lauantai 22. lokakuuta 2016

Arvostelu: Ant-Man (2015)

ANT-MAN (2015)



Ohjaus: Peyton Reed
Pääosissa: Paul Rudd, Michael Douglas, Evangeline Lilly, Corey Stoll, Michael Peña, Bobby Cannavale, Judy Greer ja Anthony Mackie
Genre: supersankarielokuva, toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 12

"Mitä ideaa on jossain Muurahaismiehessä? Nimenäkin jo kuulostaa tyhmältä."
"Millä lailla Hämähäkkimies kuulostaa nimenä yhtään fiksummalta?"
"..."
Useat kysyivät alkuvuodesta 2015 tuota ensimmäistä kysymystä ja jossain kohtaa aloin vastata toisella kysymyksellä. Nimellisesti hahmojen eroksi tulisi mieleen lähinnä vain, että toisella on kuusi raajaa ja toisella kahdeksan. Silti omastakin mielestäni idea tuntui hieman hassulta, että joku hahmo pystyisi kutistumaan muurahaisen kokoiseksi ja muuttuisi erittäin vahvaksi. En erityisemmin odottanut Ant-Mania, kun sen julkaisu ilmoitettiin - lähinnä sen takia, että samana vuonna ilmestyi myös Avengers: Age of Ultron (2015), jota odotin paljon. Kuitenkin, kun kesäloma alkoi ja viimeisimmät mainokset julkaistiin Ant-Manista, kiinnostukseni kasvoi. Ajattelin, että voisin yllättyä positiivisesti, kuten kävi Guardians of the Galaxyn (2014) kohdalla ja niin siinä tapahtuikin. Nyt kun Marvel Cinematic Universe -sarjan (2008-) - johon monet supersankarielokuvat kuuluvat - uusin tuotos, Doctor Strange (2016), on saamassa ensi-iltansa, täytyi katsoa kaikki sarjan aiemmat osat läpi ja arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien sarjan aiempia elokuvia Guardians of the Galaxy ja Avengers: Age of Ultron!

Scott Lang -niminen varas päätyy keikalle, jossa hänen täytyy varastaa Yellowjacket-asepuku. Langilla on käytössään tohtori Hank Pymin luoma Ant-Man -asu, jonka avulla hän voi kutistua muurahaisen kokoiseksi.

Pääosassa Scott Langina/Ant-Manina nähdään lähinnä komedioista tuttu Paul Rudd, joka on nappivalinta hahmoksi. Scott yrittää tehdä parannuksen, eikä halua tehdä rikoksia enää, jotta pääsisi vihdoin viettämään aikaa rakkaan tyttärensä kanssa. Hahmon motiivi Yellowjacket-asun varastamiseen on ymmärrettävä. Rudd on oikein mainio roolissa ja toivon, että hahmo tulee esiintymään jatkossakin paljon.
     Tohtori Hank Pyminä nähdään Michael Douglas, joka on myös hyvä roolissaan. Tohtori Pym vaikuttaa paikoitellen aika kyyniseltä tapaukselta, mutta sillekin löytyy järkevä perustelu. Douglas ei ole pitkään aikaan ollut missään hittileffassa, joten oli hienoa päästä näkemään hänet valkokankaalla.
     Evangeline Lilly esittää tohtori Pymin tytärtä Hopea, jolla ei ole kovin lämpimät välit isänsä kanssa. Kuitenkin kun on käytävä pahista vastaan, niin täytyy isän ja tyttären tietenkin sopia välejänsä. Lilly tuli minulle tutuksi The Hobbit: The Desolation of Smaugista (2013) ja hän on mielestäni ihan hyvä näyttelijä. Tässä hänellä on heikot hetkensä, mutta pääasiassa Lilly suoriutuu roolistaan mallikkaasti.
     Elokuvan pahista, Darren Crossia/Yellowjacketia näyttelee Corey Stoll, joka on isoista rooleista elokuvan heikoin lenkki. En tiedä onko vika Stollissa, mutta ainakin hänen hahmonsa on jälleen hyvin perinteinen ja unohdettava Marvel-pahis. Onhan Ant-Manin ja Yellowjacketin välinen taistelu viihdyttävää katsottavaa, mutta hahmo on aika kertakäyttöinen heppu.
     Scottin ex-tyttöystävää, Maggie Langia näyttelee Judy Greer, joka ei paljoa pääse tekemään elokuvassa. Maggien ja Scottin Cassie-tyttärenä nähdään Abby Ryder Fortson, jolle tämä on vasta toinen elokuva, jossa hän näyttelee. Maggien uutta miestä, Paxtonia, esittää Bobby Cannavale. Paxton on poliisi, joten hänellä ja Scottilla eivät ole kovin lämpimät välit.
     Scottin varasporukkaan kuuluu hölösuu Luis, jota näyttelee erittäin hyvä Michael Peña. Luisin selitykset ovat loistavasti keksittyjä ja mahtavasti toteutettuja osuuksia, joita jaksaisi katsoa paljon enemmän. Toivottavasti Luis nähdään jatkossakin. Porukkaan kuuluvat myös Kurt (David Dastmalchian) ja Dave (Tip "T.I." Harris). Lisäksi elokuvassa nähdään muutama tuttu naama aiemmista MCU-elokuvista...

Tohtori Pym on pyrkinyt pitämään ulkomaailmalta salassa Ant-Man -asunsa ja Pym-partikkelinsa, jonka avulla kutistuminen on mahdollista. Kun hän saa selville, että hänen entinen oppipoikansa Darren Cross on kehittänyt oman versionsa partikkelista, hän etsii käsiinsä Scottin ja yrittää saada tämän varastamaan Crossin luoman Yellowjacket-asun, jota tämä aikoo kaupata sotilaille. Scott yrittää parantaa tapojaan, mutta kokee, että tämä ryöstö olisi moraalisesti oikein ja suostuu. Scott saa itselleen alkuperäisen Ant-Man -puvun, sekä avukseen muurahaisarmeijan, joiden avulla hän voisi murtautua Crossin tutkimuslaitokseen ja varastaa Yellowjacket-asun.

Guardians of the Galaxyssa oli jo päähenkilöinä rikollisia, mutta Ant-Manissa juttu on viety vielä pidemmälle. Elokuva tapahtuu maapallolla, joten siinä on myös hieman enemmän realistisuutta kuin Marvel Studiosin avaruusseikkailussa. Ant-Man ei ole kovin massiivinen elokuva, vaan kirjaimellisesti liikkuu muurahaismitoissa, etenkin taisteluiden aikana. Mammuttimaisen Avengers: Age of Ultronin jälkeen olikin erittäin viisas veto tarjota katsojille jotain "pienempää", eikä katsojalle kertaakaan tule ns. överiä kaikesta tehostemätöstä. Rikosteema on erittäin mainiosti yhdistetty supersankarijuttuihin ja elokuvasta on tehty todella toimiva paketti. Elokuvassa tietty viitataan muihin MCU-elokuviin, mutta suurimmaksi osaksi hyvin hienovaraisesti, eikä siinä yritetä tunkea liikaa mukaan, jolloin elokuva kykenee keskittymään täysillä omaan tarinaansa. Pidän todella paljon siitä, ettei kyseessä ole perinteinen supersankariseikkailu.

Huumoria tietysti löytyy kevennykseksi. Yleensäkin Marvel Studiosin elokuvista löytyy huumoria, mutta tämän voi tavallaan laskea jopa komediaksi. Nauraa saa ja paljon. Toimintapätkät ovat erittäin kekseliäitä, etenkin lopputaistelu. Scottin kouluttautumisosio on mielenkiintoinen myös. Makua elokuvasta vie lähinnä heikko pahis, mutta muuten elokuva toimii hienosti. Onhan se pakko myöntää, että kyseessä on aika hölmö elokuva, mutta siinä onkin se juju, miksi elokuva on niin hyvä. Ant-Man on jälleen osoitus siitä, että halutessaan Marvel Studios voisi saada minkä tahansa homman toimimaan. Voisikohan studio vihdoin saada oikeudet Fantastic Fouriin, jotta saisimme nelikosta vihdoin hyvän elokuvan, jonka se ansaitsisi. Nyt kun Marvel Studiosilla on oikeudet esimerkiksi Spider-Maniin, Daredeviliin ja Ghost Rideriin, niin toivon, että 20th Century Fox suostuisi myös myymään Fantastic Fourin.

Ant-Manin on ohjannut Peyton Reed, joka on saanut mallikkaasti tehtyä aika tuntemattomasta hahmosta erinomaisen elokuvan. Alunperin elokuvan ohjauksen piti hoitaa Edgar Wright, mutta hänellä oli liian erilainen näkemys elokuvasta kuin studiolla, jolloin hän päätti kävellä ulos projektista. Elokuva on kuvattu ja leikattu taidokkaasti. Äänimaailma on luotu myös erittäin hienoksi. Musiikin sävellyksestä vastaa Christophe Beck, mutta valitettavasti elokuvan musiikki ei jää jälkikäteen mieleen. Visuaalisesti Ant-Man on tietysti erittäin näyttävä; etenkin kohtauksissa, joissa hahmo on muurahaisen kokoinen. Jopa introssa digitaalisesti nuorennettu Michael Douglas toimii. Puvustuksen osalta on tietty pakko sanoa, että Ant-Manin asu on todella tyylikäs.

Muiden MCU-elokuvien tapaan myös Ant-Man sisältää "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Elokuvassa on mm. viittaus Al Migrom -nimiseen sarjakuvakirjoittajaan. The Incredible Hulkissa (2008) esiintynytta juomaa mainostetaan julisteilla. Stan Lee tekee tottakai cameonsa. Yllättäen myös Zoolanderiin (2001) viitataan nopealla repliikillä.

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hieno. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, sekä mokailupätkä ja elokuvan tekemisestä kertova "Making of an Ant-Sized Heist", kuten myös pätkä "Let's Go to the Macroverse". Mukana on myös "WHIH NewsFront", jossa on tarinaan liittyviä lyhytjuttuja, jotka ovat ihan viihdyttävä lisäys.

Yhteenveto: Ant-Man on todella hyvä elokuva ja jälleen yksi erittäin positiivinen yllätys Marvel Studiosilta. Tällaisia elokuvia yhtiöltä pitäisi tulla säännöllisin väliajoin ja toivon, että tulevassa Spider-Man: Homecomingissa (2017) olisi samanlaista henkeä. Paul Rudd loistaa pääosassa Ant-Manina ja Michael Douglas on myös oikein mainio. Michael Peña on aivan mahtava roolissaan, mutta Corey Stollin pahis jättää kylmäksi. Evangeline Lilly on myös ihan hyvä. Tehosteet ovat tyylikkäitä ja taistelupätkät kekseliäitä. Tarinaan on saatu hienosti yhdistettyä supersankariteemoja ja rikosjännäriä. Suosittelen tätä kaikille Marvel-faneille, sekä supersankarielokuvien ystäville. Myös toimintakomedioiden fanit voivat helposti nauttia tästä elokuvasta. Ant-Man and the Wasp (2018) on jo ilmoitettu ja toivon, että taso pysyy samana jatko-osassa. Muistakaa, ettei levyä pidä ottaa pois vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään pohjustusta jatko-osalle ja niiden jälkeen lyhyt pätkä Captain America: Civil Warista (2016). Nyt olen valmis Doctor Strangeen, enkä malta odottaa näkeväni lisäystä Marvel Cinematic Universeen.




Kirjoittanut: Joonatan, 20.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.forbes.com
Ant-Man, 2015, Marvel Studios, Marvel Enterprises

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti