Näyttelijät: John Krasinski, Wendell Pierce, Michael Kelly, Sienna Miller, Max Beesley, JJ Feild, Betty Gabriel ja Douglas Hodge
Genre: trilleri, toiminta
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16
Tom Clancyn kirjasarjaan perustuva televisiosarja Jack Ryan (2018-2023) oli suosittu, kun se pyöri neljän tuotantokauden verran Amazon Prime Videossa. Päätähti John Krasinski oli tehnyt sopimuksen vain neljästä kaudesta ja kun hän ei halunnut solmia uutta diiliä jatkosta, sarja lopetettiin. Kuitenkin loppuvuodesta 2024 Amazon ilmoitti, että työn alla oli uusi Jack Ryan -elokuva, johon Krasinski oli suostunut lähtemään mukaan ja että hän toimisi myös leffan käsikirjoittajana. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on julkaistu Prime Videossa. Itse pidin aika paljonkin sarjasta ja minua harmitti, että se loppui. Innostuin, kun luin Krasinskin palaavan rooliinsa ja olen positiivisin mielin odotellut elokuvan julkaisua. Katsoinkin Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost Warin heti sen julkaisupäivänä.
Wall Streetille siirtynyt Jack Ryan vedetään takaisin vakoilun maailmaan, kun CIA:n apulaisjohtaja James Greer pyytää hänen apuaan vaarallisen Liam Crownin pysäyttämisessä.
John Krasinski tekee jopa hieman yllättävän paluun Jack Ryaniksi, vaikutettuaan olevan valmis roolin suhteen sarjan neljännen tuotantokauden jälkeen. Sarjan ja elokuvan välissä Jack on siirtynyt töihin Wall Streetille, käyttääkseen analyyttisia taitojaan muissa hommissa. Mutta koska siitä ei saisi järin jännittävää agenttielokuvaa aikaiseksi, Jack tietty vedetään väkisin takaisin CIA:n leipiin, kun vanha ystävä ja CIA:n apulaisjohtajaksi ylennetty James Greer (Wendell Pierce) tarvitsee apua. Krasinski ja Pierce jatkavat mainiota suorittamistaan. Krasinski taitaa niin älykön kuin tarpeen vaatiessa toimintasankarin roolin, kun taas Piercestä löytyy karismaa hahmonsa uuteen korkeaan asemaan.
Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Michael Kelly tehtävälle lisäkädeksi lähtevänä Mike Novemberina ja Betty Gabriel CIA-johtaja Elizabeth Wrightina, kun taas uusina tuttavuuksina elokuva esittelee Sienna Millerin näyttelemän brittiläisen MI6-agentti Emma Marlow'n, JJ Feildin esittämän MI6-pomo Andrew Spearin, sekä Max Beesleyn esittämän pahan Liam Crownin, joka liittyy Greerin menneisyyteen ja jolla on toki katalat suunnitelmansa. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan. Kelly tuo passelia huumoria mukaan, kun taas Miller istuu hyvin tämänkertaiseksi naispäähenkilöksi. Beesley ajaa asiansa aika kaavamaisena pahishahmona.
Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on kelpo jatkumoa pääasiassa oikein mainiolle agenttisarjalle. Sarjan tasolle leffa ei yllä, mutta onhan toki varttia vaille parituntisen elokuvan ylipäätään vaikea kertoa tarinaansa yhtä syventyneesti kuin kahdeksasta jaksosta koostuvien tuotantokausien. Kyseessä on kuitenkin sopivan napakka vakoojaraina, joka sisältää vakuuttavan autotakaa-ajon Lontoon kaduilla, sekä varsin menevän ammuskelun Dubaissa. Toimintakohtaustensa puolesta elokuvan olisi mielellään katsonut ihan teatterissa, etenkin kun tuotannossa on selvästi tuhlattu kahisevaa Lontoon katujen sulkemiseen, kaahailujen mahdollistamiseksi.
John Krasinskin ja Aaron Rabinin työstämä käsikirjoitus on kuitenkin aika yhdentekevä ja tarjoaa lähinnä vain kelpuutettavat raamit hahmojen kuljettamiselle maasta toiseen, heidän yrittäessä pelastaa maailman eräältä ilkimykseltä. Crownin suunnitelma on toisaalta kiinnostavan kiero, mutta elokuva ei saa herätettyä kunnon tunnetta korkeista panoksista ja niinpä elokuva ei onnistu oikein missään kohtaa olemaan niin jännittävä kuin mitä siltä toivoisi. Vaikka toisaalta viihdyin passelisti Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost Warin parissa, koin sen silti aika unohdettavaksi. Päällimmäiseksi kysymykseksi myös nousi, että miksi tämä elokuva tehtiin? Onko kyse Amazonin yrityksestä pitää kirjasarjan elokuvaoikeudet itsellään? Vai onko Krasinski helpompi houkutella Jack Ryaniksi elokuvia varten? Oliko tämä pelkkä epilogi sarjalle, vai onko näitä leffoja tulossa lisää? Vain aika näyttää...
Elokuvan on ohjannut Andrew Bernstein, joka hoitaa hommansa toimintakohtausten aikana mainiosti, mutta jonka työ muuten jää aika kädenlämpöiseksi. Sentään teknisesti Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on oikein pätevä. Elokuva on tyylikkäästi kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja tehosteetkin näyttävät pääasiassa komeilta. Äänimaailma rytisee mukavasti ja Ramin Djawadin ja William Marriottin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.5.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War www.press.amazonmgmstudios.com
Copyright material used under fair use for review and educational purposes.
Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Epic Films, Genre Arts, Paramount Pictures, Push, Boot., Skydance Media, Sunday Night
Pääosissa: Sienna Miller, Kevin Costner, Sam Worthington, Georgia MacPhail, Michael Rooker, Danny Huston, Abbey Lee, Jena Malone, Jamie Campbell Bower, Michael Angarano, Jon Beavers, Owen Crow Shoe, Luke Wilson, Ella Hunt, Tom Payne, Will Patton, Isabelle Fuhrman, Jeff Fahey, Tatanka Means, Wasé Chief, Tim Guinee, Dale Dickey, Scott Haze, Angus Macfadyen, Naomi Winders, Hayes Costner, Austin R. Grant, Charles Halford, Alejandro Edda ja Giovanni Ribisi
Genre: western
Kesto: 3 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 16
Horizon: An American Saga - Chapter 1 on Kevin Costnerin ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja tähdittämä lännenelokuva. Costner sai idean elokuvaan jo vuosikymmeniä sitten, kirjoittaen ensimmäisen käsikirjoituksen vuonna 1988. Hän yritti pitkään saada elokuvaa rahoitettua eri studioiden kautta ja odotellessaan sinnikäs Costner laajensi tarinaa kaiken aikaa, jolloin hän joutui lopulta jakamaan tarinan useampaan elokuvaan, vaihtoehtoisesti pohtien myös televisiosarjaformaattia. Lopulta Costner päätti itse kerätä rahoituksen elokuvaan oman Territory-studionsa kautta, maksaen budjetista omasta taskustaan jopa kymmeniä miljoonia dollareita. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja nyt Horizon: An American Saga - Chapter 1 on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin Costnerin työstävän uutta länkkäriä, ovathan genren edustajat olleet vähissä viime aikoina. Meinasin kuitenkin saada ähkyn jo pelkästä ajatuksesta, että kyseessä oli neljän, kolmen tunnin mittaisen elokuvan valtava eepos, joista kaksi ensimmäistä leffaa julkaistaisiin saman kesän aikana. Kävin silti uteliaana katsomassa Horizon: An American Saga - Chapter 1:n heti sen ensi-iltapäivänä.
1800-luvun puolen välin Amerikassa uudisasukkaat yrittävät toipua apassien hurjasta hyökkäyksestä, samalla kun yksinäinen mysteerimies ajautuu keskelle veristä perhekonfliktia.
Horizon: An American Saga pitää sisällään aikamoisen hahmokattauksen ja laajan näyttelijäkaartin, eikä osa ehdi vielä tässä ensimmäisessä elokuvassa juuri muuta tehdä kuin näyttää naamansa ennen lopputekstejä. On Kittredgen uudisasukasperhe, johon kuuluvat äiti Frances (Sienna Miller), isä James (Tim Guinee), tytär Lizzie (Georgia MacPhail) ja poika Nat (Kevin Costnerin poika Hayes)... ja sitten on toinen Kittredgen perhe, johon kuuluvat isä Owen (Will Patton) ja tyttäret Diamond (Isabelle Fuhrman) ja Martha (Naomi Winders). On joukko amerikkalaissotilaita, joihin kuuluvat muun muassa luutnantti Gephart (Sam Worthington), eversti Houghton (Danny Huston) ja sotilas Riordan (Michael Rooker), Sykesin rikollisperhe, johon kuuluu isä James (Charles Halford), äiti (Dale Dickey), sekä pojat Caleb (Jamie Campbell Bower), Gratton (Austin R. Grant) ja Junior (Jon Beavers), vankkureilla halki Amerikan matkustavat Matthew Van Weyden (Luke Wilson), Juliette (Ella Hunt) ja Hugh (Tom Payne), sekä salaileva pariskunta Ellen (Jena Malone) ja Walter (Michael Angarano) ja näiden prostituoitu tuttu Marigold (Abbey Lee). Sekä iso joukko muitakin tyyppejä, jotka jäävät vielä toistaiseksi pintaraapaisuiksi. Näyttelijäkaarti kuitenkin suoriutuu osistaan pääasiassa mallikkaasti.
Ai niin ja sitten elokuvassa nähdään myös muuan Kevin Costner. Varmaan jokaiselle katsojalle tulee yllätyksenä (ja varmaan myös pettymyksenä), että markkinoinnin keskittyessä nimenomaan Costnerin Hayes Ellison -hahmoon, on Costnerilla ruutuaikaa ehkä parikymmentä minuuttia ja hän saapuu kuvaan ensi kertaa, kun leffaa on mennyt jo tunti. Costner hoitaa hommansa ihan hyvällä vaihteella, mutta eipä miehen näyttelemisestä juuri näy, että kyseessä on hänen suuri intohimoprojektinsa, jota hän on suunnitellut jo muutaman vuosikymmenen ajan.
Kun Costnerin alun perin yhdeksi elokuvaksi suunnittelema Horizon: An American Saga lähti vuosien varrella paisumaan yhä vain isompiin mittoihin, mies pohti jopa jossain kohtaa, että toteuttaisikin projektin televisiosarjana. Ainakin tämän Chapter 1:n perusteella olen sitä mieltä, että televisiosarja olisi palvellut tätä mammuttilänkkäriä huomattavasti paremmin kuin neljä elokuvaa. Sen sijaan, että tänä kesänä julkaistaan kaksi ensimmäistä elokuvaa, molemmat kolmen tunnin mittaisia, olisi ollut mieluisampaa nähdä homma jaettuna kuuden, tunnin mittaisen jakson ensimmäiseksi tuotantokaudeksi westernsarjasta.
Leffan isoin ongelma on ehdottomasti sen köykäinen käsikirjoitus, joka ei palvele yhtäkään hahmoa tai heidän lukuisia juonikuvioitaan. Kuten nimestä voi jo päätellä, kyseessä tosiaan on vasta ensimmäinen osa ja on tiedossa, että tarina jää vielä täysin kesken. Mutta on se nyt ihme, että kun elokuvalla on mittaa kolme tuntia ja vaikka koko aika käytetään yhä vain uusien hahmojen esittelyyn, ei kenestäkään jää juuri mitään käteen. Leffalla on kolme päätarinaa, joista jokainen käynnistyy suunnilleen tunnin välein. Ensimmäisen tunnin ajan seurataan Kittredgen perhettä, joka joutuu intiaanien hyökkäyksen kohteeksi, toinen tunti seurataan Ellisonia, joka ajautuu keskelle Sykesin perheriitoja ja kolmas tunti vietetään lähinnä vankkurimatkaajien parissa. Juuri kun alat uppoutua yhteen tarinaan, seuraava jo käynnistyy, eikä leffa osaa hyppiä sulavasti näiden kertomusten välillä. Asiaa ei myöskään auta, että ainakaan vielä ykkösleffassa ei selvennetä, kuinka nämä kaikki tarinat linkittyvät toisiinsa.
Elokuva etenee täysin omassa rauhassaan eteenpäin, todella verkkaisesti ja on pakko sanoa, että kolmannen tunnin käynnistyessä aloin jo väsähtämään ja odottamaan leffan päättymistä. Vaikka leffalla ei toisaalta ole mikään kiire, on sen kerronta silti rönsyilevää ja pomppivaa. On hämmentävää, että kolmen tunnin mittaisena esittelynäkin tuntuu aika ajoin siltä, että seasta puuttuu kohtauksia. Turhahkon tuntuista täytettä mahtuu sekaan, mutta sitten taas hahmojen välisien suhteiden rakentumiseen ei jakseta käyttää aikaa ollenkaan. Parin hahmon välille syntyy kuin tyhjästä pakollista romanssia, eikä tämä jää ainoaksi kerraksi, kun katsojana ihmettelee, että missä ihmeen välissä nämä hahmot ovat bondanneet ja miksei sitä näytetty meille?
Vaikka olenkin nyt lähinnä kritisoinut Horizon: An American Saga - Chapter 1:ä, en voi kuitenkaan tuomita sitä huonoksi elokuvaksi. Siitä löytyy joitain meriittejä hyvistä näyttelijäsuorituksista lähtien ja etenkin ensimmäisen tunnin aikana nähtävä apassihyökkäys on toimivan jännittävä ja lupailee hyvää loppuleffalle. Kokonaisuus on kuitenkin keskinkertainen, eikä varsinainen elokuva jättänyt juuri minkäänlaista halua nähdä jo kahden kuukauden päästä ensi-iltansa saavaa Chapter 2:a. Onneksi ennen lopputekstejä on kuitenkin luvassa jonkinlainen pikakelausversio kakkososan tapahtumista ja johan meno näyttää ykköstä kiinnostavammalta ja toiminnallisemmalta! Voi olla, että tulevaisuudessa, kun kaikki neljä Chapteria on nähty, Horizon: An American Saga muodostaakin mainion länkkärieepoksen. Tai ehkä tästä pelkästä ykkösestäkin saadaan joskus joku eheämpi neljän tunnin versio puuttuvine palasineen, vähän kuten Costnerin esikoisohjauksesta, huomattavasti paremmasta lännenelokuvasta Tanssii susien kanssa(Dances with Wolves - 1990).
Costnerin ja Jon Bairdin käsikirjoitus jää todella tönköksi, minkä pohjalta Costnerin on ollut vaikeaa ohjata toimivaa filmiä. Costner näyttää aika ajoin tietävänsä, mitä tekee kameran takana, mutta vähän väliä herää myös tunne, että mies on ahmaissut aivan liian ison palan kakkua ja suuruudenhulluus muuttuu projektin kompastuskiveksi. Jos jotain elokuvassa ei kuitenkaan voi moittia, niin sen teknistä taituruutta. Horizon: An American Saga - Chapter 1 on upeasti kuvattu elokuva. Laajat ja pitkät maisemakuvat villistä lännestä ovat näyttäviä ja tätä vain tukee hieno lavastus ja puvustus. Erikoistehosteissa luotetaan vanhoihin hyviin konsteihin ja äänimaailma on mainiosti rakennettu hevosen ratsastuksia ja revolverien laukauksia myöten. John Debneyn musiikki maalailee pääasiassa onnistuneesti, joskin se muuttuu ajoittain turhan melodramaattiseksi paatokseksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.6.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Horizon: An American Saga - Chapter 1, 2024, Warner Bros., New Line Cinema, Territory Pictures Entertainment
Ohjaus: Stephen Sommers Pääosissa: Channing Tatum, Marlon Wayans, Sienna Miller, Rachel Nichols, Ray Park, Saïd Taghmaoui, Christopher Eccleston, Byung-hun Lee, Adewale Akinnuoye-Agbaje, Dennis Quaid, Joseph Gordon-Levitt, Arnold Vosloo, Jonathan Pryce ja Brendan Fraser Genre: toiminta, seikkailu, scifi, komedia Kesto: 1 tunti 58 minuuttia Ikäraja: 12
G.I. Joe: The Rise of Cobra perustuu Hasbron 1960-luvulla alkaneeseen "G.I. Joe" -lelusarjaan ja sen pohjalta tehtyihin sarjakuviin ja animaatiosarjoihin. Lelujen elokuvaoikeudet päätyivät 1990-luvulla Threshold Entertainment -yhtiön käsiin, mutta kun yhtiö päättikin keskittyä Mortal Kombat -leffoihin (1995-1997), G.I. Joe -filmiä ei tapahtunutkaan. Vuonna 2003 tuottaja Lorenzo di Bonaventura kiinnostui elokuvan teosta ja alkoi työstämään sitä yhdessä Hasbron kanssa. Tekijät kokivat kuitenkin vaikeuksia, sillä maailma muuttui Irakin sodan myötä, eikä ollut enää varmaa, voiko tällaista armeijakeskeistä toimintaelokuvaa julkaista. 2007 Muumion (The Mummy - 1999) ohjaaja Stephen Sommers saatiin mukaan projektiin ja leffan teko alkoi tosissaan edistymään. Kuvaukset alkoivat vihdoin helmikuussa 2008 ja lopulta G.I. Joe: The Rise of Cobra sai maailmanensi-iltansa 27. heinäkuuta - tasan kymmenen vuotta sitten. Elokuva oli hitti lippuluukuilla, muttei voittanut faneja tai kriitikoita puolelleen. Leffa oli jopa ehdolla kuudesta Razzie-palkinnosta (huonoin elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, adaptaatio, miessivuosa ja naissivuosa, minkä elokuva "voitti") ja elokuvan päätähti Channing Tatum tunnusti myöhemmin haastattelussa, että hän inhosi leffan tekoa ja että hänen kolmen elokuvan sopimuksensa Paramount-yhtiön kanssa pakotti hänet tekemään leffan. Itse kyllä pidin G.I. Joe: The Rise of Cobrasta, kun kävin katsomassa sen isäni kanssa teattereissa kesällä 2009... mikä saattoi tosin johtua siitä, että olin silloin 11-vuotias. Olen nähnyt leffan pari kertaa uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo kahdeksan vuotta. Olen välillä pohtinut elokuvan uudelleenkatselua ja kun huomasin leffan täyttävän 10 vuotta, päätin kokeilla, kuinka hyvin filmi toimisi tällä kertaa. Ei hyvin.
Sotilaskaverukset Duke ja Ripcord päätyvät mukaan salaiseen G.I. Joe -tiimiin, joka yrittää pysäyttää vaarallisia nano-ohjuksia havittelevan Cobra-järjestön.
Armeijan ystäviä Dukea ja Ripcordia näyttelevät Channing Tatum ja Marlon Wayans. Kuten kerroin, Tatum koki, että hänet painostettiin mukaan elokuvaan, mutta hänen uransa ollessa vasta aluillaan, hän ei vielä uskaltanut näyttää tätä roolityössään ja toisaalta hyvä niin. Ei Tatum kovin kummoinen ole roolissa, mutta hän ainakin hyppää kunnolla mukaan ja yrittää parhaansa läpi leffan. Komedioista, kuten Kulman kundit eivät ole uhka yhteiskunnalle kuumana kesäpäivänä South Centralissa (Don't Be a Menace to South Central While Drinking Your Juice in the Hood - 1996), Scary Movie (2000) ja White Chicks - agentit minimekoissa (White Chicks - 2004) tuttu Marlon Wayans on erikoinen valinta sotilaan ja toimintasankarin rooliin, vaikka hänestä onkin tehty elokuvan vitsiniekka. Wayans sai roolityöstään huonoimman miessivuosan Razzie-palkinnon, muttei hän omasta mielestäni erityisen huono ole roolissaan. On veikeä nähdä hänet juoksemassa innokkaasti huipputeknologisten pyssyjen kanssa jointin sijaan. G.I. Joe -tiimiin kuuluvat porukan johtaja kenraali Hawk (Dennis Quaid), älykäs ja hyvä taistelija Scarlett (Rachel Nichols), hakkeri Breaker (Saïd Taghmaoui), suurikokoinen ja vahva Heavy (Adewale Akinnuoye-Agbaje), sekä ehdoton suosikkini, mustiin pukeutuva ninja Snake Eyes (Ray Park). Miekkaansa heilutteleva ja tyylikkäitä stuntteja tekevä mykkä Snake Eyes oli aivan mahtava 10 vuotta sitten, kun näin leffan ensimmäistä kertaa ja oli hauska huomata, kuinka hahmo tuotti yhä samanlaista lapsenomaista riemua. Hänelle ja parille muulle G.I. Joen tiimiläisistä on onnistuttu kirjoittamaan jonkinlaista taustatarinaa, mutta hahmot jäävät silti aika yksiulotteisiksi. Kenraali Hawk vain antaa ohjeita, Heavy on pelkästään uhkaavan lihaksikas ja Breaker on nero. Scarlett nostetaan usein toimivasti esille, mutta naisena hän joutuu valitettavasti myös olemaan jonkun miessankarin ihastuksen kohde. Näyttelijät ovat kelvollisia rooleissaan, mutta yksikään ei erityisemmin vakuuta taidoillaan. Tarinan pahiksia ovat Cobra-järjestön ilkikuriset jäsenet. Porukkaa johtaa asetehtailija herra McCullen (Christopher Eccleston), joka lähinnä seisoo tyylikäs puku päällään ja komentaa tympeästi ohjeita. Paronitar (huonoimman naissivuosan Razzien roolista voittanut Sienna Miller) on vakooja, joka taitaa monenlaiset taistelutyylit. Storm Shadow (Byung-hun Lee) on Snake Eyesin tavoin ninja ja muiden ammuskellessa toisiaan laseraseilla sun muilla, nämä kaksi ottavat miehestä mittaa miekoin. Zartan (Arnold Vosloo) taas on naamioitumisen mestari. Mukana on myös salaperäinen, erikoisia kokeiluja tekevä paha tiedemies, joka valmistaa Cobralle voittamatonta armeijaa. Isoja roistohahmoja on siis yllättävänkin paljon elokuvassa. Paronitar, Storm Shadow ja tiedemies ovat heistä kiinnostavimmat, kun taas herra McCullen on täysin unohdettava. Pahisten näyttelijöiden kohdalla taso hyppii enemmän kuin G.I. Joen tiimiläisten esittäjien kanssa. Eccleston on kehno osassaan ja Milleriltä löytyy selkeät heikommat hetkensä. Elokuvassa nähdään myös Jonathan Pryce Yhdysvaltain presidenttinä, sekä ohjaaja Stephen Sommersin Muumio-leffoista tuttu Brendan Fraser pienessä roolissa G.I. Joe-kersantti Stonena.
Jostain kumman syystä G.I. Joe: The Rise of Cobra toimi paremmin kymmenen vuotta sitten, kun olin 11... Silloin leffa oli todella "siisti" ja "kova", mutta nyt katsottuna se on aika surkuhupaisa tapaus. Ei tämä mikään läpimätä leffa sentään ole, muttei tämä todellakaan hyvä ole. Tai siis, pohjalla, kaiken keskellä vaikuttaisi olevan kelpo toimintapläjäys, mutta keskinkertaisten tekijöiden vuoksi elokuvan potentiaali valuu hukkaan. Leffa tekee kömpelöä työtä esitellessään G.I. Joe -tiimin maailmaa ja avatessaan Cobra-järjestön motiiveja. Lähes kaikki tärkeät henkilödraamaa sisältävät hetket on leikattu pois, jotta kahteen tuntiin on saatu tungettua mahdollisimman paljon toimintaa. Ja toimintaa kyllä riittää. Elokuva ei tunnu muuta olevankaan kuin jatkuvaa taistoa ja mäiskettä kohtaus toisensa perään. Jopa kaikki hahmoja hieman syventävät hetket tuntuvat tapahtuvan aina jonkinlaisen kamppailun aikana. Ja silloin kun ei taistella, rytmitys muuttuu lähes pikakelaukseksi, jotta hahmot saadaan siirrettyä seuraavaan toimintakohtaukseen. Lapsena tämä oli tietty aivan mahtavaa, mutta nyt elokuva oli paikoitellen jopa hengästyttävä vauhdikkuudessaan. Jos jotain hyvää G.I. Joe: The Rise of Cobrasta pitäisi löytää, niin ainakin voisi sanoa, ettei aika käy pitkäksi sen parissa.
Jatkuvassa toiminnassa on myös se ongelma, ettei katsojana jaksa välittää oikeastaan kenestäkään. Taisteluista ei löydy jännitettä, vaan lähinnä katsoja vain tuijottaa, kun miekat osuvat yhteen, paikat räjähtävät ja hahmot lentävät outojen paineaalto-aseiden voimasta. Ainoastaan Pariisin isoon toimintakohtaukseen on saatu jännitystä, kun Joet yrittävät saada Cobran jäsenet kiinni, ennen kuin he ehtivät käyttämään uusia tuhoaseitaan (mikä kieltämättä johtaa näyttävään tilanteeseen, joka onnistui tekemään vaikutuksen vielä tänäkin päivänä). Tavallaan on osuvaa, että elokuvalla tuntuu olevan hirveä kiire, sillä sankareillakin on kiire saada tuhoaseet pois roistojen käsistä. Oikeissa käsissä tätä kiirettä hyödynnettäisiin oivallisesti ja lopputuloksena olisi mitä mukaansatempaavin vuoristoratakyyti. Kömpelöissä käsissä elokuvan kyyti on harmillisen takelteleva ja täynnä todella typeriä hetkiä. Elokuvassa käytetyt takaumat ovat lähes ainoa tapa syventää hahmoja ja siksi onkin surkuhupaisaa, että takaumat ovat aika myötähäpeällisesti toteutettuja. Loppupäässä filmi myös unohtaa täysin kertoa omaa seikkailuaan ja muuttuu lähinnä jatko-osan pohjustamiseksi. Kokonaisuudessaan G.I. Joe: The Rise of Cobra jätti aika ristiriitaiset tunteet itselleni. Toisaalta oli hauska katsoa leffa pitkästä aikaa ja paikoitellen se onnistui viihdyttämään toiminnallaan ja hölmöydellään, mutta samalla sen hengästyttävä vauhti sai minut pohtimaan, alanko tulla jo vanhaksi. Se on ainakin selvää, etten enää kuulu elokuvan kohdeikäryhmään.
Vaikka Stephen Sommers onnistuu parhaimmillaan luomaan menevää viihdettä, ei hän kummoinen ohjaaja ole. Tässä hän ei selkeästi ole halunnut tehdä muuta kuin menevää viihdettä ja kaikki "ylimääräinen" on tungettu sivuun. Tai sitten tämä johtuu Stuart Beattien, David Elliottin ja Paul Lovettin käsikirjoituksesta, jossa monet yleensä tärkeinä pidetyt asiat pistetään syrjään, jotta saadaan mahdollisimman monta toimintakohtausta kahden tunnin leffaan. Kolmikon teksti on usein todella kömpelöä, hahmojen repliikit ovat kehnoja ja yhden hahmon kehitys tapahtuu hölmön äkkinäisesti. G.I. Joe: The Rise of Cobra on sentään kelvollisesti kuvattu ja mukaan mahtuu niin näyttäviä kuin heikompiakin otoksia. Lavasteet ovat myös tyylikkäät ja puvustustiimi on tehnyt oivaa työtä sankareiden ja vihollisten asujen kanssa. Maskeeraajat pääsevät myös näyttämään taitojaan parissa kohtaa. Elokuvan efektit eivät valitettavasti ole kestäneet aikaa hyvin. Etenkin lentoalukset näyttävät todella digitaalisilta, minkä lisäksi joissain kohdissa on päivänselvää, että näyttelijät seisovat taustakankaan edessä. Mukana on joitain hyviäkin tehosteita, mutta pääasiassa leffa näyttää yllättävänkin heikolta ollakseen vain 10 vuotta vanha. Äänimaailma on sentään mainiosti luotu aina ääniefekteistä Alan Silvestrin säveltämiin musiikkeihin.
Yhteenveto: G.I. Joe: The Rise of Cobra on ihan viihdyttävä pläjäys, mutta mitään muuta se ei onnistu tarjoamaan. Tarina kiirehtii hullua vauhtia eteenpäin, kun tekijät yrittävät tunkea mahdollisimman monta toimintakohtausta kahden tunnin elokuvaan. Hahmot jäävät kuitenkin niin yksiulotteisiksi, ettei kenenkään puolesta jaksa jännittää, eikä Pariisia lukuunottamatta yhdelläkään toimintakohtauksella ole todellista koukkua. Hahmojen syventäminen takaumien kautta on todella kömpelösti toteutettu, minkä lisäksi näyttelijät eivät ole kovinkaan hyviä rooleissaan. Paikoitellen leffan yliampuvuus käy typeryyden puolella, eikä siltä kannata odottaa mitään vähänkään syvällistä. Tehosteidensa puolesta elokuva on kärsinyt yllättävänkin paljon vuosien varrella ja joissain kohdissa leffa näyttää enemmän siltä kuin se olisi ilmestynyt vuonna 1999 eikä 2009. On hassua ajatella, että samana vuonna ilmestyi visuaalisesti tuhatkertaisesti huikeampi Avatar (2009). G.I. Joe: The Rise of Cobra sopii tasan tarkkaan vain kohdeyleisölleen, eli ala-asteikäisille, jotka haluavat nähdä pelkkää isoa mäiskettä, eivätkä välitä niinkään tarinasta tai hahmoista. Loppupäässä leffa tosiaan muuttuu lähinnä jatko-osan pohjustamiseksi ja jatkoa saatiinkin vuonna 2013, kun G.I. Joe: Kosto (G.I. Joe: Retaliation) sai ensi-iltansa. Kai senkin voisi vilkaista pitkästä aikaa uudelleen...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
G.I. Joe: The Rise of Cobra, 2009, Paramount Pictures, Spyglass Entertainment, Hasbro, Di Bonaventura Pictures, Digital Image Associates
Ohjaus: Ben Affleck Pääosissa: Ben Affleck, Chris Messina, Robert Glenister, Remo Girone, Sienna Miller, Chris Cooper, Elle Fanning, Zoe Saldana, Matthew Maher ja Brendan Gleeson Genre: trilleri Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia Ikäraja: 16
Gangsteri- ja mafiaelokuvat eivät ole sinänsä minun juttuni. Ensimmäinen The Godfather (1972) on ihan hyvä ja Johnny Deppin tähdittämä Public Enemies (2009) on ihan kiva, mutta muuten aihe ei erityisemmin nappaa. En siis ollut kovin innoissani, kun kuulin, että Ben Affleckin uusi ohjaustyö Live by Night olisi juurikin gangsteripätkä. Affleck ei muutenkaan ole kovin kummoinen näyttelijä, vaikka näyttikin viime vuonna olevansa loistava valinta uudeksi Batmaniksi. Hänen kolmesta aiemmasta ohjaustyöstään olen nähnyt kaksi uusinta, eli mainion The Townin (2010) ja yliarvostetun Argon (2012). Ajattelin, että ehkä Affleck saisi kuitenkin gangsteriaiheen toimimaan minulle ja päätin ennakkoluuloistani huolimatta mennä katsomaan elokuvan. Lehdistönäytökseen en päässyt, sillä junaliikenne oli jäänyt jumittamaan samaisena aamuna niin pahasti, että olisin missannut elokuvan ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia. Sovimmekin siis isäni kanssa, että käymme pitkästä aikaa yhdessä elokuvissa. Ennakkoluulojani eivät yhtään helpottaneet, ettei Live by Night saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Toivoin kuitenkin, että kyseessä olisi edes ihan hyvä elokuva. Joe Coughlin janoaa kostoa gangsteri Albert Whitelle ja ryhtyy mafiapomo Maso Pescatoren hommiin, löytääkseen Whiten. Samalla Coughlinin täytyy suojella Pescatoren rommibisnestä Floridan Ybor Cityssa, jonka White yrittää tuhota.
Pääosassa Joe Coughlinina nähdään Ben Affleck, joka vetää roolin aika perinteiseen tyyliinsä ilmeellä, josta ei oikein osaa sanoa, onko Affleck surullinen, vihainen vai unelias. Silti Affleck toimii roolissaan ja tyylikäs puku istuu hänelle (hattu ei niinkään). Välillä Affleck puhuu hieman mumisten, mutta onneksi on olemassa tekstitykset. Joe oli joskus kunnollinen mies, kuten yllä oleva julistekin sanoo, mutta hän on kuitenkin kääntynyt rikollisen tielle ja ryösteleekin jenginsä kanssa paikkoja. Hän ei haluaisi mukaan Whiten ja Pescatoren väliseen sotaan, mutta kun pitää kostaa, niin siihen täytyy löytää keinot. Joen oikeaa kättä, hyvää ystävää ja rikolliskumppani Dionia esittää Chris Messina. Hahmo hoitaa tappamisia kylmästi Joen puolesta, mikä toi oman lisäyksen muuten unohdettavaan hahmoon.
Gangsteri Albert Whitea näyttelee Robert Glenister, joka ei täysin toimi uhkaavana rikollispomona, vaikka vähän sellaiselta näyttääkin. Whitella ei ole erityisemmin muuta persoonallisuutta kuin että hän on "paha". Enemmän uskottavuutta löytyy Maso Pescatorea esittävältä Remo Gironelta, joka sopii toimivasti mafiapomon rooliin. Kummatkin arvostavat uskollisuutta ja hyviä alaisia.
Sienna Miller esittää Albert Whiten naisystävä Emma Gouldia, johon Joe iskee silmänsä. Pari rakastuukin heti elokuvan alussa ja yrittää piilotella suhdettaan Whitelta. Gould on hyvä roolissaan, mutta hahmosta olisi voinut paremmin tulla esille kiinnijäämisen pelko. Ybor Cityn poliisipäällikkö Figgisia näyttelee Chris Cooper, joka on korruptoitunut tapaus ja antaakin Joen tehdä rikollisia toimiaan vapaasti. Epärehdit poliisit ovat usein toimivia hahmoja, eikä Figgis ole poikkeus. Cooper vetää roolinsa mainiosti, kuten myös hänen tytärtään, Loretta Figgisia esittävä Elle Fanning, joka on saanut minut jo pariin otteeseen vakuutettua lahjoistaan. Loretta ei paljoa esiinny elokuvassa, mutta Fanning saa tuotua tunnetta hieman ristiriitaiseen hahmoon. Elokuvassa nähdään myös Matthew Maher riehuvana rikollisena RD Pruittina, joka tekee mitä huvittaa, Zoe Saldana Joen toisena ihastuksena Gracielana, sekä Brendan Gleeson Joen isänä, poliisipäällikkö Tom Coughlinina.
Live by Night tapahtuu 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Ajankuva onkin tuotu mainiosti elokuvaan mukaan. Rakennukset, puvut ja autot lisäävät oikeaa henkeä. Myös ihmisten tapa puhua ja toimia ovat erilaisia nykypäivään verrattuna. Rasismia on ilmassa, eivätkä monet hahmot hyväksy esimerkiksi Dionia ja Gracielaa heidän taustojensa vuoksi. Tekijät ovat olleet rohkeita tuodessaan aikakautta elokuvaan. Maailman toteutuksessa ei olekaan mitään vikaa. Ongelmat löytyvät Live by Nightin juonesta. Pohjana on kostotarina, joka yleensä toimii, mutta mukaan on tungettu paljon muutakin. Tietenkin kostotarinalle täytyy luoda hieman lisäsisältöä ja siksi Joen tehtävänä on pitää Ybor Cityn rikollisuutta yllä. Valitettavasti hieman ennen puolta väliä tarina alkaa poukkoilemaan vähän sinne sun tänne ja mukaan tulee paljon asioita, joilla ei loppujen lopuksi ole oikeastaan mitään väliä.
Sen lisäksi, että Joen täytyy kostaa Whitelle ja tehdä rikollisuuksia, hänen täytyy selvitä rasistijärjestö Ku Klux Klanista, syntejä vastustavista kristityistä ja yksittäisestä huligaanista. Elokuva kulkee sekavasti eteenpäin ja välillä on vaikea pysyä mukana. Jossain kohtaa yritetään rakentaa kasinokin kaupunkiin. Yksittäisiä asioita olisi voinut ottaa pois, jolloin Live by Night olisi toimivampi ja selkeämpi paketti. Yllättävää kyllä, vaikka tarinaan on tungettu mukaan ylimääräisiä juttuja, elokuva muuttuu toisella puoliskollaan pitkäveteiseksi. Onneksi mukana on tyylikkäitä toimintakohtauksia, jotka eivät mene kertaakaan ylitseampuvasti. Aseilla räiskitään ja nyrkeillä mätkitään. Verta roiskuu ja osumat näyttävät sattuvan, jolloin toimintakohtaukset ovat selkeästi vaikuttavinta Live by Nightissa. Mukana on myös hienosti tehty autotakaa-ajo. Huumoria ei oikeastaan ole, vaikka pari kertaa voikin katsojana hymähtää. Jos tarinasta olisi pudottanut pari asiaa pois ja lyhentänyt elokuvaa vaikka vartilla, kyseessä olisi mainio gangsterileffa. Tällaisenaan se jää vain ihan kivaksi, eikä sitä luultavasti muista enää loppuvuodesta. Elokuvan on tosiaan ohjannut Joen näyttelijä Ben Affleck, joka on myös käsikirjoittanut tarinan. Leffa perustuu Dennis Lehanen kirjaan "Live by Night" (2012), jolla ei ole vielä suomikäännöstä. Kuvaus on sujuvaa ja mukana on erittäin tyylikkäitä kuvia. Kohtauksien sisällä leikkaukset ovat ihan toimivia, mutta muuten elokuva tuntuu välillä hidastelevan liikaa ja välillä menevän liian nopeasti eteenpäin. Kaikkein kamalinta leikkauksen osalta olivat yhden kohtauksen oudot pysäytyskuvat, jotka näyttivät lähinnä leikkausvirheiltä. Lavastusta ja puvustusta täytyy kehua ajankuvan luomisesta. Ääniefektit ovat hyvin toteutettuja ja vanhojen aseiden laukeamiset kuulostavat selkeästi erilaisilta kuin nykypäivänä. Harry Gregson-Williams on säveltänyt mukaan musiikkia, mutta ne hukkuvat täysin unholaan jo elokuvan aikana.
Yhteenveto:Live by Night voisi olla mainio gangsterileffa, mutta se sisältää liian paljon kaikkea ja silti tuntuu paikoitellen pitkäveteiseltä. Pudottamalla muutamia asioita pois tarinasta, elokuva kulkisi paremmin eteenpäin. Ben Affleck on ihan hyvä pääosassa ja muutkin näyttelijät vetävät enemmän tai vähemmän hyvät suoritukset. Elle Fanningista tullaan kuulemaan vielä useasti. Ajankuva on upeasti luotu ja toimintakohtaukset tyylikkäitä. Veren määrä yllätti minut positiivisesti ja pidänkin siitä, kun nykypäivänä pääsee edes joskus kokemaan toimintakohtauksia, joissa on oikeasti munaa näyttää raakuuksia. Jos gangsterielokuvat ovat juttunne, niin vilkaiskaa toki Live by Night. Muuten tämä ei välttämättä erityisemmin toimi. Lapsille tätä ei todellakaan ole suunnattu. Seuraavana Affleckin ohjaustyönä on luvassa The Batman, jossa hän myös esittää pääosaa. Toivon, että Warner Bros. antaa Affleckille vapaat kädet elokuvan kanssa, sillä se voisi tuoda toivoa muuten epäonnistuneelta vaikuttavaan DC:n elokuvauniversumiin.
Kirjoittanut: Joonatan, 17.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.cosmicbooknews.com
Live by Night, 2016, Warner Bros. Pictures, Pearl Street Films, Appian Way
