Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War (2026) - elokuva-arvostelu

TOM CLANCY'S JACK RYAN: GHOST WAR

Ohjaus: Andrew Bernstein

Näyttelijät: John Krasinski, Wendell Pierce, Michael Kelly, Sienna Miller, Max Beesley, JJ Feild, Betty Gabriel ja Douglas Hodge

Genre: trilleri, toiminta

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Tom Clancyn kirjasarjaan perustuva televisiosarja Jack Ryan (2018-2023) oli suosittu, kun se pyöri neljän tuotantokauden verran Amazon Prime Videossa. Päätähti John Krasinski oli tehnyt sopimuksen vain neljästä kaudesta ja kun hän ei halunnut solmia uutta diiliä jatkosta, sarja lopetettiin. Kuitenkin loppuvuodesta 2024 Amazon ilmoitti, että työn alla oli uusi Jack Ryan -elokuva, johon Krasinski oli suostunut lähtemään mukaan ja että hän toimisi myös leffan käsikirjoittajana. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on julkaistu Prime Videossa. Itse pidin aika paljonkin sarjasta ja minua harmitti, että se loppui. Innostuin, kun luin Krasinskin palaavan rooliinsa ja olen positiivisin mielin odotellut elokuvan julkaisua. Katsoinkin Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost Warin heti sen julkaisupäivänä.

Wall Streetille siirtynyt Jack Ryan vedetään takaisin vakoilun maailmaan, kun CIA:n apulaisjohtaja James Greer pyytää hänen apuaan vaarallisen Liam Crownin pysäyttämisessä.

John Krasinski tekee jopa hieman yllättävän paluun Jack Ryaniksi, vaikutettuaan olevan valmis roolin suhteen sarjan neljännen tuotantokauden jälkeen. Sarjan ja elokuvan välissä Jack on siirtynyt töihin Wall Streetille, käyttääkseen analyyttisia taitojaan muissa hommissa. Mutta koska siitä ei saisi järin jännittävää agenttielokuvaa aikaiseksi, Jack tietty vedetään väkisin takaisin CIA:n leipiin, kun vanha ystävä ja CIA:n apulaisjohtajaksi ylennetty James Greer (Wendell Pierce) tarvitsee apua. Krasinski ja Pierce jatkavat mainiota suorittamistaan. Krasinski taitaa niin älykön kuin tarpeen vaatiessa toimintasankarin roolin, kun taas Piercestä löytyy karismaa hahmonsa uuteen korkeaan asemaan.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Michael Kelly tehtävälle lisäkädeksi lähtevänä Mike Novemberina ja Betty Gabriel CIA-johtaja Elizabeth Wrightina, kun taas uusina tuttavuuksina elokuva esittelee Sienna Millerin näyttelemän brittiläisen MI6-agentti Emma Marlow'n, JJ Feildin esittämän MI6-pomo Andrew Spearin, sekä Max Beesleyn esittämän pahan Liam Crownin, joka liittyy Greerin menneisyyteen ja jolla on toki katalat suunnitelmansa. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan. Kelly tuo passelia huumoria mukaan, kun taas Miller istuu hyvin tämänkertaiseksi naispäähenkilöksi. Beesley ajaa asiansa aika kaavamaisena pahishahmona.

Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on kelpo jatkumoa pääasiassa oikein mainiolle agenttisarjalle. Sarjan tasolle leffa ei yllä, mutta onhan toki varttia vaille parituntisen elokuvan ylipäätään vaikea kertoa tarinaansa yhtä syventyneesti kuin kahdeksasta jaksosta koostuvien tuotantokausien. Kyseessä on kuitenkin sopivan napakka vakoojaraina, joka sisältää vakuuttavan autotakaa-ajon Lontoon kaduilla, sekä varsin menevän ammuskelun Dubaissa. Toimintakohtaustensa puolesta elokuvan olisi mielellään katsonut ihan teatterissa, etenkin kun tuotannossa on selvästi tuhlattu kahisevaa Lontoon katujen sulkemiseen, kaahailujen mahdollistamiseksi.

John Krasinskin ja Aaron Rabinin työstämä käsikirjoitus on kuitenkin aika yhdentekevä ja tarjoaa lähinnä vain kelpuutettavat raamit hahmojen kuljettamiselle maasta toiseen, heidän yrittäessä pelastaa maailman eräältä ilkimykseltä. Crownin suunnitelma on toisaalta kiinnostavan kiero, mutta elokuva ei saa herätettyä kunnon tunnetta korkeista panoksista ja niinpä elokuva ei onnistu oikein missään kohtaa olemaan niin jännittävä kuin mitä siltä toivoisi. Vaikka toisaalta viihdyin passelisti Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost Warin parissa, koin sen silti aika unohdettavaksi. Päällimmäiseksi kysymykseksi myös nousi, että miksi tämä elokuva tehtiin? Onko kyse Amazonin yrityksestä pitää kirjasarjan elokuvaoikeudet itsellään? Vai onko Krasinski helpompi houkutella Jack Ryaniksi elokuvia varten? Oliko tämä pelkkä epilogi sarjalle, vai onko näitä leffoja tulossa lisää? Vain aika näyttää...

Elokuvan on ohjannut Andrew Bernstein, joka hoitaa hommansa toimintakohtausten aikana mainiosti, mutta jonka työ muuten jää aika kädenlämpöiseksi. Sentään teknisesti Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on oikein pätevä. Elokuva on tyylikkäästi kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja tehosteetkin näyttävät pääasiassa komeilta. Äänimaailma rytisee mukavasti ja Ramin Djawadin ja William Marriottin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Epic Films, Genre Arts, Paramount Pictures, Push, Boot., Skydance Media, Sunday Night

Arvostelu: Superman (2025)

SUPERMAN

Ohjaus: James Gunn

Pääosissa: David Corenswet, Rachel Brosnahan, Nicholas Hoult, Edi Gathegi, Skyler Gisondo, Nathan Fillion, Sara Sampaio, Isabela Merced, Anthony Carrigan, Wendell Pierce, Mikaela Hoover, Terence Rosemore, Pruitt Taylor Vince, Neva Howell, Alan Tudyk, Michael Rooker, Pom Klementieff, Jennifer Holland, Bradley Cooper, Angela Sarafyan, Sean Gunn ja Milly Alcock

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 12

Superman perustuu DC Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1938. Hahmo on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja sarjoissa, ja hahmon viimeisin sooloelokuva, Henry Cavillin tähdittämä Man of Steel (2013) käynnisti DC:n oman elokuvauniversumin Marvelin vastaavan rinnalle. Elokuvauniversumi ei kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle toivotulla tavalla, eikä Cavill koskaan saanut toista omaa Superman-elokuvaansa. Pitkän yrityksen ja usean taloudellisen epäonnistumisen jälkeen koko DC-elokuvauniversumi päätettiin käynnistää uudestaan alusta alkaen. DC-leffa The Suidice Squadin (2021) ohjaaja James Gunn palkattiin työstämään uusi Superman-elokuva, minkä lisäksi mies pestattiin myös johtamaan uutta DC Studiosia. Cavillille ei nähty käyttöä tässä uudessa universumissa ja tilalle valittiin David Corenswet. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024 työnimellä "Superman: Legacy" ja nyt Superman saapuu elokuvateattereihin. Itse olen odottanut elokuvaa erittäin innolla. Pidin Henry Cavillista Supermanina ja minua harmitti, kuinka näyttelijää kohdeltiin vuosien varrella roolin tiimoilta. Koin kuitenkin, että elokuvat Cavillin ympärillä eivät kuvastaneet Supermania oikealla tavalla ja odotinkin positiivisena näkeväni, mitä Gunn saisi aikaan hahmosta. Trailerit saivat minut vakuuttuneeksi ja kävin erittäin hyvillä mielin katsomassa Supermanin sen kutsuvierasnäytöksessä IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.

Tuhoutuneelta Krypton-planeetalta Maahan vauvana lähetetty Kal-El, eli Clark Kent on toiminut ihmiskuntaa suojelevana Supermanina kolme vuotta. Kun sankarille katkera Lex Luthor saa kansan kääntymään Supermania vastaan, hänen täytyy miettiä uudelleen paikkaansa maailmassa.

Kovasta yrityksestä huolimatta Henry Cavillin taival Kal-Elinä, eli Clark Kentinä, eli Supermanina päättyi cameoon Black Adamin (2022) lopputeksteissä ja uusi Superman-elokuva esittelee nimikkohahmon rooliin David Corenswetin, joka on aiemmin nähty muun muassa Netflixin Hollywood-minisarjassa (2020), Pearl-kauhuelokuvassa (2022) ja Twisters-katastrofileffassa (2024). Corenswet istuu rooliin kuin valettu. Hän omaksuu täydellisesti Supermanin tietyn sinisilmäisyyden, rehtiyden ja ylipäätään puhtoisen sankarillisuuden, minkä lisäksi niissä parissa kohtauksessa kun hänet nähdään ihan vain toimittaja Clark Kentinä, hän myy hahmon yrityksen esittää kömpelöä, jotta muut ympärillä eivät hoksaisi kyseessä olevan sama mies. Vaikka tavallaan pidinkin Cavillin tulkinnasta, on Corenswetin sarjakuville uskollisempi sankari tervetullut ja odotan innolla näkeväni miestä lisää tässä roolissa.

     Vastaansa Superman saa arkkivihollisensa, rikkaan supernero Lex Luthorin, jota näyttelee Nicholas Hoult. Muiden ylistäessä Supermania suurena sankarina, Lex näkee tässä vain ihmiskunnan suurimman uhkan, josta on päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä. Hoult pyrki alun perin näyttelemään toista DC-sankaria, Batmania vuoden 2022 The Batmanissa ja tähänkin elokuvaan hän haki itse Supermaniksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Lex Luthor oli täydellinen rooli miehelle. Kaukana on kiusallisesti äännähtelevä tulkinta Jesse Eisenbergiltä ja Hoult on aidosti uhkaava Lexinä, jota ei kiinnosta kuinka monta ihmistä täytyy uhrata, kunhan hän saa tavoitteensa läpi.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Rachel Brosnahan toimittaja Lois Lanena, Skyler Gisondo toimittaja Jimmy Olsenina ja Wendell Pierce Daily Planet -uutislehteä johtavana Perry Whitena, Sara Sampaio Lexin tyhmänä tyttöystävänä Eve Teschmacherina ja María Gabriela de Faría Lexin kätyrinä Engineerinä, Edi Gathegi, Nathan Fillion ja Isabela Merced Justice Gang -supersankariryhmään kuuluvina Mr. Terrificinä, Green Lanternina ja Hawgirlinä, sekä Bradley Cooper ja Angela Sarafyan Kal-Elin kryptonilaisina vanhempina Jor-Elinä ja Lara Lor-Vanina, ja Pruitt Taylor Vince ja Neva Howell Clarkin adoptiovanhempina Jonathan ja Martha Kentinä. Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa mainioita, etenkin Brosnahan Loisina. Corenswetiltä ja Brosnahanilta vieläpä löytyy ehtaa kemiaa.

Uusi Superman-elokuva oli ennakkointooni nähden pienoinen pettymys, mutta kyseessä on silti oikein mainio supersankarileffa. Zack Snyderin "realistisempaa" otetta hakenut synkistely on enää kaukainen muisto ja James Gunnin kipparoimana Superman on kuin eloon herännyt sarjakuva tai kuin katsoisi lauantain piirrettyjä näytellyssä muodossa. Elokuva syleilee tämän DC-universumin hullunkurisempiakin puolia ja pistää Supermanin vastakkain niin muiden supervoimaisten tyyppien kuin myös jättimäisen tulta syöksevän hirviön ja toisten ulottuvuuksien vaarojen kanssa. Omaa päänvaivaansa aiheuttaa ensi vuonna oman elokuvansa saavalta serkulta lainaan otettu superkoira Krypto, jota ei kiinnosta tippaakaan kuunnella ohjeita.

Superman on ilahduttavan värikäs, mukaansatempaava ja toiminnantäyteinen, mutta siitä löytyy myös sopivissa määrin aikaa rauhoittua ja syventää hahmojaan. Seasta löytyy aitoa sydäntä, joskin jäin kaipaamaan tunneosastolta hieman enemmän. Myös ne kunnon vau-elämykset jäivät omalla kohdallani saamatta. Huumoriakin mahtuu mukaan, mutta olin tyytyväinen, ettei komedia ollut niin isossa roolissa kuin Gunnin muissa sarjakuvafilmatisoinneissa. Meno ei myöskään ole yhtä räävitöntä, mikä on hyvä, koska mielestäni Superman on aina ollut koko perheen sankari. Hymy leviääkin huulille niissä pienissä hetkissä, kun Superman nähdään taistelun tiimellyksessä siirtävän lapsia ja jopa eläimiä turvaan, ja kun taistelun jälkeen nämä innokkaat lapset säntäävät tapaamaan sankariaan. Gunn ymmärtää Supermanin ydintä, tuoden mukaan myös konfliktia, kun Lex keksii keinon kääntää kansan Supermania vastaan.

Leffa ei kuitenkaan ole ongelmaton tapaus ja siinä on kerronnallisia juttuja, jotka katsojasta riippuen voivat häiritä enemmän tai vähemmän. Koska Supermanista on tehty jo useampia elokuvia ja sarjoja, ymmärrän täysin että Gunn ei ole halunnut kertoa tuttua syntytarinaa uusiksi, vaan käynnistää leffan siitä hetkestä, kun Clark on jo toiminut Supermanina muutaman vuoden ajan. Paikoin kuitenkin tuntuu siltä, että Gunn luottaa liikaa siihen, että kaikki nämä sivuhahmotkin ovat tuttuja katsojalle entuudestaan, eikä Superman lähde pahemmin esittelemään ketään. Leffan alkaessa voi jopa tuntua siltä kuin katsoisi jo jatko-osaa. Oma isoin ongelmani kuitenkin on se, että paikoin elokuva tuntuu liian tähteen ahdetulta lukuisten sankarien ja pahistensa kanssa. Ja kun kestoakin on vain pari tuntia, elokuvalla on välillä turhan kova kiire lentää kohtauksesta, hahmosta ja skenaariosta toiseen.

James Gunnin käsikirjoitus jää epätasaiseksi, mutta siitä löytyy myös selvät vahvuutensa. Merkittävänä osana tarinaa toimiva kahden fiktiivisen valtion välinen konflikti tuo väkisinkin mieleen tämänhetkisen tulenaran tilanteen Lähi-idässä. Järjettömässä taistelussa rikkaat vain rikastuvat ja jostain syystä Supermania katsotaan oudosti, kun tämä haluaisi pelastaa syyttömät sivulliset. Kommentaari on osuvaa, joskin se on toki valitettavasti omiaan karkottamaan osan yleisöstä. Epätasaista tekstiä Gunn korvaa vahvalla ohjauksella. Hänen rakentamansa ilmapiiri on suorastaan ilahduttava. Myös tekniseltä osastoltaan Superman toimii... pääasiassa. Joissain lentokohtauksissa kamera on asetettu häiritsevän lähelle Corenswetin kasvoja, eikä hieman pyöristävä linssi ole aina kovin imarteleva. Toisinaan taas leikittelevä kameratyöskentely toimii tyylikkäästi. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa (kyllä, pidän todella paljon tämän Supermanin kiistellystä asusta) ja maskeerauksetkin mainiot. Tietokonetehosteet ovat pääasiassa näyttävää katseltavaa ja äänimaailma on osaavasti rakennettu. John Murphyn ja David Flemingin säveltämät musiikit eivät juuri erotu edukseen ja musiikkien osalta mieleen jää lähinnä vain John Williamsin fantastinen Superman-tunnari, jota leffa hyödyntää eri tavoin pitkin kestoaan.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Superman, 2025, DC Studios, Troll Court Entertainment, The Safran Company, Warner Bros.

Arvostelu: Thunderbolts* (2025)

THUNDERBOLTS*

Ohjaus: Jake Schreier

Pääosissa: Florence Pugh, Sebastian Stan, Wyatt Russell, David Harbour, Hannah John-Kamen, Lewis Pullman, Julia Louis-Dreyfus, Geraldine Viswanathan, Wendell Pierce ja Olga Kurylenko

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

Thunderbolts* on Marvelin elokuvauniversumin 36. elokuva ja se perustuu Marvelin sarjakuvahahmoihin. Tehdessään Guardians of the Galaxy -elokuvaa (2014), James Gunn ilmaisi halukkuuttaan ohjata elokuvan Thunderbolts-tiimistä, mutta tehtyään The Suicide Squad: Suicide Mission -elokuvan (The Suicide Squad - 2021) DC:lle, Gunn luopui suunnitelmastaan. Marvelilla kuitenkin innostuttiin ideasta ja studio käynnisti pohjustuksen tiimileffaan vuoden 2021 minisarjassa The Falcon and the Winter Soldier ja elokuvassa Black Widow. Vuonna 2022 Eric Pearson esitteli käsikirjoituksen Marvel-pomo Kevin Feigelle, joka tarttui tekstiin ja pestasi Jack Schreierin ohjaajaksi. Kuvausten oli tarkoitus alkaa keväällä 2023, mutta Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakko viivästytti tuotantoa. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024 ja nyt Thunderbolts* on saapunut elokuvateattereihin. Itse odotin leffaa ihan positiivisin mielin, sillä se vaikutti hieman erilaiselta tapaukselta Marvelilta. Kävinkin katsomassa Thunderbolts*-leffan heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Kuusi hylkiötä lyöttäytyvät yhteen pysäyttääkseen uuden pahan voiman, joka meinaa syöstä koko maailman pimeyden valtaan.

Thunderbolts* lyöttää yhteen useista aiemmista Marvel-elokuvista ja -sarjoista tuttuja sivuhahmoja. On Black Widow -elokuvassa esitelty ja Hawkeye-sarjassakin (2021) nähty Yelena Belova (Florence Pugh), samassa leffassa esitellyt Yelenan isä Alexei Shostakov, eli Red Guardian (David Harbour) ja Antonia Dreykov, eli Taskmaster (Olga Kurylenko), The Falcon and the Winter Soldier -sarjassa tavattu John Walker (Wyatt Russell), Ant-Man and the Waspissa (2018) pahiksen virkaa toimittanut Ava Starr, eli Ghost (Hannah John-Kamen), sekä vanha kunnon Bucky Barnes, eli Winter Soldier (Sebastian Stan). Vaikka Bucky on nähty taistelemassa Avengerien riveissä, ei yksikään hahmoista ole mikään puhdasverinen sankarityyppi ja niinpä heidän yhteentörmäyksensä onkin sitä antoisampaa... jos nyt ei lasketa Taskmasteria, jonka käyttö leffassa saa monet fanit taatusti jälleen vihaisiksi. Yelena, Alexei, Walker, Ghost ja Bucky toimivat kuitenkin mainiosti ja osaan hahmoista syvennytään onnistuneesti lisää. Pugh, Harbour, Russell, John-Kamen ja Stan ovat oivallisia rooleissaan, etenkin Pugh ja Harbour, joiden kemiat vaikean isä-tytär-suhteen keskellä rypevinä tappajina on väkevää.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa Julia Louis-Dreyfusin näyttelemä Valentina Allegra de Fontaine, joka on nähty pikaisesti aiemmin esimerkiksi Black Widow'ssa, The Falcon and the Winter Soldierissa ja Black Panther: Wakanda Foreverissa (2022), mutta joka pääsee nyt paremmin vauhtiin manipuloinnin mestarina, sekä Lewis Pullmanin esittämä Bob. Louis-Dreyfus herkuttelee mukavasti lipevänä de Fontainena, mutta parhaiten vakuuttaa Pullman, jonka hahmosta on moneksi ja mies hoitaa joka osa-alueen roolistaan kunnialla kotiin.

Muutaman ailahtelevamman produktion jälkeen vastikään Disney+ -palvelussa väliaikaisesti päättynyt Daredevil: Born Again -sarja (2025-) ja nyt elokuvien puolella Thunderbolts* ovat mukavat paluut ruotuun Marvelilta. Vaikka leffa sisältää tuttuja Marvel-juttuja, missä erilaisiin asuihin pukeutuvat ja supervoimaiset tyypit liittoutuvat pysäyttääkseen pahan voiman, joka uhkaa tuhota maailman, elokuvalla tuntuu olevan raikkaan omanlainen lähestymistapansa aiheeseen. Tai no, raikkaan ja raikkaan. Pikemminkin pitäisi puhua masentavasta. Sillä siitä elokuvassa on perimmiltään kyse: masennuksesta. Jopa tämä paha voima, mikä hahmojen pitäisi yrittää päihittää, on periaatteessa masennuksen ruumiillistuma. Pimeys ja tyhjyys, joka voi niin pahoin, että se haluaa vangita kaikki muutkin ympärillään siihen samaan loppumattomalta tuntuvaan kipuun ja yksinäisyyteen. Nämä sankarintapaiset ovat jo valmiiksi aika rikkinäisiä tyyppejä, jotka kamppailevat jo valmiiksi erilaisten menneisyyden traumojen kanssa (Yelenaa kummittelevat teot Black Widow'na ja Walkeria epäonnistuminen Captain Americana), joten tällainen vastus on kuin luotu heille.

Thunderbolts*-elokuvasta löytyy tuttuun tapaan toimintaa, oli kyse sitten käsirysyistä, ammuskeluista tai takaa-ajoista, sekä kosolti huumoria, mikä on tasoltaan ailahtelevaa, mutta tulee kyllä tarpeeseen, kun elokuva painii ajoittain niin synkkien aiheiden puolesta. Joillekin katsojille leffan loppuratkaisu voi olla aikamoinen antikliimaksi, mutta itse tykkäsin erilaisesta ja osittain kypsemmästä ratkaisusta. Lisäksi loppu sai kerrankin innolla odottamaan Marvelin tulevaisuutta. Okei, Disney+:n puolella tulevat sarjat eivät etukäteen aiheuta riemunkiljahduksia, mutta kesällä ilmestyvää The Fantastic Four: First Stepsiä (2025), sekä ensi vuoden Spider-Man: Brand New Dayta (2026) odotan malttamattomana - puhumattakaan toki Avengers: Doomsdaysta (2026) ja Avengers: Secret Warsista (2027). Näitä odottavien kannattaakin jäädä katsomaan lopputekstit Thunderbolts*-leffasta. Samalla käy myös selväksi, miksi elokuvan nimessä on asteriski...

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jake Schreier, joka työskenteli aiemmin Netflixin mahtavan Beef-sarjan (2023-) parissa, kun taas käsikirjoituksen laativat Eric Pearson ja Joanna Calo. Kolmikon työ tuntuu selvältä ja päämäärälliseltä, eikä miltään kompromissiratkaisulta ja useiden uudelleentyöstöjen summalta, kuten esimerkiksi parin kuukauden takainen Captain America: Brave New World (2025). Juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja hahmojen aluksi vastahakoinen yhteistyö rakentuu luontevasti. Teknisiltä ansioiltaan Thunderbolts* on pääasiassa mainio, joskin sekaan mahtuu joitain heikompia digiefektejä. Elokuva on pätevästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat oivat, ja äänimaailma väkevästi rakennettu Son Lux -yhtyeen säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Thunderbolts*, 2025, Marvel Studios

Arvostelu: Kaameat pomot (Horrible Bosses - 2011)

KAAMEAT POMOT

HORRIBLE BOSSES

Ohjaus: Seth Gordon
Pääosissa: Jason Bateman, Jason Sudeikis, Charlie Day, Kevin Spacey, Jennifer Aniston, Colin Farrell, Jamie Foxx, Donald Sutherland, Wendell Pierce, Julie Bowen, Ioan Gruffudd ja Bob Newhart
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 12

Horrible Bosses, eli suomalaisittain Kaameat pomot on Jason Batemanin, Jason Sudeikisin ja Charlie Dayn tähdittämä komediaelokuva. Michael Markowitz sai idean leffaan ja työsti siitä käsikirjoituksen, minkä hän sai myytyä New Line Cinemalle vuonna 2005. Alunperin Brett Ratnerin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta hän päättikin tehdä Tower Heistin (2011) tämän sijaan ja ohjaajaksi valittiin Seth Gordon. Päärooleihin kaavailtiin mm. Owen Wilsonia, Vince Vaughnia, Ryan Reynoldsia ja Johnny Knoxvillea, ennen kuin Bateman, Sudeikis ja Day valittiin. Kuvaukset alkoivat ja lopulta Kaameat pomot sai maailmanensi-iltansa 30. kesäkuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi hyvin lippuluukuilla ja se sai myös positiivista palautetta kriitikoilta, vaikka jotkut myös tylyttivät leffaa. Itse näin Kaameat pomot pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä kelpo komediana. Olenkin katsonut elokuvan kerran uudestaan ja nyt kun huomasin sen täyttävän kymmenen vuotta, päätin katsoa sen kolmatta kertaa ja samalla myös arvostella sen.

Ylennyksestä haaveileva rahoitusyrityksen työntekijä, hammaslääkäri ja kemikaaliyhtiön myyntipäällikkö pitäisivät työpaikoistaan muuten, jos heidän pomonsa eivät olisi niin kaameita. Eräänä baariyönä kolmikko päättääkin hankkiutua pomoista eroon palkkaamalla murhaajan.

Jason Bateman näyttelee Nickiä, korkeassa asemassa olevaa työntekijää Comnidyne-yrityksessä, joka uskoo saavansa pian ylennyksen, raadettuaan kellon ympäri ja viikonloppuinakin ties kuinka kauan. Ylennys jää kuitenkin pelkäksi haaveeksi, sillä hänen pomonsa Dave Harken (Kevin Spacey) on Nickin omien sanojen mukaisesti "total fucking asshole". Dave intoilee Nickin nöyryyttämisestä, eikä mikään ihme, että Nick on alkanut haaveilla tämän nirhaamisesta. Bateman on mainio roolissaan ja tekee Nickistä pidettävän. Erityisen hauska hän ei kuitenkaan ole. Spacey istuu täydellisesti hirveäksi ja rikkaaksi mulkvistiksi.
     Charlie Day esittää Dalea, hammaslääkäriä, jonka pomo Julia (Jennifer Aniston) ahdistelee tätä seksuaalisesti kaiken aikaa. Julian kaltaisia naishahmoja hädintuskin nähdään leffoissa ja sarjoissa, ja onkin hyvä, että välillä näytetään seksuaalista ahdistelua näinkin päin. Dalen tilannetta pahentaa, kuinka kaikki vain väheksyvät hänen ongelmiaan, sillä "eihän miestä voi ahdistella". Day tuo hyvin esille Dalen epämiellyttävän olotilan ja hahmon stressitasojen noustessa Day päästää korkean äänensä usein valloilleen. Aniston on erinomainen inhottavana Juliana ja hoitaa työnsä suurella intohimolla.

Jason Sudeikis taas näyttelee Kurtia, kemikaaliyhtiön myyntipäällikköä, joka on hyvin samanlainen kuin monet Sudeikisin hahmot yleensä - pidettävä ja hauska, mutta paikoitellen vähän turhan perverssi. Kurtin pomo Jack Pellit (Donald Sutherland) on mitä mukavin tapaus. Valitettavasti hän kuolee heti leffan alussa ja hänen paikkansa ottaa Bobby-poika (Colin Farrell), joka vain hyväksikäyttää yhtiötä omiin hävyttömiin tarkoituksiinsa, pistäen Kurtin tekemään likaiset työt puolestaan, erottamisen uhalla. Spaceyn ja Anistonin tavoin Farrell herkuttelee suurella antaumuksella veemäisen hahmonsa kanssa. Sudeikis, Day ja Bateman muodostavat myös todella hyvän kolmikon.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Jamie Foxx Motherfucka Jonesina, jonka kolmikko palkkaa murha-avukseen, sekä Moderni perhe -komediasarjan (Modern Family - 2009-2020) tähti Julie Bowen Daven vaimona Rhondana.

Kaameat pomot tekee heti ensikohtauksillaan erittäin selväksi, miksi Nick, Dale ja Kurt haluavat hankkiutua pomoistaan eroon. Kun synkät ajatukset nousevat esille ja elokuvan juoni lähtee kunnolla käyntiin, huomaa katsoja olevansa täysin kolmikon puolella. Mutta kun kyseessä on kolme tällaista enemmän tai vähemmän hömelöä kaverusta, on alusta alkaen selvää, ettei mikään tule menemään suunnitelmien mukaan. Kolmikon päättäessä pistää tappoideansa käytäntöön, alkaa aikamoisten tapahtumien vyyhti ja ai että niiden parissa saakin nauraa! Kaameat pomot on usein jopa hulvaton kaikessa räävittömyydessään. Se ei muutu ihan niin synkäksi kuin siltä voisi odottaa tarinan perusteella, mutta jo tällaisena "kevyenä viihteenä" se on täynnä hilpeän kieroja juttuja. Julmia ja häröjä vitsejä heitetään sinne ja tänne, ja on aivan varmaa, että ainakin joku loukkaantuu leffaa katsoessaan.

Elokuva pitää yllättävänkin tiukasti mukanaan ja siihen on jopa onnistuttu saamaan pientä jännitettä, sillä tämä kolmikko ei ole parhaimmasta päästä, mitä tulee jälkien peittelyyn tai valehteluun. Tilanne eskaloituu kaiken aikaa isommaksi ja monimutkikkaammaksi, ja katsoja odottaa innolla, minne kaikki tämä tulee johtamaan. Yllättäviäkin käänteitä mahtuu mukaan. Kaiken kaikkiaan Kaameat pomot on erittäin hauska ja viihdyttävä paketti. Toki siitä löytyy vikansa, kuten muutamat vitsit, mitkä menettävät tehonsa, kun niissä ei luoteta katsojaan hoksaamaan, mikä niissä oli niin hauskaa. Kun kolmikko tarjoaa rahaa Motherfucka Jonesille, ne löytyvät salkusta, mikä on aivan liian iso pitämään sisällään yhtä setelinippua. Vitsi olisi hauska, jos hahmot eivät heti mutisisi toisilleen, mikä vitsistä tekee niin huvittavan.

Kaameiden pomojen ohjauksesta vastaa Seth Gordon, joka oli tätä ennen ohjannut lähinnä jaksoja komediasarjoihin Konttori (The Office - 2005-2013), Puisto-osasto (Parks and Recreation - 2009-2015) ja Moderni perhe. Tämän jälkeen hän teki elokuvien puolella mm. Pixelsin (2015) ja Baywatchin (2017), joten Kaameat pomot on erittäin luultavasti Gordonin paras teos. Michael Markowitz, John Francis Daley ja Jonathan Goldstein tekevät hauskaa työtä käsikirjoituksen kanssa. Näyttelijät ovat improvisoineet monet vitsit, mutta itse tarina on veikeä kirjoittajakolmikolta. Vain Aniston päätti pysyä täysin tekstissä, kokien, että se oli jo täydellistä hänen hahmoaan varten. Elokuva on myös oivallisesti kuvattu ja leikkauskin on sujuvaa. Lavastajat pääsevät vauhtiin rikkaiden Dave Harkenin ja Bobby Pellitin asuntojen kanssa. Äänimaailmakin on toimiva, mutta Christopher Lennertzin säveltämät musiikit lähinnä vain jumputtavat taustalla, ilman että ne koskaan nousevat esille. Musiikkipuolella mieleen jää pääasiassa The Heavyn How You Like Me Now -kappale, mikä kuullaan pariinkin otteeseen.

Elokuvasta on olemassa noin kahdeksan minuuttia pidempi versio, mistä löytyy useita pidennettyjä kohtauksia, joissa vitsit viedään vielä rivompiin mittoihin. Esimerkiksi Motherfucka Jonesin kertomus nimensä synnystä esitetään eri tavalla, minkä lisäksi Bobby Pellitin kusipäisyyttä korostetaan entisestään. Mukana on myös erittäin lystikäs kohtaus, missä pääkolmikko väijyy autossaan Bobbyn talon edessä.

Yhteenveto: Kaameat pomot on erittäin mainio ja paikoitellen jopa suorastaan hulvaton komediaelokuva. Sen juoni on kiero, mutta se esitetään varsin hilpeästi. Heti ensikohtauksien aikana katsoja voi ymmärtää, miksi pääkolmikko on valmis murhauttamaan pomonsa. Jason Bateman, Charlie Day ja Jason Sudeikis ovat erinomaiset valinnat päärooleihin Nickiksi, Daleksi ja Kurtiksi ja yhtä lailla Kevin Spacey, Jennifer Aniston ja Colin Farrell ovat mahtavat heidän inhottavina pomoinaan. Näyttelijöiden heittäytyminen on jo itsessään lystikästä ja lystikkyyttä vain lisäävät niin kirjoitetut kuin improvisoidut vitsit. Muutamat vitseistä epäonnistuvat liian selittelyn vuoksi, mutta muuten elokuva tarjoaa useat naurut. Läppä on monesti hävytöntä ja ronskia, joten on luultavaa, että jotkut katsojista tulevat vetämään herneen nenään leffan aikana. Itseäni Kaameat pomot jaksaa viihdyttää edelleen varsin passelisti kymmenenkin vuotta ilmestymisensä jälkeen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä mokaotoksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Horrible Bosses, 2011, New Line Cinema, Rat Entertainment