Arvostelu: The Green Inferno (2013)

THE GREEN INFERNO (2013)

Ohjaus: Eli Roth
Pääosissa: Lorenza Izzo, Ariel Levy, Daryl Sabara, Aaron Burns, Kirby Bliss Blanton, Magda Apanowicz, Nicolás Martínez ja Sky Ferreira
Genre: kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia / Director's Cut: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 18

Kiinnostuin The Green Infernosta saman tien, kun kuulin siitä. Olin alkanut kiinnostua kauhuelokuvista ja jostain kumman syystä kannibaaleista kertova elokuva houkutteli. Vaikka elokuva onkin vuodelta 2013, kuulin siitä vasta vuoden 2015 lopussa, kun näin uutisia, että elokuva saapuisi vihdoin Suomeen. Vielä vuosi sitten minulla ei ollut ikää mennä katsomaan elokuvaa ja sitä näytettiin vain myöhään iltaisin, eikä siinä olisi ollut tekstitystä. Ajattelin siis odottaa, että elokuva tulisi vuokralle. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja ainoa tapa katsoa elokuva laillisesti, olisi tilata tuontiversio internetistä ja ne olivat liian kalliita katsottavaksi vain kerran. Olin puhunut elokuvan katsomisesta jo muutaman kuukauden ajan tyttöystäväni kanssa, joten meille tuli positiivisena yllätyksenä, kun huomasimme, että The Green Inferno oli lisätty Netflixin tarjontaan. Katsoimmekin elokuvan samaisena iltana ja toivoimme, että se olisi hyvä... ja että siinä syötäisiin ihmisiä... koska jos katsoo kannibaalileffaa, niin yleensä sitä toivoo, että ihmisiä popsitaan välipalaksi... Tuota on vaikea saada kuulostamaan joltain muulta kuin väärältä.

Aktivistiryhmä lähtee Peruun suojelemaan alkuasukasheimoa sademetsien tuhoajilta. Heimo ei erityisemmin osaa osoittaa kiitollisuutta ja yhtäkkiä ryhmän jäsenet huomaavat olevansa vankeina ja että heimo koostuu kannibaaleista.

Päähahmona elokuvassa on Lorenza Izzon näyttelemä Justine, joka innostuu aktivistien toiminnasta ja päättää lähteä ryhmän mukaan suojelemaan heimoa. Izzo suoriutuu mainiosti roolistaan, vaikka aluksi ei olekaan erityisemmin vakuuttava. Pääasiassa hän (kuten muutkin) joutuu näyttelemään kauhistunutta suurimman osan ajastaan ruudulla.
     Ariel Levy esittää ryhmän johtaja Alejandroa, joka vaikuttaa aluksi rennolta, mutta hyvältä johtohahmolta, kunnes heimon luona hahmo muuttuu väliinpitämättömäksi kusipääksi, jolle on ihan sama, pääseekö kukaan pois elävänä. Muutos tulee täysin yllättäen ja tuntuu todella oudolta. Levy on aluksi toimiva roolissaan, mutta muutoksen myötä hänen roolisuorituksensakin heikkenee.
     Spy Kids (2001-2011) -tähti Daryl "Juni Cortez" Sabara nähdään hieman hömelönä Larsina, jolle heimon kylään joutuminen tuntuu iskevän yliraskaasti. Sabara on hyvä, mutten tunnistanut häntä, vaikka olenkin katsonut kolme ensimmäistä Spy Kidsia useasti lapsena. Ne kuitenkin ilmestyivät kymmenen vuotta ennen tätä, joten Sabara on muuttunut vuosien varrella paljon, eli ei mikään ihme, että tunnistaminen oli vaikeaa.
     Aaron Burnsin näyttelemä Jonah saa Justinen liittymään ryhmään. Jonah vaikuttaa mukavalta ja pidettävältä kaverilta. Elokuvassa nähdään myös Kirby Bliss Blanton ja Magda Apanowicz Amyna ja Samanthana, jotka menevät paniikkiin heimolaisten ympärillä, Nicolás Martínez Danielina, joka yrittää keksiä tapaa paeta ja Sky Ferreira Justinen Kaycee-ystävänä. Heimon viisaana vanhana naisena nähdään Antonieta Pari ja yllä näkyvässä julisteessa esiintyvää kannibaalijohtajaa esittää Ramón Llao.

Jostain syystä oletin, että elokuva olisi täynnä kannibalismia, eikä siinä olisi välttämättä muuten oikein tarinaa ollenkaan, joten tuli aikamoisena pettymyksenä, että heimo tuli mukaan vasta elokuvan puolessa välissä. Onhan se tietysti hienoa, että tarinaa löytyy ja että hahmoilla on jonkinlaista sisältöä, mutta kun sitä ei välttämättä kaipaa tällaisissa elokuvissa. Yksittäiset kauhuleffat vaipuvat helposti unholaan, mutta nopeammin unholaan pääsevät niiden hahmot. Kovin monessa kauhuelokuvassa ei ole henkilöitä, jotka jäisivät nimeltä mieleen (Jason Voorheesin, Freddy Kruegerin ja Michael Myersin kaltaisia murhaajia ei lasketa) ja tämänkin elokuvan hahmot muistaa juuri ja juuri tyyliin: "Siinä oli se brunette nainen ja sitten... se joku kusipää ja... Spy Kids -muksu aikuisena... niin ja ne kannibaalit!" Elokuva siis tavallaan käyttää turhaan aikaa esitelläkseen hahmot (eli periaatteessa uhrit), joilla ei ole katsojalle oikeastaan mitään väliä. Hahmoja olisi voinut syventää vasta kohtauksissa, joissa he istuskelevat häkissä, odottaen, kuka on seuraava Happy Meal. Esittelyjen lisäksi alkupuolella näytetään täysin turhaan useita kulkuvälineiden vaihtoja.

Vaikka kyseessä on kauhuelokuva, The Green Inferno ei ole pelottava. Joitain äkkisäikäytyksiä on mukana, mutta pääasiassa kauhu tulee ällöttävistä kohtauksista, joissa hahmoille käy huonosti. Jännitystä on ilmassa loppupuolella, mutta muuten elokuvaa katsoo ilman, että sydän takoo rinnassa. Kun ensimmäinen ihmissyöntikohtaus vihdoin tapahtuu, veren ja irtoraajojen määrä ei petä, mutta samanlaisia ei ole kovin montaa. Muitakin heimorituaaleja on mukana ja onkin hienoa, että kun kannibaalit eivät puhu, ei katsoja koskaan täysin tiedä, mitä he haluavat. Heimon kylässä olevat kohtaukset ovat selkeästi parasta elokuvassa - niiden takiahan elokuvan haluaa katsoa - mutta muuten leffa on aika heikko yritys tuoda kannibalismiteema takaisin kauhuelokuviin. Alkupuoli on aika tylsää katsottavaa, eikä ihan loppu erityisemmin vakuuta. Onneksi aina voi kelata ja katsoa uudestaan hyvät osiot elokuvasta. Raakuuksia on sen verran, että kovin nuorille tätä ei kannata näyttää ja perheen pienimmille tämä ei sovi ollenkaan.

The Green Infernon on ohjannut Eli Roth, joka toimi myös käsikirjoittajana ja tuottajana. Tätä ennen hän on ohjannut mm. elokuvat Hostel (2005) ja Hostel: Part II (2007), joten kauhugenre on hänelle tuttu. Rothilla on ollut hyvä idea, mutta se on heikentynyt tuotantovaiheessa. Kuvaus ei ole parhaimmasta päästä ja kuva heiluu välillä ihan liikaa, jolloin elokuvassa on paikoitellen "found footage" -tunnelmaa ("found footage" -tyylissä hahmot itse kuvaavat elokuvan). Leikkaus on paikoitellen liian kiirehtivää, mutta alun olisi voinut pilkkoa tiiviimmäksi. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä, mutta äänitehosteet toimivat. Musiikista vastaa Manuel Riveiro, joka on luonut toimivaa musisointia elokuvaan. Sävellyksissä on hieman vaikutteita heimomusiikeista.

Elokuvasta on olemassa kaksi eri versiota: alkuperäinen teatteriversio ja verisempi Director's Cut, joka sisältää pidennettyjä kohtauksia heimon luona, joissa näkyy enemmän verta sun muita ihmissisälmyksiä. Esimerkiksi Netflixista, josta itse katsoin elokuvan, löytyy juurikin Director's Cut.

Yhteenveto: The Green Inferno on ihan viihdyttävä pätkä, mutta siitä löytyy vain harvoin sitä, miksi se luultavasti alkaa pyörimään katselijoiden televisioissa: kannibalismia. Sillä jos tietää alkavansa katsomaan elokuvaa, joka kertoo kannibalismista, niin se on mitä luultavimmin syy siihen, miksi elokuvaa katsotaan. Kun ensimmäinen ihminen pilkotaan palasiksi ja valmistetaan illalliseksi, tuntuu leffa vihdoin lähtevän liikkeelle. Valitettavasti siinä kohtaa elokuva on mennyt jo yli puolen välin kestostaan, eikä loppuosiokaan ole kovin erikoinen. Näyttelijät ovat ihan hyviä rooleissaan ja hahmot tarpeeksi toimivia, vaikka Ariel Levyn esittämä Alejandro muuttui inhottavaksi ja väliinpitämättömäksi täysin yllättäen ilman selityksiä. Kovin pelottava leffa ei ole kyseessä, vaan enemmänkin ällöttävä ihmissyöntikohtauksien takia. Vaikea sanoa, miten aiheesta olisi kovin paljon ihmeellisemmän pätkän voinut saada aikaiseksi. Jos The Green Inferno kiinnostaa, niin Netflixista löytyy. Niille, jotka kestävät enemmän, elokuva sisältää liian vähän kannibalismia ja niille, jotka kestävät vain vähän, elokuva on tällaisenaan jo liian kuvottava. Lopputekstien jälkeen on tiedossa jotain jatko-osaa lupailevaa, mutta toivon, ettei sellaista tulisi. Toisaalta jos The Green Inferno saisi jatkoa, siinä voisi oikeasti olla niitä kannibaaleja kaiken aikaa.

Kirjoittanut: Joonatan, 10.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
The Green Inferno, 2013, Worldview Entertainment, Dragonfly Entertainment, Sobras International Pictures