. Singletonin työ on niin erinomaista, ettei ihme, että hän nappasi Oscar-ehdokkuudet käsikirjoituksellaan ja ohjauksellaan. Hän on itse asiassa edelleen, 30 vuotta myöhemminkin nuorin parhaan ohjauksen Oscar-ehdokas, saatuaan ehdokkuuden vain 24-vuotiaana! Boyz n the Hood - kulman kundit on myös mainiosti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteilla ja puvustuksella korostetaan likaista ja köyhää naapurustoa. Myös äänimaailma on oivallinen ja Stanley Clarken säveltämät musiikit vain lisäävät tunnelmaa.

Yhteenveto: Boyz n the Hood - kulman kundit on hieno draamaelokuva, joka tekee suuren vaikutuksen todellisuuden tunteellaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja John Singleton on ammentanut filmiin omasta lapsuudestaan ja omista kokemuksistaan, tehden lopputuloksesta todella voimakkaan ja henkilökohtaisen. Singleton ei pelkää näyttää karuakin menoa, tehden katsojan olosta tarkoituksellisesti epämiellyttävän useassa kohtaa. Hän kritisoi monia asioita filmillään ja teoksessa on paljon painoarvoa. Karuuksien onnistuneena vastapuolena on oikeaa kauneutta ja herkkyyttä. Päähahmojen veljeydellinen rakkaus on aidosti liikuttavaa ja Cuba Gooding Jr., Ice Cube ja Morris Chestnut hoitavat kaikki hommansa hyvin - kuten tekevät myös hahmoja lapsina näyttelevät Desi Arnez Hines II, Baha Jackson ja Donovan McCrary. Kyseessä on merkittävä teos, mikä tuntuu valitettavasti yhä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen ajankohtaiselta. Suosittelenkin erittäin lämpimästi Boyz n the Hood - kulman kundeja aivan kaikille.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Boyz n the Hood, 1991, Columbia Pictures