Arvostelu: Keeper (2025)

KEEPER

Ohjaus: Osgood Perkins

Pääosissa: Tatiana Maslany, Rossif Sutherland, Birkett Turton, Eden Weiss, Tess Degenstein, Glen Gordon ja Logan Pierce

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Keeper on Osgood Perkinsin uusi kauhuelokuva. Nick Lepard oli työstänyt elokuvan käsikirjoituksen, kun Perkins oli suunnittelemassa The Monkey -leffaa (2025) Stephen Kingin kirjan pohjalta. Kuitenkin kun vuoden 2023 Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakot estivät The Monkeyn kuvausten alkamisen, Perkins päättikin tehdä Lepardin tekstin pohjalta leffan Kanadassa, kiertäen siten lakot. Kuvaukset käynnistyivät ja nyt Keeper on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin paljon Perkinsin Longlegsistä (2024), mutta The Monkey oli mielestäni hieman ristiriitainen tapaus. Olin yllättynyt, että näin pian ilmestyi jo kolmas leffa häneltä ja kävin uteliaana katsomassa Keeperin heti ensi-iltaviikonloppuna.

Ensimmäisen vuosipäivänsä kunniaksi Malcolm vie tyttöystävänsä Lizin perheensä mökille. Romanttiseksi tarkoitettu viikonloppu muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun Liz alkaa nähdä kauhistuttavia näkyjä.

Päärooleissa vuoden seurustelleina Lizinä ja Malcolmina nähdään Osgood Perkinsin The Monkey -elokuvassakin esiintynyt Tatiana Maslany ja Rossif Sutherland, jotka valikoituivat pitkälti sen takia, että kanadalaisina he saivat luvan työskennellä Hollywood-lakoista huolimatta. Maslany on oiva roolissaan, tulkiten hyvin hahmonsa kasvavaa ahdistusta, kun taas Sutherlandin panos jää varsin latteaksi. Hahmoissa ei ole erityisemmin kehumista. Liz on taidemaalari ja Malcolm on lääkäri, ja hyvin pitkälti homma jää siihen, etenkin Lizin kohdalla, joka tuntuu hahmona lähes raakileelta.

     Elokuvassa nähdään myös Birkett Turton Malcolmin naistenmies-serkkuna Darrenina, Eden Weiss tämän uutena pokauksena Minkana, sekä Tess Degenstein Lizin parhaana kaverina Maggiena, joka nähdään vain parissa videopuhelussa, kun Liz soittaa tälle selittääkseen tuntemuksiaan katsojalle. Turton ja Weiss suoriutuvat kelvollisesti osistaan, mutta myös heidän hahmonsa jäävät aika pinnallisiksi tyypeiksi.

Keeper jäi muutenkin valitettavan pintapuoleiseksi kauhurainaksi, josta jopa huokuu, että se tehtiin omanlaisenaan välityönä, kun Osgood Perkins joutui odottamaan pääsevänsä tekemään The Monkeyta. Lähdetään kuitenkin purkamaan leffaa positiivisuuksilla. Parasta leffassa on Perkinsin laatima epämukava ilmapiiri. Mukana on muutamia kohtauksia, joissa ohjaaja onnistuu rakentamaan tehokkaan jännittävää tunnelmaa. Longlegsin tavoin taustalle on toisinaan piilotettu jotain karmivaa, jolloin katsoja koko ajan pälyilee hahmojen taakse, bongatakseen jonkin pelottavan. Perkins ei onneksi luota kovaäänisiin böö-pelotteluihin, vaan rakentelee mieluummin ahdistavaa fiilistä.

Valitettavasti Nick Lepardin kehno käsikirjoitus ei palvele Perkinsin taitoja. Sen lisäksi, että hahmot jäävät turhauttavan raakileiksi, myös tarina tuntuu hutiloiden kypsytellyltä. Mökkiviikonlopun todellisen luonteen arvaa heti kättelyssä leffan ensimmäisen kuvaston takia ja sitten katsoja pistetäänkin lähinnä odottamaan, milloin paljastus tehdään myös hahmoille. Iso osa leffasta myös tuhlataan siihen tuttuakin tutumpaan ja jopa aika tylsään "nainen haahuilee yksin vieraassa talossa, missä tapahtuu kummia" -kuvioon. Vaikka kestoa on vain hieman päälle puolitoista tuntia, Keeper tuntuu ajoittain jopa pitkäveteiseltä, sillä tarina ei meinaa millään napata mukaansa. Elokuvassa on potentiaalia, mutta lopputulos jää armottoman keskinkertaiseksi ja unohdettavaksi.

Teknisesti Keeper on pääasiassa pätevä teos. Leffa on taitavasti kuvattu ja mukana on muutamia todella tyylikkäitä otoksia. Lavastus on oivallista, puvustus menevää ja maskeeraukset sopivan häiriintyneet. Mukana on kuitenkin pari tehostetta, jotka eivät ihan vakuuttaneet ja jotka näyttivät mielestäni enemmän huvittavilta kuin pelottavilta. Äänimaailma on osaavasti rakennettu, joskin Edo Van Breemenin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Keeper, 2025, Oddfellows Pictures, Range Media Partners, Wayward Entertainment, Welcome Villain

Arvostelu: Orphan: First Kill (2022)

ORPHAN: FIRST KILL

Ohjaus: William Brent Bell

Pääosissa: Isabelle Fuhrman, Julia Stiles, Rossif Sutherland, Matthew Finlan, Hiro Kanagawa, Samantha Walkes, Gwendolyn Collins, Dave Brown, Lauren Cochrane ja Alec Carlos

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 16

Isabelle Fuhrmanin tähdittämä kauhuelokuva Ottolapsi (Orphan - 2009) oli taloudellinen menestys, joka sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta. Vuonna 2020 ilmoitettiin, että elokuvalle tehtäisiin esiosa, joka kantoi suunnitteluvaiheessa nimeä "Esther". Aluksi tekijät pohtivat, että aikuiseksi kasvanut Fuhrman ei voisi jatkaa enää roolissaan, mutta he päättivät lopulta yrittää saada näyttelijän näyttämään edelleen lapselta maskeerauksen, pakotetun perspektiivin ja takaapäin nähtynä lapsinäyttelijän kautta. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2020 tiukkojen koronarajoitusten alla ja Orphan: First Kill -nimen saanut elokuva sai ensi-iltansa monissa maissa elokuussa 2022 suoraan Paramount+ -palvelussa. Suomessa elokuva esitettiin Night Visions -festivaaleilla muutamaa kuukautta myöhemmin ja nyt se on saapunut myös vuokrattavaksi ja ostettavaksi. Itse en pitänyt Ottolapsesta, kun näin sen ensi kertaa kymmenisen vuotta sitten, mutta kun katsoin elokuvan viime kesänä uudestaan, koin sen erittäin tiivistunnelmaiseksi ja päteväksi kauhuelokuvaksi. En silti kokenut tarvetta jatko-osalle, eikä traileri saanut minua vakuuttuneeksi. Kun leffaa ei mainoksista huolimatta julkaistukaan Suomessa Paramount+ -palvelun kautta loppukesästä, menetin vähäisenkin mielenkiintoni leffaa kohtaan. Vähän ennen joulua tyttöystäväni onnistui löytämään elokuvan Blu-ray -julkaisun pari viikkoa ennen virallista ilmestymispäivää ja päätimmekin katsoa Orphan: First Killin heti samana iltana.

Karattuaan virolaisesta mielisairaalasta, Leena Klammer esittää olevansa muutamaa vuotta aiemmin kadonnut amerikkalaistyttö Esther Albright, päästäkseen Yhdysvaltoihin Albrightien perheen luokse asumaan ja aloittamaan uuden murhaputkensa.

Isabelle Fuhrman palaa rooliinsa Leena Klammeriksi (ja viimeistään tähän väliin varmaan spoiler-varoitus, jos et ole vielä nähnyt Ottolasta), noin kolmikymppiseksi naiseksi, joka hormonihäiriön takia näyttää edelleen kymmenenvuotiaalta lapselta. Psykopaattinen ja murhanhimoinen Leena käyttää ulkonäköään hyväkseen ja teeskentelee olevansa pieni tyttö, Esther Albright. Hahmo kuitenkin kuoli Ottolapsen lopussa, joten tekijöille ei jää muuta ratkaisua kuin kertoa Leenan alkuperätarina; kuinka Leena pääsi vapaaksi virolaisesta Saarne-instituutista ja livahti Yhdysvaltoihin. Fuhrman vetää roolinsa tutulla intensiteetillä, esittäen hyvin niin hahmon viattoman esityksen ja sairaan todellisen luonteen. Ongelma vain on, ettei Fuhrman enää ole lapsi. Tekijät yrittävät maskeerata Fuhrmanilta ryppyjä pois, pistää muita näyttelijöitä korokkeille ja korvata laajemmissa kuvissa Fuhrmania lapsinäyttelijällä, mutta lopputulos ei silti vakuuta. Lähikuvissa pohdin ääneen, että eihän kukaan voi uskoa tämän olevan lapsi, kun Leena näyttää minun ikäiseltäni. Kun Leena on muiden ihmisten vierellä, en voinut olla kuvittelematta, että joko muut näyttelijät ovat korokkeella tai sitten Fuhrman on kyykyssä heidän vieressään. Kun Leena nähdään kauempaa muiden näyttelijöiden kanssa, on päivänselvää, ettei kuvassa ole Fuhrman, vaan joku lapsi. Ja kun nämä leffat rakentuvat niin vahvasti sen varaan, että 30-vuotias Leena näyttää 10-vuotiaalta, eikä toteutus ole uskottava, Orphan: First Kill kaatuu jo tässä naamalleen. Fuhrman on liian vanha rooliinsa ja niin hänen kuin tekijöiden olisi pitänyt älytä se. Samalla tekijät olisivat rahanahneudessaan voineet pohtia, että tarvitsiko Ottolapsen tarinaa jatkaa enää?

     Elokuvassa nähdään myös Dave Brown ja Gwendolyn Collins Saarne-instituutissa työskentelevinä tohtori Novorynä ja taideterapiaohjaaja Annana, Julia Stiles ja Rossif Sutherland Albrightin pariskuntana Triciana ja Allenina, joiden Esther-tytär katosi muutamaa vuotta aiemmin, Matthew Finlan heidän poikanaan Gunnerina, sekä Hiro Kanagawa katoamista tutkivana etsivä Donnanina ja Samantha Walkes perheen psykologi Segarina. Collins, Sutherland ja Kanagawa hoitavat roolinsa passelisti, mutta Stiles ja etenkään Finlan eivät vakuuta osissaan.

Nykyajan jatko-osien ja esiosien tulvassa Orphan: First Kill menee sinne kaikista turhimpien ja väkisin väännetyimpien yksilöiden joukkoon. Kuten tuli jo todettua, Isabelle Fuhrman on kasvanut ja vanhentunut liikaa esittääkseen hahmoaan uskottavasti, mutta se ei suinkaan ole ainoa ongelma. Alkuperäinen Ottolapsi perustui sen onnistuneen yllättävään ja kieroon juonenkäänteeseen, mutta kun katsoja tietää, mistä on todella kyse, ei Orphan: First Kill voi enää säväyttää. Ottolapsessa Leenan alkuperä selitettiin lyhyesti ja ytimekkäästi, ja esiosan on pakko noudattaa tätä annettua ohjenuoraa orjallisesti. Tekijät yrittävät ujuttaa mukaan uutta twistiä, mutta tällä kertaa kyseessä on todella kökkö, suorastaan naurettava ja surkeasti näytelty käänne, joka vain pilaa filmin lopullisesti. Ja vaikka käänne toisaalta yllättää, on lopputulema silti selvä kaikille, jotka ovat alkuperäisleffan nähneet, joten yritys on yhtä tyhjän kanssa.

Kauhuelokuvaksi Orphan: First Kill on todella laimea tapaus. Koska katsoja on perillä todellisesta Leenasta, sekä hahmon matkan etenemisestä jo ennakkoon, elokuvaa katsoessa ei koskaan jännitä, kuinka hommassa käy. Leenasta ei saada aikaiseksi uhkaa, mutta koska hahmon tietää selviävän Ottolapseen, ei hänenkään puolesta jännitä. Puolitoistatuntista leffaa vain tuijottaa, eikä se herätä oikeastaan mitään toivottuja tunnetiloja. Edes tapot eivät ole erityisen säväyttäviä. Ja tapoista puheenollen, miksi elokuvan nimi on "First Kill", kun Leenan kerrotaan tappaneen jo ennen elokuvan tapahtumia? Kaikin puolin leffassa on tehty niin paljon kummallisia ratkaisuja, joista mikään ei toimi, että elokuva tuntuu lopulta vain todella epätoivoiselta yritykseltä rakentaa leffasarjaa filmistä, jonka olisi pitänyt jäädä seisomaan täysin omilleen. Pitkäveteinen ja totaalisen mitäänsanomaton Orphan: First Kill ei tee muuta kuin hallaa Ottolapselle ja on varmaan vain parempi leikkiä, ettei sitä koskaan tehty.

Elokuvan on ohjannut William Brent Bell, jolle täysin tarpeettomat ja alkuperäisleffaa pilaavat esiosat eivät ole mikään uusi juttu, olihan hän tehnyt jo surkean Brahms: The Boy II:n (2020). Bell ei saa rakennettua minkäänlaista jännitettä, vaan pitää filmin tasapaksuna ja tylsänä. Tähän vaikuttaa isosti myös David Coggeshallin kökkö käsikirjoitus. Leffa on sentään kuvattu ihan hyvin, mutta visuaalista ilmettä häiritsee lähes jatkuva utuisuus, aivan kuin kuvauspaikalla vallitsisi vähän väliä sumu. Leikkaus on tarpeeksi kelvollista ja lavasteet ja asut ovat oivalliset. Maskeeraustiimi ei onnistu tekemään Fuhrmanista lapsennäköistä ja itse en voinut olla pohtimatta, että miksei kukaan näe välittömästi Leenan valheiden läpi. Nainen on esityksessään alusta asti niin epäilyttävä, että heti ensimmäisessä kohtauksessaan Albrightien kanssa tuumin, että perheenjäsenten olisi heti pitänyt älytä, ettei kyseessä ole heidän Estherinsä. Erikoistehosteet näyttävät halvoilta ja äänimaailma luottaa kauhuyrityksissään lähinnä kovaäänisiin äkkisäikäyttelyihin.

Yhteenveto: Orphan: First Kill on pöyristyttävän surkea esiosa erittäin mainiolle Ottolapselle. Kauhuraina ei osaa millään perustella olemassaoloaan ja se vajoaa tarpeettomien jatko- ja esiosien tulvassa sinne kaikista turhimpien sekaan. Isabelle Fuhrman palaa hyvällä intensiteetillä rooliinsa Estheriksi, eli Leena Klammeriksi, mutta monenlaisista yrityksistä huolimatta aikuista Fuhrmania ei enää millään saada näyttämään lapselta, eikä elokuva toimi ilman tätä illuusiota ja immersiota. Katsoja voi jopa kokea olonsa vaivautuneeksi kehnon toteutuksen takia, eikä kökköys jää vain tähän. Käsikirjoitus on todella huono, liikkuessaan orjallisesti ennalta tiedettyjä latuja, mutta yrittäen väkisin tuoda mukaan hölmöä twistiään. Kauhuelokuvaksi leffa on täysin jännityksetön, sillä lopputuloksen tietää ennakkoon. Filmi on lähinnä pitkästyttävä ja saa katsojan pohtimaan monia asioita, kuten elokuvan nimeä. Miksi leffalla on lisänimi "First Kill", jos elokuva ei sisällä hahmon ensimmäistä tappoa? Ja miksi elokuva näyttää vähän väliä siltä kuin se olisi kuvattu sumussa? Orphan: First Kill on turhauttavan huono kauhuraina, joka olisi pitänyt älytä jättää tekemättä. Elokuva tekee pelkkää hallaa alkuperäiselle Ottolapselle. Menestyksen takia leffalle suunnitellaan jo jatkoa ja pelottavinta on odottaa, kuinka kamala elokuva sieltä on tällä kertaa tulossa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Orphan: First Kill, 2022, Dark Castle Entertainment, Eagle Vision, Entertainment One