Arvostelu: The Grinch (2018)

THE GRINCH

Ohjaus: Yarrow Cheney ja Scott Mosier
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Cameron Seely, Rashida Jones, Kenan Thompson, Tristan O'Hare, Angela Lansbury ja Pharrell Williams
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 7

The Grinch perustuu Dr. Seussin kirjaan "How the Grinch Stole Christmas!" vuodelta 1957. Vuonna 1966 kirjan pohjalta tehtiin samanniminen lyhytanimaatio, joka oli erittäin suosittu amerikkalaisten lasten keskuudessa. Lähes 40 vuotta myöhemmin, vuonna 2000 Grinch-hahmo tuotiin valkokankaille Jim Carreyn esittämänä elokuvassa The Grinch (Dr. Seuss' How the Grinch Stole Christmas). 2013 Illumination Entertainment -animaatioyhtiö ilmoitti tekevänsä uuden filmatisoinnin Dr. Seussin kirjasta, sillä yhtiö oli tehnyt leffan jo yhdestä kirjailijan teoksesta, Loraxin (Dr. Seuss' The Lorax - 2012). Elokuvan työstäminen lähti käyntiin ja nyt uusi The Grinch on saanut ensi-iltansa. Itse en ole koskaan lukenut Dr. Seussin kirjaa tai katsonut vuoden 1966 lyhytanimaatiota, mutta pidän oudolla tavalla todella paljon Carreyn The Grinchistä. Sen yliampuvuus ja ällövärikkyys sopii täydellisesti jouluun, minkä lisäksi siitä löytyy yllättävänkin julmia vitsejä. Kun kuulin, että Illumination-yhtiö tekisi uuden filmin hahmosta, en erityisemmin pitänyt ajatuksesta, sillä en oikein välitä yhtiön supersuositusta Itse ilkimys -leffasarjasta (2010-). Sain kuitenkin hieman toivoa leffan onnistumiseen, kun huomasin, että yhtiön uudemmat animaatiot Lemmikkien salainen elämä (The Secret Life of Pets - 2016) ja Sing (2016) olivatkin erittäin hyviä teoksia. The Grinch ei kuitenkaan saanut kovin lämmintä vastaanottoa kriitikoilta tai katsojilta, joten menin hyvin varautunein mielin katsomaan sen.

Huu-kylän asukkaat valmistautuvat innokkaasti joulunviettoon, mutta korkealla vuorella asuva Grinch ei voi sietää koko joulua. Hän keksiikin ilkikurisen juonen pilatakseen kyläläisten juhlan.

Benedict Cumberbatch ääninäyttelee Grinchiä, vihreää ja ilkikurista tyyppiä, joka inhoaa joulua ja kaikkia sitä viettäviä. Grinch pitää yksinäisyydestä ja masentavista asioista, eikä hän voi sietää iloisia lauluja ja sukujuhlia. Kuitenkin jo leffan alkupäässä käy selville, että jokin Grinchin menneisyydessä on johtanut tällaiseen tilanteeseen ja vähän väliä elokuvan aikana nähdään, kuinka Grinch pysähtyy hetkeksi miettimään tekojaan. Näin hahmosta pyritään saamaan pidettävä myös jouluintoilijoiden keskuudessa. Eikä Grinch ole täysin yksin, sillä hänellä on kaverinaan koira Max, jota Grinch yrittää saada mukaansa pahoihin suunnitelmiinsa. Cumberbatchin ääni sopii erinomaisesti hahmolle, etenkin kaikista ilkeimmissä kohdissa, jolloin Cumberbatch pääsee leikittelemään häijyllä äänellään.
     Muita hahmoja leffassa ovat pieni huu-tyttö Cindy Lou (Cameron Seely), hänen hellä äitinsä Donna (Rashida Jones), joulusta intoileva herra Pikkelsbaum (Kenan Thompson), Huu-kylän pormestari (Angela Lansbury), sekä Cindy Loun paras kaveri Ruupertti (Tristan O'Hare). Pidin siitä, että Cindy Loulle on keksitty täysin erilainen juonikuvio kuin Carreyn The Grinchissä, mikä tuo jotain uutta vanhaan tarinaan. On vain harmi, ettei tämä juonikuvio ole erityisen kiinnostava, eikä ole myöskään itse Cindy Lou. Hahmon tarina tuntuu lähinnä venyttävän leffan kestoa puolentoista tunnin mittaan, kun pelkän Grinchin puuhailut eivät siihen riitä. Tarinan kertojana kuullaan Pharrell Williams, jolle on kirjoitettu Dr. Seussin teksteiltä kuulostavia riimisanaleikkejä, jotka eivät ole kuitenkaan läheskään niin hauskoja kuin kirjoittajat ovat selkeästi luulleet.

Yllättävää kyllä, pidin uudesta The Grinchistä enemmän kuin etukäteen ajattelin. Toisaalta en odottanut elokuvalta kovin paljon, joten odotusteni ylittäminen oli aika helppo saavutus. Ylitys ei myöskään tapahtunut kovin isosti, vaan vaikka pidin elokuvasta enemmän kuin luulin, on se silti vain ihan kiva. Jos Cindy Loun tylsähkön sivutarinan poistaisi leffasta ja se keskittyisi täysillä Grinchiin ja hänen hölmöilyihin ja ilkeilyihin, olisi filmi heti paljon parempi. Grinchin ollessa ruudulla pidin elokuvaa mainiona jouluanimaationa, joka saa katsojan mukavasti juhlamielelle, ja Huu-kyläläisten koristellessa kyläänsä, tekisi itsekin mieli mennä pistämään koti täyteen joulukoristeita. Grinchin negatiivisesta ajattelutavasta huolimatta leffasta löytyy lämmintä henkeä ja tunnelmaa. Elokuva on myös hauskempi kuin ajattelin. Trailerien vitsit eivät erityisemmin naurattaneet, mutta itse leffa sai minut onneksi hekottelemaan muutamaankin otteeseen. Useat vitsit perustuvat siihen, että Grinchiä sattuu, mikä naurattaa varmasti yhtä lailla sekä lapsia että aikuisia. Vanhemmilla tämä huumori luultavasti vanhenee nopeammin kuin lasten mielestä.

The Grinch onkin selvästi enemmän lasten makuun tehty kuin aikuisten. Eikä siinä sinänsä mitään vikaa ole. Onhan se hienoa, että lapsille on tehty tällainen jouluhassuttelu, minkä aikuisetkin voivat sujuvasti katsoa. Kyseessä on huomattavasti silotellumpi leffa kuin Jim Carreyn The Grinch, missä Grinch söi jätteitä ja lasinsiruja, ja puhui itselleen todella psykoottisin tavoin. Carreyn versio on myös karmivampi ilmestys ja veikkaisin että nykypäivänä, kun monet vanhemmat haluavat suojella lapsiaan kaikelta vähänkin traumatisoivalta, Carreyn leffa ei ole enää sopiva lapsille. Animaatioyhtiöt eivät uskalla ottaa samalla lailla riskejä ja tehdä synkempää materiaalia, vaan elokuvista pitää tehdä hieman pumpulimaisia, jotta ne eivät varmasti loukkaa ketään. Tämä uusi The Grinch onkin täysin harmiton ja siinä mielessä kaikille sopiva filmi. Tarina kulkee nopealla temmolla eteenpäin, jottei lapsilla varmasti ole tylsää ja siihen on saatu hyvää sanomaa siitä, ettei joulu ole vain lahjoja, mikä on tärkeä opetus lapsille. Max ja eräs poro tuovat mukaan söpöyttä, muttei kuitenkaan ärsyttävällä tavalla, vaan niin että aikuinenkin saattaa ostaa itselleen jommankumman pehmoleluna unikaverikseen.

Ehdottomasti parasta elokuvassa on sen animaatiojälki. Filmi on visuaalisesti todella hieno. Hahmot ovat oivallisen karikatyyrimaisia ja upeana yksityiskohtana voi huomata, että kaikkien naamaa peittää pieni karvakerros. Grinchin turkin yksittäiset karvat erottuvat selvästi, minkä lisäksi Huu-kylän näyttävä jouluilme on jopa kaunista katseltavaa. Koristeita on lisätty ympäri kylää ja kaukaa katsottuna yksityiskohtien määrä on järjetön. Harmi vain, ettei Michael LeSieurin ja Tommy Swerdlowin käsikirjoitus yllä läheskään samoihin sfääreihin. Kaksikko on työstänyt todella kiltin tarinan häijyine puolineen, mutta he ovat kokeneet suuria vaikeuksia keksiessään Cindy Loulle uutta juonikuviota, jolloin se todella tuntuu väkisin mukaan tungetulta. Kirjoittajat myös kiirehtivät liikaa ja ratkaisevat lopun liian helposti. Ohjaajakaksikko Scott Mosier ja Yarrow Cheney tekevät kuitenkin kelpo työtä tunnelman ja hauskuuttamisen kanssa. Äänimaailma on hyvin luotu ja Danny Elfmanin säveltämät musiikit ovat mainiot. Tyler, the Creatorin versio "You're a Mean One, Mr. Grinch" -kappaleesta on yllättävän toimiva, vaikkakin itseäni häiritsi hieman, että siinä lauletaan Grinchin inhottavan kellertävistä hampaista, vaikka ne ovat oikeasti kiiltävän puhtaat ja valkoiset.

Ennen The Grinchin alkua elokuvateattereissa näytetään lyhytelokuva "Yellow is the New Black", missä seikkailevat tietty Illumination-yhtiön suosikkiveijarit, eli minionit. Itse en erityisemmin välitä näistä keltaisista siansaksaa hölöttävistä urpohahmoista, mutta lyhäristä löytyy muutama ihan hassu hetki. Lapset varmasti nauttivat pätkästä enemmän kuin aikuiset, jotka hörähtävät lähinnä nokkelalle otsikolle.

Yhteenveto: The Grinch on ihan kiva joululeffa, mikä tarjoaa varmasti riemua perheen pienimmille. Asioita on siloteltu aiempiin versioihin nähden, jottei elokuva varmasti loukkaa tai traumatisoi ketään. Psykopaattimörököllin sijaan Grinch on lähinnä vain äksy ja ilkikurinen vihreä ukko. Benedict Cumberbatchin ääni sopii erittäin hyvin nimikkohahmolle ja hän leikittelee häijyissä kohdissa oivallisesti. Grinchin suunnittelemista ja sekoilemista katsoisi mielellään koko puolentoista tunnin ajan ja kyseessä olisikin luultavasti parempi teos, jos Cindy Loun ja hänen tylsän sivujuonensa poistaisi kokonaan. Visuaalisesti kyseessä on todella näyttävä teos hienojen yksityiskohtiensa ja ihanan värikkyytensä ansiosta. Käsikirjoitusta olisi voinut vielä hioa, etenkin loppupäästä, mutta muuten The Grinch on oikein passeli valinta perheen yhteiseen joululeffahetkeen. Aikuiset ilahtuvat muutamasta hassusta vitsistä, mutta suurinta riemua tuottaa luultavasti nähdä, kuinka hauskaa lapsilla on. Viekää siis lapsenne katsomaan The Grinch ennen joulua ja juhlamieli on taattu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Grinch, 2018, Universal Pictures, Illumination Entertainment, Perfect World Pictures

Arvostelu: The Greatest Showman (2017)

THE GREATEST SHOWMAN

Ohjaus: Michael Gracey
Pääosissa: Hugh Jackman, Michelle Williams, Zac Efron, Rebecca Ferguson, Zendaya, Keala Settle, Austyn Johnson, Cameron Seely, Sam Humphrey, Paul Sparks, Yahya Abdul-Mateen II, Eric Anderson, Luciano Acuna Jr., Fredric Lehne ja Gayle Rankin
Genre: musikaali, draama
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 7

The Greatest Showman pohjautuu tositapahtumiin liikemies P. T. Barnumin elämästä. Elokuvan teosta ilmoitettiin jo vuonna 2009 ja se on muodostunut vuosien varrella päänäyttelijä Hugh Jackmanin unelmatyöksi. Filmin työstäminen ei kuitenkaan lähtenyt kovin helposti liikkeelle, sillä 20th Century Fox -yhtiö ei ollut täysin varma, onko nykyään kannattavaa tehdä täysin alkuperäinen musikaalielokuva. Lopulta kuvaukset saivat alkunsa syksyllä 2016. Yhtiöllä oli silti huolia leffan onnistumisesta, minkä takia he toivat vuoden 2017 aikana toisen ohjaajan, James Mangoldin valvomaan uusintakuvauksia ja jälkitöitä. The Greatest Showman sai ensi-iltansa monissa maissa joulukuussa 2017, mutta Suomeen se saapui vasta nyt tammikuussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin sen trailerin. Tulin siitä jotenkin hyvälle tuulelle, minkä takia ajattelin, että itse filminkin katsominen olisi positiivinen kokemus. Olin kuitenkin hieman epäileväinen, sillä elokuva ei ollut voittanut kriitikoita puolelleen, mutta tavalliset katsojat vaikuttivat suorastaan rakastavan sitä. Hieman negatiivisista arvioista huolimatta The Greatest Showman oli ehdolla kolmesta Golden Globe -palkinnosta; parhaimmasta alkuperäiskappaleesta, parhaimmasta miespääosasta ja parhaasta musikaali- tai komediaelokuvasta, mistä olin todella yllättynyt. Edelleen kiinnostuneena, mutta hieman varautuneena menin katsomaan The Greatest Showmanin sen Suomen ensi-iltapäivänä yhdessä tyttöystäväni kanssa. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä kyseessä on todella mainio elokuva!

P. T. Barnum keksii tavan rikastua ja luo show'n, jonka esiintyjät koostuvat erilaisista ja ennen kaikkea erikoisista ihmisistä. Köyhien mielestä kyseessä on huikea spektaakkeli, mutta Barnum tarvitsee jotain muutakin kuin "friikkisirkuksen" voittaakseen rikkaiden sydämet puolelleen.

Hugh Jackman on erittäin mainio innokkaan P. T. Barnumin roolissa. Barnum tulee köyhästä perheestä, minkä takia rikastuminen ja muille näyttäminen on hänelle äärimmäisen tärkeää. Onkin todella mielenkiintoista seurata Barnumin yritystä toteuttaa unelmansa ja jännityksellä pohtii, osaako hän lopettaa, kun on vielä voitolla? Jackman esittää hahmoa suurella antaumuksella ja läpi leffan voi nähdä, kuinka hän suorastaan nauttii elokuvan teosta. Nuorta Barnumia esittää Ellis Rubin.
     Michelle Williams näyttelee Barnumin Charity-vaimoa, joka syntyi varakkaaseen perheeseen, mutta syvän rakkauden takia hän lähti räätälin pojan matkaan. Williams on oiva valinta rooliin ja hän tuo hyvin esille, kuinka Charity haluaa nähdä Barnumin saavuttavan unelmansa, vaikka samalla häntäkin jännittää, pystyykö hänen miehensä pitämään show'n hyvän maun rajoissa. Barnumilla ja Charitylla on kaksi tytärtä; Caroline (Austyn Johnson) ja Helen (Cameron Seely), jotka ovat innoissaan isänsä erikoisesta työstä. Johnson ja Seely sopivat osiinsa, vaikkeivät erityisemmin nousekaan esille näyttelijöinä.
     Barnumin "friikkisirkukseen" kuuluvia erikoisia ihmisiä ovat mm. parrakas nainen Lettie (Keala Settle), lyhytkasvuinen Charles (Sam Humphrey), trapetsitaiteilijasisarukset Anne (laulaja Zendaya) ja W. D. (Yahya Abdul-Mateen II), maailman lihavin mies (Daniel Everidge), sekä päästä varpaisiin karvainen Koirapoika (Luciano Acuna Jr.). Erikoisista henkilöistä esille pääsevät parhaiten parrakas nainen, josta on oivasti tehty "friikkien" johtaja, ja trapetsitaiteilija Anne. Spider-Man: Homecomingissa (2017) elokuvadebyyttinsä tehnyt Zendaya vakuuttaa näyttelijänä paljon paremmin tässä filmissä. Vaikka monet näistä hahmoista näkyvät usein, eivät he jää mieleen muuten kuin erikoisuuksiensa kautta. Heidän esittäjänsä eivät tee ihmeellistä työtä näyttelijöinä, mutta toimivat hyvin musikaalinumeroissa tanssijoina.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Zac Efronin näyttelemä Barnumin yhteistyökumppani Phillip Carlyle, Rebecca Fergusonin näyttelemä ruotsalaislaulaja Jenny Lind, Paul Sparksin esittämä Barnumin show'ta tylyttävä kriitikko Bennett, Gayle Rankinin näyttelemä Britannian kuningatar Viktoria, sekä Fredric Lehnen ja Kathryn Meislen esittämät Charityn vanhemmat, jotka eivät hyväksy köyhästä perheestä tulevaa Barnumia tyttärensä mieheksi. Yllättäen Zac Efron tekee ehkä parhaimman roolisuorituksen, mitä olen häneltä nähnyt, sillä hän ei ole vain esittelemässä itseään, vaan oikeasti yrittää vakuuttaa taidoillaan. Ferguson on erinomainen valinta arvokkaan Jenny Lindin rooliin. Hän ei kuitenkaan oikeasti laula, vaan sen homman hoitaa hienon äänen omaava Loren Allred.

The Greatest Showman on yksi vuoden 2017 yllätyselokuvista, ainakin itselleni. Vaikka olin pitänyt trailerista, voimakas mielipide-ero kriitikoiden ja kansan välillä jännitti minua paljon, jolloin en tiennyt, mitä odottaa elokuvalta. Uskoisin nyt olevani jossain siinä kriitikoiden ja tavallisten katsojien mielipiteiden välissä. Ymmärrän, mikä leffassa on häirinnyt kriitikoita, mutta ymmärrän myös, minkä takia jotkut suorastaan rakastavat filmiä ja veikkaan kummankin johtuvan siitä, että kyseessä on täysin puhdasta viihdettä. Elokuvan ei ole tarkoitus olla mitään erityisen syvällistä, vaan se on nimensä tavoin mahdollisimman hieno show. Mainostaessaan leffaa, näyttelijät ovat sanoneet, että The Greatest Showmanin on tarkoitus olla kuin Broadway-musikaali, mutta elokuvan muodossa ja sitä se todella on. Kaikkea korostetaan todella näyttävästi ja useista kohtauksista on luotu spektaakkeleja, jotta katsojat hurraisivat ja laulaisivat hahmojen kanssa. Siinä se onnistuu mielestäni erinomaisesti. Elokuvan tunnelma on loistokkaasti rakennettu. Se nostaa hymyn jatkuvasti huulille ja saa katsojan iloisen tunteen valtaan. Koskettaviakin kohtauksia leffasta löytyy ja ne toimivat yllättävän hyvin. Itse en yleensä itke leffojen aikana - enkä tosin itkenyt tämänkään aikana - mutta ymmärrän kyllä, jos monet muut itkevät surullisten hetkien aikana ja tiedänkin niin tapahtuvan.

Monet kriitikoista ovat kritisoineet elokuvaa sen takia, ettei se näytä P. T. Barnumin tarinaa niin kuin se oikeasti tapahtui. Itse en tiedä, mitä kaikkea sirkuksessa todella tapahtui, mutta olen ymmärtänyt, ettei se ollut läheskään yhtä hilpeää kuin millaisena tämä filmi touhun esittää. Mutta se ei kuitenkaan haittaa. Ei vain sen takia, etten tiennyt todellisuudesta, vaan koska elokuva ei koskaan väitä olevansa tarkka kuvaus historiallisista tapahtumista. Etenkin musikaaleihin tarvitaan paljon juurikin sitä "elokuvan taikaa" ja tästä sitä todella löytyy. The Greatest Showman on esitys, joka imaisee mukaansa ja saa iloitsemaan mukanaan ja suremaan mukanaan. Kliseet kuuluvat asiaan. Tapahtumien kaunistelu kuuluu asiaan. Sanoma erilaisuuden hyväksymisestä on niin korostettu, että se oikein tungetaan naamalle. Mutta se kuuluu asiaan! Ja olin iloinen, kuinka hienosti kaunistelu ja korostaminen sopi show'hun. Eniten iloitsin kuitenkin siitä, että edes kerran tällainen elokuva on tehty. En tiedä, milloin olen viimeksi nähnyt sellaisen teoksen kuin The Greatest Showman. En välttämättä koskaan. Vuosi sitten ilmestyi La La Land (2016), muttei se ollut samalla lailla show. Ei tämä elokuva erityisemmin tärisyttänyt maailmaani, mutta olen iloinen, miten positiivisesti se vaikuttaa muihin ihmisiin. Enkä edes muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä hilpeällä tuulella poistuessani leffateatterista.

Kyseessä tosiaan on musikaali, joten filmissä lauletaan paljon. Vaikka laulut eivät ole mitä muistettavimpia, toimivat ne todella hyvin leffan aikana. Pientä kritiikkiä annan siitä, että kappaleet olivat hieman liian moderneja elokuvaan, joka tapahtuu 1800-luvulla, mutta toisaalta viihdyin musikaalinumeroiden aikana niin paljon, etten voi kovin paljoa kritisoida ratkaisua. Aloituskappale "The Greatest Show" nappaa taidokkaasti katsojan mukaansa, mutta harmillisesti hahmojen esittelylaulu "A Million Dreams" kestää liian kauan, mitä pahentaa se, että kappaleesta kuullaan pätkä uudestaan lähes heti, kun se on vihdoin päättynyt. Showlaulu "Come Alive", ja Barnumin ja Phillipin yhteislaulu "The Other Side" toimivat leffaa katsoessa, mutta unohtuvat nopeasti, kun ne ovat päättyneet. Jenny Lindin esittämä "Never Enough" on vaikuttava ja hempeilybiisi "Rewrite the Stars" sisältää mukavan tunteen. Charityn "Tightrope" on kenties unohdettavin kappale, eikä toisaalta hengennostatushoilotus "From Now On" ole sen ihmeellisempi. Paras ja muistettavin laulu on Golden Globe -voittaja "This Is Me", jonka olen kuunnellut muutamaan otteeseen tätä arviota kirjoittaessani. Vaikka biisit eivät olleet pääasiassa mitä ihmeellisimpiä, olivat ne musikaalinumeroina tyylikkäitä (etenkin tanssien aikana) ja tarpeeksi vaikuttavia, jotta ihoni nousi pariin otteeseen kananlihalle ja sain kylmiä väristyksiä.

Musikaalin on ohjannut ensikertalainen Michael Gracey, joka on aiemmin tehnyt pienempiä töitä elokuvien puolella. Gracey osoittaa ensiyrityksellään taitavan mainion tunnelman luomisen ja hänellä on silmää tyylikkäälle filmille. The Greatest Showmanin käsikirjoituksesta vastaavat Jenny Bicks ja uuden Beauty and the Beast - Kaunottaren ja Hirviön (Beauty and the Beast - 2017) ohjaaja Bill Condon, jotka ovat tehneet pääasiassa hyvää työtä, vaikkakin parissa kohtaa tarina voisi kulkea eteenpäin hieman rauhallisemmin. Elokuva on kuitenkin kuvattu hienosti ja leikattu erinomaisesti. Tapahtumapaikat muuttuvat usein täydellisen sulavasti erilaisiksi, etenkin musikaalinumeroissa. Lavastajat ja puvustajat ovat tehneet loistotyötä läpi leffan, mutta maskeeraajat olisivat voineet nähdä hieman enemmän vaivaa. Parrakkaan naisen parta näyttää nimittäin joissain lähikuvissa todella epäaidolta. Valitettavasti tyylikästä visuaalista ilmettä latistavat todella digitaalisen näköiset elefantit, jotka ilmestyvät mukaan parissa kohtaa. Äänimaailma on kuitenkin upeasti luotu, ja John Debneyn ja Joseph Trapanesen säveltämät musiikit toimivat leffan taustalla.

Yhteenveto: The Greatest Showman tarjoaa mahtavan show'n, joka jättää hyvän mielen vielä pitkäksi aikaa elokuvan päätyttyä. Leffan tunnelma on erinomaisesti luotu, jolloin se saa iloitsemaan ja liikuttumaan oikeissa kohdissa. Parissa kohtaa tarinaa voisi kuljettaa eteenpäin hieman rauhallisemmin, mutta pääasiassa filmi on oivallisesti rytmitetty. Musikaalinumerot ovat suurimmaksi osaksi loistokkaita, vaikkakin niiden laulut eivät ole mitä muistettavimmat ja hieman liian modernit 1800-luvulla tapahtuvaan elokuvaan. Myös niiden tunnelma on kuitenkin niin taidokkaasti luotu, etteivät niiden ongelmat oikeastaan häirinneet leffaa katsoessa. Näyttelijät ovat mainioita osissaan; etenkin iloa pursuava Hugh Jackman, jonka näkee nauttivan täysillä esiintymisestä. Visuaalinen puoli on erittäin tyylikäs, jos diginorsuja ei lasketa mukaan. Ensikertalaiseksi ohjaaja Michael Gracey on tehnyt yllättävän mainiota työtä ja saa katsojan kiinnostumaan hänen tulevista projekteistaan. On upeaa, että tällainen elokuva on voitu tehdä, sillä näin innokkaita musikaaleja ei oikeastaan näe enää. Suosittelenkin The Greatest Showmania kaikille musikaalien ystäville. Se on valloittanut jo useiden sydämet ympäri maailman ja uskon sen vain jatkavan samaa rataa. Jos odotat tarkkaa kuvausta siitä, mitä P. T. Barnumin sirkuksessa oikeasti tapahtui, niin petyt varmasti, sillä elokuvaa ei ole tehty historiallinen tarkkuus mielessä. Nimensä mukaisesti kyseessä on viihdeshow ja hyvä niin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Greatest Showman, 2017, Twentieth Century Fox, TSG Entertainment, Chernin Entertainment