Arvostelu: Thunderbolts* (2025)

THUNDERBOLTS*

Ohjaus: Jake Schreier

Pääosissa: Florence Pugh, Sebastian Stan, Wyatt Russell, David Harbour, Hannah John-Kamen, Lewis Pullman, Julia Louis-Dreyfus, Geraldine Viswanathan, Wendell Pierce ja Olga Kurylenko

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

Thunderbolts* on Marvelin elokuvauniversumin 36. elokuva ja se perustuu Marvelin sarjakuvahahmoihin. Tehdessään Guardians of the Galaxy -elokuvaa (2014), James Gunn ilmaisi halukkuuttaan ohjata elokuvan Thunderbolts-tiimistä, mutta tehtyään The Suicide Squad: Suicide Mission -elokuvan (The Suicide Squad - 2021) DC:lle, Gunn luopui suunnitelmastaan. Marvelilla kuitenkin innostuttiin ideasta ja studio käynnisti pohjustuksen tiimileffaan vuoden 2021 minisarjassa The Falcon and the Winter Soldier ja elokuvassa Black Widow. Vuonna 2022 Eric Pearson esitteli käsikirjoituksen Marvel-pomo Kevin Feigelle, joka tarttui tekstiin ja pestasi Jack Schreierin ohjaajaksi. Kuvausten oli tarkoitus alkaa keväällä 2023, mutta Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakko viivästytti tuotantoa. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024 ja nyt Thunderbolts* on saapunut elokuvateattereihin. Itse odotin leffaa ihan positiivisin mielin, sillä se vaikutti hieman erilaiselta tapaukselta Marvelilta. Kävinkin katsomassa Thunderbolts*-leffan heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Kuusi hylkiötä lyöttäytyvät yhteen pysäyttääkseen uuden pahan voiman, joka meinaa syöstä koko maailman pimeyden valtaan.

Thunderbolts* lyöttää yhteen useista aiemmista Marvel-elokuvista ja -sarjoista tuttuja sivuhahmoja. On Black Widow -elokuvassa esitelty ja Hawkeye-sarjassakin (2021) nähty Yelena Belova (Florence Pugh), samassa leffassa esitellyt Yelenan isä Alexei Shostakov, eli Red Guardian (David Harbour) ja Antonia Dreykov, eli Taskmaster (Olga Kurylenko), The Falcon and the Winter Soldier -sarjassa tavattu John Walker (Wyatt Russell), Ant-Man and the Waspissa (2018) pahiksen virkaa toimittanut Ava Starr, eli Ghost (Hannah John-Kamen), sekä vanha kunnon Bucky Barnes, eli Winter Soldier (Sebastian Stan). Vaikka Bucky on nähty taistelemassa Avengerien riveissä, ei yksikään hahmoista ole mikään puhdasverinen sankarityyppi ja niinpä heidän yhteentörmäyksensä onkin sitä antoisampaa... jos nyt ei lasketa Taskmasteria, jonka käyttö leffassa saa monet fanit taatusti jälleen vihaisiksi. Yelena, Alexei, Walker, Ghost ja Bucky toimivat kuitenkin mainiosti ja osaan hahmoista syvennytään onnistuneesti lisää. Pugh, Harbour, Russell, John-Kamen ja Stan ovat oivallisia rooleissaan, etenkin Pugh ja Harbour, joiden kemiat vaikean isä-tytär-suhteen keskellä rypevinä tappajina on väkevää.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Julia Louis-Dreyfusin näyttelemä Valentina Allegra de Fontaine, joka on nähty pikaisesti aiemmin esimerkiksi Black Widow'ssa, The Falcon and the Winter Soldierissa ja Black Panther: Wakanda Foreverissa (2022), mutta joka pääsee nyt paremmin vauhtiin manipuloinnin mestarina, sekä Lewis Pullmanin esittämä Bob. Louis-Dreyfus herkuttelee mukavasti lipevänä de Fontainena, mutta parhaiten vakuuttaa Pullman, jonka hahmosta on moneksi ja mies hoitaa joka osa-alueen roolistaan kunnialla kotiin.

Muutaman ailahtelevamman produktion jälkeen vastikään Disney+ -palvelussa väliaikaisesti päättynyt Daredevil: Born Again -sarja (2025-) ja nyt elokuvien puolella Thunderbolts* ovat mukavat paluut ruotuun Marvelilta. Vaikka leffa sisältää tuttuja Marvel-juttuja, missä erilaisiin asuihin pukeutuvat ja supervoimaiset tyypit liittoutuvat pysäyttääkseen pahan voiman, joka uhkaa tuhota maailman, elokuvalla tuntuu olevan raikkaan omanlainen lähestymistapansa aiheeseen. Tai no, raikkaan ja raikkaan. Pikemminkin pitäisi puhua masentavasta. Sillä siitä elokuvassa on perimmiltään kyse: masennuksesta. Jopa tämä paha voima, mikä hahmojen pitäisi yrittää päihittää, on periaatteessa masennuksen ruumiillistuma. Pimeys ja tyhjyys, joka voi niin pahoin, että se haluaa vangita kaikki muutkin ympärillään siihen samaan loppumattomalta tuntuvaan kipuun ja yksinäisyyteen. Nämä sankarintapaiset ovat jo valmiiksi aika rikkinäisiä tyyppejä, jotka kamppailevat jo valmiiksi erilaisten menneisyyden traumojen kanssa (Yelenaa kummittelevat teot Black Widow'na ja Walkeria epäonnistuminen Captain Americana), joten tällainen vastus on kuin luotu heille.

Thunderbolts*-elokuvasta löytyy tuttuun tapaan toimintaa, oli kyse sitten käsirysyistä, ammuskeluista tai takaa-ajoista, sekä kosolti huumoria, mikä on tasoltaan ailahtelevaa, mutta tulee kyllä tarpeeseen, kun elokuva painii ajoittain niin synkkien aiheiden puolesta. Joillekin katsojille leffan loppuratkaisu voi olla aikamoinen antikliimaksi, mutta itse tykkäsin erilaisesta ja osittain kypsemmästä ratkaisusta. Lisäksi loppu sai kerrankin innolla odottamaan Marvelin tulevaisuutta. Okei, Disney+:n puolella tulevat sarjat eivät etukäteen aiheuta riemunkiljahduksia, mutta kesällä ilmestyvää The Fantastic Four: First Stepsiä (2025), sekä ensi vuoden Spider-Man: Brand New Dayta (2026) odotan malttamattomana - puhumattakaan toki Avengers: Doomsdaysta (2026) ja Avengers: Secret Warsista (2027). Näitä odottavien kannattaakin jäädä katsomaan lopputekstit Thunderbolts*-leffasta. Samalla käy myös selväksi, miksi elokuvan nimessä on asteriski...

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jake Schreier, joka työskenteli aiemmin Netflixin mahtavan Beef-sarjan (2023-) parissa, kun taas käsikirjoituksen laativat Eric Pearson ja Joanna Calo. Kolmikon työ tuntuu selvältä ja päämäärälliseltä, eikä miltään kompromissiratkaisulta ja useiden uudelleentyöstöjen summalta, kuten esimerkiksi parin kuukauden takainen Captain America: Brave New World (2025). Juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja hahmojen aluksi vastahakoinen yhteistyö rakentuu luontevasti. Teknisiltä ansioiltaan Thunderbolts* on pääasiassa mainio, joskin sekaan mahtuu joitain heikompia digiefektejä. Elokuva on pätevästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat oivat, ja äänimaailma väkevästi rakennettu Son Lux -yhtyeen säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Thunderbolts*, 2025, Marvel Studios

Arvostelu: Lentsikat (Planes - 2013)

LENTSIKAT

PLANES

Ohjaus: Klay Hall

Pääosissa: Dane Cook, Brad Garrett, Teri Hatcher, Stacy Keach, Roger Craig Smith, Carlos Alazraqui, Priyanka Chopra, Julia Louis-Dreyfus, Cedric the Entertainer, Gabriel Iglesias, John Cleese, Colin Cowherd, Oliver Kalkofe, John Ratzenberger ja Val Kilmer

Genre: animaatio, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Pixar-animaatioyhtiön elokuva Autot (Cars - 2006) oli taloudellinen menestys ja Autot 2 (Cars 2 - 2011) vielä isompi hitti, joten Pixarin omistava Disney-yhtiö päätti tahkota elokuvilla lisää rahaa ja tehdä niiden rinnalle animaatioelokuvan elävistä lentokoneista. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animointi alkoi. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä suoraan Blu-raylle ja DVD:lle, mutta tekijät päättivätkin lopulta antaa sille kunnon teatterikierroksen ja Planes, eli suomalaisittain Lentsikat sai maailmanensi-iltansa 2. elokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta sai lähinnä negatiivisia arvioita kriitikoilta. Itse katsoin Lentsikat muutamaa vuotta myöhemmin ja pidin sitä ihan kivana animaatiorainana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella juhlavuoden kunniaksi.

Peltoja lannoittava lentokone Dusty Crophopper haaveilee urasta kilpalentäjänä. Hän päättääkin osallistua huippuvaativaan Siivin ympäri maailman -kisaan, jossa hän kohtaa parhaista parhaat lentokoneet.

Elokuvan päähahmo on Dusty Crophopper (äänenä Dane Cook), peltoja lannoittava lentokone, jolla on aikamoiset haaveet osallistua vaativaan lentokisaan. Kukaan ei tietenkään usko, että ruiskukoneella olisi mitään saumaa voittaa kisaa tai edes haaveilla kisaavansa kovimmista kovimpien lentokoneiden rinnalla. Nämä epäilijät eivät kuitenkaan Dustyä lannista, vaan hän päättää puskea entistä kovempaa todistaakseen epäilijänsä vääriksi. Hahmo on erittäin tyypillinen altavastaajatyyppi, joka saa nopeasti katsojan sympatiat ja kannustukset puolelleen.

     Muita hahmoja leffassa ovat Dustyn kaverit, tankkeriauto Puksu (Brad Garrett) ja mekaanikkoauto Tytti (Teri Hatcher), Dustyn pomona pelloilla toimiva Lyijyperä (Cedric the Entertainer), konkarilentokone Kippari (Stacy Keach), sekä Siivin ympäri maailman -lentokisan muut kilpailijat, lentokoneet Ripslinger (Roger Craig Smith), El Chupacabra (Carlos Alazraqui), Bulldog (John Cleese), Ishani (Priyanka Chopra) ja Rochelle (Julia Louis-Dreyfus). Top Gun - lentäjistä parhaat -elokuvan (Top Gun - 1986) tähti Val Kilmer tekee veikeän cameon hävittäjänä. Sivuhahmoista yksikään ei erityisemmin tee vaikutusta, mutta kaikki toimivat kelvollisesti mukana. Puksu ja El Chupacabra ovat tavanomaiset huumorisivuhahmot, vanha ja kokenut Kippari toimii tietty päähenkilön mentorina ja ylimielinen Ripslinger ajaa asiansa pahimpana vastuksena, joka pilkkaa Dustya minkä ehtii.

Toisellakaan katselukerralla ja kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen Letsikat ei onnistunut tekemään erityistä vaikutusta. Se on ihan kiva lastenleffa, joka iskee varmasti kohdeyleisöönsä hyvin, mutta jättää aikuiskatsojat kylmäksi. Ensimmäinen Autot-elokuva onnistui tasapainottelemaan taidokkaasti koko perheelle sopivana filminä, mutta se olikin Pixarin teos. Lentsikat on pelkkä Disneyn päivänselvä yritys tienata lisää rahaa. Elokuva tuntuu olevan olemassa vain sen oheistuotteita, leluja sun muita varten. Silti leffa jaksaa viihdyttää ihan tarpeeksi hyvin ja sen puolentoista tunnin kesto kulkee aika nopeasti, elokuvan omatessa toimivan reippaan tahdin.

Reippaan rytmityksenkin kanssa aikuiskatsoja voi huomata ajatustensa harhailevan vähän väliä, sillä tarina kulkee niin kliseisiä ja turvallisia urheiluelokuvan latuja. Filmi yrittää päästä pälkähästä viittauksilla esimerkiksi Rockyyn (1976), mutta ei se auta, kun mukaan ei ole edes yritetty tuoda mitään twistiä. Jo traileria katsoessa on helppo arvata, kuinka elokuva tulee kulkemaan, eikä lopputulos yllätä kertaakaan. Lapsia tämä tuskin haittaa, jos vastaavia tarinoita ei ole nähnyt ja lukenut jo kymmeniä aiemmin. Meininki on perheen pienimmille varmasti onnistuneen jännittävää ja mukana oleva huumori naurattaa takuulla. Aikuinen saattaa sen sijaan pohtia joitain leffan kummallisuuksia logiikassa, lähtien siitä, että jos tämän maailman kaikki elävät olennot ovat koneita, jotka syövät bensiiniä ja sen sellaista, mihin ihmeeseen edes tarvitaan maissipeltoja ja Dustyn kaltaisia ruiskukoneita pitämään ne hyvässä kunnossa?

Elokuva on animoitu hyvin, joskin se ei ole visuaalisesti yhtä yksityiskohtainen kuin Autot. Lentsikoista huomaa aika ajoin, että sitä ryhdyttiin alun perin tekemään suoraan televisiokatselua varten teatterikierroksen sijaan. Silti leffaa on miellyttävä katsoa, etenkin sen ollessa toimivan värikäs. Myös äänimaailma on rakennettu oivallisesti ja Mark Mancinan säveltämät musiikit tunnelmoivat passelisti taustalla. Ohjaaja Klay Hall pitää pakettia ihan hyvin kasassa, mutta Jeffrey M. Howardin kirjoittama käsikirjoitus on aivan liian turvallinen, kulkiessaan useita kertoja nähtyjä latuja pitkin.

Yhteenveto: Lentsikat on aika keskinkertainen rahastuslisäosa mainiolle Autot-elokuvalle. Siitä suorastaan paistaa läpi oheistuotteiden myynnistä haaveilevien Disney-pomojen dollarikuvat silmissä, mutta on lopputulos silti ajoittain ihan viihdyttävää menoa. Tarina on täysin ennalta-arvattava, mutta pitää tarpeeksi mukavasti mukanaan. Aikuisille elokuva voi ripeästä rytmityksestäänkin huolimatta käydä toisinaan pitkäveteiseksi, mutta lapsia leffan luulisi riemastuttavan. Mukana on joitain hetkiä, jotka ovat takuulla jännittäviä perheen pienimmille, sekä joitain vitsejä, jotka naurattavat koko perhettä. Animaatiojälki on oikein kelvollista, mutta siitä voi välillä huomata, ettei elokuvaa ollut alun perin tarkoitus julkaista teattereissa. Lentsikat on periaatteessa tarpeeton rahastusraina, mutta toisaalta se myös laajentaa ihan kivasti Autot-elokuvien maailmaa. Jos pidit Autot-elokuvista, voi Lentsikat katsoa sujuvasti niiden perään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Planes, 2013, Disneytoon Studios, Prana Studios

Arvostelu: Black Panther: Wakanda Forever (2022)

BLACK PANTHER: WAKANDA FOREVER

Ohjaus: Ryan Coogler

Pääosissa: Letitia Wright, Danai Gurira, Lupita Nyong'o, Angela Bassett, Winston Duke, Dominique Thorne, Tenoch Huerta, Martin Freeman, Michaela Coel, Florence Kasumba, Mabel Cadena, Alex Livinalli ja Julia Louis-Dreyfus

Genre: toiminta, scifi, fantasia, draama

Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia

Ikäraja: 12

Black Panther: Wakanda Forever on Marvelin elokuvauniversumin 30. elokuva ja se perustuu Marvelin sarjakuvahahmoon Black Pantheriin, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1966. Hahmon tehtyä elokuvadebyyttinsä ensin Captain America: Civil Warissa (2016), hahmon ensimmäinen oma elokuva Black Panther (2018) osoittautui kriitikoiden kehumaksi jättimenestykseksi, joka onnistui jopa nappaamaan parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Hahmo esiintyi myös elokuvissa Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019), sekä animaatiosarjassa What If...? (2021-), samaan aikaan kun ensimmäisen leffan ohjaaja Ryan Coogler ryhtyi suunnittelemaan hahmolle toista sooloelokuvaa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat elokuussa 2020, kun päänäyttelijä Chadwick Boseman kuoli paksusuolen syöpään. Bosemanin syövästä tietämättömät elokuvantekijät alkoivat suunnitella jatko-osaa täysin alusta, pohtien, korvaisivatko he Bosemanin uudella näyttelijällä. Tähän ei kuitenkaan päädytty ja kun Coogler oli saanut uuden käsikirjoituksen valmiiksi, kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021. Niissä koettiin useita vaikeuksia, näyttelijä Letitia Wrightin loukkaantuessa stunt-kohtauksen aikana ja joutuessa pitkäksi aikaa sairaalaan, sivunäyttelijä Dorothy Steelin kuollessa vanhuuteen, kuvattuaan vain osan kohtauksistaan, minkä lisäksi koronarajoitusten tiukentuessa englantilainen Wright koki ongelmia palata takaisin Yhdysvaltoihin kuvauksiin, sillä hän ei ollut Yhdysvaltojen kansalainen, eikä hän ollut ottanut koronarokotetta. Kuvaukset jouduttiinkin pistämään jäihin pariksi kuukaudeksi ja elokuvan ensi-iltaa siirrettiin muutamalla kuukaudella eteenpäin. Tämän vuoden tammikuussa Wright pääsi palaamaan kuvauksiin, elokuva saatiin valmiiksi ja nyt Black Panther: Wakanda Forever saa ensi-iltansa. Itse en ollut erityisen innoissani leffasta, useammasta syystä. Bosemanin kuolema laski kiinnostustani jatko-osaa kohtaan, eivätkä trailerit säväyttäneet. Lisäksi tänä vuonna on ilmestynyt jo niin monta Marvel-leffaa ja -sarjaa, että ähky on ehtinyt iskeä. Kävin toki silti katsomassa Black Panther: Wakanda Foreverin sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Wakandan kansa yrittää toipua kuningas T'Challan kuolemasta, kun he saavat vastaansa uuden uhkan, merenalaisen Talokan-kuningaskunnan ja tätä johtavan Namorin.

Black Pantheria, eli Wakandan kuningas T'Challaa aiemmissa Marvel-elokuvissa näytelleen Chadwick Bosemanin menehdyttyä syöpään, jatko-osa täytyi kirjoittaa uusiksi. Pitkän pohdinnan jälkeen Marvel Studiosilla päätettiin, ettei Bosemania korvattaisi uudella näyttelijällä ja niinpä myös hänen hahmonsa T'Challa kuolee jo elokuvan ensiminuuteilla. Muuten lähes kaikki ykkösleffasta tutut näyttelijät tekevät paluut rooleihinsa. Angela Bassett tarjoaa vahvan roolityön kuningatar Ramondana ja Letitia Wright nousee onnistuneesti uudeksi keulakuvaksi tekniikkataituri Shurina, jotka tietty surevat rakkaan poikansa/veljensä menehtymistä ja pohtivat uutta paikkaansa Wakandassa. Danai Gurira on jälleen uskottava soturi Okoyen roolissa, kun taas Lupita Nyong'o loistaa lähes puolet leffasta poissaolollaan, hänen hahmonsa Nakian lähdettyä Wakandasta Thanosin sormiennapsautuksen jälkeen. Winston Duke saa enemmän ruutuaikaa soturi M'Bakuna ja mukaan mahtuu myös Martin Freeman CIA-agentti Everett Rossina, joka päätyy jälleen auttamaan wakandalaisia, kun uusi vaara uhkaa maata. Näyttelijäkaarti suoriutuu osittain jopa paremmin rooleistaan kuin viimeksi ja kaikki ovat selvästi halunneet tehdä kunniaa Bosemanille ja pistää itsensä likoon niin, että Boseman olisi varmasti ylpeä aikaansaannoksesta.

     Uusina Marvel-tulokkaina elokuvassa nähdään Tenoch Huerta salaperäisen merenalaisen kuningaskunnan, Talokanin johtajana, Namorina, sekä Dominique Thorne nuorena nerona Riri Williamsina, joka rakentelee omaa Iron Mania matkivaa haarniskaansa ja joka saa ensi vuonna oman televisiosarjan Disney+ -palveluun, Ironheartin (2023). Namor on erinomaisesti rakennettu vastustaja, joka ei kuitenkaan tunnu suoranaiselta pahikselta. Jo ensimmäisessä Black Panther -elokuvassa katsoja pystyi ymmärtämään Michael B. Jordanin esittämää Killmongeria, vaikka olikin hahmoa vastaan ja tässä leffassa tapahtuu samaa, mutta vielä voimakkaammin. Katsoja ymmärtää täysin Namorin tavoitteet ja huolet. Huerta on nappivalinta osaan ja niin on myös Thorne, joskin hänen hahmonsa tuntuu paikoitellen ylimääräiseltä. Ririllä on kyllä selvä paikkansa tarinassa, mutta samalla hahmon mukanaolo vaikuttaa tapahtuvan vain, jotta katsojat tietäisivät hahmot ennen kuin hän saa oman sarjansa.

Jos olet ajatellut käydä katsomassa Black Panther: Wakanda Foreverin, minulta löytyy kaksi suositusta (sen lisäksi, että olet toki katsonut ykkösleffan ennen tätä): ota mukaan nenäliinoja ja käy vessassa ennen elokuvaa. Ensimmäinen suositus sen takia, että kun Bosemanin kuolema otetaan huomioon tarinassa T'Challankin poismenolla, iskee leffa jo ensiminuuteillaan katsojan tunteisiin. Hautajaiskohtaus on vaikuttava ja omat kyynelkanavani meinasivat aktivoitua, kun Marvel Studiosin logo saapuu ruutuun kaikessa hiljaisuudessa, toimien kunnianosoituksena Bosemanille ja korvaamalla muut sankarit kuvilla ja pätkillä T'Challasta. Herkistelyä on luvassa myöhemminkin, mutta ei elokuva mitään surussa vellomista kuitenkaan ole.

Vessasuositukseni taas tulee siitä, että kyseessä on Marvelin elokuvauniversumin toiseksi pisin leffa kolmituntisen Avengers: Endgamen jälkeen. Black Panther: Wakanda Foreverilla on kestoa yli 2 tuntia ja 40 minuuttia, mikä tuntui minusta etukäteen luotaantyöntävältä ajatukselta. Suureksi yllätyksekseni elokuva ei kuitenkaan tunnu niin pitkältä, vaikka se etenee varsin rauhallisesti. Puolenvälin paikkeilla parissa kohtaa syntyy sellainen tunne, että leffa voisi vähän ripeyttää tahtiaan, mutta kun lopputekstit pärähtivät ruutuun, ensireaktioni oli: "oho, nytkö tämä jo loppui?" Elokuvan tarina on pääosin niin hyvin rakennettu, että meininkiin uppoutuu täysin.

Lähiaikoina ilmestyneitä Marvel-projekteja on kritisoitu siitä, kuinka huumoripainotteiseksi meno on muuttunut. Mielestäni oikein mainio ja lystikäs Thor: Love and Thunder (2022) sai erityisen paljon ryöpytystä tästä. Nämä kritisoijat ovat varmaan tyytyväisiä Black Panther: Wakanda Foreveriin, sillä vaikka vitsejä on ujutettu muutamia mukaan, on leffa pääasiassa vakava ja dramaattinen. Itse olen pitänyt siitä, että tämän vuoden Marvel-filmit ovat olleet selvästi erilaisia toisistaan, Doctor Strange in the Multiverse of Madnessin (2022) sisältäessä magiaa ja kauhuelementtejä, Thor: Love and Thunderin viedessä katsojan humoristiselle avaruusmatkalle ja nyt Black Panther: Wakanda Foreverin ollessa maanläheinen, vakavamielinen ja aika poliittinenkin teos.

Osalle katsojista elokuvan rauhallinen eteneminen, vakava draama ja poliittinen aspekti aiheuttavat varmasti närää, mutta itse pidin näkemästäni - etenkin kun nämä puolet ovat hyvin hoidettuja filmissä. Eri valtioiden vastakkainasettelu on todella onnistuneesti rakennettu ja konflikti muuttuu entistä kireämmäksi leffan edetessä. Katsoja ymmärtää Wakandaa, joka pohtii, oliko julkisuuteen astuminen hyvä päätös ja katsoja ymmärtää myös Talokania, joka pelkää, että heidänkin salaisuutensa vuotaisi ihmiskunnan tietoisuuteen. Näitä kahta fiktiivistä maata ja heidän johtajiaan peilaillaankin oivaltavasti toisiinsa. Elokuvasta löytyy varsin ajankohtaista sanottavaa, kun siinä kritisoidaan valtionjohtajien tapaa asettaa rauhanomaiset kansalaisensa tuhon keskelle, selvitellessään omia ongelmiaan.

Leffasta löytyy kuitenkin heikkoutensa ja puolivälin pienen takeltelun lisäksi koin, että toimintakohtaukset olisivat ajoittain kaivanneet enemmän potkua. Elokuvan keskivaiheilla nähdään pari mainiota taistelua, mutta loppuhuipennus jäi mielestäni hieman vaisuksi, vaikka siinä juuri pistetäänkin näiden kahden fiktiivisen valtion armeijat vastakkain. Finaali on osittain kömpelösti pistetty kasaan ja ajoittain tuntuu siltä, että välistä puuttuu palasia. Jo ensimmäisellä Black Panther -leffalla oli vaikeuksia lopputaistelunsa kanssa. Näyttääkin siltä, että ohjaaja Ryan Coogler hallitsee paljon paremmin tarinankerronnan, näyttelijäohjauksen ja draamapuolen kuin isot efektipainotteiset taistot. Itseäni jäi myös hieman harmittamaan, kuinka vähän talokanilaiset hyödyntävät mereneläviä. Kenties tekijät pelkäsivät, että elokuva alkaisi muistuttamaan liikaa DC Comicsin sarjakuviin perustuvaa, muutaman vuoden takaista Aquaman-leffaa (2018), jos Namor ja kumppanit vaikkapa ratsastaisivat taisteluun hailla.

Black Panther: Wakanda Forever on tyylikkäästi, paikoitellen jopa kauniisti kuvattu elokuva. Wakandaa ja Talokania esitellään ja ihastellaan niiden koko komeuksissa suurilla laajakuvilla. Välillä kamera kiertää pitkiä pätkiä hahmojen rinnalla, ja valojen ja värien käyttö on myös oivallista otoksissa. Lavasteet ovat mainiot, asut upeat ja maskeerauksetkin hienot. Erikoistehosteiden taso on tosin aika vaihtelevaa. Jotkut efektit ovat näyttäviä, kun taas toiset hieman keskeneräisen näköisiä. Taustakankaan käyttö on myös selvää useissa kuvissa. Äänimaailma jylisee voimakkaasti, oli kyse sitten ääniefekteistä tai Ludwig Göranssonin säveltämistä musiikeista.

Yhteenveto: Black Panther: Wakanda Forever on erittäin mainio elokuva ja kunnianosoitus Chadwick Bosemanin muistolle. On vaikea olla miettimättä, millainen filmistä olisi potentiaalisesti tullut Bosemanin kanssa, mutta Ryan Coogler on haastavasta tilanteesta huolimatta onnistunut kynäilemään toimivan elokuvan, joka jatkaa Wakandan tarinaa sulavasti ja imaisee tällaisenaan toimivasti mukaansa. Niinkin toimivasti, että päälle kahden ja puolen tunnin kesto kulkee yllättävän nopeasti. Vastakkainasettelu Wakandan ja Talokanin välillä on vahvasti rakennettu ja kumpaakin puolta ymmärtää hyvin. Namor toimii oivana vastustajana, jota on vaikea leimata suoranaiseksi pahikseksi, sillä hänen motiivinsa ovat niin ymmärrettävät. Näyttelijäkaarti suoriutuu työstään taidokkaasti ja henkilödraama on mainiosti työstettyä. Toimintansa puolesta leffa jää välillä hieman vaisuksi ja etenkin lopputaistelu kaipaisi jotain säväyttävämpää. Elokuva on muuten visuaalisesti hieno, mutta erikoistehosteiden taso ailahtelee läpi leffan. Tiettyine heikkouksineenkin Black Panther: Wakanda Forever on todella hyvä ja onnistuneen herkkä sarjakuvaelokuva, joka toimii luultavasti paremmin hieman varttuneemmille Marvel-faneille rauhallisemman rytminsä, ajankohtaisten teemojensa ja kypsästi kirjoitetun konfliktinsa takia, jättäen tavanomaisemman supersankariviihteen taka-alalle.

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Black Panther: Wakanda Forever, 2022, Marvel Studios, Walt Disney Pictures, Precision Aerial Filmworks, Xm2 Pursuit

Arvostelu: Eteenpäin (Onward - 2020)

ETEENPÄIN

ONWARD

Ohjaus: Dan Scanlon
Pääosissa: Tom Holland, Chris Pratt, Julia Louis-Dreyfus, Octavia Spencer, Mel Rodriguez, Ali Wong, Lena Waithe ja John Ratzenberger
Genre: animaatio, fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 7

Onward, eli suomalaisittain Eteenpäin on Pixarin uusi animaatioelokuva ja sen tarina pohjautuu ohjaaja Dan Scanlonin lapsuuteen, kun hänen piti olla veljensä tukena, heidän isänsä menehdyttyä. Yhtiö ilmoitti elokuvasta vuonna 2017 ja äänitykset alkoivat joulukuussa 2018. Animointityö lähti liikkeelle ja nyt Eteenpäin saa ensi-iltansa. Ja kerrankin samaan aikaan Yhdysvaltojen kanssa! Olen jo monta vuotta valittanut siitä, että Pixarin elokuvat ilmestyvät aina Suomessa kaksi tai kolme kuukautta myöhässä, mutta vihdoin pääsemme näkemään uutuusleffan oikeaan aikaan! Itse rakastan suurta osaa Pixarin elokuvista ja olen aina innoissani, kun tiedän yhtiön julkaisevan uuden elokuvan. On siis varmaan selvää, että Eteenpäin on/oli yksi eniten odottamistani leffoista tältä vuodelta. Menin kovin odotuksin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen, enkä todellakaan pettynyt!

Teini-ikäiset haltiaveljekset Iikka ja Aaro elävät fantasiamaailmassa, missä entisaikojen taiat on unohdettu teknologian myötä. Veljet saavat käsiinsä taikasauvan, millä he voisivat herättää edesmenneen isänsä takaisin yhdeksi päiväksi. Loitsu menee kuitenkin pieleen ja vain isän jalat palaavat takaisin! Iikalla ja Aarolla on vuorokausi aikaa keksiä, kuinka saavat loputkin isästään palaamaan.

Marvel-tähdet Tom Holland ja Chris Pratt ääninäyttelevät elokuvan päähahmoja, haltiaveljeksiä Iikka ja Aaro Kajastusta. Iikka on epävarma ja ujo nuorukainen, joka pelkää, mitä muut ajattelevat hänestä, kun taas Aaro on energinen ja heittäytyvä isoveli, jota ei kiinnosta, että monet koulusta pitävät häntä outona. Veljet ovat erilaiset toisistaan ja siksi tietty täydellinen parivaljakko, jonka kanssa lähtee enemmän kuin mielellään seikkailemaan. Hahmot ovat erinomaisesti kirjoitetut ja heitä kehitetään pitkin leffaa taidokkaasti.

Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Iikan ja Aaron äiti Laura (Julia Louis-Dreyfus), kentaurikonstaapeli Kopukka (Mel Rodriguez), leijonan, lepakon ja skorpionin yhdistelmä Mantikori (Octavia Spencer), sekä kovat prätkäkeijut. Sivuhahmotkin ovat mainioita tapauksia, jotka tarjoavat niin huumoria kuin lisäsyvennystä mukaan. Oma hahmonsa on tietty myös henkiinherätetyt Aaron ja Iikan isän jalat. Jaloilla ei keksitä vain hauskoja hetkiä, vaan elokuvantekijät ovat saaneet niistä kunnollisen persoonan, joka onnistuu välittämään tunteita hienovaraisin tavoin. Isän jalkojen käyttö on jälleen yksi esimerkki Pixarin esimerkillisestä mielikuvituksesta, luovuudesta ja nerokkuudesta.

Eteenpäin nappaa heti alussa mukaansa kiehtovan maailmansa ansiosta. Olen usein esimerkiksi Taru sormusten herrasta -trilogiaa (The Lord of the Rings - 2001-2003) katsoessani pohtinut, mitä näille fantasiamaailmoille tapahtuisi, jos teknologia edistyisi niissä? Pixar on näköjään pohdiskellut samaa, sillä Eteenpäin näyttää juuri sen: fantasiamaailman, mitä asuttavat haltiat, peikot, kentaurit ja keijut, jotka ovat unohtaneet taian ja esi-isiensä taidot. Keijut eivät osaa lentää ja kentauritkin ajavat autoa. Maailmaa esitellään läpi leffan ja jatkuvasti on hauska huomata veikeitä ideoita, millä meidän maailmastamme on otettu asioita ja muutettu niitä satumaisemmiksi. Esimerkiksi bensa-asemalla myydäänkin suokaasua. Naurut tarjoavat myös kujakissamaisesti käyttäytyvät yksisarviset.

Maailman lisäksi itse tarinakin vangitsee katsojan. Pixarin tuttuun tapaan tämäkin leffa punoo ovelasti tunnesidettä katsojan ja hahmojen sekä tapahtumien välille, jotta asioilla tuntuu oikeasti olevan suuri merkitys. Mitä pidemmälle vuorokausi etenee ilman, että isästä näkyy yhtään enempää kuin jalat, sitä epätoivoisemmaksi katsojakin muuttuu. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä kaiken aikaa ja Aaron tavoin voi itsekin innostua kaikenlaisista vaaroista ja pulmista, mitä veljekset joutuvat ratkaisemaan etsiessään keinoa palauttaa isänsä kokonaiseksi. Luvassa on paljon vauhtia ja erittäin viihdyttäviä tilanteita. Lapsille filmi tarjoaa sopivasti jännitystäkin. Aikuiskatsojankin sydän hakkaa veljien onnistumisen puolesta. Elokuva kuitenkin osaa aina rauhoittua ja keskittyä siihen, mikä on tärkeintä. Tunnepuoli on vahva ja kun kyseessä on Pixarin animaatio, on kyynelhanojen aukeaminen odotettavissa. Minä en yleensä itke leffoissa, mutta nämä tekijät tietävät aina, kuinka iskeä minua suoraan sydämeen. Koskettavat osiot nostavat elokuvan mahtavuutta entisestään.

Visuaalisesti Eteenpäin on tietty todella upea teos. Animaatiojälki on jälleen kerran ilmiömäistä ja elokuva pursuaa yksityiskohtia niin paljon, että suu loksahtaa helposti auki kaikkea ihaillessa. Monet maisemat ovat niin tarkasti tehtyjä, että voisi luulla niiden olevan aitoa luontokuvaa. Mukana ei ole ainuttakaan kiireellä tehtyä kuvaa, vaan kaikkeen on panostettu. Äärimmäisen tärkeää on tietty, että elokuvan käsikirjoitukseen on myös panostettu. Dan Scanlonin, Jason Headleyn ja Keith Buninin teksti on erittäin hyvä ja se sisältää oivaa pohdiskelua unohdetuista osaamisista ja tavoista. Fantasiaolennoista kertovan leffan teko ei ole ohjaaja-käsikirjoittaja Scanlonille suinkaan uutta, vaan hän myös ohjasi Pixarin animaation Monsterit-yliopisto (Monsters University - 2013). Eteenpäin on selvästi se parempi teos näistä kahdesta ja Scanlon pitää pakettia hienosti kasassa, rakentaen tunnelmaa taiturimaisesti. Toimivan lisän tunnelmaan tuovat myös Mychael ja Jeff Dannan säveltämät musiikit.

Yhteenveto: Eteenpäin on loistava fantasiaseikkailu, mikä tarjoaa Pixarin tuttuun tapaan vahvoja tunteita ja häikäisevää animaatiota. Elokuvan maailma on kiehtovasti luotu ja on veikeä nähdä, kuinka fantastisia elementtejä ja tosimaailmaa yhdistellään. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja elokuva tempaiseekin mukaansa heti alusta alkaen. Itse tarina on monella tapaa hyvin omaperäinen ja siitä saadaan revittyä mahtavia ideoita kaiken aikaa. Päähahmot Iikka ja Aaro ovat mainiot tapaukset ja heidän kehityskaarensa ovat erinomaisesti toteutetut. Pixarin luovuus ja mielikuvituksellisuus ilmenee hienosti siinä, kuinka heidän isänsä jaloista on onnistuttu tekemään kunnon hahmo. Hyvää huumoria on luvassa paljon ja jännittääkin saa. Ja kun kyseessä on Pixar, on herkistyminen taattua. Animaatiojälki on uskomattoman upeaa. Kaikin puolin Pixar jatkaa onnistumisten putkea Cocon (2017), Ihmeperhe 2:n (Incredibles 2 - 2018) ja Toy Story 4:n (2019) jälkeen ja suosittelen sitä erittäin lämpimästi koko perheen yhteiseen leffahetkeen, sekä fantasiaelokuvien ystäville. Todella toivon, että myös yhtiön seuraava teos, jo tänä syksynä ilmestyvä Soul - sielun syövereissä (Soul - 2020) jatkaa samalla linjalla...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Onward, 2020, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures