Arvostelu: Piece by Piece (2024)

PIECE BY PIECE

Ohjaus: Morgan Neville

Pääosissa: Pharrell Williams, Morgan Neville, Chad Hugo, Shae Haley, N.O.R.E., Gwen Stefani, Jay-Z, Kendrick Lamar, Timbaland, Busta Rhymes, Missy Elliott, Snoop Dogg, Tyler the Creator ja Justin Timberlake

Genre: animaatio, dokumentti

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: S

Piece by Piece on animoitu elämäkertadokumentti muusikko Pharrell Williamsin elämästä ja urasta. Kappaleiden Happy ja Get Lucky noustua jättihiteiksi 2010-luvun alussa, Williamsin manageri ehdotti Williamsille, että tämä työstäisi itsestään elämäkertaleffan. Williams kiinnostui ideasta, mutta halusi toteuttaa projektin poikkeuksellisella tavalla, sillä häntä ei innostanut tehdä mitään samalla tavalla kuin muut tekivät. Hän sai dokumentintekijä Morgan Nevillen kiinnostumaan elokuvan ohjaamisesta ja yhdessä he päättivät työstää leffan legoanimaationa. The Lego Group innostui ajatuksesta ja ryhtyikin yhteistyöhön, suunnitellen uudenlaisia palikoita elokuvaa varten. Suuri osa äänitöistä nauhoitettiin etäältä koronaviruspandemian aikana, samalla kun animaattorit ryhtyivät hommiin. Piece by Piece sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa ja nyt leffa saapuu myös Suomen teattereihin. Minun täytyy tunnustaa, että lukuun ottamatta Happy-biisiä, minulla ei ollut mitään tietoa Pharrell Williamsista, enkä siis pahemmin kiinnostunut, kun kuulin, että hänestä on tulossa oma elokuvansa. Mutta kun kuulin, että leffa on legoanimaatio, halusin välittömästi nähdä sen, koska rakastan legoja. Kävinkin uteliain mielin katsomassa Piece by Piecen sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Pharrell Williams käy läpi elämäänsä ja uraansa, aina Virginia Peachin halvalta asuinalueelta yhdeksi 2000-luvun menestyneimmistä musiikintekijöistä.

Kuten jo kerroin, Pharrell Williams ei ollut nimenä kovinkaan tuttu minulle. Tiesin hänet lähinnä Itse ilkimys 2:a (Despicable Me 2 - 2013) varten tehdystä Happy-kappaleesta, joka soikin kymmenisen vuotta sitten radiossa kaiken aikaa. Pidän myös Get Lucky -biisistä, joskin tiesin sen pääasiassa Daft Punkin työnä. Enpä ollutkaan tajunnut, miten iso vaikutus miehellä on ollut musiikkialalla jo vuosia ja kuinka moni hittibiisi onkaan edes jollain tapaa syntynyt hänen kynästään. Williamsista tuli haluttu nimi alalla, koska häntä ei pahemmin kiinnostanut tehdä samaa kuin kaikki muutkin, vaan hän päätti luoda oman soundinsa. Kun hänelle siis kymmenisen vuotta sitten esitettiin idea elämäkertaleffasta, mies totesikin, että jos sellainen tehdään, se ei saa olla samanlainen kuin muut vastaavat.

Artisteista kertovista elämäkertaleffoista on viimeisen kymmenen vuoden aikana muodostunut kunnon juttunsa ja niin Queenista, Elviksestä, Elton Johnista, David Bowiesta, Amy Winehousesta kuin pian myös Robbie Williamsista ja Michael Jacksonista on tehty omat elokuvansa. En yhtään ihmettele, että Pharrell Williams on halunnut erottua massasta ja hän nostatti taatusti useammatkin kulmakarvat, kun hän totesi haluavansa tehdä leffan animaationa ja vieläpä legoilla toteutettuna. Yllättävää kyllä, homma toimii ja pääasiassa vieläpä todella hyvin. Legoanimaatio ei ole halpa kikka, vaan kekseliäs tapa näyttää maailmaa Williamsin lapsenomaisten ja mielikuvituksellisten silmien kautta, lähtien siitä, miten mies visualisoi musiikin ympärillään.

Vaikkei tietäisikään Pharrell Williamsista juuri mitään tai pahemmin edes välittäisi hänen musiikistaan, voi Piece by Pieceä silti suositella, sillä kyseessä on varsinainen hyvän mielen teos, kekseliäs ja inspiroiva. Se yhdistelee lystikkäästi elämäkertakerrontaa dokumentaarisuuteen, tarjoaa runsaasti huumoria, sekä kauniita ja liikuttaviakin hetkiä. Puolessatoista tunnissa kerrottu Williamsin ryysyistä rikkauksiin -tarina pitää pääasiassa hyvin mukanaan. Faneille taas on luvassa aikamoista nannaa, sillä tuttujen (ja leffaa varten tehtyjen) biisien ohella elokuvan näyttelijäkaarti koostuu tutuista artisteista, jotka ääninäyttelevät itseään. Itse Pharrell Williamsin lisäksi leffassa kuullaan muun muassa Jay-Z, Gwen Stefani, Kendrick Lamar, Busta Rhymes, Timbaland, Snoop Dogg ja Justin Timberlake.

Visuaalisesti Piece by Piece on näyttävä, eikä uskoisi, että leffa tehtiin vain kuudellatoista miljoonalla dollarilla, kun aiemmat teattereissa esitetyt Lego-elokuvat ovat maksaneet useita kymmeniä miljoonia. Animaatiojälki on erinomaista ja legofanina olin tietty innostunut, että leffa todella on tehty rakennuspalikoista, heti Universalin logosta lähtien. Animaattorit onnistuvat visualisoimaan tyylikkäästi Williamsin ajatuksenjuoksua ja kuinka hän näkee musiikin valoina, väreinä ja konkreettisina, käsinkosketeltavina asioina.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Piece by Piece, 2024, Focus Features, Tremolo Productions, The LEGO Group, Motion Picture Association, Pure Imagination Studios, Tongal, i am OTHER

Arvostelu: The Grinch (2018)

THE GRINCH

Ohjaus: Yarrow Cheney ja Scott Mosier
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Cameron Seely, Rashida Jones, Kenan Thompson, Tristan O'Hare, Angela Lansbury ja Pharrell Williams
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 7

The Grinch perustuu Dr. Seussin kirjaan "How the Grinch Stole Christmas!" vuodelta 1957. Vuonna 1966 kirjan pohjalta tehtiin samanniminen lyhytanimaatio, joka oli erittäin suosittu amerikkalaisten lasten keskuudessa. Lähes 40 vuotta myöhemmin, vuonna 2000 Grinch-hahmo tuotiin valkokankaille Jim Carreyn esittämänä elokuvassa The Grinch (Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas). 2013 Illumination Entertainment -animaatioyhtiö ilmoitti tekevänsä uuden filmatisoinnin Dr. Seussin kirjasta, sillä yhtiö oli tehnyt leffan jo yhdestä kirjailijan teoksesta, Loraxin (Dr. Seuss' The Lorax - 2012). Elokuvan työstäminen lähti käyntiin ja nyt uusi The Grinch on saanut ensi-iltansa. Itse en ole koskaan lukenut Dr. Seussin kirjaa tai katsonut vuoden 1966 lyhytanimaatiota, mutta pidän oudolla tavalla todella paljon Carreyn The Grinchistä. Sen yliampuvuus ja ällövärikkyys sopii täydellisesti jouluun, minkä lisäksi siitä löytyy yllättävänkin julmia vitsejä. Kun kuulin, että Illumination-yhtiö tekisi uuden filmin hahmosta, en erityisemmin pitänyt ajatuksesta, sillä en oikein välitä yhtiön supersuositusta Itse ilkimys -leffasarjasta (2010-). Sain kuitenkin hieman toivoa leffan onnistumiseen, kun huomasin, että yhtiön uudemmat animaatiot Lemmikkien salainen elämä (The Secret Life of Pets - 2016) ja Sing (2016) olivatkin erittäin hyviä teoksia. The Grinch ei kuitenkaan saanut kovin lämmintä vastaanottoa kriitikoilta tai katsojilta, joten menin hyvin varautunein mielin katsomaan sen.

Huu-kylän asukkaat valmistautuvat innokkaasti joulunviettoon, mutta korkealla vuorella asuva Grinch ei voi sietää koko joulua. Hän keksiikin ilkikurisen juonen pilatakseen kyläläisten juhlan.

Benedict Cumberbatch ääninäyttelee Grinchiä, vihreää ja ilkikurista tyyppiä, joka inhoaa joulua ja kaikkia sitä viettäviä. Grinch pitää yksinäisyydestä ja masentavista asioista, eikä hän voi sietää iloisia lauluja ja sukujuhlia. Kuitenkin jo leffan alkupäässä käy selville, että jokin Grinchin menneisyydessä on johtanut tällaiseen tilanteeseen ja vähän väliä elokuvan aikana nähdään, kuinka Grinch pysähtyy hetkeksi miettimään tekojaan. Näin hahmosta pyritään saamaan pidettävä myös jouluintoilijoiden keskuudessa. Eikä Grinch ole täysin yksin, sillä hänellä on kaverinaan koira Max, jota Grinch yrittää saada mukaansa pahoihin suunnitelmiinsa. Cumberbatchin ääni sopii erinomaisesti hahmolle, etenkin kaikista ilkeimmissä kohdissa, jolloin Cumberbatch pääsee leikittelemään häijyllä äänellään.
     Muita hahmoja leffassa ovat pieni huu-tyttö Cindy Lou (Cameron Seely), hänen hellä äitinsä Donna (Rashida Jones), joulusta intoileva herra Pikkelsbaum (Kenan Thompson), Huu-kylän pormestari (Angela Lansbury), sekä Cindy Loun paras kaveri Ruupertti (Tristan O'Hare). Pidin siitä, että Cindy Loulle on keksitty täysin erilainen juonikuvio kuin Carreyn The Grinchissä, mikä tuo jotain uutta vanhaan tarinaan. On vain harmi, ettei tämä juonikuvio ole erityisen kiinnostava, eikä ole myöskään itse Cindy Lou. Hahmon tarina tuntuu lähinnä venyttävän leffan kestoa puolentoista tunnin mittaan, kun pelkän Grinchin puuhailut eivät siihen riitä. Tarinan kertojana kuullaan Pharrell Williams, jolle on kirjoitettu Dr. Seussin teksteiltä kuulostavia riimisanaleikkejä, jotka eivät ole kuitenkaan läheskään niin hauskoja kuin kirjoittajat ovat selkeästi luulleet.

Yllättävää kyllä, pidin uudesta The Grinchistä enemmän kuin etukäteen ajattelin. Toisaalta en odottanut elokuvalta kovin paljon, joten odotusteni ylittäminen oli aika helppo saavutus. Ylitys ei myöskään tapahtunut kovin isosti, vaan vaikka pidin elokuvasta enemmän kuin luulin, on se silti vain ihan kiva. Jos Cindy Loun tylsähkön sivutarinan poistaisi leffasta ja se keskittyisi täysillä Grinchiin ja hänen hölmöilyihin ja ilkeilyihin, olisi filmi heti paljon parempi. Grinchin ollessa ruudulla pidin elokuvaa mainiona jouluanimaationa, joka saa katsojan mukavasti juhlamielelle, ja Huu-kyläläisten koristellessa kyläänsä, tekisi itsekin mieli mennä pistämään koti täyteen joulukoristeita. Grinchin negatiivisesta ajattelutavasta huolimatta leffasta löytyy lämmintä henkeä ja tunnelmaa. Elokuva on myös hauskempi kuin ajattelin. Trailerien vitsit eivät erityisemmin naurattaneet, mutta itse leffa sai minut onneksi hekottelemaan muutamaankin otteeseen. Useat vitsit perustuvat siihen, että Grinchiä sattuu, mikä naurattaa varmasti yhtä lailla sekä lapsia että aikuisia. Vanhemmilla tämä huumori luultavasti vanhenee nopeammin kuin lasten mielestä.

The Grinch onkin selvästi enemmän lasten makuun tehty kuin aikuisten. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Onhan se hienoa, että lapsille on tehty tällainen jouluhassuttelu, minkä aikuisetkin voivat sujuvasti katsoa. Kyseessä on huomattavasti silotellumpi leffa kuin Jim Carreyn The Grinch, missä Grinch söi jätteitä ja lasinsiruja, ja puhui itselleen todella psykoottisin tavoin. Carreyn versio on myös karmivampi ilmestys ja veikkaisin että nykypäivänä, kun monet vanhemmat haluavat suojella lapsiaan kaikelta vähänkin traumatisoivalta, Carreyn leffa ei ole enää sopiva lapsille. Animaatioyhtiöt eivät uskalla ottaa samalla lailla riskejä ja tehdä synkempää materiaalia, vaan elokuvista pitää tehdä hieman pumpulimaisia, jotta ne eivät varmasti loukkaa ketään. Tämä uusi The Grinch onkin täysin harmiton ja siinä mielessä kaikille sopiva filmi. Tarina kulkee nopealla temmolla eteenpäin, jottei lapsilla varmasti ole tylsää ja siihen on saatu hyvää sanomaa siitä, ettei joulu ole vain lahjoja, mikä on tärkeä opetus lapsille. Max ja eräs poro tuovat mukaan söpöyttä, muttei kuitenkaan ärsyttävällä tavalla, vaan niin että aikuinenkin saattaa ostaa itselleen jommankumman pehmoleluna unikaverikseen.

Ehdottomasti parasta elokuvassa on sen animaatiojälki. Filmi on visuaalisesti todella hieno. Hahmot ovat oivallisen karikatyyrimaisia ja upeana yksityiskohtana voi huomata, että kaikkien naamaa peittää pieni karvakerros. Grinchin turkin yksittäiset karvat erottuvat selvästi, minkä lisäksi Huu-kylän näyttävä jouluilme on jopa kaunista katseltavaa. Koristeita on lisätty ympäri kylää ja kaukaa katsottuna yksityiskohtien määrä on järjetön. Harmi vain, ettei Michael LeSieurin ja Tommy Swerdlowin käsikirjoitus yllä läheskään samoihin sfääreihin. Kaksikko on työstänyt todella kiltin tarinan häijyine puolineen, mutta he ovat kokeneet suuria vaikeuksia keksiessään Cindy Loulle uutta juonikuviota, jolloin se todella tuntuu väkisin mukaan tungetulta. Kirjoittajat myös kiirehtivät liikaa ja ratkaisevat lopun liian helposti. Ohjaajakaksikko Scott Mosier ja Yarrow Cheney tekevät kuitenkin kelpo työtä tunnelman ja hauskuuttamisen kanssa. Äänimaailma on hyvin luotu ja Danny Elfmanin säveltämät musiikit ovat mainiot. Tyler, the Creatorin versio "You're a Mean One, Mr. Grinch" -kappaleesta on yllättävän toimiva, vaikkakin itseäni häiritsi hieman, että siinä lauletaan Grinchin inhottavan kellertävistä hampaista, vaikka ne ovat oikeasti kiiltävän puhtaat ja valkoiset.

Ennen The Grinchin alkua elokuvateattereissa näytetään lyhytelokuva "Yellow is the New Black", missä seikkailevat tietty Illumination-yhtiön suosikkiveijarit, eli minionit. Itse en erityisemmin välitä näistä keltaisista siansaksaa hölöttävistä urpohahmoista, mutta lyhäristä löytyy muutama ihan hassu hetki. Lapset varmasti nauttivat pätkästä enemmän kuin aikuiset, jotka hörähtävät lähinnä nokkelalle otsikolle.

Yhteenveto: The Grinch on ihan kiva joululeffa, mikä tarjoaa varmasti riemua perheen pienimmille. Asioita on siloteltu aiempiin versioihin nähden, jottei elokuva varmasti loukkaa tai traumatisoi ketään. Psykopaattimörököllin sijaan Grinch on lähinnä vain äksy ja ilkikurinen vihreä ukko. Benedict Cumberbatchin ääni sopii erittäin hyvin nimikkohahmolle ja hän leikittelee häijyissä kohdissa oivallisesti. Grinchin suunnittelemista ja sekoilemista katsoisi mielellään koko puolentoista tunnin ajan ja kyseessä olisikin luultavasti parempi teos, jos Cindy Loun ja hänen tylsän sivujuonensa poistaisi kokonaan. Visuaalisesti kyseessä on todella näyttävä teos hienojen yksityiskohtiensa ja ihanan värikkyytensä ansiosta. Käsikirjoitusta olisi voinut vielä hioa, etenkin loppupäästä, mutta muuten The Grinch on oikein passeli valinta perheen yhteiseen joululeffahetkeen. Aikuiset ilahtuvat muutamasta hassusta vitsistä, mutta suurinta riemua tuottaa luultavasti nähdä, kuinka hauskaa lapsilla on. Viekää siis lapsenne katsomaan The Grinch ennen joulua ja juhlamieli on taattu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Grinch, 2018, Universal Pictures, Illumination Entertainment, Perfect World Pictures