tiistai 17. tammikuuta 2017

Arvostelu: Live by Night (2016)

LIVE BY NIGHT (2016)



Ohjaus: Ben Affleck
Pääosissa: Ben Affleck, Chris Messina, Robert Glenister, Remo Girone, Sienna Miller, Chris Cooper, Elle Fanning, Zoe Saldana, Matthew Maher ja Brendan Gleeson
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

Gangsteri- ja mafiaelokuvat eivät ole sinänsä minun juttuni. Ensimmäinen The Godfather (1972) on ihan hyvä ja Johnny Deppin tähdittämä Public Enemies (2009) on ihan kiva, mutta muuten aihe ei erityisemmin nappaa. En siis ollut kovin innoissani, kun kuulin, että Ben Affleckin uusi ohjaustyö Live by Night olisi juurikin gangsteripätkä. Affleck ei muutenkaan ole kovin kummoinen näyttelijä, vaikka näyttikin viime vuonna olevansa loistava valinta uudeksi Batmaniksi. Hänen kolmesta aiemmasta ohjaustyöstään olen nähnyt kaksi uusinta, eli mainion The Townin (2010) ja yliarvostetun Argon (2012). Ajattelin, että ehkä Affleck saisi kuitenkin gangsteriaiheen toimimaan minulle ja päätin ennakkoluuloistani huolimatta mennä katsomaan elokuvan. Lehdistönäytökseen en päässyt, sillä junaliikenne oli jäänyt jumittamaan samaisena aamuna niin pahasti, että olisin missannut elokuvan ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia. Sovimmekin siis isäni kanssa, että käymme pitkästä aikaa yhdessä elokuvissa. Ennakkoluulojani eivät yhtään helpottaneet, ettei Live by Night saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Toivoin kuitenkin, että kyseessä olisi edes ihan hyvä elokuva.

Joe Coughlin janoaa kostoa gangsteri Albert Whitelle ja ryhtyy mafiapomo Maso Pescatoren hommiin, löytääkseen Whiten. Samalla Coughlinin täytyy suojella Pescatoren rommibisnestä Floridan Ybor Cityssa, jonka White yrittää tuhota.

Pääosassa Joe Coughlinina nähdään Ben Affleck, joka vetää roolin aika perinteiseen tyyliinsä ilmeellä, josta ei oikein osaa sanoa, onko Affleck surullinen, vihainen vai unelias. Silti Affleck toimii roolissaan ja tyylikäs puku istuu hänelle (hattu ei niinkään). Välillä Affleck puhuu hieman mumisten, mutta onneksi on olemassa tekstitykset. Joe oli joskus kunnollinen mies, kuten yllä oleva julistekin sanoo, mutta hän on kuitenkin kääntynyt rikollisen tielle ja ryösteleekin jenginsä kanssa paikkoja. Hän ei haluaisi mukaan Whiten ja Pescatoren väliseen sotaan, mutta kun pitää kostaa, niin siihen täytyy löytää keinot. Joen oikeaa kättä, hyvää ystävää ja rikolliskumppani Dionia esittää Chris Messina. Hahmo hoitaa tappamisia kylmästi Joen puolesta, mikä toi oman lisäyksen muuten unohdettavaan hahmoon.
     Gangsteri Albert Whitea näyttelee Robert Glenister, joka ei täysin toimi uhkaavana rikollispomona, vaikka vähän sellaiselta näyttääkin. Whitella ei ole erityisemmin muuta persoonallisuutta kuin että hän on "paha". Enemmän uskottavuutta löytyy Maso Pescatorea esittävältä Remo Gironelta, joka sopii toimivasti mafiapomon rooliin. Kummatkin arvostavat uskollisuutta ja hyviä alaisia.
     Sienna Miller esittää Albert Whiten naisystävä Emma Gouldia, johon Joe iskee silmänsä. Pari rakastuukin heti elokuvan alussa ja yrittää piilotella suhdettaan Whitelta. Gould on hyvä roolissaan, mutta hahmosta olisi voinut paremmin tulla esille kiinnijäämisen pelko.
     Ybor Cityn poliisipäällikkö Figgisia näyttelee Chris Cooper, joka on korruptoitunut tapaus ja antaakin Joen tehdä rikollisia toimiaan vapaasti. Epärehdit poliisit ovat usein toimivia hahmoja, eikä Figgis ole poikkeus. Cooper vetää roolinsa mainiosti, kuten myös hänen tytärtään, Loretta Figgisia esittävä Elle Fanning, joka on saanut minut jo pariin otteeseen vakuutettua lahjoistaan. Loretta ei paljoa esiinny elokuvassa, mutta Fanning saa tuotua tunnetta hieman ristiriitaiseen hahmoon.
     Elokuvassa nähdään myös Matthew Maher riehuvana rikollisena RD Pruittina, joka tekee mitä huvittaa, Zoe Saldana Joen toisena ihastuksena Gracielana, sekä Brendan Gleeson Joen isänä, poliisipäällikkö Tom Coughlinina.

Live by Night tapahtuu 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Ajankuva onkin tuotu mainiosti elokuvaan mukaan. Rakennukset, puvut ja autot lisäävät oikeaa henkeä. Myös ihmisten tapa puhua ja toimia ovat erilaisia nykypäivään verrattuna. Rasismia on ilmassa, eivätkä monet hahmot hyväksy esimerkiksi Dionia ja Gracielaa heidän taustojensa vuoksi. Tekijät ovat olleet rohkeita tuodessaan aikakautta elokuvaan. Maailman toteutuksessa ei olekaan mitään vikaa. Ongelmat löytyvät Live by Nightin juonesta. Pohjana on kostotarina, joka yleensä toimii, mutta mukaan on tungettu paljon muutakin. Tietenkin kostotarinalle täytyy luoda hieman lisäsisältöä ja siksi Joen tehtävänä on pitää Ybor Cityn rikollisuutta yllä. Valitettavasti hieman ennen puolta väliä tarina alkaa poukkoilemaan vähän sinne sun tänne ja mukaan tulee paljon asioita, joilla ei loppujen lopuksi ole oikeastaan mitään väliä.

Sen lisäksi, että Joen täytyy kostaa Whitelle ja tehdä rikollisuuksia, hänen täytyy selvitä rasistijärjestö Ku Klux Klanista, syntejä vastustavista kristityistä ja yksittäisestä huligaanista. Elokuva kulkee sekavasti eteenpäin ja välillä on vaikea pysyä mukana. Jossain kohtaa yritetään rakentaa kasinokin kaupunkiin. Yksittäisiä asioita olisi voinut ottaa pois, jolloin Live by Night olisi toimivampi ja selkeämpi paketti. Yllättävää kyllä, vaikka tarinaan on tungettu mukaan ylimääräisiä juttuja, elokuva muuttuu toisella puoliskollaan pitkäveteiseksi. Onneksi mukana on tyylikkäitä toimintakohtauksia, jotka eivät mene kertaakaan ylitseampuvasti. Aseilla räiskitään ja nyrkeillä mätkitään. Verta roiskuu ja osumat näyttävät sattuvan, jolloin toimintakohtaukset ovat selkeästi vaikuttavinta Live by Nightissa. Mukana on myös hienosti tehty autotakaa-ajo. Huumoria ei oikeastaan ole, vaikka pari kertaa voikin katsojana hymähtää. Jos tarinasta olisi pudottanut pari asiaa pois ja lyhentänyt elokuvaa vaikka vartilla, kyseessä olisi mainio gangsterileffa. Tällaisenaan se jää vain ihan kivaksi, eikä sitä luultavasti muista enää loppuvuodesta.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Joen näyttelijä Ben Affleck, joka on myös käsikirjoittanut tarinan. Leffa perustuu Dennis Lehanen kirjaan "Live by Night" (2012), jolla ei ole vielä suomikäännöstä. Kuvaus on sujuvaa ja mukana on erittäin tyylikkäitä kuvia. Kohtauksien sisällä leikkaukset ovat ihan toimivia, mutta muuten elokuva tuntuu välillä hidastelevan liikaa ja välillä menevän liian nopeasti eteenpäin. Kaikkein kamalinta leikkauksen osalta olivat yhden kohtauksen oudot pysäytyskuvat, jotka näyttivät lähinnä leikkausvirheiltä. Lavastusta ja puvustusta täytyy kehua ajankuvan luomisesta. Ääniefektit ovat hyvin toteutettuja ja vanhojen aseiden laukeamiset kuulostavat selkeästi erilaisilta kuin nykypäivänä. Harry Gregson-Williams on säveltänyt mukaan musiikkia, mutta ne hukkuvat täysin unholaan jo elokuvan aikana.

Yhteenveto: Live by Night voisi olla mainio gangsterileffa, mutta se sisältää liian paljon kaikkea ja silti tuntuu paikoitellen pitkäveteiseltä. Pudottamalla muutamia asioita pois tarinasta, elokuva kulkisi paremmin eteenpäin. Ben Affleck on ihan hyvä pääosassa ja muutkin näyttelijät vetävät enemmän tai vähemmän hyvät suoritukset. Elle Fanningista tullaan kuulemaan vielä useasti. Ajankuva on upeasti luotu ja toimintakohtaukset tyylikkäitä. Veren määrä yllätti minut positiivisesti ja pidänkin siitä, kun nykypäivänä pääsee edes joskus kokemaan toimintakohtauksia, joissa on oikeasti munaa näyttää raakuuksia. Jos gangsterielokuvat ovat juttunne, niin vilkaiskaa toki Live by Night. Muuten tämä ei välttämättä erityisemmin toimi. Lapsille tätä ei todellakaan ole suunnattu. Seuraavana Affleckin ohjaustyönä on luvassa The Batman, jossa hän myös esittää pääosaa. Toivon, että Warner Bros. antaa Affleckille vapaat kädet elokuvan kanssa, sillä se voisi tuoda toivoa muuten epäonnistuneelta vaikuttavaan DC:n elokuvauniversumiin.




Kirjoittanut: Joonatan, 17.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.cosmicbooknews.com
Live by Night, 2016, Warner Bros. Pictures, Pearl Street Films, Appian Way

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti