Arvostelu: Megamind vs. Tuomiosyndikaatti (Megamind vs. the Doom Syndicate - 2024)

MEGAMIND VS. TUOMIOSYNDIKAATTI

MEGAMIND VS. THE DOOM SYNDICATE

Ohjaus: Eric Fogel

Pääosissa: Keith Ferguson, Laura Post, Josh Brener, Maya Aoki Tuttle, Emily Tunon, Scott Adsit, Talon Warburton, Chris Sullivan, Roger Craig Smith, Todd Haberkorn, Eric Murphy, Joey Rudman, Tony Hale ja Adam Lambert

Genre: animaatio, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Megamind (2010) sai positiivista palautetta kriitikoilta ja se oli pienimuotoinen menestys lippuluukuilla. Elokuvan suosio on kuitenkin kasvanut tosissaan vasta viime vuosien aikana, mikä huomattiin DreamWorksilla. Yhtiö alkoi tehdä yhteistyötä Peacock-kanavan kanssa, työstääkseen Megamind-televisiosarjan, joka kulki aluksi nimellä "Megamind's Guide to Defending Your City". Sarjasta muovautui Megamind Rules! (2024-), jonka mainostamiseksi yhtiöt päättivät tehdä pikaisesti suoratoistoelokuvan, joka toimisi samanaikaisesti niin jatko-osana alkuperäiselokuvalle kuin pitkänä avausjaksona uutuussarjalle. Tuttuihin rooleihin palkattiin uudet näyttelijät ja animointi ulkoistettiin DreamWorksilta 88 Picturesille ja Dobertman Picturesille. Megamind vs. Tuomiosyndikaatti julkaistiin maaliskuun alussa Peacock-kanavalla ja Suomeen se on saapunut nyt Viaplay-palvelun kautta. Itse kävin katsomassa Megamindin, kun se alun perin ilmestyi 14 vuotta sitten ja pidin siitä paljon. Kun kuulin, että elokuva saa yli vuosikymmenen odotuksen jälkeen vihdoin jatkoa, ilahduin. Sitä iloa kesti ehkä minuutin, kunnes katsoin leffan trailerin ja järkytyin, kuinka luokattoman halvalta elokuva näytti. Kun Megamind vs. Tuomiosyndikaatti saapui kaikessa hiljaisuudessa Viaplayn valikoimaan, päätin toki katsoa, onko itse elokuva yhtä kaamea kuin traileri antoi ymmärtää.

Megamind omaksuu uuden maineensa Metro Cityn sankarina, mutta riemua ei kestä kauan, kun hänen entinen rikollisjenginsä Tuomiosyndikaatti saapuu kaupunkiin.

Yksikään alkuperäisen Megamind-elokuvan ääninäyttelijöistä ei tee paluuta tässä uudessa jatko-osassa. Liekö kyse sitten pienestä budjetista (josta on kuitenkin riittänyt rahaa Adam Lambertin pikkurooliin) tai alkuperäisten näyttelijöiden kieltäytymisestä, mutta Will Ferrellin sijaan itse Megamindina kuullaan tällä kertaa Keith Ferguson, tätä auttavana Minionina kuullaan David Crossin sijaan Josh Brener ja reportteri Roxannena kuullaan Tina Feyn sijaan Laura Post. Alkuperäiselokuvan lopuksi Megamind luopui rikollisuuden polusta ja nousi Metro Cityn uudeksi supersankariksi. Nyt hän nautiskelee positiivisemmasta maineestaan, samalla kun hahmosta on tehty kummallisesti tyhmempi kuin ennen. Viimeksi Megamind nähtiin rakentamassa huipputeknologisia vempaimia ja nyt hän ei osaa käyttää edes leivänpaahdinta. Minion kulkee tällä kertaa nimellä Kamu, luultavasti sen takia, ettei DreamWorks halua, että hahmoa sekoitetaan Illuminationin Itse ilkimys -animaatioista (Despicable Me - 2010-2024) tuttuihin keltaisiin pölvästeihin. Roxanne taas on nyt Megamindin mielitietty ja jääkin muuten aika tylsäksi sivuhahmoksi. Uutena hahmona tutut tyypit kohtaavat nuoren Megamind-fanin Keikon (Maya Aoki Tuttle), joka on lähinnä vain rasittava näsäviisas kakara.

     Kuten leffan nimestä voikin jo päätellä, Megamind saa vastaansa Tuomiosyndikaatin, entisen rikollisryhmänsä, joka ei katso hyvällä Megamindin käännöstä. Poppooseen kuuluvat myrskyinen Lady Doppler (Emily Tunon), hypnoottinen Pierre Pakotus (Scott Adsit), varjoinen Lordi Hyväyö (Talon Warburton) ja laavamonsteri Behemoth (Chris Sullivan). Alati kinasteleva nelikko jää kelpo lähtökohdistaan huolimatta aika tylsäksi, eikä yhdestäkään hahmosta saada juuri mitään irti. Esimerkiksi pelottavaksi itseään luulevan Lordi Hyväyön vitsi käy nopeasti vanhaksi ja Lady Doppler on vain mitäänsanomattoman tönkkö joukon johtajana.

Alkuperäinen Megamind-elokuva oli nokkela supersankariparodia, joka mullisti genreä oivaltavasti, nauratti makeasti, tarjosi räjähtävää toimintaa, näytti visuaalisesti hyvältä ja sisälsi hyviä teemoja muun muassa ihmisten käyttäytymismalleja tutkivasta luonto vastaan kasvatus -ideasta. Megamind vs. Tuomiosyndikaatti ei sisällä lainkaan samoja piirteitä. Se on ärsyttävä, epähauska ja puuduttavan pitkäveteinen rahastus, jonka ainoa funktio on yrittää myydä uutta Megamind Rules! -televisiosarjaa. Megamindille jatko-osaa yli kymmenen vuoden ajan toivoneille vastassa on karvas pettymys, jota tuskin antaa DreamWorksille anteeksi. Kyseessä taitaa jopa olla animaatioyhtiön surkein elokuva.

Paperilla elokuvassa olisi aineksia. On ajatuksen tasolla kiinnostavaa nähdä, kuinka entinen superrikollinen yrittää totutella uuteen asemaansa aiemmin uhkaamansa kaupungin nykyisenä suojelijana. Ja vaikka Tuomiosyndikaatista ei ole aiemmin ollut mainintaakaan, on ihan kiinnostavaa nähdä myös, kuinka Megamind yrittää hoitaa entisistä kavereistaan syntyvän uuden ongelman. Näistä puolista ei kuitenkaan saada mitään mielenkiintoista aikaiseksi. Megamindin ja Tuomiosyndikaatin kohtaukset ovat lähinnä vaivaannuttavaa seurattavaa, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Leffan aikana ei pääse nauramaan lainkaan, vaan se pikemminkin tylsistyttää. Elokuvalla ei ole kestoa edes puoltatoista tuntia ja se ehtii silti käydä uuvuttavaksi koettelemukseksi. Käsikirjoitus on tuskastuttavan laiskasti rustattu, mikä on pöyristyttävää, kun ottaa huomioon, että siitä vastaa sama kaksikko kuin ykkösosasta! Uuden ohjaajan, Eric Fogelin työ vain korostaa laiskuutta. Kaikessa mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mätänä kirsikkana lässähtäneen kakun päällä on vielä se fakta, että Megamind vs. Tuomiosyndikaatti on visuaalisesti suoraan sanottuna ruma elokuva. Leffasta huokuu, että se tehtiin kiireessä, sillä niin hätiköityä animointi on. Hahmojen ulkoasut ovat periaatteessa oivat, mutta taustat käyvät naurettavan kököiksi ja itseään toistaviksi leffan edetessä. Pelkistetyt rakennukset, usein täysin tyhjät kadut, vähän siihen suuntaan renderöidyt taustaihmiset, yhdensävyiset väripinnat ja hirveä valojen ja varjojen käyttö ovat jo omiaan tekemään leffasta vaikeaa katseltavaa. Elokuva näyttää usein joltain PlayStation 2:n pelin välivideolta, mutta leffa ei houkuta yhtään pelaamaan sitä ja mikä pahinta, se saa haluamaan pysymään kaukana uudesta Megamind Rules! -sarjasta. Ja kun elokuva tehtiin pitkälti vain sarjan markkinoimiseksi, taitaa olla sanomattakin selvää, että lopputulos on epäonnistunut.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Megamind vs. the Doom Syndicate, 2024, DreamWorks Animation, DreamWorks Animation Television

Arvostelu: Lentsikat (Planes - 2013)

LENTSIKAT

PLANES

Ohjaus: Klay Hall

Pääosissa: Dane Cook, Brad Garrett, Teri Hatcher, Stacy Keach, Roger Craig Smith, Carlos Alazraqui, Priyanka Chopra, Julia Louis-Dreyfus, Cedric the Entertainer, Gabriel Iglesias, John Cleese, Colin Cowherd, Oliver Kalkofe, John Ratzenberger ja Val Kilmer

Genre: animaatio, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Pixar-animaatioyhtiön elokuva Autot (Cars - 2006) oli taloudellinen menestys ja Autot 2 (Cars 2 - 2011) vielä isompi hitti, joten Pixarin omistava Disney-yhtiö päätti tahkota elokuvilla lisää rahaa ja tehdä niiden rinnalle animaatioelokuvan elävistä lentokoneista. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animointi alkoi. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä suoraan Blu-raylle ja DVD:lle, mutta tekijät päättivätkin lopulta antaa sille kunnon teatterikierroksen ja Planes, eli suomalaisittain Lentsikat sai maailmanensi-iltansa 2. elokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta sai lähinnä negatiivisia arvioita kriitikoilta. Itse katsoin Lentsikat muutamaa vuotta myöhemmin ja pidin sitä ihan kivana animaatiorainana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella juhlavuoden kunniaksi.

Peltoja lannoittava lentokone Dusty Crophopper haaveilee urasta kilpalentäjänä. Hän päättääkin osallistua huippuvaativaan Siivin ympäri maailman -kisaan, jossa hän kohtaa parhaista parhaat lentokoneet.

Elokuvan päähahmo on Dusty Crophopper (äänenä Dane Cook), peltoja lannoittava lentokone, jolla on aikamoiset haaveet osallistua vaativaan lentokisaan. Kukaan ei tietenkään usko, että ruiskukoneella olisi mitään saumaa voittaa kisaa tai edes haaveilla kisaavansa kovimmista kovimpien lentokoneiden rinnalla. Nämä epäilijät eivät kuitenkaan Dustyä lannista, vaan hän päättää puskea entistä kovempaa todistaakseen epäilijänsä vääriksi. Hahmo on erittäin tyypillinen altavastaajatyyppi, joka saa nopeasti katsojan sympatiat ja kannustukset puolelleen.

     Muita hahmoja leffassa ovat Dustyn kaverit, tankkeriauto Puksu (Brad Garrett) ja mekaanikkoauto Tytti (Teri Hatcher), Dustyn pomona pelloilla toimiva Lyijyperä (Cedric the Entertainer), konkarilentokone Kippari (Stacy Keach), sekä Siivin ympäri maailman -lentokisan muut kilpailijat, lentokoneet Ripslinger (Roger Craig Smith), El Chupacabra (Carlos Alazraqui), Bulldog (John Cleese), Ishani (Priyanka Chopra) ja Rochelle (Julia Louis-Dreyfus). Top Gun - lentäjistä parhaat -elokuvan (Top Gun - 1986) tähti Val Kilmer tekee veikeän cameon hävittäjänä. Sivuhahmoista yksikään ei erityisemmin tee vaikutusta, mutta kaikki toimivat kelvollisesti mukana. Puksu ja El Chupacabra ovat tavanomaiset huumorisivuhahmot, vanha ja kokenut Kippari toimii tietty päähenkilön mentorina ja ylimielinen Ripslinger ajaa asiansa pahimpana vastuksena, joka pilkkaa Dustya minkä ehtii.

Toisellakaan katselukerralla ja kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen Letsikat ei onnistunut tekemään erityistä vaikutusta. Se on ihan kiva lastenleffa, joka iskee varmasti kohdeyleisöönsä hyvin, mutta jättää aikuiskatsojat kylmäksi. Ensimmäinen Autot-elokuva onnistui tasapainottelemaan taidokkaasti koko perheelle sopivana filminä, mutta se olikin Pixarin teos. Lentsikat on pelkkä Disneyn päivänselvä yritys tienata lisää rahaa. Elokuva tuntuu olevan olemassa vain sen oheistuotteita, leluja sun muita varten. Silti leffa jaksaa viihdyttää ihan tarpeeksi hyvin ja sen puolentoista tunnin kesto kulkee aika nopeasti, elokuvan omatessa toimivan reippaan tahdin.

Reippaan rytmityksenkin kanssa aikuiskatsoja voi huomata ajatustensa harhailevan vähän väliä, sillä tarina kulkee niin kliseisiä ja turvallisia urheiluelokuvan latuja. Filmi yrittää päästä pälkähästä viittauksilla esimerkiksi Rockyyn (1976), mutta ei se auta, kun mukaan ei ole edes yritetty tuoda mitään twistiä. Jo traileria katsoessa on helppo arvata, kuinka elokuva tulee kulkemaan, eikä lopputulos yllätä kertaakaan. Lapsia tämä tuskin haittaa, jos vastaavia tarinoita ei ole nähnyt ja lukenut jo kymmeniä aiemmin. Meininki on perheen pienimmille varmasti onnistuneen jännittävää ja mukana oleva huumori naurattaa takuulla. Aikuinen saattaa sen sijaan pohtia joitain leffan kummallisuuksia logiikassa, lähtien siitä, että jos tämän maailman kaikki elävät olennot ovat koneita, jotka syövät bensiiniä ja sen sellaista, mihin ihmeeseen edes tarvitaan maissipeltoja ja Dustyn kaltaisia ruiskukoneita pitämään ne hyvässä kunnossa?

Elokuva on animoitu hyvin, joskin se ei ole visuaalisesti yhtä yksityiskohtainen kuin Autot. Lentsikoista huomaa aika ajoin, että sitä ryhdyttiin alun perin tekemään suoraan televisiokatselua varten teatterikierroksen sijaan. Silti leffaa on miellyttävä katsoa, etenkin sen ollessa toimivan värikäs. Myös äänimaailma on rakennettu oivallisesti ja Mark Mancinan säveltämät musiikit tunnelmoivat passelisti taustalla. Ohjaaja Klay Hall pitää pakettia ihan hyvin kasassa, mutta Jeffrey M. Howardin kirjoittama käsikirjoitus on aivan liian turvallinen, kulkiessaan useita kertoja nähtyjä latuja pitkin.

Yhteenveto: Lentsikat on aika keskinkertainen rahastuslisäosa mainiolle Autot-elokuvalle. Siitä suorastaan paistaa läpi oheistuotteiden myynnistä haaveilevien Disney-pomojen dollarikuvat silmissä, mutta on lopputulos silti ajoittain ihan viihdyttävää menoa. Tarina on täysin ennalta-arvattava, mutta pitää tarpeeksi mukavasti mukanaan. Aikuisille elokuva voi ripeästä rytmityksestäänkin huolimatta käydä toisinaan pitkäveteiseksi, mutta lapsia leffan luulisi riemastuttavan. Mukana on joitain hetkiä, jotka ovat takuulla jännittäviä perheen pienimmille, sekä joitain vitsejä, jotka naurattavat koko perhettä. Animaatiojälki on oikein kelvollista, mutta siitä voi välillä huomata, ettei elokuvaa ollut alun perin tarkoitus julkaista teattereissa. Lentsikat on periaatteessa tarpeeton rahastusraina, mutta toisaalta se myös laajentaa ihan kivasti Autot-elokuvien maailmaa. Jos pidit Autot-elokuvista, voi Lentsikat katsoa sujuvasti niiden perään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Planes, 2013, Disneytoon Studios, Prana Studios