Arvostelu: Paranormal Activity: Next of Kin (2021)

PARANORMAL ACTIVITY: NEXT OF KIN

Ohjaus: William Eubank

Pääosissa: Emily Bader, Roland Buck III, Dan Lippert, Henry Ayres-Brown, Tom Nowicki, Jill Andre, Kyli Zion ja Kirby Johnson

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 18

Oren Pelin ohjaama kauhuelokuva Paranormal Activity (2007) oli valtava menestys - vaatimattomaan 15 tuhannen dollarin budjettiinsa nähden jopa kaikkien aikojen tuottoisin elokuva - joten jatkoa oli tietty luvassa. Saadusta kritiikistä huolimatta seuraavat osat Paranormal Activity 2 (2010), Paranormal Activity 3 (2011), Paranormal Activity 4 (2012), Paranormal Activity: Merkityt (Paranormal Activity: The Marked Ones - 2014) ja Paranormal Activity: The Ghost Dimension (2016) olivat kaikki isoja hittejä. Vuonna 2019 Paramount Pictures ilmoitti työstävänsä seitsemättä elokuvaa sarjaan. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2021 ja lopulta Paranormal Activity: Next of Kin julkaistiin Paramount+ -suoratoistopalvelussa (nykyinen SkyShowtime) jo kolme kuukautta myöhemmin. Itse olin nähnyt leffasarjan aiemmat osat, mutten katsonut uutta elokuvaa, kun se ilmestyi viime lokakuussa. Olen kuitenkin pohtinut sen katselua jo pidemmän aikaa ja lopulta päätin kurkata Paranormal Activity: Next of Kinin Paramount+:sta eräänä yönä.

Vauvana sairaalan eteen hylätty Margot on vuosia pohtinut menneisyyttään. Kun hän saa yllättävän yhteydenoton sukulaiseltaan, hän päättää matkustaa Pennsylvaniaan tekemään dokumenttia suvustaan ja selvittämään, miksi häntä ei haluttu.

Elokuvan pääroolissa menneisyyttään pohdiskelevana ja todellista sukuaan etsivänä Margotina nähdään Emily Bader. Margotin äiti hylkäsi hänet sairaalan eteen, kun Margot oli vasta vauva ja koko elämänsä hän on pohtinut, mistä tämä teko johtui? Ja jotta kyseessä olisi Paranormal Activity -elokuva, Margot ottaa mukaansa kaverinsa, kuvaaja Chrisin (Roland Buck III) ja äänittäjä Dalen (Dan Lippert), kun hän matkustaa Pennsylvaniaan Beiler-suvun tilalle tutkimaan juuriaan dokumentin muodossa. Bader suoriutuu ihan hyvin osastaan, mutta välillä katsojaa turhauttaa hänen turhankin utelias hahmonsa. Emily ja hänen taustansa ovat vielä ihan kiinnostavat, mutta eipä hahmosta lopulta paljoa jaksa välittää. Vielä vähemmän katsoja välittää hänen kavereistaan, Chrisistä ja Dalesta, jotka jäävät täysin yksiulotteisiksi pahveiksi. Buck III ja Lippert tekevät parhaansa sillä todella vähällä, mitä heille tarjotaan.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Tom Nowicki, Henry Ayres-Brown ja Jill Andre Margotin sukulaisina, jotka ovat omaksuneet amissien elämäntavat vailla modernia teknologiaa. Nämäkin näyttelijät suoriutuvat ihan hyvin osistaan, mutta eipä Margotin sukulaisistakaan paljoa irtoa henkilöinä. Aiemmat Paranormal Activityt nähnyt katsoja arvaa nopeasti, että jotain tässä Beilerin suvussa on vialla ja että Margotin olisi kannattanut jättää dokkarinsa tekemättä.

Paranormal Activity: Next of Kin kierrättää monia tuttuja juttuja elokuvasarjan aiemmista osista mm. found footage -toteutuksensa, pelotteluidensa ja kerronnallisen rakenteensa puolesta. Elokuva ei kuitenkaan jatka edellisten leffojen tarinaa, vaan se lähtee kulkemaan täysin omia latujaan mytologisella puolellaan. Osalle tämä voi tulla pettymyksenä ja voi tuntua, että leffa hyödyntää Paranormal Activity -nimeä vain markkinointia helpottaakseen, kun taas toisia ei välttämättä pahemmin kiinnosta - kunhan leffa tarjoaa aina silloin tällöin karmivaa ilmapiiriä ja hyvät säikäytykset. Ja niitä leffasta toki löytyy. Mukana on muutama onnistuneen tiivistunnelmainen kohtaus, erityisesti erääseen maanalaiseen luolastoon liittyen. Harmillisesti suuri osa kauhusta pohjautuu kovaäänisiin böö-säikäytyksiin. Katsoja tietää tasan tarkkaan, milloin säikäytys on tulossa ja voikin herkästi nostaa sormet korvilleen, jännittäessään lähinnä, kuinka yliampuvan kova ääni on tiedossa tällä kertaa.

Vähemmän yllättäen Paranormal Activity: Next of Kin ei ole kovinkaan kaksinen kauhuraina. Vaikka siitä löytyy muutama toimivan jännittävä kohtaus, on se kokonaisuutena varsin laiskasti ja hutiloiden tehty. Hahmoista ei tosiaan löydy oikein mitään tarttumapintaa, eikä siten kenenkään puolesta jaksa pelätä. Hiljaiset päiväkohtaukset käyvät nopeasti tylsiksi ja vähän päälle puolitoistatuntinen filmi tuntuu paikoitellen kestoaan selvästi pidemmältä. Selvä ongelma on myös, että kun vihdoin paljastuu, mistä kaikessa on kyse, tietyillä aiemmilla tapahtumilla ei tunnu olevan järkeä. Asioita myös tapahtuu vain, jotta leffassa tapahtuisi jotain. Yhdessä kohtaa hahmot löytävät vanhan naisen kuorimassa perunoita, mutta nainen kuoriikin enää pelkkää kättään. Hetkellinen shokeeraus unohtuu heti kohtauksen päätyttyä niin katsojilta kuin hahmoiltakin.

Elokuvan on ohjannut William Eubank, joka on aiemmin tehnyt pari vuotta sitten ilmestyneen merenalaisen kauhurainan Underwaterin (2020), joka ei sekään kovin kummoinen ollut. Eubank tekee parissa kohtaa hyvää työtä ilmapiirin kanssa, mutta luottaa lopulta hölmöihin äkkisäikäytyksiin. Käsikirjoituksesta vastaa edellisetkin osat kirjoittanut Christopher Landon, joka esittelee uudenlaisia ideoita, mutta päätyy lopulta vain kierrättämään tuttua Paranormal Activity -kaavaa. Found footage -leffa kun on kyseessä, Next of Kin on tietty hahmojen itse kuvaama. Välillä tätä kikkaa hyödynnetään toimivasti, toisinaan taas hieman epäloogisesti. Osa tämänkertaisista kamerakikkailuista, etenkin hidastuskuvat ovat lähinnä tahattoman koomisia, rikkoen jännitettä finaalista. Lavasteet, puvustukset ja loppupäässä maskeeraukset ovat kuitenkin mainiot.

Yhteenveto: Paranormal Activity: Next of Kin on paria oivallisen jännittävää kohtausta lukuun ottamatta harmillisen laiska kauhuraina. Sen lähtökohdat ovat hyvät, mutta lopullinen toteutus jää puolivillaiseksi. Päähenkilö Margotin taustat ovat ihan kiinnostavat, mutta silti hahmo jää hieman tylsäksi. Muut hahmot taas ovat täysin yhdentekeviä pahveja, joiden selviytymisestä katsoja ei piittaa lainkaan. Vaikka parissa kohtauksessa rakennetaankin ihan toimivasti jännitettä, pääasiassa elokuvan kauhu rakentuu ennalta-arvattaviin ja kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin. Osassa kauhukohtauksista ei ole mitään järkeä ja välillä leffassa tapahtuu juttuja vain, jotta leffassa tapahtuu jotain. Öiden välissä nähtävät päiväkohtaukset ovat nimittäin varsin pitkäveteistä seurattavaa. Puolitoistatuntinen leffa tuntuukin kestoaan pidemmältä. Found footage -kuvaustyyliä hyödynnetään paikoitellen kelvollisesti, mutta mukaan lisätyt kamerakikat, kuten hidastukset johtavat lähinnä tahattomaan koomisuuteen. Jos pitää todella paljon Paranormal Activity -elokuvista, voi Next of Kininkin toki katsoa. Elokuva veti tarpeeksi katsojia ilmestyessään Paramount+ -palveluun, että sille työstetään jo parhaillaan jatko-osaa, joka kantaa nimeä "Paranormal Activity: The Other Side".

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Paranormal Activity: Next of Kin, 2021, Blumhouse Productions, Paramount Players, Room 101, Solana Films

Arvostelu: Underwater (2020)

UNDERWATER

Ohjaus: William Eubank
Pääosissa: Kristen Stewart, Vincent Cassel, T. J. Miller, John Gallagher Jr., Jessica Henwick, Mamoudou Athie ja Gunner Wright
Genre: kauhu, scifi
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 16

Underwater on Kristen Stewartin tähdittämä scifikauhuelokuva. Se kuvattiin jo keväällä 2017 ja sen oli tarkoitus ilmestyä jo pari vuotta sitten, mutta kun elokuvan tehnyt 20th Century Fox -yhtiö myytiin Disneylle, leffan julkaisu pistettiin jäihin. Vasta tammikuussa 2020, lähes kolme vuotta kuvausten jälkeen, Underwater julkaistiin monissa maissa teattereihin, missä se osoittautui taloudelliseksi flopiksi, mistä kriitikotkaan eivät sen kummemmin piitanneet. Suomeen elokuva on saapunut vasta nyt alkusyksystä, mutta suoraan myyntiin ja vuokrattavaksi. Itseäni kiinnosti leffa heti, kun kuulin siitä ja ihmettelin, ettei elokuva saanut teatterilevitystä täällä. Katsoinkin Underwaterin heti, kun se saapui vuokrattavaksi.

Syvällä Mariaanien haudan pohjassa porausryhmä tekee tutkimustyötä, kun heidän Kepler-asemansa alkaa yllättäen tuhoutua. Aluksi tutkijat epäilevät maanjäristystä, mutta kun he yrittävät keksiä keinoa palata pinnalle hengissä, he huomaavat, että poraus on herättänyt jotain meren pohjasta...

Twilight-fantasiaelokuvista (2008-2012) parhaiten tunnettu Kristen Stewart osoittaa jälleen, ettei ole oikeasti yhtä surkea näyttelijä kuin antoi Twilighteissa ymmärtää. Ei Stewart tässä erityisen huikeaa työtä tee, mutta hän ei todellakaan ole yhtä kiusallinen ja puinen enää. Hänen hahmonsa ei kuitenkaan ole kovin kummoinen. Stewart näyttelee teknikko Norah Pricea, joka huomaa ensimmäisten joukossa Kepler-tutkimusasemaa järisyttävän uhkan. Hahmosta ei paljoa selviä leffan aikana ja hän pysyy aika tasapaksuna tyyppinä läpi elokuvan.

Muita hahmoja elokuvassa ovat Kepler-aseman kapteeni Lucien (Vincent Cassel), poraustiimiläiset Rodrigo ja Paul (Mamoudou Athie ja T. J. Miller), insinööri Liam (John Gallagher Jr.) ja biologi Emily (Jessica Henwick). Yksikään hahmoista ei ole erityisen mielenkiintoinen ihmisenä, mutta jokaisen kautta tuodaan tarpeeksi sujuvasti erilaisia persoonia esiin, kun he suhtautuvat katastrofiin eri tavoin. Näyttelijät suoriutuvat osistaan muuten kelvollisesti, mutta Miller on paikoitellen raivostuttavan ärsyttävä vitsiniekkana. Miller on viimeisen kymmenen vuoden aikana jämähtänyt esittämään samaa roolia yhä uudestaan ja uudestaan. Uskonkin siis, että tekijät ovat tarkoituksella valinneet hänet heittämään kehnoja vitsejä vaaratilanteissa, eikä Miller ole itse tehnyt hahmostaan sellaista. Joka tapauksessa hän ei sovi mukaan ja hän vesittää monet kohtaukset huonoilla heitoillaan.

Underwateria voi helposti verrata Ridley Scottin scifikauhuklassikkoon Alien - kahdeksas matkustaja (Alien - 1979). Molemmissa leffoissa eristyksissä oleva miehistö kohtaa jonkinlaisen mörököllin ja yrittää selvitä pahasta paikasta. Avaruuden sijaan Underwater vain tapahtuu syvällä merenpohjassa. Konsepti on kiehtova ja potentiaalinen, mutta harmillisesti lopputulos ei yllä niihin korkeuksiin kuin sitä suunnitellessa on toivottu. Elokuva on nimittäin aika keskinkertaisesti toteutettu. Alienia kopioidaan aika innottomasti, eikä erityistä jännitettäkään onnistuta luomaan. Itselleni veden varaan sijoittuvat kauhuelokuvat aiheuttavat jo ajatuksen tasolla epämiellyttävää tunnetta, nähtyäni Tappajahain (Jaws - 1975) aivan liian nuorena. Minua jännittikin enemmän tämän elokuvan aloittaminen kuin lopulta sen tapahtumat.

Iso syy siihen, miksei elokuva jännitä, on se, kuinka vähän hahmoista välittää ja kuinka vähän heitä jaksaa kannustaa. Lisäksi leffa kulkee niin ennalta-arvattavia latuja, että sekin jo poistaa jännitettä siitä, mitä tuleman pitää. Kauhu perustuu lähinnä pimeydestä yhtäkkiä kameraa kohti hyökkääviin mörköihin, mikä käy nopeasti tylsäksi. Loppuhuipennuksessa elokuva yllättää ratkaisullaan, mikä muuttaa koko leffan todellista merkitystä (jos siis eräs tietty monsteri on entuudestaan tuttu tapaus), mutta toisaalta ratkaisu on myös oudon irrallinen ja tuntuu uudelleenkirjoitusten ja lisäkuvausten tulokselta. Underwater onkin kerran katsottavaa scifikauhuviihdettä, minkä unohtaa pian sen näkemisen jälkeen.

Underwaterin ohjauksesta vastaa William Eubank, jonka aiempiinkin töihin kuuluu scifipainotteisia filmejä. Tässä Eubank kuitenkin sortuu aika ponnettomaan jo-nähtyjen ideoiden kierrätykseen, eikä tuo oikein mitään omaa mukaan. Hän ei edes rakenna tunnelmaa kummoisesti. Brian Duffieldin ja Adam Cozadin työstämä käsikirjoitus on myös keskinkertainen, eivätkä he ole jaksaneet panostaa hahmoihin. Elokuva on kuitenkin sujuvasti kuvattu ja Kepler-aseman lavasteet ovat tyylikkäät. Myös asut ovat hienot, vaikka leffan aikana käykin välillä turhauttavaksi ongelmaksi, että katsojan on vaikea sanoa, kenelle käy jotain ikävää, kun kaikilla on samanlaiset suojapuvut. Erikoistehosteet ovat kuitenkin aika mitäänsanomattomat. Niiden heikkouksia yritetään kovasti peitellä sillä, että taustat pidetään mahdollisimman pimeinä, mutta katsoja voi silti erottaa vaisut digitehosteet. Äänimaailma on kuitenkin kelvollisesti rakennettu ja Marco Beltramin ja Brandon Robertsin säveltämät musiikit luovat edes jonkinlaista ahdistavuutta mukaan.

Yhteenveto: Underwater on kutkuttavasta konseptistaan huolimatta aika keskinkertainen monsteriraina, mikä lähinnä toistaa innottomasti paremman esikuvansa ideoita. Juoni pitää tarpeeksi sujuvasti mukanaan, vaikkei erityistä jännitettä pääsekään syntymään, eikä hahmojen kohtalosta jaksa välittää. Monissa kohtauksissa on myös vaikea sanoa, kenelle hahmoista sattuu jotain ikävää, sillä työryhmällä on usein yllään lähes identtiset suojapuvut. Rasittavaa T. J. Milleriä lukuunottamatta näyttelijät suoriutuvat tarpeeksi kelvollisesti rooleistaan ja Kristen Stewart on yllättävänkin toimiva pääosassa. Heidän hahmonsa ovat kuitenkin toinen toistaan mitäänsanomattomampia. Elokuvan kauhu pohjautuu liikaa äkillisesti pimeydestä hyökkääviin digimörköihin, mikä käy nopeasti tylsäksi kikaksi. Lopussa leffa onnistuu yllättämään, paljastaessaan todellisen luonteensa, mutta silti jättää hieman kylmäksi. Underwater on kerran katsottava scifikauhuilu, minkä unohtaa pian sen näkemisen jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Underwater, 2020, Twentieth Century Fox, 20th Century Fox Film Corporation, Chernin Entertainment, TSG Entertainment